Jukka Mäki 25.10.2011 KRIMINAALIHUOLLON TUKISÄÄTIÖ 10 VUOTTA Hyvät juhlaseminaarin osallistujat! Mukava nähdä näin monta kriminaalihuollon ystävää. Sarkamme rangaistuksesta vapautuvien tukemisessa yhteiskunnan jäseniksi ei ole niitä halutuimpia tehtäviä, mutta onnistuessamme saamme paljon hyvää aikaan. Tämä työ kannattaa, se on mielenkiintoista, ihmisläheistä ja opettavaa. Toivottavasti seminaarimme antaa teille ajatuksia jälkihuoltojärjestelmämme parantamiseksi ja myös pientä virkistystä ja mukavaa yhdessäoloa. Aion puheenvuorossani palauttaa mieleen asioita ja toimijoita säätiön perustamisajalta ja kertoa säätiön kokemuksia vapautuvien jälkihuollosta. Tarkastelen myös jälkihuollon eri toimijoiden yhteistyötä sekä järjestön roolia julkisten palvelujen täydentäjänä kriminaalihuollossa. Lopuksi rohkenen esittää joitakin näkemyksiä rangaistuksesta vapautuvien jälkihuollon tilasta ja näköaloista. Kun puhumme yhteiskunnan järjestämästä tuesta rangaistuksesta vapautuvalle, niin käytämme sanoja kriminaalihuolto tai vapautuvien jälkihuolto. Käsiteapuna ne istuvat huonosti nykytodellisuuteen. Tulisiko siis puhua vain aikuissosiaalityöstä, päihdekuntoutuksesta, velkaneuvonnasta, mielenterveystyöstä, perhetyöstä, tukiasumistoiminnasta jne. Tätähän se jälkihuolto ja kriminaalihuolto käytännössä on. Rikollinen käyttäytyminen, siihen liittyvä alakulttuuri, olosuhdetekijät ja rikosseuraamusjärjestelmä ovat niitä asioita, joiden hyvää tuntemusta jälkihuollossa tarvitaan. Rikosseuraamusasiakkaat ja heidän läheisensä täyttävät palvelujärjestelmän näkökulmasta sosiaalihuollon erityisryhmän kriteerit. Heidän vaikeuksiensa hoidossa tarvitaan erityispalveluja ja osaamista. Kysymys on paljon muusta kuin valtaväestön tarvitsemista peruspalveluista. Kriminaalihuollon kentällä tapahtui kymmenen vuotta sitten paljon merkittävämpääkin kuin Kriminaalihuollon tukisäätiön perustaminen. Koko rikosseuraamusjärjestelmän hallinnollinen ja toiminnallinen uudistus käynnistyi jatkuen viime aikoihin saakka. Säätiön perustaja Kriminaalihuoltoyhdistys, KHY lakkautettiin ja sen yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoa koskeva toiminta siirrettiin uudelle rikosseuraamusvirastolle, josta kulku on käynyt nykyiseen rikosseuraamuslaitokseen, jonka keskeisenä strategisena tavoitteena on verkostoitumalla muun yhteiskunnan kanssa lisätä tuomittujen valmiuksia rikoksettomaan elämään. 1
KHY perusti säätiön järjestölähtöisen sosiaalisen työnsä jatkajaksi 26.3. 2001. Sen perustamisvaiheessa taustayhteisöiksi saatiin keskeisiä psykososiaalista työtä tekeviä järjestöjä ja yhteisöjä: A-klinikkasäätiö, Sininauhaliitto, Sosiaali- ja terveysturvan Keskusliitto, Suomen Mielenterveysseura, Takuu-Säätiö ja Y-Säätiö. Lisäksi mukaan tulivat Kirkkohallitus, Suomen Kuntaliitto, Oikeusministeriö ja nykyinen Rikosseuraamuslaitos. Taustayhteisöjen kautta edustettuna ovat rikoksista kuntoutujan kompastuskivet: päihteet, mielenterveys, asuminen, velat ja toimeentulo, henkinen huolto, oikeus ja kohtuus, kunnan ja valtion vastuu. Säätiön toiminta käynnistyi vuoden 2001 lokakuussa KHY:n historiallisissa tiloissa Helsingin Kinaporinkadulla. Säätiön omistukseen tulivat myös KHY:n Tampereen toimintakeskuksen tilat, jotka säätiö myöhemmin luovutti Silta-Valmennusyhdistykselle. Samana vuotena maahamme rantautui Ruotsista vapautuvien vankien vertaisyhteisö KRIS-liike, Kriminellas Revansch i samhället. KRIS-Suomena se aloitti vuonna 2003. Pari vuotta myöhemmin syntyi toinen vertaistyötä tekevä järjestö Vankien