SIIPIRIKKO 3/01. Pohjois-Karjalan Lintutieteellinen Yhdistys r.y.

SIIPIRIKKO 3/01 Pohjois-Karjalan Lintutieteellinen Yhdistys r.y. Noljakkakisa 2000 Höylas 2001 Neitokurki Värtsilässä Gumbariza Hatunvaaran hanhiviikot

Pohjois-Karjalan Lintutieteellinen Yhdistys r.y. Siipirikko 3 2001 28 vsk. Pohjois-Karjalan Lintutieteellinen Yhdistys r.y. ISSN 0357-5705 PKLTY r.y. Puheenjohtaja: Pentti Zetterberg Nuotanperä 28 B 9, 80140 Joensuu puh 0400-427 792, työ (013) 2513 505 pentti.zetterberg@joensuu.fi Varapuheenjohtaja: Ari Latja Jyväkuja 1 A, 80140 Joensuu puh (013) 802 703 tai 050-5758 425 ari_latja@hotmail.com Sihteeri: Kalle Larsson puh 0400-695 679, kallelarsson@yahoo.com Rahastonhoitaja: Timo Karkiainen Sepänkatu 4-6 C 13, 80110 Joensuu, karkiain@dlc.fi Jäsensihteeri: Hannu Huuskonen Linköpinginkatu 3 A 1, 80140 Joensuu puh (013) 803 995, työ (013) 2513 480, hannu.huuskonen@joensuu.fi Muut hallituksen jäsenet: Urho Paakkunainen, Linköpinginkatu 7, 80140 Joensuu, puh (013) 801 877, urho.paakkunainen@joensuu.fi Ari Parviainen, Näädänkatu 5 B 16, 80230 Joensuu, puh (013) 311 182 Veli-Matti Sorvari, Harjulantie 20, 80770 Kontiolahti, puh (013) 731 832 tai 040-5263 605 vm.sorvari@saunalahti.fi IBA ja suojeluvastaava: Heikki Pönkkä puh 040-543 0011 heikki.ponkka@pklsp.inet.fi Lehden toimituskunta: Harri Kontkanen (vastaava toimittaja), Koulukatu 27 A 6, 80100 Joensuu, puh (013) 120 376, harri_kontkanen@hotmail.com Markku Halonen, puh 0500-933 628 Kari Lindblom, puh 040-577 2868, kari.lindblom@pp.inet.fi Olli Günther, Väisälänkatu 5 C 14, 80170 Joensuu, puh 041-466 1566, olli.gunther@cs.joensuu.fi Päivi Suo-Yrjö, suoyrjo@cc.joensuu.fi Tilausasiat: Lehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Jäsenmaksun suuruus v. 2002 on 20 i (opiskelijat 16 i, perhejäsen 4 i). Jäsenmaksu (ei perhejäsen) sisältää lehden. Siipirikon tilausmaksu muille on 20 i. Vanhat irtonumerot 1 i, edellisen vuoden irtonumerot 2 i, 10-vuotisjuhlanumero 3 i, 25-vuotisjuhlanumero 8 i + postikulut. Yhdistyksen tili: OP 577005-2104032 / Pohjois-Karjalan Lintutieteellinen Yhdistys r.y./pl 119 80101 Joensuu Tilille maksetaan jäsenmaksut, maksut irtonumeroista yms. ilmoita pankkisiirrolla viestinä, mitä olet maksanut. Jäsenmaksua maksettaessa ilmoita viestissä nimesi ja osoitteesi. Havaintojen ilmoitus sähköpostilla: PKLTY:n alueella retkeilleet (muutkin kuin jäsenet) voivat ilmoittaa havaintojaan PK-lintulistalle osoitteeseen pk_lintulista@joensuu.fi. Havaintoilmoitus muodossa: Laji, pvm, paikka, havis (havainnoijien nimet). Lisätietoja. (kts. tarkemmin SR 2/99, s. 3 laatikkoteksti) Yhdistyksen kotisivut http://www.joensuu.fi/pklty SISÄLLYSLUETTELO 3 Pentti Zetterberg: Noljakan pinnakisa 2000 Joensuun kaupunkilinnustoa selvittämässä 6 Veijo Turunen: Noljakan pinnakisa 00 8 Urho Paakkunainen: Pinnoja ja elämyksiä 9 Ari Latja: Pikku-uikku 9 Harri Kontkanen: Lampivikloa etsimässä 10 Petri Palviainen: Varhaisimmat ja myöhäisimmät muuttohavainnot 12 Kari Lindblom: Neitokurki Anthropoides virgo visiitillä Värtsilässä 16 Ari Latja: Höytiäisen kanavan lintuasema 2001 17 Esko Lappi: Peukaloisen erikoinen pesäpaikka 18 Jari Kontiokorpi: Käynti legendalla Gumbariza 7.-10.10.2001 22 Markku Halonen: Hatunvaaran hanhiviikot 26 Markku Halonen: Piippaukot, uutta bongariperinnettä joululaulujen muodossa 27 Markku Halonen: Sortavalan retki 1.-3.6.2001 kannen kuva: 29 Harri Kontkanen: Petolintujen huomioimisesta metsänhakkuissa Riekko, kuva-arkistojen aarteita. Kuvaaja tuntematon. 32 Siipirikko Vol. 27 2000 2painopaikka: Fram, Vaasa 2001

Siipirikko 3/2001 NOLJAKAN PINNAKISA 2000 Joensuun kaupunkilinnustoa selvittämässä Pentti Zetterberg Heikonlaisen lintutalven 1999/2000 (ei marjalintuja, ei viivyttelijöitä) ryydyttämänä ja uudenpuoleisten kiikareiden kihelmöidessä käsissä, päätin tammi-/helmikuun vaihteessa kokeilla kepillä metristä jäätä. Löytyisikö leikkimieliselle pinnakilpailulle vastakaikua talvihorteisesta lintuporukasta. Kerättäisiin monien lintuharrastajien asuttaman Joensuun kaupunginosan, Noljakan, alueelta lintulajeja kilpaa. Olisipahan ainakin jokin motiivi retkeillä talven ja alkukevään maisemissa. Pian ajatus jalostui pitemmälle ja laajeni koskemaan koko loppuvuotta 2000. Vaikka tammikuu oli jo menetetty, tuskin sen myötä yhtään lajia joutui tärviölle. Tuumasta toimeen: laitoin mainiolle viestinvälityskanavallemme pk_lintulistalle kainon ehdotuksen asiasta ja eipä aikaakaan, kun jo kymmenkunta harrastajaa oli ilmoittautunut kisaan mukaan! Käsillä oleva juttukokonaisuus sisältää viiden osanottajan kertomuksia kisan tiimoilta. Luonnollisestikin paras tulos lintulajien määrän selvittämisessä syntyy vanhalla perinteisellä tavalla, kilpailun tuoksinassa, sehän on selvää! Saavutettavien tulosten suhteen valistuneiden kisailijoiden ennustukset olivat liikuttavan yhden- ja samalla oikeansuuntaiset: voittajan lajimäärä olisi 180-190 kieppeissä, kokonaislajimäärä voisi olla kahdensadan tienoilla. Spekuloitu lajimäärä on varsin suuri, kun puhutaan kaupunkilinnustosta, mutta alueen monipuolisuus selittää sitä suurelta osalta. Onhan alueella Höytiäisen kanavan suiston luonnonsuojelualueen erikoisbiotooppien lisäksi myös vanhaa, nyttemmin Natura-alueen arvon ansainnutta metsää ja perinnemaisemaa. Tosin peltolinnut ovat täältäkin selvästi joutuneet väistymään, kun entiset pellot on laajalti otettu asuntoalueiksi. Kisan motiiveista Henkilökohtaisesti tärkein kisamotiivi oli se, että rupesi kiinnostamaan kuinka paljon, ja minkälaisia lajeja erään itäsuomalaisen keskikokoisen kaupungin yhden kaupunginosan suhteellisen pienellä alueella voisi vuoden aikana havaita. Osansa omissa motiiveissani oli myös terveellä kotiseuturakkaudella: tuntui erikoisen kiinnostavalta saada tietää sellaisen lajin kuin lapinpöllö nuokkuvan puolen kilometrin päässä kotinurkilta ja lievästi sanottuna ilahduttavalta nähdä itse löydetty haavelaji kiljukotka pyörimässä kotiuimarannan päällä! Toinen tärkeä motiivi oli tuoda suurta yleisöä kiinnostavassa muodossa esille lintuharrastusta. Tässä onnistuttiinkin varsin hyvin, sillä kisa sai, kiitos erään innokkaan osanottajan, erinomaisen hyvin palstatilaa maakunnan pää-äänenkannattajassa sanomalehti Karjalaisessa. Lehtijuttujen seurauksena noljakkalaiset, mutta muuten täysin tuntemattomat vastaantulijat, nähdessään kaulalla killuvat kiikarit, saattoivat huikkailla: Paljonko on Noljakanpinnoja? tai: Joko västäräkki on hoidossa? Yleisön asennoituminen tuntui huvittuneen myönteiseltä, ryppyotsaista ihmettelyä en ainakaan minä kohdannut. Ehkä tällä projektilla saavutettiin lintuharrastukselle positiivista julkisuutta, toivottavasti ainakin. Se taas saattaisi tuoda lisää ihmisiä harrastuksen pariin, joka taas lisäisi mielenkiintoisten havaintojen määrää, joka taas toisi lisää harrastajia... Kolmas eräänlainen tavoite, joka toivon mukaan toteutuu aikanaan pitemmällä tähtäimellä, on se, että Joensuun kaupunkialueen luonto ja sen monipuolisuus saisivat enemmän arvostusta kaupungin päättäjien taholta. Tässä mielessä kisan itsestään selvänä motiivina oli myös saada tuotua esiin Noljakassa sijaitsevan Höytiäisen kanavan suiston ainutlaatuista arvoa lintujen, niiden tutkimuksen ja lintuharrastuksen kannalta. Tähän samaan teemaanhan liittyi myös toinen vuoden pääprojekteista: uuden lintutornin rakentaminen suistolle. Suiston kehittäminen lintupaikkana oli näet, hyvistä suunnitelmista ja 3

