Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 1 (7) 7 Asuntotonttien varausten jatkaminen, eräiden tontinvarausten rahoitus- ja hallintamuotojen muuttaminen, tontinvarausten päättäminen ja tonttien siirtäminen jatkuvaan hakuun HEL 2015-013449 T 10 01 01 00 Päätösehdotus A B päättää jatkaa liitteenä nro 1 olevasta taulukosta ilmeneviä varausaikoja 31.12.2016 saakka entisin ehdoin ja jäljempänä päätöskohdassa B esitetyin tarkennuksin ja muutoksin. päättää hyväksyä seuraavat päätöskohdassa A tarkoitettuja varauksia koskevat vähäiset tarkistukset ja muutokset: 33. Kaarela (Honkasuo) - Oy Timber Frame Ltd:n, Presion Oy:n ja Uudenmaan Rakennustekniikka Oy:n varausopimusta (liite nro 5) muutetaan tonttien 33354/1 ja 33355/1 osalta siten, että näille tonteille tulee toteuttaa Hitas II -omistusasuntotuotannon sijasta hintakontrolloitua omistusasuntotuotantoa. Mainituille tonteille toteutettavien asuntojen hintapuitteena eli korkeimpana sallittuna keskimääräisenä velattomana enimmäismyyntihintana pidetään 3 100 euroa/asm² (sis. alv). Hintapuite sidotaan rakennusindeksin pistelukuun 6/2010 ja sitä tarkistetaan indeksin muutoksen mukaisesti. Varauksensaajien tulee edellä mainittujen tonttien osalta noudattaa Hitas-ehtojen sijaan liitteenä nro 6 olevia hintakontrolloidun tuotannon lisäehtoja. 40. Suutarila - Arkkitehtitoimisto Erat Oy:n varaus muutetaan yhteiseksi Basso Building Systems Oy:n kanssa. Aiempi varaus Arkkitehtitoimisto Erat Oy:lle koski tonttia 40223/1, josta on muodostettu tontit 40223/2-4. Näistä tontti 3 on jo rakennettu. Varauksen jatkaminen koskee siten tontteja 40223/2 ja 4. 47. Mellunkylä (Kivikko)
Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 2 (7) C D E - Suomen Aktiivitalo Oy:lle varattiin aiemmin tontti 47079/5. Yritys on vaihtanut nimeä WAY Structural Technology Oy:ksi, joten varauksen jatkaminen merkitään edellä mainitulle yritykselle. päättää merkitä seuraavat tontinvaraukset päättyneiksi ja siirtää tontit jatkuvaan hakuun: 28. Oulunkylä (Maunula) - Kanta-Suomen Asumisoikeusyhdistykselle varatun tontin 28327/1 rakentaminen ei ole edennyt toteutusedellytysten puuttuessa. 38. Malmi (Sepänmäki) -Rakennustoimisto Rasto Oy:n konkurssin johdosta varaus tontteihin 38232/8, 9 ja 10. 54. Vuosaari (Kurkimoisio) - Investors House Oy:n ilmoituksesta varaus tontteihin 54037/6 ja 54145/1. toteaa Oulun Rakennusteho Oy:lle kaupunginhallituksen päätöksellä 8.4.2013 (400 ) tehdyn tontteja 33350/1 ja 2, 33351/1 ja 2 sekä 33352/1 koskevan varauksen ja mainitun päätöksen perusteella Oulun Rakennusteho Oy:n ja Helsingin kaupungin välillä 21.5.2013 allekirjoitetun varaussopimuksen (liite nro 8) päättyneeksi. Selvyyden vuoksi todetaan, että varaussopimus on sen ehtojen mukaan päättynyt 31.12.2014. Oulun Rakennusteho Oy on laiminlyönyt varattujen tonttien toteuttamisen varaussopimuksen mukaisesti, jossa se sitoutui soveltuvin osin noudattamaan tontteja koskevassa kilpailuohjelmassa esitettyjä vaatimuksia. Tämän vuoksi kiinteistölautakunta päättää periä Oulun Rakennusteho Oy:ltä sopimussakkoa kunkin varatun asuntotontin (tontit 33350/1, 33351/1 ja 33352/1) osalta 10 000 euroa (yhteensä 30 000 euroa). Kaupungilla ei ole mainitun perittävän sopimussakon tultua suoritetuksi muita vaatimuksia mainitun varaussopimuksen perusteella. päättää siirtää seuraavat tontit jatkuvaan hakuun: 41. Suurmetsä (Alppikylä)
Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 3 (7) Tiivistelmä Esittelijän perustelut Varausten jatkamisesta yleisesti - ATY-tontit (asuin- ja työpaikkarakennusten korttelialue) 41296/4 ja 5. Helsingin kaupungilla on varattuina asuntotontteja noin 20 500 asunnon rakentamista varten. Tontinvarauksissa noudatetun käytännön mukaan varausaika on noin 2 vuotta. Vuoden 2014 ja 2015 lopuilla päättyi muun ohella 14 eri rakennusalan toimijan tontinvaraukset. Päättyneet varaukset kohdistuvat laajasti eri varauksensaajille. Nämä hankkeet eivät siis eri syistä ole varausaikana edenneet rakennuslupa- eivätkä rakentamisvaiheeseen. Valtaosa hankkeista on viivästynyt joko kaavoituksen keskeneräisyyden tai asuntojen heikon kysynnän vuoksi. Varausten jatkamisen yhteydessä kahden Oy Timber Frame Ltd:lle, Presion Oy:lle ja Uudenmaan Rakennustekniikka Oy:lle Kaarelan Honkasuon alueelta varatun tontin rahoitus- ja hallintamuoto esitetään rakentumisen edistämiseksi muutettavaksi Hitas II -omistusasuntotuotannosta hintakontrolloiduksi omistusasuntotuotannoksi. Muutos on vähäinen. Eräät toimijat ovat ilmoittaneet luopuvansa varauksista, joten näiden tonttien osalta varaukset merkitään päättyneiksi. Kahta varausta ei esitetä jatkettaviksi yhden varauksensaajan passiivisuuden vuoksi ja toisen varauksensaajan konkurssin takia. Helsingin kaupungilla on varattuina asuntotontteja noin 20 500 asunnon rakentamista varten. Tontinvarauksissa noudatetun käytännön mukaan varausaika on noin 2 vuotta, jona aikana hankkeen tulisi lähtökohtaisesti edetä ainakin rakennuslupavaiheeseen. Poikkeuksena tästä ovat erityisesti kumppanuuskaavoitushankkeet, joissa tontti on varattu jo ennen kaavoituksen alkamista tai kaavaluonnosvaiheessa. Tällaisissa hankkeissa tontinvarauksen ja rakentamisen aloittamisen välinen aika venyy helposti usean vuoden mittaiseksi kaavoituksen keston sekä tonttien rakentamiskelpoiseksisaattamisen vaatiman ajan johdosta. Varausehtojen ja varaussopimuksen muuttaminen (korttelit 33354, 33355 ja 33356) Helsingin kaupungin sekä Oy Timber Frame Ltd:n, Presion Oy:n ja Uudenmaan Rakennustekniikka Oy:n (Y-tunnus 0774295-5) välillä on 22.12.2014 allekirjoitettu kaupunginhallituksen päätökseen 26.5.2014 (624 ) perustuva varaussopimus. Varauspäätöksen mukaan varaus ja varaussopimus ovat voimassa 31.12.2015 saakka. Sopimuksen mu-
Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 4 (7) Päättyneet varaukset kaan tontit 33354/1 ja 33355/1 toteutetaan Hitas II ehdoin, muut tontit vapaarahoitteisena omistusasuntotuotantona. Jatkettaessa varausta ja varaussopimusta esitetään samalla tonttien 33354/1 ja 33356/1 varausehtoja muutettavaksi siten, että tontit toteutettaisiin Hitas II -omistusasuntotuotannon sijaan hintakontrolloituna omistusasuntotuotantoa. Tonttien toteuttamisessa noudatettaisiin kuitenkin varaussopimuksen mukaista hintapuitetta (3 100 euroa/asm²). Varausehtojen muuttaminen on tarpeen alueen rakentamisen edistämiseksi. Selvyyden vuoksi todetaan, että tontit 33356/2-5 ovat jo rakenteilla, mutta näiden osalta varaussopimusta jatketaan entisin ehdoin. Muutoin noudatetaan entisiä ehtoja. Vuoden 2014 ja 2015 lopuilla päättyi muun