Koostanut Juulia Lahdenperä ja Rami Luisto. Salakirjoituksia



Samankaltaiset tiedostot
Salakirjoitusmenetelmiä

Koostaneet Juulia Lahdenperä ja Rami Luisto. Enigma. Kuvaus: Johdanto salakirjoituskone Enigman saloihin sekä välineet oman Enigman valmistamiseen.

Ongelma 1: Miten tieto kannattaa koodata, jos sen halutaan olevan hyvin vaikeasti luettavaa?

RSA-salakirjoitus. Simo K. Kivelä, Apufunktioita

NÄIN TOIMII. alakirjoituksen historia ulottuu tuhansien

RSA-salausmenetelmä LuK-tutkielma Tapani Sipola Op. nro Matemaattisten tieteiden laitos Oulun yliopisto Syksy 2017

OSA 2: MATEMATIIKKAA TARVITAAN, LUKUJONOT JA SUMMAT SEKÄ SALAKIRJOITUS

Sarjakuva-

Rubikin kuutio ja ryhmät. Johanna Rämö Helsingin yliopisto, Matematiikan ja tilastotieteen laitos

Tietoturvan perusteet - Syksy SSH salattu yhteys & autentikointi. Tekijät: Antti Huhtala & Asko Ikävalko (TP02S)

Vigenèren salaus. Välineet: kynä, paperia, Vigèneren neliö (liitteenä), tehtävämoniste (liitteenä)

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Kirjoita oma versio funktioista strcpy ja strcat, jotka saavat parametrinaan kaksi merkkiosoitinta.

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

5. SALAUS. Salakirjoituksen historiaa

ÄLÄ KÄÄNNÄ SIVUA ENNEN KUIN VALVOJA ANTAA LUVAN!

SALAUSMENETELMÄT. Osa 2. Etätehtävät

MS-A0402 Diskreetin matematiikan perusteet

Kauppaleikki, lk.

Kryptologia Esitelmä

LUONNOLLISTEN LUKUJEN JAOLLISUUS

Osa1: Peruskäsitteitä, klassiset salakirjoitukset. Salausmenetelmät. Jouko Teeriaho LapinAMK

Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosi)

Salaustekniikat. Kirja sivut: ( )

Salakirjoitusmenetelmien historia

(d) 29 4 (mod 7) (e) ( ) 49 (mod 10) (f) (mod 9)

LAUSEKKEET JA NIIDEN MUUNTAMINEN

3. Kongruenssit. 3.1 Jakojäännös ja kongruenssi

Salausmenetelmät 2015/Harjoitustehtävät

Harjoitustehtävät. Laskarit: Ti KO148 Ke KO148. Tehtävät viikko. VIIKON 42 laskarit to ko salissa IT138

Lukuteorian sovelluksia tiedon salauksessa

Matematiikan tukikurssi

Enigmail-opas. Asennus. Avainten hallinta. Avainparin luominen

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

A TIETORAKENTEET JA ALGORITMIT

Diskreetin matematiikan perusteet Laskuharjoitus 5 / vko 41

2 Suomen kielen äänteet

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Luentorunko ja harjoitustehtävät. SALAUSMENETELMÄT (801346A) 4 op, 2 ov

Vigenéren salaus ja sen murtaminen

Nimittäin, koska s k x a r mod (p 1), saadaan Fermat n pienen lauseen avulla

Merkitse yhtä puuta kirjaimella x ja kirjoita yhtälöksi. Mikä tulee vastaukseksi? 3x + 2x = 5x + =

Yritysturvallisuuden perusteet

Pelivaihtoehtoja. Enemmän vaihtelua peliin saa käyttämällä erikoislaattoja. Jännittävimmillään Alfapet on, kun miinusruudut ovat mukana pelissä!

