Kaikille tilaajille yllätyslahja! SUPERTARJOUS TARHAPÄIVÄNHATTU MIX 5,90 / 6 kpl (ovh 10,80) Tilaa s. 16 KEVÄTKUVASTO
TAIMIEN TOIMITTAMINEN Tämän kuvaston taimet toimitetaan joko avojuurisina, esikasvatettuina kennotaimina tai astiataimina. Silmut ja siemenet kasvattaa, lämmin sydän ja hyvä maa Hyvä puutarhaystäväni, Poikkeuksellisen talven jälkeen odotettu kevät ja uusi kasvukausi ovat tavallista tervetulleempia. Kevät on siitä hienoa aikaa, että samalla kun luonto ja kasvit heräävät eloon, niin samalla se kaappaa meidät kaikki mukaansa kuin huomaamatta. Kukista ja kaikista kasveista saa aina niin paljon hyvää mieltä ja energiaa, että sitä ei voita mikään. Paitsi hyvää mieltä, niiden hoitamisesta saa myös mukavaa liikuntaa ja raitista ilmaa. Hyötykasveista puhumattakaan, jolloin oman maan antimet ovat aina lähellä ja tuoreina pöydässä. Kasveista huolehtiminen on siis aina palvelus myös itselle. Kasvit palkitsevat paitsi sadollaan, niin myös hyvällä mielellä hoitajansa. Kasvit siis hoitavat meitä vähintään yhtä paljon, kuin me niitä. Astiataimet on merkitty symbolilla A. Astiataimet (perennat, marja- ja hedelmäkasvit, kärhöt) toimitetaan 6-15 cm ruukuissa. Avojuuriset taimet (perennat, hyötykasvit) on merkitty symbolilla J. Avojuuriset taimet toimitetaan lepotilaisina ja ne tulee säilyttää istutukseen saakka viileässä ja pimeässä tilassa. Monivuotisille taimille on ilmoitettu suuntaa-antavat kasvukorkeudet. Lopullinen korkeus määräytyy kasvuolosuhteiden mukaan. Taimille on myös annettu viitteelliset istutusetäisyydet tuotekuvausten yhteydessä. Tarkemmat istutus- ja käsittelyohjeet kaikille myymillemme kasveille löytyvät lähetyksen mukana seuraavasta ohjeesta. Suosittelemme esikasvatetuille kennotaimille (XL, L, M, S, XS) jatkokasvatusta 6-9 cm ruukuissa. Kesäkukissa 1 myyntierä (3, 4 tai 5 kpl) sopii 22-25 cm ø ruukkuun. Kaksi myyntierää (6, 8 tai 10 kpl) sopivat 80-100 cm parvekelaatikkoon. Tähän kevään toiseen kuvastoon olen koonnut sinulle parhaan valikoiman uutuuskasveista ja muista kestävistä sekä hyväksi havaituista lajikkeista. Lisäksi tarvikevalikoimasta löytyy tutut, meidän ammattilaistenkin käyttämät kasvatustarvikkeet ja joukossa muutama kätevä uutuus. Tämän kuvaston myötä toivotan Sinulle inspiroivaa ja ihanaa kasvukauden alkua. Toivottaa Puutarhurisi Juha ja koko Kodin Kukkien väki Ps. perjantaisin tavataan sitten taas tuttuun tapaa perjantaipostin merkeissä. TILAUS- JA TOIMITUSEHDOT Toimituskulut Postipaketti 7,95 Matkahuolto 7,95 Postin kotiinkuljetus 12,95 Postin kotiinkuljetuksen ja Matkahuollon toimituksissa matkapuhelinnumero on pakollinen tieto. Voimassaolo Kuvasto on voimassa 31.5. saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Tuote voi olla loppunut, vaikka se on kuvastossa. Painoteknisistä syistä johtuen kuvaston kasvien värit voivat vaihdella alkuperäisestä. Palautus- ja huomautusaika Tuotteillamme on 14 vuorokauden palautus- ja huomautusaika. Lähetyksen seuranta Ilmoittaessasi tilauslomakkeessa matkapuhelinnumerosi ja/tai sähköpostiosoitteesi lähetämme sinulle seurantakoodin, jonka avulla voit seurata lähetyksesi kulkua. Koodi lähetetään samaan aikaan kun paketti lähtee puutarhalta. Toimitus Viikosta 13 alkaen toimitamme kesäkukkien ja perennojen taimet, jotka vaativat esikasvatuksen sisällä (taimikoko S, M ja L) sekä tarvikkeet ja TomTatot. Viikosta 17 alkaen toimitamme avojuuriset (J), astiataimet (A) ja sipulit. Mikäli tilauksessasi on tuotteita molemmista toimitusryhmistä, toimitusaika on viikosta 17 alkaen. Mikäli et voi vastaanottaa toimitusta jollain tietyllä viikolla tai haluat toimituksen jollain tietyllä viikolla, otathan yhteyttä asiakaspalveluumme p.05-3440300 tai puutarha@kodinkukat.fi. 2 KodinKukat Oy Kevätkuvasto www.puutarha.com
UUTUUKSIA * IDEOITA * INSPIRAATIOITA Jalohortensiat 1. JALOHORTENSIAT (Hydrangea macrophylla) Uutuuslajikeet joiden suuret näyttävät kukinnot hurmaavat! Kukkien valkoiset reunat luovat kauniin kontrastin värikkäille kukille. Kolme upeaa lajiketta: Camilla, Bavaria ja Tivoli. Soveltuvat erinomaisesti ruukkuihin patiolle, parvekkeelle tai terassille kasvatettavaksi. Kukat soveltuvat myös leikkokukiksi. Talvehtivat viileässä pakkasettomassa paikassa. ` heinä-loka 2 1-1,5 m m w l A Tuotenro 10-458 Jalohortensia Camilla 1 kpl 12,50 Tuotenro 10-459 Jalohortensia Bavaria 1 kpl 12,50 Tuotenro 10-460 Jalohortensia Tivoli 1 kpl 12,50 Tuotenro 10-461 Jalohortensia-lajitelma (1+1+1) 3 kpl 29,90 (ovh. 37,50) TARJOUS! TARJOUS Jalohortensia lajitelma 3 kpl 29,90 (ovh. 37,50) 1. BAVARIA 1. CAMILLA Atsalea Pink Spider 1. TIVOLI 2. ATSALEA PINK SPIDER (Rhododendron AJ Pink Spider ) Valloittavat, suuret, vaaleanpunaiset kukat valkoisilla reunoilla sopivat täydellisesti yhteen tummien lehtien kanssa. Kompakti, tuuhea, ikivihreä pensas. Soveltuu erinomaisesti ruukkuun patiolle, parvekkeelle tai terassille kasvatettavaksi. Kestää jopa -20 astetta pakkasta. Toimitetaan 15 cm ruukussa. ` touko-heinä 260 cm <-> 1 m m w l A Tuotenro 10-462 Atsalea Pink Spider 1 kpl 19,90 Tuotenro 10-463 Atsalea Pink Spider 2 kpl 34,90 (ovh. 39,80) TARJOUS! SYMBOLIEN SELITYKSET m w l ` $ Aurinkoon Puolivarjoon Varjoon Kukinta-aika Hyvä leikkokukka 2 <-> J A Kasvukorkeus Istutusetäisyys Tuoksuva Avojuurinen Astiataimi Hyvä perhoskasvi 2. ATSALEA PINK SPIDER : ) Kotisivut: www.puutarha.com Kodin Kukat Oy, Tunnus 5009810, 00003 VASTAUSLÄHETYS ; ( Sähköposti: puutarha@kodinkukat.fi 05-3440 300 ma-pe 8.00-16.00 3
1. PIONI SORBET TARJOUS Pioni Sorbet 1 kpl 9,90 (ovh. 12,90) 2. 