Pohjois-Karjalan Lintutieteellinen Yhdistys r.y. aloitteista huolimatta, ikään kuin jäissä, eikä juuri mitään tuntunut tapahtuvan. Näin jälkikäteen - nyt kun suiston kehittämishankkeessa on vuonna 2001 tapahtunut jo hyvin merkittävää edistymistä - ei malta olla tuumaamatta, että olisiko pinnakisalla, ja tietysti talkootornin pystyttämisellä, ollut jotain myötävaikutusta. Viimeisenä henkilökohtaisena innoittajana lähiretkeilyyn oli tietty turhautuminen ympäri maakuntaa ja maata ajeluun: tästedes linturetkistä suurempi osuus tulisi olla lintujen havainnointia autossa istumisen sijaan! Osansa lähiseuturakkauden roihahtamiseen oli tietysti myös taivaita hipomaan nousseilla polttoaineenhinnoilla! Kisan vaikutus oman retkeilyni ohjautumiseen oli ainakin jonkinmoinen, ei tullut niin usein porhallettua esim. Värtsilän kaukaisuudessa siintäville rarikunnaille kuin aikaisempina vuosina. Toisaalta ei kisa muualla retkeilyä sulkenut pois: Noljakan pinnavuoden kuluessa aikaa riitti kuitenkin neljään Viron retkeen (yhteensä liki kuukausi), viikkoon Ahvenanmaalla, sekä pariviikkoiseen Tansanian safariin, joitakin mainitakseni. Yksi motiiveista, mutta ei suinkaan niistä tärkein, eli retkeilyinnon piristäminen, tuli edellä jo esille. Muita motiiveja kisailuun oli varmasti jokaisella osallistujilla, kuten esimerkiksi terve voitontahto, kunnianhimo ja into löytää se jokin. Omalta osaltani motiivit kuitenkin olivat yllämainitut, loppusijoituksesta huolimatta. Säännöt Säännöissä lähtökohtana oli leikkimielisyys, ryppyotsaisuuden ja verenmaun välttäminen sekä ennen kaikkea rehti avoimmuus. Tarkoitus ei ollut sortua, vaikka lajeista kilpailtiinkin, monia pinnaralleja ja niiden valmistelua vaivaavaan havaintojen pimittämiseen muilta. Havainnoista tiedotettiin tuoreeltaan kaikille, joiden arveltiin olevan lajeista kiinnostuneita, myös kanssakilpailijoille. Tämä toimikin melkein koko kilpailun ajan erinomaisesti, asevelihengessä veivattiin kännykän kampea ja tiedotettiin piipparit soimaan samantien aina arvokkaamman lajin osuttua kohdalle. Viimeistään tieto levisi, kun päästiin mikron sähköpostin ääreen. Tässä suhteessa tuntuu, että Noljakan pinnakisa oli valovuosien päässä esim. muinaisista P-K:n pinnaralleista, joita PimitysKisoiksikin voisi kutsua. Muistelen, että tuolloin parisen viikkoa kevään parasta aikaa toukokuussa oli sellaista, että tieto ei levinnyt kuin aivan välttämättömimmistä suurharvinaisuuksista. Kaikki muu pimitettiin muilta joukkueilta ja tuntui että maakunnassa ei ollut lintuja lainkaan! Toinen sääntöjen päälinja, ehkä johtuen ideoijan luontaisista lähtökohdista, oli yksinkertaisuus. Kilpailualue rajattiin parhaan tahdon mukaan selkeästi: alueena oli Noljakan kaupunginosa siten, että sitä rajasivat lännessä Höytiäisen kanava, pohjoisessa Kuopion moottoritie (sen keskipenkka!), idässä Siilaisenpuro ja etelässä Pyhäselän ranta. Hupaisaa kyllä, viimemainittu tuli ilmaistua spontaanisti polkaistuissa säännöissä hieman epätarkalla tavalla: Pyhäselän eteläranta! No tämä pienoinen lapsus ei kuitenkaan aiheuttanut tulkintaongelmia. Keskustelua aiheutti sen sijaan se, että alkuperäisissä säännöissä ei ollut tarkoin lueteltu niitä kaikkia saa- Noljakan kilpailualuetta lännestä kuvattuna, etualalla Höytiäisen kanavan suisto. Ari Latja 4

Siipirikko 3/2001 ria, luotoja ja kareja, jotka Pyhäselässä kelluivat Noljakan kaupunginosan edustalla. Tämä puute täytyy ottaa omaan piikkiin, mutta puolustautua voisi vaikkapa määrittelyn vaikeudella: tulihan loppukesää kohden Pyhäselän vesirajan alta esiin lukuisa joukko luotoja, kareja ja kivikoita. Tuolloin myöskin Noljakan yhtenäinen rantaviivafraktaali venyi venymistään - vaikka se periaatteessa äärettömän pitkä onkin - vedenpinnan laskiessa. Keskustelussa jäi myös avoimeksi mihin kaupunginosaan nämä Joensuun kaupungin pikkuruiset osaset sitten tulisi lukea kuuluvaksi, jos eivät Noljakan kaupunginosaan. Mielenkiintoista keskustelua syntyi myös siitä, miten Noljakan pinnat lasketaan. Tässäkin lähtökohta oli mahdollisimman yksinkertainen: 1) Noljakasta havaittu laji on havaittu Noljakassa. Esimerkki: katsoja suiston tornissa, merikotka Liperin päällä, 2) Noljakassa havaittu laji on havaittu Noljakassa (edellä olevassa ei ole kirjoitusvirhettä!). Tarkentava esimerkki: Noljakassa kirkon ristillä kiikkuu kattohaikara, havainnoija on tulossa ostoksilta Pilkon puodista. Havainnoijan ei tarvitse juosta kassit kourassa henkensä kaupalla moottoritien ylitse kisa-alueelle kuitatakseen Noljakassa esiintyneen lajin listallensa. Tätä sääntöä on myös Veijo Turunen ansiokkaasti havainnollistanut omassa pakinassaan. Havainnot eli sattumuksia ja elämyksiä kisassa Pyykin sattui muutaman onnekkaan kilpailijan eteen lintuaseman lähistöllä. Ensimmäisenä tulee mieleen se mielihyvä, jonka tavallistenkin lajien saapumisesta tai löytymisestä omalla kotiseudulta sai kokea keväällä. Monet olivat ne kerrat kun huomasin hykerteleväni jostakin muutoin vaatimattomasta havainnosta vain sen takia, että laji oli nyt saatu projektille pinnaksi. Kisa poiki myös positiivisen innovaation ja olevinaan valttikortin projektissa, kun tulin hommanneeksi erään Noljakan korkeimman talon katolle kulkuluvan! Kattostaijauksen yläilmoissa piti tuoda erityisesti hyviä petolajeja sekä arktikan höystettä pinnaplakkariin. Kulkeehan Pyhäselän ja Höytiäisen kannasta myöten selkeä kaakko-luode-suuntainen petoreitti ja toisaalta pohjois-eteläsuuntainen vesistöreitti kanavanvartta myöten ohjaa monenlaista vesi- ja rantalintua Noljakan piiriin. Nämä reitit piti hallitseman kattoterassin korkeuksista, samaan tapaan kuin muinaisesta Onttolan hyppyrimäestä. Toisin kuitenkin kävi. Vaikka muutamana viikonloppuna tuli parin tunnin verran kuunneltua Noljakan kirkonkellojen kuminaa lähietäisyydeltä, ei kattostaijaus tuonut merilokkia parempaa lajia pussiin. Merkittävimmäksi havainnoksi taisi jäädä mahdollinen isolepakko painelemassa pohjoiseen. Koska taustat ja motiivit tulivat edellä varsin perusteellisesti läpikäydyiksi, jätetään lopuksi tilaa muiden kisailijoiden näkemyksille (ks. jäljempänä) ja käydään vain luettelonomaisesti aikajärjestyksessä läpi eräitä omalle kohdalle sattuneita elämyksiä. Keväältä parhaasta päästä oli vaimon löytämä peltopyy kotipihalla, jonka löydön seurauksena meidänkin oli kutsuttava bongarit olkkariin spekuloimaan lajin pinnakelpoisuutta. Pullakahvia emme sentään tuputtaneet ilmaiseksi emmekä kovaan hintaan, niin kuin eräällä takavuosien talvirautiaispaikalla. Myöhemmin hykertelyä aiheuttivat kotirannasta (Aavaranta) löydetty, vaivihkaa huomaamatta toisen kilpailijan yli muuttanut vuorihemppo sekä kohtuullinen pikkurarikolmikko lyhyen ajan sisällä suistolla: merihanhi, lampiviklo ja pikkutiira paikallisina. Samassa paikassa kangaskiuru kierteli laulellen ensin yhdelle, sitten tuokion päästä muillekin havainnoijille pisteeksi. Tietenkin on mainittava kiljukotka, joka esittäytyi melkein parhaalla mahdollisella tavalla, välillä puussakin pönöttäen toukokuisena aamuna suistolla. Samalla kuittaantui ikuisuuksia odoteltu laji omalle kohdalle maakuntapinnaksi! Kevätiloa tuottivat myös sellaiset varhaiset ja vähälukuiset projektilajit kuin tiltaltti ja käenpiika jo 22.4. Riemukasta oli myöskin se, että kisavuonna Noljakassa havaittujen lajien sekaan sattui myös monia todella koviakin havaintojakin: mm. toinen Suomelle kokonaan uusi laji suistolta: punatavi Anas cyanoptera, tästä kertoo Harri jäljempänä tarkemmin! Keväältä mainittakoon myös, että porukan hellittämätön paikkojen koluaminen toi huomattavan monta havaintoa harmaasorsasta (vielä 7.6. lintuaseman lammessa), jotka herättivät epäilyksen jopa pesinnästä. Hauska oli myös tavata pyrstötiainen pesätarpeet nokassa lintuaseman nurkilla. Pesää en ainakaan itse tullut etsineeksi. Kesältäkin kertyi Noljakan kotimaisemista leppoisia elämyksiä: Harrin ja Kallen löytämä, vain hetken aikaa laulanut pikkusirkku, ties vaikka olisi pesinyt! Keskikesän iltahämärän pälyily tornilta paljasti rantalietteen laitumelta lauman pupuja ja supeja. Loppukesän haukkasivatkin rattoisaakin rattoisammat monet tornitalkoot, joissa tosin ei tainnut juurikaan pinnapussi pullistua. Syksyyn edettyä tietysti uusien lajien tippuminen harveni, toki eräitä 5

