Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018

Samankaltaiset tiedostot
Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2019

Tutkimustiedon hyödyntäminen järjestötoiminnassa

Tervetuloa Pohjois-Suomen alueen A-kiltojen vuoden 2017 neljänteen aluetapaamiseen ja pikkujouluun sekä Ylä-Kainuun A-killan kymppisynttäreille!

Aluetapaaminen 3/ Ruokoniemen leirikeskus, Siilinjärvi

Länsi-Suomen A-kiltojen ALUETAPAAMINEN 1 / 2018 Saukkorannan leirikeskus, Kurikka Mikko Putaja - A-Kiltojen Liitto ry

A-KILTATOIMINNAN TULEVAISUUS. A-kiltatoiminnan määritelmä. Visio 2022

Tervetuloa Haukiputaalle Pohjois-Suomen A-kiltojen aluetapaamiseen!

A-Kiltojen Liitto ry Vuosikertomus 2018 VUOSIKERTOMUS

Aluetapaaminen. 3/17 Hyvölänniemi, Kiuruvesi. Aulikki Otranen

Tervetuloa Taivalkoskelle Pohjois-Suomen A-kiltojen aluetapaamiseen!

Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme

A-Kiltojen Liitto ry Vuosikertomus 2017 VUOSIKERTOMUS

Toimintasuunnitelma 2018

A-Kiltojen Liitto ry Vuosikertomus 2016 VUOSIKERTOMUS

Tervetuloa Rokualle. Pohjois-Suomen alueen A-kiltojen vuoden 2018 ensimmäiseen aluetapaamiseen! 112 Ynnintie 110, Rokua

Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa

Tervetuloa Haapavedelle

Crohn ja Colitis ry.

Tervetuloa Raaheen! Pohjois-Suomen alueen A-kiltojen vuoden 2017 toiseen aluetapaamiseen!

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

Länsi-Suomen A-kiltojen ALUETAPAAMINEN 1 / 2018 Saukkorannan leirikeskus, Kurikka Mikko Putaja - A-Kiltojen Liitto ry

TALOUSARVIO Yleistä

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Aluetapaaminen. 3/17 LÄNSI-SUOMI Alvettula

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

A-kiltatoiminta. Rajapinnalla Ville Liimatainen

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Toimintasuunnitelma vuosi 2019 Liittokokous

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

RIL STRATEGIA TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus Syysliittokokous

VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.

Lapin sote johdon seminaari

ARJEN TOIMINTAKYKY Muutosten seuraaminen järjestötoimintaan osallistumisen aikana. Mari Stycz & Jaakko Ikonen

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset

STEAn strategian uudistamistyöstä

Pohjois-Suomen aluetapaaminen Ivalo. Toiminnanjohtaja Ville Liimatainen

Järjestöt Etelä-Savo yhdessä uutta Tukea järjestöjen muutostyölle liittyy Suomi 100 ja Järjestö 2.0 ohjelmiin

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa

Murrosaikana kenelläkään ei ole valmista pelikarttaa tulevaan, mutta yhteisellä ajatustyöllä pääsemme pitkällä. Tärkeintä ei ole kiirehtiä

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Vaalan kuntastrategia 2030

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

Sateenkaariyhdistys Malkus ry

Viestintä- strategia

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Toimintasuunnitelma 2014

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Liite 2 Uudenmaan vihreiden syyskokous Talousarvio 2014

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

, Työpaikkaterveydenhoito 0,00 0,00

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/ Finlands Kommunförbund rf

Sääntömääräinen syyskokous

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Green Care mitä se on? Sanna Vinblad Green Care Lapland alajaosto Omavarainen Lappi

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

Vuosittainen talousarvioon liitettävä ja tilinpäätöksessä tarkasteltava lautakuntatasoinen Kaupunkistrategian Työsuunnitelma 2019

Toimintasuunnitelma 2013

1 Liikenneturvan strategia

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

Tervetuloa Rokualle Pohjois-Suomen A-kiltojen aluetapaamiseen ja pikkujouluun!

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja

Etelä-Suomen A-kiltojen aluetapaaminen klo 10:00-17:00

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/ Rahayksikkö EURO

POHJOIS-KARJALAN JÄRJESTÖASIAIN NEUVOTTELUKUNTA JANEn TOIMINTASUUNNITELMA 2019

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry

A-Kiltojen Liiton syyskokouksen hyväksymä KOHTI SELVÄSTI PAREMPAA A-KILTATOIMINTAA

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma (PTS päivitetty )

Järjestöystävällisen kunnan ominaispiirteet ja järjestöyhteistyön laadun parantaminen kunnissa Terve kunta verkoston seminaari 11.4.

Transkriptio:

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 A-kiltatoiminnan tarina

2

A-KILTOJEN LIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 Teemana: A-kiltatoiminnan tarina Johdanto A Kiltojen Liitto ry on valtakunnallinen keskusjärjestö, jonka jäseniä ovat itsenäiset yhdistykset, A-kilta ry:t. A-Kiltojen Liitto ry:n perustehtävänä on päihteettömän yhdistysmuotoisen vertaistukitoiminnan tukeminen ja toipumiskulttuurin edistäminen A-killoissa sekä A-kiltatoiminnan näkyväksi tekeminen alueellisesti ja valtakunnallisesti. A-Kiltojen Liitto ry toimii päihdetoipujien vaikutuskanavana ja edunvalvojana sekä osallistuu yhteiskunnalliseen päihdekeskusteluun. Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 pohjautuu A-kiltatoiminnan tulevaisuus -asiakirjaan (kevätkokouksen 2017 hyväksymä) ja hallituksen 2017 käymiin keskusteluihin A-Kiltojen Liitto ry:n strategiasta. 3

A-kiltatoiminnan tulevaisuus ja visio vuodelle 2022 A-kiltatoiminnan visio vuodelle 2022 kuuluu: A-kiltatoiminnassa tunnistetaan päihdeongelmaisten, -toipujien ja heidän läheistensä moninaisuus. A-kiltatoiminnassa on toipumisrauha, toimintaan on turvallista tulla. A-Kiltojen Liitto ry:n strategia 2018 2022 Hallitus määritteli A-Kiltojen Liiton strategiset linjaukset: A-Kiltojen Liitto ry tukee A-kiltoja ja kehittää A-kiltatoimintaa vision saavuttamiseksi. Ensisijaisena kohteena on hiipuvien A-kiltojen tilanteen selvittäminen, pienten ja uusien A-kiltojen tukeminen ja toiminnan edistäminen. A-Kiltojen Liitto ry:n palvelut toteutetaan kohtaavina ja lähelle A-kiltoja tuotavina palveluina. Strategiakaudella kehitetään sähköisiä palveluita A-kiltojen tarpeen mukaan. A-Kiltojen Liitto ry:n edunvalvonta kohdistuu A-kiltojen elinvoimaisuuteen ja A-kiltojen päihdetoipujien ja läheisten hyvinvointiin. A-Kiltojen Liitto ry:tä kehitetään A-kiltatoiminnan, vertaistuen ja kohderyhmän asiantuntijana. Asiantuntemusta käytetään edunvalvonnassa. A-kiltojen Liitto ry:n palveluita kehitetään henkilöstöresursseja vahvistamalla (määrä ja osaaminen). A-Kiltojen Liitto ry:n verkostoyhteistyössä priorisoidaan vision saavuttaminen. A-Kiltojen Liitto ry:n jaostojen asemaa vahvistetaan lisäämällä tietoa jaostotoiminnasta ja A-kiltalaisten vaikuttamismahdollisuuksista niiden kautta. Jaostojen nimeämisprosessiin kiinnitetään erityistä huomiota. Varaudutaan maakuntauudistukseen ja selvitetään, tulisiko maakuntarakenne huomioida A-Kiltojen Liitto ry:n palveluissa ja rakenteessa. A-Kiltojen Liitto ry:n juhlavuosi 2018 A-Kiltojen Liitto ry perustettiin keväällä 1968, joten ensi vuonna on yhdistyksen 50. vuosi. Juhlavuoden teemaksi on jo aiemmin päätetty A-kiltatoiminnan tarinan esiin nostaminen. Aate toiminnallinen ja yhteisöllinen yhdistysmuotoinen vertaistuki on ajankohtainen edelleen. 4

Aluetyö A-Kiltojen Liitto ry:n strategisten linjausten pohjalta aluetyön tavoitteet 2018 2022 ovat A-killat ymmärtävät aluetyön tarkoituksen, kokevat palvelut omikseen ja kynnys käyttää palveluita on matala. Nykyinen A-kiltaverkosto on toimiva ja elinvoimainen sekä toipujien tavoitettavissa. A-kiltatoiminta, toipujien ääni ja vapaaehtoisuuteen perustuva vertaistuki tulee kuulluksi maakunta- ja soteuudistuksessa. Edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi vuonna 2018: Aluetyön palvelut toteutetaan kohtaavina ja lähelle A-kiltoja tuotavina, monipuolisina palveluina. - A-kiltatoimintaa tuetaan järjestämällä aluetapaamisia sekä kohdennettuja koulutus- ja vertaistukitapahtumia kaikilla alueilla tarkoituksen mukaisesti. - Neuvoja ja ohjausta A-kiltojen toiminnan vahvistamiseen ja kehittämisen tarpeisiin tarjotaan myös paikallisesti. - Ohjataan Ak -avustusta saavia A-kiltoja arvioinnin kehittämiseen ja kannustetaan osallistumaan Kuntoutussäätiön Artsi -arviointikoulutukseen. Ensisijaisena kohteena on hiipuvien, pienten ja uusien A-kiltojen tukeminen elinkaarensa mukaisissa tarpeissa. - Kiinnitetään erityishuomio Itä- ja Kaakkois-Suomen alueen A-kiltoihin ja selvitetään mahdollisuuksia virkistää alueen A-kiltatoimintaa. - A-kiltojen kehittämispäiviä markkinoidaan jäsenyhdistyksille tehostetusti. Aluetyön palveluiden sisältöjä kehitetään edelleen. Edellä mainittujen tavoitteiden toteutumista seurataan ja arvioidaan: Laki- ja sääntömääräiset kokoukset pidetään jäsenyhdistyksissä A-killoissa on toipumista tukevaa toimintaa A-kiltojen osallistumista yhteisiin tapahtumiin tilastoidaan ja osallisuuden vaikutusta A-kiltatoiminnan kehittämiseen arvioidaan Kehittämispäivissä määriteltyjen toimenpiteiden toteutumista seurataan ja vaikutuksia toipumiselle (toipujalle) arvioidaan Ensisijaisena kohteena olevat A-killat on määritelty, muutoksia niiden toiminnassa seurataan ja muutostoimenpiteiden vaikutusta arvioidaan 5

Koulutustoiminta A-Kiltojen Liitto ry:n strategisten linjausten pohjalta koulutuspalvelun strategiset tavoitteet vuosina 2018-2022 ovat: Hiipuvatkin A-killat on saatu mukaan koulutuksiin. A-kiltatoiminnan sisäinen identiteetti on vahvistunut. A-kiltojen elinvoima ja toimintaedellytykset ovat vahvistuneet (erityisesti pienet ja hiipuvat A-killat). A-kiltatoiminnan vuositeemat ovat saaneet näkyvyyttä. Vaikuttavuustieto A-kiltatoiminnasta on tunnistettu, tutkittu ja käytössä. A-kiltalaiset toipuvat ja heidän hyvinvointinsa vahvistuu. Edellä mainittujen strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi vuonna 2018 Järjestetään seitsemän valtakunnallista koulutusta - A-kiltojen koulutuksiin osallistumista estäviä tekijöitä poistetaan. - Koulutuksissa painotetaan A-kiltatoiminnan tarinaa (teemavuosi) sekä 2017 päivitettyjä arvosisältöjä. - A-kiltatoiminnan aate, tarina ja historia nostetaan koulutuksissa esiin ja sen sisältöä määritellään nykypäivän näkökulmasta. - koulutuksissa käsitellään A-kiltatoiminnan rahoittamista sekä toimintaympäristön muutoksia, tavoitteellista yhteistyötä ja toipumispolkuja tänään/tulevaisuudessa. Järjestetään A-kiltaseminaari, joka on myös A-Kiltojen Liitto ry:n juhlaseminaari. Hyödynnetään tutkittua tietoa A-kiltatoiminnasta (mm. Mipa -hanke). Järjestetään A-kiltalaisille voimaa vertaisuudesta loma Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:n kautta. Edellä mainittujen tavoitteiden toteutumista seurataan ja arvioidaan kehittämällä ja käyttämällä tilastollisia indikaattoreita ja nimeämällä muutoskohteita. etsimällä ja valitsemalla vaikutusketjuja A-kiltatoiminnan kehittämisestä päihdetoipumisen edistämiseen. osoittamalla muutokset suhteessa tavoitteeseen ja sillä aikaan saatuihin tuloksiin ja vaikutuksiin. 6

