I. JOHDANTO EXIDE TECHNOLOGIES EETTISET JA LIIKETOIMINTAPERIAATESÄÄNNÖT Exide Technologies on laatinut nämä eettiset ja liiketoimintaperiaatteita koskevat säännöt ( säännöt ) sen varmistamiseksi, että Exide Technologiesin ja sen tytäryhtiöiden ja muiden hallitsemiensa sisaryhtiöiden 1 (kutsutaan yhteisesti yhtiöksi ) hallitusten jäsenet, johtohenkilöt ja työntekijät noudattavat liiketoiminnassaan rehellisiä, loukkaamattomia ja lainmukaisia menettelytapoja. Nämä säännöt esittävät kirjallisessa muodossa yhtiön sitoutumisen näihin perusperiaatteisiin ja antaa toimenpiteet, joiden avulla varmistetaan, että yhtiön rehellisyysnormeja ja eettisiä käyttäytymistapoja ylläpidetään yhdenmukaisesti ja tehokkaasti. Nämä säännöt koskevat kaikkia Exiden työntekijöitä huolimatta heidän asemastaan yhtiössä, mukaan lukien yhtiön päätoimitusjohtaja, päätalousjohtaja, pääkirjanpitojohtaja ja talousjohtaja tai muut samoja toimia hoitavat henkilöt. Exiden ja Exiden työntekijöiden on myös vaadittava, että Exideä edustavat kolmannet osapuolet kuten agentit, myyntiedustajat ja jälleenmyyjät suostuvat noudattamaan näitä sääntöjä ja muita yhtiön soveltuvia toimintaperiaatteita, kun he toimivat Exiden puolesta. Samoin työntekijöiden, jotka toimivat hallituksen jäseninä tai muissa vastaavissa tehtävissä itsenäisissä sisaryhtiöissä, on rohkaistava kyseisiä sisaryhtiöitä noudattamaan näitä sääntöjä ja muita yhtiön soveltuviatoimintaperiaatteita. Exide toimii sadoissa eri yhteisöissä Pohjois-Amerikassa ja yli 80 maassa muualla maailmassa. Exide pitää työntekijöitään yhtiön edustajina, joiden käyttäytyminen sekä työpaikalla että työpaikan ulkopuolella vaikuttaa suoranaisesti ja merkittävästi yhtiön liiketoimiin ja maineeseen. Exide asettaa työntekijöilleen seuraavat odotukset: kaikkien Exiden liiketoimia koskevien lakien ja määräysten noudattaminen maailmanlaajuisesti rehellisyys, oikeudenmukaisuus, eettisyys ja luotettavuus kaikissa Exiden toimissa ja suhteissa kaikkien eturistiriitatilanteiden välttäminen työasioiden ja henkilökohtaisten asioiden välillä sellaisen ilmapiirin edistäminen, jossa kaikkia Exiden monipuolisen työyhteisön jäseniä kohdellaan oikeudenmukaisia menettelytapoja noudattaen turvallisen työilmapiirin luominen ja sen suojaaminen sellaisen yrityskulttuurin ylläpito, jossa eettinen käyttäytyminen tunnistetaan, jossa sitä arvostetaan ja jota kaikki työntekijät noudattavat 1 Hallitut sisaryhtiöt ovat yhtiöitä tai muita yhteisöjä, joissa Exide Technologies omistaa suoraan tai välillisesti yli 50 prosenttia äänioikeudesta tai joissa Exide Technologies hallitsee yhteisöä tai sitä hallitaan Exide Technologies in puolesta. 1
parhaan mahdollisen työpanoksen, jakamattoman lojaalisuuden ja huomion antaminen Exidelle II. SÄÄNTÖJEN LAATIMINEN JA TOIMEENPANO Säännöstökomitea Yhtiön maailmanlaajuinen säännöstökomitea ( säännöstökomitea ) ohjaa ja avustaa työntekijöitä, tarkistaa säännöt aika ajoin ja muuttaa niitä (tarvittaessa) sekä toimii yhtiön sääntöjen ja muiden soveltuvien periaatteiden toimeenpanevana elimenä. Säännöstökomitea tarkistaa (ja johtaa tarvittaessa) tutkimuksia, joiden kohteina on sääntöjen vastaisiksi väitettyjä menettelytapoja, sovellettavia yhtiön toimintaperiaatteita ja/tai lakeja. Yhtiön intranet-sivustolla on luettelo säännöstökomiteaan kuuluvista jäsenistä. Sääntöjen vastaisista toimista ilmoittaminen Jos olet sitä mieltä, että (a) sinä itse tai joku muu henkilö on toiminut tai mahdollisesti toiminut sääntöjen, muiden yhtiön toimintaperiaatteiden tai lain vastaisesti tai jos (b) et ole varma, onko itse harkitsema käyttäytymisesi tai jonkun muun harkitsema käyttäytyminen sääntöjen, muiden yhtiön toimintaperiaatteiden tai lain vastaista, sinun on ilmoitettava asiasta jollekulle seuraavista: 1. yksikkösi henkilöstöjohtajalle 2. yhtiön maksuttomaan palautepuhelinnumeroon, joka on esillä yhtiön toimipaikoissa maailmanlaajuisesti 3. lakiosastolle 4. korkeampaan portaaseen yksikkösi yritysjohdossa (lukuunottamatta mahdollista häirintää koskevat asiat) tai 5. kenelle tahansa säännöstökomitean jäsenelle Yhtiö ei ryhdy toimiin ketään vastaan, joka hyvässä uskossa ilmoittaa sääntöjen rikkomuksesta tai mahdollisesta sääntöjen rikkomuksesta tai muusta yhtiön toimintaperiaatteen tai lain vastaisesta toiminnasta. Päinvastoin, yhtiö ottaa mielellään vastaan työntekijöidensä ilmoitukset epäillystä sääntöjen vastaisesta toiminnasta, arvostaa niitä ja vaatii näin tehtävän. Yhtiölle on avuksi, jos voit ilmaista henkilöllisyytesi sääntöjen vastaisia tai epäilemiäsi sääntöjen vastaisia toimia raportoidessasi, sillä se antaa Exidelle paremmat mahdollisuudet tutkia epäillyn sääntöjen vastaisen toiminnan. Yhtiö ymmärtää kuitenkin, että joissakin tapauksissa raportoiva henkilö voi haluta pysyä nimettömänä, ja rohkaisee kaikkia hyvässä uskossa raportoituja sääntöjen vastaisia toimia. Jos ilmoitat sääntöjen vastaisista toimista, yhtiö pyytää sinua antamaan mahdollisimman yksityiskohtaisia tietoja väitetystä sääntöjen vastaisesta toiminnasta, siihen liittyvistä henkilöistä ja väitteen perusteista. 2
Sääntöjä koskevat kysymykset Exide on sitoutunut antamaan saatavilla olevia, ajankohtaisia ja asiakohtaisia neuvoja työntekijöille, joilla on kysymyksiä säännöistä tai yhtiön muista toimintaperiaatteista tai jotka haluavat neuvoja laillisia tai eettisiä kysymyksiä koskevissa asioissa. Jos sinulla on kysyttävää, sinua pyydetään kääntymään yrityksen johtoportaan edustajan tai lakiosaston tai säännöstökomitean jäsenen puoleen. On huomioitava, että lakiosaston asianajajat ovat yrityksen palveluksessa. Näin ollen he eivät voi eivätkä saa edustaa yksittäisiä työntekijöitä eivätkä antaa heille yksilökohtaisia laillisia neuvoja. Sääntöjen vastaisten toimien tutkiminen Rarportoidut mahdolliset lakien, sääntöjen tai muiden yhtiön toimintaperiaatteiden vastaiset teot tutkitaan välittömästi tilanteen mukaan. Työntekijöiden edellytetään osoittavan yhteistyöhalukkuutta kaikissa yhtiön tutkimustoimissa. Yleisesti ottaen työntekijöillä ei ole valtuuksia eikä lupaa tehdä tutkimuksia itse. Tutkimukset suorittavat yleensä henkilöstöhallinto, sisäinen tutkimusosasto ja/tai lakiosasto. Yhtiö avustaa asianmukaisia liittovaltion, valtion ja paikallisia sääntöjen vastaisia toimia tutkivia viranomaisia parhaalla mahdollisella tavalla kohtuuden ja käytännöllisyyden huomioon ottaen. Samaa sinultakin edellytetään. Sääntöjen rikkomuksen salaaminen tai todistusaineiston muuttaminen tai hävittäminen on sääntöjen ja soveltuvien lakien vastaista. Sääntöjen laiminlyönnin seuraukset Kaikkien Exiden työntekijöiden edellytetään