Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan. Riina Rahkila, VYYHTI II -hanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan. Riina Rahkila, VYYHTI II -hanke"

Transkriptio

1 Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan Riina Rahkila, VYYHTI II -hanke

2 Vesistö on valumaalueensa summa Kaikki valuma-alueen toiminta vaikuttaa lähivesistön tilaan Vaikutuksen suuruus ja merkittävyys vaihtelee alueen, sen olosuhteiden ja muiden tekijöiden mukaan Jokainen meistä voi omalla toiminnallaan parantaa vesien tilaa Aina on taustalla jonkun henkilön päätös siitä, miten toimitaan Yhteistyössä on voimaa!

3 Aiemmin tapahtunutta Ympäristökeskus ja ELY toteuttaneet aiempina vuosikymmeninä lukuisia kunnostushankkeita Hankkeissa mukana paljon eri tahoja ja yhteistyökumppaneita Myös muilla toimijoilla ollut pitkään vahvaa hanketoimintaa Suomen ympäristökeskus, Metsähallitus, tietyt kunnat, ProAgria, MTT jne. Hyvää yhteistyötä tehty jo pitkään, vesien ja ympäristön tila koetaan tärkeäksi

4 Tilanne 2016 Valtion toteuttamat vesistökunnostushankkeet todella harvinaisia Suuri muutos entiseen toimintakulttuuriin ELY keskusten vähenevät resurssit suunnataan yhä enemmän viranomaistehtäviin Vesien- ja ympäristönhoitohankkeiden toteuttajiksi tarvitaan uusia tahoja Paikalliset yhdistykset ja osakaskunnat, kunnat, asiantuntijaorganisaatiot ELYn avustukset paikallisille, Leader jne.

5 Tilanne 2016 Tietyillä alueilla paikalliset tehneet aiemminkin kunnostustoimenpiteitä järjestäytynyttä toimintaa esim. Panumajärvi Uusia kunnostustoimintaan liittyviä yhdistyksiä syntynyt viime vuosina paljon, kiinnostusta on ja asiantuntemustakin löytyy Hanketoimintaa syntynyt Kunnostushankkeet usein laaja-alaisia ja monitahoisia Syy-seuraussuhteet, rahoituskanavat ja yhteistyötahot vaativat selvittelyä Paikalliset tahot tarvitsevat tukea toimiakseen

6 Mitä tehtiin? VYYHTI Apua, neuvoa ja tukea paikallisille kunnostajille: Työpajoja, retkiä, asiantuntija-apua, työnäytöksiä Esimerkkisuunnitelmia Paikalliset kunnostajat kertoivat omista kokemuksistaan, vertaistuki Vesienhoidon välittäjäorganisaatioselvitys mat/valittajaorganisaatioraportti_pieni_tiedosto.pdf YAMK opinnäytetyö: Kunnostus- ja hoitohankeopas hti_pieni_tiedosto.pdf

7 Tutustumassa pyörreselkeytyslampiin Limingan Nipsinginojalla

8 Jokikunnostustyönäytös Kärsämäen Sydänmaankylällä syyskuussa 2013.

9 VYYHTI kokemuksia VYYHTI hankkeeseen otettiin yhteyttä Pohjois-Pohjanmaan alueella 81 kunnostuskohteesta Useat kohteet etenemässä toteutukseen, osa jo toteutunut (kosteikkokohteita, maisemanhoitoa jne.), osa tarkemmassa suunnittelussa Etenkin hankkeen loppuvaiheessa kysyntää oli todella paljon, aika loppui kesken työ jatkuu VYYHTI II -hankkeessa

10 Mistä apua kunnostajalle?

11 VESISTÖT JA YMPÄRISTÖ YHDESSÄ HYVÄÄN TILAAN Kuva Arto Lehto VYYHTI II -HANKKEESSA KESKEISTÄ Paikallisten kunnostajien tukeminen Verkostoitumisen edistäminen ja verkostojen hyödyntäminen kaikilla tasoilla (paikallinen, maakunnallinen, valtakunnallinen) Kunnostushankkeiden suunnittelua tukevien ja verkoston toimintaa tehostavien työkalujen kehittäminen Kunnostustoiminnan rahoitusmahdollisuudet

12 VESISTÖT JA YMPÄRISTÖ YHDESSÄ HYVÄÄN TILAAN Hanke pähkinänkuoressa Kuva Arto Lehto Toteutusalue Pohjois-Pohjanmaa, hallinnoja ProAgria Oulu Toteutusaika Kustannusarvio Osatoteuttajat Suomen ympäristökeskus ja Suomen metsäkeskus Rahoitus Manner Suomen maaseutuohjelma / POP ELY Muu julkinen rahoitus: Oulun kaupunki, Pyhäjärven kaupunki, Suomen ympäristökeskus, Suomen metsäkeskus

13 VESISTÖT JA YMPÄRISTÖ YHDESSÄ HYVÄÄN TILAAN VYYHTI VERKOSTO Rakennetaan maakunnallinen vesistökunnostajien verkosto, jossa paikalliset tahot ovat keskeisesti mukana Tuetaan ja edistetään paikallisten kunnostajien keskinäistä verkostoitumista Paikalliset tahot kertovat kokemuksistaan toisilleen eli hyödynnetään vertaisoppimista Kehitetään alueellisen verkoston ja valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston välistä toimintamallia ja yhteistyötä

14 TAVOITE Rakennetaan Pohjois-Pohjanmaalle aktiivinen vesistökunnostajien verkosto Verkoston keskiössä toimii koordinaattori, joka yhdistää toimijoita, välittää tietoa, hankeideoita, tutkimustuloksia, rahoitusmahdollisuuksia Verkoston tavoitteena on edistää vesistökunnostusten toteutumista hyödyntämällä olemassa olevia organisaatioita, luomalla uusia yhteyksiä nykyisten verkostojen välille ja tehostamalla eri toimijoiden hanketoimintaa. Oppilaitokset Asiantuntijaorganisaatiot Tutkimusorganisaatiot KOORDI- NAATTORI Vesialueiden omistajat Rahoittajat Paikalliset toteuttajat

