Sakari Oramo, kapellimestari Sunwook Kim, piano Johannes Brahms: Pianokonsertto nro 1 d-molli op. 15 I Maestoso II Adagio III Rondo (Allegro non troppo) 50 min VÄLIAIKA 20 min Johannes Brahms: Sinfonia nro 2 D-duuri op.73 46 min I Allegro non troppo II Adagio non troppo L istesso tempo, ma grazioso III Allegretto grazioso (quasi andantino) Presto ma non assai Tempo 1 IV Allegro con spirito ENNEN KONSERTTIA klo 18.00 18.30 lämpiön ravintola: Ville Matvejeff: Lähikuvassa Johannes Brahms. Vapaa pääsy. Väliaika noin klo 20.00. Konsertti päättyy noin klo 21.05. Suora lähetys YLE Radio 1:ssä ja internetissä (www.yle.fi/rso). 1
Johannes Brahms (1833 1897): Pianokonsertto nro 1 d-molli op. 15 (1858) Kun nuori Brahms parikymmenvuotiaana asteli saksalaisen musiikkielämän näyttämölle, häntä saattelivat Robert Schumannin jylhyydessään velvoittavat sanat: Minusta näytti välttämättömältä, että ilmestyisi säveltäjä, joka olisi kutsuttu antamaan ajalleen ilmauksen ihanteellisessa muodossa; säveltäjä, joka ei paljastaisi mestaruuttaan asteittaisessa kehityksessä, vaan niin kuin Pallas Athene ponnahti täysissä aseissa Zeuksen päästä. Ja sellainen säveltäjä on nyt ilmestynyt, nuori mies jonka kehdon ääressä sulottaret ja sankarit ovat valvoneet. Hänen nimensä on Johannes Brahms. Nuoren miehen ei ole voinut olla helppo kantaa tällaista odotusten taakkaa, ja velvoitteen on täytynyt tuntua sitäkin raskaammalta, kun Schumann Clara-vaimoineen oli Brahmsin läheisimpiä ystäviä. Luonnollisesti hänellä oli täysi työ omienkin odotustensa lunastamisessa. Brahmsilla oli nähtävästi tavattoman työläs tapa säveltää: työ kävi hitaasti ja vaivalloisesti; hän kirjoitti usein koko teoksen valmiiksi viimeistä yksityiskohtaa myöten, ja jos lopputulos ei sitten täyttänytkään hänen itsekritiikkinsä armottomia vaatimuksia, hän saattoi ykskantaan hylätä sen. Brahmsin musiikillinen ajattelu on tyypillisesti jollakin tavoin epäsoittimellista: hän loi abstraktia musiikkia, jonka optimaalisen soitinasun löytäminen saattoi viedä aikansa. Ensimmäisen pianokonserton d-molli op. 15 alkumuoto oli sonaatti kahdelle pianolle, josta Brahms ehti kirjoittaa kolme osaa. Pian hänestä alkoi tuntua siltä, että nämä sävellykset olivat sinfonia valepuvussa, ja orkestroi osista ensimmäisen sinfoniaa varten. Sinfoniana Brahms ei kuitenkaan saanut uutta sävellystä edistymään (muistettakoon, että Brahms loppujen lopuksi rohkeni saattaa valmiiksi esikoissinfoniansa vasta 43-vuotiaana). Sinfonian luonnosten pohjalta Brahms päätyi kuitenkin muokkaamaan teoksesta konserton pianolle ja orkesterille. Vaikka teos nyt löysi lopullisen soittimellisen muotonsa, kesti sen valmistuminen kaiken kaikkiaan neljä vuotta. Konserton ensimmäistä osaa luonnehtii ankara sisäinen ponnistelu. Brahmsin ensimmäisen elämäkerran kirjoittajan Max Kalbeckin mukaan Schumannin hiljattain tapahtuneen itsemurhayrityksen herättämät ajatukset näyttäytyvät ensiosan dramaattisessa pääteemassa repivine trilleineen. Adagio puolestaan syntyi vasta Schumannin kuoleman jälkeen 1856, ja sitä onkin pidetty Schumannin muistomerkkinä; toisaalta Brahms itse toteaa kirjeessään Claralle maalaavansa hitaassa osassa hellän muotokuvan Sinusta. Finaalirondossa Brahms on lähimpänä Beethovenia, erityisesti tämän kolmannen pianokonserton finaalia. Siinä vilahtaa valoisiakin sävyjä, mutta yleisilmeeltään myös finaali on barokkisen ankara laajoine fuugataitteineen. Kantaesityksessä tammikuussa 1859 pianoosuuden soitti Brahms itse, ja Hannoverin orkesteria johti hänen ystävänsä Joseph Joachim. Aikalaiskritiikki ei päästänyt d-mollikonserttoa helpolla. Pianokonsertolta odotettiin 1800-luvun puolivälissä ennen kaikkea viihdearvoa, vauhdikasta show-meininkiä ja virtuoosin elkeitä, mutta Brahms tarjoilikin henkistä mittelöä, jota eräskin kriitikko luonnehti karuksi ja hedelmättömäksi : Kolmen vartin ajan on siedettävä tätä kakomista ja tempomista, repimistä ja riuhtomista, fraasien ja ornamenttien hajottamista ja sekoittamista! Yleisöä hämmensi myös se, että uutuusteos tuntui olevan pikemminkin piano-obligatolla varustettu sinfonia kuin pianokonsertto. Tällainen luonnehdinta, vaikkakin myönteisessä merkityksessä, sopii siihen vielä tänäkin päivänä. Lotta Emanuelsson 2
Johannes Brahms (1833 1897): Sinfonia nro 2 D-duuri op. 73 (1877) Brahmsin tie sinfonikoksi oli pitkä ja tuskainen. Ankara itsekritiikki ja Beethovenin esikuvan musertava vaikutus saivat hänet pitämään kunnioittavaa etäisyyttä sinfoniaan aina kypsään miehuuteen saakka. Kun Brahms oli vihdoin syksyllä 1876 saanut esikoissinfoniansa valmiiksi parin vuosikymmenen ajalle venyneen luomistaistelun jälkeen, hän oli 43-vuotias ja jo monien muiden teoslajien parissa ansioitunut mestari. Sen jälkeen muut kolme sinfoniaa syntyivät suhteellisen nopeassa tahdissa, toinen jo vuoden kuluttua esikoisesta. Brahms oli ottanut tavakseen viettää kesät maaseudulla paossa Wienin hälyä, ja näiden kesäisten työlomien aikana syntyi moni merkittävä teos. Toisen sinfonian Brahms sävelsi suurimmaksi osaksi kesällä 1877 Pörtschachissa Wörther-järven rannalla. Wörther-järvi on neitseellistä maaperää, melodioita on kaikkialla, riemuitsi Brahms ystävälleen kriitikko Eduard Hanslickille. Toisen sinfonian kantaesitys Hans Richterin johdolla Wienin filharmonikkojen konsertissa joulukuussa 1877 sai triumfaalisen vastaanoton. Menestys jatkui innostuneena myös seuraavissa esityksissä. Aivan erityisesti kuulijoita miellytti kolmas osa, joka jouduttiin yleisön vaatimuksesta soittamaan usein uudelleen. Brahmsin uusi itseluottamus ja kuin siivillä tapahtunut sävellysprosessi tuntuvat heijastuvan myös teoksen musiikissa. Kyseessä on hänen valoisin ja vapautunein sinfoniansa, hänen Pastoraalisinfoniansa ja sellaisena ilmeisen tietoinen vastaveto esikoissinfonialle. Toisaalta teoksen valoisuutta ja ongelmattomuutta on usein liioiteltu, ja varsinkin sen kahdessa ensimmäisessä osassa on myös tummemmat juonteensa. Ja valloittavan pinnan alla Brahmsin sinfoninen itsekuri on yhtä rautainen kuin aina muulloinkin. Teoksen aineistoa sitoo yhteen tiivis motiivinen verkosto, jonka ytimenä, sinfonisen kasvun alkuituna, on heti ensitahdissa kuultava sellojen ja bassojen kolmisävelinen sivuttaisliike (d-cis-d). Ensiosan avaus on yksi sinfoniakirjallisuuden levollisimmista, jotain aivan muuta kuin esikoissinfonian graniittiin hakattu uhma. Kontrapunktisesti alkavassa kehittelyssä musiikki saa kuitenkin tummia ja lopulta jopa elegisiä sävyjä. Kertauksessa pääteeman alku kietoutuu kontrapunktisesti yhteen saman teeman päätöksen kanssa; näin Brahms yhdistelee aineistoaan uudella tavalla ja pitää sinfonisen prosessin jatkuvasti