noudattavan lain, sääntöjen ja yhtiön muiden toimintaperiaatteiden määräyksiä sekä kirjaimellisesti että niiden hengessä. Työntekijät, jotka eivät näitä noudata, joutuvat kurinpidollisten toimenpiteiden alaisiksi, mukaan lukien mahdollinen työsuhteen irtisanominen. Sääntöjen, muiden yhtiön toimintaperiaatteiden ja lain rikkomuksista voi olla vakavia seurauksia sekä niissä mukana oleville työntekijöille että yhtiölle. Jos toimit sääntöjen, muiden yhtiön toimintaperiaatteiden ja/tai lain vastaisesti, se voi johtaa oikeustoimiin, vankeuteen ja sakkoihin, ja sinua voidaan vaatia maksamaan yhtiölle takaisin näistä toimista aiheutuneet menetykset ja vahingot. Yhtiö voi myös joutua vastaamaan näistä sääntöjen vastaisista toimista oikeudessa. Sääntöjen rikkomuksista aiheutuvia kurinpidollisia toimia Seuraavassa annetaan esimerkkejä käyttäytymisestä, joka voi johtaa kurinpidollisiin toimiin: valtuuksien myöntäminen tai osallistuminen soveltuvien lakien, sääntöjen tai muiden yhtiön toimintaperiaatteiden vastaiseen toimintaan (kutsutaan tästä eteenpäin sääntöjen rikkomuksiksi ) sääntöjen rikkomuksista ilmoittamatta jättäminen tai asiaan liittyvien ja aineellisten sääntöjen rikkomuksia koskevien tietojen salaaminen, joista olet tai joista sinun pitäisi olla tietoinen esimiehen riittämätön työntekijään kohdistunut valvonta, mikä johtaa kyseisen työntekijän sääntöjen rikkomukseen, jota ei estetty tai tunnistettu ajoissa 3
suorat tai epäsuorat kostotoimenpiteet tai kostotoimenpideyritykset niitä henkilöitä kohtaan, jotka ilmoittavat sääntöjen rikkomuksista hyvässä uskossa, tai muiden rohkaiseminen edellä kuvattuun toimintaan, sekä sääntöjen rikkomusten tai mahdollisten rikkomusten raportointi, kun tiedät tai kun sinun pitäisi tietää, että ne eivät ole totta Kurinpidolliset toimenpidekriteerit Yhtiö noudattaa ja käyttää tiettyyn tilanteeseen tarpeellisiksi katsomiansa käytäntöjä ja ryhtyy vastaaviin kurinpidollisiin toimenpiteisiin. Yhtiö voi ottaa huomioon seuraavat tekijät tehdessään päätöstä sääntöjen rikkomuksia koskevasta asianmukaisesta kurinpidollisesta toimesta: sääntöjen rikkomuksen luonne ja sen vaikutus tai mahdollinen vaikutus yhtiöön ja muihin työntekijöihin oliko henkilö mukana suoranaisesti vai välillisesti sääntöjen vastaisessa toiminnassa oliko sääntöjen rikkomus tahallista tai tahatonta edustiko kyseinen sääntöjen rikkomus erillistä tapahtumaa vai oliko se osa jatkuvaa käyttäytymistapaa oliko sääntöjen rikkomuksesta ilmoitettu oliko tärkeää tai sääntöjen rikkomukseen kuuluvia tietoja salattu yhteistyöhalukkuus tutkimustoimenpiteiden aikana liittyikö sääntöjen rikkomukseen sen työntekijän valvomatta jättäminen, joka osallistui sääntöjen, muiden yhtiön menettelytapojen tai lain rikkomukseen, ja jossa olosuhteet osoittavat riittämätöntä valvontaa tai huolimattomuutta liittyikö sääntöjen rikkomukseen kostotoimenpiteitä toista työntekijää kohtaan, joka oli ilmoittanut sääntöjen rikkomuksesta tai osallistunut tutkimukseen, ja sellaisen kostotoimenpiteen luonne ja vaikutus yhtiön aiemmin samantyyppisestä sääntöjen rikkomuksesta langettamat kurinpidolliset toimenpiteet, sekä aiempi sääntöihin liittyvä käyttäytyminen III. LAILLISET JA EETTISET NORMIT A. Yleistä Exide harjoittaa liiketoimintaa yli 80 maassa kautta maailman. Tästä syystä toimintamme on monien eri maiden, maakuntien, osavaltioiden, kuntien ja organisaatioiden (esim. Euroopan unioni) lakien alaisia. 4
Riippumatta siitä, missä työpaikkasi sijaitsee, on tärkeää, että noudatat sekä niitä lakeja ja menettelytapoja, jotka vallitsevat siinä maassa, jossa työpaikkasi sijaitsee että myös soveltuvia Yhdysvaltojen lakeja ja menettelytapoja. Yhdysvalloissa voimassa olevat lait ulottuvat usein myös Exiden toimintaan kaikkialla maailmassa sekä yhtiön työntekijöiden liiketoimiin missä tahansa he asuvat tai tekevät työtä. Muut valtiot voivat myös soveltaa lakejaan omiin kansalaisiinsa rajojen ulkopuolellakin. Joissakin tapauksissa kahden eri maan soveltuvien lakien välillä voi ilmaantua ristiriitatilanne. Jos joudut tällaisen ristiriitatilanteen eteen, sinun on käännyttävä lakiosaston puoleen ristiriitatilanteen oikeaa ratkaisua varten. Alla olevassa osassa B on yhteenveto tietyistä yhtiölle erittäin tärkeistä lakipykälistä ja eettisistä periaatteista. Tämän lisäksi sinun on luettava ja ymmärrettävä yhtiön intranet-sivustossa olevat yksityiskohtaiset toimintaperiaatteet. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta internet-yhteyteen, voit pyytää tulosteen näistä toimintaperiaatteista omalta esimieheltäsi, lakiosastolta tai henkilöstöjohtajalta. Sinun on luettava nämä yhtiön periaatteet ja noudatettava niitä. Yhtiö ymmärtää, että säännöt ja muut yhtiön toimintaperiaatteet eivät missään tapauksessa voi ennakoida kaikkia mahdollisia tilanteita ja ongelmia, joita voi tulla esiin. Tietyssä määrin yhtiön on luotettava siihen, että kaikki työntekijät toimivat rehellisesti ja parhaan harkintansa mukaisesti, että he pyytävät tarvittaessa neuvoa ja käsittelevät tilanteet eettisiä periaatteita ja vastuuta osoittaen. B. Tiettyjen avainlakien ja eettisten periaatteiden kuvaus 1. Kilpailua ja kauppaa koskevat lait Kilpailua ja kauppaa koskevat lait on tarkoitettu oikeudenmukaisen ja avoimen kilpailun ylläpitämistä ja edistämistä varten. Exide on sitoutunut noudattamaan kaikkia kilpailua ja kaupankäyntiä koskevien lakien henkeä ja tarkoitusta. Nämä lait yleensä kieltävät (i) sellaiset sopimukset kilpailijoiden kesken, joilla sidotaan hinnat tai kilpailun säännöt tai muulla tavalla rajoittavat kilpailua kohtuuttomasti ja (ii) yhden yrityksen muut poissulkevan monopolivallan tai vaarallisen markkinaylivoiman mahdollisuuden saavuttamisen. Kilpailua koskevien lakien tarkoitus on rohkaista voimakasta kilpailua ansioiden perusteella. Vallitsevien kilpailua koskevien antitrustilakien vastaisten sopimusten ei tarvitse olla kirjallisessa muodossa tai sisältää nimenomaisia sitoumuksia tai molemminpuolisia vakuutuksia. Oikeusistuimet voivat tehdä ja myös tekevät johtopäätöksiä sopimuksen olemassaolosta aihetodistusaineiston perusteella, kuten esimerkiksi senhetkisten tai tulevaisuuden hintatietojen tai kilpailevien strategisten tietojen keskinäinen vaihtaminen. Mikä tahansa viestintä kilpailijan edustajan kanssa voidaan myöhemmin kyseenalaistaa kilpailulakien vastaiseksi riippumatta siitä, miten viattomalta se tapahtumahetkellä näytti. Sinun on käyttäydyttävä aina kaikissa kanssakäymisissä kilpailijoiden ja muiden kolmansien osapuolien kanssa, sosiaaliset tapahtumat mukaan lukien, aivan kuin ne tapahtuisivat julkisella paikalla, sillä nämä suhteet voivat myöhemmässä vaiheessa joutua kyselyjen ja epätoivottavien tulkintojen kohteeksi. Esimerkiksi ammattijärjestöjen kokoukset ovat aivan laillisia ja hyödyllisiä tapahtumia. Nämä kokoukset tarjoavat kuitenkin myös mahdollisuuden asiattomiin keskusteluihin. Epäviralliset tapaamiset virallisten ammattiyhdistysten kokousten ulkopuolella ovat erityisen riskialttiita kilpailua koskevien lakien kannalta. Työntekijöiden, jotka osallistuvat sosiaalisiin tilaisuuksiin kilpailijoiden edustajien kanssa, on 5