15 Kyläyhdistys / osakaskunta haluaa parantaa lähijärven tilaa. Järveltä on jo muun muassa niitetty vesikasvillisuutta virkistyskäyttöarvojen parantamiseksi, mutta ulkoinen kuormitus maa- ja metsätalousvaltaiselta valuma-alueelta on alkanut huolettaa. Kyläläiset ovat alkaneet etsiä mahdollisuuksia kunnostustoimenpiteiden toteuttamiseen valuma-alueella. Yhdistyksen puheenjohtaja, joka on itsekin metsänomistaja, ottaa yhteyttä verkoston koordinaattoriin. Koordinaattori selvittää millaisella alueella toimitaan ja kertoo vaihtoehdoista. Hän auttaa saamaan yhteyden oikeisiin tahoihin ja järjestää tarvittaessa yhteisen tapaamisen asiantuntijan kanssa. Kunta Leaderryhmä Kyläyhdistys / osakaskunta Koordinaattori Metsäkeskus ELY-keskus

16 TARVITAAN: RESURSSEJA TAHTOA JA SITOUTUMISTA TYÖKALUJA SOVITTUJA TOIMINTATAPOJA AKTIIVINEN VESISTÖKUNNOSTAJIEN VERKOSTO

17 VESISTÖT JA YMPÄRISTÖ YHDESSÄ HYVÄÄN TILAAN VYYHTI TYÖKALUT Kunnostushankkeiden suunnittelua tukevien työkalujen hyödyntäminen verkostoitumisessa sekä kunnostustoiminnassa Kehitetään kunnostustoimintaan tarvittavia lähtötietoja kokoava karttapalvelu Kehitetään sähköinen lomake tms. tapa jolla paikalliset voivat tallentaa kunnostushankkeensa järjestelmään Testataan 2 metrin korkeusmalliin perustuvaa valuma-alueen rajaustyökalua

18 VESISTÖT JA YMPÄRISTÖ YHDESSÄ HYVÄÄN TILAAN VYYHTI TYÖKALUT Tavoitteena mahdollisimman helppokäyttöinen, paikallisia tahoja palveleva karttapalvelu, joka tehostaa tiedonkulkua ja verkoston toimintaa Työkalujen kehittämistyössä tärkeää jatkuva vuorovaikutus paikallisten tahojen kanssa alusta lähtien Kehitettävät työkalut kokoavat hajallaan olevaa tietoa ja helpottavat kunnostustoimenpiteiden suunnittelua Lisää eri sektorien (maa- ja metsätalous jne.) välistä yhteistyötä ja tiedonvaihtoa

19 VESISTÖT JA YMPÄRISTÖ YHDESSÄ HYVÄÄN TILAAN VYYHTI KUNNOSTUSYHDYSHENKILÖT Innostetaan, tuetaan ja opastetaan paikallisia kunnostajia kunnostustöiden hankkeistamisessa sekä hankesuunnitteluun liittyvien liittyvien työkalujen käytössä Koulutetaan paikallisia kunnostusyhdyshenkilöitä, jotta myös he voivat jatkossa auttaa, opastaa ja neuvoa paikallisia tahoja kunnostustoiminnassa Kunnostusyhdyshenkilöillä on keskeinen rooli maakunnallisessa vesistökunnostajien verkostossa

20 VESISTÖT JA YMPÄRISTÖ YHDESSÄ HYVÄÄN TILAAN VYYHTI KUNNOSTUSYHDYSHENKILÖT Tuetaan ja edistetään kunnostusyhdyshenkilöiden keskinäistä vuorovaikutusta Kunnostusyhdyshenkilöt osallistuvat VYYHTI työkalujen testaukseen ja kehittämiseen Olet sopiva kunnostusyhdyshenkilöksi jos Olet kiinnostunut kunnostustoiminnasta sekä kunnostustoimintaan liittyvän tiedon ja kokemusten vaihdosta Edustat jotain järjestäytynyttä tahoa (yhdistys, seura, osakaskunta tms.)

21 VESISTÖT JA YMPÄRISTÖ YHDESSÄ HYVÄÄN TILAAN VYYHTI PILOTTIALUESUUNNITTELU Astutaan askel eteenpäin perussuunnittelusta pilottialueiksi valitaan kohteita, joissa on jokin ajankohtainen, erityinen ongelma, uusi näkökulma/lähestymistapa, laaja-alainen ja monipuolinen kunnostustarve Metsäkeskuksella omat metsätalousvaltaiset suunnittelualueet ja niihin liittyvää metsänomistajien pienryhmätoimintaa Paikallisten sitoutuminen tärkeää Kehitettäviä VYYHTI työkaluja testataan pilottialuesuunnittelun yhteydessä

22 VESISTÖT JA YMPÄRISTÖ YHDESSÄ HYVÄÄN TILAAN Kuva Arto Lehto Hankkeen osatoteuttajat Suomen ympäristökeskus VYYHTI työkalujen kehittäminen valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston ja maakunnallisen vesistökunnostajien verkoston välinen toimintamalli Suomen metsäkeskus Metsätalousvaltaiset pilottialueet Metsänomistajien pienryhmätoiminta vesiensuojelusuunnittelussa

23 KIITOS!

VYYHTI II -hanke. Riina Rahkila Projektipäällikkö ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset

VYYHTI II -hanke. Riina Rahkila Projektipäällikkö ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset VYYHTI II -hanke Riina Rahkila Projektipäällikkö ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset 5.4.2016 Kuva Arto Lehto VYYHTI II hanke 2016-2018 Kuva Arto Lehto Hanke pähkinänkuoressa Toteutusalue Pohjois-Pohjanmaa,

Lisätiedot

VYYHTI II hanke

VYYHTI II hanke LIITE 5 Kuva Arto Lehto VYYHTI II hanke 2016-2018 Kuva Arto Lehto Hanke pähkinänkuoressa Toteutusalue Pohjois-Pohjanmaa, hallinnoja ProAgria Oulu ry Toteutusaika 2016-2018 Kustannusarvio 689 522 Osatoteuttajat

Lisätiedot

VYYHTI II hanke

VYYHTI II hanke VYYHTI II hanke 2016-2018 Projektipäällikkö Riina Rahkila ProAgria Oulu ry / Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Kuva Arto Lehto Hankkeessa keskeistä Paikallisten kunnostajien tukeminen Verkostoitumisen edistäminen

Lisätiedot

VYYHTI II hanke

VYYHTI II hanke VYYHTI II hanke 2016-2018 Projektipäällikkö Riina Rahkila ProAgria Oulu ry / Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Kuva Arto Lehto Kuva Arto Lehto Paikallisissa kunnostushankkeissa tarvitaan Yhteinen tahtotila

Lisätiedot

Vesistöt kuntoon. Kiertotalouden kärkihankkeilla 2017!