ohella 14 eri rakennusalan toimijan tontinvaraukset (yht. noin 50 500 k-m²). Päättyneet varaukset kohdistuvat laajasti eri varauksensaajille. Nämä hankkeet eivät siis eri syistä ole varausaikana edenneet rakennuslupa- eivätkä rakentamisvaiheeseen. Kiinteistöviraston tonttiosasto on selvittänyt viivästysten syitä yhteistyössä aluerakentamisprojektien kanssa ja pyytänyt tontinvaraajilta tarvittaessa selvitystä hankkeen tilanteesta. Selvitysten perusteella voidaan todeta, että valtaosa hankkeista ei ole edennyt joko kaavoituksen keskeneräisyyden vuoksi tai tontit eivät vielä ole rakentamiskelpoisia. Lisäksi omistusasuntojen varsin heikko kysyntä vaikuttaa hankkeiden etenemiseen, erityisesti suuria perheasuntoja sisältävien hankkeiden osalta. Joissakin tapauksissa toimijoilla on myös samalla alueella useampia tontteja, jolloin hankkeet yleensä etenevät vaiheittain eikä kaikkia hankkeita pystytä aloittamaan saamaan aikaan erityisesti, jos samalla alueella on myös monilla muilla rakennuttajilla hankkeita liikkeellä/lähdössä liikkeelle. Kiinteistöviraston Asunto-osastolta saadun tiedon mukaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) on hylännyt Kanta-Suomen Asumisoikeusyhdistys korkotukihakemuksen, koska yhdistyksen asuntokannasta iso osa on nykyisellään vuokra- eikä asumisoikeuskäytössä Korkotukirahoituksen puuttuessa hankkeella ei ole riittäviä toteutusedellytyksiä Rakennustoimisto Rasto Oy meni konkurssiin ja lnvestors House Oy ilmoitti luopuvansa varauksesta, joten nämäkin varaukset päättyvät ja niihin kohdistuneet tontit siirretään jatkuvaan hakuun. Nyt käsiteltävät päättyneet tontinvaraukset sijoittuvat Maunulan, Honkasuon ja Vuosaaren Kurkimoision sekä Malmin Sepänmäen alueille.
Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 5 (7) Jatkettavat varaukset koskevat seuraavia varauksensaajia: - Samfundet Folkhälsan i svenska Finland rf - Asuntotuotantotoimisto (ATT) - Kiinteistö Oy Helsingin Kiinteistökaari - Oy Timber Frame Ltd/Presion Oy - Uudenmaan Rakennustekniikka Oy - Suomen Laatuasunnot Oy - Conect Oy ja Branmatic Oy/Conect Oy - Arkkitehtitoimisto Erat Oy/Basso Building Systems Oy - WAY Structural Technology Oy (aik. Suomen Aktiivitalo Oy) - NCC Rakennus Oy - Setlementtiasunnot Oy (S-Asunnot) - Sato-Rakennuttajat Oy - Peab Oy - Sato-Asunnot Oy. Yhteenvetotaulukko jatkettaviksi esitettävistä tontinvarauksista on liitteenä nro 1. Taulukosta ilmenee muun ohella tontinvaraajat sekä tonttien perustiedot. Varauksen ja varaussopimuksen toteaminen päättyneiksi ja sopimussakon periminen (tontit 33350/1 ja 2, 33351/1 ja 2 sekä 33352/1) päätti 16.12.2010 (899 ) tontinvarauskilpailun perusteella varata tontit 33350/1 ja 2, 33351/1 ja 2 sekä 33352/1 Finndomo Rakennus Oy:lle. Varaus todettiin sittemmin kiinteistölautakunnan päätöksellä 7.3.2013 (116 ) rauenneeksi. Kaupunginhallitus päätti 8.4.2013 (400 ) varata mainitut tontit Oulun Rakennusteho Oy:lle ehdolla, että varauksensaaja sitoutuu toteuttamaan tontit Finndomo Rakennus Oy:n kilpailuehdotuksen mukaisesti. Oulun Rakennusteho Oy:n ja Helsingin kaupungin välillä allekirjoitettiin 21.5.2013 päätöksen perusteella mainittuja tontteja koskeva varaussopimus. Varaussopimuksen mukaan Oulun Rakennusteho Oy on sitoutunut kustannuksellaan toteuttamaan tontit 