Viestintä A-Kiltojen Liitto ry:n strategisten linjausten pohjalta viestinnän strategiset tavoitteet v. 2018 2022 ovat: Päihdetoipumisen kokemustieto ja A-kiltatoiminta näkyy julkisuudessa sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Paikallisen A-kiltatoiminnan näkyvyyttä on vahvistettu. Erityisesti hiipuvien, pienten ja uusien A-kiltojen viestintää on tuettu. Henkilöstön ja A-kiltatoimijoiden viestinnällinen osaaminen on viestintäympäristön tarpeiden mukainen. A-kiltatoiminta, toipujien ääni ja vapaaehtoisuuteen perustuva vertaistuki tulee kuulluksi sote- ja maakuntauudistuksessa. Em. strategisten tavoitteiden toteuttamiseksi viestinnässä v. 2018: Nostetaan viestinnällisin keinoin esiin vuositeemaa ja juhlavuotta A-Kiltojen Liitto ry näkyy ja on mukana järjestöverkostojen yhteiskampanjoissa tarpeen mukaan, muun muassa maakuntavaalikampanjassa. Suunnataan A-kiltatoiminnasta tiedottamista paikalliselle medialle, kun seudulla toteutetaan A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnallinen tapahtuma. Ylläpidetään ja kehitetään hoitopaikkatiedottamista A-klinikkasäätiön päihdesairaalassa. Vahvistetaan A-Kiltojen Liitto ry:n näkymistä sosiaalisessa mediassa. Luottamusjohdon ja henkilöstön aktiivisuutta sosiaalisessa mediassa vahvistetaan. Tuetaan paikallisten A-kiltojen näkymistä sosiaalisessa mediassa. A-Kiltojen Liitto ry:n viestintämateriaali on ajantasaista ja saavutettavaa. Vuosittain laaditaan yksityiskohtainen viestintäsuunnitelma, joka käsitellään viestintäjaostossa. Suunnitellaan ja toteutetaan Vesipostin lukijakysely. Hankintaan tiedotus- ja mediaseurantatyökalu. Tuloksina, joita seurataan ja arvioidaan: Painetussa mediassa on esillä A-kiltalaisia toipumistarinoita sekä julkaistaan juttuja A-kiltatoiminnasta (julkaistut jutut) A-Kiltojen Liiton verkkosivu on luettu ja käytössä (kävijämäärä) A-kiltatoiminnan näkyvyys sosiaalisessa mediassa paranee (käytössä Twitter, Facebook, Instagram #A_kilta toiminta -postaukset) Vesiposti-verkkojulkaisu on käytössä ja sitä jaetaan Vesipostin lukijakysely on tehty ja analysoitu Hoitopaikkatiedotus Päihdesairaalassa on laadukasta ja toimivaa Viestintäkoulutuksella on edistetty A-kiltojen ja A-kiltalaisten viestintäosaamista Selvästi parempi -blogia julkaistaan ja luetaan säännöllisesti (näyttökerrat) 7