rajoitettava keskustelunsa rupatteluun ja vältettävä keskustelunaiheita, jotka voidaan tulkita kolluusioksi. Kansainvälisten toimintojen yhteydessä on otettava huomioon, että Yhdysvaltojen antitrustilait koskevat myös Yhdysvaltojen ulkopuolella tapahtuvaa toimintaa, mikäli kyseisellä toiminnalla on suoranainen, merkityksellinen ja kohtuullisen ennakoitava vaikutus kauppaan Yhdysvaltojen sisällä. Tämän lisäksi Euroopan unionin maissa ja monissa muissa maissa sekä Euroopan unionissa että sen ulkopuolella on samantyyppisiä kilpailua suojelevia lakeja kuin Yhdysvalloissa. Tästä syystä jos sinä harjoitat yhtiön liiketoimintaa ulkomailla, sinun on noudatettava kyseisen maan lakeja Yhdysvaltain antitrustilakien lisäksi soveltuvissa tilanteissa. Samoin Yhdysvaltojen kilpailua koskevat lait soveltuvat myös samalla tavalla kaikkiin ulkomaisiin yhteisöihin, joilla on liiketoimia Yhdysvalloissa. Yllä oleva selvitys ei kuvaa kaikkea, mitä antitrustilait kattavat. Jos sinulla on kysyttävää kilpailua koskevien lakien soveltamisesta mihinkään ajankohtaiseen, ehdotettuun tai harkinnassa olevaan liiketapahtumaan tai yhtiön menettelytapaan tai niiden soveltuvuudesta kehenkään, jonka kanssa yhtiöllä on liiketoimintaa, ota yhteys lakiosastoon. 2. Eturistiriidat Yhtiön ja sen toimittajien, asiakkaiden ja muiden väliset liiketoimet on perustettava niiden yhtiölle koituvaan taloudelliseen hyötyyn eikä työntekijöiden henkilökohtaiseen etuun. Ilman yhtiön ennakkosuostumusta et voi olla asemassa tai mukana tilanteissa, joissa joudut eturistiriitatilanteeseen yhtiön kanssa. Mainitunlainen käytösei ole ainoastaan yhtiön toimintaperiaatteiden vastaista vaan myös lainvastaista. Jopa eturistiriitaiselta näyttävä tilanne voi haitata yhtiötä, ja sitä on vältettävä. Eturistiriita voi syntyä, kun yhtiön työntekijä tai edustaja ottaa osaa toimintaan, joka vie työntekijän tai edustajan aikaa tai häiritsee hänen kokonaisvaltaista ja ajallaan tapahtuvaa tehtäväsuoritustaan yhtiölle. Eturistiriitatilanne voi myös aiheutua siitä, että yhtiön työntekijällä tai edustajalla, hänen perheensä jäsenellä tai henkilöllä, jonka kanssa hän on läheisessä, joko suoranaisessa tai muun henkilön, yrityksen tai yhteisön kautta olevassa välillisessä suhteessa, on taloudellinen tai muu intressi, joka saattaa vaikuttaa yksilön harkintakykyyn yhtiön puolesta. Yhtiö käsittää termin perheenjäsen laaja-alaisesti, ja se kattaa ainakin henkilön puolison, lapset, lapsen puolison, vanhemmat, appivanhemmat, sisarukset, huollettavat tai aikuisen, joka asuu samassa asunnossa henkilön kanssa. Eturistiriitoja voi ilmetä monissa eri tilanteissa, ja siitä syystä niitä ei pyritä luettelemaan tässä yhteydessä. Alla luetellut yleissäännöt kattavat kuitekin yleisimmät ongelmatilanteet: Yksikään yhtiön työntekijä tai edustaja ei ilman yhtiön aiempaa suostumusta saa toimia seuraavasti yhdenkään henkilön, yrityksen tai yhteisön kanssa, joka toimittaa tavaraa tai palveluja yhtiölle, ostaa tavaroita tai palveluja yhtiöltä tai on yhtiön, sen tytäryhtiöiden tai sisaryhtiöiden kilpailija, ottaa vastaan lahjoja (nimellisarvoisia lahjoja lukuunottamatta), lainoja (muutoin kuin pankkien tai rahoituslaitosten kautta) tai muita etuja (esim. kestitystä) lukuunottamatta tavanomaisia liiketoiminnan käytäntöön kuuluvia kohteliaisuuksia ottaa vastaan palkkioita tai toimia ulkopuolisen liikeyrityksen johtohenkilönä, hallituksen jäsenenä, liikekumppanina, työntekijänä, omistajana tai konsulttina tai muulla tavalla toimittaa näille palveluita (joko palkattuna tai vapaaehtoisesti) 6
omistaa ulkopuolisen yrityksen tai sen osake-enemmistön, joko suoraan tai välillisesti, lukuunottamatta julkisia yhtiöitä, joiden osakkeita myydään normaalisti avoimilla arvopaperimarkkinoilla antaa yhtiötä koskevia luottamuksellisia tietoja (alla määritelty osassa 8.c) henkilöille, joille kyseistä tietoa ei saa antaa, tai käyttää luottamuksellista tietoa hyväkseen millään tavalla henkilökohtaisten etujen tai ansioiden edistämiseen osallistua suoranaisesti tai välillisesti omaisuuden tai omaisuusoikeuksien myyntiin, joiden tiedettäisiin kiinnostavan yhtiötä, tai olla liiketoiminnassa ulkopuolisten yhtiöiden kanssa siten, että ulkopuolinen yhtiö uskoo olevansa tekemisissä yhtiön eikä yksityisen henkilön kanssa Lahja on mikä tahansa konkreettinen arvoesine, arvoa omaava palvelu tai muu hyöty, joka ei ole kaikkien työntekijöiden tasapuolisesti ulottuvissa. Seuraavassa on esimerkkejä lahjoista: maksuton auton, veneen, lentokoneen, hotellin tai muun kiinteistön käyttö; matka-, loma-, viihde-, laki- tai kirjanpitokustannusten, henkilökohtaisten talous- ja verosuunnittelupalvelujen tai ammattihenkilöiden palkkioiden maksaminen; erityismaksut, alennukset tai lainat; yksilölliset klubijäsenyydet tai työntekijää tai työntekijän perhettä hyödyttävät palvelut. Jos joudut eturistiriitatilanteeseen tai tilanne siltä näyttää, ota välittömästi yhteyttä johtoportaaseen, henkilöstöjohtajaan, säännöstökomitean tai lakiosaston jäseneen. 3. Arvopaperikauppaa koskevat lait ja luottamukselliset tiedot Yhdysvaltojen liittovaltion pörssilait ja Exideen ja maailmanlaajuisesti sen kaikkiin työntekijöihin soveltuvat lait kieltävät yhtiön tai muiden yhtiöiden osakkeiden myynnin sellaisen tiedon perusteella, joka ei ole yleisesti saatavana. Yhdysvaltojen liittovaltion laki kieltää myös työnantajien, hallituksen jäsenten, johtohenkilöiden ja työntekijöiden tietoisen kaupan sallimisen tai välinpitämättömän käyttäytymisen sellaisten kauppojen estämiseksi, joissa on mukana heidän suoranaisena tai välillisenä alaisenaan oleva työntekijä. Jos sinulla on tietoa asioista, joita ei ole julkaistu, et voi ostaa tai myydä osakkeita tai muita yhtiön arvopapereita (myynti- tai ostovaltuuksia, optioita tai muita osakkeiden ostoon tai myyntiin oikeuttavia asiakirjoja) ennen kuin riittävän ajan kuluttua kyseisen sisäpiirin tiedon julkaisemisesta. Et saa myöskään paljastaa kyseisiä sisäpiiritietoja henkilöille, jotka eivät ole yhtiön palveluksessa, ennen kuin kohtuullisen ajan kuluttua sen jälkeen, kun yhtiö on julkaissut tiedot. Tämän lisäksi yhtiön työntekijä ei saa missään tapauksessa antaa muille yhtiön arvopaperien myyntiä tai ostoa koskevia neuvoja. On hyvä tietää, että yhtiön liiketoiminnasta ja sen tulevista mahdollisuuksista keskusteleminen voi johtaa laillisiin toimenpiteisiin. Sinun on varottava keskustelemasta yhtiön luottamuksellisista asioista julkisilla paikoilla, kuten lentokoneessa, hississä tai yleisessä puhelimessa, jossa muut voivat kuulla keskustelun. Samoin on kaikkia luottamuksellisia asiakirjoja käsiteltävä turvallisuutta noudattaen, eikä niitä saa jättää muiden luettavaksi. Exide ottaa vakavasti asemansa julkisena pörssiyhtiönä. Yhtiön työntekijöiden, joiden tehtävänä on raporttien ja muiden sellaisten asiakirjojen valmistelu ja tarkistaminen, jotka lähetetään Yhdysvaltojen 7
