ROBERT VASTUULLISET JA VIIHTYISÄT TOIMITILAT VILKKAASSA AVIAPOLIKSESSA
ELOKUUSSA 2019 VALMISTUNUT ROBERT HURMAA VALOISILLA TILOILLAAN JA HELPOLLA SAAVUTETTAVUUDELLAAN VANTAAN AVIAPOLIKSESSA I II III IV V Keskeinen sijainti Laadukkaat palvelut Ympäristön huomioiva arkkitehtuuri Hyvinvointia tukevat työtilat Vastuullinen vuokranantaja
KESKEINEN SIJAINTI NÄKYVYYTTÄ SIELLÄ MISSÄ TAPAHTUU Suosiotaan kasvattavan ja alati kehittyvän Aviapoliksen etuja ovat lentokentän läheisyys, kansainvälisyys sekä hyvät kulkuyhteydet Helsingin keskustaan. Alueen palvelutarjonta kasvaa jatkuvasti, alueella työskentelee jo yli 35 000 henkilöä ja vuoteen 2030 mennessä työpaikkojen ennustetaan kaksinkertaistuvan. Lisäksi alueelle rakentuu asuntoja ja palveluja 20 000 asukkaalle, ja Robert on varmistanut paikkansa tapahtumien keskipisteessä. LENTO Lentokentälle 2 min JUNA juna-asemalle 450 metriä BUSSI Bussipysäkille alle 100 metriä
SUJUVAT TYÖMAT CLARION HOTELLI LENTOASEMALLE LAADUKKAAT PALVELUT Robertiin on Aviapoliksen asemalta kävelyetäisyys ja matka junalla Helsinkiin vie 30 minuuttia. Työmat- ROBERT kaliikkujien käytettävissä ovat suihkutilat rakennuksen alimmassa kerroksessa ja pihalta löytyy runsaasti pysäköintipaikkoja myös vierailijoille ja latauspisteitä sähköautoille. Kauempaa tulevat vieraat majoittuvat JUNA- ASEMA LENTOASEMANTIE TIKKURILANTIE LOUNASRAVINTOLA SAMAN KATON ALLA kätevästi alueen laadukkaissa hotelleissa. Robertin oma, ylimmässä kerroksessa sijaitseva Fazer-lounasravintola tarjoilee ravitsevaa lounasta päivittäin, ja kokous- ja tapahtumatarjoilut voi tilata SCANDIC AVIAPOLIS kätevästi myös Fazerilta. Kauppakeskus Jumbo ja viihdekeskus Flamingo sijaitsevat kivenheiton päässä, kehä kolmosen vastakkaisella puolella. Nykyisten ravintoloiden ja palveluiden lisäksi Robertin naapu- KEHÄ III riin Aviapoliksen aseman eteläiselle sisäänkäynnille on tulevaisuudessa sijoittumassa myös päivittäistavarakauppa sekä muita palveluja vapaa-aikaan ja hyvinvointiin. JUMBO
YMPÄRISTÖN HUOMIOIVA ARKKITEHTUURI VIIMEISTELTYÄ TYYLIKKYYTTÄ KESTÄVÄN KEHITYKSEN EHDOILLA Robertin tilat on suunniteltu valoisiksi ja helposti jaettavaksi. Muuntojoustavuus mahdollistaa rakennuksen pitkän käyttöiän, ja rakennuksen selkeä mustavalkoinen design kestää aikaa. Tyylikäs julkisivuvalaistus ja pihan istutukset kruunaavat modernin kokonaisuuden ja tekevät kohteesta selkeän maamerkin, joka erottuu edukseen. ROBERT ON RAKENNETTU MAHDOLLISIMMAN YMPÄRISTÖ- TEHOKKAASTI Maalämpö Viherkatto Vihreä sähkö Aurinkopaneelit Muuntojoustavat tilakoot LEED Gold -sertifikaatti *Leadership in Energy and Environmental Design
HYVINVOINTIA TUKEVAT TYÖTILAT OMAT TYÖHUONEET VAI MONITILA? ONNISTUU! Työtilojen tulee palvella ennen kaikkea käyttäjäänsä, joten suunnittelemme ja toteutamme tilajaon todellisten tarpeiden mukaan. Apuna arkkitehdin lisäksi toimivat alansa johtavat työympäristökonsultit ja hyvinvointiasiantuntijat.