Naistoiminta A-Kiltojen Liitto ry:n strategisten linjausten pohjalta naistoiminnan strategiset tavoitteet 2018-2022 ovat: A-Kiltojen Liitto ry:ssä on naiserityisen päihdetoipumisen ja naisten vertaistuen asiantuntemusta, jota kehitetään jatkuvasti. A-kiltojen naistoiminta on elinvoimaista ja A-kiltojen naistoipujien hyvinvointi on parantunut. A-kiltanaiset tuntevat naisjaoston toiminnan ja mahdollisuudet edistää sen kautta päihdetoipujanaisten asemaa ja hyvinvointia. Naisjaoston toiminta on osaavaa ja aktiivista ja sen jäseneksi halutaan. Em. strategisten tavoitteiden toteuttamiseksi naistoiminnassa v 2018: Naisjaoston jäsenet ovat alueellaan aktiivisia naistoiminnan edistäjiä ja pitävät esillä, mm. aluetapaamisissa naiserityisen päihdetoipumisen asioita. Kehitetään säännöllisen seurannan väline A-kiltojen naistoiminnan tilan arviointiin. Järjestetään Naisten voimavarapäivät. Mahdollistetaan tuettu loma A-kiltanaisille. Tuetaan taloudellisesti naisten alueellista A-kiltatoimintaa. Valmistellaan kehittämishanke A-kiltojen naistoipumisen edistämiseksi sekä naistoipujien hyvinvoinnin parantamiseksi. Em. tavoitteiden toteutumista seurataan ja arvioidaan: Naistoiminnan kehittämishanke on valmisteltu ja toimitettu STEA:lle. A-kiltojen naistoiminnan säännöllisen seurannan väline on kehitetty. Naisten voimavarapäivät ja tuettu loma A-kiltanaisille toteutuvat. 8

Yhdistystoiminta ja henkilöstöhallinto A-Kiltojen Liitto ry:n strategisten linjausten pohjalta yhdistystoiminnan ja henkilöstöhallinnon strategiset tavoitteet 2018 2022 ovat: A-kiltatoiminta, toipujien ääni ja vapaaehtoisuuteen perustuva vertaistuki tulee kuulluksi maakunta- ja soteuudistuksessa. A-Kiltojen Liitto ry:n toiminnan ja palveluiden vaikuttavuustieto on tunnistettu, tutkittu ja käytössä. Henkilöstön työtehtävien resursoinnin nykytila ja tulevaisuuden resurssi- ja osaamistarpeet on kartoitettu ja tarpeisiin on vastattu. A-Kiltojen Liitto ry:n edunvalvonta kohdistuu ennen kaikkea A-kiltojen elinvoimaisuuteen yhdistyksinä ja A-kiltojen päihdetoipujien hyvinvointiin. A-kiltojen Liitto ry:n jaostot ovat aktiivisia, niiden rooli ja tehtävät ovat selkeitä ja ne kehittävät A-kiltatoimintaa. A-Kiltojen Liitto ry on aktiivinen, A-kiltatoiminnan ja päihdetoipumisen näkökulmaa edustava toimija päihdetyön yhteistyökokoonpanoissa. Yhdistyksen sääntöjen mukainen hallinto toteutuu ja A-kiltatoiminnan aate, 50-vuotinen historia ja tulevaisuus ovat näkyvästi esillä. Edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi vuonna 2018: Osallistutaan SOSTEn kansallisesti koordinoimaan Järjestö 2.0 mukana muutoksessa -hankkeeseen. Kehitetään työn vaikutusten arviointia ja sen mittaamista. Kartoitetaan henkilöstön työresurssit ja osaamisalueet ja nimetään henkilökohtaiset vastuualueet, joissa kehittymistä kannustetaan ja tuetaan. Tarpeenmukaisesti haetaan STEAlta rahoitusta järjestökoordinaattorin tehtävään erikseen määriteltyyn työtehtävään. Osallistutaan MIPA-tutkimusohjelmaan ja hyödynnetään tutkimuksessa saatua tietoa A-kiltatoiminnan kehittämisessä. Edistetään vertaisuuden, kokemusasiantuntijuuden ja päihdetoipujien asemaa päihdepalveluissa. Selkiytetään jaostojen tehtäviä ja roolia, kannustetaan jaostotyöskentelyyn osallistumista ja kehitetään jaostojen nimeämisprosessia. A-Kiltojen Liitto ry on jäsenenä SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry:ssä ja Sosiaalialan Työnantajat ry:ssä sekä edustettuna A-klinikkasäätiön valtuuskunnassa ja eettisessä toimikunnassa sekä Kunnallisen Päihdehuoltoyhdistyksen hallituksessa. Lisäksi A-Kiltojen Liitto ry osallistuu päihdejärjestötoimintaa kehittävään yhteistyöhön Päihdetoimijoiden valtakunnallisen yhteistyöverkoston puitteissa. A-Kiltojen Liitto ry:n 50 vuotisjuhla huomioidaan liiton tilaisuuksissa ja palveluissa sekä A-kiltaseminaarissa. Juhlan avulla edistetään A-kiltalaisen päihdetoipumisen näkyvyyttä ja arvostusta. Järjestetään yhdistystoiminnan sääntömääräinen kevätkokous ja syyskokous sekä niiden yhteydessä kevät- ja syyspäivät sekä erilliset kesäpäivät, joissa A-kiltatoiminnan aate on näkyvästi esillä. Hallitus kokoontuu suunnitellusti viisi kertaa vuodessa sekä tarvittaessa useammin. 9