arvopaperiviranomaisille, pörsseille ja muille viranomaisille, sekä lehdistötiedotteet ja muu julkinen viestintä, on pyrittävä näissä julkaisuissa antamaan täydelliset, rehelliset, täsmälliset, ajankohtaiset ja ymmärrettävissä olevat tiedot. Muiden työntekijöiden, jotka antavat asiakirjoissa käytettäviä tietoja niitä valmisteleville työntekijöille tai tilintarkistajille Exiden tilinpäätökset mukaan lukien on tehtävä samoin. Tiettyjen yhtiön avainhenkilöiden, kuten ylemmän johdon ja johtohenkilöiden, on tämän lisäksi noudatettava liittovaltion pörssilain kauppaa koskevia lisärajoituksia ja raportointivelvollisuuksia. Useimmissa tapauksissa lakiosasto toimii neuvonantajana, kun henkilö siirtyy asemaan, jossa nämä lisävaatimukset tulevat ajankohtaisiksi. 4. Työlainsäädäntö Kaikkien työntekijöiden on noudatettava soveltuvaa työlainsäädäntöä ja lisäksi edistettävä yhtiön päämääriä varmistaa kaikkien tasa-arvoinen kohtelu työhönoton, työtehtävien, koulutuksen, palkkojen, uralla etenemisen, työntekijöiden etuuksien, työntekijöiden kurinpidollisten toimien ja irtisanomisen sekä kaikkien muiden työsuhteen sääntöjen ja ehtojen osalta. Yhtiö on asettanut työlainsäädäntöä noudattavat ja päämääriinsä sovitetut toimintaperiaatteet ja ohjelmat, joihin kuuluvat rajoituksitta muun muassa tasa-arvoa koskeva käytäntö ja häirinnän ja syrjinnän estävä käytäntö. a. Tasa-arvo työsuhteessa, häirintä ja syrjintä Yhtiö on työnantajana sitoutunut tasa-arvoperiaatteeseen. Yhtiö pyrkii myös tarjoamaan työympäristön, jossa kaikki työntekijät voivat työskennellä yhdessä huoletta ja tuottavasti. Yhtiö ei salli häirintää tai syrjintää, joka perustuu yksilön rotuun, uskontoon, ihonväriin, kansalliseen alkuperään, fyysiseen tai henkiseen toimintarajoitteisuuteen, sotilas/veteraanistatukseen, ikään, sukupuoleen, sukupuoliseen suuntautumiseen tai muihin soveltuvien lakien suojaamiin ominaisuuksiin. Yhtiön eriarvoisen kohtelun kieltävä käytäntö kattaa kaikki työsuhdetta koskevat asiat Exidessä, mukaan lukien uusien työntekijöiden työhönotto, työtehtävien määrittely, koulutus, ylennykset, palkat, työntekijöiden etuudet, työntekijöiden kurinpidolliset toimet ja irtisanominen sekä kaikki muut työsuhdetta koskevat ehdot. Yhtiö ei hyväksy ei-toivottua käyttäytymistä, joka luo pelottavan, vihamielisen tai hyökkäävän työympäristön (esimerkiksi vitsit tai julisteet, sähköpostit, kuvat, jne., jotka pilkkaavat tai loukkaavat tietyn rodun tai etnisen ryhmän jäsentä tai jotka ovat luonteeltaan seksuaalisia). Ei-toivottua seksuaalista lähentelyä toista työtoveria kohtaan ei myöskään hyväksytä. Sinun vastuullasi on ylläpitää työympäristö, jossa tämäntyyppistä käyttäytymistä ei esiinny. Jos uskot, että olet joutunut sellaisen käytöksen kohteeksi, joka rikkoo yhtiön toimintaperiaatteita, sinun on noudatettava toimenpiteitä, jotka on laadittu niitä periaatteita vastaavasti työpaikkasi käytäntöä noudattaen. b. Nepotismi ja muut suhteet Yhtiön käytäntönä on tarjota tasa-arvoiset mahdollisuudet kaikille työntekijöille ja työnhakijoille sekä tehdä kaikki työsuhdetta koskevat päätökset tasapuolisesti ja asianmukaisesti. Koska tietyt henkilökohtaiset suhteet esimerkiksi perheenjäsenten, asuintovereiden ja romanttisessa suhteessa olevien henkilöiden väliset suhteet voivat aikaansaada todellisen tai oletetun eturistiriidan, haitata työsuoritusta tai vaikuttaa työntekijän moraaliin, tiettyjen sukulaisten ja muiden henkilökohtaisessa suhteessa olevien henkilöiden työskenteleminen yhdessä voi olla sopimatonta. Näissä tapauksissa 8
työhönotto, ylennykset, siirrot ja muut vastaavat toimenpiteet on annettava henkilöstöhallinnon tai lakiosaston tarkistettaviksi ja hyväksyttäviksi. 5. Asiattomat tai kirjaamattomat maksut; liialliset lahjat Sinulla ei ole lupaa maksaa tai edesauttaa asiattomia maksuja, mukaan lukien lahjukset, laittomat korvaukset tai muut maksut tai lahjat viranomaisille, tai antaa asiattomia lahjoja asiakkaille, toimittajille tai muille liikekumppaneille tai vastaanottaa niitä asiakkailta, toimittajilta tai muilta liikekumppaneilta. Et saa myöskään luoda tai ylläpitää salaisia tai kirjaamattomia tilejä tai varallisuutta tai tehdä vääriä tai tekaistuja kirjauksia yhtiön kirjoihin. Asiattomat maksut voivat olla lahjojen tai palvelujen sekä rahan muodossa. Niitä voidaan antaa tai vastaanottaa suoranaisesti tai välillisesti, mukaan lukien järjestelyt, jotka auttavat tai edistävät muita antamaan tai vastaanottamaan asiattoman maksun. Asiattomiin maksuihin kuuluvat lain kieltämät maksut, esimerkiksi kaikentyyppiset maksut viranomaisille tai toimeenpanijoille tai heiltä; maksut, jotka edustavat lahjuksia tai korvauksia viranomaisille, asiakkaille, toimittajille tai muille yhtiön liikekumppaneille tai heiltä sekä maksut, joiden tarkoitusperä on asiaton. Tämän lisäksi kaikki maksut, jotka kirjaat virheellisesti tai tahallisesti jätät kirjanpidossa kirjaamatta, ovat asiattomia. Sinun on kirjattava kaikki annetut tai vastaanotetut maksut ja liitettävä mukaan maksuja tukevat todisteet, joista ilmenee kyseisten maksujen tai kuittien tarkoitus. Kirjaamattomia, kirjanpidon ulkopuolisia maksuja tai kuitteja ei hyväksytä. Sinun on oltava tietoinen siitä, että lahjat tai maksut valtion virkamiehille voivat olla soveltuvien lakien tai kansainvälisten sopimusten vastaisia siinäkin tapauksessa, että ne on annettu ilman aikomusta vaikuttaa kyseiseen valtion virkamieheen. Yhdysvaltain laki ei myöskään salli ulkomaisten eikä kotimaisten valtion virkamiesten lahjomista. Jos valtion virkamies pyytää asiatonta maksua, sinun on otettava välittömästi yhteys johtoportaaseen, henkilöstöjohtajaan tai säännöstökomitean tai lakiosaston jäseneen. Yhtiön käytäntö ei myöskään salli sitä, että työntekijät antavat tai vastaanottavat liiallisia tai epätavallisia lahjoja tai palveluita yhtiön liikekumppaneille tai liikekumppaneilta riippumatta siitä, liittyykö kyseisiin lahjoihin laittomia tai muuten asiattomia maksuja. 