Vesistöt kuntoon. Kiertotalouden kärkihankkeilla 2017! Vesistöt kuntoon Kiertotalouden kärkihankkeilla 2017! Riina Rahkila Projektipäällikkö VYYHTI II -hanke ProAgria Oulu ry Oulun Maa- ja kotitalousnaiset 02.02.2017 Kuva Arto Lehto VERKOSTOITUMISHANKKEET

Lisätiedot

Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? VYYHTI hankkeen kokemuksia sekä välittäjäorganisaatiosuositukset Pohjois Pohjanmaalle

Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? VYYHTI hankkeen kokemuksia sekä välittäjäorganisaatiosuositukset Pohjois Pohjanmaalle Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? VYYHTI hankkeen kokemuksia sekä välittäjäorganisaatiosuositukset Pohjois Pohjanmaalle Projektipäällikkö Riina Rahkila Vesistöt kuntoon yhteistyöllä seminaari

Lisätiedot

Yhteistyömalleja vesien tilan parantamiseen

Yhteistyömalleja vesien tilan parantamiseen Yhteistyömalleja vesien tilan parantamiseen Projektipäällikkö Riina Rahkila ProAgria Oulu ry / Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Kuva Arto Lehto VYYHTI II -hankkeessa keskeistä Paikallisten kunnostajien tukeminen

Lisätiedot

Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6.

Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6. Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6.2014 Vesistö on valuma-alueensa summa Kaikki valuma-alueen toiminta

Lisätiedot

VYYHTI II pähkinänkuoressa

VYYHTI II pähkinänkuoressa VYYHTI II hanke Hanketta toteuttavat: Riina Rahkila, Maarit Satomaa ja Kalle Hellström / Oulun maa- ja kotitalousnaiset Heikki Tahkola ja Jarmo Tuukkanen/ Oulun Kalatalouskeskus Kyllikki Maaranto ja Irmeli

Lisätiedot

HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VESIENHOIDON VERKOSTOITUMISEEN

HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VESIENHOIDON VERKOSTOITUMISEEN Kuva Arto Iwendorff HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VESIENHOIDON VERKOSTOITUMISEEN Riina Rahkila, projektipäällikkö, Oulun Maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Oulu ry MIKSI TEHOA VESIENHOITOON? Kuva Arto Iwendorff Hyvä

Lisätiedot

VYYHTI -verkoston 5. tapaaminen

VYYHTI -verkoston 5. tapaaminen Kuva Arto Iwendorff VYYHTI -verkoston 5. tapaaminen 8.11.2018 Kuva Arto Iwendorff VYYHTI II pähkinänkuoressa Toteutusalue Pohjois-Pohjanmaa, hallinnoija ProAgria Oulu ry Toteutusaika 2016-2018 Kustannusarvio

Lisätiedot

PAIKALLISTEN TOIMENPITEIDEN MERKITYS IIJOEN KEHITTÄMISESSÄ

PAIKALLISTEN TOIMENPITEIDEN MERKITYS IIJOEN KEHITTÄMISESSÄ PAIKALLISTEN TOIMENPITEIDEN MERKITYS IIJOEN KEHITTÄMISESSÄ Kuva Arto Iwendorff Riina Rahkila, projektipäällikkö, ProAgria Oulu ry/vyyhti II -hanke Lähde: Iijoen vesistövisio, s. 5 Kuva Arto Iwendorff PAIKALLISEN

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI ( )

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI ( ) Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI (2012-2014) Yleishyödyllinen kehittämishanke Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta Pohjois-, Keski- ja Etelä-Pohjanmaan alueella Hanketta

Lisätiedot

VYYHTI II -hankkeen Aloitustilaisuus. Maarit Satomaa ProAgria Oulu

VYYHTI II -hankkeen Aloitustilaisuus. Maarit Satomaa ProAgria Oulu VYYHTI II -hankkeen Aloitustilaisuus Maarit Satomaa ProAgria Oulu 05.04.2016 Hae VYYHTI II pilottialueeksi tule mukaan luomaan vesienhoidon verkostoa ja hyviä käytäntöjä Pilottialuehaku 2016 - Koko valuma-aluetta

Lisätiedot

Lapin vesistökunnostushanke VESKU OSUUSKUNTA

Lapin vesistökunnostushanke VESKU OSUUSKUNTA Lapin vesistökunnostushanke VESKU OSUUSKUNTA Hankkeen suunnittelu Suunniteluvaiheessa: Laaditaan VESKU-hankkeen hankesuunnitelma Etsitään hankkeelle päätoimijaehdokkaita Etsitään yhteistyökumppanit Määritellään

Lisätiedot

VYYHTI II HANKKEEN TULOKSIA JA TULEVAA

VYYHTI II HANKKEEN TULOKSIA JA TULEVAA Kuva Arto Iwendorff VYYHTI II HANKKEEN TULOKSIA JA TULEVAA Riina Rahkila, projektipäällikkö, ProAgria Oulu ry VYYHTI II hankkeen tuloksia Rakennettu maakunnallinen vesienhoidon VYYHTI verkosto, jonka toiminnalla

Lisätiedot

VYYHTI II. Paikallisen kunnostajan karttapalvelu

VYYHTI II. Paikallisen kunnostajan karttapalvelu VYYHTI II Paikallisen kunnostajan karttapalvelu Matti Joukola & Ismo Lahtinen Suomen ympäristökeskus Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari Oulu 12.6.2018 Kuva: Saara Pönkkö VESISTÖN KUNNOSTUS - TUUMASTA

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Kuusamo 13.1.2014 Projektipäällikkö Riina Rahkila / ProAgria Oulu Vesistö on valuma-alueensa alueensa summa Kaikki valuma-alueen toiminta vaikuttaa lähivesistön

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Projektipäällikkö Riina Rahkila Vesienhoidon vapaaehtoinen järjestäytyminen Pohjois Pohjanmaalla seminaari 4.2.2014 VYYHTI hanke Hanke toteutetaan v.