Tavoitteiden toteutumista seurataan ja arvioidaan: Tehdään vuoden lopussa arviointi A-Kiltojen Liitto ry:n osallistumisen vaikutuksista Järjestöt 2.0. -hankkeessa. On kehitetty työn vaikuttavuuden tilastollisia indikaattoreita sekä nimetty tarvittavia muutoskohteita ja toteutettu tai laitettu alulle tarvittavat muutokset. Henkilöstön työn kuormittavuus on määritelty sekä työntekijöiden osaamisalueet ja kehittämistarpeet on tunnistettu ja tarpeen mukaiset kehittymissuunnitelmat tehty. Uuden järjestökoordinaattorin toimenkuva ja pätevyys on määritelty. MIPA-tutkimushankkeen esiin nostamia kehittämistarpeita on arvioitu. Päihdetoipujien ja päihdeongelmaisten sekä A-kiltojen edunvalvontakysymyksiä on nostettu esiin ja kokemusasiantuntijuus on arvostettua. On valmisteltu jaostojen jäsenille keväällä 2019 toteutettava kysely, jossa pyydetään arviota edellisen toimintakauden tuloksista ja vaikutuksista. Suunnitellut kokoukset, virkistyspäivät ja juhlaseminaari on pidetty ja A-kilta-aate on ollut näkyvästi esillä. 10

A-KILTOJEN LIITTO RY / henkilöstö- ja taloussuunnitelma vv. 2017-2020 TALOUS TOT muutos 2016 2017 2018 2019 2020 2017-2020 VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstö Keskustoimisto 4 4 4 5 5 1 Aluetyö 4 4 4 4 4 0 Henkilöstö yhteensä 8 8 8 9 9 1 TALOUSKEHITYS ( 1000 ) Keskustoimisto Kulut -651-670 -712-761 -771 101 Tuotot 49 31 33 32 32 1 STEA / Ay 623 623 673 730 740-117 Yli- /alijäämä 21-16 -6 1 1 Jäsenjärjestöavustus STEA / AK 6 20 20 20 20 20 0 11

A-Kiltojen Liitto ry TALOUSARVIO TALOUSARVIO VARSINAINEN TOIMINTA 2018 2017 Koulutustoiminta TUOTOT 11 000,00 10 000,00 KULUT Henkilöstökulut -1 000,00-500,00 Matkustuskustannukset Koulutus -1 600,00-1 650,00 Kurssimatkatuki A-killoille -7 500,00-7 000,00 Koulutus- ja Vertaistoiminta -18 000,00-16 000,00 Muut kulut Koulutus ja Vertaistoimin -600,00-600,00 Kulut yhteensä -28 700,00-25 750,00 Kate -17 700,00-15 750,00 Viestintätoiminta TUOTOT 5 100,00 5 400,00 KULUT Henkilöstökulut, Viestinät -104 920,11-102 370,41 Matkustuskulu, Viestintä -3 800,00-4 700,00 Toimistokulut, Viestintä -6 200,00-4 900,00 Vesipostin kulut Viestintä -11 600,00-10 300,00 Muut kulut Viestintä -10 500,00-6 000,00 Kulut yhteensä -137 020,11-128 270,41 Kate -131 920,11-122 870,41 Keskustoimisto ja jäsenpalvelut TUOTOT 13 000,00 12 700,00 KULUT Henkilöstökulut, Keskus -158 364,20-154 603,54 Matkustuskulu, Keskus -18 300,00-17 800,00 Toimistokulut, Keskus -58 318,98-53 761,91 Liitto- ja muut kokouskulut, Keskus -23 500,00-21 600,00 Muut kulut, Keskus -6 000,00-4 500,00 Poistot, Keskus 0,00 0,00 Kulut yhteensä -264 483,17-252 265,45 Kate -251 483,17-239 565,45 Tuotto/kulujäämä -401 103,28-378 185,86 12

Aluetyö TUOTOT 0,00 0,00 KULUT Henkilöstökulut, Aluetyö -197 266,50-188 534,94 Matkustuskulut, Aluetyö -33 900,00-32 600,00 Toimistokulut, Aluetyö -15 488,31-11 010,77 Muut kulut, Aluetyö -20 000,00-19 000,00 Kulut yhteensä -266 654,81-251 145,71 Kate -266 654,81-251 145,71 Naisten toiminta TUOTOT 0,00 0,00 KULUT Henkilöstökulut, Naistoiminta -800,00-800,00 Matkustuskulut, Naistoiminta -2 900,00-2 900,00 Toimistokulut, Naistoiminta -200,00-200,00 Spesiaalikulut, Naistoiminta -1 500,00-1 500,00 Muut kulut, Naistoiminta -600,00-600,00 Kulut yhteensä -6 000,00-6 000,00 Kate -6 000,00-6 000,00 Tuotto/kulujäämä -673 758,09-635 331,57 Muu varsinainen toiminta TUOTOT 800,00 300,00 KULUT -4 000,00-3 000,00 Kate -3 200,00-2 700,00 Tuotto/kulujäämä -676 958,09-638 031,57 Jäsenjärjestöavustus STEA AK 6 TUOTOT 20 000,00 20 000,00 KULUT -20 000,00-20 000,00 Kate 0,00 0,00 Tuotto/kulujäämä -676 958,09-638 031,57 Varainhankinta Jäsenmaksut TUOTOT 2 300,00 2 200,00 KULUT 0,00 0,00 Kate 2 300,00 2 200,00 Tuotto/kulujäämä -674 658,09-635 831,57 13

Sijoitus- ja rahoitustoiminta TUOTOT 450,00 500,00 KULUT 0,00 0,00 Kate 450,00 500,00 Omatoiminen Tuotto/Kulujäämä -674 208,09-635 331,57 Yleisavustukset TUOTOT 673 000,00 623 000,00 KULUT 0,00 0,00 Kate 673 000,00 623 000,00 Tilikauden tulos -1 208,09-12 331,57 Rahoitusarvio Lisätään poistot Tulorahoitus (=Rahoitustulos) -1 208,09-12 331,57 Käyttöomaisuuden lisäys Keskustoimisto -6 000,00-4 000,00 Yhteensä -6 000,00-4 000,00 Lainojen lisäys/vähennys Lainojen lisäys Lainojen vähennys Yhteensä 0,00 0,00 Rahoitusomaisuuden muutos -7 208,09-16 331,57 vuosi 2018 * Mediseurantaohjelma * Julkaisu A-kiltatoiminnasta * Sporttivartti materiaali * Vesiposti lehti ei korotusta * Henkilökunnan työnohjaus, tupo, määrävuosilisät * Jäsenmaksut ennallaan * Jäsenjärjestöavustusta haetaan STEA:lta Ak-6 14

15

16