KUHMALAHDEN KAPPELISEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2012

Samankaltaiset tiedostot
KUHMALAHDEN KAPPELISEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2013

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

su klo adventtisunnuntain messu. ma klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Kaavi JOULUNAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

JUMALANPALVELUKSET VÄHÄNKYRÖN KIRKOSSA klo 10.00

Riistaveden alueseurakunta

Tikkurilan seurakunnassa

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017. kappelineuvoston jäsen

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Adventin- ja joulunaika

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 3/2016

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

lapset - nuoret perheet

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko klo

LAPPEEN SEURAKUNTA ASIALISTA 1 SEURAKUNTANEUVOSTO Kirkkokatu LAPPEENRANTA PUH , FAX

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

29. Kokouksen avaus Alkuvirren jälkeen puheenjohtaja avasi kokouksen klo

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 3/2014

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 sivu Enonkosken kappelineuvosto Läsnä Riitta Parttimaa-Redsven puheenjohtaja.

Toimintaa elo syyskuussa 2018

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo ja klo seurakuntatalossa.

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Adventin- ja joulunaika

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

KARJALOHJAN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Karjalohjan seurakuntatalo Lasikirkko klo 17.00


KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 sivu Enonkosken kappelineuvosto

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Kangasalan seurakunta Esityslista 1/2015 1/2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Läsnä jäsenet Heinonen Heikki kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Raskinen Marjatta jäsen

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä taloustoimiston ilmoitustaululla edellä mainitun ajan.

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 01/2018 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2011. Läsnä: Tuomas Alaterä poistui klo 20.55, kohdan 122 aikana

PUSULAN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Pusulan seurakuntatoimisto klo 17.30

ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kirkkotie Artjärvi. Allekirjoitus

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA / 5

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA /

lapset - nuoret perheet

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

Toimintaa toukokuussa 2019

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 sivu Enonkosken kappelineuvosto

LAPSI ON OSALLINEN. Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1(5) Seurakuntaneuvosto

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

VUODEN 2012 TAVOITTEIDEN TOTETUTUMINEN SEURAKUNNAN PAINOPISTEET VUODELLE 2013 MUSIIKKITYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 Kerimäen kappeliseurakunnan kappelineuvosto Sivu 25

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 Kappelineuvosto

6SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 sivu Enonkosken kappelineuvosto

Puheenjohtaja avasi alkuhartauden jälkeen kokouksen klo

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Toimintakertomuksen taitto Kangasalan seurakunnan viestintätoimisto

JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017

VARTIOKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

Tasekirjan taitto Kangasalan seurakunnan viestintätoimisto

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / (9) KIRKKONEUVOSTO

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 10/ klo

KANGASALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2013 KIRKKONEUVOSTO

Lappeenrannan Joulu TAPAHTUMAT 2014 LAPPEENRANTA.FI/JOULU

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

Joulun aika Rekolan seurakunnassa

HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO

ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA

Kirkkovaltuuston pj Pulli Veikko x

4 18 Talousarvion toteutuma vuodesta 2015 ja (liite a ja b)

JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017

ola uk a: Hannu J Kuv Pirkkalan seurakunnan joulu 2015

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 02/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015

Joulunajan ja alkuvuoden tapahtumat Henrikinseurakunnassa

STRATEGIA Seurakunta koostuu jäsenistään, me kaikki yhdessä olemme Saarijärven seurakunta.

PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 3/2015

Työntekijät: Ulla Rekola, Mervi Viitanen, Veera Kinanen, Susanna Antosalo ja Hanna-Mari Yogaswaran (siht), poissa: Eerika Granlund ja Berit Joki

Juontajan opas. Sisällys

Syntynyt - ei luotu. - Minä riitän ja olen saanut Vapahtajan - lahjana. Armollista Kristuksen syntymäjuhlaa, kun aika on.