6. Sopimukset julkishallinnon kanssa Kun sopimuksia solmitaan kansallisten, osavaltion, paikallisten tai ulkomaisen valtion yhteisöjen kanssa, et saa antaa virheellisiä lausuntoja tai väitteitä etkä saa tarjota etkä vastaanottaa lahjuksia, korvauksia tai muita vastaavia palkkioita. Sinun on noudatettava kaikkia kansallisia, osavaltiokohtaisia, paikallisia ja ulkomaisia lakeja, jotka koskevat tarjouspyyntöjä ja sopimusten solmimista julkishallinnon yhteisöjen kanssa. Julkishallinnon sopimuksiin soveltuvat kolme pääperiaatetta. Et saa tietoisesti antaa vääriä tai vilpillisiä lausuntoja tai aiheuttaa niitä tai tehdä vääriä maksuvaatimuksia viranomaisille suullisesti etkä kirjallisesti. Tähän sisältyvät tarjouspyynnöt, tarjoukset, maksukehoitukset ja kaikki muut kaikentyyppiset asiakirjat, joissa on vääriä, tekaistuja tai vilpillisiä tietoja. 9
Et saa tarjota, antaa, pyytää tai vastaanottaa minkään tyyppistä lahjusta, vastiketta tai prosenttiosuutta julkishallinnon sopimuksen yhteydessä. Et saa hakea tai vastaanottaa tietoja, joita yhtiöllä ei ole lupaa omistaa, rajoituksitta mukaan lukien sopimuksista kilpailevien yritysten luottamukselliset tai yksinoikeudelliset tiedot sekä tarjouspyynnöt tai lähdevalintaa koskevat luottamuksellisiet viralliset asiakirjat. Sinun on välittömästi ilmoitettava tietoosi tulleista, näiden periaatteiden vastaisista tai epäilemistäsi teoista. Tämä on erittäin tärkeää etenkin Yhdysvaltain lain mukaan, joka kieltää minkään tyyppisen palkkion tarjoamisen, hyväksymisen tai pyytämisen suosiollista kohtelua vastaan Yhdysvaltojen julkishallinnon sopimuksen yhteydessä. Tämän ja muiden samantyyppisten lakien vastainen toiminta voi johtaa oikeudelliseen vastuuvelvollisuuteen sekä yksilö- että yhtiötasolla. Tilanteen vakavuudesta riippuen lain rikkominen voi myös johtaa yhtiön sulkemiseen pois tarjouspyyntölistalta ja yhtiön menetettyihin mahdollisuuksiin tehdä uusia tarjouksia viranomaisille. 7. Mainonta Et saa luoda, hyväksyä tai jakaa mitään mainontamateriaalia, rajoituksitta mukaan lukien akkutarrat ja myynninedistämisaineisto, joissa on vääriä tai harhaanjohtavia tietoja, jotka eivät ole riittävän perusteltuja tai muuten rikkovat soveltuvia lakeja ja määräyksiä. Soveltuvat lait ja yhtiön toimintaperiaatteet kieltävät väärän, harhaanjohtavan ja vilpillisen mainonnan ja siihen liittyvän toiminnan yhtiön myymien tuotteiden myynninedistämisen ja myynnin yhteydessä. Tämän lisäksi on tärkeää, että mainonta on tasapuolista ja totuudenmukaista yhtiön goodwillin ja maineen ylläpitämiseksi asiakkaiden ja muun yleisön keskuudessa. Tästä syystä kaikkien mainonnassa käytettyjen väitteiden on oltava totuudenmukaisia ja tietyt väitteet on perusteltava kirjallisesti ennen niiden tekemistä. Jos haluat lisätietoja minkään ehdotetun mainoksen, esitteen tai muun myyntiä edistävän materiaalin asiallisuudesta, ota yhteys säännöstökomiteaan tai lakiosastoon ennen materiaalien julkaisemista tai jakamista. Kilpailijoiden kanssa tehdyt sopimukset mainonnan vähentämiseksi tai mainonnan tavoista voivat olla kilpailua koskevien lakien vastaisia. Näinollen mainontasuunnitelmista ei saa keskustella kilpailijoiden kanssa. 8. Immateriaalioikeudet Sinulla on lupa käyttää yhtiön patentteja, tekijänoikeuksia, tavaramerkkejä ja kauppasalaisuuksia ainoastaan tavalla, joka turvaa yhtiön omistusoikeuden niihin, etkä saa väärinkäyttää tai loukata muiden vastaavia immateriaalioikeuksia. Yhdysvaltojen ja kansainväliset lait suojaavat sellaisen materiaalin ja/tai tiedon käyttöä, joka voi olla patentin, tavaramerkin tai tekijänoikeuden suojaama tai jota voidaan katsoa kauppasalaisuudeksi. Yhtiö omistaa ja käyttää patentteja, tekijänoikeuksia, tavaramerkkejä ja kauppasalaisuuksia. Yhtiöllä voi myös aika ajoin olla omistuksessaan aineistoa, jonka se on ostanut tai jota se on käyttänyt kolmannen osapuolen sopimuksen perusteella (esimerkiksi tekniset piirustukset, oikeus käyttää kauppanimeä tai 10
tietokoneen ohjelmistoa), joka voi olla patentin, tekijänoikeuden tai tavaramerkin suojaama ja/tai voi olla kolmannen osapuolen kauppasalaisuus. Yhtiön on käytettävä tällaista aineistoa siihen soveltuvan sopimuksen ehtojen mukaisesti ja noudatettava sen käyttöä koskevia lakeja. a. Tekijänoikeudet Tekijänoikeuslait antavat tekijälle oikeudet luomistyölleen, joita ovat esimerkiksi kirjat, artikkelit, aikakausilehdet, piirrokset, tietokoneohjelmistot ja valokuvat. Tekijänoikeuslait estävät tekijänoikeuslain suojaaman materiaalin luvattoman kopioinnin rajoitettuja olosuhteita lukuunottamatta. Tämän kiellon rikkominen voi saattaa sekä tekijänoikeutta rikkoneet työntekijät että yhtiön huomattavaan siviili- ja/tai rikosoikeudelliseen vastuuseen. b. Tavaramerkkisuoja Tavaramerkki on sana, symboli, nimi, laite tai niiden yhdistelmä, jota käytetään tuotteen tai tuote- tai palvelulinjan tunnistamiseen ja niiden erottamiseen muiden yritysten tuotteista ja palveluista. Yhtiö omistaa useita tavaramerkkejä, jotka ovat erittäin tunnettuja ja arvokkaita. Sinun on varmistettava, että käytät yhtiön tavaramerkkejä oikein, ja ilmoitettava yhtiölle, jos kolmas osapuoli luvatta käyttää yhtiön tavaramerkkejä. Samoin yhtiö on sitoutunut kunnioittamaan muiden tavaramerkkioikeuksia ja välttämään sellaisten tavaramerkkien käyttöä, jotka muistuttavat muiden yritysten tavaramerkkejä. Tavaramerkkisuojan loukkaus voidaan nostaa sanan tai muodon käytöstä, joka kuulostaa tai näyttää samanlaiselta kuin kolmannen osapuolen tavaramerkki, etenkin jos tuotteet ja/tai pakkaus tai muu ulkoasu (imago, motiivi tai käsite) ovat samantyyppisiä. c. Kauppasalaisuudet ja luottamukselliset tiedot Luottamuksellinen tieto on yhtiölle arvokasta omaisuutta, ja se on säilytettävä luottamuksellisena. Yhtiö on kehittänyt omia kauppasalaisuuksia sekä yksityisiä ja luottamuksellisia tietoja ja voi myös saada tietoonsa liikekumppaniensa kauppasalaisuuksia ja yksityistä ja luottamuksellista tietoa. Luottamukselliseen tietoon sisältyy rajoituksetta seuraavat tiedot yhtiöstä tai sen asiakkaista tai liikekumppaneista: kauppasalaisuudet tai yksityiset tiedot strategiset hankintatiedot tai analyysi patenttihakemukset, kehitys- ja kokeilutyöt, valmistuskaavat, testitiedot, prototyypit, mallit ja tuotteen tekniset tiedot taloudelliset tiedot myynti- ja markkinointistrategiat, suunnitelmat, ohjelmat ja tuotekehittelytiedot asiakasluettelot 11