Pohjois-Karjalan Lintutieteellinen Yhdistys r.y. Ensimmäiset väliajat tulivat maaliskuun lopun tilanteesta: PZ vetää letkaa tiukasti kannoillaan OG ja AL. Sitten oli hiukan rakoa ja UP. Viidentenä toiveita herättävästi VT, yli 70 prosentin tuloksella johtavaan. Osa oli ilmeisesti saanut erilaisen hajonnan, kun eivät vielä olleet käyneet väliaika-asemalla. Itse olin kuitenkin reilut 20 % edellä tavoitettani. Olikohan tullut aloitettua liian vauhdikkaasti? Mutta nyt on mentävä kun meno maistuu, irvistellään sitten, kun on sen aika. Toinen virallinen väliaika-asema oli huhtikuun lopussa: Vauhti on hurjaa, PZ johtaa tuloksella 123, muut tuntuvat jääneen jo ratkaisevasti. OG edelleen kakkosena väliajalla 112 ja sitten tulevat heti tuntumassa AL ja UP. Oma sijoitukseni on tippunut kuudenneksi, tosin kaikki eivät olleet vieläkään saaneet väliaikaa. KN tikisti harmittavasti ohi vaivaisen yhden pinnan erolla sillä aikaa, kun itse olin jäähyllä. Takanani, tässä vaiheessa vielä säälittävän kaukana, rämpii AO, jonka ainoa tavoite on minun lyöminen kisassa. Olin tietoinen AO:n surkeasta tilanteesta jo reilusti ennen kuun loppua ja rehtinä kilpaveikkona päätin antaa työkaverilleni edes piesyksyn varaan jätettyjä lajeja napsahteli, sekä vielä jokunen odottamattomampikin extra-laji. Omalla kohdalla pyyn löytyminen suiston kannaksen koivikosta oli yllätys, (laji on kyllä aikaisemminkin tavattu lintuaseman alueella), ja mieluinen sellainen, koska havainto oli ensimmäiseni koko kaupungista. Syys-lokakuussa tuli lajilistaan vielä jokunen harvinaisuuskin: sitruunavästäräkki oli paikallisena suistolla muutaman päivän, taigauunilintu tuli havaituksi kotiparvekkeelta, mongolian-/iso-/nummikirvinen lensi suiston tornin yli lokakuussa, ja vielä marraskuun lopussa AL:n löytämä pikku-uikku tuli nähtyä Höytiäisen kanavassa. Omasta listasta jäivät puuttumaan seuraavat ei-niinkään harvinaiset lajit, jotka tavattiin kuitenkin muiden toimesta kisassa: luhtahuitti, nokikana, sarvipöllö, helmipöllö, pohjantikka, tunturikiuru, luhtakerttunen, pähkinähakki, kirjosiipikäpylintu ja nokkavarpunen. Tulokset Kun kaikkien lintuharrastajien Noljakassa havaitsemat lajit ynnättiin, päästiin vähän yli 190 lajiin. Vaatimattomimmalla tuloksensa ilmoittaneella (VT & AO) pinnapussiin kertyi 131 lajia kärjen (PZ) nuijatessa kymmenkunta lajia alueen kokonaislajimäärästä. Toiseksi rynni UP, pronssin mennessä kanavanvarteen AL:lle. NOLJAKAN PINNAKISA VUONNA 00 Veijo Turunen Varsin pian sen jälkeen, kun vuosituhannen vaihtumisen juhlinnan aiheuttama raukeus oli muuttunut pakottavaksi tarpeeksi tehdä jotain uutta, syttyi lamppu. Se lamppu syttyi Pentin päässä. Uuden vuosituhannen toinen kuukausi ei vielä ollut ehtinyt vaihtua kolmanneksi, kun Pentti sen keksi. Tulitikkujen lainaajillakaan, vaikka tästä Join kaupunkiin mennessään ohi kulkivatkin, ei varmasti ollut edes pienintä aavistusta siitä, millaisen koitoksen näyttämönä Noljakka tulee olemaan kolmannen vuosituhannen ensimmäisenä vuonna. Juuri syttyneen lampun valo heijastui häikäisevänä takaisin kullanhohtoisista kirjaimista, joista muodostui lause: Noljakan pinnakisa 2000. Oltuani lintuharrastuksen varikolla parkissa reilut kymmenen vuotta, olin jo muutama vuosi sitten ehtinyt hankkia uuden kaukoputken aikoinaan varastetun tilalle ja vähän kerrallaan lisännyt retkeilyä. Kun luin lehdestä jutun Noljakan pinnakisasta, tajusin heti, että siinäpä mehevä porkkana torkkuvalle aasille. Kun säännötkin tuntuivat sopivilta, tiesin, että Noljakan pinnakisa on vetävä minut varikolta takaisin baanalle. Kun par- 6 kissa ollessani en saanut minkäänlaista tuntumaa muualla järjestettyjen pinnakisojen sääntöihin, olivat päähäni heti kisan alussa iskostuneet säännöt selkeät ja ristiriidattomat. Jos näen kanavan Noljakan puoleiselta rannalta käsin koskikaran Marjalan puoleisella rannalla, se on Noljakan pinna, koska itse olen Noljakassa. Samoin on Noljakan pinna jos näen Marjalan puoleiselta rannalta käsin saman linnun Noljakan puoleisella rannalla, koska lintu on Noljakassa. Kirjaisin jälkimmäisen havainnon muistiinpanoihini näin: Koskikara, Joe, Noljakka, 1, p, VT, Kuhilaskujan rannassa, nähty Marjalan puolelta. Mikäs siinä, sehän tuntui ihan järkeenkäyvältä. Tavoitteenasettelu Juniorin kassa Yläpuiston leikkikentälle tekemälläni retkellä näin heti 7 lajia. Siitä sitten laskemaan että, jos teen vuoden aikana 15 retkeä Noljakassa ja joka retkellä saan 7 pinnaa, niin lopputulos on 105 pinnaa. Ehkäpä minä sen 15 linturetkeä viitsin tehdä, ajattelin. Niinpä kisaan ilmoittautuessani, rohkeasti kerroin Pentille myös tavoitteeni, ei sijoituksen, vaan pinnamäärän suhteen. Tavoitteeksi asetin puolet voittajan pinnamäärästä, olkoon se sitten mikä tahansa. Takaajatuksena tavoitteen julkistamisessa oli, etten rutistaisi kaikkia mehuja itsestäni heti alussa ja keskeyttäisi myöhemmin. Tiesin, että julkisuus tulisi ruoskimaan minut yhä uudelleen ja uudelleen liikkeelle satoi tai paistoi. Siitä se pinnapussi alkoi sitten pikkuhiljaa karttua. Noljakan pinnojen lisäksi alkoi tippua myös eliksiä: Ensimmäinen oli OG, heti seuraavana PZ, sitten tulivat Noljakan pinnoiksi AL, pyrstötiainen ja IU ja taas eliksiä KN ja UP ja Noljakan pinnoiksi punasotka ja silkkiuikku. Meno tuntui mahtavalta. Väliajat lupaavia

nen mahdollisuuden. Niinpä pakkasin kapsäkkini ja läksin muun perheeni kanssa viikoksi Ouzon alkulähteille. Kun kone 25.4. noin klo 18:n aikaan teki lähtöä Onttolan kentältä, pyysin kipparia kaartamaan suiston ylitse. Aavistukseni oli oikea, siellähän se AO seisoi tupaten täynnä olevassa tornissa yrittäen epätoivoisesti repiä kiinni lähes 30 pinnan etumatkaani. Mutta ei se kovin lupaavalta näyttänyt, sillä melkoisen painon alla huojuvassa tornissa näin hänen kasvot kalpeina pitävän kaksin käsin kiinni kaiteesta. Lievä osanoton tunne mielessäni vaivuin ajatuksiini, kunnes havahduin siihen, kun lentoemo kysyi: Mitäs herralle saisi olla? Ouzosta alkoi alamäki Juuri matkani alla suorastaan helteiseksi muuttunut sää toi tullessaan mahtavat määrät uusia pinnoja niille, jotka minun istuessani sinisillä siivillä pienenivät pienenemistään suiston tornissa, kunnes niitä ei enää kymppi kertaa nelikymppiselläkään kertaisellakaan pystynyt erottamaan. Palattuani reissusta saatoin vain todeta sään viilentyneen ja helteen vieneen myös melkoisen osan pinnoista mennessään. Kuulin AO:nkin kaikista vastoinkäymisistään huolimatta rutistaneen kauas edelleni. Olisiko sittenkin pitänyt jättää matka tekemättä? No ei nyt sentään, tämähän on vain Noljakan pinnakisaa, ajattelin. Siitä kuitenkin alkoi alamäki, joka ei enää nousuksi kääntynytkään koko loppuvuonna. Myöhemmät tilanteet kisassa eivät sitten enää suuremmin kiinnostaneetkaan. AO:lta saamani epävirallisen väliaikatiedotteen mukaan hän oli niin kaukana edelläni, että katsoin menettäneeni pelin lopullisesti. Toki pinnapussi karttui vielä vähän pakollisten alku- ja keskikesään kuuluneiden mökkiaskareiden jälkeenkin lähinnä torninrakennustalkoiden yhteydessä. Syksypuolen anti jäi sitruunavästäräkin lisäksi melkeinpä yksinomaan miellyttäviin hetkiin tornitalkoissa mahtavan hyvässä seurassa, sekä myöhemmin muutamiin Siipirikko 3/2001 parituntisiin uudessa ja uljaassa tärinävapaassa tornissa, jossa ei tarvitse enää pelätä merisairaaksi tuloa. Tulokset ja niiden seuraukset Kaikkien aikojen ensimmäisen, vuosituhannen ensimmäisenä vuonna käytävän Noljakan pinnakisan voiton vei Pentti 184:llä pinnallaan, vaikka hän vetäytyikin ansaitulle lomalle jo joulukuun alussa. Jossakin vaiheessa liikkeellä olleet huhut, että Pentti olisi käyttänyt dopingia, on kumottu ja todettu kateellisten panetteluksi. Pentille on luovutettu palkintona tästä maineteosta yhdistyksen puheenjohtajuus. Kisan lopputulokset kokonaisuudessaan olivat seuraavat: Oma lopputulokseni 131, on reilusti parempi kuin tavoitteeni, ja siitä olen erittäin iloinen. Tyytyväisyyttäni ei voi olla täydentämättä juuri saamani tieto siitä, että AO oli suurinumeroisemmista muistikuvistaan huolimatta jäänyt tismalleen samaan lukuun. Siinä kävi vähän niin kuin suis- Valkoviklostakin riitti riemua Noljakan pinnakisassa: siitä saatu pinna oli yhtä arvokas kuin vaikkapa kiljukotkan tuoma! Heikki Kokkonen 7

Pohjois-Karjalan Lintutieteellinen Yhdistys r.y. tolla viime kesänä vierailleen, tosin pinnakelvottoman, punatavin esi-isien maassa presidentin vaaleissa. Tarkistuslaskennoista ei meinannut tulla loppua ja lopputulos varmistuikin vasta helmikuun puolella. AO oli ilmeisesti tehnyt jonkun retken muistiinpanot vanhan kassakuitin taakse ja heittänyt sen epähuomiossa menemään. Olisin kyllä mielelläni suonut AO:lle voiton, koska hän joutui aina raahautumaan kisa-alueelle kaukaa kaupungin takaa. Rehtinä kaverina hän kuitenkin pidättäytyi täysin muistiinpanojensa lajimäärässä. AO:n tavoitteekseen asettama voitto minusta oli tosi lähellä, eihän hän jäänyt kuin yhden pinnan päähän tavoitteestaan. Mutta tosi urheasti hän sen otti (Noljakan hengessä?), yhtä urheasti kuin eräs entinen, ainakin silloin Noljakassa asunut työkaverini ensimmäisten työpaikkakisojensa tulokset. Hän oli asettanut tiukaksi tavoitteekseen, ettei saisi jäädä kisassa viimeiseksi. No, viimeiseksi hän kuitenkin jäi. Suuresta pettymyksestä huolimatta hän jaksoi kääntää asiasta myönteisemmän puolen esille ja iloita siitä, ettei jäänyt kuin yhden vaivaisen sijan päähän tavoitteestaan. Huomattavasti tärkeämpää kuin yksikään pinna - paitsi se sittispinna - oli kuitenkin se, että kisa vetäisi minut takaisin, voin jo nyt sanoa, lopullisesti mukaan tämän jalon harrastuksen aktiiviharrastajien joukkoon. Erityisesti arvostan vanhojen ja uusien tuttujen seurassa kisan aikana viettämiäni todella hienoja hetkiä, hetkiä joita paitsi olisin jäänyt ilman Noljakan pinnakisaa vuonna 00. PINNOJA JA ELÄMYKSIÄ Urho Paakkunainen Kilpailu oli omalta osaltani tuloksellisesti kaksijakoinen. Kesäkuun loppuun mennessä sain kasaan jo 169 pinnaa. Ja puuskutin vain kolme pistettä kärjestä. Mutta loppuvuosi meni penkin alle; vain 5 lajia lisää, vaikka retkeilinkin säännöllisesti aina Sylvesterin päivän iltaan saakka. Todettakoon, että heinäkuussakin retkeilin viikoittain. Silloin suiston tornissa ei ollut tungosta. Kilpailun aluksi minulla ei ollut määrällistä tavoitetta. Pikku hiljaa kevään edetessä ajattelin, että 170 lajia voisi mennä rikki. Kun huhti-kesäkuu menivät yli odotusten, tavoite kasvoi hurjimmillaan jopa 195 lajiin. Sitten kun kesä alkoi kääntyä lopuilleen ja lisälajeja ei tippunut, putosi tavoitekin lähtöruutuun. Lopputulokseni oli 174 lajia, johon olen tyytyväinen, vaikka huippuhetkinä toivo kyti paljon paremmasta. Noljakka-kilpailu painuu mieleeni hauskana kokemuksena. Tulihan kilpailun ohessa liikuttuakin säännöllisesti. Päiväretket pyöräillen ja jalkaisin olivat useita kilometrejä. Uusia lintulajejakin tuli nähtyä. Ehdottomasti ylitse muiden oli kiljukotka. Sen näkeminen istumassa puussa ja liitely aivan suiston vielä silloin vanhan tornin vieritse oli mahtava kokemus. Suistolla näkemäni pikkutiira, räyskä, lampiviklo, sitruunavästäräkki, punakuiri, vesipääsky, karikukko ja harmaasorsa olivat myös elämyksiä parhaasta päästä. Edelleen tuon esille kilpailumielialan virittäjänä kultarinnan, joka toivotti monena aamuna iloisella konsertillaan tervetulleeksi suistolle. Erityisesti mainitsen myös lapinpöllön, joka varsinaisesti aloitti 18.3. elämysmatkailun Noljakassa. Tiedon kiirittyä myös minulle säntäsin välittömästi pyöräni kanssa suiston parkkipaikalle. Siellähän se pöllö istuskeli koivun oksalla hienosti poseeraamassa. Muidenkin city-pöllöjen näkeminen tai huhuilun kuuleminen oli hienoa. Lehtopöllö tuotti kuitenkin itselleni monena iltana pettymyksen. Ja lopulta ainoastaan yhtenä iltana onnistuin kuulemaan sen huhuilua, mutta sinä iltana sitten senkin edestä. Varpuspöllön näin talven mittaan kahdesti, joskin eka havaintoni osui jo vuoden 1999 (30.12.) puolelle. Kivoina muistoina jäivät mieleen myös kahden mehiläishaukan kaartelu aivan kotimme päällä eräänä kesäisenä päivänä, harmaasorsakoiraan spontaani havaitseminen Aavarannalla, sekä käpylintuparven veden juonta lammikosta Koivikkorannantiellä. Käpylinnuthan olivat kilpailuvuotena todella harvinaista herkkua. Kaikkea ei voi tietysti havaita. Itselleni harmittavimpana takaiskuna oli peltosirkku. Mutta myös pikkusirkku, valkoselkätikka, pyy, helmipöllö, lapintiira, merilokki, pikku-uikku, sekä varsinaiset murheenkryynit; meri- ja maakotka, olisivat paremmalla tuurilla voineet päätyä plakkariin. Kotkia - paitsi tätä kiljukotkaa - en ole onnistunut näkemään koskaan Joensuussa. Voiko tämä olla totta? Tällaista tämä lintuharrastus vaan on. Vesipääsky kartutti kirjoittajan pinna- ja elämyspussia. Heikki Kokkonen 8

PIKKU-UIKK U-UIKKU Ari Latja Noljakka-kisa oli omalta kohdalta mennyt voittoa ajatellen ohi, koska olin ollut kolmisen kuukautta muualla parhaaseen aikaan toukokuussa ja elo-syyskuussa (seli-seli, tuskin sitä voittoa olisi tullut muutenkaan). Marraskuun lopussa olin saanut kokoon Siipirikko 3/2001 162 lajia eikä uusista juuri ollut toivoa. 28.11. olin vielä katselemassa viivytteleviä vesilintuja (mm. lapa- ja tukkasotka) Höytiäisen kanavalla, kun Heikki Pönkkä soitti. Puhuessani Heikin kanssa syksyllä tapahtuneista hanhien ampumatapauksista räpisteli läheisen ruovikon kätköistä avoveteen jokin pieni tumma vesilintu. Vilkaisin sitä kiikarilla ja sanoin Heikille: Nyt pitää katkaista, tuohon tuli juuri joku uikku. Sain linnun heti kaukoputkeen eikä määrityksestä ollut epäselvyyttä: pikku-uikku. Pieni palleromaisen töpäkkä vesiäinen, jolla oli valkea kurkku, ruskehtava kaula ja kyljet, tummanruskea yläpuoli ja pörröinen valkea peräpää. Pää oli pyöreä ja lyhyen nokan tyvessä kellertävä laikku. Tovin lintu pyöri hyvin esillä avovedessä ennen kuin palasi ruovikon kätköihin. Ainakin seuraavana päivänä lintu oli vielä paikalla. Tämä päätöslaji jätti mukavan tunteen Noljakka-kisasta, joka kaiken kaikkiaankin oli tämmöiselle vanhalle parrallekin lintuharrastusta elähdyttävä kokemus. LAMPIVIKLOA ETSIMÄSSÄ! Harri Kontkanen Aamuisen lampiviklohavainnon innoittamana kaivoin kaksipyöräisen menopelini kellarin uumenista ja suuntasin kauniina toukokuisena päivänä kokan kohti Noljakan pinnakisan kehtoa - Höytiäisen kanavan suistoa. Toukokuu oli ehtinyt jo pitkälle, 21. päivään, joten lähes kaikki kahlaajat olisivat jo potentiaalisella odotuslistalla. Tämä oli ilo todeta kanavan houkuttelevien lietteiden äärellä, jossa lukuisten kahlaajien lisäksi viihtyi ruokailevia sorsia ja monia pikkulintuja. Kotvan selattuani mutalikossa taapertavia kahlaajia ja sorsia, kuvaruutuun ilmestyi rauhallisesti ruokaileva lampiviklo - jess, pitkästä aikaa! Torniin ilmestynyt rouvashenkilö lainasi ystävällisesti kännykkäänsä, joten saatoin ilmoittaa stagnasta tuoreeltaan Karille. Limppu sanoi laittavansa myöskin pyöränsä tulille. Puolen tunnin kuluttua hillityn vakavailmeinen kuntoilija ilmestyikin torniin jakamaan iloani ja ihastelemaan loistavasti esittäytyvää lampivikloa. Pian stagna lensi äännellen ylitsemme ja laskeutui luoksepääsemättömään pajujen peittämään kosteikkoon, josta se ei enää ilmestynyt muiden havainnoijien näkyviin. Kiikarieni näkökentässä huomioni kiinnittyi seuraavaksi poikkeuksel- lisen punaruskeaan taviin, joten säntäsin rauhallisesti Kowan ääreen. Putken suurennus selvensi ensihämmennyksen toishämmennykseksi - amerikan herkkua, mutta ei pekonia! Selvitettyäni tilanteen selkeän sekavin sanakääntein, Karikin pian ihmetteli kuparin punaruskeaa tavia, jonka totesimme jotensakin tutuksi Pohjois-Amerikkalaiseksi kanelitaviksi lintukirjojen sivuilta, joskin oikea tieteellinen ja suomenkielinen nimi ei varmuudella tullut mieleen. Täten ensihäly lähti ilmoille kanelitavina (Anas cinnamomeus) lajin englanninkielisen nimen Cinnamon Teal perusteella, joka myöhemmin ilmoituksissa korjautui viralliseksi punataviksi (Anas cyanoptera). Lajin tieteellisen nimen lajiosa sinisiipi viittaa sen lapasorsa- ja sinisiipitavimaiseen kauniin siniseen siiven yläpintaan. Nämä edellä mainitut tuntomerkit olivat oranssinkeltaisten jalkojen ja punaisen nappisilmän ohella lajin silmäänpistävimmät tuntomerkit. Tämä korea urho lähenteli toistuvasti jo pariutunutta tavinaarasta, joka oli silminnähden vaivaantunut tämän amerikan gigolon lähentely-yrityksistä. Äimistellessämme Karin kanssa Tanelin edesottamuksia taviparvessa, ilmestyi kokenut komppaaja ja karjalan-kiertäjä (nykyinen oulunviistäjä) Jouni Pursiainen torniin varmistamaan sorsan pois kuleksimasta. Tässä vaiheessa sorsat ottivat siivet alleen ja osa sorsista Taneli mukanaan hävisivät kanavan yläjuoksulle päin. Pikkuhiljaa torniin ilmestyi kuin tyhjästä muitakin retkeilijöitä ja Noljakan pinnakisailijoita. Pian Terhi Armanto soitti Kuhilaskujalta, että Taneli uis- Punatavi Anas cyanoptera tavattiin Noljakan pinnakisassa ensimmäis- tä kertaa Suomessa. Kuvan koiras on kuvattu vesilintutarhassa Kana- riansaarilla. Pentti Zetterberg kenteli siellä ollen hyvin esillä, josta kaikki halukkaat sen kävivät katsastamassa. Mitään yleisömenestystä punatavi ei luonnollisesti herättänyt, koska epäilys sen häkkialkuperästä häilyi ilmassa varsin ilmeisenä. Tätä kirjoitettaessa valtakunnallinen harvinaisuuskomitea on jo käsitellyt ja hyväksynyt punatavin Suomelle uutena lajina, tosin hakasuluilla varustettuna, eli lajia pidetään ilmeisenä tarhakarkulaisena, kuten muuallakin Euroopassa. Näin siksi, että laji on yleinen vesilintutarhoissa, ja sen levinneisyys Pohjois-Amerikassa keskittyy alueen länsiosiin. Tosin lajin luonnonvarainen harhautuminen Eurooppaan on täysin mahdollista, varsinkin ottaen huomioon punatavin muuttokäyttäytymisen; joskus saattaa osa yksilöistä pidentää muuttoaan aina Alaskaan asti, paljon normaalia levinneisyysaluetta pohjoisemmaksi. Onpa harhailijoita tavattu Havaijilla saakka, joten Atlantin yli harhautuminen ei liene sekään lajille ylivoimainen juttu. 9

Pohjois-Karjalan Lintutieteellinen Yhdistys r.y. Varhaisimmat ja myöhäisimmät muuttohavainnot Petri Palviainen 1900-luku on ollut ja mennyt, joten on aivan paikallaan saattaa fenologiset muuttoennätykset ja -viivyttelyt ajantasalle. Taulukon tiedot sisältävät tarkistetut tiedot aina vuoden 2000 loppuun asti. Viimeisimmän juhlajulkaisun taulukosta poiketen nyt ei ilmoiteta keskilukuja lainkaan valitettavasti. Pieni selityksen poikanen lienee paikallaan. Edellisen taulukon kokoajalla, nytkin allekirjoittaneella, ei ollut käytössään tuolloin kunnon tietokonetta. Niinpä aineistoa etsittiin ja kirjoiteltiin koneella yliopistolla ja tiedot kulkivat mukana korpuilla. Varmuuskopiokin oli tehty jo tuolloin arvokkaaksi koetusta materiaalista. Vaan niinhän siinä kävi, että eräänä päivänä levyke unohtui laitoksella korppuasemaan eikä siitä sen koommin enää kuulunut. Tiedotukset ilmoitustauluilla ja tietokoneluokan ovilla eivät auttaneet toivottavasti levyke meni tosi tarpeeseen. Mitä varmuuskopioon tuli, niin tietenkin kyseinen korppu oli juuri se viallinen yksilö, josta edes myöhemmin eivät tiedonpelastajaohjelmat saaneet kaivettua mitään järjellistä esiin. Joten keskimääräisiä ensi- ja viimehavaintoja ei nyt ole julkaistaviksi. Tarkoituksena on käydä aineisto vielä uudelleen läpi ja saattaa keskiluvutkin lopulta ajantasalle. Se vaatii kuitenkin hieman kallisarvoista aikaa, sillä varsinkin alkupään aineisto on hajallaan monissa eri lähteissä. Takaisin nykyiseen taulukkoon. Tietoja ovat päivittäneet Petri Palviainen, Veli-Matti Sorvari ja erityisesti Pentti Zetter- berg. Viimeisimmän tarkastuksen ja silauksen taulukolle on antanut Harri Kontkanen. Edellisessä juhlajulkaisussa esiintyneet pari virhettä on nyt korjattu. Uusina pulmina ovat esille nousseet parin lajin kohdalla luotettavuuskysymykset eli ovatko havainnot todella kyseisistä lajeista, sillä ne hipovat Suomen ennätyksiä. Harkinnan alla on, pitäisikö niistä pyytää lausuntoja havainnoijilta ARK:lle, joka käsittelisi ne. Osassa vain aikaa on kulunut niin paljon. Joka tapauksessa kiitokset muuttohavaintojen kokoajille arvokkaasta työstä ja erityisesti havaintonsa ilmoittaneille. Ilman kunnon materiaalia on paha koota ja julkaista mitään. Näin meillä on edelleen käytössä korkeatasoiseen aineistoon perustuva mielenkiintoinen tietopaketti. 10 Taulukko. Fenologiahavainnot vuoden 2000 loppuun mennessä. Taulukkoon yläviitteet: * = julkaistaan seuraavassa ARK-katsauksessa, ** = Tunturikihu 1juv löytynyt kuolleena 22.9. Kaakkuri 21.4. 6.1. Kuikka 21.4. 28.12. Jääkuikka 25.5. 1.12. Amerikanjääkuikka 27.4. 13.10. Pikku-uikku 29.3. 27.12. Härkälintu 16.4. 15.11. Silkkiuikku 13.4. 28.12. Mustakurkku-uikku 20.4. 13.11. Merimetso 26.3. 31.12. Harmaahaikara 10.4. 9.10.* Jalohaikara 29.4. 2.10. Kaulushaikara 8.4. 14.10. Mustahaikara 20.5. 23.8. Kattohaikara 14.4. 20.7. Kyhmyjoutsen 8.4. 19.12. Laulujoutsen 11.2. 31.12. Pikkujoutsen 11.4. 16.11. Metsähanhi 24.3. 1.11. Lyhytnokkahanhi 21.4. 19.9. Tundrahanhi 4.4. 10.12. Kiljuhanhi 27.4. 12.10. Merihanhi 16.4. 20.9. Kanadanhanhi 19.3. 10.12. Valkoposkihanhi 11.4. 18.11. Sepelhanhi 7.5. 5.11. Kevät Syksy Kevät Syksy Kevät Syksy Varh. Myöh. Varh. Myöh. Varh. Myöh. Punakaulahanhi 23.5. 16.11. Ristisorsa 19.4. 7.8. Haapana 2.4. 27.12. Amerikanhaapana 24.4. - Harmaasorsa 16.4. 28.9. Tavi 22.3. 31.12. Sinisorsa 11.3. 14.12. Jouhisorsa 9.4. 6.11. Heinätavi 13.4. 13.10. Lapasorsa 13.4. 1.12. Punapäänarsku 28.4. 20.9. Punasotka 10.4. 11.12. Tukkasotka 11.4. 20.12. Lapasotka 24.4. 20.12. Haahka 1.5. 24.10. Kyhmyhaahka 25.4. 6.11. Somateria sp. - 5.12. Allihaahka 29.4. 30.1. Alli 23.4. 30.12. Mustalintu 16.4. 22.12. Pilkkasiipi 21.4. 21.12. Telkkä 8.3. 14.12. Uivelo 10.4. 7.12. Tukkakoskelo 4.4. 25.12. Isokoskelo 19.2. 27.12. Kalasääski 4.4. 18.10. Mehiläishaukka 17.4. 3.10. Haarahaukka 14.4. 16.9. Isohaarahaukka 25.4. - Merikotka 10.3. 7.1. Sinisuohaukka 25.3. 21.12. Arosuohaukka 21.4. 12.9. Niittysuohaukka 1.5. 8.9. Ruskosuohaukka 10.4. 20.9. Varpushaukka 6.3. 28.11. Kanahaukka 13.3. 8.12. Hiirihaukka 5.3. 22.12. Piekana 26.3. 12.11. Pikkukiljukotka 27.4. 9.10. Kiljukotka 26.4. 26.10. Arokotka 30.4. - Maakotka 27.2. 12.12. Tuulihaukka 18.3. 4.11. Punajalkahaukka 10.5. 11.9. Ampuhaukka 6.3. 25.12. Nuolihaukka 20.4. 7.11. Tunturihaukka 12.4. 30.10. Muuttohaukka 7.4. 18.10. Viiriäinen 25.5. 28.11. Kurki 23.3. 10.11. Luhtakana 20.4. 21.9.