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme:

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Transkriptio:

KUHMALAHDEN KAPPELISEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2012

TEHTÄVÄ: Kokonaiskirkon tehtävän mukaisesti Kuhmalahden kappeliseurakunta pyrkii kutsumaan ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen, tuomaan elämään kestävän perustan ja rohkaisemaan ihmisiä välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta. RESURSSIT: Kuhmalahden kirkko ja seurakuntatalo sekä Vehkajärven rukoushuonekunnan kirkko. Kappalaisen lisäksi paikallisina henkilöstöresursseina diakoni Monika Viitala, jonka työhön kuuluu myös lapsija nuorisotyötä sekä seurakuntasihteerin tehtävät sekä kanttori Tarja Sillanpää. Suntion tehtäviä ovat kappeliseurakunnan alueella hoitaneet pääsääntöisesti Riikka Lindell ja Jan Forss. Emäntänä ja vahtimestarin tehtävissä on toiminut Sanna Vuorinen. Vastuuhenkilönä kappalainen Markku Viitala. JUMALANPALVELUKSET Kappeliseurakunnan jumalanpalveluksia vietettiin sunnuntaisin ja muina kirkollisina juhlapäivinä. Kerran kuukaudessa Kuhmalahdella ei ole jumalanpalvelusta ja kerran kuussa jumalanpalvelus vietettiin Vehkajärven kirkossa. Kuhmalahden kappeliseurakunnan jumalanpalvelustilasto 2012 Kuhmalahden kappeliseurakunta yhteensä: (sis. Kuhmalahden kirkko, Vehkajärven kirkko, srk-talo, metsäkirkot yms.) Jumalanpalveluksia 44 (v.2011: 44) Näistä messuja 33 (36), ja sanajumalanpalveluksia 11 (8) Kävijöitä jumalanpalveluksissa yhteensä 1854 ( 1621) Kaikissa jumalanpalveluksissa kävijöitä keskimäärin 42 / jp. (37) Kävijöitä Kuhmalahden kirkossa/ Pentosalissa/ muualla keskimäärin 43/ jp. (33) Kävijöitä Vehkajärven kirkossa/ koululla keskimäärin 41/ jp. (47) Jumalanpalvelusten kokonaismäärä on täsmälleen sama kuin vuonna 2011. Messujen määrän vähentyminen selittyy yksinomaan Vehkajärven kirkon jumalanpalvelusten siirrolla tammi-, helmi-, ja maaliskuun ajaksi entiselle koululle, jossa jumalanpalvelus pidetään ilman ehtoollisenviettoa. Jumalanpalvelusten kävijämäärissä on havaittavissa 14 prosentin nousu. Nousu selittyy pitkälti Pentosalin ensimmäisen toimintavuoden mukanaan tuomalla nosteella sekä piispan johdolla toimitetulla Pentosalin vihkiäistilaisuudella. 2

Suosituimmat tilaisuudet, top 5: 19.2. Laskiaissunnuntai 167 Pentosalin vihkimessu 24.12. Jouluaatto 152 Aattohartaus Kuhmalahden kirkossa 24.12. Jouluaatto 132 Aattohartaus Vehkajärven kirkossa 6.1. Loppiainen 92 Ensimmäinen messu Pentosalissa 14.10. 20.sunn. hellunt. 81 Sadonkorjuun kiitosjuhla, eläkeliiton kirkkopyhä Jumalanpalvelukset pidettiin tammi,- helmi,- ja maaliskuussa Kuhmalahden kirkon sijasta Pentosalissa ja Vehkajärven kirkon sijasta Vehkajärven entisellä koululla. Kirkolliset toimitukset pidettiin kyseisenä ajanjaksona kirkoissa. Tätä käytäntöä on tarkoitus jatkaa tulevina vuosina. Metsäkirkkoja järjestettiin kaksi, Pentojärven rannassa elokuussa ja Tuomaanpäivänä 21.12. Pohjan hirvimiesten kodassa. Tämän tilaisuuden yhteydessä julistettiin myös joulurauha niin ihmisille kuin kotien ja metsien eläimille. Näiden jumalanpalvelusten lisäksi järjestettiin toukokuussa kylvöjen siunaamisen rukoushetki kesäseurojen yhteydessä Pohjan Kuikkarannassa. Metsäkirkot, kesäkirkot sekä kylvöjen siunaaminen ja sadonkorjuun kiitosjuhla kuuluvat olennaisena osana maalaisseurakunnan toimintaan ja näiden palvelusten jatkaminen tulevina vuosina on erittäin perusteltua. Vuoden aikana vietettiin Lions-clubin ja kesäasukkaiden kirkkopyhä. Syyskuun alussa oli 50 vuotta sitten rippikoulunkäyneiden kokoontuminen. Samassa yhteydessä vietettiin kotiseutupäivää. Pentosalin vihkiäisjuhlan toimituskuntaa 3

MUUT TILAISUUDET Pääsiäisviikolla kappeliseurakunnassa järjestettiin erityinen tapahtumaviikko, joka alkoi pääsiäisyön messulla Kuhmalahden kirkossa ja sen jälkeisellä pääsiäisyön aterialla Pentosalissa. Viikon aikana järjestettiin mm. tutustuminen gospel-lattareiden maailmaan, Kangasalan seurakunnan kuorojen konsertti, lasten päivä Miina ja Manu esityksineen sekä ilmasto-ilta. Tapahtumaviikko päättyi Pentosalissa pidettyyn messuun jonka musiikki toteutettiin yhdessä helluntaiseurakunnan nuorten bändin kanssa. Tapahtumaviikolla järjestettiin myös kysely seurakunnan toiminnasta ja siihen kohdistuvista toiveista. Juhlamessu yhdessä helluntaiseurakunnan nuorten bändin kanssa 4

Merkkipäiviä viettävien yhteiset syntymäpäiväjuhlat (4kpl) järjestettiin Kangasalla edellisvuosien tapaan. Tarvittaessa juhlaan järjestetään seurakunnan kustantama taksikyyti. Mikäli syntymäpäiväsankari ei pääse juhliin, hänellä on edelleen mahdollisuus saada seurakunnan työntekijä käymään onnittelukäynnillä kotonaan. Kuhmalahtelaiset ovat ilahduttavalla tavalla osallistuneet yhteisiin syntymäpäiväjuhliin. Pentorinteen vanhainkodissa käytiin säännöllisesti pitämässä hartauksia. Kiirastorstaina ja pyhäinpäivän alla siellä vietettiin ehtoollishetki ja Helatorstaina Pentorinteessä pidettiin jumalanpalvelus. Työntekijät ovat käyneet sielunhoidollisia keskusteluja asukkaiden kanssa hartaushetkien jälkeen sekä tarvittaessa muulloinkin. Kuhmalahden kappalainen toimii vanhainkodin ensisijaisena päivystävänä pappina ja hänen olleessaan estynyt vanhainkodin henkilökuntaa on ohjeistettu ottamaan yhteyttä Kangasalan seurakunnan päivystävään pappiin. Papin vierailuja kuolinvuoteen ääressä on ollut useita. PYHÄKOULUTYÖ Diakoni piti kerran kuukaudessa pikkukirkkohetken Kuhmalahden päiväkodissa (kaksi ryhmää). Pääsiäisen ja joulun alla päiväkodin väki on kutsuttu yhteiseen hetkeen Pentosaliin. LAPSI- JA PERHETYÖ Kappeliseurakunnalla on yksi lasten päiväkerho, jossa ohjaajina ovat toimineet lastenohjaajat Paula Niemelä ja Eija Vartiainen/Mari Lahtinen. Kerho kokoontuu kerran viikossa. Lapsia kerhossa on ollut n. 10. Päiväkerholaisia joulukuvaelmassa Avoin perhekerho kokoontui diakonin ja lastenohjaaja Paula Niemelän johdolla kerran viikossa. Avoimessa perhekerhossa äidit ja isät, jotka ovat kotona hoitamassa lapsiaan, voivat kohdata kahvikupin äärellä samassa elämäntilanteessa olevia. Väkeä perhekerhossa on ollut keskimäärin 6 aikuista ja 8 lasta. 5