työntekijöiden ja konsulttien henkilökohtaiset tiedot, rajoituksitta mukaan lukien etuudet, luontoisedut, palkat, osakeoptiot, korvaukset, kaavat tai bonukset sekä kotiosoitteet ja -puhelinnumerot organisaation rakenne ja raportointisuhteet, sekä liiketoimintasuunnitelmat Luottamuksellisia tietoja ei saa käyttää muuhun kuin yhtiön tarkoitukseen yhtiön työsuhteen aikana tai sen jälkeen, eikä kyseisiä tietoja saa antaa valtuuttomille työntekijöille tai kolmansille osapuolille, esimerkiksi asiakkaille tai ulkopuolisille urakoitsijoille ilman johtoportaan, henkilöstöjohtajan tai säännöstökomitean ennakkolupaa. Sinun on myös pidättäydyttävä sellaisen luottamuksellisen tiedon asiattomasta käytöstä, jonka olet saanut aiemmilta työnantajilta tai kolmansilta osapuolilta, esimerkiksi toimittajilta, asiakkailta tai yhteisöiltä, jotka ovat mukana yhtiön sopimusneuvotteluissa, fuusioissa, hankinnoissa tai muissa liiketoimintatapahtumissa. Jos sinulle on epäselvää onko jokin tieto luottamuksellista, ota yhteys johtoportaaseen, henkilöstöjohtajaan, säännöstökomiteaan tai lakiosastoon. Jos et ole varma, onko jokin tieto luottamuksellista, sinun on käsiteltävä kyseistä tietoa luottamuksellisena, kunnes saat selvityksen yhtiöltä, ettei se ole luottamuksellista. Luottamuksellinen tieto pysyy aina yhtiön omaisuutena. 9. Ympäristö, terveys ja turvallisuus Yhtiö tunnistaa velvollisuutensa hyvänä yrityskansalaisena toimia edistämällä puhdasta, turvallista ja terveellistä ympäristöä sekä niiden yhteisöjen puolesta, joissa meillä on liiketoimintaa, että kaikkien omien työntekijöidemme puolesta. Yhtiö on sitoutunut auttamaan ympäristön säilyttämistä, suojaamista ja mikäli mahdollista sen parantamista tulevien sukupolvien hyväksi ja samoin edellyttää, että yhtiön jokainen työntekijä on tietoinen sekä omiensa että yhtiön päätöksien ja toimien vaikutuksesta ympäristöön. Exide on johtoasemassa teollisuudenalalla, jolla on yksi tämän päivän menestyksekkäimmistä tuotteiden kierrätysohjelmista. Exiden ja sen työntekijöiden on hoidettava yhtiön liiketoimia tavalla, joka vähentää mahdollista haittavaikutusta ympäristöön, suojelee naapureidemme ja työntekijöidemme terveyttä ja turvallisuutta, tehostaa energian ja luonnonvarojen säästämistä ja noudattaa kaikilla tavoilla soveltuvia lakeja, jotka suojaavat luonnollista ympäristöä ja kaikkien terveyttä ja turvallisuutta. Yhtiön työntekijöillä tai edustajilla ei ole lupaa tietoisesti tai tahallisesti ryhtyä mihinkään toimiin, jotka eivät noudata ympäristöä, terveyttä tai turvallisuutta koskevia lakeja tai valtuuttaa, ohjata, antaa lupaa tai hyväksyä tällaista käyttäytymistä muiden osalta. Ympäristöä, terveyttä ja turvallisuutta koskevien lakien ja määräysten laiminlyömisestä voi olla vakavia seurauksia lakia rikkoneille yksilöille sekä yhtiölle. Sekä yhtiö että työntekijät voivat joutua vastaamaan ympäristöonnettomuuksista johtuvan saasteen puhdistuskustannuksista huomattavalla summalla sekä sen lisäksi joutua maksamaan huomattavia sakkoja. Jokaisen toimipaikan johtajan velvollisuus on varmistaa, että toimipaikassa noudatetaan ympäristöä, terveyttä ja turvallisuutta koskevia lakeja, oli kyseessä sitten sulatto, akkutehdas, muu tehdas, jakelukeskus tai haaraosasto. Ympäristöstä, terveydestä ja turvallisuudesta vastaava ministeriö laatii 12
menettelytavat ja ohjaa toimipaikkojen johtajia ja muuta henkilökuntaa näiden lakien noudattamisessa. Ympäristöstä, terveydestä ja turvallisuudesta vastaavat viranomaiset tarkkailevat myös eri laitosten suorituskykyä ja suosittelevat tarvittaessa parannusohjelmia. Parannusohjelmien lisäksi jokaisen työntekijän odotetaan ottavan täysin osaa yhtiön ympäristölakeja noudattavaan ohjelmaan, mukaan lukien: Jos tietoosi tulee, että yhtiö mahdollisesti rikkoo ympäristöä, terveyttä ja turvallisuutta koskevaa lakia tai säännöstä tai yhtiön menettelytapaa tai että työntekijä antaa vääriä tietoja, ota välittömästi yhteyttä johtoportaaseen, henkilöstojohtajaan, yhtiön globaalista ympäristönsuojelusta vastaavaan varatoimitusjohtajaan, säännöstökomitean tai lakiosaston jäseneen. Kyseiset olosuhteet on korjattava välittömästi tai olosuhteet aikaansaavat toimet on lopetettava. Jokaisen on yritettävä estää ympäristöä, terveyttä ja turvallisuutta koskevien lakien vastaista toimintaa ja korjattava välittömästi lain vastaiset toimet, jotka tapahtuvat yhtiön parhaasta yrityksestä huolimatta. Jokaisen on pyrittävä maksimoimaan kierrätysmahdollisuuksia ja minimoimaan tuotteiden tai järjestelmien käyttöä, jotka voivat tuottaa jätettä tai muuten haitata ympäristöä. 10. Väärät lausunnot ja vilpilliset toimet Sinulla ei ole lupaa osallistua mihinkään yhtiön kanssa liikesuhteessa olevan asiakkaan, toimittajan tai muun henkilön pettämistä koskevaan suunnitelmaan rahasta, omaisuudesta tai palveluista tai pitää itselläsi tai varastaa muiden omaisuutta. Sinun on aina annettava totuudenmukaisia tietoja yhtiön tuotteista ja palveluista, et saa tietoisesti salata aineellisia tosiseikkoja keneltäkään yhtiön kanssa liikesuhteessa olevalta etkä saa tietoisesti tehdä sitoumuksia, joita yhtiö ei voi täyttää. Erityisesti et saa tietoisesti antaa vääriä lausuntoja viranomaisille tai olla niiden aiheuttajana, suullisesti tai kirjallisesti. Samoin et saa tietoisesti ja tahallisesti salata aineellisia tosiseikkoja tai aiheuttaa niiden salaamista julkishallinnon vaatimassa raportissa, hakemuksessa tai muussa asiakirjassa. Nämä kiellot koskevat kaikkea tiedonvälitystä minkä tahansa liittovaltion, osavaltion, paikallisen tai ulkomaisen hallinnon edustajan kanssa. Saatat toimia tämän toimintaperiaatteen ja lain vastaisesti, vaikket itse henkilökohtaisesti annakaan väärää lausuntoa tai salaa aineellista tosiseikkaa. Esimerkiksi työntekijät eivät saa antaa väärää tietoa kenellekään muulle työntekijälle tai kolmannelle osapuolelle tietäen tai jos olosuhteiden mukaisesti on todennäköistä, että tieto annetaan myöhemmin julkishallinnolle. 11. Yhtiön omaisuuden varastaminen Et saa käyttää väärin yhtiön omaisuutta, antaa mitään tuotteita kenellekään henkilölle tai yhteisölle, jos se on yhtiön menettelytapojen vastaista, tai vastaanottaa mitään henkilökohtaista etua yhtiön kanssa liikesuhteessa olevalta asiakkaalta, toimittajalta tai muulta henkilöltä. Tämä kielto koskee myös yhtiön tiedonvälityslaitteiston, tietokoneiden, muiden laitteistojen tai muun yhtiön omaisuuden luvatonta käyttöä, luottamuksellinen tieto mukaan lukien. Jos tietoosi tulee, että 13