33350/1 ja 2, 33351/1 ja 2 sekä 33352/1 soveltuvin osin kiinteistölautakunnan 23.10.2010 hyväksymässä kilpailuohjelmassa Honkasuon ekotehokkaan kaupunkikylän tontinvarauskilpailu kilpailuohjelma ja sen liitteissä asetettujen tavoitteiden ja ehtojen mukaisesti lisäksi noudattaen kiinteistölautakunnan 16.12.2010 tekemää tontinvarauskilpailun ratkaisupäätöstä koskien ehdotusta Niittyperhonen ja sen Hitas-hintapuitetta. Varaussopimuksen mukaan varauksensaajan rikkoessa sopimusvelvoitteitaan on tämä velvollinen suorittamaan kaupungille mahdollisen
Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 6 (7) Lopuksi vahingonkorvauksen lisäksi sopimussakkoa kulloinkin enintään kaksikymmentätuhatta (20 000) euroa / tontti. Sopimussakko on tonttikohtainen. Tontteja koskeva varaus ja varaussopimus ovat päättyneet 31.12.2014. Tämän jälkeen varauksensaajan kanssa on käyty neuvotteluja mahdollisista muutoksista varauspäätökseen ja varaussopimukseen, mutta neuvottelut eivät ole johtaneet hyväksyttävään ja toteutuskelpoiseen lopputulokseen ottaen huomioon varauksen taustalla oleva kilpailuohjelma ja kilpailuehdotus. Tämän vuoksi kiinteistölautakunnalle esitetään, että varaus ja varaussopimus todettaisiin päättyneiksi. Oulun Rakennusteho Oy on laiminlyönyt varattujen tonttien toteuttamisen varaussopimuksen mukaisesti. Sopimusvelvoitteiden laiminlyönnin vuoksi kiinteistölautakunnalle esitetään, että Oulun Rakennusteho Oy:ltä perittäisiin sopimussakkoa. Ottaen kuitenkin huomioon kilpailuohjelman ja kilpailuehdotuksen korkeat vaatimukset ja taloudelliset haasteet esitetään sopimussakkoa perittävän puolet sen täydestä määrästä. Lisäksi, vaikka sopimusvelvoitteet ovat koskeneet sekä asuntotontteja 33350/1, 33351/1 ja 33352/1 että näitä palvelevia pysäköintitontteja 33350/2 ja 33351/2, esitetään sopimussakkoa perittävän vain asuntotonttien osalta. Siten perittävän sopimussakon määrä olisi yhteensä 30 000 euroa (10 000 x 3). Esittelijä toteaa, että tonttien suunnittelun edistymistä seurataan kaupungin poikkihallinnollisissa aluetyöryhmissä ja tarvittaessa hankekohtaisesti kiinteistöviraston tonttiosaston toimesta järjestettävissä palavereissa. Seurannassa ei ole tullut ilmi sellaisia seikkoja, joiden perusteella nyt jatkettaviksi esitettyjä varauksia ei tulisi jatkaa. Esittelijä pitää edellä selostettuja tontinvarausten jatkoja sekä varausehtojen tarkistuksia tonttien rakentumista edistävinä ja tontinvarauksissa noudatetun käytännön mukaisina. Esittelijä Lisätiedot osastopäällikkö Sami Haapanen Juha Heikkilä, pientaloasiamies, puhelin: 310 70964 juha.heikkila(a)hel.fi Liitteet 1 Yhteenvetotaulukko 2 Yhteenvetokartta 3 Sijainti- ja tonttikartat jatkettavat varaukset 4 Sijainti- ja tonttikartat jatkuvaan hakuun
. Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 7 (7) Muutoksenhaku Otteet 5 Tontinvaraussopimus_Oy ED 3774, Timber Frame Ltd, Presion Oy ja Uudenmaan Rakennustekniikka Oy 6 Hintakontrolloidussa tuotannossa noudatettavat lisäehdot 7 Ilmoitus tonteista luopumisesta 30.12.2015, Oulun Rakennusteho Oy 8 Tontinvaraussopimus ED 3707, Oulun Rakennusteho Oy Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Ote Varauksensaajat Kv/tonttiosasto Kv/hallinto-osasto Otteen liitteet Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano