Kiian raporttia tarhareissusta sekä mietteitä eläinsuojelutyöstä huhtikuussa 2012 Viidestoista ja aina yhtä tunteikas tarhareissuni on nyt takana ja odotan kovasti jo seuraavaa matkaa, joka toteutunee ensi kesänä. Toivon hartaasti, että silloin voisin tervehtiä kaikki Pro Animals Romanian huolehdittavana olevat koirat uudella tarhalla ja voisimme aloittaa täysin uusin purjein eteenpäin. Tämä matka oli sinällään mutkikas, että suoria lentoja Suomesta Bukarestiin ei ollut tarjolla ja jouduimme suoriutumaan Bukarestiin ja sieltä takaisin Suomeen kiertoteitse ja matka oli turhan pitkä meikätytön makuun. Onneksi kaikki sujui kutakuinkin hyvin, mitä nyt yksi matkalaukku jäi jälkeen menomatkalla ja se tuli perässämme vuorokautta myöhemmin. Sää oli kesäisen aurinkoinen ja lämmin koko reissun ajan. Paluupäivän aamuna sateli hieman ja totesinkin Jukalle, että taivas itkee lähtöämme. Tämänkertaisen reissun kohokohta oli varmastikin maailman löytöeläinpäivän 4.4 kunniaksi järjestetty sterilointikampanja PARin uudella tarhalla, mutta yhtään sen varjoon ei jäänyt seurustelu rakkaiden koiraystävien kanssa sekä vanhalla että uudella tarhalla. Maanantai-iltana (2.4)Tg-Jiuhun päästyämme menimme perinteistä poiketen suoraan uudelle tarhalle, koska siellä oli jo täyttä päätä menossa sterilointikampanjan ensimmäinen päivä tai siis ensimmäisen päivän ilta ja eläinlääkäri tiimeineen vielä täydessä vauhdissa. Sterilointikampanjan aikataulu muuttui useampaan kertaan eläinlääkärin kiireiden vuoksi ja koska viimeisin muutos tapahtui vain vajaat kaksi viikkoa ennen reissumme alkua, emme saaneet enää vaihdetuksi menolentoa yhtä päivää aikaisemmaksi. Näin ollen missasimme sterilointikampanjan ensimmäisen päivän. Mutta lohdutukseksemme saimme tietää, että ensimmäisenä päivänä steriloitiin lähinnä PARin tarhan sekä sen ulkopuolella majailevia koiria ja vasta tiistaina steriloitaisiin paikallisten asukkaiden koiria ja kissoja. Tämänkertaisen sterilointikampanjan toteuttajana toimi Romania Animal Rescue, jonka pääpaikka on USA:ssa. RAR oli saanut HSUSilta avustusta Romaniassa suoritettaviin sterilointeihin ja Nancy Janes RAR:sta sai valita ne kohteet, joihin avustus kohdennetaan eli jossa sterilointikampanjat toteutetaan. Yhdeksi kohteeksi valikoitui Pro Animals Romania Tg-Jiussa. RAR panosti kampanjaan myös omia varojaan sekä lähetti paikalle oman luottoeläinlääkärinsä Aurelian Stefanin ja hänen assistenttinsa Ruthin kera. Vasemmassa kuvassa Aurelian steriloimassa kissoja ja oikeanpuoleisessa kuvassa Ruth keskittyy narttukoiran steriloinnin esivalmisteluihin.