Ruisrääkkä 4.5. 24.8. Pikkuhuitti 26.5. - Luhtahuitti 28.4. 23.9. Liejukana 11.4. 30.8. Nokikana 17.3. 11.11. Meriharakka 18.4. 11.10. Avosetti 18.5. - Töyhtöhyyppä 11.3. 4.11. Kapustarinta 4.4. 18.10. Siperiankurmitsa - 21.9. Siperian-/amerikankurmitsa - 9.10. Tundrakurmitsa 9.5. 2.11. Tylli 16.4. 19.10. Pikkutylli 13.4. 26.9. Keräkurmitsa 19.5. 24.9. Mustapyrstökuiri 17.4. 7.8. Punakuiri 30.4. 3.10. Pikkukuovi 13.4. 11.9. Isokuovi 3.4. 4.11. Mustaviklo 11.4. 29.9. Punajalkaviklo 16.4. 15.9. Lampiviklo 1.5. 30.7. Valkoviklo 13.4. 18.9. Metsäviklo 8.4. 15.9. Liro 18.4. 29.9. Rantakurvi 10.5. 10.7. Rantasipi 20.4. 5.11. Karikukko 6.5. 27.9. Vesipääsky 18.5. 23.9. Lehtokurppa 24.3. 18.11. Heinäkurppa 30.4. 12.10. Taivaanvuohi 6.4. 3.11. Jänkäkurppa 13.4. 28.10. Isosirri 20.5. 3.10. Pulmussirri 20.5. 11.10. Pikkusirri 14.5. 18.10. Lapinsirri 2.5. 28.9. Suosirri 19.4. 24.10. Kuovisirri 22.5. 12.10. Merisirri - 11.10. Jänkäsirriäinen 13.5. 5.9. Suokukko 22.4. 12.10. Leveäpyrstökihu 13.5. 16.11. Merikihu 11.5. 31.10. Tunturikihu 17.5. 8.9.** Stercorarius sp. 19.4. - Kalalokki 1.4. 10.12. Harmaalokki 15.2. 3.1. Selkälokki 29.3. 25.10. Merilokki 5.3. 10.12. Isolokki 24.3. 5.11. Naurulokki 18.3. 6.12. Pikkulokki 16.4. 28.10. Pikkukajava 16.4. 12.11. Siipirikko 3/2001 Kevät Syksy Kevät Syksy Kevät Syksy Varh. Myöh. Varh. Myöh. Varh. Myöh. Mustatiira 8.5. 3.8. Räyskä 1.5. 5.9. Kalatiira 16.4. 28.9. Lapintiira 1.5. 13.8. Pikkutiira - 4.9. Pikkuruokki - 17.11. Etelänkiisla 29.5. 8.11. Uuttukyyhky 11.3. 13.10. Sepelkyyhky 21.3. 8.11. Turturikyyhky 4.5. 10.12. Turkinkyyhky 2.4. 2.1. Käki 23.4. 28.9. Sarvipöllö 21.2. 12.12. Suopöllö 6.4. 31.10. Kehrääjä 20.4. 18.9. Tervapääsky 30.4. 31.10. Kuningaskalastaja 10.4. 1.1. Sininärhi 29.5. 28.7. Harjalintu 27.4. 30.11. Käenpiika 22.4. 18.9. Lyhytvarvaskiuru 20.4. 19.9. Kangaskiuru 28.3. 6.11. Kiuru 26.2. 9.12. Tunturikiuru 29.3. 24.12. Törmäpääsky 26.4. 17.9. Haarapääsky 30.3. 28.10. Räystäspääsky 17.4. 11.10. Keltavästäräkki 20.4. 29.10. Sitruunavästäräkki 7.5. 11.9. Virtavästäräkki 18.4. 24.9. Västäräkki 25.3. 14.12. Isokirvinen - 10.10. Niittykirvinen 28.3. 30.11. Metsäkirvinen 13.4. 12.10. Lapinkirvinen 26.4. 4.10. Pikkulepinkäinen 2.5. 20.10. Aro-/pikkulepinkäinen - 5.11. Mustaotsalepinkäinen 24.5. 6.8. Lapinharakka 8.3. 27.12. Punapäälepinkäinen 4.5. - Peukaloinen 31.3. 3.12. Rautiainen 5.4. 20.10. Punarinta 18.3. 24.12. Satakieli 4.5. 3.8. Sinirinta 25.4. 16.10. Sinipyrstö 17.5. - Mustaleppälintu 11.4. 18.9. Leppälintu 22.4. 26.10. Pensastasku 21.4. 11.11. Mustapäätasku 3.4. 5.11. Kivitasku 9.4. 3.11. Arotasku 30.4. 5.9. Sepelrastas 19.4. 17.10. Mustarastas 9.3. 29.11. Räkättirastas 1.3. 8.12. Punakylkirastas 24.3. 20.12. Laulurastas 6.4. 23.11. Kulorastas 1.4. 2.12. Viirusirkkalintu 18.6. 4.8. Pensassirkkalintu 17.5. 7.9. Viitasirkkalintu 15.5. - Ruokosirkkalintu 18.5. - Ruokokerttunen 1.5. 7.10. Rytikerttunen 17.5. 17.9. Luhtakerttunen 21.5. 13.10. Viitakerttunen 17.5. 16.8. Rastaskerttunen 18.5. - Pikkukultarinta 21.5. 30.7. Kultarinta 15.5. 22.8. Pajulintu 22.4. 18.10. Tiltaltti 7.4. 4.12. Sirittäjä 22.4. 22.9. Hippiäisuunilintu - 23.10. Taigauunilintu - 21.10. Lapinuunilintu 2.6. 21.8. Idänuunilintu 14.5. 11.10. Mustapääkerttu 10.5. 19.12. Lehtokerttu 12.5. 13.10. Pensaskerttu 1.5. 26.9. Hernekerttu 27.4. 5.10. Kirjokerttu 25.5. 24.8. Harmaasieppo 4.5. 16.10. Kirjosieppo 18.4. 30.10. Pikkusieppo 28.4. 18.9. Harmaasirkku 9.4. - Peltosirkku 21.4. 27.9. Pikkusirkku 30.5. 23.10. Pohjansirkku 15.4. 23.10. Kultasirkku 24.5. 22.8. Pajusirkku 28.3. 18.12. Lapinsirkku 25.3. 26.10. Pulmunen 11.2. 30.12. Peippo 1.3. 22.12. Järripeippo 28.3. 28.12. Keltahemppo 7.5. - Vihervarpunen 28.2. 9.11. Tikli 16.3. 28.12. Hemppo 11.3. 15.12. Vuorihemppo 29.3. 18.12. Punavarpunen 28.4. 14.9. Punakottarainen 30.5. - Kottarainen 3.3. 27.12. Kuhankeittäjä 10.5. 10.9. 11

Pohjois-Karjalan Lintutieteellinen Yhdistys r.y. Neitokurki Anthropoides virgo visiitillä Värtsilässä Kari Lindblom 12 Kesäkuun puolivälissä 2001 järjestettiin Tohmajärvellä Suomen hyönteistieteellisen seuran kesätapaaminen, johon myös helsinkiläinen lintuharrastaja Matti Viitasaari osallistui. Torstai-iltana 14.6. puoli yhdeksän aikoihin MV oli liikenteessä Värtsilässä, ei kuitenkaan varsinaisella linturetkellä. Sääperinjärven länsipuolella Savikon peltojen kohdalla MV huomasi ohiajaessaan autosta pellolla ruokailevat viisi kurkea. Mielessä kävi pitäisikö varmuuden vuoksi tarkistaa, MV oli käynyt katsomassa kolmisen viikkoa aiemmin Hämeenkyrössä ollutta neitokurkea, ja päätti palata takaisin katsomaan kurjet. Pysähdys, kiikarit esiin, ja kuinka ollakaan yksi kurjista erosi heti ensinäkemältä muista. Pienemmän koon, vatsaan asti mustan kaulan ja kauniisti kaarena laskeutuvan pyrstön avulla lintu määrittyi helposti neitokurjeksi! MV teki linnusta hetimiten hälytyksen lintupiippariin. Mutta samantien viestin lähdettyä eetteriin pellolle ilmaantui sarvi- tai suopöllö lentelemään. Pellolla ruokailevat kurjet eivät vaappusiivestä välittäneet, mutta neitokurki otti siivet alleen, häviten puiden yli järvelle kohti rajaa. Näinkö tässä nyt kävi, uskooko kukaan havaintoa, kävi MV:llä mielessä. Pian neitokurki kuitenkin palasi lentokierrokseltaan ja laskeutui parin sadan metrin päähän kurjista. Tässä se kuitenkin sai kimppuunsa ilmeisesti poikasistaan huolestuneet töyhtöhyypät, jotka syöksyilivät kurjen ympärillä, kurjen väistellessä hyyppien syöksyilyä. Tämän jälkeen aikuinen neitokurki liittyi uudelleen neljän esiaikuisen kurjen seuraan. MV:n seuraksi paikalle ehätti ensimmäisenä Värtsilän aktiiviorni Hannu Kivivuori, ja pian tämän jälkeen bongareita saapui liukkaasti, Kiteeltä, Joensuusta ja kauempaakin paikalle ehätettiin. Kuitenkin vain heti liikkelle lähteneet saivat nauttia kauniin elegantin kurkikaunokaisen ensivierailusta Pohjois-Karjalassa. Sokerina pohjalla tienvarsipuskista alkoi kuulua heleää kitisevää laulua, liikekannalla oleva pikkukultarinta luritteli hetken tyytyväisen bongarijoukon nenän edessä, neitokurjen ollessa samalla monen kaukoputken kuvassa ihailtavana! Varttia vaille iltayhdeltätoista kurjet lähtivät iltalennolle, ilmeisesti yöpymään, neitokurjen liittyessä parveen mukaan. Parven lentoa seurattiin löytöpaikalta useiden silmäparien voimin. Kurkisekaparvi lensi Sääperinjärven yli etelän suuntaan, lopulta parvi näytti laskeutuvan Räikönvaaran eteläpuolelle. Neitokurjen arveltiin jääneen yöpymään kurkien joukkoon ja ilmaantuvan aamulla uudestaan ruokailemaan Sääperille. Toisin kuitenkin kävi, seuraavana päivänä vain kurjet palasivat, neitokurkea ei iltaisen reilun parin tunnin jälkeen sen koommin nähty. Mahdollista on että lintu jatkoi matkaansa samantien, kenties valoisan kesäyön siivittämänä, takaisin kohti eteläisempiä asuinseutujaan? Neitokainen kaakon aroilta Neitokurjen pesimäalueen läntisimmät osat sijaitsevat Mustanmeren pohjois- ja koillispuoleisilla aroalueilla, levinneisyyden jatkuessa halki Keski-Aasian Kazakstanista Luoteis- Kiinaan ja Mongoliaan. Lajin maailmankannasta on esitetty arviona 130 000 paria, josta 15 000-25 000 paria Venäjällä Euroopan puolella. Läntisimmät populaatiot ovat taantuneet. Laji on kärsinyt aroalueiden ottamisesta viljelykäyttöön ja tämä on aiheuttanut erityisesti läntisten populaatioiden taantumista. Neitokurki onkin kadonnut 1900-luvun aikana mm. Marokon ja Romanian pesimälajistosta. Kuitenkin 150-170 pariksi arvioidun Ukrainan populaation on havaittu oppineen hyödyntämään myös maanviljelyalueita pesimäympäristöinään. Neitokurki on pitkän matkan muuttaja, läntisten neitokurkien talvehtiessa Afrikassa Sudanin alueella, Aasian neitokurjet talvehtivat Intiassa ja Pakistanissa. Muuttoreitit ovat puutteellisesti tunnetut, osin koska lajin muutto saattaa osittain tapahtua havainnoinnin kannalta ylikorkeuksissa, toisaalta laji muuttaa mitä il-