elävänä. Myös hitaassa osassa musiikki sukeltaa idyllisestä alusta syvälle mollin levottomaan maailmaan, jolle kontrapunkti antaa paikoin lähes barokkista jyhkeyttä. Samoin kuin esikoissinfoniassa myöskään tässä kolmantena osana ei ole Beethovenilta periytyvää dynaamista scherzoa vaan pastoraalisiin sävyihin puettu rauhallisempi intermezzo-tyyppinen osa. Osassa on kaksi nopeampitempoista välitaitetta, joissa muunnellaan osan pääaihetta. Finaali alkaa hillitysti, kuin voimiaan pidätellen, mutta kasvaa sitten säteilevään loistoon. Päätös on Brahmsin sinfoniasarjan riemuitsevin. Kimmo Korhonen 3
Sakari Oramo Sakari Oramon kausi Radion sinfoniaorkesterin (RSO) ylikapellimestarina alkoi elokuussa 2003. Viulistina uransa aloittanut Oramo toimi vuodesta 1991 RSO:n vuorottelevana konserttimestarina. Orkesterinjohdon diplomin hän suoritti Jorma Panulan kapellimestariluokalla. Tammikuussa 1993 Oramo johti lyhyellä varoitusajalla RSO:n sinfoniakonsertin, joka oli todellinen menestys: hänet kiinnitettiin orkesterin kapellimestariksi syksystä 1994 alkaen. Sakari Oramo päätti kymmenvuotisen kautensa Birminghamin sinfoniaorkesterin (CBSO) musiikillisena johtajana keväällä 2008, mutta jatkaa edelleen orkesterin päävierailijana. Syksyllä 2008 hän aloitti Tukholman filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina. Oramo on myös Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin päävierailija ja Kokkolan oopperan kapellimestari. Sakari Oramo on johtanut mm. Berliinin, New Yorkin, Los Angelesin, Chicagon ja Oslon filharmonikkoja, Concertgebouw n, Pariisin, Clevelandin ja Minnesotan orkestereita sekä Pohjois-Saksan radion ja Frankfurtin radion sinfoniaorkestereita. Lähitulevaisuudessa Oramo vierailee mm. Bostonin sinfoniaorkesterin, Göteborgin sinfonikkojen, Dresdenin Staatskapellen ja Pariisin orkesterin kapellimestarina. Huhtikuussa 2010 hän teki Euroopan-kiertueen Euroopan kamariorkesterin kanssa. Oramo ja RSO ovat vierailleet mm. Wienissä ja Prahassa, Saksassa ja Sveitsissä, Kanariansaarten, Edinburghin ja Bergenin musiikkijuhlilla, Beninissä sekä Proms-festivaalilla Lontoossa. Japaniin Oramo ja RSO ovat tehneet kaksi menestyksekästä kiertuetta lokakuussa 2005 ja helmikuussa 2007. RSO:n kanssa Oramo on levyttänyt Ondinelle mm. Hakolaa, Klamia, Mielckiä, Pingoud ta ja Kaipaista sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Levytys Magnus Lindbergin teoksista samoin kuin Warner Classicsin julkaisema Bartók-levytys ovat saaneet näyttävää kansainvälistä huomiota. Nordgrenin 3. ja 5. sinfoniasta julkaistu levytys (Ondine) sai ranskalaisen Académie Charles Cros n palkinnon. Lindberg-levytys palkittiin BBC Music Magazinen palkinnolla maaliskuussa 2006. RSO:n ja Lisa Batiashvilin levytys Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertoista (Sony BMG) sai MIDEM Classical Awards -palkinnon 2008. Tuoreimman tunnustuksen myönsi New York Times, joka valitsi RSO:n Magnus Lindbergin orkesteriteoksia sisältävän levyn vuoden levyksi 2008. Sakari Oramo sai Birminghamin yliopiston kunniatohtorin arvon kesällä 2004. Kesällä 2008 hänet palkittiin arvostetulla Elgar-mitalilla ansioistaan Edward Elgarin musiikin tulkitsijana. Vuonna 2009 Brittiläisen imperiumin ritarikunta myönsi Oramolle OBE-arvon musiikin parissa tehdystä työstä. Sunwook Kim 22-vuotias Sunwook Kim tuli kansainvälisesti tunnetuksi voitettuaan arvostetun Leedsin kansainvälisen pianokilpailun vuonna 2006. Hän oli kilpailun nuorin voittaja 40 vuoteen ja ensimmäinen aasialainen palkinnonsaaja. Brahmsin 1. pianokonserton tulkinta Mark Elderin johdolla hurmasi kriitikot ja johti kiinnityksiin maailman kärkiorkestereissa sekä resitaaleihin ympäri Eurooppaa. Leedsin lisäksi Sunwook Kim on voittanut mm. ensimmäisen palkinnon Ettlingen-kilpailussa Saksassa vuonna 2004 ja Clara Haskil -kilpailussa Sveitsissä vuonna 2005. Kaudella 2009 10 Sunwook Kim debytoi Philharmonia-orkesterin kanssa Lontoon Royal Festival Hallissa Vladimir Ashkenazyn johdolla. Konsertti johti välittömään uusintakutsuun kaudella 2011 12. Muihin tuleviin kiin- 4
nityksiin lukeutuvat mm. Rundfunk Sinfonieorchester Berlin Janowskin johdolla, Concertgebouw-orkesteri ja Ranskan radion sinfoniaorkesteri Chungin johdolla, MDR Sinfonieorchester Leipzigissä Afkhamin johdolla, Halléorkesteri Elderin johdolla, Bournemouthin sinfoniaorkesteri Karabitsin johdolla sekä debyyttikonsertti Lontoon Wigmore Hallissa. Viimeaikaisiin esiintymisiin lukeutuvat mm. menestyksekäs debyytti Brysselin Klara-festivaalilla, Beethovenfest sekä Klavier-Festival Ruhr ja Mecklenburg-Vorpommern Festspiele Saksassa, Dinard-festivaali Ranskassa ja Aspenin musiikkifestivaali Yhdysvalloissa. Sunwook Kim aloitti pianonsoiton 3-vuotiaana. Hän soitti ensimmäisen resitaalinsa 10-vuotiaana Kumbo Prodigy -sarjassa Soulissa, mitä seurasi konserttidebyytti kaksi vuotta myöhemmin. Sunwook Kim on valmistunut Korean kansallisesta taidekorkeakoulusta 2008. Hän opiskeli siellä Daejin Kimin johdolla vuodesta 1999. RADION SINFONIAORKESTERi Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, joka syksyllä 2007 juhli 80 vuottaan. Orkesterin ylikapellimestari Sakari Oramo aloitti kautensa syksyllä 2003. Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 kymmenen muusikon voimin ja sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam ja Jukka-Pekka Saraste. RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin suomalainen musiikki ja orkesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. Yhteensä RSO on kantaesittänyt yli 550 teosta. Kaudella 2010-2011 ohjelmassa on kuusi kantaesitystä sekä Suomen ensiesityksiä. Yli sadan levytyksen joukossa on mm. historiallinen helmi Sibeliuksen ainoasta taltioidusta kapellimestariesiintymisestä. Sakari Oramon kanssa RSO on levyttänyt mm. Bartókin, Hakolan, Lindbergin, Kaipaisen ja Kokkosen teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Levytykset ovat saaneet useita palkintoja, joista tuorein, MIDEM Classical Awards -palkinto myönnettiin 2008 RSO:n ja Lisa Batiashvilin levytykselle Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertoista (Sony BMG). New York Times valitsi RSO:n Magnus Lindbergin orkesteriteoksia sisältävän levyn vuoden levyksi 2008. RSO levyttää myös mm. Ondinelle. RSO tekee säännöllisesti konserttikiertueita ympäri maailmaa ja on soittanut ulkomailla yli 300 konserttia. Kaudella 2010 2011 orkesteri esiintyy mm. Edinburghin festivaalilla, Frankfurtissa ja Zürichissa sekä tekee kotimaan kiertueen. RSO:n kotikanava on YLE Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Konsertteja voi kuunnella myös ympäri maailmaa RSO:n verkkosivujen kautta (www. yle.fi/rso). 5