Merkittävä apu sterilointikampanjaan tuli myös paikallisilta vapaaehtoisilta Ancalta ja Gabilta, jotka toimivat operaatiossa ammattilaisin ottein ja joita ilman kampanja ei olisi sujunut yhtä jouhevasti ja rytmikkäästi. Vasemmassa kuvassa Anca sitoo Jukan kanssa kaupungin tarhalta tuodun nartun ylle leikkauspukua. Kaupungin tarhan eläinlääkäri oli steriloinut koiran jo aikaisemmin, mutta haava aukesi ja jälki oli järkyttävän näköistä. Onneksi Aurelian onnistui pelastamaan koiran. Oikean puoleisessa kuvassa Gabi, jonka tehtävänä oli pestä leikkausvälineitä. Kahden ja puolen päivän aikana steriloitiin 93 koiraa ja 5 kissaa. Koska eläinlääkärille oli jo maksettu 150 koiran steriloimisesta, lupasi hän tulla takaisin niin pian kuin se vain on mahdollista. Suunnitelmissa on, että keräämme lisävaroja sterilointeihin siten, että samalla kertaa voitaisiin steriloida 100-150 koiraa/kissaa, koska jonossa on jo yli 60 steriloitavaa lemmikkiä seuraavan kampanjan aikana. Tiistaina olimme yhdeksän aikaan aamulla PARin uudella tarhalla valmiina ottamaan vastaan paikallisia asukkaita, joiden oli määrä tuoda lemmikkejään steriloitavaksi. Patricia oli edellisen päivän iltana tehnyt vielä valtavan työn soittaessaan jokaiselle henkilölle vahvistaakseen saapumisajan. Tämänkaltaisissa kampanjoissa on todella tärkeää hoitaa valmistelut kunnolla, jotta vältytään täydelliseltä kaaokselta. Täytyy onnitella Carmenaa ja Patriciaa siitä, että kaikki valmistelut oli tehty ammattimaisesti. Patricia oli myös mukana auttamassa eläinlääkäriä koko operaation ajan ja sai varmasti samalla kullanarvoisia neuvoja omia opintojaankin ajatellen. Ja tokihan Patricia sai myös kutsun tulla harjoittelemaan Aurelian omalle klinikalle Craiovaan. Eläinlääkäri Aurelian ja Patricia syventyneen eläinlääketieteelliseen keskusteluun vasemmalla ja oikealla Patricia valmistelee koiria sterilointeihin. Klinikan takaseinustalla näkyvässä julisteessa on muuten otteita Carmenan tohtorin tutkintoon liittyvistä kulku- ja tarhakoirien käyttäytymiseen liittyvistä tutkimuksista, joita on julkaistu useissa yhteyksissä Romaniassa.
Jukka sai tehtäväkseen toimia yleismiehenä ja siinäkin sai rehkiä hiki hatussa ympäriinsä avustaen koirien ja häkkien kantamisessa, sämpylöiden hakemisessa tiimiläisille kaupungilta ja eritoten seurustellessa lemmikkejään steriloitavaksi tuoneiden omistajien kanssa. Minut valjastettiin tiistaina ottamaan monipuolisia kuvia sterilointioperaatiosta ja yritin tehdä parhaani. Koska operaatio keskittyi loppujen lopuksi aika laajalle alueelle, olikin aikamoinen työ sukkuloida yli 10 tuntia edes takaisin ja olla koko ajan tilanteen herrattarena. Välillä lemmikkejään sterilointeihin tuoneet omistajat halusivat jäädä vaihtamaan ajatuksia kanssani siitäkin huolimatta, ettei yhteistä kieltä ollutkaan. Yllättävän moni kuitenkin puhui auttavasti englantia ja he toimivat myös tulkkeina niin, että saatoimme käydä pidempiäkin keskusteluja mm. siitä kuinka tärkeiksi ihmiset kokivat Pro Animals Romanian tekemän eläinsuojelutyön ja toivoivat sterilointikampanjoita toteutettavan säännöllisesti. Keskusteluissa yhteistyömme sai paljon kiitosta ja samalla moitittiin viranomaistahoja siitä, että ne eivät tee oikeastaan mitään ongelmien ratkomiseksi. Vasemmanpuoleisessa kuvassa Jukka keskustelee erään koiran omistajan kanssa eläinsuojelusta ja minä kävin pitkät keskustelut oikeanpuoleisen koiransa ja kissansa steriloitavaksi tuoneen herran kanssa siitä kuinka tärkeitä sterilointikampanjat paikallisille asukkaille ovat ja kuinka tekemäämme työtä arvostetaan. Kun vielä keksisimme keinon kuinka saada paikalliset asukkaat enenevässä määrin auttamaan Carmenaa ja Patriciaa eläinsuojelutyössä ja adoptoimaan koiria PARin tarhalta, niin voisimme olla todella ylpeitä tekemästämme asennekasvatuksesta. Nämä lemmikkejään steriloitavaksi tuovat henkilöt ovat varmasti mitä otollisinta kohderyhmää valistustyössä ja heidän kauttaan saamme levitettyä laajemminkin ajatuksia mm. eläinten vastuullisesta pidosta ja varsinkin siitä, että Carmenan ja Patrician harteille ei voi sysätä kaikkia mahdollisia eläinsuojeluun liittyviä asioita ilman, että kenenkään muun tarvitsee ottaa niistä vastuuta. Joitakin ajatuksia on jo syntynyt ja niitä kehittelemme mm. seuraavaa sterilointikampanjaa varten. Paikalle tulleissa omistajissa kiinnitin erityisesti huomiota siihen kuinka rakastavasti ja hellästi sekä tunteellisesti he suhtautuivat lemmikkeihinsä. Ihmisillä oli myös useita koiria mukanaan ja jotkut olivat tulleet linja-autolla maaseudulta saakka. Kauempaa tulleet autottomat henkilöt kertoivat, että he olisivat halunneet tuoda kaikki kotona olevat koirat steriloitavaksi, mutta kuljetusongelmien vuoksi toivat vain pienimmät koirat, jotka saattoi ottaa mukaan linja-autoon. Ihanteellista tietysti olisi jos voisimme järjestää jonkinlaisen kuljetuksen sterilointikampanjoiden aikana kauempana asuville autottomille koirien omistajille. Sterilointikampanja toteutettiin PARin uudella tarhalla siten, että omistajat lemmikkeineen joutuivat tulemaan klinikkaa ympäröivään halliin, jossa pörrää päiväsaikaan kymmeniä PARin huostassa olevia koiria. Vaikka tämä järjestely oli käytännön sanelema, oli se varmasti myös erinomaisen onnistunut sen suhteen, että lemmikkien omistajat pakostakin joutuivat tekemisiin PARin tarhan koirien kanssa ja ehtivät oman koiran/kissan operoitavana ollessa tutustua myös näihin kodittomiin sydänten valloittajiin. Moni tarhan pikkukoira saikin nauttia onnellisia sylihetkiä ja isommatkin saivat paljon rapsutuksia osakseen. Paljon eri tarhoja sterilointikampanjoissa kiertänyt eläinlääkärikin totesi, että harvoin jos koskaan hän on nähnyt tarhoilla niin sosiaalisia ja ihmisiä rakastavia koiria kuin PARin tarhalla.
Sterilointikampanja sai myös paljon julkisuutta mediassa niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. Neljän eri televisiokanavan toimittajat kävivät tiistaina kuvaamassa operaatiota sekä haastattelemassa Carmenaa, lemmikkien omistajia sekä eläinlääkäriä ja kaikki Gorjin läänin alueella ilmestyvät sanomalehdet kirjoittivat kampanjasta. Tiistai-iltapäivällä Tg-Jiuhun saapuivat myös Anne, Erja ja Sari, jotka olivat lähteneet matkaan autolla sunnuntaiaamuna. Naiset saapuivat suoraan uudelle tarhalle ja saivat tietenkin kaikki koirat kimppuunsa iloisten tervehdysrituaalien kera. Annen kummikoira Zambet oli ensimmäisten joukossa tervehtimässä ja jälleennäkemisen ilo oli varmasti molemminpuolinen. Purimme Annen ja kumppaneiden mukanaan tuomat tuliaiset uuden tarhan tiloihin. Uskomaton määrä tavaraa mahtuikin farkkuun (mm. iso jääkaappi-pakastin). Vasemmalla Annen ja kummikoira Zambetin hellä tapaaminen ja oikealla Erja sekä Sanna tutustuvat uuden tarhan koiraystäviin. Tuliaisiksi tuotu jääkaappi-pakastinkin on päässyt kuvaan. Vasemmalla Erja sylisään yksi talvella tarhalle hylätyistä koiranpennuista. Oikealla Sanna ja ihana sylikoira Tahvo, joka otettiin huostaan Analta kun hän joutui sairaalaan eikä kyennyt enää huolehtimaan koiristaan.
