Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Kuusamo 13.1.2014 Projektipäällikkö Riina Rahkila / ProAgria Oulu
Vesistö on valuma-alueensa alueensa summa Kaikki valuma-alueen toiminta vaikuttaa lähivesistön tilaan Vaikutuksen suuruus ja merkittävyys vaihtelee alueen, sen olosuhteiden ja muiden tekijöiden mukaan Jokainen meistä voi omalla toiminnallaan parantaa vesien tilaa Aina on taustalla jonkun henkilön päätös siitä, miten toimitaan Yhteistyössä on voimaa
Tilanne 2014 missä mennään? Vesienhoitosuunnitelmat ja toimenpideohjelmat 2015 saakka, uusi valmisteilla Valtion resurssien väheneminen / Paikallisten toimijoiden aktivoiminen / Välittäjäorganisaatio Kiimingin-Jäälin vesienhoitoyhdistys Kalajoen vesienhoitoryhmä Mistä rahoitusta?
VYYHTI-hanke Hankkeen tavoite on edistää vesien-ja ympäristönhoitoa parantamalla pienten toimijoiden edellytyksiä vesienhoitotyöhön Hanke toteutetaan v. 2012-2014 aikana Pohjois-, Keski- ja Etelä- Pohjanmaan maakuntien alueella yhteistyöhankkeena. Hanketta hallinnoi ja toteuttaa alueellaan ProAgriaOulu ry/ Oulun Kalatalouskeskus / Maa- ja kotitalousnaiset Hanketta toteuttavat alueellaan Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry ProAgria Etelä-Pohjanmaa ry ProAgria Keski-Pohjanmaa ry. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusmyönsi 18.12.2012 hankkeelle rahoituksen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Hanketyyppi: yleishyödyllinen kehittämishanke
Kenelle VYYHTI-hankeon suunnattu kaikille vesistökunnostuksista ja ympäristönhoidosta kiinnostuneille osakaskunnat, jakokunnat, hoitokunnat, kalastuskunnat kyläyhdistykset, kotiseutuyhdistykset vesienhoitoyhdistykset, muut yhdistykset partiolippukunnat, 4H-yhdistykset perhokerhot ja muut harrastusyhdistykset metsästysseurat luonnonsuojeluyhdistykset maanviljelijät, metsänomistajat, ranta-asukkaat
Miksi? Nykyoloissa ELY-keskukseteivät enää voi toimia kunnostushankkeiden toteuttajina läheskään samassa määrin kuin aiemmin Valtion vaikuttavuusohjelma vähentää ELY-keskusten resursseja Valtion rahoitusta vesistökunnostuksiin ohjataan nyt avustuksina yhdistyksille ja muille toimijoille, ei ELYkeskuksille ELYllävankka kokemus vesistökunnostuksista ja halu siirtää tietotaito paikallisille toimijoille Vesistömme tarvitsevat kuitenkin hoitoa ja kunnostusta Vesistöjen jakalavesien tilaa ei saada paremmaksi ilman uusia toimijoita ja yhteisiä ponnisteluja
Hankkeen sisältö VYYHTI-hankekoostuu kahdesta toisiaan tukevasta tehtävästä: 1) Toimijoiden opastus Työpajat, joissa opastetaan käytännön työssä Esimerkkisuunnitelmat muutamille kohteille Pienimuotoiset työnäytökset 2) Ympäristönhoidon hankkeistamisentukeminen Kehitellään ehdotukset välittäjäorganisaatioiksi, jotka tukisivat pieniä toimijoita Luodaan hankkeen läpiviennin toimintamalli pienille toimijoille ja kootaan apumateriaalia
Työpajat VYYHTI järjestää työpajoja ympäri maakuntaa 3-5 tilaisuuden sarjoina Työpajoilla siirretään tietoa ja kunnostuskokemusta paikallisille tekijöille innostetaan ympäristönhoitoon ja vesistökunnostuksiin selkeytetään tuki- ja lupavyyhtiä
Työpajat Ensimmäisessä tilaisuudessa käydään läpi teoriassa: mitä hyötyä kunnostukselta odotetaan ja mitä toimenpiteitä siihen tarvitaan kunnostusmenetelmät valuma-alueen vaikutus vesistöön lupien tarve ja muut reunaehdot mahdolliset rahoituslähteet sekä hankkeen läpivieminen Seuraavissa 1-3 tilaisuudessa tutustutaan joihinkin kunnostettuihin tai hoidettaviin kohteisiin ja harjoitellaan kunnostusta käytännössä Viimeisessä tilaisuudessa suunnitellaan yhdessä osallistujien omia kohteita ja mietitään niille sopivaa mahdollista rahoituslähdettä
Jos teillä on oma kohde/idea Ottakaa yhteyttä VYYHTI hankkeeseen Tulkaa mukaan hankkeen järjestämiin työpajoihin Keskustellaan kohteestanne, selvitetään taustatietoja, pohditaan etenemismahdollisuuksia (mistä suunnittelu, rahoitus, tarvitaanko lupia jne.) Rahoituksen järjestymiseksi paikallinen aktiivisuus on erittäin tärkeää Maanomistajat toimista yksimielisiä, paikallista talkootyötä, mahdollisuudet omarahoitukseen
Kunnostuskohteita Kunnostettavat ja hoidettavat kohteet voivat olla esimerkiksi järvessä vesikasvillisuuden niitto ja hoitokalastus purojen kunnostus (esim. kosken kiveäminen, kutusoraikko ) ranta-alueen kunnostus ja hoito patorakenteen huolto kosteikon perustaminen ja hoito rehevöitymisestä tai liettymisestä kärsivä vesialue -> kuormituksen vähentäminen valuma-alueella
Tilaisuuksia ja työpajoja Kuusamossa Välittäjäorganisaatioon liittyvä yleisötilaisuus 10.2.2013 klo 17.30 20.00 (Oivanginnuorisokeskus) kartoitetaan tarvetta välittäjäorganisaatiolle & millaista organisaatiota tarvitaan Ilmoittautumiset 31.1.2014 mennessä projektisihteeri Saara Ilkalle saara.ilkka@proagria.fi p. 0400 912496 Työpajasarjan ensimmäiset tilaisuudet huhtikuun alussa (vk14 tai 15) Tulossa v. 2014 myös retkeilyjä ja työnäytöksiä, seuraa nettisivujamme http://www.proagriaoulu.fi/fi/vyyhti/
Tervetuloa mukaan! Eero Hiltunen Jaana Rintala Jaana Rintala Maarit Satomaa