Eduskuntavaalien tulos näkyy liikunnassa varmimmin valtion liikuntaneuvoston (VLN) kokoonpanon vaihtumisena. Uusin neuvosto aloitti syyskuussa ja sen uudenlaiset jaostot joulukuussa. Mutta mikä on valtion liikuntaneuvosto, jolla on pitkät perinteet? Elääkö se puoliksi hautausmaalla vai täysillä huomisen liikuntahaasteissa? Teksti ja kuvat: TEIJO PYYKKÖNEN LAUSUNTOJA, ESITYKSIÄ, ARVIOINTEJA Tuttu ja tuntematon valtion liikuntaneuvosto Mikä se on, mikä kattaa vain välttävästi liikuntatarpeet, kohtalaisesti liikuntapoliittiset tarpeet ja luultavasti täydellisesti poliittiset tarpeet? Se on valtion liikuntaneuvosto. Näin vitsaili pitkän linjan poliitikko ja innokkaana kuntohiihtäjänä tunnettu Harri Holkeri, joka toimi neuvoston puheenjohtajana kolme vuotta 1990-luvun alussa. (Ruuskanen 1991) Toki muitakin käsityksiä neuvostosta on esitetty. Joillekin se on parlamentaarinen keskustelukerho, toisille liikuntaohjauksen ylin auktoriteetti, useimmille kuitenkin jotain sellaista kuin poliittisen ohjausjärjestelmän asiantuntijajatke (Ojala & Pelttari 1980). Ottaen huomioon, että liikuntaneuvostolla ja sen edeltäjillä (valtion urheilulautakunta 1920 1967; valtion urheiluneuvosto 1967 1991) on takanaan 95-vuotinen historia, neuvoston asema ja tehtävät ovat yllättävän tuntemattomia. Nimi kyllä herättää yhä kunnioitusta ja yleensä myös median mielenkiinnon, mutta kun neuvosto jotain lausuu, harvalla on käsitys siitä, kuinka tosissaan se pitäisi ottaa. Ja kun neuvostolla on vuosikymmenien aikana ollut vielä lukuisia valiokuntia ja jaostoja, se on entisestään sekoittanut kokonaismerkityksen hahmottamista. Useimmin puurot ja vellit menevät sekaisin silloin, kun käsitellään liikuntaneuvoston asemaa valtion liikuntahallinnon kokonaisuudessa. Liikuntaneuvostolle kuuluvasta roolista on neuvostossakin ollut vuosikymmenien aikana monenlaista mielipidettä. Neuvosto on aina mielellään neuvonut, mutta välillä halunnut myös päättää. Rajoja on koeteltu, eikä aina ilman naarmuja. Neuvosto tukee ministeriön työtä vai päinvastoin? Kaikki valtako neuvostoille? Näin kysyi opetusministeriössä pitkän työuran tehnyt Heikki Klemola muistelmissaan vuonna 1998. Osastopäällikköä harmitti, että vuosikymmenet on julkinen sana ruokkinut käsitystä siitä, että neuvostot jakavat rahat ja päättävät ylimalkaan valtion liikunta- ja nuorisopolitiikkaa koskevat asiat, eikä neuvostojen taholta ole tätä informaatiota juuri korjailtu. Hallinnollinen epäselvyys näkyi Klemolan mukaan siinäkin, että vieraiden valtioiden edustajat tervehtivät ensin neuvoston puheenjohtajaa ja vasta sitten osastopäällikköä. Epätietoisuus valtion liikuntaneuvoston roolista selittyy paljolti historialla. Urheilulautakunta oli 1920-luvun alusta 1960-luvulle asti maan keskeinen liikuntaviranomainen. Kun opetusministeriö keskitti 28 LIIKUNTA & TIEDE 52 6 / 2015
liikunta-asiat uuteen urheilu- ja nuorisotoimistoonsa (1967), menetti neuvosto merkittävän osan vallastaan ja siitä tuli yksiselitteisesti ministeriön alainen elin. Nykyinen VLN on edelleen vain opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin, jonka valtioneuvosto asettaa eduskunnan toimikaudeksi. Lopullisten päätösten tekeminen kuuluu valtioneuvostolle, ministerille ja ministeriön johtaville virkamiehille. Mutta jos jostakin on vaikea luopua, niin vallasta. Toisaalta valta on siellä, missä sen annetaan olla. Neuvostokeskeinen toimintakulttuuri kantoi 1980-luvulle asti. Neuvoston merkitys arvioitiin 1980-luvun alussa tuoreen liikuntalain selitysteoksessa keskeiseksi: Lopullista päätösvaltaa valtion urheiluneuvostolla ei ole, mutta sen kannanottojen tosiasiallinen merkitys liikuntahallinnon päätöksenteossa on huomattava, käytännössä ratkaisevakin (Pekkanen & Aarnio 1981). Valtapeli tai ainakin pieni kisailu neuvoston ja ministeriön välillä on jatkunut näihin päiviin asti, vaikka sitä ei julkisesti tunnusteta kummassakaan leirissä. Niskan päällä on ollut milloin ministeriö, milloin neuvosto. Aivan viime aikoina on kuulunut ääniä valtion liikuntaneuvoston lakkauttamisesta. Tämä lienee lähinnä opetusministeriön ja sen virkamiesten toivomus ja ilmentää edelleen jatkuvaa institutionaalista kilpailutilannetta, arvioi Joel Juppi väitöskirjassaan vuonna 1995. Lakkauttamispuheet tavoittivat tietysti myös neuvoston. Vuonna 1994 puheenjohtajana aloittanut kansanedustaja Anssi Rauramo lupasi taistella neuvoston puolesta: Ensinnäkin neuvostoa ei lakkauteta nykyisellä toimikaudellani (1994 95), se tapahtuu aikaisintaan vuoden kuluttua. (Nurmela 1994). Neuvosto puolestaan on viime vuosikymmeninä näkyvimmin ottanut kuskin paikan kansanedustaja Jan Vapaavuoren puheenjohtajakaudella (2011 12). Silloin neuvoston toimintaohjeena tuntui olleen se, että neuvoston jokaisen ulostulon täytyy vaikuttaa tai ainakin näkyä. Vapaavuoren vauhtia ja päämäärähakuisuutta ihmettelivät niin neuvoston jäsenet (joiden puheenvuoropyynnöt jäivät usein pyynnöiksi) kuin sihteeristö (jonka yöunet jäivät usein lyhyiksi). Ministeriön virkamiesten läsnäoloa neuvoston kokouksissa Vapaavuori ei aina pitänyt tarpeellisena. Vapaavuori haki tehokkuutta, demokratian vastapainoa, tiivistää ministeriön liikuntavirkamies. Tässä kulttuurissa ei neuvoston ja ministeriön liikuntayksikön törmäyksiltäkään vältytty. Neuvoston ja ministeriön suhdetta on viime vuosina koetellut myös neuvostolle 1990-luvun lopulla määrätty arviointitehtävä. Neuvoston tulee arvioida valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutuksia liikunnan alueella siis myös valtion liikuntahallinnon tekemisiä. Arviointitulokset eivät ole kaikilta osin ilahduttaneet liikunnan virkamiehiä. Kun sekä neuvoston sihteeristö että ministeriön virkamiehet ovat työskennelleet ministeriössä saman käytävän varrella, eivät olosuhteet arvioinnin kannalta ole olleet optimaaliset. Tänä syksynä neuvoston sihteeristö on viimein siirretty eri kerrokseen ja sijoitettu nuorisoja liikuntapolitiikan osaston (NUOLI) strategia- ja ohjausryhmään. Edellisen ja nykyisen liikuntaneuvoston pääsihteeri Minna Paajanen myöntää, että neuvoston ja ministeriön viime vuosien suhde on ollut eläväinen. Mitä paremmin neuvosto pysyy tehtävissään eli laajakantoisissa ja periaatteellisesti tärkeissä asioissa, Valtion liikuntaneuvoston puheenjohtajalla Tapio Korjuksella ja pääsihteeri Minna Paajasella on luja usko yhteistyön sujumiseen neuvostossa. LIIKUNTA & TIEDE 52 6 / 2015 29
sitä paremmin suhde toimii, hän tiivistää. Puheenjohtaja Tapio Korjus korostaa hänkin, ettei neuvosto ole yksittäisten toimien tiiraaja: Neuvostolle on ihan toivottavaa, että virkamiesten esitykset ovat sillä tasolla, ettei yksittäisiin esityksiin tarvitse neuvostossa puuttua. He molemmat vakuuttavat, että liikuntaneuvoston toiminnassa on olennaista ison kuvan näkeminen, syy seuraus-suhteiden ymmärtäminen ja linjausten laatiminen. Myös ministeriön virkamiehet kokevat neuvoston ja ministeriön yhteistyön toimivan parhaiten silloin, kun neuvosto keskittyy asetuksessa mainittuihin tehtäviin. Ylitarkastaja Hannu Tolonen katsoo, että neuvosto on parhaimmillaan virkamiesten sparraaja linjanvedoissa, ja vähiten parhaimmillaan silloin, jos sen jäsenet keskittyvät taustaryhmänsä edunvalvontaan tai yksittäisen hankkeen ajamiseen. Liikuntaneuvosto on liikuntarakentamiselle ehdo ton selkäranka, sanoo ylitarkastaja Mauri Peltovuori. Rakentamisen asiantuntijuutta on OKM:ssä vähän, joten kaikki rakentamiseen, peruskorjaamiseen ja ylipäätään olosuhteisiin liittyvä kommentointi on tervetullutta. Esityksiään Peltovuori on harvoin joutunut tarkistamaan neuvoston kokousten jälkeen, mutta katsoo neuvostokeskustelujen tuoneen