Omaiset VAO ry. Aika oli kypsä kuntoutuvien vankien ja heidän perheidensä asian esille saamiselle ja järjestäytymiselle. Rikosseuraamusjärjestelmän hallinnosta alkanut muutos jatkui monivaiheisena koko seuraamusjärjestelmää koskevana uudistamisena ja valtion tuottavuusohjelman myötä myös organisaation trimmaamisena riskirajoille. Verta, hikeä ja kyyneleitä vuodatettiin, mutta lopputulos on ollut vaivan arvoinen. Nyt meillä on seuraamusjärjestelmä ainakin teoriassa, joka vastaa ajan ja yhteiskunnan muutosten tarpeisiin. Seuraamusjärjestelmän tehtävänä on entistä painokkaammin edistää rangaistun valmiuksia kiinnittyä yhteiskuntaan, sen arvoihin ja normeihin, osallistuvana ja vastuullisena henkilönä. Yhdyskuntaseuraamusmuotojen monipuolistaminen ja siviiliyhteiskunnassa toteutettavat koevapaudet, valvontarangaistukset ja vapauttamisyksiköt ovat tässä oivia työkaluja. Uusintarikollisuuden ehkäisyn avaimet nähdään kuntoutuspainotteisen kriminaalipolitiikan edistämisenä, kontrollin haittojen ehkäisynä, avoseuraamusten monipuolistamisena sekä tiiviinä yhteistyönä muun yhteiskunnan kanssa. Rikosseuraamusala tarvitsee rinnalleen vahvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja toimeentuloturvaa, koulutusjärjestelmiä, työtä ja mielekästä toimintaa järjestäviä tahoja. Edelleen pätee vanha viisaus: hyvää kriminaalipolitiikkaa on huonoosaisistaan huolehtiva yhteiskuntapolitiikka. Monet kansalaisjärjestöt ovat olleet edelläkävijöitä rakennettaessa suomalaista hyvinvointia. Ilman niiden edunvalvontaa ja valveutuneisuutta moni erityisryhmä 2
jäisi huomiota ja palveluita vaille. Yleishyödyllisyyden lähtökohdista järjestöt ovat usein merkittävässä määrin vastanneet alansa kehittämisestä, osin myös palvelujen ja erityisosaamisen turvaamisesta. Vankeusyhdistys, Fängelse föreningen i Finland, Kriminaalihuollon tukisäätiön varhainen edeltäjäkin perustettiin jo vuonna 1870. Ja kun katsoo sen ajan jälkihuollon kysymyksiä, osin samojen asioiden äärellä edelleen ollaan. Kun viimeiset sosiaalihuollon erityislait 1980-luvun lopulla säädettiin ja kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen nähtiin voimistuvan, uskottiin, että myös hankaliksi koettujen ryhmien (asunnottomien, vankien, päihdeongelmaisten) palvelujen ja tuen tarpeet tulevat kuntia velvoittavalla lainsäädännöllä, laskennallisilla valtionosuuksilla, informaatio- ja nyttemmin ohjelmaohjauksella hoidetuksi siinä kuin valtaväestöönkin kuuluvien palvelut. Kuluneet parikymmentä vuotta osoittavat kuitenkin, että ilkeiden ongelmien kanssa elävät tarvitsevat erityispalveluja. Peruspalvelut eivät riitä. Lainsäädännön selkeämpää tukea vapautuvien jälkihuoltoon tarvittaisiin meilläkin. Kuntien mahdollisuudet vastata harvojen mutta vaikeiden kriminaaliasiakkaiden jälkihuollon tarpeisiin ovat ymmärrettävistä syistä usein riittämättömät. KHY:n lakkauttamisen myötä päättyi mm. vapautuvien tukiasuntotoiminta. Vain osa siitä siirtyi kunnille. Osan valtio myi pois muuhun tarkoitukseen, tai olisi halunnut Kriminaalihuollon tukisäätiön ja eräiden muiden järjestöjen niitä ostavan, tietenkin täyteen markkinahintaan. Se ei kuulostanut vahvalta valtion vastuun otolta. Onneksi sittemmin tuli PAAVO, pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma, jonka myötä järjestöt ovat RAY:n avustuksilla voineet järjestää asuntoja ja asumisohjausta vankilasta asunnottomana vapautuville. Epäilemättä asunnottomana vapautuvien tarpeita on otettu huomioon myös kuntien PAAVO-ohjelmassa. Ja ainakin yksi kunta, Vantaa, on näillä