Lukuteoria. Eukleides Aleksandrialainen (n. 300 eaa)

4. Lausekielinen ohjelmointi 4.1

Kerta 2. Kerta 2 Kerta 3 Kerta 4 Kerta Toteuta Pythonilla seuraava ohjelma:

2. Koetilan palvelin. 4. Varatietokoneet ja -kuulokkeet. 6. Kokelaan tikkuja osallistujille, varapäätelaitteille ja varalle

Käyttöönotto-opas RT Controller

TALLENNETAAN MUISTITIKULLE JA MUISTIKORTILLE

Pikapaketti logiikkaan

Tietoturvatekniikka Ursula Holmström

Modernien salausalgoritmien aikajana

(2) C on joukko, jonka alkioita kutsutaan sala(kirjoite)tuiksi viesteiksi (engl. ciphertext);

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Koostaneet Juulia Lahdenperä ja Rami Luisto. Kochin lumihiutale

BUSINESS ONLINE TRADE FINANCE KOTI- JA ULKOMAISET PANKKITAKAUKSET

WL54AP2. Langattoman verkon laajennusohje WDS

Merkitse kertolasku potenssin avulla ja laske sen arvo.

Fermat n pieni lause. Heikki Pitkänen. Matematiikan kandidaatintutkielma

Tarvikkeet: A5-kokoisia papereita, valmiiksi piirrettyjä yksinkertaisia kuvioita, kyniä

Älykorttien ja avainkorttien käyttö tietoverkoissa salauksen avulla toteutetussa todennuksessa

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

Rakenteisen ohjelmoinnin harjoitustyö

Salausmenetelmät LUKUTEORIAA JA ALGORITMEJA. Veikko Keränen, Jouko Teeriaho (RAMK, 2006) 3. Kongruenssit. à 3.4 Kongruenssien laskusääntöjä

Aluksi Kahden muuttujan lineaarinen yhtälö

Automaatit. Muodolliset kielet

MATEMATIIKKA 3 VIIKKOTUNTIA. PÄIVÄMÄÄRÄ: 8. kesäkuuta 2009

1 2 x2 + 1 dx. (2p) x + 2dx. Kummankin integraalin laskeminen oikein (vastaukset 12 ja 20 ) antaa erikseen (2p) (integraalifunktiot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

E-RESULTS LITE -OHJEET

Tehtävä Vastaus

DNA Prepaid WLAN Mokkula

Hyvän salasanan tunnusmerkit Hyökkääjästä salasanan pitää näyttää satunnaiselta merkkijonolta. Hyvän salasanan luominen: Luo mahdollisimman pitkä

2 Yhtälöitä ja epäyhtälöitä

Avainsanat: matematiikka, pelit, hyönteiset, lajintuntemus, todennäköisyys

SÄHKÖPOSTIN SALAUSPALVELU

LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016

MUSIIKIN PIENOISMUODOT Muoto 4 ANALYYSIHARJOITUKSIA

TEKNINEN OHJE VAIHTOTASETIETOJEN TIEDOSTORAPORTOINTIIN EXCEL-TYÖKIRJALLA

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

T Cryptography and Data Security

ALAKOULUN LIIKUNTADIPLOMI

Miten tietokone näkee suomen murteet?

Johdatus Ohjelmointiin

Neljän alkion kunta, solitaire-peli ja

matematiikka Martti Heinonen Markus Luoma Leena Mannila Kati Rautakorpi-Salmio Timo Tapiainen Tommi Tikka Timo Urpiola

VERSIO 5.1/5.2 PIKAOHJE WEBACCESS HTML 3

Mitä nyt (4) What now?

Mitä jos netti ei toimisi?

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kuva 1. Jokaisen tavallisen kuvan tasotyökalussa näkyy vain yksi taso, tässä nimellä tausta.

Sohvalle vai lenkille?

Fibonaccin luvut ja kultainen leikkaus

OHJELMOINNIN POHJUSTUSTA PÄÄTTELYÄ JA ERI VAIHTOEHTOJEN TUTKIMISTA

Tuen tarpeen tunnistaminen

Python-ohjelmointi Harjoitus 5

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

Transkriptio:

Salakirjoituksia Avainsanat: salakirjoitus, suoraan numeroiksi, Atblash, Caesar-salakirjoitus, ruudukkosalakirjoitus, julkisen avaimen salakirjoitus, RSA-salakirjoitus Luokkataso: 3.-5. luokka, 6.-9. luokka, lukio Välineet: kynä ja paperia, sakset, haaraniitti Kuvaus: Tehtävässä esitellään erilaisia ja eritasoisia salakirjoitustapoja. Mukana on myös muutamia salausharjoituksia. Tehtävä toimii erinomaisesti yksin tai vaihtoehtoisesti johdatuksena salakirjoituskone Enigman toimintaan. Aluksi Salakirjoitusta tarvitaan monissa eri paikoissa kun halutaan, ettei yksityisiä tai salaisia tietoja joudu sivullisten käsiin. Salakirjoitusmenetelmiä on hyvin monia erilaisia. Niitä tarvitaan nykyään melkein kaikessa tietoliikenteessä. Useat tällä hetkellä käytössä olevista menetelmistä ovat niin monimutkaisia, ettei salauksia voida muodostaa ilman tietokoneita. Nykyiset salakirjoitusjärjestelmät ja niiden murtaminen perustuvatkin melkein pelkästään korkeampaan matematiikkaan. Matematiikan osa-alueista erityisesti lukuteoria ja algebra ovat tärkeässä asemassa. Toteutusehdotus Tutustutaan ensin yhdessä alla esiteltyihin salausmenetelmiin. Salausmenetelmistä kannattaa valita ikäryhmälle sopivimmat. Muodostetaan salaviestirinkejä. Ringissä tulisi olla kolmesta kuuteen henkilöä, paria tai pientä ryhmää. Rinkejä voi myös muodostaa erilaisia, jolloin voidaan lopuksi vertailla erilaisten rinkien tehokkuutta salaviestien purkamisessa. Pelataan muutama harjoituskierros ennalta sovituilla salakirjoitusmenetelmällä. Salaviestin purkamisen haastavuutta saa muunneltua kerrottavan tiedon määrällä. Keskeisiä tietoja ovat esimerkiksi käytetty salausmenetelmä, miltä väliltä salausnumero on, miten usein salausnumeroa on vaihdettu jne. Lopuksi salauksen saa tehdä vapaavalintaisella menetelmällä. Salakirjoitusmenetelmiä on helppo keksiä myös itse yhdistelemällä tunnettuja menetelmiä omiin ideoihin. Tavoitteena on saada oma viesti kulkemaan salausringissä mahdollisimman pitkään siten, ettei kukaan ole saanut sen sisältöä purettua. Ohjeet: 1. Keksi jokin viesti ja salaa se. Merkitse itsellesi muistiin alkuperäinen viesti ja sen Sivu 1 / 12