esittelijälle tiettyä varmuutta. Urheilun edustajat tehneet tilaa kansan edustajille Liikuntaneuvosto ja sen edeltäjät ovat milloin enemmän, milloin vähemmän ohjanneet liikunnan päätöksentekoa. Neuvoston esitykset perustuivat 1980-luvulle asti suurelta osin urheilujärjestöjen toiveille. Valtion liikuntapolitiikka oli avoimen myötäohjautuvaa eli politiikan sisältö sopeutui järjestöjen toimintapolitiikkaan. Neuvoston kokoukset valmisteltiin huolellisesti järjestöjen kabineteissa. Urheiluneuvoston kokoonpano (16 henkilöä) koostui 1980-luvulle tultaessa kahta lukuun ottamatta urheilujärjestöjen toimihenkilöistä ja luottamuselinten jäsenistä. Neuvoston järjestökeskeinen katsanto sai myös kritiikkiä osakseen: Urheiluneuvoston rooli ei ole toistaiseksi ollut kovin aktiivinen, keskeisin osa neuvoston työtä on ollut vuotuisista liikuntajärjestöjen valtionapuosuuksista sopiminen. (Ojala & Pelttari 1980) Viime vuosikymmeninä urheilupuhe on saanut neuvostossa tehdä tilaa laajemmalle ja moniäänisemmälle liikuntakäsitykselle. Poliittishallinnollinen mielenkiinto on 1990-luvulta alkaen laajentunut urheilujärjestöjen toimintaedellytyksistä koko kansan liikuttamiseen. Samalla on kyseenalaistettu urheilujärjestöjen kyky edustaa koko kansaa. Neuvoston kokoonpanoa on laajennettu urheilupoliitikoista yleispoliitikkojen suuntaan, millä on haettu aiempaa laajempaa yhteiskunnallista tartuntapintaa. Uuden liikuntaneuvoston (2015 19) jäsenistä ja heidän henkilökohtaisista varajäsenistään lähes puolet on kansanedustajia (7/13 ja 5/13). Heistä useilla on tunnustettu urheilu-ura takanaan, mikä arvatenkin on poliittisen aktiivisuuden ohella vaikuttanut siihen, että he ovat hakeutuneet ja tulleet haetuiksi neuvostoon. Useimmat kansanedustajat haluavat olla liikunnan ja urheilun asialla, mutta eivät halua profiloitua pelkästään liikunta- ja urheilupoliitikoiksi. Kansanedustajan ei sovi olla yhden asian asiamies, korosti myös nykyisessä liikuntaneuvostossa istuva kansanedustaja Kari Uotila Suomen Kuvalehden haastattelussa vuonna 2013: Tämä [kansanedustajan] tehtävä on sellainen, että vaikka on kuinka tiukka sidos omaan viitekehykseen tai lähtökohtaan, on kuitenkin oltava kaikkien tärkeiden asioiden edustaja. (Lappalainen 2013). Sinisilmäisyydestä on liikuntaväkeä varoitellut myös Harri Holkeri. Hänen mielestään kansanedustajan valjastaminen liikuntaviestin viejäksi ei takaa haluttua lopputulosta. Eduskunta pystyy harvoin toteuttamaan niitä ihanteellisia päämääriä, joita kansanedustajat liikunnan suhteen esittävät (Kokkonen & Pyykkönen 2011). Ilmeistä on, että vain sellainen liikuntaneuvosto, joka ymmärtää muutakin kuin liikuntaa ja urheilua, voi menestyä tavoitteissaan. Neuvoston ja jaostojen kokoamisen haasteista merkittävin liittyy esteellisyyteen. Jäsenten tulisi olla mahdollisimman asiantuntevia, mutta sen verran pieni on Suomen liikuntakenttä, että asian tuntevista useat ovat esteellisiä. Liikuntaneuvoston kokoonpanossa näkyy eduskuntavaalien tulos, mutta toisin kuin takavuosikymmeninä, vaalituloksella ei juurikaan ole merkitystä harjoitettavaan liikuntapolitiikkaan. Puolueiden liikuntalinjaukset ovat nykyään jopa tylsän samanlaisia. Liikuntapolitiikka ei millekään puolueelle ole enää kohtalonkysymys. Liikuntaneuvoston työskentely on pitkälle puheenjohtajansa oloista. Rakennusneuvos Risto Järvelä muistelee Vapaavuoren toimintatavan vastapainoksi kansanedustaja Matti Saarisen viimeisintä puheenjohtaja-aikaa (2003 07). Saarinen halusi vetää kokoukset huumorihöysteisesti: Jaaha, on kaksi puheenvuoropyyntöä, Virén ja Korjus. Virén saa puheenvuoron ensin, koska hänellä on enemmän kultamitaleja. Uusi jaostorakenne miten käy liikuntatieteen, erityisliikunnan ja rakentamisen? Liikuntaneuvostolla oli pitkään (1991 2015) kolme lakisääteistä jaostoa: liikuntapolitiikan, erityisryhmien liikunnan ja liikuntatieteen jaostot. Myös Neuvoston ja ministeriön viime vuosien suhde on ollut eläväinen. 30 LIIKUNTA & TIEDE 52 6 / 2015