2. SÄRKYNYTSYDÄN KAUNOPUNAHATTU VALENTINE MAGNUS 1. PIONI SORBET (Paeonia lactiflora Sorbet ) Todellinen katseenvangitsijakuningatar puutarhaasi! Mahtavalla ja samalla herkän kauniilla kukillaan hämmästyttävä pioni Sorbet edustaa kestäviä ja runsaasti kukkivia pioneja. Sen talvenkestävyys on erinomainen, mutta suurimman huomion se saa upeilla, kerrotuilla kukillaan. Sorbet viihtyy parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla, syvämultaisessa, hiekkapitoisessa, tuoreessa ja ravinteikkaassa kasvualustassa. ` kesä-heinä 260-70 cm <-> 40-50 cm m w J Tuote nro. 60-401 Pioni Sorbet 1 kpl 9,90 2. SÄRKYNYTSYDÄN VALENTINE (Dicentra Valentine ) Särkyneidensydänten suosio perustuu niiden koko kesän jatkuvaan kukintaan sekä suloisiin, sydämenmuotoisiin kukkiin. Valentine - lajikkeella on ruusunpunaiset kellomaiset kukat, joiden keskellä vilkkuu valkoista. Yhdessä varressa voi olla jopa 15 kukkaa. Ne viihtyvät parhaiten aurinkoisella ja puolivarjoisella kasvupaikalla. ` touko-elo 250-70 cm <-> 30-40 cm m w A Tuotenro 60-402 Särkynytsydän Valentine 1 kpl 5,90 (ovh. 9,90) Tuotenro 60-403 Särkynytsydän Valentine 3 kpl 16,90 (ovh. 29,70) 3. MESISILKKIYRTTI GREEN PARROT (Asclepias syriaca Green Parrot ) Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva mesisilkkiyrtti on näyttävä ja kauniisti kukkiva perenna. Kymmenistä yksittäisistä, tähtimäisistä kukista muodostuvat vaaleanpunaiset, pallomaiset kukinnot tuoksuvat miellyttävästi ja houkuttelevat perhosia. Mesisilkkiyrtti viihtyy parhaiten valoisalla kasvupaikalla läpäisevässä, hiekkapitoisessa kasvualustassa. Kasvin ehdottomin erikoisuus ovat loppukesästä kypsyvät siemenkodat, joiden mukaan kasvi on saanut lajikenimen Green Parrot (vihreä papukaija). Siemenkodat voi irrottaa ja käyttää esim. koristeina. Hauska ja kestävä. ` heinä-syys 2100-120 cm <-> 30-40 cm m w J Tuotenro 60-404 Mesisilkkiyrtti Green Parrot 3 kpl 12,90 3. MESISILKKIYRTTI GREEN PARROT 4 KodinKukat Oy Kevätkuvasto www.puutarha.com
5. VALKOTÄHTILOBELIA BLUE FOOT 4. KYLÄKURJENPOLVI LAURA 5. TARHAPÄIVÄNLILJA DIVAS S CHOICE 4. KYLÄKURJENPOLVI LAURA (Geranium pratense 'Laura') Helppohoitoiset ja kestävät kyläkurjenpolvet ovat jokaisen puutarhan peruskasveja. Kyläkurjenpolvi Laura ihastuttaa puhtaanvalkoisilla ja kerrotuilla kukillaan. Erinomainen maanpeittokasvi mökkipuutarhaan, perennapenkin reunuskasviksi tai vaikkapa haudalle. Pitkä kukinta-aika kesäkuulta syksyyn saakka. Laura ei tee lainkaan siemeniä, joten se ei leviä holtittomasti. ` kesä-syys 240-60 cm <-> 30 40 cm m w J Tuotenro 60-405 Kyläkurjenpolvi Laura 3 kpl 19,90 5. TARHAPÄIVÄNLILJA DIVAS S CHOICE (Hemerocallis Divas s Choice ) Tarhapäivänliljat ovat helppohoitoisia ja terveitä perennoita, jotka kuuluvat jokaiseen puutarhaan. Tarhapäivänliljojen kukat ovat suuria ja suppilomaisia ja lehdet kapeat ja kaarevat. Uutuuslajikkeen Divas s Choice tuoksuvat kukat ovat kaksiväriset, tumman pinkki keskusta keltaisilla ripsumaisilla reunoilla. Pitkäikäisten päivänliljojen kukinta komistuu vuosi vuodelta. ` kesä-heinä 260-80 cm <-> 40-50 cm m w J Tuotenro 60-406 Tarhapäivänlilja Divas s Choice 3 kpl 17,90 6. VARSANKELLO BERNICE (Campanula trachelium Bernice ) Harvinainen varsankello viehättävillä kerrotuilla kukilla! Erinomainen kasvi mökkipuutarhaan, perennapenkkiin tai vaikkapa haudalle. Viihtyy parhaiten aurinkoisella ja puolivarjoisalle kasvupaikalla. Sen talvenkestävyys on erinomainen, mutta suurimman huomion se saa upeilla, kerrotuilla kukillaan. Harvinaisuus! ` elo-loka 260-80 cm <-> 40-50 cm m w A Tuotenro 60-407 Varsankello Bernice 3 kpl 19,90 Harvinaisuus! 6. VARSANKELLO BERNICE lisää tuotteita ja tarjouksia www.puutarha.com 5
TARJOUS DAALIA Allegro 3 kpl 9,90 1. DAALIA ALLEGRO (ovh. 12,90) 2. KRUUNUVUOKKO MIX 1. PIONI HONEY GOLD 3. KURJENMIEKKA MIX 1. DAALIA ALLEGRO Tulinen sekoitus keltaista, oranssia, punaista ja kultaa! Ihastuttava uutuus, jonka suuret kukat muistuttavat lumpeen kukkia. Allegro aloittaa kukinnan aikaisin kesällä ja kukinta jatkuu pakkasten tuloon saakka. Hyvin haarautuva, runsaasti kukkiva ja tukeva lajike, joka sopii mainiosti myös astiakasvatukseen ja kukkii nimensä mukaisesti tulisena ruukkuna. 1 juurakko / 20-25 cm ruukku tai 3 juurakkoa / 60-80 cm ruukku. ` kesä-syys 250-60 cm <-> 20-30 cm m w J Tuotenro 50-971 Daalia Allegro 3 kpl 9,90 (ovh. 12,90) 2. KRUUNUVUOKKO MIX (Anemone De Caen ) Pirteä värisekoitus ihania kruunuvuokkoja! Kruunuvuokot soveltuvat parhaiten ruukkuistutuksiin, kesäkukkien joukkoon tai kukkapenkkiin tuomaan lisäväriä. Kruunuvuokot kukkivat kesästä syksyyn ja viihtyvät parhaiten aurinkoisella tai puolivarjoisalla paikalla. Mukulat voidaan esikasvattaa sisällä kukinnan vaudittamiseksi. Talvehtii viileässä pakkasettomassa paikassa. ` kesä-heinä 225-30 cm m w J Tuotenro 50-972 Kruunuvuokko mix 10 kpl 9,90 3. KURJENMIKKA MIX (Iris Louisiana Breeders mix) Väriyhdistelmä suosittuja kurjenmiekkoja. Kurjenmiekat viihtyvät erinomaisesti niin perennapenkissä kuin vesistöjenkin läheisyydessä aurinkoisella kasvupaikalla kosteutta pidättävässä kasvualustassa. Kurjenmiekat ovat kestäviä ryhmäperennoja. Soveltuvat hyvin myös leikkokukiksi. ` kesä-heinä 260-80 cm <-> 20-30 cm m w J Tuotenro 60-408 Kurjenmiekka mix 5 kpl 9,90 4. TARHAPÄIVÄNLILJA MOSES FIRE (Hemerocallis Mose s Fire ) Tarhapäivänliljat ovat helppohoitoisia ja terveitä perennoita, jotka sopivat mainiosti lähes minkä tahansa kasvin kanssa samaan penkkiin. Tarhapäivänliljojen kukat ovat suuria ja suppilomaisia ja lehdet kapeat ja kaarevat. Uutuuslajikkeella Mose s Fire on upeat tulipunaiset kerrotut kukat. Pitkäikäisten päivänliljojen kukinta komistuu vuosi vuodelta. ` kesä-heinä 260-80 cm <-> 40-50 cm m w J Tuotenro 60-409 Tarhapäivänlilja Mose s Fire 3 kpl 17,90 4. 2. TARHAPÄIVÄNLILJA TARHAIDÄNUNIKKO MOSES PATTY S FIRE PLUM 6 KodinKukat Oy Kevätkuvasto www.puutarha.com
5. RISTIKKI 6. PIONI CELEBRITY 5. RISTIKKI (Aubrieta) Puutarhan väritäplä tuoksuvin kukin on loistava valinta maanpeitekasviksi hiekkaiselle ja kuivalle kasvupaikalle. Kukkien tuoksu houkuttelee mehiläisiä, kimalaisia ja perhosia. Keväällä ja alkukesällä runsaasti kukkiva ristikki leviää runsaasti ja viihtyy parhaiten aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla. Sopii kivipuutarhoihin ja rinteisiin. Ravinteikas, hiekansekainen ja läpäisevä maa. ` touko-kesä 225 cm <-> 25-30 cm m w A Tuotenro 60-410 Ristikki 3 kpl 14,90 6. PIONI CELEBRITY (Paeonia lactiflora Celebrity ) Upet kaksiväriset kerrotut kukat, jotka voivat olla halkaisijaltaan jopa 25 cm. Mahtavalla ja samalla herkän kauniilla kukillaan hämmästyttävä pioni Celebrity edustaa kestäviä ja runsaasti kukkivia pioneja. Sen talvenkestävyys on erinomainen, mutta suurimman huomion se saa upeilla, kerrotuilla kukillaan. Pionit viihtyvät parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla, syvämultaisessa, hiekkapitoisessa, tuoreessa ja ravinteikkaassa kasvualustassa. ` kesä-heinä 260-70 cm <-> 40-50 cm m w J Tuote nro. 60-411 Pioni Celebrity 1 kpl 17,50 7. ROHTOIMIKKÄ DARK VADER 7. ROHTOIMIKKÄ DARK VADER (Pulmonaria officinalis Dark Vader ) Erikoiset suppilomaiset kukat muuttavat kukinnan aikana väriään punaisesta sinisiksi. Kauniit kaksiväriset lehdet kasvavat vaakasuoran juurakon haaroissa kauniina ruusukkeina. Viihtyy parhaiten kosteahkossa, vettä läpäisevässä maassa puolivarjoisalla kasvupaikalla. ` touko-kesä 215-30 cm <-> 25-30 cm w J Tuotenro 60-412 Rohtoimikkä Dark Vader 3 kpl 14,90 8. TARHALOBELIA RUSSIAN PRINCESS (Lobelia speciosa Russian Princess) Tulipunaiset kauniit kukat ovat tiiviissä valtikkamaisissa kukinnoissa. Lehtien tumma väri tuo kauniisti kukkien hehkun esiin. Tarhalobelioita voi istuttaa joko omiksi ryhmikseen tai yhdistellä perennojen kanssa. Tarhalobeliat sopivat erinomaisesti kukkapenkkien reunuskasveiksi sekä ruukkuistutuksiin. Tarhalobeliat viihtyvät parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla, syvämultaisessa, hiekkapitoisessa, tuoreessa ja ravinteikkaassa kasvualustassa. Talvehtii viileässä pakkasettomassa paikassa. ` heinä-syys 260 cm <-> 30-40 cm m w J Tuotenro 60-413 Tarhalobelia Russian Princess 3 kpl 12,90 8. TARHALOBELIA RUSSIAN PRINCESS m = aurinko w = puolivarjo l = varjo $ = leikkokukka ` = kukinta-aika 2 = korkeus 7
