SOPIMUS YM26/612/2014 1 (6) Kutteri-ohjelma Sopimus biokattiloiden energiatehokkuutta parantavasta neuvontamenettelystä 1 Sopimuksen osapuolet Suomen valtion puolesta ympäristöministeriö sekä bioenergia-alan puolesta Bioenergia ry sopivat tällä sopimuksella bioenergiaa käyttävien lämmitysjärjestelmien osalta energiatehokkuutta ja uusiutuvia energiamuotoja edistävän ohjelman (ns. Kutteri-ohjelman) toteutuksesta. Sopimuksen toteutukseen osallistuvat myös Nuohousalan Keskusliitto ry, Lämmitysenergia Yhdistys ry, Suomen Omakotiliitto ry, Ariterm Oy sekä Hämeen ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu. 2 Lähtökohdat ja perusteet Euroopan unionin joulukuussa 2008 hyväksymässä ilmasto- ja energiapaketissa on asetettu seuraavat vuotta 2020 koskevat tavoitteet: jäsenmaat vähentävät kasvihuonekaasupäästöjään vähintään 20 % vuoteen 1990 verrattuna, uusiutuvien energialähteiden osuus nostetaan keskimäärin 20 %:iin EU:n energian loppukulutuksesta ja energiatehokkuutta parannetaan keskimäärin 20 % verrattuna kehitykseen, joka toteutuisi ilman uusia toimenpiteitä. Rakennukset aiheuttavat 40 prosenttia unionin kokonaisenergiankulutuksesta. Energiankulutuksen vähentäminen ja uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käyttö rakennusalalla ovat näin ollen tärkeitä toimenpiteitä, joita tarvitaan unionin energiariippuvuuden ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Pienemmällä energiankulutuksella ja uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian lisääntyvällä käytöllä on myös tärkeä merkitys energian toimitusvarmuuden ja teknologian kehityksen edistämisessä sekä työllistymis- ja aluekehitysmahdollisuuksien luomisessa. Uudelleenlaaditun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/31/EU rakennusten energiatehokkuudesta (jäljempänä rakennusten energiatehokkuusdirektiivi, EPBDdirektiivi) tarkoituksena on edistää rakennusten energiatehokkuuden parantamista ottaen huomioon ulkoiset ilmasto-olosuhteet, paikalliset olosuhteet sekä sisäilmastolle asetetut vaatimukset ja kustannustehokkuus. Direktiivi edellyttää jäsenvaltioita muun muassa säätämään toimenpiteistä lämmitysjärjestelmien säännöllisten tarkastusten toteuttamiseksi (ns. lakisääteinen tarkastusmenettely, kattilatarkastus). Vaihtoehtona lakisääteisille kattilatarkastuksille jäsenvaltiot voivat toteuttaa vapaaehtoisia toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että käyttäjät saavat neuvoja lämmitysjärjestelmiin liittyen (ns. vaihtoehtoinen neuvontamenettely). Vaihtoehtoisen neuvontamenettelyn kokonaisvaikutusten on vastattava lakisääteisten kattilatarkastusten vaikutuksia. Suomessa on päätetty ottaa käyttöön vaihtoehtoinen neuvontamenettely, joka koskee nimellisteholtaan kaikkia alle yhden megawatin (1 MW) bioenergiaa käyttäviä kattiloita. Neuvontamenettelyn piiriin kuuluvat myös alle 20 kilowatin (20 kw) lämmityskattilat. Tällä sopimuksella sovitaan yhteistoiminnasta vaihtoehtoisen neuvontamenettelyn toteuttamiseksi. Ympäristöministeriö toteuttaa sopimuksella hallituksen energiapolitiikkaa, jossa energiansäästöllä ja rakennusten energiatehokkuuden lisäämisellä on keskeinen sija. Tämä sopimus tukee osaltaan myös kansallisen energia- ja ilmastostrategian toteuttamista. Osapuolet pitävät tätä sopimusta toimivana menettelynä bioenergiaa käyttävien lämmitysjärjestelmien energiatehokkuuden lisäämiseksi. Sopimusosapuolet pyrkivät toteuttamaan sopimukseen kuuluvia toimenpiteitä ja kehittämään tarvittaessa sopimusta siten, että siitä tulee vaikuttavuudeltaan normeihin verrattavissa oleva sekä toteutukseltaan joustava energiansäästökeino.