minis teriön luvalla perustetusta rakentamisjaostosta (1999 2015) muodostui pysyväisluonteinen. Uudessa liikuntalaissa (2015) lakisääteisistä jaostoista on luovuttu, mutta ei kuitenkaan jaostoista: Neuvostolla on jaostoja asioiden valmistelua varten. Ministeriö asettaa jaostot kuultuaan liikuntaneuvostoa. Vapaus valita on otettu heti käyttöön. Mikään vanhoista jaostoista ei enää jatka, vaan uudella neuvostolla on kolme uutta jaostoa: tutkimus- ja arviointijaosto, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvojaosto sekä ennakointijaosto. Hihasta uutta jaostorakennetta ei ole vedetty, vaan jaostot on luotu edellisen liikuntaneuvoston valmistelun pohjalta. Jaostot pääsivät töihin vasta joulukuussa, kun jaostojen kokoonpanot saatiin päätettyä. Uudet jaostot eivät enää otsikkotasolla lupaa erityishuomiota liikuntatieteelle, erityisryhmille ja liikuntapaikkarakentamiselle. Onko näiden vaalimisesta luovuttu? Liikuntatieteilijät pelästyivät jo muutama vuosi sitten, kun tutkimushakemusten tieteellisen tason arviointi siirrettiin liikuntatieteen jaostolta Suomen Akatemiaan. Neuvostossa toivottiin, että siirron myötä tiedejaosto keskittää huomiotaan tutkimushankkeiden merkitysten arviointiin valtion liikuntapolitiikan näkökulmasta. Pian neuvostossa kuitenkin huomattiin, että fokuksen siirtäminen edellyttää järeämpiä toimenpiteitä. Liikuntatieteen jaosto tottui vuosikymmeniä toimimaan itsenäisesti muusta neuvoston työstä irrallaan. Tuotetun uuden liikuntatieteellisen tiedon so vel taminen on kyllä kuulunut jaoston työlistalle, mutta käytännössä jaoston suurin mielenkiinto ja ajankäyttö on kohdistunut hakemusten tiedearviointiin. Tutkimus- ja arviointijaoston perustamisella halutaan varmistaa, että jaoston työ linkittyy aiempaa vahvemmin neuvoston arviointitehtävään ja erityisesti liikuntaa koskevan tutkimustiedon liikuntapoliittiseen hyödyntämiseen. Erityisryhmien liikunnan jaostolla on perinteitä 1980-luvulta asti. Myös se on toiminut verraten itsenäisesti. Kun neuvoston suurimmat intohimot ovat kohdistuneet järjestöjä ja rakentamista koskevien määrärahalausuntojen antamiseen, erityisliikunta on jäänyt erityiskysymykseksi. Neuvoston kokouksissa erityisliikunta on harvoin ollut pääosassa. Silloinkin sitä on käsitelty omana saarekkeenaan omine tavoitteineen ei välttämättä osana laajempaa liikuntakulttuuria. Uudistetun liikuntalain lähtökohtia ovat muun muassa yhdenvertaisuus ja tasa-arvo. Uutta samannimistä jaostoa perustellaan sillä, että liikuntajärjestelmän arviointi eri väestö- ja ikäryhmien sekä yksilöiden tarpeiden näkökulmasta on nostanut esiin lukuisia tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksiä. Näkökulmaa halutaan laajentaa perinteisistä erityisryhmistä kaikkiin ryhmiin, jotka kokevat vaikeuksia osallistua vallitsevan liikuntakulttuurin tarjontaan. Ei erityisliikunnan omasta jaostosta luopuminen ole välttämättä huono asia, arvioi Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n toiminnanjohtaja Riikka Juntunen. Hänen mielestään oleellista ei ole jaoston nimi, vaan se, että erityisliikuntaosaamista löytyy neuvostosta ja sen jaostoista. Hän uskoo myös, että kokemukset erityisliikunnan edistämisestä voivat auttaa myös laajempaa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyötä. Olennaista on myös yhteistyö. Sitä tulisi Juntusen mielestä tehostaa: Aiemmin esimerkiksi esteettömyyskysymyksiä saatettiin pompotella jaostosta toiseen. Erityisliikunnan puolella ajateltiin, että rakentamisjaosto hoitaa, ja rakentamisjaostossa arveltiin, että asia kuuluu erityisryhmien liikunnan jaostolle. Jaostojen toimenkuvat on suunniteltava huolella, Juntunen evästää. Korjuksen mielestä yhdenvertaisuustarkastelu ei saa typistyä keskusteluun minimeistä eli mitä ainakin pitäisi tarjota eri ryhmille, vaan tulisi puhua maksimeista: Yhdenvertaisuus liikunnassa toteutuu LIIKUNTA & TIEDE 52 6 / 2015 31
parhaimmillaan silloin, kun jokainen pystyy toteuttamaan itseään mahdollisimman hyvin. Liikuntapaikkarakentaminen on ollut eniten koko väestöä suoraan koskettanut liikuntapolitiikan osaalue. Lähes kaikki ovat joskus liikkuneet liikuntapaikalla. Rakentamiseen ja liikunnan olosuhteisiin keskittyvä jaosto koettiin tarpeelliseksi 1990-luvun lopulla. Ennen rakentamisjaoston perustamista raken tamisasioita käsiteltiin neuvostossa korkeintaan kauheassa kiireessä, ja silloinkin neuvoston edustajien kiinnostus saattoi suuntautua vain oman kunnan hakemukseen, valottavat Järvelä ja Peltovuori. Rakentamisjaosto mahdollisti laajemman periaatteellisen keskustelun. Rakentamisen alueella neuvoston ja jaoston työnjako on ollut mielenkiintoinen: suuria linjoja ei ole vedetty neuvostossa, vaan jaostossa. Hankekohtainen käsittely on jätetty siitä innostuneelle neuvostolle. Käytännössä on kaikuja takavuosilta, jolloin neuvoston jäsenet harrastivat avoimesti liikunnan siltarumpupolitiikkaa. Se, missä ja miten rakentamisasioita uudessa jaostorakenteessa käsitellään, on Järvelälle ja Peltovuorelle vielä arvoitus. Kiireisin linjaus, jota neuvosto ei voi ohittaa vaikka rakentamisjaostosta luopuikin liittyy liikuntapaikkojen rapistumiseen. Ongelman ratkaisu edellyttää isoja päätöksiä, puretaanko vai korjataan, millä rahalla? Nykyinen, vuosikymmenien aikana rakentunut liikuntapaikkaverkosto on ollut mittava kansallinen investointi. Liikuntapaikkojen jälleenhankinta-arvoa ei uskalla edes arvailla. Jos mitään ei tehdä, turvallisuus- ja terveysviranomaiset sulkevat yli-ikäiset liikuntahallit ja -paikat. Meillä on jo nyt useita merkittäviä liikuntarakennuksia, joiden katolla ei uskalla kävellä kuin kärpänen ja sekin vain siivet levällään, heittää Järvelä. Neuvoston toimenkuvaan on aina kuulunut aloitteiden tekeminen ja lausuntojen antaminen. Viime vuosien aloitteet ja lausunnot ovat usein ponnistaneet neuvoston omasta arviointityöstä, joka on perustunut jälkikäteiseen arviointiin: mitä tehdyistä päätöksistä on seurannut? Nyt aloitteiden tekeminen peruutuspeiliin katsoen on koettu riittämättömäksi. Neuvoston esitysten halutaan perustuvan myös mahdollisten tulevaisuuksien ennakointiin. Esitysten ja päätösten vaikutuksista halutaan tietää etukäteen, ei vain jälkikäteen. Tulevaisuusorientoituneen tiedon hankintaa varten ministeriö on perustanut ennakointijaoston. Jonkinasteiseksi ongelmaksi koettu jaostojen irrallisuus pyritään nyt välttämään siten, että sihteeristö toimii aiempaa selvemmin tiiminä. Vaikka jaostoille on nimetty sihteeri, niin koko kolmen henkilön sihteeristö perehtyy ja osallistuu kaikkien jaostojen työhön. Yksi neuvosto kaksi tavoitetta: mitaleja ja terveyttä Liikunnan ja urheilun yhteiskunnallisissa perusteluissa nojataan niin huippu-urheilun kuin terveyttä edistävän liikkumisen tuottamaan hyvään. Kari Uotila arvioi Suomen Kuvalehden haastattelussa (2013), että eduskunnassa näillä kahdella suuntauksella on omat kannattajakuntansa ja ryhmät ovat melko tasavahvoja. Itse Uotila tunnusti olevansa terveyden tiellä ja kuuluvansa kuntoilupuolueeseen. Neuvoston puheenjohtajana nyt toisen kerran aloittanut Korjus on olympiakentillä koeteltu ja Humu-padassa (Huippu-urheilun muutostyöryhmä 2010 12) keitetty huippu-urheilumies. Hän kuitenkin vakuuttaa, ettei hänen johtamassaan neuvostossa ole osastoja urheilulle ja terveydelle. Osin urheilun ja terveyden tavoitteet ovat samansuuntaisia, mutta spesiaaliratkaisujakin on kyettävä tekemään. Prosenttilukuja painotuksista ei kuitenkaan kannata naulata, Korjus