Tiistaipäivä venähti pitkäksi, mutta kokoonnuimme vielä iltamyöhäisellä Carmenan, Patrician sekä eläinlääkäri Aurelian sekä hänen assistenttinsa Ruthin kanssa iltapalan ääreen vaihtamaan ajatuksia. Oli mielenkiintoista kuulla Aurelian kokemuksia sterilointikampanjoista ja yhteistyöstä eri eläinsuojelutahojen kanssa. Mahtavaa oli myös tutustua Englannista kotoisin olevaan Ruthiin, joka toimi eläinlääkärin apuna ja oli ns. vapaaehtoiskomennuksella. Keskusteluissamme ell Aurelian kanssa toi hän vahvasti esille sen, että niillä Romaniassa toimivilla eläinsuojelutahoilla, joiden johto kykenee tekemään pr-ja verkostoitumistyötä kokopäiväisesti eikä heidän tarvitse hankkia elantoaan muualta eikä päivittäin paneutumaan ylläpitämiensä tarhojen rutiineihin, ovat vakavaraisempia ja niiden toiminta on kansainvälisempää ja näkyvämpää kuin pienten tahojen. Kuten olen jo useaan otteeseen maininnutkin, olisi Carmenallekin niin tärkeää päästä luennoimaan ja verkostoitumaan sekä Romaniassa että sen ulkopuolella, mutta niin kauan kuin hän ei saa omaa toimeentuloaan tekemästään eläinsuojelutyöstä ja joutuu paneutumaan tarhojen käytännön asioihin päivittäin, on edellä mainitut asiat mahdottomia toteuttaa. PAFinkin kaltaisen tukiyhdistyksen toimintojen pyörittämisessä ja organisoinnissa olisi kokopäivätyötä ainakin kahdelle henkilölle saati sitten PARin, jolla on satoja koiria huolehdittavanaan ja koko läänin eläinsuojeluasiat harteillaan. Pelkästään sosiaalisen median aiheuttamat paineet luovat Pro Animalsien kaltaisille pienille yhdistyksille valtavat haasteet, koska se vaatii jatkuvaa esillä oloa ja vuorovaikutusta sekä mielenkiinnon ylläpitämisen taitoa. Keskustelimme myös siitä, että varmasti yhteistyö eri eläinsuojeluorganisaatioiden välillä Romaniassakin parantuisi, jos PARin kaltaisten pienten yhdistysten ei tarvitsisi jatkuvasti keskittyä taistelemaan olemassaolonsa puolesta. Jos esim. Romanian valtio tai joku ulkopuolinen instanssi, vaikkapa EU, jakaisi tasapuolisesti varoja tai apurahoja rekisteröityjen eläinsuojeluyhdistysten toimintaan, olisi se todella merkittävä askel eläinten ja yhteisöjen hyvinvoinnille ja toimintojen tehostamiselle sekä yhtenäistämiselle. Keskiviikkona sterilointikampanja jatkui vielä puoli päivää ja tarkoituksena oli steriloida vain PARin tarhan koiria. Yllätykseksemme uuden tarhan edustalle saapui koko ajan ihmisiä lemmikkeineen ja pian selvisi, että he olivat saaneet tietää kampanjasta televisiosta ja lehdistä ja olivat sen perusteella tulleet paikalle. Onneksi tähän oli osattu varautua ja paikalla oli henkilö, joka otti ihmisten nimiä ja puhelinnumeroita ylös, jotta heihin saadaan yhteys sitten kun seuraava sterilointikampanja toteutettaisiin. Kahden aikaan iltapäivällä hyvästelimme Aurelian ja Ruthin ja toivoimme tapaavamme pian uudelleen samoissa merkeissä. Patricia jäi siivoamaan uuden tarhan klinikkaa ja kertoili samalla omia ajatuksiaan kampanjasta sekä sen jatkosta. Kaikille jäi varmasti todella hyvä mieli onnistuneesta tempauksesta. Sitten olikin jo kiire seurustelemaan uuden tarhan asukkien kanssa. Anne, Erja ja Sanna trimmailivat ja harjailivat ahkerasti koiria, jotka nauttivatkin suunnattomasti hoitotoimenpiteistä. Myöhemmin iltapäivällä riensimme vielä tervehtimään PARin vanhan tarhan koiria, jotka ottivat meidät vastaan onnesta soikeana. Sekä uudella että vanhalla tarhalla työskentelee nyt kaksi henkilöä. Uudella tarhalla töitä paiskivat Valerica sekä Eugen. Nelu, joka työskenteli alkuun uudella tarhalla on nyt siirtynyt vanhalle tarhalle apunaan uusi työntekijä. Seurattuani tarhojen työntekijöiden päivärutiineja, saatan vain toivoa että kykenemme turvaamaan heille riittävän palkan, koska he tekevät todella hyvää työtä ja pitkää päivää. Samalla tietysti toivon, että uusi tarha valmistuu kokonaisuudessaan pian ja myös vanhan tarhan työntekijät voivat siirtyä hommiin uudelle tarhalle. Tuolloin työntekijöillä olisi varaa tehdä hieman lyhyempiä työpäiviä eikä Carmenan tarvitsisi paikata heitä mm. vapaapäivinä. Carmena kertoi minulle, että vanhan tarhan tontin omistaja kyselee häneltä joka viikko miten asiat edistyvät. Vanhan tarhan alue on nykyään todella vilkasta teollisuus- ja kaupankäyntialuetta ja vaikka vanhan tarhan tontin omistaja onkin ollut yllättävän kärsivällinen, loppuu pinna varmasti jossakin vaiheessa. Keskiviikkoiltapäivä vierähti nopeasti iltaan PARin vanhan tarhan koirien seurassa. Vanhan tarhan asukit ovat minulle erittäin rakkaita ja oli todella mahtavaa todeta kuinka hyvin ystäväni olosuhteisiin nähden voivat. Saatoin myös ilolla todeta, että koirat olivat selvinneet hienosti yli talven ja saaneet riittävästi ruokaa voidakseen kasvattaa hieman rasvakerrosta selvitäkseen kylmän kauden yli.
Vasemmassa kuvassa Valerica keittää päivittäistä soppaa koirille. Vasemmalla näkyy myös kaasukeittolevy, mutta soppaa tarvitaan sen verran paljon, että osa joudutaan keittämään avotulella. Oikeanpuoleisessa kuvassa Eugen paikkailee vesiletkua. Vasemmalla Nelu kantaa ruokaa koirille vanhalla tarhalla uusi työntekijä on siivoushommissa. Torstaina olikin sitten viimeinen tarhapäivä ja se oli tarkoitus käyttää kokonaan koirien kanssa seurusteluun. Riensin vanhalle tarhalle jo aamusta ja päätin käydä tervehtimässä ystäviäni järjestelmällisesti ensimmäisestä häkistä viimeiseen. Vaikka koirilla onkin vapaa pääsy juoksualueelle lukuisat koirat odottavat rauhassa koppiensa päällä rapsuttelijoita. Se onkin viisasta, sillä vapaalla alueella vierailijoiden ympärillä kieppuu aina kymmeniä koiria ja kädet loppuvat valitettavan usein kesken. Minullahan on turhan usein kamerakin käsissä ja kuvaamisen sekä rapsuttelemisen yhdistäminen on välillä aikamoisen haasteellista ja varsinkin silloin kun kuvattavat eivät pysy paikoillaan tai inhoavat kuvattavana olemista ja pakenevat koppeihinsa tai niiden taakse. Torstai-iltapäivän aikana kävimme tervehtimässä myös Carmenan lemmikkejä sekä Erjan kummiheppaa Dariaa. Carmenan kotona on aina yhtä iloinen meininki ja hänen suojattinsa ottavat vieraat vastaan niin, ettei riemulla tunnu olevan rajoja. Daria sai kummitädiltään herkkuja ja kiitosta käyttäytymisestään sekä hienosta olemuksestaan. Carmena on onnistunut kasvattamaan Dariasta salonkikelpoisen hevosen.
Alla olevissa kuvissa ihana Daria, vasemmalla Erjalta herkkuja syöden ja oikealla Carmenan suukoteltavana. Carmenan kotona vierailtuamme minun oli vielä pakko päästä takaisin vanhalle tarhalle ennen kuin edessä olisi hyvästien jättö uuden tarhan koirille. Kyynelsilmin kiersin vielä vanhalla tarhalla ja lupasin taas kerran rakkaille ystävilleni tehdä kaikkeni, jotta he pääsevät pian turvaan uudelle tarhalle. Ehdimme jossain välissä ihmetellä Carmenan kanssa kaupungin tarhan touhuja, kun sen työntekijät kärräävät päivittäin tarhan tiloista keräämänsä kakat tarhan ulkopuolelle, lähimmät kakat aivan muutaman metrin päähän ovesta. PAR joutuu sen sijaan tiukkojen määräysten sanelemana pussittamaan kaikki omalta tarhalta keräämänsä kakat ja kuskaamaan ne mahdollisimman kauas. Carmena aikookin tehdä valituksen asiasta, koska on aivan uskomatonta kuinka erilailla mm. terveysviranomaiset kohtelevat Pro Animals Romaniaa ja kaupunkia tarhojen ympäristöhygienian suhteen. Kun vihdoin alkuillasta pääsin uudelle tarhalle, oli sielläkin edessä haikeat tunnelmat. Uuden tarhan asukkaiden hyvästeleminen on kuitenkin paljon helpompaa, koska tiedän siellä olevien ystävieni olevan turvassa ja minun ei tarvitse kantaa heistä samanlaista huolta kuin vanhan tarhan ystävistä. Myöhemmin illalla kokoonnuimme vielä kaikki yhteen Carmenan ja Patrician kanssa keskustellaksemme edellisten päivien annista kuin tulevaisuuden suunnitelmistakin. Toiveet ovat korkealla ja tulevaisuus näyttää kaikesta huolimatta hyvältä. PARin tarhat ovat täynnä mitä rakastettavimpia koiraystäviä ja kannustan kaikkia Pro Animalsien ystäviä lähtemään tarhareissulle tutustumaan näihin ihaniin olentoihin. Ja kukapa tietää kuinka moni löytäisi PARin suojateista ihan ikioman kainaloisen adoptoitavaksi omaan kotiin. Vaikka Pro Animalsien toiminta-ajatus ei lähde siitä, että kulkukoiraongelma voitaisiin poistaa kansainvälisin adoptoinnein, ovat Carmena ja Patricia aina yhtä onnellisia jos joku tarhojen koirista löytää kodin Suomesta. Vaikka prosessi poikkeaakin yleisestä adoptiokäytännöstä, on se varmasti sen arvoinen. Kaikki ne jotka ymmärtävät Pro Animalsien resurssien pienuuden, ymmärtävät myös sen, että niillä resursseilla ei kyetä tuomaan koiria Tg-Jiusta Suomeen tai että se olisi ylipäätään helpottanut ongelmaa Tg-Jiussa tai vähentänyt koirien määrää PARin tarhoilla. Useilla Romaniassa toimivilla koiratarhoilla käy niin, että koirien määrä tuppaa helposti kasvamaan eikä PARin tarhat ole siitä mikään poikkeus. Voin kuitenkin kertoa, että Carmena ei tieten tahtoen koirien päälukua kasvata. Jos on eläinsuojelun tielle lähtenyt Romaniassa, niin silloin joutuu ottamaan vastuun asioista, joista ulkopuolisilla on vain harmain aavistus. Jos säkillinen pentuja hylätään kotiportin pieleen, niin upottaako ne jokeen, viekö eläinlääkäriin piikille vai ottaako tarhalle suojaan? Kun sinulle ilmoitetaan, että kymmenpäisen koiralauman omistaja on kuollut, lähtenyt ulkomaille tai on muuten kykenemätön hoitamaan eläimiään, niin mitä tehdä? Jättää jälkeen jääneet koirat oman onnensa nojaan, toimittaa ne eläinlääkäriin piikille, ehkä kaupungin koiratarhalle kitumaan vai ottaa ne omalle tarhalle? Kun joku tuo tarhalle emän poikueineen ja uhkaa upottaa ne jokeen ellei niitä oteta tarhalle, niin mitkä ovat vaihtoehdot? Aika usein kriisitilanteita kohdataan myös kaupunkien ylläpitämillä tarhoilla, joista monet yhdistykset ja tahot joutuvat pelastamaan kymmenittäin, tai jopa sadoittain koiria omiin tarhoihinsa.