Siipirikko 3/2001 meisimmin myös yöaikaan. Havaintoja yömuutostahan tunnetaan myös kotoiselta kurjelta, esimerkiksi voimakkaissa syysmuutoissa Suomenlahdella, etelärannikon myöhään päivällä saavuttavien kurkiparvien on havaittu jatkaneen määrätietoista muuttoaan iltapimeään meren ylle. Joskus on kurkimuuton voitu todeta jatkuneen runsaana pitkällekin yöhön. Neitokurjen osalta mm. joidenkin muutolla lepäilleiden lintujen on havaittu kadonneen yön pimeiden tuntien aikana. Euroopassa lähinnä vain Kyproksella muuttavia neitokurkia havaitaan säännöllisesti sadoissa laskettavia määriä. Lajin kevätmuutto tapahtuu Kyproksen havaintoaineiston perusteella pääosin maaliskuun lopulta huhtikuun puoliväliin, syysmuutossa päämuutto ajoittuu elokuusta syyskuun alkupuolelle, tapahtuen siis huomattavan varhain. Kestävänä pitkän matkan muuttajana neitokurjen harhautumista myös säännöllisen levinneisyysalueen ulkopuolelle voidaan pitää odotettuna. Osassa eurooppalaisista havainnoista on viitteitä tai näyttöä tarhakarkureihin viitaten. Useat havainnot koskenevat kuitenkin luonnonvaraisia harhailijoita. Harhailijana neitokurki on tavattu mm. Tanskassa kuudesti ja Ruotsissa kymmenen kertaa ennen vuotta 2001, muualta lajista on lähinnä vain yksittäisiä harhailuhavaintoja. Osa Pohjois-Euroopassa havaituista harhailijoista on ollut lyöttäytyneenä kurkiparviin, jotkut lienevät tulleetkin kurkien kevätmuuttoparvien mukana. Tätä tukien mm. Unkarista on havaintoja muuttomatkalla olevien kurkiparvien mukana nähdyistä neitokurjista. Suomessa loppukevään - alkukesän harvinaisuus Neitokurjen ja töyhtöhyypän kohtaaminen Värtsilässä. Aikuispukuiselle neitokurjelle tyypillisiä mustat rintahöyhenet ja pitkänä tasaisena kaarena laskeutuvat yhtenäiset tertiaalit peräpäässä, päälaki on harmaa, vailla kurjen punaista päälakilaikkua. Yleisesti neitokurjen höyhenpuvusta puuttuvat kurjen ruskeat sävyt, neitokurjen ollessa tasaisemman harmaa. Piirros Kari Lindblom Suomessa neitokurjesta tunnetaan ennen vuotta 2001 yhdeksän Rariteettikomitean hyväksymää havaintoa yhdeksästä yksilöstä. Näistä kolme koskee toukokuisia kevätharhailijoita: 10.5.1977 Enontekiö Kilpisjärvi 2p, sekä 6.-9.5.1986 Mustasaari Söderfjärden 1p ja 14.-24.5.1994 Maaninka Lapinjärvi 1p, jälkimmäiset kaksi olivat runsaasti yleisöä myös kauempaa keränneitä bongauskohteita. Kesäkuussa laji on löytynyt samoin kolmesti: 20.- 26.6.1976 Saari Mikkolanniemi 1p, 23.6.1986 Tornio Karunki 1p, sekä 16.-21.6.1995 Kemijärvi Joutsijärvi 1p. Kemijärvellä nähtiin neitokurki samalla paikalla myös 27.5.2000 ja havainnon on tulkittu koskevan samaa samalle paikalle palannutta yksilöä. Samalla tavoinhan monen muunkin harhautuneen lajin on useissa eri yhteyksissä todettu saapuvan jopa vuodesta toiseen samalle tapaamispaikalle. Syyskaudella neitokurki on 13

Pohjois-Karjalan Lintutieteellinen Yhdistys r.y. nähty kahdesti: 31.8.1972 Kirkkonummi Hirsala 1m ja 18.-19.10.1977 Tuusula Rantamo 1p. Laji on Suomessa lähinnä siis hyvin harvinainen loppukevään harhailija, ja osa harhautuneista yksilöistä on jäänyt kiertelemään maahamme ainakin alkukesäksi. Tarkasteltaessa harhailuhavaintojen aikaisia sääoloja, havaitaan toukokuun alkupuolen 1986 neitokurjen löytyneen Suomessa pidempään jatkuneen lämpimän kaakkoisvirtauksen jälkeen. Toukokuun 1994 linnun saapumista oli edeltänyt havaintopiikki muita samansuunnan kaakkoisia harvinaisuuksia. Reilua viikkoa aiemmin 6.-8.5. Suomessa havaittiin raju kolmikko kaakkoisten aroalueiden suurharvinaisuuksia, pikkutrappi ja aavikkotylli Ahvenanmaalla sekä arohyyppä Pietarsaaressa. Kyseisen ajankohdan sääkarttojen analysoinneista saattaisi löytyä mahdollista osviittaa lisää harvinaisuuksien saapumiseen. 14 Matkalainen reissun päällä Ennen Värtsilän havaintoa oli neitokurjesta tehty edeltäneiden kolmen viikon aikana kaksi muutakin havaintoa Suomesta, 24.-26.5. Hämeenkyrön Sarkkilanjärvellä sekä 9.6. Limingan Selkämaalla. Värtsilän havainnon tavoin nämäkin koskivat aikuispukuista yksilöä. Hämeenkyrön linnun nähtiin viimeisenä havaintopäivänä lähtevän kurkien pelottamana muutolle pohjoiseen. Limingalla neitokainen viivähti vain hetken paikalla, onnekkaan valokuvaajabiologin kameran etsimessä, kadoten hetikohta paikalta. Ruotsin puolella Upplandissa Suomen havaintojen tavoin aikuispukuinen neitokurki nähtiin 20.-23.5. Yhtenä vaihtoehtona on esitetty että kaikki havainnot saattaisivat koskea samaa yksilöä! Linnun mahdollinen saapuminen Ruotsista meren yli Hämeenkyröön yhdessä päivässä ei tunnukaan kovin utopistiselta olettamukselta. Samalla tavoin vaihtoi valtakuntaa mm. vuonna 2000 eteläisessä Suomessa seikkaillut hanhikorppikotka, viimeisenä havaintopäivänä elokuun lopulla Korppoossa se havaittiin vain kolmisen tuntia ennen seuraavaa havaintopistettä Tukholman lähistöllä. Kurjet ovat kestäviä lentäjiä, joten harhailijan matkanteko voi olla joutuisaa. Pohjoiseen Hämeenkyröstä suunnanneen linnun näyttäytyminen Liminganlahden seuduilla tuntuisi sekin luontevalta. Liminkahan sijaitsee vajaa 400 km linnuntietä Hämeenkyröstä pohjoiskoilliseen, länsirannikon muuttajia tehokkaasti ohjaavan rannikon johtolinjan pohjoispäässä. Mikäli siis yksilö oletettaisiin samaksi, olisi lintu jatkanut ylipitkän kevätmuuttonsa jälkeistä harhailua Oulun korkeudelle asti. Miten kurki olisi tämän jälkeen etsiytynyt Värtsilään? Limingasta linnuntietä Värtsilään on matkaa vain 400km ja kompassisuunta on vakaasti kaakkoon. Kyseinen neitokurki oli aikuinen yksilö, jonka kiertelyssä saattaisi olla enemmän määrätietoista yritystä ja kykyä oikean kurssin löytämiseen, kuin nuorilla harhailijoilla. Mikäli neitokurjen ajateltaisiin tulleen Limingasta Värtsilään, saattaisi sen hyvinkin kuvitella pyrkivän jatkamaan matkaansa edelleen kohti oikeampia asuinsijojaan. Joka tapauksessa em. havaintojen ajallinen ja paikallinen sijoittuminen sopisivat oletukseen, että kaikissa havainnoissa voisi olla kyseessä yksi ja sama yksilö. Kuitenkin valtakunnallisen Rariteettikomitean alustavana tulkintana Suomessa esitetään havaitun, RK-käsittelyssä jo hyväksytyistä em. havainnoista koostuen, kolme neitokurkea touko-kesäkuussa 2001. Tulkitaan vuoden neitokurkisummaksi sitten yksi tai kolme, niin Pohjois-Karjalan neitokurkihavainnon myötä voinee esittää pieniä toiveita myös lajin uudelleen harhailusta maakuntaan. Laji on aiemmin havaittu sekä Etelä-Karjalassa että Pohjois-Savossa, joten kaakosta saapuvana lajina neitokurkea voisi hyvinkin odottaa uudemman kerran tavattavaksi myös P-K:ssa. Huomattakoon sekin että itäkurkien muuttoreitti kulkee P-K:n kautta, kurkiparvissa voisi hyvinkin matkata joskus mukana joku etelämpänä parveen lyöttäytynyt siivekäs. Maantieteellisesti tarkasteltuna potentiaalia monentyyppisille kaakkoisille harhailijoille maakunnassa joka tapauksessa on ja kosolti myös hyviä lintupaikkoja, joilta niitä voi löytää. Nyt neitokurki etsiytyi arvonsa mukaisesti Värtsilään, monipuolisuudessaan yhdelle maakunnan parhaimmista lintualueista! Siro elegantti kurkikaunokainen Neitokurki on hyvin nähtynä helposti kurjesta erotettava, oman näköisensä lintu. Kooltaan se on kurkea pienempi, mutta pienempi koko ei maastossa ole välttämättä aina silmiinpistävää. Kokoero on selkein jos lajeja on mahdollista vertailla yhdessä, kuten Värtsilän havainnossa. Rakenteeltaan neitokurki on kurkea siromman oloinen. Kaula on hieman lyhyempi kuin kurjella, pää pyöreämpi ja suhteessa isompi kuin kurjella. Nokka on kurkeen verrattuna selvästi lyhyempi ja hennompi. Maassa olevalla neitokurjella huomiotaherättävä on peräpää, pitkänä tasaisena kaarena laskeutuvat yhtenäisen laahusmaiset tertiaalit eroavat täysin kurjen tuuheista, peräpäässä puuhkamaiseksi pyrstöksi leviävistä tertiaaleista. Höyhenpuvun värityksessä on selkeänä erona kurkeen pitkälle alas vatsaan jatkuva mustien rintahöyhenten muodostama kokomusta kaula, pisimpien rintahöyhenten roikkuessa osin irtonaisina koristehöyheninä. Päässä neitokurjella ei ole punaista, vaan päälaki on harmaa ja silmän takaa kaartuvat valkeat, osin irrallisina roikkuvat koristehöyhentöyhdöt alas niskaan ja kaulan sivuille. Nokan väri neitokurjella on kurjesta poiketen harmaa. Selkä on tasaisen vaalean tuhkanharmaa, kurjelle tyypillinen ruskea väritys puuttuu aina selästä. Tämän katsotaan olevan yhteydessä neitokurjen kuivempiin elinympäristöihin, joilta puuttuu värjäävä suovesi. Lentävässä neitokurjessa parhaat tuntomerkit ovat musta rinta sekä kurjesta poiketen harmaat käsisulkien peitinhöyhenet, joista johtuen kontrasti tummien siipisulkien ja harmaan peitinhöyhenkentän välillä on vähittäinen. Lisäksi kurjesta poiketen neitokurjen lentosiluetissa siiven tyvi on leveä ja siipi kaventuu käsisulkien kohdalla kärkeä kohti selkeämmin