1. KAUKASIANTÖRMÄNKUKKA CHILE PEPPER 2. JAPANINHIIRENPORRAS URSULA S RED 1. KAUKASIANTÖRMÄNKUKKA CHILE PEPPER (Scabiosa caucasica Chile Pepper ) Perhospuutarhan kuningatar! Kaukasiantörmäkukat ovat tunnetusti perhosten lempikukkia. Kasvin lehdistö on harmahtavan vihreä ja vähän nukkainen. Pitkänomaiset lehdet kasvavat lähellä maanpintaa ruusukkeissa. Kaukasiantörmäkukat viihtyvät parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla, syvämultaisessa, hiekkapitoisessa, tuoreessa ja ravinteikkaassa kasvualustassa. ` heinä-syys 250-60 cm <-> 20-30 cm m w A Tuotenro 60-414 Kaukasiantörmäkukka Chile Pepper 3 kpl 19,90 2. JAPANINHIIRENPORRAS URSULA S RED (Athyrium niponicum Ursula s Red ) Kevään odotetuin erikoisuus! Japaninhiirenporras viihtyy erinomaisesti niin perennapenkissä kuin vesistöjenkin läheisyydessä varjoisalla ja puolivarjoisalla kasvupaikalla, kosteutta pidättävässä kasvualustassa. Soveltuu eriomaisesti myös ruukkukasvatukseen. Leviää hyvin vahvojen juuriensa avulla. 290-120 cm w l A Tuotenro 60-415 Japaninhiirenporras Ursulas s Red 1 kpl 8,90 3. JALOANGERVO H 11 (Astilbe H 11 ) Upea uutuuslajike, jonka tumman purppuranvioleteissä kukinnoissa hehkuvat pinkit sävyt. H 11 kukkii erittäin runsaasti ja on kasvutavaltaan kompaktin kaunis. Sopii myös ruukkukasvatukseen. Jaloangervot ovat kestäviä ryhmäperennoja, jotka viihtyvät parhaiten hieman varjoisemmilla kasvupaikoilla runsasmultaisessa maassa. ` heinä-syys 250-60 cm <-> 40-45 cm m w J $ Tuotenro 60-416 Jaloangervo H 11 3 kpl 12,95 3. JALOANGERVO H 11 8 KodinKukat Oy Kevätkuvasto www.puutarha.com
Valkotähtilobelia Blue Foot KESÄN HITTI! 4. VALKOTÄHTILOBELIA BLUE FOOT 4. VALKOTÄHTILOBELIA BLUE FOOT (Isotoma fluviatilis Blue Foot ) Maanpeitekasvi ja kukkiva nurmikonkorvaaja joka kestää kovaakin käyttöä erinomaisesti. Sinisenä kukkamerenä kasvava ja voimakkaasti leviävä valkotähtilobelia on uusi ja erinomainen vaihtoehto saada väriä paikoille, joissa normaalisti vain nurmikko tulee kysymykseen. Helppohoitoinen ja käytännössä huoltovapaa kasvi, joka soljuu upeasti myös kivien ja hankalien paikkojen lomaan, josta esim. nurmikon leikkuu on työlästä. Sietää hyvin kuivumista. ` kesä-syys 25-10 cm <-> 25-35 cm m w A Tuotenro 60-417 Valkotähtilobelia Blue Foot 3 kpl 14,90 Tuotenro 60-418 Valkotähtilobelia Blue Foot 30 kpl 99,90 (ovh. 149,00) 5. LOISTOKURJENMIEKKA CONCORD CRUSH (Iris sibirica Concord Chush ) Loistokurjenmiekat viihtyvät erinomaisesti niin perennapenkissä kuin vesistöjenkin läheisyydessä. Uutuuslajikkeen Concord Chush kukat ovat täyteläisen kerrotut ja säväyttävän siniset muistuttaen enemmän ruusua kuin perinteistä kurjenmiekan kukkaa. Helppohoitoiset kurjenmiekat viihtyvät parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla kosteutta pidättävässä kasvualustassa. ` kesä-heinä 260-80 cm <-> 30-40 cm m w J Tuotenro 60-419 Loistokurjenmiekka Concord Chush 3 kpl 12,95 PUUTARHAHANSKAT Napakat strech-nylonista valmistetut puutarhahanskat. Latex-suojatut, vettä hylkivät ja pesunkestävät. Väri lime/harmaa. Koot 7 ja 8. Tuotenro 90-707 Puutarhahanskat (koko 7) 7,50 Tuotenro 90-708 Puutarhahanskat (koko 8) 7,50 lisää tuotteita ja tarjouksia www.puutarha.com 5. LOISTOKURJENMIEKKA CONCORD CRUSH 9
1. KRUUNUTIKANKONTTI REGINEA 1. NUKKATIKANKONTTI 1. KRUUNUTIKANKONTTI ALBA 1. TIKANKONTIT (Cypripedium Reginea, Cypripedium pubescens & Cypripedium flavum Alba ) Tikankontit ovat suurikukkaisia harvinaisuuksia! Kolme upeaa lajiketta kelta-ruskea nukkatikankontti, pinkki-valkoinen kruunutikankontti Reginea ja erittäin kaunis valkoinen kruunutikankontti Alba. Kukkavanan päässä on tavallisimmin yksi, joskus kaksi kukkaa. Lajikkeet ovat nopeakasvuisia ja menestyvät eriomaisesti kotipuutarhassa. Tikankontit viihtyvät parhaiten puolivarjoisella kasvupaikalla, kuohkeassa, humuspitoisessa, tuoreessa ja ravinteikkaassa kasvualustassa. ` kesä-heinäkuu 230-60 cm <-> 30-40 cm w A Tuotenro 60-420 Nukkatikankontti 1 kpl 29,90 Tuotenro 60-421 Kruunutikankontti Reginea 1 kpl 29,90 Tuotenro 60-422 Kruunutikankontti Alba 1 kpl 29,90 2. KUUNLILJA LAKESIDE PAISLEY PRINT (Hosta Lakeside Paisley Print ) Uutuuslajike, jonka kiharareunaiset lehdet ovat sen ehdoton erikoisuus. Kuunliljat viihtyvät perennapenkeissä puutarhan hieman varjoisemmissa osissa. Uutuuslajike, joka sopii erinomaisesti myös ruukkukasvatukseen. Kuunliljat ovat yksi suosikkiperennoistamme! 235-45 cm <-> 40 cm w l J Tuotenro 60-423 Kuunlilja Lakeside Paisley Print 3 kpl 17,90 2. KUUNLILJA LAKESIDE PAISLEY PRINT 10 lisää tuotteita ja tarjouksia www.puutarha.com KodinKukat Oy Kevätkuvasto www.puutarha.com
3. SYYSLEIMU STARFIRE TARJOUS Syysleimu Starfire 3 kpl 9,90 (ovh. 12,90) 4. MINIPASUUNAKUKKA 3. SYYSLEIMU STARFIRE (Phlox paniculata Starfire ) Syysleimut ovat loppukesän todellisia helmiä! Syysleimut tuoksuvat ihanasti, houkuttelevat perhosia ja ovat myös erinomaisia leikkokukkia. Starfire -lajikkeen kukat ovat leiskuvan kirkkaanpunaisia. ` heinä-syys 240-70 cm <-> 30-40 cm m w J Tuotenro 60-424 Syysleimu Starfire 3 kpl 9,90 (ovh 12,90 ) TARJOUS! 4. MINIPASUUNAKUKKA (Acnistus australis) Kauniit sinivioletit nuokkuvat kellomaiset kukat! Pasuunakukkakeräilijöille upea löytö. Todellinen harvinaisuus, jota suosittelemme kasvatettavan ruukkuissa parvekkeella, terassilla ja pihalla. Nopeakasvuiset minipasuunankukat viihtyvät parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla kosteutta pidättävässä kasvualustassa. Minipasuunakukka on syötynä myrkyllinen. Talvehtii viilessä pakkasettomassa paikassa. ` heinä-syys 240-70 cm <-> 30-40 cm m w A Tuotenro 10-464 Minipasuunakukka 1 kpl 9,90 5. PAMPAHEINÄ 5. PAMPAHEINÄ (Cortaderia selloana Rosea ) Uutuuspampaheinä roosan värisillä kukinnoilla. Viihtyy parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla, syvämultaisessa, hiekkapitoisessa, tuoreessa ja ravinteikkaassa kasvualustassa. Kukinnot ovat kuivattuna kauniita talvella esim. sisustuksessa. ` heinä-syys 2200 cm <-> 40-50 cm m w A Tuotenro 60-425 Pampaheinä 1 kpl 8,50 Tuotenro 60-426 Pampaheinä 3 kpl 19,90 (ovh 25,50 ) TARJOUS! 6. MUURIKELLO CATHARINA (Campanula portenschlagiana Catharina ) Runsaasti kukkiva maanpeittoperenna, joka kukkii tähtimäisin kellokukin. Hyvä kivikko- tai reunuskasvi. Koko kasvusto peittyy pieniin sinisiin kukkiin keskikesällä. Soveltuu myös yhdisteltäväksi kesäkukkien kanssa tai yksittäin ruukkukasvatukseen. ` heinä-elo 215 cm m M Tuotenro 70-732 Muurikello Catharina 4 kpl 6,90 (ovh. 8,90 ) 6. MUURIKELLO CATHARINA m = aurinko w = puolivarjo l = varjo $ = leikkokukka ` = kukinta-aika 2 = korkeus 11
1. KIVIKKOKASVI-LAJITELMA (Sempervivum Commander Hay, Sempervivum Noir, Sempervivum Seerosenstern, Sedum sexangulare, Sedum acre Yellow Queen, Sedum spathulifolium) Helppohoitoinen lajitelma kuivuutta kestäviä lajikkeita kivien koloihin, kuivaan rinteeseen tai ruukkuun. Viihtyy parhaiten aurinkoisella ja puolivarjoisella kasvupaikalla vettäläpäisevässä maassa. Kivikkokasvilajitelma sisältää kuutta erilaista lajiketta: 3 erilaista mehitähteä, särmämaksaruohon, keltamaksaruohon ja lusikkamaksaruohon. ` kesä-syys 25-10 cm <-> 25-35 cm m w A Tuotenro 60-427 Kivikkokasvi-lajitelma 6 kpl 19,90 1. KIVIKKOKASVI-LAJITELMA IHMELAPIO Erinomainen ergonominen monikäyttölapio! Soveltuu sipuleiden, juurakoiden ja taimien istutukseen ja maanmuokkaukseen. Erinomainen myös vesikourujen tyhjennykseen. Tuotenro 00-999 Ihmelapio 1 kpl 9,90 TARJOUS Puutarhurin perennapenkki 59,90 (ovh. 99,35) 1. PUUTARHURIN PERENNAPENKKI 1. PUUTARHURIN PERENNAPENKKI (Pholx paniculata Starfire, Astilbe H 11, Lilium Annemarie Dream, Campanula trachelium Bernice, Geranium pratense Laura, Aubrieta &Pulmonaria Dark Vader ) Näyttävä ja helppohoitoinen perennapenkki! Puutarhuri on valinnut perennapenkkiin kasvupaikkavaatimuksiltaan juuri yhteensopivat kasvit. Koko kesän kukkiva unelmapenkki kukkii toukokuusta jopa lokakuulle. Lajitelman kasvit viihtyvät parhaiten aurinkoisella ja puolivarjoisella kasvupaikalla tuoreessa ja ravinteikkaassa maassa. Paketti sisältää jokaista kasvia 3 kpl. Perennapenkki sisältää seuraavat kasvit: 1. Syysleimu Starfire 3 kpl (lisätietoa s. 11) 2. Jaloangervo H11 3 kpl (lisätietoa s. 8) 3. Lilja Annemarie Dream 5 kpl (lisätietoa s. 19) 4. Varsankello Bernice 3 kpl (lisätietoa s. 5) 5. Kyläkurjenpolvi Laura 3 kpl (lisätietoa s. 5) 6. Ristikki 3 kpl (lisätietoa s. 7) 7. Rohtoimikkä Dark Vader 3 kpl (lisätietoa s. 7) Tuotenro 60-428 Puutarhurin perennapenkki 1 pkt 59,90 (ovh. 99,35 ) 12 KodinKukat Oy Kevätkuvasto www.puutarha.com
3. KRUUNUVUOKKO DOUBLE RED 3. KRUUNUVUOKKO DOUBLE RED (Anemone coronaria Double Red ) Tulipunainen kerrottu kruunuvuokko! Kruunuvuokot soveltuvat parhaiten ruukkuistutuksiin, kesäkukkien joukkoon tai kukkapenkkiin tuomaan lisäväriä. Kruunuvuokot kukkivat kesästä syksyyn ja viihtyvät parhaiten aurinkoisella tai puolivarjoisalla paikalla. Mukulat voidaan esikasvattaa sisällä kukinnan vaudittamiseksi. Talvehtii viileässä pakkasettomassa paikassa. ` kesä-heinä 225-30 cm m w J Tuotenro 50-973 Kruunuvuokko Double Red 10 kpl 9,90 4. KÄRHÖ PICOTEE 4. KÄRHÖ PICOTEE (Clematis Picotee ) Uutuuslajike Picotee hurmaa kauniilla suurilla ja kaksivärisillä kukillaan. Köynnös joka voi kasvaa 3-4 m pitkäksi. Kärhöt soveltuvat myös perennojen, havujen, pensaiden joukkoon tai kiipeämään puun runkoa pitkin. Kärhöt viihtyvät parhaiten aurinkoisella paikalla, jossa maa on kuohkeaa ja tuoretta, sekä hyvin kalkittua ja lannoitettua. ` kesä-syys 23-4 m m w A Tuotenro 10-465 Kärhö Picotee 1 kpl 17,90 5. KAUKASIANTÖRMÄNKUKKA WHITE&BLUE (Scabiosa caucasica White&Blue ) Perhospuutarhan suosikit! Kaukasiantörmäkukat ovat tunnetusti perhosten lempikukkia. Kasvin lehdistö on harmahtavan vihreä ja vähän nukkainen. Pitkänomaiset lehdet kasvavat lähellä maanpintaa ruusukkeissa. Kaukasiantörmäkukat viihtyvät parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla, syvämultaisessa, hiekkapitoisessa, tuoreessa ja ravinteikkaassa kasvualustassa. Lajitelmassa kaksi valkokukkaista ja yksi sinikukkainen taimi. ` heinä-syys 250-60 cm <-> 20-30 cm m w A Tuotenro 60-429 Kaukasiantörmäkukka White&Blue (2+1) 3 kpl 19,90 Tuotenro 60-430 Kaukasiantörmäkukka White 3 kpl 19,90 Tuotenro 60-431 Kaukasiantörmäkukka Blue 3 kpl 19,90 5. KAUKASIANTÖRMÄNKUKKA WHITE&BLUE lisää tuotteita ja tarjouksia www.puutarha.com 13
Kasvata monivuo 1. JALORITARINKANNUS MIX 2. SAMMALLEIMU BAVARIA 3. ORVOKKI ETAIN 4. RED 1. JALORITARINKANNUS MIX (Delphinium Magic Fountains ) Ritarinkannusten isot ja näyttävät kukkavanat ovat täynnä pieniä, valkosilmäisiä ja ruusumaisen kerrannaisia kukkia. Ei tarvitse tuentaa. Lajitelma sisältää useita upeita värisävyjä. Monivuotinen. ` heinä-elokuu 280 cm m w $ S Tuotenro 70-740 Jaloritarinkannus mix 10 kpl 7,90 (ovh. 12,90) 2. SAMMALLEIMU BAVARIA (Phlox subulata Bavaria ) Erittäin helppohoitoinen ja kiitollinen maanpeittokasvi, joka sopii hyvin rinteisiin, kivikkoon ja muurien päälle. Sammalleimu muodostaa peittävän kasvuston, joka on todellinen väriläiskä keväisessä puutarhassa. ` kesä-syyskuu 215 cm m w S Tuotenro 70-733 Sammalleimu Bavaria 10 kpl 9,90 3. ORVOKKI ETAIN (Viola cornuta Etain ) Orvokki Etain näyttää upealta ja tuoksuu ihanalta. Kullankeltaiset kukat laventelin sinisine reunoineen kukkivat koko kesän myöhäiseen syksyyn saakka. Suotuisalla kasvupaikalla monivuotinen. ` kesä-syyskuu 215 cm m w M Tuotenro 70-734 Orvokki Etain 4 kpl 7,50 4. JOULURUUSU (Helleborus orientalis Wilgenbroek double series ) Upeat UUDET kerrotut jouluruusut! Jouluruusut avaavat kukkanuppunsa heti lumien sulettua. Suojaisilla kasvupaikoilla jouluruusut kukoistavat vuosikymmenestä toiseen ja ilahduttavat aikaisella kukinnallaan. Viileässä kevätsäässä kukinta kestää useita viikkoja. Jouluruusujen lehdistö talvehtii ainavihantana. ` huhti-toukokuu 230-40 cm w l L Tuotenro 70-741 Jouluruusu White 3 kpl 14,90 Tuotenro 70-742 Jouluruusu Red 3 kpl 14,90 Tuotenro 70-743 Jouluruusu White Spotted 3 kpl 16,50 Tuotenro 70-744 Jouluruusu lajitelma (1+1+1) 3 kpl 14,90 4. JOULURUUSU WHITE 4. WHITE SPOTTED 14 KodinKukat Oy Kevätkuvasto www.puutarha.com
tiset edullisesti! 5. SINILEMMIÖ HEAVENLY BLUE 5. SINILEMMIÖ HEAVENLY BLUE (Lithodora diffusa Heavenly Blue ) Sinilemmiö on matala, varpumainen perenna, johon muodostuu satamäärin pieniä, syvänsinisiä kukkia. Erinomainen valinta esim. kivikkoon tai reunuskasviksi aurinkoiselle kasvupaikalle. Kukinta jatkuu koko kesän aina pakkasiin asti. ` heinä-syyskuu 210-15 cm m w M Tuotenro 70-727 Sinilemmiö Heavenly Blue 4 kpl 7,90 TARJOUS Salkoruusu 10 kpl 7,90 6. SALKORUUSU MIX 6. SALKORUUSU MIX (Alcea Rosea Chater s Double ) Salkoruusu on kaksivuotisten kasvien klassikko! Suotuisalla kasvupaikalla kukkii jo ensimmäisenä vuotena, talvehtii lehtiruusukkeena. Vanhanajan tukkiruusut viihtyvät parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla läpäisevässä maassa. Upeat, kerrannaiset kukat avautuvat jopa 2 m korkeisiin kukkavarsiin. Viihtyessään lisääntyy siementämällä. Helppohoitoinen ja kestävä perenna. Sekoitus ihastuttavia värejä. ` heinä-elokuu 2160 cm m w $ S Tuotenro 70-730 Salkoruusu mix 10 kpl 7,90 (ovh. 12,50) 7. LAVENTELI LAVANCE 7. LAVENTELI LAVANCE (Lavendula Lavance ) Viehättävä laventeli houkuttelee perhosia tuoksullaan. Pensasmainen kasvutapa, hopeanharmaa lehdistö ja sinililat kukinnot tekevät laventelista erinomaisen ruukkukasvin. Hyvä myös kukkapenkkien reunuskasvina ja leikkokukkana. Laventeli viihtyy kuivassa ja hiekkapitoisessa, hyvin ojitetussa maassa. Talvisuojaus tai talvetus viileässä sisätilassa. ` heinä-elokuu 230 cm m w $ S Tuotenro 70-729 Laventeli Lavance 5 kpl 7,90 8. SYYSLEIMU MIX (Phlox paniculata) Syysleimujen suosio perustuu pitkään ja näyttävään kukintaan. Värikkäät kukinnot pääsevät oikeuksiinsa loppukesän iltahämärissä. Tuoksuvat syysleimut houkuttelevat perhosia ja ovat hyviä myös leikkokukkina. ` heinä-elokuu 270-80 cm m w $ M Tuotenro 70-745 Syysleimu mix 4 kpl 7,90 (ovh. 12,50) 8. SYYSLEIMU MIX m = aurinko w = puolivarjo l = varjo $ = leikkokukka ` = kukinta-aika 2 = korkeus 15
Perhosten paratiisi! 1. TARHAPÄIVÄNHATTU MIX (Echinacea hybrida Cheyenne Spirit ) Tarhapäivänhatut kuuluvat jokaisen puutarhaan. UUTUUS mix suosituimpia lajikkeita. Suuret, värikkäät kukat tuoksuvat miellyttävästi ja ovat erinomainen mesilähde perhosille loppukesällä. Tarhapäivänhatut viihtyvät parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla läpäisevässä maassa. ` heinä-syyskuu 260-70 cm m $ L Tuotenro 70-726 Tarhapäivänhattu mix 6 kpl 5,90 (ovh. 10,80) 1. TARHAPÄIVÄNHATTU MIX TARJOUS 6 kpl 5,90 (ovh. 10,80) 2. KALLAT (Calla NightLife, C. Gold Fever, C. Rubylity Rose, C. Crystal Clear & C. Garnet Glow ) Väriä ruukkuihin! Kalloja eli huonevehkoja voi kasvattaa kesällä ruukussa parvekkeella, terassilla tai patiolla. Talvella kalloja kasvatetaan huonekasvina valoisassa paikassa. Nopeakasvuinen ja pitkäikäinen. Kukat soveltuvat myös leikkokukiksi. Kallat viihtyvät parhaiten aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla, mutta eivät siedä paahdetta. Talvehtii viileässä pakkasettomassa paikassa. Jättisuuret mukulat. 1 kpl / 12-15 cm ruukku. ` touko-elokuu 230-45 cm m $ koko 18/20 Tuotenro 50-974 Kalla-lajitelma (1+1+1) 3 kpl 19,90 (ovh. 26,70) Tuotenro 50-975 Kalla Crystal Clear 1 kpl 8,90 Tuotenro 50-976 Kalla Crystal Clear 3 kpl 19,90 (ovh. 26,70) Tuotenro 50-977 Kalla Garnet Glow 1 kpl 8,90 Tuotenro 50-978 Kalla Garnet Glow 3 kpl 14,90 (ovh. 26,70) 2. 2. KALLA-LAJITELMA KALLA-LAJITELMA 2. KALLA CRYSTAL CLEAR 2. KALLA GARNET GLOW 16 KodinKukat Oy Kevätkuvasto www.puutarha.com
5. MALJAKÖYNNÖS Maljaköynnös on kiiltävälehtinen köynnös, jota voi kasvattaa myös amppelissa. Sen trumpettimaisia suuria ja näyttäviä kukkia muodostuu uusiin versoihin pitkälle myöhäissyksyyn asti. Maljaköynnös viihtyy kesät ulkona aurinkoisella tai puolivarjoisalla kasvupaikalla ja talvet sisällä valoisalla ikkunalla. Vanhanajan suosittu huonekasvi. Maljaköynnös sisältää kolmea upeaa lajiketta: Rose Star = pinkki, Pearl = valkoinen ja Velvet Red = punainen. m w L Tuotenro 70-762 Maljaköynnös, pinkki 3 kpl 9,90 Tuotenro 70-763 Maljaköynnös, valkoinen 3 kpl 9,90 Tuotenro 70-764 Maljaköynnös, punainen 3 kpl 9,90 Tuotenro 70-662 Maljaköynnös-lajitelma (1+1+1) 3 kpl 9,90 Tuotenro 70-663 Maljaköynnös-lajitelma (3+3+3) 9 kpl 19,80 (ovh. 29,70) 6. KERROTUT FREESIAT (Freesia Teresa, F. Soleil, F. Red Beauty Double, F. Ancona Double & F. Rossini ) Kerrottukukkaiset, ihanasti tuoksuvat freesiat! Soveltuvat erinomaisesti ruukkuihin patiolle, parvekkeelle tai terassille kasvatettavaksi. Kukat soveltuvat myös leikkokukiksi. Freesiat viihtyvät parhaiten aurinkoisella tai puolivarjoisella, suojaisalla kasvupaikalla. Talvehtii viileässä pakkasettomassa paikassa. ` heinä-syyskuu 230-50 cm m w $ sipulikoko 5/+ Tuotenro 50-979 Freesia-lajitelma (5+5+5) 15 kpl 19,90 (ovh. 23,70) Tuotenro 50-980 Freesia Ancona Double 5 kpl 7,90 Tuotenro 50-981 Freesia Ancona Double 10 kpl 14,90 (ovh. 15,80) Tuotenro 50-982 Freesia Rossini 5 kpl 7,90 Tuotenro 50-983 Freesia Rossini 10 kpl 14,90 (ovh. 15,80) TARJOUS 9 kpl 19,80 (ovh. 29,70) 5. MALJAKÖYNNÖS 6. FREESIA-LAJITELMA 6. FREESIA ANCONA DOUBLE 6. FREESIA ROSSINI m = aurinko w = puolivarjo l = varjo $ = leikkokukka ` = kukinta-aika 2 = korkeus 17
1. GLADIOLUS LAJITELMA TARJOUS Gladiolus lajitelma (5+5) 10 kpl 9,90 2. KERROTTU TIIKERILILJA FLORE PLENO 3. GLADIOLUS FLOVO KOSMIC 4. RUUKKULILJA MATRIX TARJOUS 9 kpl 9,90 (ovh. 12,90) 1. GLADIOLUS LAJITELMA (Gladiolus Essential & G. Purple Flora ) Kauniit ja suurikukkaiset gladiolukset ovat todella näyttäviä! Lajitelmaan on valittu täydellisesti yhteensopivat värit, raikas valkoinen ja tummanpuhuva violetti. Gladioluksia voi istuttaa joko omiksi ryhmikseen tai yhdistellä perennojen kanssa. Gladiolukset ovat myös erittäin kauniita leikkokukkina. Gladiolukset viihtyvät parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla ravinteikkaassa ja syvämultaisessa, vettä läpäisevässä maassa. Talvehtii viileässä, pakkasettomassa paikassa. ` elo-syys 2100 cm <-> 15-25 cm m w Sipulikoko 14/16 Tuotenro 50-984 Gladiolus lajitelma (5+5) 10 kpl 9,90 2. TIIKERILILJA FLORE PLENO (Lilium lancifolium Flore Pleno ) Kerrottu tiikerililja Flore Pleno on erittäin kestävä erikoisuus! Lajikkeen kerrotut, kauniisti nuokkuvat kirkkaan oranssit kukat sopivat hyvin muiden kasvien joukkoon. Tiikerililjoja voi istuttaa joko omiksi ryhmikseen tai yhdistellä perennojen kanssa. Tiikerililjat ovat myös kauniita ja pitkäikäisiä leikkokukkia. Tiikerililjat viihtyvät parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla ravinteikkaassa ja syvämultaisessa, vettä läpäisevässä maassa. Tiikerililjat talvehtivat koko Suomessa. ` elo-syyskuu 280 120 cm <-> 15-25 cm m w Sipulikoko 16/18 Tuotenro 50-985 Tiikerililja Flore Pleno 3 kpl 8,90 3. GLADIOLUS FLOVO KOSMIC (Gladiolus Flovo Kosmic ) Nyt aivan uusi upea kirjava lajike! Gladioluksia voi istuttaa joko omiksi ryhmikseen tai yhdistellä perennojen kanssa. Gladiolukset ovat myös erittäin kauniita leikkokukkia. Gladiolukset viihtyvät parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla ravinteikkaassa ja syvämultaisessa, vettä läpäisevässä maassa. Talvehtii viileässä, pakkasettomassa paikassa. ` elo-syys 2100 cm <-> 15-25 cm m w Sipulikoko 14/16 Tuotenro 50-986 Gladiolus Flovo Kosmic 10 kpl 12,90 4. RUUKKULILJA MATRIX (Lilium asiaticum Matrix ) Uusi ja värikäs matalakasvuinen liljalajike Matrix. Helppohoitoiset ja talvenkestävät liljat ovat puutarhan väripilkkuja. Liljoja voi istuttaa joko omiksi ryhmikseen tai yhdistellä perennojen kanssa. Matalakasvuiset liljat sopivat erinomaisesti kukkapenkkien reunuskasveiksi sekä ruukkuistutuksiin. Liljat ovat myös kauniita ja pitkäikäisiä leikkokukkia. Liljat viihtyvät parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla ravinteikkaassa ja syvämultaisessa, vettä läpäisevässä maassa. ` elo-syys 240 cm <-> 15-25 cm m w Sipulikoko 14/16 Tuotenro 50-987 Ruukkulilja Matrix (3+3+3) 9 kpl 12,90 (ovh. 12,90) 18 KodinKukat Oy Kevätkuvasto www.puutarha.com
5. RUUSULILJA SWEET ROSY 5. RUUSULILJA BROKEN HEART 5. RUUSULILJAT (Lilium Sweet Rosy, L. Broken Heart & L. Magic Star ) Suuret, kerratut kukat voivat olla jopa 20 cm halkaisijaltaan! Ruusuliljat ovat saaneet nimensä niiden ihanan tuoksun ja kerrattujen ruusumaisten kukkien ansiosta. Helppohoitoiset ja talvenkestävät ruusuliljat ovat puutarhan väripilkkuja. Ruusuliljoja voi istuttaa joko omiksi ryhmikseen tai yhdistellä perennojen kanssa. Matalakasvuiset liljat sopivat erinomaisesti kukkapenkkien reunuskasveiksi sekä ruukkuistutuksiin. Liljat ovat myös kauniita ja pitkäikäisiä leikkokukkia. Jättikokoiset liljan sipulit takaavat pitkän kukinta-ajan ja runsaasti kukkia. Liljat viihtyvät parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla ravinteikkaassa ja syvämultaisessa, vettä läpäisevässä maassa. ` elo-syys 260-80 cm <-> 15-25 cm m w Sipulikoko 16/18 Tuotenro 50-988 Ruusulilja Sweet Rosy 3 kpl 7,90 Tuotenro 50-989 Ruusulilja Sweet Rosy 6 kpl 14,90 Tuotenro 50-990 Ruusulilja Broken Heart 3 kpl 7,90 Tuotenro 50-991 Ruusulilja Broken Heart 6 kpl 14,90 Tuotenro 50-992 Ruusulilja Magic Star 3 kpl 7,90 Tuotenro 50-993 Ruusulilja Magic Star 6 kpl 14,90 6. KERROTTU LILJA ANNEMARIE DREAM (Lilium Annemarie Dream ) Helppohoitoinen ja talvenkestävä puhtaanvalkoinen Annemarie Dream on yksi suosituimpia liljalajikkeita. Liljoja voi istuttaa joko omiksi ryhmikseen tai yhdistellä perennojen kanssa. Matalakasvuiset liljat sopivat erinomaisesti kukkapenkkien reunuskasveiksi sekä ruukkuistutuksiin. Liljat ovat myös kauniita ja pitkäikäisiä leikkokukkia. Jättikokoiset liljan sipulit takaavat pitkän kukinta-ajan ja runsaasti kukkia. Liljat viihtyvät parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla ravinteikkaassa ja syvämultaisessa, vettä läpäisevässä maassa. ` elo-syys 270-90 cm <-> 15-25 cm m w Sipulikoko 16/18 Tuotenro 50-994 Kerrottu lilja Annemarie Dream 3 kpl 6,90 Tuotenro 50-995 Kerrottu lilja Annemarie Dream 6 kpl 12,90 (ovh. 13,80) 5. RUUSULILJA MAGIC STAR SIPULIRAUTA Kätevä apuväline sipulien istuttamiseen. Rauta painetaan maahan, maa nostetaan pois raudan avulla, sipuli koloon ja maa tipautetaan takaisin paikoilleen. Tuotenro 00-986 Sipulirauta 1 kpl 6,90 6. KERROTTU LILJA ANNEMARIE DREAM TARJOUS 6 kpl 12,90 (ovh. 13,80) m = aurinko w = puolivarjo l = varjo $ = leikkokukka ` = kukinta-aika 2 = korkeus 19
1. MILJOONAKELLO DOUBLE RED ROSE TARJOUS 4 kpl 3,95 (ovh. 9,90) 2. RUSOKKI BEEDANCE 1. MILJOONAKELLO DOUBLE RED ROSE Kerrottukukkainen, tummanpunainen miljoonakello on kuin kaunein ruusu pienoiskoossa. Miljoonakellot ovat helppohoitoisia, runsaasti kukkivia eikä niitä tarvitse nyppiä tai suojata sateelta. Miljoonakellot kestävät jopa pientä pakkasta, joten niiden kukinta jatkuu hyvinkin myöhään syksyllä ja tulipunaiset kukat hehkuvat upeasti syysiltojen hämyssä. Soveltuu kasvatettavaksi niin parvekelaatikoissa, amppeleissa, ruukuissa kuin maahan istutettunakin. m w M Tuotenro 70-659 Miljoonakello Double Red Rose 4 kpl 3,95 (ovh. 9,90) Tuotenro 70-660 Miljoonakello Double Red Rose 8 kpl 7,90 (ovh. 19,80) Tuotenro 70-661 Miljoonakello-lajitelma Red & White (4+4) 8 kpl 9,90 (ovh. 10,85) 2. RUSOKKI BEEDANCE Pirteä pölyttäjiä houkutteleva UUTUUS! Rusokit ovat helppohoitoisia, runsaasti kukkivia eikä niitä tarvitse nyppiä tai suojata sateelta. Rusokit kestävät jopa pientä pakkasta, joten niiden kukinta jatkuu hyvinkin myöhään syksyllä ja oranssit kukat hehkuvat upeasti syysiltojen hämyssä. Soveltuu kasvatettavaksi niin parvekelaatikoissa, amppeleissa, ruukuissa kuin maahan istutettunakin kukkapenkkien reunoille. m w S Tuotenro 70-725 Rusokki BeeDance 5 kpl 9,90 3. MILJOONAKELLO CAN-CAN ROSIES WHITE 3. MILJOONAKELLO CAN-CAN ROSIES WHITE Kevään toivotuin UUTUUS: kerrottukukkainen, valkoinen miljoonakello! Se sopii erinomaisesti yhdisteltäväksi kaikkien kesäkukkien kanssa, sekä on erittäin kaunis myös sellaisenaan. Miljoonakellot ovat helppohoitoisia, runsaasti kukkivia eikä niitä tarvitse nyppiä tai suojata sateelta. Miljoonakellot kestävät jopa pientä pakkasta, joten niiden kukinta jatkuu hyvinkin myöhään syksyllä. Soveltuu kasvatettavaksi niin parvekelaatikoissa, amppeleissa, ruukuissa kuin maahanistutettunakin. m w M Tuotenro 70-657 Miljoonakello Can-Can Rosies White 4 kpl 7,90 Tuotenro 70-658 Miljoonakello Can-Can Rosies White 8 kpl 14,90 (ovh. 15,80) 4. PETUNIA MYSTICAL BLACK KNIGHT Tyylikäs pikimusta UUTUUS-petunia kerrotuilla kukilla. Kompaktin kasvutavan ansiosta se soveltuu erinomaisesti amppeleihin, ruukkuihin tai parvekelaatikoihin. Petunia Mystical Black Knight tekee suuren vaikutuksen sellaisenaan istutettuna tai värikkäitä kesäkukkia yhdistelemällä. 1 taimi / 12-15 cm ruukku tai 4 kpl 23-25 cm ruukku/amppeli. m w M Tuotenro 70-684 Petunia Mystical Black Knight 4 kpl 8,90 4. PETUNIA MYSTICAL BLACK KNIGHT 20 KodinKukat Oy Kevätkuvasto www.puutarha.com
5. KERROTUT MILJOONAKELLOT 5. KERROTUT MILJOONAKELLOT Näyttävä väriyhdistelmä keltaista, punaista ja lilaa. Kerrottukukkainen miljoonakello on helppohoitoinen, säänkestävä ja runsaasti kukkiva. Kuihtuneita kukkia ei tarvitse poistaa. Pikkukukalliset miljoonakellot kestävät parhaiten kylmää, joten kukinta jatkuu pitkälle syksyyn. Soveltuu kasvatettavaksi niin parvekelaatikoissa, amppeleissa, ruukuissa kuin maahan istutettunakin. m w M Tuotenro 70-659 Miljoonakello Double Red Rose 4 kpl 3,95 (ovh. 9,90) Tuotenro 70-669 Miljoonakello Dark Yellow 4 kpl 7,90 Tuotenro 70-670 Miljoonakello Blue 4 kpl 7,90 Tuotenro 70-671 Miljoonakello-lajitelma (4+4+4) 12 kpl 15,80 (ovh. 25,70) 6. VERENPISARA BLUE SARAH 6. VERENPISARA 'BLUE SARAH' Erikoisen kauniin värityksensä ja kylmänkestävyytensä ansiosta Blue Sarah on aivan erityinen verenpisaralajike. Kukkien väri vaihtuu lämpötilan vaikutuksesta ja kasvukauden aikana purppuranpunaisesta sinisen lilaan. Valkoiset terälehdet ja punahehkuiset heteet luovat upean kontrastin sinistä taustaa vasten. Kestää pakkasta n. -5 astetta ja on erittäin kiitollinen talvetettava viileässä ja valoisassa paikassa. w l M Tuotenro 70-724 Verenpisara Blue Sarah 4 kpl 7,90 7. PELARGONI TAMMO Upea, räiskyvän värinen pelargoni! Tammon purppuranpunaisten kukkien keskellä sädehtii pieni valkoinen sydän, joka lumoaa katsojansa säteilyllään. Pystykasvuinen lajike on helppohoitoinen, pitkään kukkiva ja säänkestävä. Sopii erinomaisesti ruukkuihin parvekkeelle ja patiolle. m w L Tuotenro 70-683 Pelargoni Tammo 3 kpl 5,90 (ovh. 7,90) 7. PELARGONI TAMMO 8. RIIPPAPELAROGONIT Luo tyylikäs kukkaputous yhteensointuvilla Royal Night ja White Glacier -riippapelargonilajikkeilla. Valkoisen White Glacier -lajikkeen kukkien nielun tummanpunaiset raidat sopivat yhteen karmiininpunaisen Royal Night -pelargonin kanssa. Molemmat lajikkeet kukkivat runsaasti, kestävät syksyllä pientä pakkasta ja sopivat kasvutapansa ansiosta erinomaisesti amppeleihin ja parvekelaatikoihin. Viihtyy erinomaisesti kuumalla ja paahteisella kasvupaikalla. m w L Tuotenro 70-682 Riippapelargoni-lajitelma (3+3) 6 kpl 14,90 8. RIIPPAPELAROGONIT lisää tuotteita ja tarjouksia www.puutarha.com 21
2. EVITA 1. PETUNIA VIVA BLUE MORN 1. LILLIPUTTIVERENPISARA EVITA 3. BEGONIA HONEYMOON TARJOUS 4 kpl 6,90 (ovh. 8,90) 2. SUSANNA 2. SOPHIA 1. PETUNIA VIVA BLUE MORN Yksi kauneimmista sinisävyisistä petunioista pitkään aikaan! Lajiketta ei ole kehuttu turhaan, sillä sinisten kukkien keskusta hehkuu hopeanvalkoisena. Tiiviskasvuinen ja runsaskukkainen lajike. Tavallisista petunioista poiketen kuihtuneita kukkia ei välttämättä tarvitse nyppiä pois, joskin se edesauttaa uusien kukkien muodostumista. 1 taimi / 12-15cm ruukku tai 4 kpl 23-25 cm ruukku / amppeli. m w M Tuotenro 70-686 Petunia Viva Blue Morn 4 kpl 6,90 2. LILLIPUTTIVERENPISARAT Ihastuttava kukkarunsaus! UUTUUS verenpisaroiden riippuvat, pisaranmuotoiset kukat ovat kuin jalokiviä. Pystyn ja jämäkän kasvutavan ansiosta lilliputtiverenpisarat soveltuvat kasvatettavaksi niin ruukuissa, amppeleissa, parvekelaatikoissa kuin maahan istutettunakin. Erinomainen myös hautakukkana. Verenpisarat viihtyvät puolivarjoisassa kasvupaikassa. Verenpisarat voi talvettaa viileässä, pakkasettomassa paikassa. w l L Tuotenro 70-698 Lilliputtiverenpisara Evita 3 kpl 7,90 Tuotenro 70-699 Lilliputtiverenpisara Susanna 3 kpl 7,90 Tuotenro 70-700 Lilliputtiverenpisara Sophia 3 kpl 7,90 Tuotenro 70-701 Lilliputtiverenpisara-lajitelma (1+1+1) 3 kpl 7,90(ovh. 10,50) 3. BEGONIA MILLION KISSES HONEYMOON Begonia Honeymoon on uudentyyppinen lajike, joka nimensä mukaisesti kukkii miljoonin suukoin. Harvinaiset sitruunankeltaiset kukat ilahduttavat koko kesän ajan. Helppohoitoisia begonioita ei tarvitse nyppiä ja ne soveltuvat erinomaisesti ruukku- ja amppelikasvatukseen. m w L Tuotenro 70-702 Begonia Honeymoon 3 kpl 9,90 4. KORISTEBATAATTI BRIGHT IDEAS BLACK Rehevä- ja nopeakasvuinen koristebataatti pitää lämmöstä ja se onkin aurinkoisilla ja paahteisilla paikoilla kuin kotonaan. Bataatti on erinomainen yhdistelmäkasvi niin amppeli-, ruukkuistutuksiin kuin kukkapenkkiinkin istutettuna. Sen tummat lehdet ovat koristeelliset ja saavat muut kasvit loistamaan sen yhteydessä. Yksinkertaisen linjan ystävä istuttaa ruukkuun tai amppeliin pelkkää koristebataattia. Koristebataatti ei tuota syötäviä juurimukuloita. 1 taimi / 12-15 cm ruukku tai 3 kpl 23-25 cm ruukku. m w L Tuotenro 70-703 Koristebataatti Bright Ideas Black 3 kpl 7,95 4. KORISTEBATAATTI BRIGHT IDEAS BLACK 22 KodinKukat Oy Kevätkuvasto www.puutarha.com
Miljoonakello Chamelon 5. RIIPPAKIERTO NEON BLUE 6. PINK PASSION 4. HEINÄTÄHTI MIX 5. RIIPPAKIERTO NEON BLUE Toivottu UUTUUS-köynnös, joka hurmaa suloisilla taivaansinisillä kukillaan. Suosittelemme rennon ja tuuhean kasvutavan vuoksi erityisesti amppeleihin, isoihin ruukkuihin, parvekelaatikoihin tai köynnöskehikoihin. Voidaan kasvattaa yksinään tai lisätä muiden amppelikasvien sekaan. m w S Tuotenro 70-693 Riippakierto Neon Blue 5 kpl 7,90 6. MILJOONAKELLO CHAMELEON Uuden Chameleon-ryhmän kukat vaihtavat väriä kameleontin tavoin eri värisävyihin. Miljoonakellot ovat helppohoitoisia, runsaasti kukkivia eikä niitä tarvitse nyppiä tai suojata sateelta. Miljoonakellot kestävät jopa pientä pakkasta, joten niiden kukinta jatkuu hyvinkin myöhään syksyllä ja tulipunaiset kukat hehkuvat upeasti syysiltojen hämyssä. Soveltuu kasvatettavaksi niin parvekelaatikoissa, amppeleissa, ruukuissa kuin maahan istutettunakin. m w M Tuotenro 70-664 Miljoonakello Pink Passion 4 kpl 7,90 Tuotenro 70-665 Miljoonakello Double Pink Yellow 4 kpl 7,90 Tuotenro 70-666 Miljoonakello Lavender Sorbet 4 kpl 7,90 7. TUOKSUPELARGONI EVA & LIZZY Myrkytöntä helpotusta kesäiltoihin! Miellyttävän tuoksuiset pelargonit pitävät hyttyset poissa kasvien läheisyydestä. Lehtiä hieromalla tai kasvia ravistamalla lehdistä erittyy tuoksua, joka on hyttysistä vastenmielinen. Suosittelemme erityisesti ruukkuihin, parvekkeille ja patioille. Kukkivat kauniisti koko kesän myöhäiseen syksyyn saakka. Pelargonit voidaan talvettaa sisätiloissa viileässä paikassa. m w L Tuotenro 70-717 Tuoksupelargoni Eva 3 kpl 9,90 Tuotenro 70-718 Tuoksupelargoni Lizzy 3 kpl 9,90 Tuotenro 70-719 Tuoksupelargoni-lajitelma (3+3) 6 kpl 17,90 (ovh. 19,80) 6. LAVENDER SORBET 6. DOUBLE PINK YELLOW TAIMIRUUKUT Ihanteelliset muoviset ruukut taimien jatkokasvatukseen. Perinteiset mustat sekä pirteät pinkin ja limen vihreät ruukut tuovat väriä istutuksiin ja innostavat myös lapsia ja nuoria taimikasvatukseen ja puutarhan hoitamiseen. 1 taimi / 1 ruukku. Tuotenro 00-937 Taimiruukku 8x8 cm, musta 24 kpl 5,90 Tuotenro 00-938 Taimiruukku 8x8 cm, lime 20 kpl 5,90 Tuotenro 00-939 Taimiruukku 8x8 cm, pinkki 20 kpl 5,90 7. EVA 7. LIZZY m = aurinko w = puolivarjo l = varjo $ = leikkokukka ` = kukinta-aika 2 = korkeus 23
2. AMPPELIMANSIKKA ELAN F1 1. MANSIKKA TRISTAN 1. MANSIKKA TRISTAN Uutuusmansikka. Jatkuvasatoinen lajike, jonka syvän ruusunpunaiset kukat hurmaavat kaikki mansikoiden ystävät. Tuottaa runsaasti maukkaita ja täyteläisiä mansikoita koko kesän ajan. Soveltuu erinomaisesti ruukkuun, amppeliin tai istutettuna maahan. m S Tuotenro 70-748 Mansikka Tristan F1 5 kpl 9,90 (ovh. 12,50) 2. AMPPELIMANSIKKA ELAN F1 Jatkuvasatoinen lajike, joka tuottaa makeita marjoja koko kesän ajan. Kasvutapansa ansiosta erinomainen lajike amppeleihin. Voit istuttaa taimet myös amppelikassiin, näin saat herkullisen mansikkaputouksen. m S Tuotenro 70-749 Amppelimansikka Elan F1 5 kpl 7,90 (ovh. 9,90) 3. FLOWER BERRY F1 -LAJITELMA Lajitelmassa 3 jatkuvasatoista lajiketta, joita voit kasvattaa isossa ruukussa, amppelissa tai vaikkapa amppelikassissa. Kesän hittituote parvekkeelle ja terassille! Pakkaus sisältää 2 valkokukkaista, 2 punakukkaista ja 1 roosakukkaisen taimen. m S Tuotenro 70-746 Flower Berry -lajitelma (2+2+1) 5 kpl 9,90 Tuotenro 70-747 Flower Berry -lajitelma (4+4+2) 10 kpl 14,90 (ovh. 19,80) AMPPELIKASSI 2 KPL Kestävästä muovista valmistetussa amppelikassissa on reiät kuudelle taimelle. Taimia voi istuttaa myös suuaukkoon. Sopii kesäkukkien, yrttien, amppelimansikan ja vihannesten kasvattamiseen. Pituus n. 30 cm. Pakkauksessa 2 kpl. Tuotenro 00-934 Amppelikassi 2 kpl 12,50 3. FLOWER BERRY F1 -LAJITELMA 24 KodinKukat Oy Kevätkuvasto www.puutarha.com
4. ROSMARIINI BLUE RAIN 4. ROSMARIINI BLUE RAIN (Rosmarinus Blue Rain ) Rentokasvuinen rosmariini Blue Rain sopii erinomaisesti ruukkuihin ja amppeleihin. Sen miellyttävä rosmariinin tuoksu ja suloiset pienet siniset kukat tekevät siitä erityisen koristeellisen. Voidaan talvettaa viileässä pakkasettomassa paikassa. m w M Tuotenro 70-750 Rosmariini Blue Rain 4 kpl 9,90 5. OLIIVIPUU TARJOUS 3 kpl 18,90 (ovh. 22,50) 5. OLIIVIPUU Eksoottinen oliivipuu kukkii valkoisin pienin kukin! Sen koristeelliset hopeanvihreät lehdet ilahduttvat ympäri vuoden. Oliivipuuta voi kasvattaa kesällä ruukussa parvekkeella, terassilla tai patiolla. Talvella oliivipuuta kasvatetaan huonekasvina valoisassa paikassa. Nopeakasvuinen ja pitkäikäinen. 230-150 cm m A Tuotenro 10-466 Oliivipuu 1 kpl 12,90 6. NAPOSTELUKURKKU BABY ROCKY Rapean raikas Baby Rocky on aikainen kurkkulajike, joka tuottaa satoa alhaisissakin lämpötiloissa. Hedelmät ovat pienikokoisia, vain noin 10 cm pitkiä. m L Tuotenro 70-760 Napostelukurkku Baby Rocky 3 kpl 9,90 6. NAPOSTELUKURKKU BABY ROCKY 7. SALAATTIKURKKU EUPHYA Kauniin tummanvihreä, n. 20 cm pituiseksi kasvava lajike. Nopeakasvuinen Euphya tuottaa satoa hyvin myös avomaalla. Erittäin hyvänmakuinen kurkkulajike. m L Tuotenro 70-761 Salaattikurkku Euphya 3 kpl 7,50 KESÄPERUNAA PERUNA TIMO + PERUNA- KASSI Täytä kassi mullalla ja istuta siemenperunat kassiin. Runsain sato tulee kun perunat istuttaa laskevan kuun aikana. Peruna Timo on aikainen kesälajike. Kassi kestää vuosien käytön. Kassin alaosassa on luukku, josta perunat voi kätevästi poimia. Tuotenro 00-984 Peruna Timo 3 kpl + perunakassi 1 kpl 9,95 Tuotenro 00-983 Perunakassi 1 kpl 8,70 7. SALAATTIKURKKU EUPHYA m = aurinko w = puolivarjo l = varjo $ = leikkokukka ` = kukinta-aika 2 = korkeus 25
2. LAKKA NYBY 1. VIINIKÖYNNÖS ZILGA 1. VIINIKÖYNNÖS ZILGA (Vitis sp. Zilga ) In vino veritas! Zilga-lajikkeen maukkaissa, sinivioleteissa rypäleissä on mustikkainen aromi. Talvenkestävä lajike, joka on talvehtinut jopa -40 C:ssa ilman talvisuojausta. Aurinkoiselle ja lämpimälle seinustalle tai kasvihuoneeseen. Avomaalla vyöhykkeet I-III (IV). 2100-200 cm <-> 1 m m w A Tuotenro 20-173 Viiniköynnös Zilga 1 kpl 15,00 Tuotenro 20-174 Viiniköynnös Zilga 3 kpl 39,00 (ovh. 45,00) 7. LAKKA NYBY (Rubus chamaemorus Nyby ) Lapin kultaisen herkun kasvatus on nyt mahdollista myös etelän miehelle! Nyby on kotimainen, itsepölytteinen lakkalajike, jonka kasvatus onnistuu hyvin myös ruukuissa. Suokasvina tunnettu lakka viihtyy ruukussa erinomaisesti ja pärjää hyvin hoidettuna samassa ruukussa 2-3 vuotta. Kotipuutarhassa lakalle voidaan rakentaa oma istutusallas, joka täytetään lakalle sopivalla turveseoksella. Sama kasvusto voi tuottaa satoa jopa parikymmentä vuotta. Nyby on talvenkestävä koko maassa. Lakka on hyvä C-vitamiinin lähde ja marjoissa on myös runsaasti E-vitamiinia. ` kesä-heinä 210-20 cm <-> 20-30 cm m w A Tuotenro 20-175 Lakka Nyby 3 kpl 15,00 Tuotenro 20-176 Lakka Nyby 9 kpl 39,90 (ovh. 45,00) 26 3. TYRNI 4. MAKEASINIKUUSAMA 3. TYRNI (Hippophaë rhamnoides) Erittäin C-vitamiinipitoinen tyrni sopii niin aita- kuin yksittäiskasviksi. Kauniin hopeanharmaa lehdistö ja kirkkaan oranssit marjat tekevät pensaasta myös hyvän koristekasvin. Tyrnit viihtyvät aurinkoisilla ja niukkaravinteisilla kasvupaikoilla. Tyrnin marjat sisältävät C-vitamiinin lisäksi runsaasti eri vitamiineja sekä kivennäis- ja hivenaineita. Pakkaus sisältää 1 hede- (poika) ja 2 emikasvia (tyttö). Marjojen muodostumiseksi tarvitaan sekä tyttö- että poikataimet. ` touko 22-4 m <-> 2 m m A Tuotenro 20-177 Tyrni-pakkaus (1+2) 3 kpl 35,00 (ovh. 37,50) Tuotenro 20-178 Tyrni tyttö 1 kpl 12,50 Tuotenro 20-179 Tyrni poika 1 kpl 12,50 4. MAKEASINIKUUSAMA (Lonicera caerulea var. kamtschatica) Makeasinikuusama on nopeakasvuinen ja kasvualustan suhteen vaatimaton koriste- ja hyötypensas, joka tuottaa pitkulaisia, tummansinisiä marjoja. Marjat maistuvat pensasmustikoilta. Sopii myös aidannekasviksi. Kukkii aikaisin keväällä kellertävän valkoisin kukin ja sato valmistuu heinä-elokuussa. Sadon varmistamiseksi suositellaan kahden eri lajikkeen istuttamista lähietäisyydelle. Marjat sopivat syötäväksi sellaisenaan sekä mehujen ja hillojen valmistukseen. Vyöhykkeille I-V. 21-1,5 m <-> 50 cm m w A Tuotenro 20-180 Makeasinikuusama 1 kpl 8,50 Tuotenro 20-181 Makeasinikuusama 3 kpl 22,50 (ovh. 25,50) KodinKukat Oy Kevätkuvasto www.puutarha.com