Avoimen perhekerhon pientä väkeä VARHAISNUORISOTYÖ JA NUORISOTYÖ Seurakunnan diakoni toimi partiolippukunnassa lippukunnan sihteerinä. Partiotyö on ollut johtajapulan vuoksi jäissä. Nuorille on järjestetty kuljetuksia Kangasalan nuorten tapahtumiin ja nuorten iltoihin. Varhaisnuorten askartelukerhoa ovat vetäneet Heidi Siekkinen ja Irene Rajala. Kerho kokoontui joka toinen viikko ja lapsia on osallistunut siihen hyvin, keskimäärin 20. Pentosalissa järjestettiin koko seurakunnan yhteinen varhaisnuorten joulujuhla. Kuhmalahtelainen tyttöbändi Space girls säesti varhaisnuorten joulujuhlan laulut 6

Päivänavauksia on pidetty säännöllisesti Pohjan koululla sekä Sariolan ylä-asteella. Pohjan koulun kanssa vietettiin pääsiäisjumalanpalvelus koululla, kevätjumalanpalvelus Kuhmalahden kirkossa sekä syysjumalanpalvelus Vehkajärven kirkossa. Syyskirkon yhteydessä oli ekaluokkalaisten siunaaminen koulutielle. Koululaisjumalanpalvelukset toimivat kappeliseurakunnassa parhaina perhekirkkopyhinä. DIAKONIATYÖ Diakoniatyön vastuuhenkilönä toimi diakoni Monika Viitala. Diakonin vastaanotto on edelleen ollut seurakuntatoimistossa tiistaisin klo 9-12. Kirkonkoto kokoontui joka toinen viikko Kuhmalahden seurakuntatalolla. Toimintaan osallistuvien määrä on erittäin hyvä (noin 20 henkilöä). Kangasalan seurakunnan kirkonkoto-päivien tilastoissa Kuhmalahti on kävijämäärien perusteella toisena. Kirkonkoto ohjaajana toimii koko Kangasalan seurakunnassa Päivi Saarinen. Kirkonkodossa vieraili eri alojen asiantuntijoita ja seurakunnan työntekijät kävivät vuorotellen pitämässä hartauden sekä keskustelemassa osallistujien kanssa. Ruoka ja kahvi tarjottiin edelleen omakustannushintaan. Emäntänä toimi Sanna Vuorinen sekä Mirja Lindell. Vapaaehtoisena keittiöavustajana toimi syksystä alkaen Helvi Mattila joka toinen kerta kirkonkodossa. Pohjan diakoniapiiri kirjastossa sekä diakonian kyläkerho Vehkajärven entisellä koululla kokoontuivat kerran kuussa. Kuhmalahtelaisilla oli mahdollisuus osallistua Kangasalla järjestettäviin sururyhmiin sekä keväällä, että syksyllä. Joulumuistamisia jaettiin n. 105 kpl yli 75-vuotiaille kappeliseurakunnan jäsenille. Joulumuistamiset toimitti perille viranhaltijoiden lisäksi joukko vapaaehtoisia. Yhteisvastuukeräyksen hyväksi järjestettiin lipaskeräys ja keräysteemoja pidettiin esillä kaikilla kappeliseurakunnan järjestämillä kinkereillä. LÄHETYSTYÖ Perinteiset lähetysillat ovat hiipumassa niihin tottumaan osallistuneiden ihmisten ikääntyessä ja innostuksen vähetessä. Lähetystyön vapaaehtoiset ovat kuitenkin järjestäneet ruokailuja ja kahvituksia eri tilaisuuksiin. Suurin rahallinen tuotto lähetystyölle on tullut joulutorin hernekeittoja kahvitarjoilusta. Kappeliseurakunnan nimikkolähetteinä toimivat Lähetysyhdistys Kylväjän lähetteinä Keski- Aasiassa toimivat Mikko ja Liisa Puhalainen. Lähetystyön piiriin kuuluvia Kauneimmat joululaulut- tilaisuuksia pidettiin yhteensä kolme: Kuhmalahden kirkossa, Vehkajärven entisellä koululla sekä Pohjan hirvimiesten kodassa metsäkirkon yhteydessä. Vapaaehtoisena lähetyssihteerinä toimii edelleen Anja Mutanen-Järvinen. 7