tulostin ar 0 1398 1210x2350 O10D - VARAUS tulostin AP JK OMAT TYÖHUONEET N. 30-40 HENKILÖLLE 1026 M 2 MONITILA N. 130-180 HENKILÖLLE 2117 M 2 Tilan jakaminen ja toiminnot suunnitellaan yhdessä yrityksen tilatarpeiden ja henkilöstön työtapojen mukaan räätälöityinä. 9,5 NEUVOTTELU 26,5 60" näyttö 60" näyttö VASTAANOTTO 40 m 2 LR 21,5 21,5 VALOKUVAUS 21 m 2 LR KÄYTÄVÄ 38,5 KÄYTÄVÄ 50,5 SK 3 m2 VARAUS KOPIO 1 m 2 1 m 2 KEITTIÖ VAR. KEITTIÖ VAR. NEUVOTTELU/ESITTELY 23,5 NEUVOTTELU 23,5 KÄYTÄVÄ 38,5 NEUVOTTELU 22,0 PORRAS LOUNGE & KEITTIÖ 99,5 15,5 21,0 21,0 21,0 21,0 32,0 22,0 KEITTIÖ ERILLISSUUN. MUK KS SIS.-PIIR F71-04 10,0 10,0 KOPIO 2 m 2 VARASTO KÄYTÄVÄ 49,0 HISSIAULA 15,5 PROJEKTITYÖ, EL.SUUNN. 67 m 2 2 m 2 2 28 m 2 TIIMITYÖ 69 m 2 HISSIAULA A 15, HISSI A PRH A 12 m 2 3 KOPIO 2 m 2 JK AP TAUKOTILA 58 m 2 AVO 118 m 2 KOPIO VARASTO SIIVOUS TIIMITYÖ 6 VARASTO 9 m 2 POSTI 9 m 2 67 m 2 NEUVOTTELU 16H 31 m 2 NEUVOTTELU 16H 31 m 2 6 AVO 10 KEITTIÖK. 39 m 2 51 m 2 2 m 2 KOPIO HISSI B1 VARASTO 2 m 2 NEUVOTTELU 7H 1 NEUVOTTELU 16H HISSIAULA B 32 m 2 24,0 m 2 HISSI B2 KIRJASTO 5 LE- TAUKOTILA 58 m 2 4 m PRH B 2 12 m 2 NEUVOTTELU 16H 32 m 2 SIIVOUS NEUVOTTELU 7H 1 39 m 2 JK AP 51 m 2 HISSI C PRH C 12 m 2 2 HISSIAULA C 15, TIIMITYÖ 69 m 2 AVO 21 AVO 227 m 2
VASTUULLINEN VUOKRANANTAJA NREP kehittää 400 asunnon UN17 Village projektia Tanskassa, joka on maailman ensimmäinen 10 % NREP:N LIIKEVOITOSTA LAHJOITETAAN HYVÄNTEKEVÄISYYTEEN NREP on vuonna 2005 perustettu Pohjoismaiden johtava kiinteistösijoittaja ja -kehittäjä. Yhtiö hallinnoi 4 miljardin euron kiinteistövarallisuutta ja työllistää yli 150 asiantuntijaa Pohjoismaissa, joista yli 40 Suomessa. NREP toimii kaikissa tärkeimmissä kiinteistöalan segmenteissä: asunnot, toimistot, liiketilat, ja logistiikka. Kiinteistöjen omistamisen lisäksi NREP kehittää aktiivisesti kohteitaan tiiviissä yhteistyössä sidosryhmiensä kanssa. NREP on mukana useassa kestävää kehitystä tukevassa hankkeessa ja lahjoittaa vuosittain 10% yrityksen liikevoitosta hyväntekeväisyyteen vuonna 2013 perustetun N-Power -rahaston kautta. rakennetun ympäristön hanke, joka ottaa huomioon kaikki YK:n asettamat 17 kestävän kehityksen tavoitetta NREP toteuttaa yhdessä energiaalan startupin QHeatin kanssa maailman ensimmäisen energiaa kausivarastoivan syvälämpökaivon Espooseen N-Power -rahaston tukemana on viimeisten neljän vuoden aikana rakennettu jo 40 koulua Nepaliin
YHTEYSTIEDOT Kati Rikala kati.rikala@nrep.com 040 570 9010