linjaa. Hän näkee, että olemme itse olleet vähän hölmöjä, kun olemme innostuneet vastakkainasetteluja ruokkivan termipankin kasvattamiseen. Oikeastaan kaikessa on kyse liikunnallisesta elämäntavasta, toisilla se vain on intensiivisempää kuin toisilla, hän pohtii. Hallinto on tosiaan itse ollut mukana käsiteviidakon laajentamisessa. Taka-ajatuksena on ollut muiden hallinnonalojen entistä tehokkaampi kosiskelu. Siirtymällä terveys- ja hyvinvointipuheeseen on uskottu muiden hallinnonalojen suostuvat ottamaan liikuntatavoitteet omakseen. Mutta vaikka terveyttä ja hyvinvointia korostavilla liikuntasanoilla on nyt siivet, ne eivät ole lentäneet sinne, mihin liikuntahallinto on halunnut. Usko medikalisoituneeseen liikuntakäsitykseen on kuitenkin niin lujassa, että se ohjannee myös uuden neuvoston ajatuksia Korjuksesta huolimatta. Vaikka vastakkainasettelusta ei sovi puhua, ainakin ministeriön liikuntakäytävällä tunnistetaan urheilun ja terveyden heimot. Ei huippu-urheilun edustajia kiinnosta arkiliikunta, mutta ei ne sitä ääneen sano, tiivistää eräs liikunnan virkamies. Jos on näin, niin varmasti on myös toisin päin. Aikamme ilmaisutapoihin kuuluu, että ääneen ei olla toista vastaan, Puolueiden liikuntalinjaukset ovat nykyään jopa tylsän samanlaisia. 32 LIIKUNTA & TIEDE 52 6 / 2015
vain oman asian puolesta. Myös uudelle neuvostolle tullaan tarjoamaan kasapäin perusteluaineistoja niin huippu-urheilun kuin terveyden edistämiseksi ja paljon luettavaa jää vielä rivien väliinkin. Neuvostosta on tullut kustantamo Valtion liikuntaneuvosto samoin kuin OKM:n liikunnan vastuualue (entinen liikuntayksikkö) toimii OKM:n ylijohtajan Esko Rannon alaisuudessa. Ranto vastaa ministeriössä myös nuorisopolitiikasta, jonka käytännöt poikkeavat jonkin verran liikuntapuolen ratkaisuista. Siinä missä nuorisopuoli panostaa vaalikaudessa yhteen kehittämisohjelmaan, liikuntapuoli julkaisee lukuisia selvityksiä. Liikuntaneuvosto edeltäjineen on ansiokkaasti tuottanut suunta-asiakirjoja ja ollut vaikuttamassa niihin verrattavien mietintöjen syntyyn. Liikuntatieteellistä tutkimusta on linjattu 1970-luvun alusta ja liikuntarakentamista 1980-luvun alusta. Noin neljän vuoden välein julkaistuihin suunta-asiakirjoihin on tiivistetty kulloisenkin neuvoston ja ko. jaoston näke mykset. Edellinen neuvosto koki tämän kuitenkin riittämättömäksi. Liikuntaneuvosto aloitti oman, ministeriön muita liikuntajulkaisuja täydentävän sarjan julkaisemisen vuonna 2012. Sarjassa on toistaiseksi julkaistu 27 raporttia, mikä tarkoittaa, että useammin kuin joka toinen kuukausi neuvosto on julkaissut raportin joltakin liikunnan osa-alueelta. Liikuntaneuvostosta on tullut keskisuuri kustantamo. Nuorisopuolella on panostettu joka neljäs vuosi julkaistavaan nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaan (LANUKE), jonka valtioneuvosto hyväksyy. Ohjelman valmistelussa nuorisoasiain neuvottelukunnalla (Nuora) on selkeä rooli. Keväällä 2015 Ranto ennakoi, että valtion liikuntaneuvoston arviointityö tuottaa jatkossa vastaavan, neljän vuoden hallituskausia arvioivan raportin, joka sisältää myös kehittämissuosituksia (Pyykkönen 2015). Jos liikunta- ja nuorisopuolen julkaisukäytäntöjä yhtenäistetään, on liikuntaneuvostossa hyväksyttävä, että vähemmän voi olla enemmän. Valtion liikuntaneuvosto on opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin liikunta-asioissa. Valtioneuvosto asettaa neuvoston eduskunnan toimikaudeksi. Liikuntaneuvosto käsittelee liikunnan kannalta laajakantoisia ja periaatteellisesti tärkeitä asioita, arvioi valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutuksia liikunnan alueella, tekee aloitteita ja esityksiä liikunnan kehittämiseksi sekä antaa lausuntoja toimialansa määrärahojen käytöstä. Ministeriön edustajilla on liikuntaneuvoston ja sen jaostojen kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus. Valtion liikuntaneuvoston kokoonpano (8.9.2015 7.9.2019) PUHEENJOHTAJA rehtori Tapio Korjus (varajäsen liikuntatieteiden tohtori Anneli Pönkkö) VARAPUHEENJOHTAJAT kansanedustaja Timo Heinonen (kansanedustaja Saara-Sofia Siren) kansanedustaja Ritva Elomaa (kansanedustaja Veera Ruoho) JÄSENET kansanedustaja Hanna Kosonen (toimittaja Jari Porttila) suunnittelija Suvi Helanen (erityisavustaja Anne Kettunen) koordinaattori Timo Virolainen (liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Petteri Salmijärvi) kansanedustaja Sari Multala (kansanedustaja Arto Satonen) kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kansanedustaja Kalle Jokinen) urheiluvalmentaja Ismo Läntinen (varatuomari Taisto Miettinen) kansanedustaja Ville Skinnari (projektipäällikkö Tuija Pohjola) tutkijatohtori Elina Sillanpää (erityispedagogiikan ja liikuntatieteiden opiskelija Anna Kylmänen) kansanedustaja Kari Uotila (Jussi Saramo) pääsihteeri Christel Raunio (kansanedustaja Joakim Strand) PÄÄSIHTEERI: Minna Paajanen. Suunnittelijat: Tiina Ahtiainen ja Toni Piispanen Jaostojen kokoonpanot löytyvät osoitteesta www.liikuntaneuvosto.fi Neuvostolta odotetaan indikaattoreita oikotietä päätöksentekoon Onko valtion liikuntaneuvostolle sijaa 2010-luvun liikuntamaailmassa? Neuvostoa ei kannata hätäisesti tuomita sen iän (95 vuotta) perusteella, sillä neuvoston kokoonpano uusiutuu neljän vuoden välein (ja joskus useamminkin). Osittainenkin vaihtuvuus tuo näkökulmiin tuoreutta. Samaa neljän vuoden sykliä noudattaa sihteeristön valinta. Toisaalta monimuotoistuvan liikuntakulttuurin haltuunottoon ja edistämiseen neljä vuotta on lyhyt aika, etenkin kun uuden neuvoston sisäänajo edellyttää vauhdin väliaikaista hiljentämistä. Neuvoston on ensimmäisenä toimintavuotenaan maltettava ottaa yksi askel taakse ennen kuin voi ottaa kaksi eteen. Neuvostojen vaihtumiset ovat aina saumakohtia, mutta nyt neuvoston roolia voi arvuutella enemmän kuin aikoihin. Neuvoston jaostot ovat tavoitteiltaan uusia ja sihteeristö on aiempaa itsenäisempi suhteessa ministeriön liikunnan vastuualueeseen. Toki neuvoston ja ministeriön tavoitteet ovat edelleen yhtäläisiä; molempien johtotähtinä ovat liikuntalaki ja hallitusohjelma. Ministeriön lähivuosien vaikuttavuustavoitteet on helppo siunata myös uudessa neuvostossa eli lisätään yhdenvertaisuutta, osallistumista, liikunnallista elämäntapaa ja tiedolla johtamista. Uusia tavoitteita ei liikuntaneuvoston tarvinne työlleen keksiä. Ensimmäinen tavoite asetettiin jo hallitusohjelmassa: tunti liikuntaa jokaisen peruskoululaisen koulupäivään. Lisäksi hallitus haluaa laajentaa Liikkuva koulu -ohjelmaa. Lasten ja nuorten liikuttaminen kelpaa ainakin neuvoston puheen- LIIKUNTA & TIEDE 52 6 / 2015 33
johtajalle. Korjus on vuosia puhunut koulupäivän liikunnallistamisesta tavoitteena saada lapsille punaiset posket. Edellinen neuvosto löysi työhönsä uutta innostusta arvioinnista. Kun arvioinnista alettiin puhua neuvostokauden alussa, arviointi oli agendalla viimeisenä. Loppukaudella neuvosto piti arviointia jo tärkeimpänä tehtävänään, erityisesti keskustelu indikaattoreista kiinnosti, muistelee Paajanen. Hänen mukaansa neuvosto ei voi nytkään ohittaa indikaattoreita: Ilman indikaattoreita emme tavoita päättäjiä. Päättäjien indikaattori-innon ymmärtää, sillä indikaattorit sopivat vakuuttamaan politiikkapuhetta, joka ei saa olla vaikeaa vaikka asia sitä olisikin. Neuvoston epäkiitollinen tehtävä on liikunnan monien merkitysten taivuttaminen määrällisiin mittoihin ja tilastollisiksi tunnusluvuiksi. Tässä kiireessä periaatteellisempi indikaattorikeskustelu on jouduttu jättämään liikunnan yhteiskuntatieteilijöille. Liikuntalakiin on kirjattu kahdeksan kohdan lista lain tavoitteista. Uuden tutkimus- ja