Lisätiedot

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan?

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Lappajärvi 19.11. 2014 Laura Liuska / VYYHTI-hanke Välittäjäorganisaatio: mikä ja miksi? Vesienhoidossa vapaaehtoisen paikallisen kunnostustoiminnan

Lisätiedot

VYYHTI verkosto 1 (5) KUMPPANUUSASIAKIRJA VYYHTI VERKOSTON TOIMINNASTA ( )

VYYHTI verkosto 1 (5) KUMPPANUUSASIAKIRJA VYYHTI VERKOSTON TOIMINNASTA ( ) VYYHTI verkosto 1 (5) 29.11.2018 KUMPPANUUSASIAKIRJA VYYHTI VERKOSTON TOIMINNASTA (2019 2020) 1. VYYHTI verkoston kuvaus VYYHTI - verkosto on laaja-alainen vesien- ja merenhoidon toimijoiden verkosto Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisätiedot

Ajankohtaista vesistökunnostusverkostosta

Ajankohtaista vesistökunnostusverkostosta Ajankohtaista vesistökunnostusverkostosta Antton Keto, SYKE Vesistökunnostusverkoston Vuosiseminaari 7.6.2016, Lappeenranta Vesistökunnostusverkosto on kaikille avoin yhteydenpitofoorumi, joka välittää

Lisätiedot

Vauhtia vesienhoitoon -hanke

Vauhtia vesienhoitoon -hanke 22.11.2017 Vauhtia vesienhoitoon -hanke Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Täyden palvelun osaaja Ympäristötutkimusten ja analytiikan ammattilainen

Lisätiedot

Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet

Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet Vesien kunnostusstrategian (YM 2013) visio Vesienhoitosuunnitelmissa mainittuja kunnostuksia toteutetaan monitavoitteisesti niin, että joissa, järvissä

Lisätiedot

Ryhmätyöt. Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen ja vesienhoidon suunnittelu

Ryhmätyöt. Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen ja vesienhoidon suunnittelu Ryhmätyöt Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen ja vesienhoidon suunnittelu 1 Suunnittelussa ELYn apuna oli alatyöryhmiä Toimenpiteiden toteutus yhteinen asia, useita vastuutahoja miten yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Vesistökunnostusverkosto välittää tietoa ja kokemuksia. Liisa Hämäläinen, SYKE

Vesistökunnostusverkosto välittää tietoa ja kokemuksia. Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistökunnostusverkosto välittää tietoa ja kokemuksia Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistökunnostusverkosto on kaikille avoin yhteydenpitofoorumi, joka välittää tietoa ja kokemuksia vesistöjen kunnostamisesta.

Lisätiedot

Hankkeen toteutusaika

Hankkeen toteutusaika Hankkeen toteutusaika 1.2.2018-31.12.2020 Ohjelma: Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Ohjelman toimenpide: 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Ohjelman alatoimenpide: Kulttuuri- ja luonnonperintö,

Lisätiedot

Hankkeen toteutusaika

Hankkeen toteutusaika Hankkeen toteutusaika 1.2.2018-31.12.2020 Ohjelma: Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Ohjelman toimenpide: 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Ohjelman alatoimenpide: Kulttuuri- ja luonnonperintö,

Lisätiedot

POPELY:n rakennettujen vesien kunnostamisen erikoistumistehtävä ja kunnostustoiminnan tiedonkeruu. Timo Yrjänä Jukka Tuohino Jermi Tertsunen

POPELY:n rakennettujen vesien kunnostamisen erikoistumistehtävä ja kunnostustoiminnan tiedonkeruu. Timo Yrjänä Jukka Tuohino Jermi Tertsunen POPELY:n rakennettujen vesien kunnostamisen erikoistumistehtävä ja kunnostustoiminnan tiedonkeruu Timo Yrjänä Jukka Tuohino Jermi Tertsunen 11.11.2016 Erikoistumistehtävän taustaa MMM antoi POPELYlle 2014

Lisätiedot

UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN ASIANTUNTIJAVERKOSTO EHDOTUS UUDENMAAN VESISTÖKUNNOSTUSVERKOSTA

UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN ASIANTUNTIJAVERKOSTO EHDOTUS UUDENMAAN VESISTÖKUNNOSTUSVERKOSTA Maakuntauudistusta Uudellamaalla valmisteleville tahoille Viite: Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liitto ry:n kirje 15.1.2018 (liitteenä) ESITYS 18.1.2018 UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN

Lisätiedot

Vesienhoidon alueellinen koordinointi

Vesienhoidon alueellinen koordinointi Fundeerataan vesiä toimintamalli alueellisen vesienhoidon koordinointityön käynnistämiseksi Vesienhoidon alueellinen koordinointi Miksi se kannattaa? Mitä alueellinen vesienhoito on? Tässä toimintamallissa

Lisätiedot

VYYHTI II -hanke. Maarit Satomaa ja Riina Rahkila ProAgria Oulu/ Oulun maa- ja kotitalousnaiset

VYYHTI II -hanke. Maarit Satomaa ja Riina Rahkila ProAgria Oulu/ Oulun maa- ja kotitalousnaiset VYYHTI II -hanke Maarit Satomaa ja Riina Rahkila ProAgria Oulu/ Oulun maa- ja kotitalousnaiset 19.09.2017 VESISTÖT JA YMPÄRISTÖ YHDESSÄ HYVÄÄN TILAAN Piipsjärvi VYYHTI II hankkeen pilottialueena VESISTÖT

Lisätiedot

Vesistöjen kunnostusstrategian esittely

Vesistöjen kunnostusstrategian esittely Vesistöjen kunnostusstrategian esittely Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaariin 26.1.2012 klo 10.00-16.30 SYKE Hannele Nyroos Ympäristöministeriö Vesien ekologinen tila ja tavoitetilat

