30.6.2015 POPELY/1/07.04/2014 Tuulikolmio Oy Heikki Kauppinen Lars Sonckin kaari 14 02600 Espoo Täydennetty lausunto Mastokankaan tuulipuistohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta ELY-keskus on antanut 25.6.2015 lausuntonsa Mastokankaan tuulipuistohankkeen arviointiselostuksesta (POPELY/1/07.04/2014). Lausunnossa oli mainittu eräästä mielipiteestä vain liite, itse mielipide puuttui. Puuttuvan mielipiteen takia ELY-keskus täydentää lausuntoaan seuraavasti. Mielipiteen mukaan asukaskyselyn tulosten avaamisessa on käytetty sekaisin murtolukuja, prosentteja ja määriä, jotta hankkeen vastustus näyttäisi pienemmältä. Mielipiteen esittäjien mielestä on asukkaita halveksivaa edes tehdä kyselyjä, jos tuloksia ei huomioida. Melun osalta mielipiteen esittäjät korostavat melun häiritsevänä kokemista. Melu voi olla häiritsevää vielä yli 2 km etäisyydellä, vaikka raja-arvot eivät ylittyisikään. Lisäksi mainitaan yhteisvaikutukset Kopsassa jo olemassa olevien voimaloiden kanssa ja mahdolliset terveysvaikutukset. Hankkeessa on todettu tulevan ongelmia TV:n vastaanottoon. Mielipiteen esittäjät katsovat, että ongelmiin ei ole esitetty selvää ratkaisua eikä otettu kantaa, kuka kustantaa ongelman poiston. Hankkeen myönteisiä vaikutuksia alueen talouteen on mielipiteen antajien mukaan liioiteltu. Kiinteistövero voi olla ainoa paikallinen hyöty, yhteisöveroa ei uskota jäävän alueelle. Myös ilmastovaikutuksia mielipiteen antajat pitävät suuresti liioiteltuina. ELY-keskus katsoo, että ELY-keskuksen 25.6.2015 antamassa lausunnossa on huomioitu mielipiteessä esitettyjä asioita. Mielipiteessä mainitut vanhat kartat ja kuulopuheet viittaavat ilmeisesti muutoksiin, joita hankkeeseen on tehty kaavoitusvaiheessa. Osalliset voivat esittää mielipiteensä myös Mastokankaan hankkeen osayleiskaavaluonnoksesta, joka on nähtävillä 29.6.2015-27.8.2015 välisenä aikana. Johtaja Jonas Liimatta Ympäristöasiantuntija Heli Kinnunen POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Veteraanikatu 1, PL 86, 90101 OULU Kutsunumero 0295 038 000 www.ely-keskus.fi/pohjois-pohjanmaa Veteraanikatu 1-9 90100 OULU Viestikatu 1 90100 OULU Valtakatu 4 84100 YLIVIESKA
2/5 LIITE Mielipide TIEDOKSI Digita Networks Oy Fingrid Oyj Ilmatieteen laitos Jokilaaksojen pelastuslaitos Kalajoen kaupunki, perusturvapalvelut/ympäristöterveydenhuolto Kopsan kyläseura ry Liikennevirasto Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi Paavolan Vesi Oy Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri Pohjois-Pohjanmaan museo Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat - vastuualue Raahen kaupunki Raahen Seudun Luonnonystävät ry Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut Siikajoen kunta Mielipiteen esittäjät Suomen Ympäristökeskus
3/5 LIITE Mielipide (liite toimitettu hankevastaavalle) Hankkeen arviointi selostuksessa annetuilla tiedoilla on mahdotonta. Selostuksessa olevat kartat ovat vanhoja, joiden mukaan hanketta ei voi arvioida eikä selostuksen kattavuudesta saa käsitystä. Ei voida olettaa, että kuulopuheissa liikkuvan tiedon mukaan arvioitaisiin hankkeen YVA-selostuksen kattavuus. YVA-selostuksen kattavuus ja yleinen arviointi pitäisi pystyä suorittamaan selostuksessa olevan tiedon pohjalta. Ei voida olettaa käytettävän muuta materiaalia arviointiin, jolla muodostaa mielipiteensä hankkeen suhteen. Edellä kerrotusta syystä ei ole mahdollista arvioida tehtyjen mallinnusten mukaan hankkeen vaikutuksia ja mallinnusten oikeellisuutta. Vaikutusten arviointi asumiseen Asukaskysely Selostuksessa on avattu asukaskyselyn tulokset, mutta kikkailtu yksiköillä, jotta tulokset hämärtyisivät. Esimerkiksi samassa lauseessa on käytetty murtolukuja, prosentteja ja määrää, yksiköitä on käytetty siten, että vastausten todellinen hankkeen vastustus näyttäisi pienemmältä. Hankkeen vastustus asukkaiden keskuudessa kyselyn mukaan on suuri, reilusti yli puolet ei kannata hanketta. Jos asukaskyselyn tulosta ei huomioida hankkeen toteuttamisessa, kuin sellainen on tehty, niin on asukkaita halveksivaa edes tehdä kyselyjä. Kyselyn mukaan VE0 on ainoa mahdollinen johtopäätös. Melu Melun vaikutusten osalta on saatu hankkeelle 2 km:n suojaetäisyys asuntoihin, joka ei uusimman tiedon mukaan ole riittävä VE2:n 4,5 MW:n voimaloille. Kopsasta saatujen kokemusten mukaan myös VE1:n teholuokan voimaloiden aiheuttama melu on häiritsevää yli 2 km:n etäisyydelle, vaikka melun taso ei ylittäisikään nykyisin käytössä olevia raja-arvoja. Alueella on paljon vuorotöissä olevia ihmisiä, joten arvioinnissa pitäisi huomioida, ettei melu ole häiritsevää minään vuorokauden aikana. Melun on arvioitu kasvavan Kopsassa jo olevien voimaloiden yhteisvaikutuksesta, kylän asumisviihtyvyys laskee entisestään, ja aiheuttanee ihmisille lisää terveydellisiä ongelmia. Kopsassahan koetaan jo nykyinen voimaloiden aiheuttama melu erittäin häiritseväksi. Melun arviointiin käytettävässä ympäristöministeriön ohjeessa on asiantuntijoiden mukaan ilmennyt rakenteellisia virheitä (Dennis Siponen Kohti kestävää tuulivoimarakentamista/meluntorjuntapäivät 2015). Materiaalissa todetaan selvästi nykyisillä ohjeilla toteutetuilla mallinnuksilla saatavan aivan liian lyhyet suojaetäisyydet. Useiden asiantuntijoiden mukaan mallinnus menetelmissä on myös ongelmia tehdä luotettavia malleja riittävän kauas voimaloista. Esimerkiksi Nord2000 mallin omistajan dokumenteissa on maininta luotettavuudesta vain 400 m:n etäisyydelle kohteesta. Välke Nykyisen selostus version ja huhu tietojen välillä hankkeesta on vaikea ottaa välkevaikutuksiin kantaa.
