Lainvalmisteluosasto 26.6.2009 VIHREÄ KIRJA TUOMIOISTUIMEN TOIMIVALLASTA SEKÄ TUOMIOIDEN TUNNUSTAMISESTA JA TÄYTÄNTÖÖNPANOSTA SIVIILI- JA KAUPPAOIKEUDEN ALALLA ANNETUN NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 44/2001 TARKISTAMISESTA - SUOMEN VASTAUS Komissio toteaa kertomuksessaan [KOM(2009) 174 lopullinen], että Bryssel I asetuksella luotu järjestelmä, joka perustuu kattaviin toimivaltasäännöksiin, rinnakkaisten menettelyjen koordinointiin ja tuomioiden liikkuvuuteen, on yleisesti ottaen tehokas. Suomi yhtyy tältä osin komission kantaan. Kuten komissiokin toteaa, myös hyvin toimivan asetuksen toimintaa on mahdollista edelleen parantaa. Vihreässä kirjassa [KOM(2009) 175 lopullinen] komissio esittää miltä osin ja millä tavoin asesuksen toimintaa voitaisiin tehostaa. Kansainvälisen siviiliprosessin alalla Bryssel I asetus on olemassa olevista instrumenteista keskeisin. Muun muassa tästä syystä asetukseen tehtäviä muutoksia ja niiden käytännön seurauksia on harkittava perusteellisesti. Komission kertomuksessa ja vihreässä kirjassa esittämien näkemysten ja ehdotusten perusteella ei voi ottaa lopullista kantaa niihin mahdollisiin hyötyihin ja haittoihin, joihin ehdotusten toteuttaminen voisi johtaa. Suomen näissä huomautuksissa esittämät kannanotot ovatkin vielä alustava ja suuntaa antava. Suomi suhtautuu yleisesti ottaen myönteisesti komission tekemiin ehdotuksiin ja pitää Bryssel I asetuksen soveltamisesta laadittua raporttia sekä sen perusteella tehtyä vihreää kirjaa hyvänä pohjana varsinaisen säädösehdotuksen tekemiselle. Suomen kanta vihreässä kirjassa esitettyihin ehdotuksiin Kysymys 1: Olisiko kaikkien siviili- ja kauppaoikeuden alalla annettujen tuomioiden vapaa liikkuvuus sisämarkkinoilla taattava ilman välivaiheen menettelyjä (eksekvatuurimenettelystä luopuminen)? Jos olisi, tarvitaanko edelleen jonkinlaisia varotoimia edellytyksenä sille, että eksekvatuurimenettelystä voidaan luopua? Jos tarvitaan, mitä? Suomi kannattaa ehdotusta tuomioiden liikkuvuuden edistämisestä eksekvatuurimenettelystä luopumalla. Tämä kuitenkin edellyttää, että tuomioita ei J:\LAVO\RPY\HENKILÖT\Leppänen Maarit\Bryssel I Suomen vastaus Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Telekopio Sähköpostiosoite Eteläesplanadi 10 PL 25 (09) 160 03 (09) 1606 7730 oikeusministerio@om.fi HELSINKI 00023 VALTIONEUVOSTO
2(8) jatkossakaan tunnustettaisi tai pantaisi täytäntöön, ellei oikeudenkäynti tuomion alkuperävaltiossa täyttäisi tiettyjä asianosaisten oikeusturvan varmistavia vähimmäiskriteereitä. Bryssel I asetuksessa nämä vähimmäistakeet turvataan nimenomaan eksekvatuurimenettelyssä (34 35 artiklat). Eksekvatuurimenettelystä luovuttaessa niiden noudattamisesta on varmistuttava jollakin toisella tavalla, esimerkiksi tuomiovaltiossa annettavalla sertifikaatilla. Eksekvatuurimenettelystä luopumista ei tulisi toteuttaa jäsenvaltioiden oikeudenkäyntimenettelyä koskevaa kansallista lainsäädäntöä harmonisoimalla. Se olisi myös ristiriidassa jo subsidiariteettiperiaatteenkin kanssa. Asetuksessa tulisi sen sijaan säätää tietyt prosessuaaliset vähimmäisvaatimukset, joiden