Lisätiedot

Vesien kunnostus ja käyttö

Vesien kunnostus ja käyttö Vesien kunnostus ja käyttö Vesien- ja merenhoidon palauteseminaari Eeva-Kaarina Aaltonen, toiminnanjohtaja 29.1.2015, Härmän Kylpylä Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry Asiantuntija- ja yhteistyöorganisaatio

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan - VYYHTI 2012-2014

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan - VYYHTI 2012-2014 Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan - VYYHTI 2012-2014 Hanke toteutetaan Pohjois-, Keski- ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien alueella maakuntien välisenä yhteistyöhankkeena. Hanketyyppi: yleishyödyllinen

Lisätiedot

Paikallinen esimerkki onnistuneesta yhteistyöstä tapaus Tyräjärvi

Paikallinen esimerkki onnistuneesta yhteistyöstä tapaus Tyräjärvi Jokijärvi Paikallinen esimerkki onnistuneesta yhteistyöstä tapaus Tyräjärvi Olavi Kammonen Tästä kaikki alkoi v.2016 Jokijärvi Iijoki Koviojärvi Tyräjärvi Tieto lisää tuskaa. Koko mökin ranta oli täynnä

Lisätiedot

Vesistökunnostuksen edistämismahdollisuudet Leena Leskinen Tiina Käki Timo Turunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Vesistökunnostuksen edistämismahdollisuudet Leena Leskinen Tiina Käki Timo Turunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Vesistökunnostuksen edistämismahdollisuudet Leena Leskinen Tiina Käki Timo Turunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus 23.10.2013 Järviruoko rantojen haitasta liiketoiminnaksi? -työpaja 1 Painopisteet vesistökunnostuksissa:

Lisätiedot

Vesistökunnostusverkoston merkitys Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari

Vesistökunnostusverkoston merkitys Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Vesistökunnostusverkoston merkitys Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari 26.1.2012 Henri Vaarala, suunnittelija & Anne-Mari Ventelä, dosentti (TY), toimialapäällikkö, Pyhäjärvi-instituutti,

Lisätiedot

Pyhäjärvi-instituutti. Vähälä, Päivi Laine, Heikki Mäkinen, Antton Keto

Pyhäjärvi-instituutti. Vähälä, Päivi Laine, Heikki Mäkinen, Antton Keto Anne-Mari Co-authors: Ventelä Vuoden vesistökunnostaja Johtava vesikirppu Jukka Koski- Pyhäjärvi-instituutti Vähälä, Päivi Laine, Heikki Mäkinen, Antton Keto Yhteisillä vesillä ESR-hanke Pyhäjärvi-instituutti

Lisätiedot

Yhteistyö matkailun kehittämisessä case Etelä-Pohjanmaa

Yhteistyö matkailun kehittämisessä case Etelä-Pohjanmaa Yhteistyö matkailun kehittämisessä case Etelä-Pohjanmaa Rural Finland aluetilaisuus Pohjois-Pohjanmaa Oulu 14.11.2016 Arja Kortesluoma Matkailu Etelä-Pohjanmaalla www.epmatkailu.fi www.visitpohjanmaa.fi

Lisätiedot

Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen

Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen VYYHTI-hankkeen seminaari 19.11.2014 Lappajärvi Liisa Maria Rautio Vesistöpäällikkö Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Vesitalousstrategian (2011) päämäärät Valuma-alueilla

Lisätiedot

Vesienhoitohankkeita Kalajoen vesistöalueella. Kalajoki Laura Liuska

Vesienhoitohankkeita Kalajoen vesistöalueella. Kalajoki Laura Liuska Vesienhoitohankkeita Kalajoen vesistöalueella Kalajoki 20.11.2017 Laura Liuska Kalajoen tavoitetila vuoteen 2030 Tavoitteet Kalajoen tilan parantamiseksi Hyvä ekologinen tila Virkistyskäytön parantaminen

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä

Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä 7.5.2019 Teemapaja: Ammatillisen koulutuksen johtaminen Opetushallitus Tuula Sumkin Vaikuttavuus vaikuttavuusketju (Sitra) 16/05/2019 Opetushallitus

Lisätiedot

Panumajärven ja -ojan kunnostushanke Panumajärvi ry

Panumajärven ja -ojan kunnostushanke Panumajärvi ry Panumajärven ja -ojan kunnostushanke Panumajärvi ry Aili Jussila Panumajärvi ry 5.4.2016 Kuvat Toivo Miettinen ja Aili Jussila Panumajärvi Pudasjärven neljänneksi suurin järvi Pinta-ala 527 ha Keskisyvyys

Lisätiedot

Kalajoen vesienhoitoryhmän kuulumiset. Pohjois-Pohjanmaan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä, Oulu, Laura Liuska

Kalajoen vesienhoitoryhmän kuulumiset. Pohjois-Pohjanmaan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä, Oulu, Laura Liuska Kalajoen vesienhoitoryhmän kuulumiset Pohjois-Pohjanmaan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä, Oulu, 20.11.2017 Laura Liuska Kalajoen vesienhoitoryhmä Monialainen neuvottelukunta Kuntien yhteistyösopimus

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Rahoitusmahdollisuuksia Rahoituksen järjestymiseksi Paikallinen aktiivisuus ja sitoutuminen ensiarvoisen tärkeää! Kuka toimii hakijana? Jos konkreettisia

Lisätiedot

Vaikuta Lähivesiin Pori

Vaikuta Lähivesiin Pori Vaikuta Lähivesiin Pori 27.9.2018 Vesistöhankkeet Maaseuturahastossa Mitä Leader on? Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään

Lisätiedot

Vesistöt ja maakunnallinen kehittäminen

Vesistöt ja maakunnallinen kehittäminen Vesistöt ja maakunnallinen kehittäminen Satavesi 10 vuotta ohjelmakokous 2012 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 22.11.2012 Satakunta yksi Suomen 19 maakunnasta monia kansallisesti ja jopa

Lisätiedot

Vesienhoidon rahoituslähteet. Helena Haakana Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi

Vesienhoidon rahoituslähteet. Helena Haakana Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi Vesienhoidon rahoituslähteet Helena Haakana Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi 24.4.2018 Pohjois-Karjalan ELY-keskus (Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue /

Lisätiedot

Loimijoen vesienhoidon edistäminen

Loimijoen vesienhoidon edistäminen YMPÄRISTÖVASTUUTA YHDESSÄ Loimijoen vesienhoidon edistäminen Satu Heino KVVY Suomen suurin ja vanhin alueellinen vesiensuojeluyhdistys Tavoitteena koota yhteen vesienhoidosta kiinnostuneet tahot, tuottaa

Lisätiedot

Vesienhoidon rahoituslähteistä

Vesienhoidon rahoituslähteistä Vesienhoidon rahoituslähteistä Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 8.2.2017 Arto Seppälä 13.2.2017 Valtion osallistumisesta vesistökunnostushankkeiden avustamiseen säädetään valtioneuvoston asetuksessa

Lisätiedot

Vesistökunnostusverkosto

Vesistökunnostusverkosto Vesistökunnostusverkosto Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistöt kuntoon yhteistyöllä 26.11.2014, Oulu Vesistökunnostusverkosto on kaikille avoin yhteydenpitofoorumi, joka välittää tietoa ja kokemuksia vesistöjen

Lisätiedot

ELY-keskus vesienhoidon toimijana ennen ja nyt

ELY-keskus vesienhoidon toimijana ennen ja nyt ELY-keskus vesienhoidon toimijana ennen ja nyt VESIENHOIDON VAPAAEHTOINEN JÄRJESTÄYTYMINEN POHJOIS- POHJANMAALLA 4.2.2014 Oulu Heikki Aronpää, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Vesienhoidon tavoitteena vesien

Lisätiedot

Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen

Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen Johtava asiantuntija Antton Keto Suomen ympäristökeskus Limnologipäivät

Lisätiedot

Väppi

Väppi Vähähiilinen Lappi Väppi 1.8.2018-31.12.2020 Tanja Lepistö Taustaa: Hiilineutraalit kunnat -hanke Hiilineutraalit kunnat (HINKU) hanke antaa hankkeelle hyvän lähtökohdan niin verkoston kuin osapuolten

Lisätiedot

Sisävesi LIFE IP -diat 16.2.2015

Sisävesi LIFE IP -diat 16.2.2015 Sisävesi LIFE IP -diat 16.2.2015 SISÄVESI LIFE IP SISÄVESI LIFE IP Metsähallituksen koordinoima valtakunnallinen EUrahoitteinen hanke, jonka tavoitteena on parantaa Suomen sisävesien tilaa ja sovittaa

Lisätiedot

VELHO. Vesien- ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla. Elina Joensuu

VELHO. Vesien- ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla. Elina Joensuu VELHO Vesien- ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla Elina Joensuu Satavesi-ohjelman Eurajoki Lapinjoki-ryhmän kokous 11.10.2011 Mikä VELHO? VELHO-hanke

Lisätiedot

Neuvottelukunnan toiminta ja yhteistyösopimuksen esittely

Neuvottelukunnan toiminta ja yhteistyösopimuksen esittely Neuvottelukunnan toiminta ja yhteistyösopimuksen esittely Heidi Heino, yksikön päällikkö Pirkanmaan ELY-keskus 12.12.2018 Ikaalisten reitin vesienhoidon neuvottelukunta Valtakunnallisesti ainutkertainen

Lisätiedot

Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Virtavesien kunnostus Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari 26.1.2012 Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykytilaa Suomessa tehty paljon entiset uittoväylät pääkohde

Lisätiedot

KOTOMA. Maaseudun vesiensuojelutoimenpiteiden kohdentaminen. Parkkila Pekka

KOTOMA. Maaseudun vesiensuojelutoimenpiteiden kohdentaminen. Parkkila Pekka KOTOMA Maaseudun vesiensuojelutoimenpiteiden kohdentaminen 4.9.2017 KOTOMA Maatalouden vesiensuojelutoimenpiteiden kohdentaminen vesiensuojelun kannalta riskiherkimmille peltolohkoille Saaristomeren ja

Lisätiedot

KIRNULANOJA 1 - VESIENHOITOHANKE, PYHÄJOKI, POLUSPERÄ

KIRNULANOJA 1 - VESIENHOITOHANKE, PYHÄJOKI, POLUSPERÄ 1 (5) KIRNULANOJA 1 - VESIENHOITOHANKE, PYHÄJOKI, POLUSPERÄ Hankkeen tavoitteet Hanke on osa Liminkaojan valuma-alueen kunnostusta, jonka tavoitteena on vesiensuojelun parantaminen ja metsäojitustoiminnan

Lisätiedot

Vesistöjen kunnostusverkosto

Vesistöjen kunnostusverkosto Vesistöjen kunnostusverkosto - yhteistyöllä kohti parempia kunnostushankkeita Auri Sarvilinna ja Maria Arola, SYKE Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari 26.1.2012 Taustaa Vesien-

Lisätiedot

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Heikki Holsti Vesistön kunnostusprosessin eteneminen Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry 21.11.2017 Tampere, KVVY Ajatus kunnostustoimien toteuttamisesta saa alkunsa Rantojen umpeenkasvu Kiintoainekuormitus

Lisätiedot

KOTOMA. Maaseudun vesiensuojelutoimenpiteiden kohdentaminen. Parkkila Pekka

KOTOMA. Maaseudun vesiensuojelutoimenpiteiden kohdentaminen. Parkkila Pekka KOTOMA Maaseudun vesiensuojelutoimenpiteiden kohdentaminen 6.10.2017 KOTOMA Maatalouden vesiensuojelutoimenpiteiden kohdentaminen vesiensuojelun kannalta riskiherkimmille peltolohkoille Saaristomeren ja

Lisätiedot

Uutena toimintatapana Ikaalisten reitin vesienhoidon neuvottelukunta. Anne Mäkynen

Uutena toimintatapana Ikaalisten reitin vesienhoidon neuvottelukunta. Anne Mäkynen Uutena toimintatapana Ikaalisten reitin vesienhoidon neuvottelukunta Anne Mäkynen 28.11.2018 Hankkeen taustaa ja esittelyä Hankkeen toiminta-alueena Ikaalisten reitin vesistöalue Alue on Pirkanmaa pienoiskoossa

Lisätiedot

Digiohjausta kaikille!