4/5 TV ja Radio Yleisesti on tiedossa voimaloiden vaikutukset maanpäällisen TV:n vastaanottoon. Jokaisella voimala alueella, jotka ovat vastaanottimen ja lähetysaseman välissä tullut ongelmia TV:n katseluun. Ongelmat perustuvat fysiikanlakeihin radioaaltojen etenemisestä. Arviointiselostuksessa on todettu ongelmia tulevan myös tämän hankkeen osalta, mutta ratkaisua ei ole esitetty, eikä selvästi otettu kantaa kuka kustantaa ongelman poiston. Kokemuksen perusteella ongelman ratkaisu on kiistanalainen ja pitkä prosessi. Selostuksessa pitäisi selvittää ratkaisuvaihtoehdot ja kustannusten jako. Alueelle jonne ongelmat tulevat pitäisi olla valmis viestintäviraston hyväksymä ratkaisu, ennen voimaloiden rakentamista. Ratkaisun pitää olla ominaisuuksiltaan maanpäällisen TV-verkon tasoinen. Satelliitti yms. ratkaisut eivät täytä tätä kriteeriä, koska esim. yhdessä perheessä voi olla useita vastaanottimia, joilla katsellaan useita kanavia yhtä aikaa. Lisäksi taloudessa voi olla tallennuslaitteita, joilla katseltavien kanavien lisäksi tallennetaan yhtä tai useampaa kanavaa samanaikaisesti. Tämä ei onnistu satelliitti eikä IPTV ratkaisuilla. Yleiset vaikutukset Ilmastoon vaikutus Hanketta perustellaan useammassa kohdassa ilmastovaikutuksilla, jotka ovat suuresti liioiteltuja. Tuulivoima vaatii huomattavan määrän säätövoimaa. Säätövoimana ei tulla käyttämään ydin- tai vesivoimaa, se ei ole järkevää. Mitä suuremmassa määrin käytetään hiiltä, puuta tai muuta poltettava energialähdettä. Nykyisin hiili on suurin säätövoiman lähde. Säätövoimana ostetaan sähköä ulkomailta. Ilmastonmuutos tapahtuu ihmisen toiminnasta huolimatta, tämän on osoittanut historian tutkimus. Ilmastossa on ollut kylmiä ja lämpimiä kausia kautta aikojen, ihmisistä riippumatta. Jääkaudet ja lämpimät kaudet ovat vaihdelleet. Asiasta on kirjoittanut artikkelin, mm. Kilpisjärven tutkimusaseman johtajana toiminut Prof. Antero Järvinen (Ilmastoharhan lyhyt historia sivustakatsojan silmin). Taloudelliset vaikutukset Selostuksessa on useassa kohtaa mainittu hankkeen myönteiset vaikutukset alueen talouteen. Mielestäni positiiviset vaikutukset ovat huomattavasti liioiteltuja. Kiinteistövero voi mahdollisesti jäädä ainoaksi paikalliseksi hyödyksi, joka sekin on pienempi yhdeltä voimalalta kuin yhden pois muuttaneen perheen tuoma tulo alueelle. Yhden keskituloisen perheen tuoma taloudellinen hyöty on kunnalle 3-4 voimalan kiinteistöveron suuruinen voimalan elinkaaren aikana. Yhteisöveroa ei jääne alueelle, koska on hyvin epätodennäköistä, että yhtiöllä olisi yhtään työntekijää alueella. Hankkeen omistaa Portugalilainen yhtiö, Suomella ja Portugalilla on voimassa oleva verosopimus, joka mahdollistaa, sen ettei Suomeen makseta veroja lainkaan, laillista verosuunnittelua käyttäen.
5/5 Yhteenveto YVA-selostuksen arviointi Edellä olevan perusteella selostus on puutteellinen ja harhaanjohtava, selostus pitäisi päivittää ja laittaa uudelleen nähtäville. Hanke Hankkeen ainoa kannatettava vaihtoehto on VE0, eli hanketta ei toteuteta. LIITTEET: Kohti kestävää tuulivoimarakentamista - kokemuksia ja oppia Suomen tuulivoimahankkeiden toteutuksesta Denis Siponen/VTT