arviointijaoston tulisi valmistella niiden kaikkien toteutumisen arviointia eli punnita pitäisi muutakin kuin liikunnan määrän kehitystä. Ja siinä sivussa pitäisi rakentaa arviointijärjestelmää mieluiten arvioitavien kohteiden kanssa. Vähintään yhtä paljon kuin indikaattorit, päättäjiä kiinnostaa liikunnan talous ja sitä kautta liikunnan yhteiskunnallinen perustelu. Myös näiltä osin uusi neuvosto jatkanee siitä mihin edellinen jäi. Liikunnan tulisi tuottaa (säästää yhteiskunnan varoja) mahdollisimman paljon, vaikka rahan tekeminen ei kuulu ainakaan liikuntalaissa mainittuihin liikuntatavoitteisiin. Lamavuosina kiinnostaa raha, nousukaudella on aikaa miettiä liikunnan sisältöjä. Kolmas ohittamaton perintö on yhteistyön tiivistäminen eri hallinnonalojen kanssa. Edellinen neuvosto teki hartiavoimin töitä vakuuttaakseen, että liikunta on yhteinen asia. Yhteistyöpyrkimysten taustalla oli syventynyt käsitys siitä, että liikunnalliseen elämäntapaan voidaan väestötasolla vaikuttaa kenties tehokkaimmin muilla kuin liikuntapoliittisilla keinoilla (koulutus, kaavoitus jne.). Uusi neuvosto joutunee sekin miettimään miten paljon tulisi tukeutua muuhunkin kuin liikuntasektorin työkalupakkiin. Ja jotta isot aiheet eivät loppuisi, neuvosto on itse nostanut tehtävälistansa kärkeen yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämisen ilmeisesti sekä liikunnassa että liikunnan avulla. Uuden jaoston ensimmäinen vaativa tehtävä on miettiä mitä kaikkea sen työkenttään kuuluu, miten yhdenvertaisuus ja tasa-arvo tulee liikunnan yhteydessä ymmärtää. Kun neuvosto tarkistaa jaostojaan ja tehtäviään, se merkitsee myös neuvoston ja ministeriön suhteen tarkistamista: mikä on työnjako, miten tuetaan puolin ja toisin? Kaiken uudistumisen lomassa neuvoston tulee antaa määräraha- ynnä muut lausunnot, tehdä aloitteita, edistää tutkimusta, osallistua kansainväliseen yhteistyöhön, hoitaa mediasuhteet jne. Ja aikaa on korkeintaan syksyyn 2019. Toisaalta homma tuskin kaatuu ainakaan puheenjohtajan väsymiseen: Kun on kuunnellut Tapio Korjusta hetken, tulee väistämättä mieleen Risto Reipas (Aaltonen 2007). TEIJO PYYKKÖNEN Tutkimus- ja julkaisupäällikkö Liikuntatietellinen Seura ry Sähköposti:teijo.pyykkonen@lts.fi Korjuksen neuvostossa ei ole osastoja urheilulle ja terveydelle. LÄHTEET Aaltonen, P. Tapio Korjus on urheilun Risto Reipas. Helsingin Sanomat 27.11.2007. Juppi, J. 1995. Suomen julkinen liikuntapolitiikka valtionhallinnon näkökulmasta vuosina 1917 1994. Jyväskylän yliopisto. Studies in Sport, Physical Education and Health; 36. Klemola, H. 1998. Kansa liikkeelle! Liikunnan moniottelija muistelee. Edita. Kokkonen, J. & Pyykkönen, T. 2011. Suomalainen urheilujohtaja itse asiasta kuultuna. Liikuntatieteellisen Seuran Impulssi nro 24. Lappalainen, T. 2013. Eduskunnassa vaikuttaa urheilupuolue joka kolmannella kansanedustajalla on urheilutausta. Suomen Kuvalehti 18.3.2013. Liikuntalaki 390/2015 (10.4.2015). Nurmela, K. A. Liikunnan merkitystä ei saa ohittaa (Anssi Rauramon haastattelu). Liikunta & Tiede 3/1994, 26 28. Ojala, T. & Pelttari, H. 1980. Suomalaisen liikuntajärjestelmän julkinen ohjaus ja seuranta. Jyväskylän yliopisto, Liikuntasuunnittelun laitos, opetusmonisteita n:o 8/1980. Pekkanen, P. & Aarnio, E.J. 1981. Liikuntalaki selityksineen. Kunnallispaino. Pyykkönen, T. 2010. Valtion liikuntaneuvosto linjoja liikuntaan vuodesta 1920 (VLN:n esittelyvihkonen). OKM/VLN. Pyykkönen, T. 2015. Tiedon politisoituminen uhka myös liikuntasektorilla (Esko Rannon haastattelu). Liikunta & Tiede 2 3/2015, 23 26. Ruuskanen, E. 1991. Taiteita ja urheilua ei pidä peluuttaa samalla kentällä (Harri Holkerin haastattelu). Liikunta & Tiede 4/1991, 7 10. Valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä 550/2015 (30.4.2015). 34 LIIKUNTA & TIEDE 52 6 / 2015