AIKUISTYÖ Kappelineuvoston päätöksen mukaisesti perinteisiä kinkeripiirejä yhdisteltiin niin, että kinkereitä pidetään jatkossa vain pääkylissä (Vehkajärvi, Pohja, Kirkonkylä). Päätöksen taustana on kinkereille osallistuvien ihmisten määrän vähentyminen ja vaikeus saada kinkereiden pitopaikkoja. Kinkerit ovat yksi käytännön esimerkki siitä kuinka seurakunnan tulee muuttuvassa ajassa etsiä kulloiseenkin aikaan sopivia toimintatapoja. Kinkerit ovat olleet merkittäviä tilaisuuksia 1900- luvulla, mutta 2000-luvulla aika on toinen. Kinkereistä ei ole kuitenkaan tarpeen kokonaan luopua vaan miettiä niiden toteutusta uudella tavalla, esimerkiksi erilaisten teemakinkereiden kautta. Kevätkaudella pidettiin Lunastuskunnossa iltoja yhdessä Kuhmalahden Kisan kanssa. Illat koostuivat vaihtuvasta liikuntalajista ja sen jälkeisestä teehetkestä seurakuntasalissa. Iltoihin osallistui niin vähän väkeä, että syksyllä toimintaa ei enää jatkettu. MUSIIKKITOIMINTA Kappeliseurakunnassa toimii edelleenkin kaksi kuoroa, jotka harjoittelevat säännöllisesti torstaisin syyskuusta toukokuulle. Kuorot palvelevat erilaisissa seurakunnan toiminnoissa. Molempia kuoroja johtaa kanttori Tarja Sillanpää. Lapsikuoro Agitato oli laulamassa kevään 2012 aikana Loppiaisen messussa 6.1. ja Palmusunnuntain perhekirkossa 1.4. Syksyn aikana laulettiin Kangasalan kirkossa vietetyssä Aarrearkku-messussa Mikkelinpäivänä 30.9. yhdessä Melody-kuoron kanssa sekä Isänpäivämessussa 11.11. ja I adventin messussa 2.12. Agitato toi laulutervehdyksensä myös Pohjan koulun kevät- ja syyskirkkoihin, sekä Lasten kauneimmat joululaulut tilaisuuden yhteydessä vietettyyn kerhojen joulujuhlaan. Kevään aikana osallistuttiin Kangasalan seurakunnan kuorojen Yhteisvastuukeräyksen hyväksi järjestettyihin yhteiskonsertteihin: Kangasalan kirkossa 23.2., Sahalahden kirkossa 1.4. ja Kuhmalahden kirkossa 11.4. Agitato-kuoro piti myös pienen konsertin Kangasalan kirkossa laulaessaan Keskipäivän musiikkituokiossa keskiviikkona 8.8. klo 12.00. Lapsikuorossa harjoittelemme myös paljon erilaisten rytmi- ja percussiosoittimien käyttöä ja rikastutamme niillä ohjelmistoamme. Laulavia lapsia oli mukana vaihtelevasti 8-12. Lapsikuoro valmistautumassa lauluihinsa kuorojen yhteiskonsertissa 8

Vivace-kuoron vuosi alkoi 19.2. Pentosalin vihkiäismessussa tilaisuuteen kootun orkesterin säestyksellä. Vivace lauloi myös Yhteisvastuun hyväksi pidetyissä kaikkien seurakunnan kuorojen yhteiskonserteissa Kangasalla 23.2., Sahalahdella 1.4. ja Kuhmalahdella 11.4. Toukokuussa laitoimme ylle jotain rentoa ja lauloimme Kangasalan kirkossa bändin säestyksellä Motoristimessun negrospirituaali sävelillä. Toinen toukokuun tapahtumamme oli Kesäseurat Kuikkarannassa, kevään kylvöjen siunaamisen yhteydessä. Lokakuussa oli kaksi isoa messua, 7.10. Kangasalan kirkossa vietettiin nimikkolähettimme Pauli Vanhasen Keniaan paluun lähtöjuhlaa ja Vivace-kuoro lauloi jo kolmannen kerran Afrikkalaisten laulujen messun bändin säestyksellä. 28.10. klo 18 lauloimme Negrospirituaalimessun Kuhmalahden kirkossa niin ikään kootun bändin kanssa. Tänä vuonna olimme mukana myös Kuhmalahden kirkossa Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa ja toimme musiikkitervehdyksen kunnan Itsenäisyyspäivän juhlaan Pentosalissa. Kauneimmat joululaulut laulettiin Kuhmalahden kirkossa 16.12. sekä 24.12. jouluaaton joulukirkoissa, Vehkajärvellä klo 14.00 ja Kuhmalahdella klo 16.00. Molempien hartauksien päätteeksi yllätimme kirkosta poistuvan väen laulamalla vielä ulkona Carrolsia lyhdyt kädessä lumihiutaleiden leijuessa hiljalleen. Vivace afrikkalaisten laulujen messussa Musiikkitapahtumia kappeliseurakunnassa: - 29.1. Pentosalissa iltakirkkona Friikoolin messu. Musiikista vastasi Friikooli-messun projektiryhmä Kangasalta Tarja Sillanpään johdolla. 11.4. Yhteisvastuukonsertti Kangasalan seurakunnan kuorojen konsertti Kuhmalahden kirkossa. 15.4. Kuhmalahden toimintaviikon päätösmessu Pentosalissa yhteistyössä Helluntaiseurakunnan kanssa. Musiikista vastasi Helluntaiseurakunnan nuorten lauluryhmä ja bändi. 22.7. Lauluilta ja kesäillan hartaus Pentojärven metsäkirkkopaikalla. 19.8. Pentojärven metsäkirkkossa vietettiin Kansanlaulukirkko. 3.10. Tampereen filharmonikoiden Mozart-soittajat Kuhmalahden kirkossa. 9

3.12. Pirkkalan puhallinorkesterin iloinen joulukonsertti Kuhmalahden kirkossa. 9.12. Kauneimmat joululaulut Vehkajärven entisellä koululla. 16.12. Kauneimmat joululaulut Kuhmalahden kirkossa. 21.12. Metsäkirkko ja kauneimmat joululaulut Pohjan hirvimiesten kodassa. Kuorojen yhteiskonsertti Kuhmalahdella 11.4. KIINTEISTÖTOIMI Kiinteistötoimen osalta vuosi 2012 oli Pentosalin käyttöönoton aikaa. Kevätpuolella talotekniikkaa säädettiin kohdalleen (mm. ilmastointi). Kesällä Pentosalin parkkipaikalla tehtiin muutoksia poistamalla istutusalueita ja tekemällä pysäköintialueesta avarampi. Ensimmäinen toimintavuosi osoitti, että talo palvelee paikkakuntalaisia mitä moninaisimmissa tilaisuuksissa ja saatu palaute on ollut erittäin myönteistä. Suuri kiitos Kangasalan seurakunnan ja kunnan päättäjille hienosta ja toimivasta monitoimitalosta! Kuhmalahden kellotapulin kirkonkellojen soittoautomatikka on ollut toistuvasti epäkunnossa ja kirkonkelloja ei ole aina pystytty soittamaan edes hautajaisten yhteydessä. Automatiikka tullaan vaihtamaan vuoden 2013 aikana kokonaan uusiksi. Kuhmalahden kappeliseurakunnan testamenttilahjoituksena saama Kuikkaranta niminen kesämökkitontti Kuhmajärven rannalta myytiin. Ennen paikan myymistä asia sovittiin testamenttia hoitavan asianajajan sekä testamentinjättäjän Esteri Kilpikosken lähimmän omaisen kanssa, koska testamentin ehdoissa edellytettiin paikkaa käytettävän vanhusväestön virkistäytymispaikkana. Myynnistä saadut varat ohjattiin perustettuun Esteri Kilpikosken rahastoon, josta varoja käytetään testamentin käyttöehdon mukaisesti vanhusväestön virkistäytymiseen. Kuhmalahden ja Vehkajärven sankarihautojen muistomerkit kunnostettiin Kuhmalahden kappelirahaston varoilla. 10

Kuhmalahden sankarihaudan kunnostettuja muistokiviä TIEDOTUS Kappeliseurakunnan toiminnasta on tiedotettu Sydän-Hämeen lehden ja Kangasalan sanomien seurakuntapalstalla, Kangasalan sanomien kotikirkkoesitteessä ja verkkosivujen avulla. Jokaiseen kuhmalahtelaistalouteen on jaettu neljä kertaa vuodessa erityinen kappeliseurakunnan tapahtumatiedote. Tiedotteesta saatu palaute on ollut erittäin positiivista. Kappeliseurakunnan tapahtumista on ilmoitettu myös Facebookin luodun Kuhmalahden kappeliseurakunnan oman ryhmän kautta. Kertomusvuoden aikana facebook-ryhmän merkitys tiedottamisessa ja yhteisöllisyyden luomisessa on kasvanut huomattavasti. Työntekijät ovat kirjoittaneet hartauskirjoituksia paikkakunnan lehtiin. YLEISARVIOINTI Kappelineuvosto asetti syksyllä 2011 vuodelle 2012 seuraavat toiminnalliset tavoitteet: Tavoite 1: Uuden seurakuntatalon käyttöönotto, sisään ajaminen ja toiminnan organisointi yhdessä kunnan kanssa. Toimenpiteet: Taloa koskevien käytäntöjen kehittäminen toiminnasta saatavien kokemusten perusteella. Tavoite 2: Pääsiäiseen sijoittuvan tapahtumaviikon järjestäminen Toimenpiteet: Kuhmalahden kappeliseurakunnan toiminnan ja toimitilojen tekeminen tutuksi säännöllisessä seurakuntatoiminnassa vähemmän mukana oleville ja vapaa-ajan asukkaille. Järjestetään muutamia laadukkaita erityistapahtumia huomioiden kaikki ikäluokat. 11

Tavoite 3: Uuden liikunnallisen toimintamuodon aloittaminen. Toimenpiteet: Toiminta iltojen järjestäminen säännöllisesti uudessa monitoimitalossa yhteistyössä paikallisten urheiluseurojen ja yhdistysten kanssa.. Edellä kuvatun perusteella voidaan todeta, että tavoitteet 1 ja 2 ovat toteutuneet. Tavoite 3 on kokeiltu, mutta toiminta ei ollut sellaista, että sitä olisi ollut tarkoituksenmukaista jatkaa ainakaan sellaisenaan. Vuosi 2012 jää Kuhmalahden kappeliseurakunnassa aikakirjoihin Pentosalin käyttöön vihkimisvuotena. Lähes 10 vuotta kestänyt prosessi uuden seurakuntatalon saamiseksi Kuhmalahdelle saatiin päätökseen, kun Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo vihki talon käyttöön laskiaissunnuntaina 19.2.2012. Hyvällä syyllä voi todeta, että näiden uusien tilaratkaisujen myötä seurakunta siirtyi nykyaikaan. Ensimmäinen toimintavuoden aikana talon käyttäjiltä saatu palaute on ollut erittäin positiivista niin seurakunnan tilojen kuin myös liikuntatilojen käyttäjien osalta. Talon monipuolinen käyttö palvelee hienolla tavalla myös ajatusta seurakunnasta ihmisten elämän keskellä. Muuttuvassa maailmassa kirkko ja seurakunnat joutuvat jatkuvasti pohtimaan myös sitä, mikä seurakunnan perinteisissä toimintatavoissa rohkaisee nykypäivän ihmisiä omassa kristityn kutsumuksessaan. Seurakunnan toimintatapojen ei pidä museoitua menneille vuosisadoille vaan perinteitä kunnioittaen on uskallettava myös luoda uutta. Näiden uusien toimintatapojen luominen edellyttää myös joistakin vanhoista perinteistä luopumista, koska rajallisten resurssien maailmassa uutta ei voida luoda samalla kaikki vanha säilyttäen. Kappeliseurakunnan toimintaa on pyritty nykyaikaistamaan kuulostellen tämän ajan ihmisten elämää ja tarpeita. Jumalanpalveluksia on pyritty kehittämään käyttäjäystävällisemmiksi erityisesti niiden musiikin osalta ja seurakunnan työntekijöiden toiminta sosiaalisessa mediassa on kasvanut. Seurakuntaa kohtaan osoitetut toiveet eivät suurimmalle osalle kappeliseurakunnan jäsenistä liity osallistavaan toimintaan, (raamattupiireihin, kinkereihin, seuroihin tms.) vaan seurakunnan olemassaoloon ja läsnäoloon elämän iloissa ja suruissa. Seurakunnan olemassaolon merkitystä ei milloinkaan pidä lähteä arvioimaan pelkkien toimintatilastojen pohjalta, vaikka niissäkään ei Kuhmalahdella ole mitään hävettävää, päinvastoin. KAPPELINEUVOSTO Markku Viitala, kappalainen, puheenjohtaja Markku Lehmus Tanja Vuorinen Mervi Kortelahti Anna-Riina Salkolahti Juhani Yli-Hinkkala Hannu Nieminen Sihteerinä Monika Viitala 12

KAPPELINEUVOSTON KESKEISIMMÄT PÄÄTÖKSET 2012: 25.1.2012 - Hyväksyttiin toimintakertomus vuodelta 2011. - Päätettiin Pentosalin vihkiäisjuhlan järjestelyistä sekä kappelin tapahtumaviikosta. - Kappelineuvosto keskusteli kinkeripiireistä ja päätti yhdistellä kinkeripiirejä. Kappelineuvosto luopui vanhoista kinkeripiireistä ja päätti jakaa kappeliseurakunnan kolmeen kinkeripiiriin: Kirkonkylään, Pohjaan ja Vehkajärveen. 13.3.2012 - Päätettiin Kuhmalahden kirkon muualle haudattujen muistokiven muuttamisesta. - Merkittiin tiedoksi Kuhmalahden ja Vehkajärven sankarihautojen kunnostustyön kilpailutus ja kunnostustyöstä aiheutuvat kustannukset. Aiemmin oli jo päätetty kustannusten maksamisesta Kuhmalahden kappelirahaston varoista. 23.5.2012 - Kappelineuvosto kävi läpi tapahtumaviikolla toteutetun seurakuntakyselyn ja siinä annetun palautteen ja kehittämisehdotukset. - Merkittiin tiedoksi kirkkovaltuuston päätös 26.4.2012: Kirkkovaltuusto totesi Sami Nygårdin luottamustoimen lakanneeksi vaalikelpoisuuden menettämisen vuoksi (paikkakunnalta pois muutto) ja valitsi Nygårdin tilalle Juhani Yli-Hinkkalan esityksestä Kuhmalahden kappelineuvoston uudeksi varajäseneksi Olavi Toivion. 22.8.2012 - Kappelineuvosto hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvioesityksen vuodelle 2013 ja päätti esittää sen eteenpäin kirkkoneuvostolle. - Kuhmalahden hautausmaasuunnitelman osalta kappelineuvosto äänesti äänin 5 2 hankkeen jatkamista luonnossuunnitelma 2 mukaisesti. Lisäksi kappelineuvosto toivoi, että visakoivikko jätetään paikalleen osittain harvennuttana. Kappelineuvosto toivoi, että muualle haudattujen muistomerkki sijoitetaan muistolehdon välittömään läheisyyteen. 28.11.2012 - Kappelineuvosto päättää esittää kirkkoneuvostolle, että se esittäisi kunnanhallitukselle nopeusrajoituksen laskemista maantie 325:llä Kuhmalahden kirkonkylällä Kuhmalahden kirkon ja Pentosalin kohdalla n. 600 metrin matkalta niin, että Ison-Pennontien ja Maljastentien (3260) välisen tieosuuden nopeusrajoitukseksi tulisi 40 km/ h. 13