yhtiön omaisuutta tai resursseja on varastettu, kavallettu, käytetty väärin tai vilpillisesti, sinun on välittömästi ilmoitettava siitä. 12. Kirjanpito Kirjanpidosta vastaavien työntekijöiden on valmisteltava kaikki yhtiön kirjat huolellisesti niin, että niihin on kirjattu kaikki yhtiön tapahtumat, omaisuus ja velat, ja näitä asiakirjoja ja tukiasiakirjoja on ylläpidettävä ja säilytettävä yhtiön menettelytapojen ja toimenpiteiden sekä soveltuvien laillisten ja kirjanpidollisten vaatimusten mukaisesti. Jos uskot, ettei yhtiön kirjanpito vastaa näitä vaatimuksia, sinun on raportoitava asiasta välittömästi. a. Tositteiden valmistelu; yleisesti hyväksyttyjen kirjanpitoperiaatteiden noudattaminen Yhtiön on pidettävä kirjanpidollisia asiakirjoja ja tilejä niin, että ne vastaavat tarkasti ja oikein sen kaikkia liiketapahtumia, omaisuuden tilaa ja kaikkia muita tapahtumia, jotka ovat erityisten kirjanpitoa koskevien säännösten alaisia (esimerkiksi yleisesti hyväksyt kirjanpitoperiaatteet ja muut soveltuvat tilinpäätöksien valmistelua koskevat säännöt, säädökset ja kriteerit). Tämän lisäksi yhtiön on pidettävä kirjaa sen kaikesta omaisuudesta ja vastattavista. Yhtiöllä ei missään tapauksessa saa olla kirjaamattomia varoja tai omaisuutta huolimatta siitä, mihin tarkoitukseen varat tai omaisuus on tarkoitettu, tai mitään asiatonta tai epätarkkaa tietoisesti tehtyä merkintöä yhtiön kirjanpidossa. Yhtiön puolesta ei saa hyväksyä tai suorittaa maksua, jos aikomuksena, tarkoituksena tai tiedossa on että yhtäkään maksun osaa käytetään muuhun tarkoitukseen kuin mitä maksua tukevissa todisteissa on kuvattu. Kaikki kuitit ja maksut on kuvattava yhtiön kirjanpidossa kokonaisuudessaan ja täsmällisesti, ja niihin tulee liittyä tarkoituksemukaiset tositteet. b. Tilikirjojen säilyttäminen ja suojaaminen On olemassa useita lakeja, jotka vaativat yritysten yleisesti ylläpitämien kirjanpitoasiakirjojen asianmukaista säilyttämistä. Näiden lakisääteisten vaatimusten noudattamiseksi ja yhtiön liiketoimintatarpeiden tyydyttämiseksi yhtiö on laatinut tilikirjojen säilytysperiaatteet, jotka sisältävät asianmukaiset säilytysajat jokaisen liiketoimintayksikön tai tytäryhtiön laatimille ja vastaanottamille eri tyyppisille asiakirjoille. Sovellettavien säilytysvaatimusten lisäksi vireillä olevat tai uhkaavat oikeusjutut, tutkimukset tai haasteet voivat vaatia, että tiettyjä tietoja ja asiakirjoja on säilytettävä pitempään kuin mitä yhtiön tilikirjojen säilytyskäytäntö vaatii. Yhtiö on laatinut toimenpiteet, jotka estävät sellaisten asiakirjojen tahallisen tai tahattoman hävittämisen, joka voi johtaa oikeustoimiin tai oikeuden estämiseen, ja lakiosasto lähettää näistä asioista tiedotteita sitä mukaa kun niitä tulee esiin ja antaa neuvoja siitä, minkä luokan asiakirjoja ei saa hävittää, ennen kuin asia on selvitetty. Mikäli lakiosasto ei ole lähettänyt tiedotetta vireillä olevasta asiasta, joka vaatii tiettyjen asiakirjojen jatkuvaa säilytystä, kaikki asiakirjat hävitetään soveltuvassa asiakirjojen säilytysperiaatteissa annetun ajan päätyttyä. Sinun on noudatettava asiakirjojen säilytyskäytäntöä liiketoimintayksikköösi tai tytäryhtiöösi soveltuvin osin. Esimiesten vastuulla on valvoa sitä, että osastolla noudatetaan soveltuvaa käytäntöä, 14
mukaan lukien asiakirjojen asianmukainen säilytys ja hävitys. Ota yhteys esimieheesi, jos et ole varma, mitä asiakirjojen säilytysperiaatteita sinun tehtävääsi yrityksessä sovelletaan. 13. Viranomaisten, lehdistön ja yleisön tiedusteluihin vastaaminen Ainoastaan valtuutetut yhtiön edustajat saavat vastata median, talousyhteisön, sijoittajien ja muiden esittämiin yhtiötä koskeviin tiedusteluihin. Työntekijöiden on lähetettävä kaikki tiedustelut välittömästi liiketoimintayksikön johtajalle ja lakiosastolle yrittämättä vastata tiedusteluun. Jos sinuun ottaa yhteyttä asianajaja, viranomainen (Yhdysvaltain oikeusministeriöstä, Yhdysvaltain liittovaltion kauppakomissiosta tai muusta kansallisesta, osavaltion tai kunnan virastosta), tutkija tai muu kolmas osapuoli koskien mahdollista tai käynnissä olevaa oikeudenkäyntiä tai tutkimusta huolimatta siitä, liittyykö oikeudenkäynti tai tutkimus yhtiöön, sinun on välittömästi ilmoitettava asiasta lakiosastolle. Työntekijöiden on myös välittömästi lähetettävä kaikki suulliset tai kirjalliset tietoja, asiakirjoja tai todistusta koskevat pyynnöt lakiosastolle. Asian välitön ilmoittaminen lakiosastolle on erittän tärkeää, mikäli pyynnöt tehdään kanteen, haasteen, todistajaksi kutsun tai määräyksen tai muun laillisen asiakirjan muodossa, jossa vaaditaan läsnäoloa oikeudessa tai vastausta. Kaikki alkuperäiset lailliset asiakirjat on lähetettävä välittömästi lakiosastolle. Et missään tapauksessa saa antaa vastauksia, tietoja tai asiakirjoja ottamatta ensin yhteyttä lakiosastoon. Sinun on ilmoitettava pyynnön tekevälle henkilölle, että yhtiön käytännön mukaisesti kyseiset pyynnöt hoitaa lakiosasto. 14. Poliittinen toiminta ja tuki Exide noudattaa kaikkia lakeja ja määräyksiä, jotka koskevat yhtiön varojen, omaisuuden, toimitilojen tai palvelujen käyttöä poliittisten puolueiden tai ehdokkaiden tukemiseen, ja kaikkia kampanjan rahoitusta koskevia ja poliittiis-eettisiä lakeja. Yhtiö ei kerää työntekijöiltä eikä heidän perheenjäseniltään laittomia poliittisia lahjoituksia eikä pyydä tai opasta työntekijöitä vapaaehtoistyöhön poliittisen ehdokkaan tai puolueen puolesta. Vastaavasti työntekijät eivät missään tapauksessa saa pyytää tai opastaa omia alaisiaan näihin toimiin. Työntekijät eivät saa pakottaa ketään ottamaan osaa poliittisen ehdokkaan tai komitean rahankeruuseen tai pakottaa muita tekemään lahjoituksia. Exide rohkaisee työntekijöitä osallistumaan poliittiseen prosessiin, ilmaisemaan omat mielipiteensä politiikasta tai poliittisista aiheista ja osallistumaan poliittiseen toimintaan. Näiden on kuitenkin tapahduttava työntekijän vapaa-aikana ja omalla kustannuksella. Yhtiö tunnustaa täysin oikeutesi päättää, osallistutko ja jos niin päätät, mille poliittisille ehdokkaille ja missä määrin annat rahallista tai ei-rahallista tukea. Kuitenkin jos osallistut tällaisiin toimiin tai annat poliittisia lausuntoja omasta henkilökohtaisesta poliittisesta näkökannastasi, et saa puhua tai toimia yhtiön puolesta ja sinun on vältettävä sitä, että se edes näyttäisi siltä. Exide voi lain mukaisesti käyttää resurssejaan ja kerätä varoja poliittisen toimintakomitean puolesta ja pyytää työntekijöitä osallistumaan siihen. Yhtiö voi myös tiedottaa työntekijöille lain sallimissa puitteissa poliittisista kysymyksistä, ehdotuksista ja lakiuudistuksista, jotka koskevat yhtiötä ja sen työntekijöitä. 15