salaamiseen käytetty menetelmä. Älä näytä näitä tietoja kenellekään. 2. Lähetä salattu viesti eteenpäin. Liitä viestiin haluamasi määrä tietoa. 3. Yritä purkaa saamasi salaviesti. Jos saat viestin purettua, jätä se omalle pöydällesi. Jos taas et saa viestiä purettua, lähetä se eteenpäin. Viestin purkuun käytettävä aika kannattaa rajata esimerkiksi viiteen minuuttiin riippuen käytössä olevista salausmenetelmistä ja niiden haastavuudesta. 4. Onnistutko saamaan jonkin lähettämistäsi viesteistä takaisin? Kysymyksiä pohdittavaksi: Millainen oli liian helppo tai liian vaikea salattu viesti? Minkälaiset viestit kiersivät pisimmän matkan? Minkälainen salakirjoitus on siis hyvä salakirjoitus? Minkälaisia menetelmiä hyvät salaajat eli kryptografit käyttivät? Entä minkälaisia menetelmiä viestien purkamisessa onnistuneet henkilöt käyttivät? Minkälainen on siis hyvä salakirjoituksen purkaja eli kryptoanalyytikko? Tässä voidaan myös pohtia ringin pituuden vaikutusta salaviestin purkamisen onnistumiseen. Entä vaikuttiko se, purettiinko viestejä yksin, pareittain vai ryhmissä? Hieroglyfejä tai roomalaisia numeroita ei käytetä enää yleisesti. Ovatko ne siis salakirjoitusta, jos kerran valtaosa niitä ei ymmärrä? Vastaavasti onko suomen kieli salakirjoitusta englantilaisille? Entä kannattaako aina kertoa, jos toisen käyttämän salausmenetelmän on saanut purettua? Vinkki: Salakirjoituksiin voi tutustua myös ilman salausrinkiä. Esimerkiksi pelkästään Caesar-salauskiekkojen valmistus on mukavaa puuhaa! Suoraan numeroiksi Yksi tapa muodostaa salakirjoitus on muuttaa jokainen kirjain numeroksi seuraavalla tavalla: Kirjain A B C D E F G H I J K L M N O Vastaava numero 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 Kirjain P Q R S T U V W X Y Z Å Ä Ö Vastaava numero 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 Tällä salakirjoituksella esimerkiksi sana KISSA olisi numerosarja 11-9-19-19-1. Salakirjoitus puretaan muuttamalla jokainen numero takaisin sitä vastaavaksi kirjaimeksi käyttämällä yllä olevaa taulukkoa apuna. Sivu 2 / 12

Tehtävä: 1. Salakirjoita sanat a. KOIRA b. SUMMAMUTIKKA c. TIIKERI d. HEVONEN 2. Pura salakirjoitetut sanat a. 11-5-19-28 b. 18-1-4-9-15 c. 16-29-25-20-28 Atblash Atbash-salakirjoitus on myös hyvin vanha salakirjoitusmenetelmä, jossa jokainen kirjain korvataan aakkosten "vastakkaisella" kirjaimella. Nämä on esitetty alla olevassa taulukossa. Kirjain A B C D E F G H I J K L M N O Vastaava numero Ö Ä Å Z Y X W V U T S R Q P O Kirjain P Q R S T U V W X Y Z Å Ä Ö Vastaava numero N M L K J I H G F E D C B A Atblash-salauksella salakirjoitettu sana KISSA olisi siis kirjainyhdistelmä SUKKÖ. Tehtävä: 1. Kirjoita oma nimesi Atbash-koodilla. 2. Ratkaise seuraavat salatut sanat: a. HUVSO b. OQYPÖ c. RÖQQÖK d. SÖLJJÖ Jos viesteissänne esiintyy lukuja, voi nekin salakirjoittaa numero kerrallaan samalla tekniikalla seuraavasti: Numero 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 Atblash 0 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Tehtävä: 1. Mitä nyt on salakirjoitettuna: PUHELINNUMERONI ON 4122455 Sivu 3 / 12

2. Mitä on suomeksi seuraava viesti: KÖRÖSOOZU OP 8-4-3-3-0 Jos haluaa saada tekstistä oikein hämärän näköistä, niin numerot voi pistää aakkosten perään saman pötköön, jolloin kirjainten muuntotaulukko näyttää tältä: Merkki A B C D E F G H I J K L M Atblash 0 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Ö Ä Å Merkki N O P Q R S T U V W X Y Z Atblash Z Y X W V U T S R Q P O N Merkki Å Ä Ö 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 Atblash M L K J I H G F E D C B A Tässä kohtaa pitää olla erittäin tarkkana, etteivät nolla ja kirjain O mene sekaisin. Tehtävä: 1. Mitä on salakirjoitettuna: 16 OMENAA 2. Mitä on suomeksi Ö0UU0Ö00X2Z O372UT6ÄÅL YZ FC-G-JAJ-JE Caesar-salarkirjoitus Seuraavaa salakirjoitusmenetelmää käytti jo Caesar muinaisessa Roomassa. Caesarsalakirjoituksessa käytetään osittain samoja temppuja kuin suoraan numeroiksi - menetelmässä. M-A-K-K-A-R-A Alkuperäinen sana 13-1-11-11-1-18-1 Muutetaan numeroiksi 16-4-14-14-4-21-4 Lisätään jokaiseen numeroon valittu numero, esimerkiksi kolme P-D-N-N-D-U-D Muutetaan numeroista takaisin kirjaimiksi Salauksen purku tapahtuu tekemällä sama uudestaan, mutta tällä kertaa vähentämällä tai lisäämällä jokaiseen numeroon valittu luku. Tämä voi olla hieman työlästä ja tylsää käsin tehtäväksi, joten tätä koodausta varten on laadittu salauskiekko ohjeineen. Salattua viestiä ei voi purkaa, jos ei tiedä oikeata salausnumeroa, joten se pitää muistaa merkitä viestin viereen. Esimerkiksi voisimme merkitä salausnumerolla 3 salattua sanaa MAKKARA seuraavasti: PDNNDUD (3). Salausnumero laitetaan siis sulkuihin viestin perään. Tällöin se, jolle viesti on tarkoitettu, osaa käyttää oikeaa avaustekniikkaa, mutta ulkopuolinen ei edelleenkään ymmärrä viestiä. Tehtävä: 1. Salaa salausnumerolla viisi sanat a. KAAKAO Sivu 4 / 12

b. KYNÄ c. AUTO d. KOIVU 2. Ratkaise seuraavat salatut sanat: a. DXULQNR(4) b. IIZZM(9) c. YVVZN(14) d. UVTTJ(2) LISÄÄ MAHDOLLISUUKSIA Jos haluat viestiä kaverisi kanssa ja salata viestinne vielä tarkemmin, voitte sopia koodauksen vaihdosta. Voitte esimerkiksi kirjoittaa ensimmäiset kolme sanaa salausavaimella 5, seuraavat kaksi sanaa avaimella 2 ja niin edelleen. Tätä varten on hyvä muodostaa yhteinen taulukko, josta ilmenee salausavainten vaihtelu. Taulukko ei tietenkään saa joutua ulkopuolisten käsiin. Sana 1. 3. 5. 9. 15. 16. Salausavain 5 2 6 9 11 8 Salausavainta vaihtelemalla salakirjoitus on jo paljon hankalampi murtaa. Helposti sovittava ja salausta edelleen parantava keino on aloittaa sovitulla salausnumerolla, ja jokaisen salakirjoitetun kirjaimen jälkeen kiertää kiekkoa pykälän verran myötäpäivään. Näin jokainen salattava kirjain salataan omalla salausavaimellaan. Tätä ajatusta vie pidemmälle salakirjoituskone nimeltä Enigma (tehtävä löytyy Summamutikka-keskuksen materiaalipankista). SALAUSKIEKON VALMISTUS JA KÄYTTÖ Leikkaa salauskiekot huolellisesti irti paperista. Tee kummankin kiekon keskelle pieni reikä ja laita pienempi kiekko paksumman päälle siten, että molempien kiekkojen kirjaimet näkyvät. Liitä kiekot haaraniitillä yhteen. Viestiä salatessa valitaan ensin salausnumero. Sen jälkeen pyöritetään sisempää kiekkoa asentoon, jossa sisemmän kiekon A-kirjain on kyseisen salausnumeron kohdalla. Tämän jälkeen etsitään salattavan viestin kirjaimet sisemmästä kiekosta. Salatun viestin kirjaimet ovat silloin ulommassa kiekossa. Kun viesti halutaan purkaa, katsotaan ensin mitä salausnumeroa viestin salaamiseen on käytetty. Tämän jälkeen pyöritetään sisempää kiekkoa asentoon, jossa sisemmän kiekon A-kirjain on kyseessä olevan salausnumeron kohdalla. Tämän jälkeen katsotaan salatun viestin kirjaimet ulommasta kiekosta, jolloin puretun alkuperäisen viestin kirjaimet näkyvät sisemmässä kiekossa. Sivu 5 / 12

Sivu 6 / 12

Ruukukko-salakirjoitus Tässä salakirjoitusmenetelmässä kirjaimet muutetaan symboleiksi. Salakirjoitusta varten tarvitset salausruudukon. Voit myös itse keksiä symboleita vastaavat kirjaimet! Ruudukko-salakirjoituksella sana kirja on lisää salakirjoitettavia sanoja ohessa olevien ruudukoiden avulla.. Keksi itse Sivu 7 / 12

Sivu 8 / 12

Sivu 9 / 12

Julkisen avaimen salakirjoitus Monet muut tämän tehtäväsarjan salakirjoitukset perustuvat siihen, että kummallakin viestijällä on jokin aikaisemmin sovittu sääntö tai kone, jonka avulla he salakirjoittavat ja purkavat lähettämiään viestejä. Tutkitaan seuraavaksi kuvitteellista tilannetta, jossa Matias ja Terhi haluavat lähettää toisilleen viestejä ilman, että uteliaat ulkopuoliset pääsevät niitä tutkimaan. Leikitään, että Matiaksen ja Terhin ainut mahdollinen yhteydenpitokeino on postin lähettäminen. Aikaisemmat salakirjoitusmenetelmät vastaavat tilannetta, jossa Matiaksella ja Terhillä on kummallakin avain lukittuun laatikkoon. Kun Matias haluaa lähettää Terhille viestin, hänen tarvitsee vain laittaa viesti laatikkoon, lukita laatikko ja laittaa se postiin. Perillä Terhi voi avata laatikon avaimellaan ja lukea viestin. Tämä on toimiva järjestelmä, mutta siinä on yksi ongelma. Nimittäin jotta järjestelmä toimii, on Matiaksen ja Terhin pakko vaihtaa avaimet jossain vaiheessa ennen viestin lähettämistä. Jos heillä on ollut mahdollisuus tavata, ei tässä ole ongelmaa, mutta entä jos ainut viestintäkanava on tosiaan posti? Jos avain on lähetetty joskus aikoinaan postin välityksellä, on joku ilkeä henkilö saattanut päästä käsiksi kirjeeseen ja kopioida avaimen matkalla. Tällöin tämä henkilö voisi kirjeitä varastelemalla avata Matiaksen ja Terhin salaisen laatikon matkalla ja lukea viestit ilman, että Matias ja Terhi arvaisivat mitään. Tämän ongelman ratkaisuksi on kehitetty niin sanottu epäsymmetrinen salakirjoitus, josta tässä tehtävässä puhutaan. Epäsymmetrinen salakirjoitus vastaa sitä, että kun Terhi haluaa Matiakselta viestin, hän hankkii itselleen laatikon lukkoineen, pitää avaimen itsellään ja lähettää laatikon avattuna Matiakselle. Matias laittaa viestin laatikkoon ja sulkee laatikon. Nyt kukaan muu kuin Terhi ei voi avata laatikkoa (ei edes Matias), sillä ainoa avain laatikkoon on Terhillä. Matias postittaa laatikon Terhille ja Terhi voi lukea viestin. RSA-salakirjoitus antaa varsin hyvän kuvan nykyisten salakirjoitusjärjestelmien toiminnasta. RSA-salakirjoitus perustuu siihen, että on helppoa laskea kahden luvun tulo, mutta isosta luvusta voi olla hankalaa sanoa, minkä kahden luvun tulo se oikein on. Asia on näin etenkin silloin, jos kyseiset kaksi lukua ovat suunnilleen samankokoisia alkulukuja. Vuoteen 2007 asti oli käynnissä haaste, jossa saattoi voittaa rahapalkintoja löytämällä tulon tekijät. Esimerkiksi luvun 251959084756578934940271832400483985714292821262040320277771378360436620 207075955562640185258807844069182906412495150821892985591491761845028084 891200728449926873928072877767359714183472702618963750149718246911650776 133798590957000973304597488084284017974291006424586918171951187461215151 726546322822168699875491824224336372590851418654620435767984233871847744 479207399342365848238242811981638150106748104516603773060562016196762561 338441436038339044149526344321901146575444541784240209246165157233507787 077498171257724679629263863563732899121548314381678998850404453640235273 Sivu 10 / 12

81951378636564391212010397122822120720357 tekijöiden löytämisellä olisi voinut voittaa 200 000 dollaria. Luvulla on oma nimikin, RSA- 2048. RSA-salauksen käyttö voi vaikuttaa monimutkaiselta, mutta kaikki laskutoimitukset ovat helppoja tehdä tietokoneella, ja tietokoneiden viestiliikenteessä tätä useimmiten käytetäänkin. AVAIMIEN MUODOSTAMINEN Salatun viestin lähettämisen ensimmäisessä vaiheessa pitää muodostaa sekä julkinen että salainen avain. Tämä vastaa äskeisen tekstin tilannetta, jossa Terhi haluaa Matiakselta viestin, joten hän hankkii lukittavan laatikon, johon vain hänellä on avain. Lukittavaa laatikkoa vastaa eräässä mielessä julkinen avain, ja salainen avain sen ainutta avainta. Nämä muodostetaan seuraavasti: Yleinen ohje Valitaan ensin kaksi alkulukua, p ja q. Esimerkki Valitaan ensin kaksi alkulukua, p = 3 ja q = 11. Lasketaan luku N = pq. Lasketaan luku N = pq = 3 11 = 33. Valitaan luku 1 < d < N siten, että luvuilla d ja (p 1)(q 1) ei ole yhteisiä tekijöitä (eli niin, että ne ovat suhteellisia alkulukuja). Valitaan x siten, että dx 1 (mod (p 1)(q 1)), eli niin, että luvun dx jakojäännös luvun (p 1)(q 1) suhteen on 1. Valitaan luku 1 < d < N siten, että luvuilla d ja (p 1)(q 1) = 2 10 = 20 ei ole yhteisiä tekijöitä. Olkoon vaikka d = 3. Valitaan x siten, että dx 1 (mod (p 1)(q 1)), eli 3x 1 (mod 20). Tähän kelpaa x = 7. Hävitetään kaikki lukuja p ja q koskeva tieto. Hävitetään kaikki lukuja p ja q koskeva tieto. Julkinen avain on nyt lukupari N, x ja salainen avain lukupari N, d. Julkinen avain on nyt lukupari 33, 7 ja salainen avain lukupari 33, 3. Sivu 11 / 12

VIESTIN SALAKIRJOITTAMINEN Yleinen ohje Kun Matias on saanut Terhiltä julkisen avaimen N, x, haluaa hän ensin muuttaa viestinsä luvuksi m, missä 1 < m < N (esimerkiksi suoraan numeroiksi - menetelmällä). Tämän vaatimuksen takia myös luvut p ja q valitaan mahdollisimman suuriksi, jotta isojakin viestejä voitaisiin lähettää. Lähetettävä viesti on tällöin luku c m x (mod N), eli se luku, joka jää jakojäännökseksi, kun luku m x jaetaan luvulla N. Kun Terhi saa Matiakselta viestin c, voi hän laskea alkuperäisen viestin m kaavasta m c d (mod N), eli alkuperäinen luku on se luku, joka jää jakojäännökseksi, kun luku c d jaetaan luvulla N. Esimerkki Matias on saanut Terhiltä julkisen avaimen 33, 7. Hän haluaa lähettää Terhille viestin 18, joka tarkoittaa heidän tapaamisensa kellonaikaa. Matiaksen lähettämässä viestissä on siis luku c 18 7 (mod 33) = 6 (mod 33). Terhi on saanut Matiaksen viestin 6. Nyt hän voi purkaa viestin kaavalla c 3 = 6 3 = 216 18 (mod 33). Terhi osaa siis saapua tapaamiseen oikeaan aikaan. Sivu 12 / 12