noudattaminen tekisi eksekvatuurimenettelyn tarpeettomaksi. Näin on tehty sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 805/2004 riitauttamattomia vaatimuksia koskevan eurooppalaisen täytäntöönpanoperusteen käyttöönotosta että Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 861/2007 eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä. Näissä käyttöönotettu järjestelmä olisi hyvä pohja myös Bryssel I asetusta uudistettaessa. Komission tulevaa ehdotusta käsiteltäessä tulee myös harkittavaksi, voidaanko kaikki nykyiset kieltäytymisperusteet siirtää tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuimen arvioitavaksi. Vastaajan oikeusturvan toteutuminen yksittäisissä, joskin harvinaisissa tilanteissa voi edellyttää, että kysymys siitä, onko annettu tuomio oikeusjärjestyksen vastainen, ristiriidassa aiemmin annetun tuomion kanssa tai sellaisen tuomioistuimen antama, joka ei ole asetuksen yksinomaista toimivaltaa koskevien säännösten nojalla ollut toimivaltainen, edelleen ratkaistaisiin täytäntöönpanovaltion tuomioistuimessa. Kysymys 2: Voitaisiinko erityistä toimivaltaa koskevia asetuksen säännöksiä mielestänne soveltaa kolmansissa maissa oleviin vastaajiin? Millaisia muita toimivaltaperusteita tarvitaan tällaisten vastaajien varalta? Miten asetuksessa olisi huomioitava kolmansien maiden tuomioistuinten yksinomainen toimivalta ja kolmansien maiden tuomioistuimissa vireille pannut asiat? Millaisin edellytyksin kolmansissa maissa annetut tuomiot olisi tunnustettava ja pantava täytäntöön yhteisössä erityisesti silloin, kun asiaan liittyy pakottavaa yhteisön lainsäädäntöä tai kun jäsenvaltioiden tuomioistuimilla on yksinomainen toimivalta? Bryssel I asetusta sovelletaan, jos vastaajalla on kotipaikka jäsenvaltiossa. Vihreässä kirjassa esitetään harkittavaksi asetuksen toimivaltasäännösten soveltamisalan laajentamista koskemaan oikeudenkäyntejä, joissa vastaajalla on kotipaikka yhteisön ulkopuolisessa ns. kolmannessa valtiossa. Suomi katsoo, että ehdotusta tulisi arvioida perusteellisesti, mutta pitää ehdotusta sinänsä varteenotettavana. Esimerkiksi 5 ja 6 artiklan erityistä toimivaltaa koskevia säännöksiä voitaisiin harkita sovellettavaksi eräissä tapauksissa myös kolmansissa maissa oleviin vastaajiin. Eräs mahdollinen ratkaisu voisi myös olla, että kansallisten toimivaltasäännösten soveltamista rajoitettaisiin niihin tilanteisiin, jolloin mikään tuomioistuin ei ole asetuksen säännösten mukaan toimivaltainen. Asetuksen 5 artiklaan voitaisiin myös lisätä vain kolmansista maista oleviin vastaajiin sovellettavat toimivaltaperusteet. Tällöin voitaisiin 4 artiklan 2 kappaleen kumoamista harkita. Pääasiallisena instrumenttina Euroopan unionin jäsenvaltioiden ja kolmainsien valtioiden välisissä suhteissa tulisi kuitenkin olla
3(8) kansainvälinen sopimus asianomasten valtioiden kanssa. Esimerkiksi uuteen Luganon yleissopimukseen liittymistä tulisi edesauttaa. Oikeudenkäynnin vireilläoloa (lis pendens) koskevaa säännöstä voitaisiin tarkistaa siten, että sitä sovelletaan myös tilanteissa, joissa samaa asiaa ja samoja asianosaisia koskeva riita on jo vireillä kolmannessa valtiossa ja kolmannessa valtiossa annettu tuomio tunnustetaan kysymyksessä olevassa jäsenvaltiossa. Vihreässä kirjassa esitetään harkittavaksi, että asetukseen sisällytettäisiin yhdenmukaiset säännökset siitä, milloin kolmannessa valtiossa annettuja tuomiota tunnustetaan ja pannaan täytäntöön jäsenvaltioissa. Suomi suhtautuu ehdotukseen varauksellisesti. Tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta tulisi vastedeskin sopia yhteisön ja kolmannen valtion tai kolmansien valtioiden välisin valtiosopimuksin. Uusi Luganon yleissopimus ja Haagin oikeuspaikkasopimuksia koskeva yleissopimus ovat esimerkkejä tällaisista sopimuksista. Kysymykset 3 5 (lis pendens): Oikeuskäsittelyn vireilläoloa koskevan säännöksen tarkistamistarve on tuotu esiin jo edellä. Säännöksen tarkistamisen tarpeellisuutta käsitellään vihreän kirjan 5 kohdassa mutta myös oikeuspaikkasopimuksia koskevassa 3 kohdassa ja teollisoikeuksia koskevassa 4 kohdassa. Suomi pitää tarkoituksenmukaisempana käsitellä asetuksen 27 artiklan muuttamistarvetta yhtenä kokonaisuutena. Lis pendens säännös on yleisesti ottaen toiminut hyvin. Nykymuodossaan Bryssel I asetuksen lis pendens säännös mahdollistaa kuitenkin myös sen väärinkäytön. Jos samaa asiaa ja samoja asianosaisia koskeva riita-asia on saatettu vireille useassa tuomioistuimessa, on muiden tuomioistuinten kuin sen, jossa asia on ensiksi saatettu vireille, keskeytettävä asian käsittely kunnes on ratkaistu, että tuomioistuin, missä kanne on ensin nostettu, on toimivaltainen. Näin on toimittava, vaikka olisi ilmeistä, että tuomioistuin, jossa kanne on ensimmäisenä saatettu vireille, ei ole oikea forum. Asian käsittelyä oikeassa oikeuspaikassa voidaan näin viivästyttää saattamalla esimerkiksi negatiivinen vahvistuskanne vireille sellaisessa jäsenvaltiossa, jossa oikeudenhoito tunnetusti on hitaampaa. Tällaisia oikeudenkäyntejä torpedokanteita on pantu vireille esim. teollisoikeuksia koskevissa riita-asioissa. Menettelyn käyttö ei kuitenkaan ole rajoittunut ainoastaan teollisoikeuksia koskeviin riitoihin. Ongelma on sama esimerkiksi oikeuspaikkasopimusten kohdalla. Oikeuspaikkasopimuksen osoittaman tuomioistuimen asemaa olisi tarvetta vahvistaa tilanteessa, jossa oikeudenkäynti on pantu vireille myös muussa kuin oikeuspaikkasopimuksen osoittamassa oikeuspaikassa. Selkeitä, yksinkertaisia ratkaisumalleja ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi vaihtoehto, jonka mukaan oikeuspaikkasopimuksen nojalla toimivaltainen tuomioistuin tai pääasiassa toimivaltainen tuomioistuin jatkaisi asian käsittelyä, voisi johtaa ristiriitaisiin tuomioihin. Komission kertomuksen ja vihreän kirjan perusteella voitaisiin kuitenkin jo tässä vaiheessa todeta, että lis pendens säännöstä olisi tarkistettava siten, ettei se ehdottomuudessaan mahdollista väärinkäyttöä erityisesti tilanteissa, joissa on ilmeistä, että tuomioistuin, jossa asia on ensimmäisenä saatettu vireille, ei ole toimivaltainen asiaa
4(8) tutkimaan. Eräs vaihtoehto voisi olla, ettei lis pendens säännöstä sovellettaisi silloin, kun on vireillä rinnakkaisia menettelyjä, jossa toisessa käsitellään pääasiaa ja jossa toisessa on nostettu negatiivinen vahvistuskanne. Samalla olisi kuitenkin otettava huomioon, etteivät kaikki negatiiviset vahvistuskanteet ole aiheettomia. Kysymys 4: Mitkä nykyisen patenttioikeudenkäyntijärjestelmän puutteet olisi ensisijaisesti ratkaistava asetuksen (EY) N:o 44/2001 yhteydessä? Mitä edellä esitetyistä vaihtoehdoista pidätte sopivina keinoina turvata asetuksen puitteissa teollis- ja tekijänoikeudet sekä oikeuksien haltijoiden (oikeuksien täytäntöönpano ja puolustaminen) että niiden osapuolten kannalta, jotka pyrkivät kiistämään oikeudet? Bryssel I asetuksen 22 artiklan 4 kohdan 1 kappaleen mukaan asianosaisten kotipaikasta riippumatta yksinomainen toimivalta asiassa, joka koskee patentin, tavaramerkin, mallin tai muiden senkaltaisten tallettamista tai rekisteröimistä edellyttävien oikeuksien merkitsemistä rekisteriin tai oikeuksien pätevyyttä, on sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, missä tallettamista tai rekisteröintiä on pyydetty tai missä se yhteisön säädöksen tai kansainvälisen sopimuksen määräysten mukaan katsotaan tapahtuneeksi. Suomen näkemyksen mukaan sanottua artiklaa olisi selvennettävä siten, että teollisoikeuden loukkausta koskevassa oikeudenkäynnissä esitetty teollisuusoikeuden mitättömyyttä koskeva väite ei sinänsä johda oikeudenkäynnin keskeyttämiseen. Mitättömyysväiteen esittäminen tulisi ainoastaan antaa tuomioistuimelle oikeuden harkintansa mukaan lykätä asian käsittely rajoitetun ajan, jota ei tulisi voida pidentää. Suomi suhtautuu varovaisesti asetuksen monilukuisia vastaajia koskevan säännöksen tarkistamiseen siten, että teollisoikeuden loukkausta koskeva riita voitaisiin käsitellä esimerkiksi kansainvälisen konsernin eurooppalaisen emoyhtiön kotipaikan tuomioistuimessa, eikä eri jäsenvaltioissa toimivien itsenäisten yksittäisten vastaajien (esim. tytäryhtiöiden) kotipaikan tuomioistuimessa tai sen valtion tuomioistuimessa, jossa vahinko on aiheutunut (ns. spider in the web teoria). Vastaaja voisi tällöin joutua vastaamaan vieraaseen valtion, johon sillä ei ole muuta yhteyttä kuin yhden omistajan kotipaikka. Myös ehdotukseen, jossa useita vastaajia koskeva loukkauskanne voitaisiin käsitellä loukkauksesta ensisijaisesti vastuussa olevan vastaajan jäsenvaltion tuomioistuimessa, liittyy moninaisia ongelmia erityisesti niille muista jäsenvaltioista oleville vastaajille, jotka joutuisivat osallistumaan vieraalla kielellä käytävään oikeudenkäyntiin heille vieraassa valtiossa. Loukkauksesta vastuussa olevan ensisijaisen vastaajan määrittäminen ei aina ole yksiselitteistä. Tilanteessa olisi myös ratkaistava sovellettavaan lakiin liittyvät ongelmat. Eurooppalaisen patenttisopimuksen nojalla myönnetty patentti on yhteisestä myöntämismenettelystä huolimatta kansallinen patentti, johon näin ollen sovelletaan kussakin jäsenvaltiossa patentteihin sovellettavaa lakia. Näistä syistä eurooppapatentteihin liittyvät ongelmat voisivat parhaiten olla ratkaistavissa eurooppapatenttien oikeudenkäyntijärjestelmän perustamiseen tähtäävän työn puitteissa.
5(8) Kysymys 5: Miten eri jäsenvaltioiden tuomioistuimissa käynnistettyjen rinnakkaisten menettelyjen koordinointia (vireilläoloa koskeva säännös) voitaisiin mielestänne parantaa? Olisiko useiden osapuolten käynnistämien ja/tai useita osapuolia vastaan käynnistettyjen menettelyjen yhdistämisestä mielestänne säädettävä yhteisön tasolla yhdenmukaisten säännösten pohjalta? Suomi katsoo aiheelliseksi selvittää, voidaanko ja millä tavoin lis pendens tilanteisiin ja samassa yhteydessä käsiteltäviin kanteisiin liittyviä ongelmakohtia purkaa vahvistamalla viestintää ja yhteistyötä tuomioistuinten kesken tai tarkistamalla säännöstä edellä 3 5 kysymyksessä selostetulla tavalla. Samoin voidaan selvittää missä määrin olisi tarpeellista mahdollistaa useiden kantajien nostamien ja/tai useita vastaajia vastaan nostettujen kanteiden yhdistäminen yhdenmukaisten säännösten pohjalta. Tämä saattaa kuitenkin olla ongelmallista kansallisten oikeudenkäyntiä koskevien säännösten eroavaisuuksien johdosta. Asetuksessa ei ole säännöksiä esimerkiksi ryhmäkanteiden tai muiden vastaavan tyyppisten kanteiden varalta, joissa kantajia on useita. Asetuksen 28 artiklassa mahdollistetaan kuitenkin toisiinsa liittyvien kanteiden yhdistämisen. Sanotuissa tilanteessa sovelletaan kulloinkin kysymyksessä olevassa jäsenvaltiossa sovellettavaa kanteiden kumulaatiota koskevaa lainsäädäntöä. Jos esimerkiksi kuluttajan kollektiivista oikeussuojaa koskevan hanke johtaisi yleiseurooppalaisen ryhmäkannemenettelyn säätämiseen, olisi todennäköisesti aiheellista sisällyttää kanteiden yhdistämistä tai useita kantajia koskeva toimivaltasäännös myös Bryssel I asetukseen. Suomi ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa ole valmis ottamaan kantaa siihen, onko sanottu säännös tarpeellinen vai ei. Vielä voidaan huomauttaa, että Suomessa ryhmäkannemenettelyssä on vain yksi kantaja, joka edustaa koko ryhmää. Kysymys 6: Katsotteko, että väliaikaisten toimenpiteiden vapaata liikkuvuutta voidaan parantaa kertomuksessa ja tässä vihreässä kirjassa kuvatuilla tavoilla? Voitteko esittää muita keinoja parantaa liikkuvuutta? Bryssel I asetuksen mukaan vastapuolta kuulematta (ex parte) annettu turvaamistoimenpide ei ole pantavissa täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa. Täytäntöönpano edellyttää kontradiktorista menettelyä. Turvaamistoimenpiteen antaminen ei kuitenkaan edellytä, että tuomioistuimella olisi toimivalta asetuksen toimivaltasäännösten perusteella. Turvaamistoimenpiteitä voidaan näin ollen hakea ja saada kansallisten säännösten nojalla. Jo se, että kontradiktorisessa (inter partes) menettelyssä annettu turvaamistoimenpide olisi täytäntöönpantavissa kaikissa jäsenvaltioissa ilman täytäntöönpanoa edeltävää eksekvatuurimenettelyä, tehostaisi turvaamistoimenpiteiden liikkuvuutta rajojen yli. Vastapuolta kuulematta annettujen turvaamistoimenpiteiden täytäntöönpano toisessa jäsenvaltiossa ilman täytäntöönpanoa edeltävää eksekvatuurimenettelyä edellyttäisi omia turvaamistoimenpiteitä koskevia, vastaajan oikeudet turvaavia vähimmäissäännöksiä. Näissä olisi varmistettava vakuussäännökset, oikeus vahingonkorvaukseen, säännökset siitä, milloin varsinainen kanne viimeistään on pantava vireille jne. Näiden oikeusturvatakeiden sisällyttäminen Bryssel I asetukseen voisi osoittautua varsin työlääksi.
6(8) Komissio on ongelmakohtana kiinnittänyt huomiota turvaamistoimiin, joiden tarkoituksena on todistajien kuuleminen sen mahdollistamiseksi, että pyynnön esittäjä voi arvioida mahdollisen kanteen nostamisen tarkoituksenmukaisuuden (ns. discovery menettely). Suomi suhtautuu varauksellisesti tämän tyyppisiä turvaamistoimenpiteitä koskevien päätösten täytäntöönpanoon. Mahdollinen oikeusapu tulisi tällaisessa tilanteessa antaa todisteiden vastaanottamista koskevan asetuksen mukaisesti. Komissio katsoo vihreässä kirjassa, että tulkintaongelmia on liittynyt siihen, miten turvaamistoimenpide määritellään. Suomi ei ainakaan vielä tässä vaiheessa ole valmis yhtymään tältä osin komission näkemykseen. On tärkeää, ettei turvaamistoimenpiteitä ja niiden täytäntöönpanoa koskevilla säännöksillä muuteta asetuksessa säädettyjä varsinaisia toimivaltaperusteita esimerkiksi säätämällä, että muun kuin asetuksen nojalla toimivaltaisen tuomioistuimen määräämä velvollisuus väliaikaisesti maksaa riidan kohteena oleva saatava kantajalle olisi asetuksen nojalla täytäntöönpanokelpoinen toimenpide. Pääasiassa toimivaltaisen ja turvaamistoimen määränneen tuomioistuimen keskinäisiä toimivalta- ja vuorovaikutussuhteita voitaisiin tarkistustyön yhteydessä selventää. Kysymys 7: Millaisia toimia yhteisön tasolla mielestänne tarvitaan, jotta voidaan vahvistaa välityssopimusten tehoa, varmistaa oikeudenkäynnin ja välimiesmenettelyn hyvä koordinointi, lisätä välitystuomioiden tehoa? Vuoden 1958 New Yorkin yleissopimuksen soveltamiseen ei tulisi puuttua Bryssel I asetuksessa. Suomi suhtautuu kuitenkin puoltavasti asetuksen 1 artiklan 2 kohdan d alakohdan kumoamiseen. Kumoamisesta seuraisi, että välimiesmenettelyä sekä välitystuomion tunnustamista ja täytäntöönpanoa tukevat oikeudenkäynnit yleisissä tuomioistuimissa sisällytettäisiin asetuksen soveltamisalaan. Kuten komissio on vihreässä kirjassaan esittänyt, asetukseen tulisi tällöin sisällyttää säännökset toimivaltaisesta tuomioistuimesta välimiesmenettelyyyn liittyvissä asioissa. Niissä tapauksissa, joissa välimiesmenettelyn paikka (place/seat of arbitration) on tiedossa, tulisi sen valtion tuomioistuimilla, missä välimiesmenettelyn paikka on, olla yksinomainen toimivalta. Tämä koskisi myös välityssopimuksen pätevyyttä, voimassaoloa ja soveltuvuutta koskevia asioita. Tässä yhteydessä olisi huomattava, että välimiesmenettely voi tapahtua osittain tai jopa kokonaan muussa valtiossa kuin siinä, missä on välimiesmenettelyn paikka. Toimivaltainen tuomioistuin olisi kuitenkin aina tuomioistuin siinä valtiossa, jossa sovittu tai määrätty välimiesmenettelyn paikka on. Jos välimiesmenettelyn paikka ei ole tiedossa, voitaisiin harkita toimivallan antamista sen valtion tuomioistuimille, jotka asetuksen mukaan olisivat toimivaltaisia ratkaisemaan asianosaisten välisen riidan, jollei välityssopimusta olisi tehty. Bryssel I asetuksen 1 artiklan 2 kohdan d alakohdan kumoamisesta seuraisi, että välityssopimuksen pätevyyttä ja välitystuomion pätemättömyyttä koskevat tuomiot tunnustettaisiin muissa jäsenvaltioissa. Tämä olisi tarkoituksenmukaista.
7(8) Kun riita-asiain oikeudenkäynnissä on vedottu toisessa jäsenvaltiossa tapahtuvaa välimiesmenettelyä tarkoittavaan välityssopimukseen ja sillä perusteella vaadittu kanteen jättämistä tutkimatta ja kantaja kiistää välityssopimuksen pätevyyden, soveltuvuuden tai voimassaolon, olisi asian käsittelyä lykättävä ja asetettava määräaika, jossa välityssopimuksen pätevyyttä, soveltuvuutta tai voimassaoloa koskeva vahvistuskanne on nostettava siinä valtiossa, jossa välimiesmenettelyn paikka on (place/seat of arbitration). Välityssopimuksen pätevyyttä koskevaa yhteistä lainvalintasäännöstä ei ole tarkoituksenmukaista ottaa Bryssel I asetukseen, vaan sellainen olisi, jos sitä pidetään tarpeellisena, otettava maailmanlaajuiseen YK:ssa valmisteltuun asiakirjaan. Asetuksen 1 artiklan 2 kohdan d alakohdan kumoamisesta seuraisi myös, että kaikkia asetuksen toimivaltasäännöksiä sovelletaan välimiesmenettelyn tueksi tarkoitettuihin turvaamistoimenpiteisiin. Asetukseen ei tule ottaa säännöstä, jonka mukaan välitystuomion kanssa ristiriidassa olevan tuomion tunnustaminen ja täytäntöönpano voitaisiin evätä. Jos tuomio, joka asetuksen mukaan olisi tunnustettava ja välitystuomio, joka New Yorkin sopimuksen mukaan on tunnustettava, ovat ristiriidassa keskenään, on ristiriita ratkaistava yleisten kansainvälisen oikeuden periaatteiden mukaisesti. Asetukseen ei myöskään tulisi ottaa säännöstä tuomioistuimen yksinomaisesta toimivallasta vahvistaa välitystuomio täytäntöönpanokelpoiseksi. Tämän tyyppiset säännökset eivät kuulu Bryssel I asetukseen, vaan erilliseen asiakirjaan, jonka pohjana olisi New Yorkin konvention V artikla. Suomi haluaa vielä tässä yhteydessä korostaa, että Bryssel I asetuksen soveltamisalan tarkistaminen edellä sanotulla tavalla ei siirtäisi varsinaista välimiesmenettelyä yhteisön toimivallan piiriin. Toimivalta tehdä välimiesmenettelyä koskevia yleissopimuksia kuuluisi jatkossakin jäsenvaltioille. Kysymys 8: Katsotteko, että asetuksen toimivuutta voidaan parantaa edellä (vihreän kirjan 8 kohdassa) esitetyillä tavoilla? Soveltamisala Suomi ei näe tarvetta kaventaa erityisiä oikeudenaloja koskevien sopimusten ensisijaisuutta koskevan 71 artiklan soveltamisalaa. Elatusapuasiat olisi aiheellista rajata asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle erityisesti siitä syytä, että elatusapuasioista on säädetty oma asetus, joka tulee täysmääräisesti voimaan kesäkuussa vuonna 2011. Tuomioistuinten toimivalta Suomi katsoo, että asetuksessa käytössä oleva kotipaikkakäsite (domicile) voitaisiin luonnollisten henkilöiden osalta korvata asuinpaikka-käsitteellä (habitual residence). Tähän tosin pyrittiin jo edellisen tarkistuksen yhteydessä, ja käsitteen muuttaminen osoittautui tuolloin varsin hankalaksi projektiksi. Irtaimen omaisuuden sijaintipaikkaa koskevan ei-yksinomaisen toimivaltaperusteen ottamista asetukseen, kun on kysymys tällaisen omaisuuden hallinnasta tai omaisuuteen kohdistuvasta esineoikeudesta, voidaan harkita.
8(8) Työsopimusten osalta voidaan harkita, millä edellytyksillä on tarpeellista säätää mahdollisuudesta yhdistää vireille pannut kanteet asetuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan. Tällainen yhdistäminen tulisi olla mahdollinen vain työntekijän eduksi. Kiinteistön vuokrasopimuksia koskevan yksinomaisen toimivaltasäännöksen soveltamisalaa olisi aiheellista rajoittaa erityisesti loma-asuntojen ja toimistotilojen osalta. Suomi puoltaa asetuksen 15 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan sanamuodon yhdenmukaistamista direktiivissä 2008/48/EY olevan kulutusluoton määritelmän kanssa. Tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano Virallisten asiakirjojen, uhkasakkojen ja seuraamusten liikkuvuuden edistäminen asetusta muuttamalla edellyttäisi lisäselvitystä. Suomi puoltaa otteen tuomiosta sisältävän vakiolomakkeen käyttöönottamista kaikilla virallisilla kielillä. Vaatimus siitä, että täytäntöönpanoa pyytävän hakijan on ilmoitettava osoite täytäntöönpanovaltiossa tiedoksiantoja varten tai nimettävä oikeudenkäyntiasiamies, on Suomen käsityksen mukaan vanhentunut, ja siitä tulisi sen vuoksi luopua. Ylijohtaja Pekka Nurmi Lainsäädäntöneuvos Maarit Leppänen