rahoilla järjestänyt erikseen asumisohjausta rikostaustaisille. Se on ollut esimerkillistä toimintaa. Tarkastelen seuraavaksi oman järjestöni Kriminaalihuollon tukisäätiön toimintaa. Sääntöjensä mukaan sen tarkoituksena on tukea kriminaalihuoltotyötä ja sen kehittämistä, vaikuttaa uusintarikollisuutta ja sen haittoja vähentävään toimintaan sekä edistää tarkoitusperiensä mukaisten palvelujen saavutettavuutta ja järjestämistä. Mitä säätiö on sitten käytännössä tehnyt? Ensimmäiset vuotensa säätiö toimi varsin pienimuotoisesti etsien niin rooliaan kuin toimintatapojaan. Tyydytäänkö järjestölähtöisen kriminaalihuollon tai alan tutkimustoiminnan avustamiseen, vai lähdetäänkö tekemään myös itse kriminaalihuoltotyötä. 3
Toiminnan liikkeellelähtöä rajoitti se, että säätiön parin ensimmäisen vuoden tuotoista valtaosa myönnettiin Eduskunnan lausumien perusteella avustuksena silloiselle vuokralaiselle Silta-Valmennusyhdistykselle. Säätiön oma käyttöpääomakin saatiin tyydyttävälle tasolle vasta 2004. Sen jälkeen säätiön kehitys on ollut ripeää. Alkuvuosien, usein yksittäisten kehittämishankkeiden myötä säätiön toimialoiksi muotoutui: 1) jälkihuoltoa edistävä kehittämistoiminta, josta muodostui nopeasti keskeisin toiminta-alue kiitos RAY:n tuen, 2) toiseksi vapautuvien kuntoutustarpeiden äänitorvena oleminen vaikutustoiminnan, edunvalvonnan, viestinnän ja verkostoitumisen keinoin, sekä 3) kolmanneksi oma avustustoiminta, ja pitkän harkinnan jälkeen aloitimme myös jälkihuollon palvelujen tuottamisen Säätiön kehittämishankkeet ovat olleet lähellä tukea tarvitsevan vapautuvan arkea: tukiasuminen, työhön kuntoutus, päihdehaittoihin tarttuminen, vertaistuki tai tuen järjestäminen vankien lapsille ja omaisille esimerkkeinä. Osa kehittämishankkeista jalostui myöhemmin asiantuntijatehtäviksi, osa sai jatkonsa seuraamusjärjestelmässä tai kuntien työnä, ja joissakin hankkeissa ei juuri päästy puusta pitkään. Vakavasti mietittiin, lähteekö säätiö tekemään kuntien vastuulla olevaa toimintaa. Ryhdytäänkö tuottamaan vapautuvien tarvitsemia palveluja. Myönteistä päätöstä perusteltiin ilmeisen tarpeen lisäksi sillä, että palveluja järjestämällä saadaan suora yhteys kohderyhmään ja sen arjen kysymyksiin. Ensimmäisinä käynnistettiin vertaistukeen perustuva päiväkeskus Redis ja kriminaaliasiamiestoiminta. Erityisesti pääkaupunkiseudulla monella kuntoutukseen motivoituneella vapautuvalla on ongelmana asunnottomuus. Tämä johti siihen, että aloitimme jo ennen vapautumista käynnistyvän asumispalveluohjauksen tulevaan tukiasuntoon. Tällä hetkellä säätiöllä on oma asunto, yksiö, pieni kaksio tai soluasunto 55:lle asunnottomana vapautuvalle ja lisää hankitaan. Helsingin lisäksi tukiasuntoja on yksittäisissä kerrostaloissa Vantaalla ja nyt myös Espoossa. Jotta asunnoissa olisi kiertoa, olemme saaneet jatkoasuntoja Y-Säätiöltä ja kunnilta. Asumisen tuen piirissä säätiöllä on päivittäin noin 80 vapautunutta tai valvotussa koevapaudessa olevaa. Säätiö on alusta lähtien myöntänyt omaisuutensa ja toimintansa tuotoista avustuksia alan pienille toimijoille. Tähän mennessä noin 830 t :lla. Osa avustuksista on ollut suuria, useimmiten kuitenkin pieniä, muutamia tuhatlappusia. Niillä on voinut olla kuitenkin ratkaiseva merkitys pienelle vapaaehtoistyötä tekevälle järjestölle. Emme ole kaihtaneet myöskään riskejä. Muutaman tuetun toimijan osalta tarina on päättynyt. Mutta niistä kaikista on saatu oppia ja hetkellistä hyötyä. 4
Internetissä toimiva Portti vapauteen palveluportaali, joka on tarkoitettu rangaistuille, heidän läheisilleen ja heidän kanssaan työskenteleville on ollut yksi saavutuksistamme. Sen keskustelupiirit, mm. Linnalesket, on tuonut yhteisen, valtakunnallisen tukifoorumin muuten helposti yksin jääville vankien omaisille. Uusimpana avauksena Portaalissa on sivut vankien lasten käyttöön. Tänään säätiöllä on 26 työntekijää alansa asiantuntijaa. Säätiön vuosibudjetti on runsaat 2 m, josta RAY-avustusten osuus on noin 43 %. Hyvät kuulijat, palaan lopuksi kriminaalihuollon suuriin kysymyksiin. Onko vapautuvien jälkihuolto mallillaan, voisivatko kunnat, valtio, järjestöt tehdä nykyistä enemmän? Järjestelmämme korostaa kuntien vastuuta ja viranomaisten yhteistoiminnan tärkeyttä vapautuvien jälkihuollon järjestämisessä. Uusien, asteittaiseen vapautumiseen johtavien seuraamusmuotojen, valvotun koevapauden ja tulevan valvontarangaistuksen sekä perustettavien vapauttamisyksiköiden myötä kynnys seuraamusjärjestelmästä jälkihuoltoon madaltuu. Toimintafoorumina ei enää ole yksin laitos vaan myös siviilimaailma. Vapauteen valmistelulle sekä asiakaslähtöiselle tuelle on luotu aikaisempaa paremmat lähtökohdat. Mutta ovatko voimavarat riittävät uudistuksille ja todelliselle verkostotyölle? Seuraamusjärjestelmän ja jälkihuollossa olevien työntekijöiden henkilöstömitoitus ei tunnu riittävän antamaan tarvittavaa tukea kaikille tarvitseville. Huono-osaisimmat tippuvat kyydistä gettoutuviin alakulttuureihin, alati vaihtuvien pyöröovien pyörittämiksi ja takaisin päihteiden ja pikkurikollisuuden kyllästämään elämänkulkuun. Ja aina on niitä, jotka eivät kaidalle tielle pyri, mutta heidänkin kohdalla tarvitaan voimavaroja haittoja ehkäisevään toimintaan. Se olisi sekä inhimillistä että halvempaa kuin ns. katuelämä. Valtion tulevat budjettivuodet ovat tuomassa mukanaan merkittäviä menosäästöjä. Myös rikosseuraamuslaitokselta vaaditaan säästöjä, erityisesti vuonna 2013. Toteutuessaan ne vaikeuttavat toiminnan kehittämistä. Laitosrakenteen muuttaminen avolaitospainotteiseksi vaarantuu, voimavaroja ei riitä kuntoutukseen ja yhteistyöhön siviiliyhteiskunnan kanssa. Tukitoimet koevapaudessa tai valvontarangaistuksessa oleville jäävät liiaksi kuntien vastuulle. Ja näkymät kuntien sosiaalityössä eivät ole yhtään sen valoisammat. Säätiö julkaisi alkuvuonna yhteistyökumppaniensa kanssa Vankien köyhyysmanifestin, joka täälläkin on jaossa. Siihen on koottu 15 keskeistä epäkohtaa, jotka lisäävät vangin ja hänen perheensä syrjäytymistä. Osassa epäkohtia eteenpäin päästäisiin hyvin suunnitellulla ja hallitulla vapauttamisprosessilla, jossa viranomaiset tekevät sektorirajat, järjestämis- ja kustannusvastuun ylittävää 5
yhteistyötä. Joidenkin puutteiden poistamisessa tarvitaan hiukan rahaa tai kertainvestointeja. Yksi niistä on suomalaisen vankeinhoidon häpeäpilkku: paljusellit. Hyvät kuulijat Harvaan asutussa maassa jo syrjäytymiskierteessä olevien kansalaisten tuen ja palvelujen turvaaminen on ohittamaton kysymys. Uusia ratkaisuja kuitenkin etsitään. Edellisen hallituksen PARAS-hankkeen kokemuksista viisastuneena selvitetään nyt uudelta pohjalta sosiaali- ja terveydenhuollon aluekokeilulla palvelujen järjestämisen rakennetta, joka vastaisi peruspalvelujen lisäksi osasta erityistason palveluja yhtenä kokonaisuutena. Nähtäväksi jää, pääseekö vapautuvien jälkihuolto näihin kokeiluihin mukaan. Kymmenen vuotta sitten pohdittiin toiselta kantilta samaa kysymystä, miten turvataan sosiaalihuollon erityisryhmien palvelut ja niihin liittyvä erityisosaaminen. Käynnistyi Verkostoituvat