Romaniassa on voimassa eläinsuojelulaki, joka kieltää terveen eläimen tappamisen. Vastikään oli ehdolla laki, joka olisi sallinut eutanasian. Eläinsuojelutahot ympäri maailman protestoivat uutta eutanasian sallivaa lakiehdotusta vastaan ja ottivat selkävoiton. On kuitenkin aika ristiriitaista lukea aika ajoin kirjoituksia siitä kuinka eutanasia olisi armollisempi vaihtoehto esim. tarhaamiselle. Romaniassa on varmasti olemassa monenlaisia ja monentasoisia tarhoja, mutta yleistämällä asioita ja tarhoja luodaan jossain määrin vääristynyttä kuvaa siitä tilanteesta missä Romaniassa todellisuudessa eletään ja missä puitteissa siellä toimitaan. Niin kauan kuin valtakunnalliset sterilointiohjelmat eivät ole mahdollisia, tulee tarhaaminen olemaan yksi vaihtoehto pitää kodittomat koirat suojassa mm. myrkytyksiltä ja muilta epäinhimillisiltä joukkolahtaamisilta kuten koirien keräämiseltä metsiin ja metsästäjien huvitellessa niiden ampumisella. Koirille, joilla ei ole elämänsä aikana ollut kotia voivat alkeellisemmankin tarhan olosuhteet olla ihan riittävän hyvät. Koirat kun eivät varmastikaan mittaa onnellisuutta sillä minkälaiset luksuspuitteet niillä asumisen suhteen on. PARin tarhalla on lukuisia koiria, jotka ovat vuosien varrella saaneet mahdollisuuden omaan kotiin, mutta jostain syystä karanneet ja palanneet omin päin takaisin tarhalle. Koska Pro Animalsien tukijoissa on paljon uusia ystäviä, haluan kerrata sen kuinka PAFin yhteistyö Pro Animals Romanian kanssa alkoi. Kun aikanaan etsin avustuskohdetta olin yhteydessä neljään Romaniassa toimivaan eläinsuojelutahoon ja selvittelin niiden tilannetta. Aika pian minulle selvisi se, että Pro Animals Romania oli vaihtoehdoista ainoa, jolla ei ollut ulkomaista tukijaa tai jota ei suoraan johdettu ulkomailta. PAR taisteli tuolloin myös olemassaolostaan, kun muilla vaihtoehtoisilla tahoilla tuntui asiat olevan siihen verrattuna kutakuinkin hyvissä kantimissa. Jos olisin tuolloin kylmästi kääntänyt selkäni PARille ja ryhtynyt tukemaan jotakin toista valikoiduista ehdokkaista, olisin kenties soimannut itseäni loppuikäni siitä, että valitsin helpomman tien eikä minulla ollut kylliksi rohkeutta tai uskoa auttaa todella hädässä olevaa tahoa. Nyt olen ollut joka ikinen päivä ylpeä omasta valinnastani ja toivon, että muutkin kuin Pro Animalsien ystävät ymmärtävät sen, että myös pienet eläinsuojelutahot tarvitsevat tukea siinä missä isommatkin. Pienet tahot tekevät aivan yhtä arvokasta ja kestävään kehitykseen pohjautuvaa työtä olosuhteissa, jotka ovat useimmiten meille suomalaisillekin täysin käsittämättömiä. Saavutuksillakin kun on aina oma hintansa ja kaikki on verrannollista taloudellisiin resursseihin. Turhan usein tämä asia unohtuu kun mitaleja ja tunnustuksia jaetaan. Voin myös ylpeänä todeta, että yhteistyö PARin voimanaisten Carmenan sekä Patrician kanssa on perustunut alusta saakka täydelliseen luottamukseen eikä yli kuuden vuoden ajan kestäneen yhteistyömme aikana ole ikinä tarvinnut tuhlata voimavaroja luottamuspulan voittamiseen tai näkemyseroista kiistelyyn yhteisen päämäärämme suhteen. Lopuksi haluan kiittää kaikkia Pro Animalsien ystäviä siitä, että olette uskollisesti kulkeneet rinnallamme ja auttaneet meitä raivaamaan tietä kohti parempaa tulevaisuutta Romanian eläimille. Tässä yhteydessä haluan myös kiittää Nancy Janesia (Romania Animal Rescue), koska hän on ymmärtänyt sen, kuinka tärkeää isompien organisaatioiden apu ja tuki on meille pienemmille raskaan työn raatajille. Yhteistyön, luottamuksen ja kehityksen pohjahan perustuu aika usein sille, että vahvemmat auttavat heikompia. Ja tämä koskee ihan kaikkea muutakin eikä vain eläinsuojelutyötä. Yhteistyöterveisin, Kiia