Digiohjausta kaikille! Digiohjausta kaikille! 2018-2020 Osatoteuttajat Hankkeen toimijat Oulun yliopisto Centria-amk Osao Päätoteuttaja PP-ELOverkosto Yhteistyökumppanit Erilaisten oppijoiden liitto Oulun lukioverkosto Oulun

Lisätiedot

Toimenpiteiden toteutumisen edistyminen, poimintoja Pohjois-Pohjanmaalta. Maatalous, metsätalous, kunnostukset

Toimenpiteiden toteutumisen edistyminen, poimintoja Pohjois-Pohjanmaalta. Maatalous, metsätalous, kunnostukset Toimenpiteiden toteutumisen edistyminen, poimintoja Pohjois-Pohjanmaalta Maatalous, metsätalous, kunnostukset 1 Maatalouden toimenpiteet Ympäristösitoumuksia 89 % peltoalasta hieman laskua edellisestä

Lisätiedot

Järvien hoidon ja kunnostuksen pysyvän toimintamallin kehittäminen. Järvityöryhmän II kokous Nuorisokeskus Oivanki

Järvien hoidon ja kunnostuksen pysyvän toimintamallin kehittäminen. Järvityöryhmän II kokous Nuorisokeskus Oivanki Järvien hoidon ja kunnostuksen pysyvän toimintamallin kehittäminen Järvityöryhmän II kokous 13.1.2014 Nuorisokeskus Oivanki Ensimmäisessä kokouksessa keskusteltua Pysyvän järvien hoidon ja kunnostuksen

Lisätiedot

Kunnostusten käynnistyminen syksyllä 2008

Kunnostusten käynnistyminen syksyllä 2008 Tuovi Vaaranta 23.10.13 Tiedepuistolla Onkamojärvien kunnostukset Kunnostusten käynnistyminen syksyllä 2008 Onkamojärvien veden laatu on puhuttanut alueen asukkaita jo vuosikymmeniä. Vuosi vuodelta levät

Lisätiedot

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 24.4.2017 Kyse on paikallisesta kehittämisestä erilaisilla alueilla Kansalaisista ja yhteisöistä

Lisätiedot

Tehtävät, työn organisointi ja toimintatavat

Tehtävät, työn organisointi ja toimintatavat Kitkajärvien ja Posionjärven hoidon ja kunnostuksen työryhmä Tehtävät, työn organisointi ja toimintatavat Työryhmän I kokous 2.9.2013 Työryhmän tehtävät ja asema järvien ja niiden valuma-alueen ongelmien

Lisätiedot

Fundeerataan vesiä toimintamalli alueellisen vesienhoidon koordinointityön käynnistämiseksi. Esimerkki: Loimijoen valuma-alueen vesiyhteistyö

Fundeerataan vesiä toimintamalli alueellisen vesienhoidon koordinointityön käynnistämiseksi. Esimerkki: Loimijoen valuma-alueen vesiyhteistyö Fundeerataan vesiä toimintamalli alueellisen vesienhoidon koordinointityön käynnistämiseksi Esimerkki: Loimijoen valuma-alueen vesiyhteistyö Valuma-alueen sijainti Loimijoen valuma-alue kuuluu Kokemäenjoen

Lisätiedot

Alueiden käytön suunnittelu ja maakuntauudistus (AAMU-hanke) I Kari Oinonen, Aino Rekola

Alueiden käytön suunnittelu ja maakuntauudistus (AAMU-hanke) I Kari Oinonen, Aino Rekola Alueiden käytön suunnittelu ja maakuntauudistus (AAMU-hanke) 30.8.2017 I Kari Oinonen, Aino Rekola Tausta Maakuntauudistuksen selkein, välitön vaikutus kohdistuu toimijoiden tehtäviin, rooleihin sekä yhteistyöhön

Lisätiedot

Uusia välineitä rehevöitymisen arviointiin ja hallintaan GisBloom

Uusia välineitä rehevöitymisen arviointiin ja hallintaan GisBloom Uusia välineitä rehevöitymisen arviointiin ja hallintaan GisBloom Sari Väisänen SYKE Järvikalapäivän vesienhoitoseminaari Hollolan Siikaniemessä 31.5.2012 w w w. e n v i r o n m e n t. f i / s y k e /

Lisätiedot

Culture Finland -kulttuurimatkailun katto-ohjelma Maaseudun hanke- ja verkostoseminaari Lahti 19.4.2013

Culture Finland -kulttuurimatkailun katto-ohjelma Maaseudun hanke- ja verkostoseminaari Lahti 19.4.2013 11.4.2008 Culture Finland -kulttuurimatkailun katto-ohjelma Maaseudun hanke- ja verkostoseminaari Lahti 19.4.2013 Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. Valtakunnalliset hankkeet ohjelmien toteuttamisen

Lisätiedot

Ajankohtaista Pyhäjärvi-instituutti

Ajankohtaista Pyhäjärvi-instituutti Ajankohtaista Pyhäjärvi-instituutti 1 Luotettavat tulokset vesistöjen kuormituksen vähentämisessä ja seurannassa 30.06.2014, EAKR-ohjelma, Varsinais- Suomen liitto LSVSY kumppani Kohdealue Yläneenjoki

Lisätiedot

Järvikunnostushankkeen läpivienti

Järvikunnostushankkeen läpivienti Järvikunnostushankkeen läpivienti Vesistökunnostushankkeen vaiheet Lähtökohtana tarve kunnostukseen ja eri osapuolten intressit Hankkeen vetäjätahon löytäminen Suunnittelun lähtötietojen kokoaminen ja

Lisätiedot

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012 Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 LÄHTÖKOHTANA: KYLÄ VARSINAIS-SUOMESSA ALUEELLINEN KULTTUURIPERINTÖ HENKILÖKOHTAINEN

Lisätiedot

Kylän kestävyyspolku -hanke. Salo

Kylän kestävyyspolku -hanke. Salo Kylän kestävyyspolku -hanke Salo 7.5.2019 Varsinais-Suomen Kylät ry (perustettu vuonna 2000) Olemme kaksikielinen maakunnallinen toimija, joka palvelee kylä- sekä asukasyhdistyskenttää Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina 2016-2018 Mirja Kettunen Verkostokoordinaattori Lapin liitto Arjen turvan lähtökohta Palvelut Toimeentulo

Lisätiedot

Ympäristöosaaminen maatilan toiminnan vahvuutena

Ympäristöosaaminen maatilan toiminnan vahvuutena Ympäristöosaaminen maatilan toiminnan vahvuutena Vesienhoitosuunnittelu 15.5.2014 Jari Pesonen / Kainuun ELY -keskus Kainuu/Pohjois-Pohjanmaa 8.8.2014 3 Pintavesien ekologinen luokittelu - Kasviplankton

Lisätiedot

Suomen metsäkeskuksen yritys- ja yhteisöasiakkuusohjelma Luomukeruun mahdollisuudet seminaari Lahdessa

Suomen metsäkeskuksen yritys- ja yhteisöasiakkuusohjelma Luomukeruun mahdollisuudet seminaari Lahdessa Suomen metsäkeskuksen yritys- ja yhteisöasiakkuusohjelma Luomukeruun mahdollisuudet seminaari Lahdessa 7.2.2018 Marko Ämmälä Miksi oma ohjelma yrityksille ja yhteisöille? Tehtävämme on metsiin perustuvien

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Vesistökunnostuksen kansalliset rahoituslähteet. Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Vesistökunnostuksen kansalliset rahoituslähteet. Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus Vesistökunnostusverkoston seminaari 2016 Vesistökunnostuksen kansalliset rahoituslähteet Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus/Visa Niittyniemi 1 Kunnostustoiminnan

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseutuverkostosta toukokuu 2014

Ajankohtaista maaseutuverkostosta toukokuu 2014 Ajankohtaista maaseutuverkostosta toukokuu 2014 VIESTII KOULUTTAA KERÄÄ JA LEVITTÄÄ HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ EDISTÄÄ KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄÄ YHTEISTYÖTÄ Manner-Suomen ja Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelmien

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Rahoitusmahdollisuuksia Rahoitusmahdollisuuksia Vesistökunnostusrahoja YM:n kunnostusavustukset. ELY jakaa. Jatkuva haku, pieniä summia 50% omarahoitusosuudella

Lisätiedot

Järjestöneuvottelukunta Pohjois-Pohjanmaalle

Järjestöneuvottelukunta Pohjois-Pohjanmaalle Järjestöneuvottelukunta Pohjois-Pohjanmaalle Taustaa: o Tällä hetkellä maakuntatasolla eri toimialoja edustaville järjestöille ei ole olemassa minkäänlaisia yhteistyörakenteita o P-P:n sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke ( )

Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke ( ) Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke (2018-2020) Riitta Palovuori, projektipäällikkö Annamaija Saastamoinen, projektityöntekijä Kokemustoimintaa yhteistyöllä seminaari 13.9.2018 Riitta

Lisätiedot

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen 2016-2018 Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Vesien ja merenhoitoa tukevat kärkihankkeet YM/ yhteistyö YM/ELY koordinaatio Hakuyhteistyö

Lisätiedot

Omatoimisen vesistökunnostuksen toimintamalli

Omatoimisen vesistökunnostuksen toimintamalli KIIMINGIN JÄÄLIN VESIENHOITOYHDISTYS RY Omatoimisen vesistökunnostuksen toimintamalli 16.8.2013 Vesistökunnostusverkoston seminaari Sibeliustalo, Lahti Birger Ylisaukko-oja DI, vesiympäristöasiantuntija

Lisätiedot

Vesienhoitoa satakuntalaisin voimin

Vesienhoitoa satakuntalaisin voimin Vesienhoitoa satakuntalaisin voimin Johanna Rinne, Varsinais-Suomen ELY-keskus Ravintoketjukunnostus rehevien järvien hoidossa -seminaari keskiviikkona 21.11.2012 Satavesi-ohjelma (2002-) 1/2 Yhteistyötä

Lisätiedot

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:

Lisätiedot

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy Rahoitus ja verkostot Katariina Pylsy Mistä rahoitusta? Aluehallintovirastolta Euroopan Unionilta Kaupungeilta Maakuntien liitoilta Ministeriöiltä Opetushallitukselta Säätiöiltä ja rahastoilta Taiteen

Lisätiedot

ESR TL5 hankekentän tilanne Koko maa / Alueet

ESR TL5 hankekentän tilanne Koko maa / Alueet ESR TL hankekentän tilanne..06 Koko maa / Alueet..06 Hankkeiden lukumäärät..06 EURA-järjestelmässä on 06 TL:n hanketta Näistä 6 on rinnakkaishankkeita Rinnakkaishankkeet (työllisyyspoliittisten toimien

Lisätiedot

Veden vuoro Vesiensuojelun tehostamisohjelma Tarja Haaranen, ohjelmapäällikkö, YM Vaikuta vesiin päivät

Veden vuoro Vesiensuojelun tehostamisohjelma Tarja Haaranen, ohjelmapäällikkö, YM Vaikuta vesiin päivät Veden vuoro Vesiensuojelun tehostamisohjelma 2019-2023 Tarja Haaranen, ohjelmapäällikkö, YM Vaikuta vesiin päivät 27.-28.8.2019 Nyt on veden vuoro Suurten vesialueiden maana kannamme suurta vastuuta vesistä.

Lisätiedot

Yhteistyötä ja yhteisten resurssien hallintaa koskevat toimenpiteet kunnissa

Yhteistyötä ja yhteisten resurssien hallintaa koskevat toimenpiteet kunnissa Yhteistyötä ja yhteisten resurssien hallintaa koskevat toimenpiteet kunnissa Näkökulmia Arjen turvaa kunnissa -hankkeesta Pohjois-Lapin seutukunnan kehittämisneuvottelu Saariselkä 4.9.2013 Projektipäällikkö

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi

Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi Ulla Halonen, 2.5.2017 Kehittämispäällikkö/ Keski-Suomen Muistiyhdistys ry. Muistiluotsi Muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskus Ammatillista

Lisätiedot

Kehittämishankkeet. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kymmenen virran sali

Kehittämishankkeet. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kymmenen virran sali Kehittämishankkeet Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 5.5.2015 Kymmenen virran sali Sivu 1 6.5.2015 Hakujen alkaminen ja valintajaksot ELY-keskus

Lisätiedot