kuin kurjella. Edelläoleva pukukuvaus koskee aikuista yksilöä. Värtsilän ja muihin tekstissä mainittuihin vuoden 2001 neitokurkihavaintoihin tulee viitata tieteellisessä tekstissä vasta Rariteettikomitean käsiteltyä ja julkaistua havainnot. Hyväksyttynä havaintona Värtsilän neitokurjen voidaan todeta olevan 319. Pohjois-Karjalassa tavattu lintulaji ja Värtsilän lajilistalla 260. laji kautta aikojen. Värtsilän neitokurkihavainnossa ei havaittu mitään tarha-alkuperään viittaavaa. Linnun höyhenpuvussa ei ollut kuluneita tai katkenneita sulkia, myöskään linnun käyttäytymisessä ei ollut havaittavissa viitteitä muusta kuin valppaasta luonnonvaraista alkuperää olevasta yksilöstä, villistä ja vapaasta arojen kasvatista. Kirjallisuus Hagemeijer, E.J.M. & Blair, M.J. (toim.)1997. The EBCC Atlas of European Breeding Birds, their distribution and abundance. T&A D Poyser, London. Lewington, I., Alström, P. & Colston, P. 1991. Rare Birds of Britain and Europe. HarperCollinsPublishers, Jersey. Siipirikko 3/2001 Mitchell, D. & Young, S. 1997. Photographic handbook of the Rare Birds of Britain and Europe. New Holland (Publishers) Ltd, London. Mullarney, K., Svensson, L, Zetterström, D. & Grant, P.J. 1999. Lintuopas - Euroopan ja Välimerenalueen linnut. Otava, Helsinki. Snow, D. W. & Perrins, C. M. (toim.)1998. The Birds of the Western Palearctic, concise edition, vol 1 non-passerines. Oxford University Press, Oxford. 15

Pohjois-Karjalan Lintutieteellinen Yhdistys r.y. Höytiäisen kanavan lintuasema 2001 Ari Latja Aseman toiminnassa tapahtui pientä piristymistä kahteen edellisvuoteen verrattuna. Kevään tulos oli melko heikko, mutta ahkera pesäpoikasrengastus ja syksyn vaelluslinnut korjasivat tilannetta. Kaikkiaan rengastettiin 1842 lintua 44 lajista (taulukko 1). Lajimäärä on alhaisin kautta aikojen. Rengastajina toimivat Ari Latja (1252 rengastusta), Juha Miettinen (409), Markku Huttunen (128) ja Jouko Tiussa (53). Verkkopyynti Keväällä oli verkkopyyntiä vain 11 päivänä toukokuussa tuloksena 134 rengastusta. Yli kymmenen rengastettiin vain pajulintuja (49 rengastusta) ja ainoat paremmat lajit olivat lapinkirvinen ja mustapääkerttu. Alkusyksystä vakioverkkopyyntiä oli kahtena päivänä elokuussa ja kahtena syyskuun alussa. Yhtenäinen miehitysjakso alkoi 22.9. jatkuen melko tiiviinä kuukauden ajan 24.10. asti. Yhteensä pyyntiä oli 27 päivänä (elokuussa 2, syyskuussa 8 ja lokakuussa 17). Rengastuksia kertyi 1330, joista valtaosa vaelluslintuja. Muista lajeista maininnan arvoisia ovat punarinnan 102 ja tiltaltin 21 rengastusta sekä mustapääkerttu ja pohjansirkku 5.9., vanha lehtokurppa 25.9. ja pähkinänakkeli 30.9. Tiaiset olivat ilahduttavan runsaina liikkeellä. Lapintiaisilla oli ilmeisesti kaikkien aikojen vaellus. Rengastuksissa tosin ei aivan päästy ennätykseen, mutta 34 rengastusta on kolmanneksi paras tulos aseman his- toriassa. Ensimmäinen lappalainen saatiin 26.9. ja kiivaimmillaan vaellus oli lokakuun alussa parhaiden päivien ollessa 30.9. 6, 1.10. 4, 4.10. ennätykselliset 12 ja 5.10. 6 rengastusta. Tämän jälkeen saatiin vielä 7.10. 1, 8.10. 2 ja 15.10. 2 lintua. Pyydystettyjen lisäksi asemalla nähtiin 30 vaeltavaa lapintiaista. Myös hömötiainen vaelsi pitkästä aikaa mukavan runsaana ja rengastuksia kertyi 325. Samoin kuin lapintiaisella vaellus oli kiivaimmillaan lokakuun alussa, parhaat päivät olivat 30.9. 55, 1.10. 33, 4.10 53 ja 6.10. 40 rengastusta. Samaan aikaan sattui myös pyrstötiaisen vaelluksen huippu: 30.9. 68, 4.10. 43, 6.10. 26 ja 8.10. 84 rengastusta. Talitiaisia (131 rengastusta) ja sinitiaisia (122 rengastusta) saatiin tasaiseen tahtiin ilman isompia huippuja. Syksyn ainoa kuusitiainen rengastettiin 4.10. Käpytikalla oli heinä-elokuussa ennätysvaellus, mutta siihen aikaan ei asemalla ollut miehitystä ja loppusyksystä saatiin vain kolme käpäriä. Sen sijaan rengastajaa ilahdutti 7.10. saatu nuori valkoselkätikkakoiras. Ilo jäi tosin lyhytaikaiseksi kun lintu löytyi jo marraskuussa kuolleena Joensuun Iiksenvaaralta ja on nyt täytettynä näytteillä yliopistolla. Muista vaelluslinnuista esimerkiksi puukiipijän, hippiäisen, punatulkun ja urpiaisen vaellukset jäivät vaatimattomiksi. Emot ja poikaset Pesiltä rengastettiin mukavat 358 lintua (taulukko 2). Lehtopöllöt tuotti- Taulukko 1. Rengastukset Höytiäisen kanavan lintuasemalla 2001. Laji Kevät Syksy Yht. Taivaanvuohi 1-1 Lehtokurppa - 1 1 Lehtopöllö 3-3 Käpytikka 8 4 12 Valkoselkätikka - 1 1 Pikkutikka 4-4 Keltavästäräkki 4-4 Niittykirvinen 1 1 2 Metsäkirvinen 1-1 Lapinkirvinen 1-1 Peukaloinen - 13 13 Rautiainen - 1 1 Punarinta 13 105 118 Sinirinta - 2 2 Leppälintu 2-2 Mustarastas - 7 7 Räkättirastas 32 6 38 Punakylkirastas 79 29 108 Laulurastas - 8 8 Ruokokerttunen 2 2 4 Lehtokerttu 1 2 3 Mustapääkerttu 1 1 2 Hernekerttu 6 1 7 Pensaskerttu 3-3 Pajulintu 49 19 68 Sirittäjä 1-1 Tiltaltti - 21 21 Hippiäinen - 34 34 Harmaasieppo 7-7 Kirjosieppo 165 30 195 Hömötiainen - 325 325 Lapintiainen - 34 34 Kuusitiainen - 1 1 Talitiainen 39 131 170 Sinitiainen 27 122 149 Pyrstötiainen 1 408 409 Puukiipijä 1 5 6 Pähkinänakkeli - 1 1 Isolepinkäinen - 1 1 Peippo 6 5 11 Järripeippo - 3 3 Punatulkku 1 23 24 Urpiainen - 18 18 Keltasirkku - 1 1 Pohjansirkku - 1 1 Pajusirkku 8 8 16 Yhteensä 467 1375 1842 16

Siipirikko 3/2001 Taulukko 2. Poikas- ja emorengastukset 2001. Laji Poikasia Emoja Lehtopöllö 3 - Käpytikka 7 - Pikkutikka 4 - Räkättirastas 22 2 Punakylkirastas 61 12 Talitiainen 30 6 Sinitiainen 20 4 Kirjosieppo 151 36 Yhteensä 298 60 Lapintiaisilla oli hyvin voimakas vaellus syksyllä 2001. Juha Miettinen vat tauon jälkeen jälleen poikasia ja myös käpy- ja pikkutikkapoikueet ongittiin koloistaan rengastettaviksi. Rastaiden ja kirjosiepon pesiä kierret- tiin parin heikon vuoden jälkeen kiitettävästi, kun taas tali- ja sinitiaispoikueet karkasivat maailmalle valtaosin ilman renkaita. Peukaloisen erikoinen pesäpaikka Esko Lappi Lieksalaisen Pekka Tikkasen omakotitalon seinällä ison ikkunan yläpuolella on ollut 23 vuotta kaksi tuohesta tehtyä koristepönttöä noin metrin päässä toisistaan. Kuutiomaisen pöntön sivut ovat 10-12 senttiä ja lentoaukko noin 40 mm. Ne eivät olleet räystäspääskymäisesti aivan räystään alla, vaan vähän alempana, mutta kuitenkin kattolipan alla suojassa. Koskaan aikaisempina vuosina niissä ei ole pesinyt mitään, mutta tänä vuonna noin viikko ennen juhannusta alkoi peukaloispari tehdä toiseen niistä pesää. Piha rajoittuu vankkaan kuusimetsään, mikä hyvin voisi sopia peukaloiselle muutenkin. Hautomisaikana toinen emoista ruokki toista pesään. Pesästä lähti tiettävästi lentoon neljä poikasta. Peukaloiset olivat aluksi hieman arkoja, mutta luottamussuhde talonväen kanssa parani ajan myötä. Pihapöntöstä lentoon lähteneet talitiaisen pojat saivat peukaloisilta kyytiä. Pariskunta teki sitten samaan pönttöön vielä toisen pesyeen, minkä viisi poikasta saivat 17.8.2001 renkaan jalkaansa. Emo ruokki pesän poikasia luottavaisesti, vaikka olin talonväen kanssa pesästä vain viiden metrin päässä. Poistuessaan emo otti vielä poikasen ulosteen nokkaansa ja vei sen kauemmaksi. Rengastuksen aikana emon varoittelu ei ollut erikoisen kovaäänistä. Ruokinta jatkui melkein välittömästi rengastuksen päätyttyä. Pesään ei jäänyt kuoriutumattomia munia. Pesämateriaali pienensi melkein puoleen pöntön lentoaukon. Tällaista pönttötyyppiä voisi kokeilla sopivilla reviireillä luonnossa kaatuneiden puiden juurakoissa ja risukoissa. Voisihan olla, että ei tarvitsisi sittenkään odotella kahta vuosikymmentä. 17

Pohjois-Karjalan Lintutieteellinen Yhdistys r.y. Käynti legendalla Gumbariza 7.-10.10.2001 Teksti ja kuvat Jari Kontiokorpi (kuvat poimittu videokuvasta) Aunuksen peltoja emme ehtineet raapaista. Olimme Syvärin suiston suojelualueen ulkopuolella kylässä sovittuna aikana klo 16, jossa jo itsekin legenda eli prof. George Noskov odotti meitä. Tie lintuasemalle on elämys sinänsä, meidän henkilöautokotteroilla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä perille. Nivallakin meni melkein tunti siirtymiseen. Asemalla täysi tohina Gumbarizan lintuasema Laatokan kaakkoiskulmassa on toiminut jo 40 vuotta. Olin lukenut ja kuullut juttuja lintuasemasta toimihan lintuasema jopa lievänä kirosanana 80-luvulla kaakkoissuomalaisten arktikakyttääjien sanavarastossa: luoteistuulilla kaikki meni Gumbarizasta. Oli siis aika käydä asemalla kun kutsu kävi. Lähdimme Veijalaisen Eskon kanssa 7.10. aamuhämärissä Parikkalasta. Heti aamulla kuulimme valtavasta hanhimuutosta lounaampana, itse kuulimme yhden ja näimme toisen hanhiparven 18 matkalla Niiralaan. Retken paras havainto läpsytteli kuitenkin Suomen puolella Kesälahdella: isolepakko isotteli meille ja lehtokurpille! Rajan ylitys sujui jouhevasti, joten saimme ajella rauhassa tapaamispaikallamme. Matkalla kiersimme Rajakonnun pellot, jossa oli muutamia ansereita paikallisena ja staijasimme tunnin Nurmoilassa. Nurmoila on mahtava vaelluspaikka, tunnissa ynnäsimme 811 pyrstötinttiä matkalla pohjoiseen ja vain 12 etelään. Muita tinttejä meni vajaa sata mukanaan kaksi nakkelia. Lintuasemalla oli tyynessä illassa vielä täysi rengastustyö menossa. Kolme valtavaa rysää eli fellaa pyydysti lintuja hyvin. Rengastusasemalla Julia Bojarinova rengasti kun hänen aviosiippansa Kiril haki lintuja pyydyksistä. Assistentti-Anja valmisti päivällistä. Gumbariza on ikivanha kylä, jossa kuulemma Pietari Suurikin poikkesi joskus. Kylässä on useita mökkejä, joissa on hyvä yöpyä. Sauna-banjakin löytyy. Gumbajoki valuttaa ruskeaa rautapitoista vettä, joten juomavesi pitää tuoda kauempaa. Illalla ehdimme juttelemaan paremmin. Suurta hanhiaaltoa ei havainnoitu kunnolla Gumbarizassa, lauantaina kun oli ollut vajaa miehitys. Pimeällä oli muuttanut kuulemma hyvin paljon tundra- ja metsähanhia. Sovimme, että seuraavina päivinä

Siipirikko 3/2001 Tundrahanhet (kuvassa nuori ja vanha) säikkyivät merikot- kia. minä paneudun muutonhavainnointiin kun rengastuspiirissä oli nyt tarpeeksi miehitystä. Eskokin kävi mielellään rengastusapulaisen hommiin. Olihan se myös tuttua hänelle, koska hän kävi paikalla kaksi syksyä sitten. Vain kymmenisen kilometriä Gumbarizasta pohjoiseen Karjalan tasavallan puolella sijaitsee Majatsinon lintuasema, jota prof. Zimin pyörittää. Syksy oli ollut kuulemma linnustollisesti huono ja toiminta oli jo lopetettu tältä syksyltä. Seuraava päivä oli hyvä muuttopäivä, mutta onneksi pikkulintuja ei enää muuttanut kymmeniätuhansia. Pystyin havainnoimaan ja kirjaamaan linnut varsin kivuttomasti rannalla olevasta tornista. Hanhia ja joutsenia oli enää vähän liikkeellä, mutta vajaa pari tuntia auringonnousun jälkeen alkoi kuikkaparvia suihkia ohitseni. Suuntana kuikilla oli SW eli linnut olivat lähteneet aamuvarhaisella Ääniseltä, jostain Petroskoin eteläpuolelta? Tärkeä palapelin osa kuikkamuuton saloihin! Olimmehan nähneet pari vuotta aiemmin Vienanmeren Pertominskissa kovaa kuikkamuuttoa SSW, eli nämä suuntaavat mitä todennäköisemmin Äänislahden yli Ääniselle, josta ne jatkanevat Laatokalle. Laatokan Pähkinälinnassa olemme nähneet pari hyvää kuikkarynnäkköä, mm. viime syksynä laskin yksin yli 9000 kuikkalintua muutaman aamutunnin aikana. Laatokan jälkeen kuikkamuutosta ei paljon tiedetä, Pähkinälinnasta ne lähtevät S - SSW ja päätyvät Asovanmerelle, mutta mitä kautta? Ja onko edellä selostamani reitti kuikkamuuton pääväylä? Iltaruokailun aikana oli aikaa rentoutua. Vasemmalla Anja, prof. Noskov ja Esko. Laatokan päälle tultuaan kuikat laskivat pintaan ja monet laskeutuivat ulapalle. Rynnäkkö kesti vajaat kaksi tuntia ja sen aikana laskin yli 2100 kuikkalintua. Yhtään kaakkuria en määrittänyt enkä nähnyt edes ehdokasta. Todennäköisesti parina aiempana aamuna muutto olisi ollut voimakkaampaa? Summa oli joka tapauksessa lintuaseman uusi ennätys, mutta venäläiset eivät ehdi nykyisin havainnoimaan muuttoa lainkaan kaikki ovat mukana rengastustoimessa. Pyrstö- ja viitatiaiset liikkeellä Kuikkiakin laskiessa titisi ja tirisi korvissa koko ajan: pyrstötiaiset vaelsivat voimalla. Nurmoilaan verrattuna ero oli selvä, Gumbarizassa lähes kaikki suuntasivat kaakkoon. Tällä viidenkymmenen kilometrin rannikkomatkalla Nurmoilan ja Gumbarizan välillä sijaitsee suunnanjakaja. Eikä ihme, näkeehän Gumbarizassa rannikkolinjan kääntyvän pikkuhiljaa etelälounaaseen ja Syvärinlahden toisella puolella lounaassa häämöttää iso niemi. Tilanne ei tietenkään aina ole samanlainen, sää vaikuttaa muuttosuuntiin. Joka tapauksessa sen kolmen päivän aikana mitä havainnoin muuttoa vain reilu prosentti rannikkoa seuraavista linnuista matkasi luoteeseen. Pyrstötiaisia merkitsin havikseen kolmen päivän aikana lähes 4400. Lajin rengastusmäärä tänä aikana oli noin 1500, kun kokonaisrengastusmäärä oli noin 2500. Tämä kertoo selvää kieltään lajin rynnäköstä. Suomen rengastusasemilla rengastettiin näihin lukuihin nähden yllättävän niukasti tätä kaunista lajia. Asemalla oli ollut jo syyskuussa hyviä pyrstäripäiviä. Kerroimme Suomessa meneillään olevasta lapintiaisvaelluksesta ja hämmästys oli molemminpuolinen: asemalla ei 19

Pohjois-Karjalan Lintutieteellinen Yhdistys r.y. oltu koko syksynä rengastettu yhtään lappalaista. Laji on itse asiassa suurharvinaisuus asemalla ja havaittu kaikkiaan vain neljästi. Suomessa ja Suomeen vaellus lieneekin kulkeutunut varsin pohjoisesta (osittain Vienan rantoja hipoen kuten syksyllä 1995 (Kontiokorpi 1996)), ja suuntautunut sitten lounaaseen/etelään. Sen sijaan viitatiaisella oli aseman kenties paras vaellus, meidänkin aikana havaittiin yli kymmenen lintua ja rengastusmäärä oli noin kahdeksan. Nämäkin suuntasivat kaakkoon. Toisaalta taas nakkeleita ei meidän aikana havaittu. Seuraavat kaksi päivää eivät olleet muutollisesti maanantain kaltaisia. Tiistai-iltapäivänä alkoi sadella ja keittiövuorokin vei havainnointiaikaa. Keskiviikkona kova lounaistuuli työnsi muuttoputken mantereelle. Yhteensä näimme kuitenkin esimerkiksi 30 vaeltavaa tikkaa: 1 palokärki, 4 valkoselkää (+ 2 paikallista), 3 pohjalaista sekä 1 pikkuinen, loput käpytikkoja. Petolinnuista valtalaji oli varpushaukka, yhteensä 143 muuttavaa. Muuttohaukka runttasi 8.10. lounaaseen. Tuulen suunnasta johtuen (SSE SW) ei kaakkoon pyrkiviä isoja kaartelijoita pahemmin näkynyt. Paikallisia lintuja oli varsin niukasti. Tundrahanhet steppailivat lieterannassa. Ne ja isokoskelot saivat olla varuillaan kun merikotkat ja kanahaukat saalistivat. Mantereen puolella kanalintuja oli paljon, suojelualueella oli turvallista temmeltää. Luoteisruovikosta viisi timalia teki esittäytymislennon. Tunturikiuru tuntuu olevan näin idässä melko tavallinen, kuten aiemmilla idän matkoillamme olemme huomanneet. Nyt kolmen päivän summaksi tuli 23 ereä, suurin parvi 16 pysähtyi hetkeksi lieterannalle piipertämään. Muita mukavia havaintoja olivat metsäkirvinen, haarapääsky ja 4 kirjosiipikäpylintua. Viita- (vasemmalla) ja hömötiainen vertailussa. Jatkot Laatokan toisella puolella Lähdimme keskiviikkona klo 16 kotimatkalle. Emme olisi ehtineet Niiralaan ennen rajan sulkemista, joten kiersimme Laatokan eteläkautta kohti Nuijamaata. Uupumus iski kuitenkin matkalla pakottaen yöpymään Kannaksella. Aamuksi suuntasimme vielä staijaamaan Taipaleelle. Alhaalla roikkunut sumu ei innostanut lintuja eikä havainnoitsijoitakaan, joten lähdimme puolen päivän jälkeen Suomeen päin. Tuhansia alleja sentään meni, viisi timalia hyppäsi myöskin täällä ruovikosta näytille. Tämä taas oli hieno esimerkki miten muuttuu muutto kun vaihtaa rantaa, täällä meni huonosta säästä huolimatta satoja urpiaisia, (viime syksynähän laskimme samalta paikalta yli 400 000 urpoa). Samana iltapäivänähän nähtiin Viron Spithamissa kovaa kuikkalintumuuttoa. Olisiko Taipaleella alkanut muutto heti lähtömme jälkeen vai lähtivätkö Virossa nähdyt gaviat mereltä sumun hälvennyttyä? Kysymyksiä tässä harrastuksessa tulee kaksi jokaista vastausta kohti! Kaiken kaikkiaan hieno reissu! Ihmiset olivat ystävällisiä venäläiseen tapaan. Sauna lämpeni maanantai-iltana tosi kuumaksi, onneksi joen vesi viilensi nopeasti! Pukuhuoneessa pelotti herhiläisen pesä, vaatteita tuli ravisteltua innokkaasti! Professorista ei ylimielisyyttä löytänyt hakemallakaan, päin vastoin. Julia olisi halunnut staijata ja tutustua suomalaiseen muutonhavainnointikulttuuriin ero venäläiseen on vielä turhan suuri. Oli mielenkiintoista kuunnella esimerkiksi Noskovin kokemuksista, olihan hän havainnoimassa Viipurinlahdella arktikaa jo ennen syntymääni keväällä 1962! Kenties vielä palaamme asemalle keväällä olisi kuulemma minulle paljon laskettavaa kun arktiset sorsat muuttavat. Kirjallisuus Kontiokorpi, J. 1996: Elämää Valkoisella merellä. Siipirikko 23 (4): 8-13. 20