15. Kansainvälinen liiketoiminta Työntekijöiden on noudatettava kaikkia lakeja niissä maissa, joissa he harjoittavat liiketoimia ja kaikkia Yhdysvaltain lakeja, jotka koskevat ulkomaista toimintaa (esimerkiksi Foreign Corrupt Practices Act (ulkomaan korruptiolaki); lakeja, jotka estävät yhteistyön ulkomaisten boikottien kanssa tai vaativat maakohtaisiin kauppasulkuihin osallistumista; sekä vienninsäätelylait). Työntekijöiden on myös osoitettava kunnioitusta ja kärsivällisyyttä niiden yhteisöjen ja maiden arvoja ja tapoja kohtaan, joissa yhtiö harjoittaa liiketoimintaa. a. The Foreign Corrupt Practices Act - ulkomaan korruptiolaki Yhtiön työntekijät ja agentit eivät saa suorittaa maksuja tai tehdä maksutarjouksia ulkomaisille viranomaisille, ulkomaisen viranomaisen työntekijälle tai edustajalle, poliittisen puolueen virkailijalle, poliittiselle ehdokkaalle tai julkisen kansainvälisen organisaation (esimerkiksi YK tai Maailmanpankki) virkailijalle pyrkimyksenään saada kyseinen virkailija vaikuttamaan lainsäädäntöön tai päätökseen tai avustaa yhtiötä saamaan tai ylläpitämään liiketoimintaa. Tämä käytäntö koskee maksuja lahjojen muodossa yhtä hyvin kuin rahan muodossa, ja se kattaa sekä henkilökohtaisten että yhtiön varojen käytön. Vaikka laki salliikin tietyntyyppisten maksujen suorittamisen ulkomaisille viranomaisille, mukaan lukien maksut, jotka edesauttavat normaaleja julkishallinnon toimia, on erittäin vaikeaa määritellä, mitkä maksut ovat sallittuja; se vaatii erityistaitoa ja isäntämaan käytännön tuntemusta. Laki on tältä osalta hyvin monimutkainen. Pienikin erehdys voi altistaa sekä yhtiön että sen työntekijät rikosoikeudellisiin toimenpiteisiin, huomattaviin sakkoihin ja vankeuteen. Tästä syystä säännöstökomitean tai lakiosaston on hyväksyttävä etukäteen kaikki ehdotetut maksut, jotka uskot olevat edesauttavia tai muuten lain sallimia. b. Tuonti- ja tullisäännökset Yhdysvaltain tulli- ja kauppalakien mukaan kaikkien tuontitavaroiden on oltava luokiteltu ja niiden arvo määritelty asianmukaisesti, ja niiden saapuessa Yhdysvaltoihin niissä on oltava asianmukaiset kiintiö- tai vienti/tuontilisenssit, tavaraselosteet, alkuperämaamerkinnät, konossementit ja kauppalaskut. Yhdysvaltain tullilaki ja yhtiön käytäntö kieltävät myös toisen maan kautta kuljetetut tuotteet, joissa tuotteet valmistetaan yhdessä maassa, kuljetetaan toiseen maahan ja sitten Yhdysvaltoihin toisen maan tavaselosteiden ja vientilisenssien kanssa. Lisätietoja tuotteiden tuonnista saat omasta johtoportaastasi, säännöstökomitealta tai lakiosastolta. c. Vientisäännökset Yhdysvaltain ulkoministeriön alaisen kansainvälistä aseliikennettä koskevien määräysten mukaan rajan ylittävässä Yhdysvalloista peräisin olevia tavaroita sisältävässä lähetyksessä, jotka on suunniteltu, valmistettu tai muunnettu erityisesti sotilaalliseen käyttöön, jokaisella tavaralla on oltava erillinen lisenssi. Yhdysvaltain kauppaministeriön hallinnassa olevien vientimääräysten mukaan kaupallisten tuotteiden ja palvelujen vienti Yhdysvalloista voi vaatia erityisen kauppaministeriön myöntämän vientiluvan. Sama voi myös koskea yhdysvaltalaista alkuperää olevien tuotteiden toisen maan kautta tapahtuvia kuljetuksia Yhdysvaltojen ulkopuolella olevasta maasta toiseen sekä tiettyjä ulkomaista alkuperää olevia vientituotteita, joissa on yhdysvaltalaista sisältöä. Lisätietoja tuotteiden viennistä saat omalta johtoportaaltasi, säännöstökomitealta tai lakiosastolta. 16
d. Boikotinvastaiset lait Työntekijöiden on harjotettava yhtiön liiketoimia Yhdysvaltain boikotinvastaisten lakien mukaisesti, joiden tarkoitus on estää yrityksiä osallistumasta ulkomaisiin boikotteihin maissa, joihin Yhdysvalloilla on ystävälliset suhteet. Käytännöllisesti katsoen boikotinvastaiset asiat tulevat aina esiin arabimaiden boikotoidessa israelilaisia tuotteita. Yleensä boikotinvastaiset lait ja säännöt estävät osallistumasta ulkomaiseen boikottiin, joko (i) kieltäytymällä liiketoimista toisen henkilön kanssa, (ii) soveltamalla syrjivää työhönottokäytäntöä, (iii) antamalla yhdysvaltalaisesta henkilöstä rotua, uskontoa, sukupuolta tai kansallista alkuperää olevaa tietoa, (iv) antamalla tietoa henkilön jäsenyyksistä tai liikesuhteista boikotoidussa maassa (esimerkiksi Israel) tai henkilöstä, jonka liiketoimia uskotaan rajoitettavan boikotoivissa maissa, tai (v) käyttämällä remburssia, joka sisältää boikottisäännöksiä. Koska yhtiön on raportoitava boikotointipyynnöt, sinun on ilmoitettava säännöstökomitealle tai lakiosastolle boikotointipyynnöstä. e. Yhdysvaltojen kauppasulut Työntekijöiden on harjoitettava yhtiön liiketoimintaa International Emergency Economic Powers Act -lain (kansainvälinen hätätilanteen talousvaltuuksia koskeva laki) ja Trading With the Enemy Act -lain (kaupankäynnistä vihollisen kanssa koskeva laki) kaupparajoitusten mukaisesti. On olemassa myös lista henkilöistä ja yhteisöistä, joiden kanssa yhtiö ei saa käydä kauppaa. Nämä kyseisten lakien kiellot ja rajoitukset vaikuttavat vientiin, tuontiin, matkustukseen, valuuttatapahtumiin ja omaisuuteen ja tileihin tietyissä maissa, joko suoraan tai kolmansien osapuolien kautta. Ennen liiketoimia ulkomaan kanssa on varmistettava, ettei mitään kaupparajoituksia ole voimassa kyseisen maan osalta. Kaikki kauppasulussa olevien maiden kanssa aioitut yhteydenotot on ensin annettava lakiosaston arvioitavaksi. On huomioitava, että Yhdysvaltojen Kuuban kauppasulku koskee sekä yrityksiä Yhdysvalloissa että näiden tytäryhtiöitä ulkomailla. Sekä Kanada ja Euroopan unioni ovat omaksuneet blokkauslainsäädännön, joka estää kanadalaisia tai eurooppalaisia yrityksiä kieltäytymästä kaupankäynnistä Kuuban kanssa Yhdysvaltain kauppasulun takia. Tästä syystä näiden yritysten työntekijöitä pyydetään antamaan kaikki Kuubaan liittyvät asiat säännöstokomitealle tai lakiosastolle. 17
Vakuutus ja todistus Todistan täten, että olen vastaanottanut ja luen Exide Technologiesin eettiset ja liiketoiminnan periaatteita koskevat säännöt ( säännöt ). Ymmärrän, että minun on noudatettava säännöissä annettuja normeja ja menettelytapoja ja soveltuvia yhtiön toimintaperiaatteita työsuhteeni jatkamiseksi yhtiön kanssa. Ymmärrän myös, että mikäli minulla ei ole pysyvää työsopimusta (at will), säännöt ja yhtiön toimintaperiaatteet eivät muuta työtilannettani millään tavalla, eivätkä säännöt tai yhtiön toimintaperiaatteet muodosta työsuhdesopimusta. Vahvistan, että mikäli toimin sääntöjen, yhtiön toimintaperiaatteiden tai lakien vastaisesti tai saan tietää sääntöjen, yhtiön toimintaperiaatteiden tai lakien vastaisista toimista, ilmoitan siitä välittömästi säännöissä annettuja toimenpiteitä noudattaen. Nimi (painokirjaimin) Allekirjoitus Päivämäärä 18