erityispalvelut -hanke, joka johti yhdentoista sosiaalialan osaamiskeskuksen perustamiseen. Niiden toiminnan alkuvuosina kahdessa osaamiskeskuksessa harrastettiin myös kriminaalihuoltoon sekä vankien kuntoutusohjelmiin liittyvää kehittämistyötä ja verkostoitumista. Ajateltiin jopa, että ne voisivat osaltaan toimia resurssikeskuksina sekä seuraamusjärjestelmän ohjelmatyössä että kunnallisen jälkihuollon kehittämisessä. Näin onnellisesti ei kuitenkaan käynyt. Oliko niin, että vapautuvien vankien ja yhdyskuntaseuraamusasiakkaiden jälkihuollon kysymykset olivat painoarvoltaan niissäkin liian marginaalisia? Tällä hetkellä osaamiskeskusten työ on tiukasti kytketty sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen kehittämisohjelman Kasteen alueellisiksi agenteiksi. Siksi on hienoa, että maastamme löytyy Raha-automaattiyhdistyksen kaltainen järjestöjen toiminnan tukija, jolle vapautuvat vangit ja muut syrjäytyneet eivät ole kansallisten ohjelmien marginaaliin jäävä kohderyhmä. Tuntuu kuitenkin kestämättömältä, että vapautuvien jälkihuollon uudet avaukset, kuten meillä oppimisvalmennustyö, vankien lapsi- ja perhetyön kehittäminen tai kohderyhmää palvelevien internetpalvelujen tuottaminen, ovat vain järjestölähtöistä. Yksi myönteinen kehitys on päihde- ja mielenterveystyön ponnekas yhdessä kehittäminen. Se on viisasta ja tuottavaa. Erityisen selvästi päihteiden käytön, mielen tasapainon ja hallinnan ongelmat näkyvät vankien jälkihuollon työpöydällä. Olisikin toivottavaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelmassa Kasteessa päihde- ja mielenterveystyön kehittämisessä tulevilla SOTE:n erityisvastuualueiden palvelualueilla huomioitaisiin myös seuraamusjärjestelmästä vapautuvien kuntoutusjatkumoiden rakentaminen. 6
Melkoisen helpotuksen sekä palvelu- että seuraamusjärjestelmän paineisiin saataisiin vastuullisemmalla ja tutkimustietoon perustuvalla yhteiskuntapolitiikalla. Ehkäisevän ja rajoittavan alkoholipolitiikan sekä riittävän sosiaaliturvan keinoin jälkihuollonkin paineet helpottuisivat. Asia johon vielä haluan puuttua, on julkisten palvelujen ja yleishyödyllisten yhteisöjen yhteistyön vaikeuttaminen hankintalainsäädännöllä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestöt toimivat jäsenkuntansa tai kohderyhmänsä hyväksi kansalaisyhteiskunnan arvoilla ja pelisäännöillä. Ne tuovat yhteiseen hyvään oman panoksensa. Toimivat yleishyödyllisesti non profit -periaatteella ja parhaan kykynsä mukaan. Siksi tuntuu kummalliselta, että julkinen valta haluaa järjestöiltä palveluja hankkiessaan kumppanuussopimusten ja yhteisen kehittämisen sijasta enenevässä määrin ostopalvelusopimuksia, joissa palvelujen hankinta ja tuotanto perustuu markkinavetoisen kilpailutoiminnan logiikkaan. Näin rajataan pois vapaaehtoistyön ja yleishyödyllisyyden mahdollisuuksia, pitkäjänteistä sitoutumista asiakkaiden tarpeista lähtevään palvelujen kehittämiseen. Hyvät kuulijat, Vaikka lopuksi nostin esiin kriittisiä näkemyksiä, olen kuitenkin aidosti iloinen seuraamusjärjestelmän tämän hetkisestä suunnasta tulla muurin takaa jälkihuollon rinnalle valmentamaan, kuntouttamaan ja tukemaan vapautuvia. Se haastaa myös kuntien ja järjestöjen jälkihuoltoa. Se tulee olemaan tuottavaa, uusintarikollisuutta vähentävää ja erilaisia haittoja ehkäisevää toimintaa. Uskon, että tällä strategialla myös yhteiskunnan hyvinvointi ja turvallisuus lisääntyvät. Haluan lopuksi kiittää teitä: hyviä yhteistyökumppaneitamme ja tukijoitamme. Pyrimme jatkossakin olemaan luottamuksenne arvoisia. 7