SOPIMUS YM26/612/2014 2 (6) 3 Määritelmät 4 Tavoitteet Bioenergia-alalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kaikkia niitä yrityksiä ja muita organisaatioita, jotka harjoittavat bioenergiaan liittyvää liiketoimintaa tai muuten edistävät bioenergian käyttöä. Liiketoiminnalla tarkoitetaan tässä tapauksessa esimerkiksi biokattiloiden valmistamista, huolto- ja käyttöpalveluja tai biopolttoaineen valmistusta ja jakelua. Muulla edistämisellä tarkoitetaan esimerkiksi julkisia opetus- ja tutkimuslaitoksia tai alan järjestäytynyttä edunvalvontaa. Bioenergialla tai biopolttoaineella tarkoitetaan tässä sopimuksessa puuta, puuperäisiä polttoaineita (puupelletti, hake, jne.), turvetta, peltobiomassaa (ruokohelpi, öljykasvit, olki, järviruoko, jne.) tai biokaasua (metaanikaasu). Biokattilalla tai bioenergiakattilalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa bioenergiaa polttoaineena käyttävää lämmityskattilaa tai tulisijaa, jonka nimellisteho on alle yksi megawatti. Energiatehokkuustoimenpiteillä tarkoitetaan tässä sopimuksessa erilaisia neuvonta- tai muita toimia, jotka voivat liittyä lämmityskattiloiden ja tulisijojen käyttöön, toimintatapoihin ja toimintaympäristöön sekä loppukäyttäjien käyttäytymiseen ja tottumuksiin. Tämän sopimuksen tarkoituksena on osaltaan varmistaa, että rakennusten energiatehokkuusdirektiivin mukaiset tavoitteet saavutetaan. Samalla tämän sopimuksen mukainen Kutteri-ohjelma tukee uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön lisäämisestä annetun direktiivin 2009/28/EY mukaisen kansallisen velvoitteen saavuttamista. Kyseisen velvoitteen mukaisesti Suomessa uusiutuvan energian osuus tulee olla 38 % energian loppukulutuksesta vuonna 2020. Tällä sopimuksella luodaan edellytykset sille, että kuluttajille ja käyttäjille tarjotaan bioenergialämmitysjärjestelmien käyttöön ja huoltoon liittyvää neuvontaa ja opastusta. Neuvonnan ja opastuksen päämääränä on lämmitysjärjestelmien kunnossapidon edistäminen ja energiatehokkuuden parantaminen. Samalla voidaan lisätä kuluttajien tietoisuutta lämmityskattiloiden ja tulisijojen ekosuunnitteluasioista. Toisena päämääränä on edistää uusiutuvan energian käyttöä. Kutteri-ohjelman puitteissa toteutettavien neuvonta- ja muiden toimenpiteiden tavoitteena on osaltaan kehittää ja parantaa biokattiloiden käyttöön ja huoltoon liittyviä palveluja, mikä edistää samalla bioenergian kilpailukykyä lämmityssektorilla. Tämän sopimuksen tavoitteena on varmistaa rakennusten ja niiden energiahuoltoon kuuluvien bioenergiaa käyttävien lämmitysjärjestelmien pitäminen sellaisessa kunnossa, että ne rakennuksen rakennustapa huomioon ottaen täyttävät energiatehokkuudelle asetetut vaatimukset. Tässä sopimuksessa sovitaan toimenpiteistä, joilla edistetään biokattiloiden vapaaehtoisten säännöllisten tarkastusten toteuttamista Suomessa. Tavoitteena on toteuttaa rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi toimenpiteitä, joilla annetaan käyttäjille neuvoja lämmityskattilan vaihtamisesta, muista lämmitysjärjestelmän muutoksista ja vaihtoehtoisista ratkaisuista lämmityskattilan hyötysuhteen ja mitoituksen arvioimiseksi. Vaihtoehtoisilla ratkaisuilla tarkoitetaan tässä yhteydessä mm. säännöllisiä kattilatarkastuksia.
SOPIMUS YM26/612/2014 3 (6) 5 Sopimusosapuolien velvoitteet ja toimenpiteet 5.1 Bioenergia ry 5.2 Yhtiöt Bioenergia ry vastaa Kutteri-ohjelman ja sopimuksen toimeenpanemisesta. Tavoitteiden saavuttamiseksi Bioenergia ry osallistuu aktiivisesti Kutteri-ohjelman kehittämiseen ja toimeenpanoon yhteistyössä muiden sopimusosapuolten kanssa. Bioenergia ry vastaa neuvontamenettelyyn liittyvien tehtävien ja hankkeiden käytännön täytäntöönpanosta. Edellä mainitut tehtävät ja hankkeet voivat sisältää esimerkiksi koulutusta, neuvontaa, tiedottamista, tutkimusta ja materiaalin tuottamista. Hankkeista ja niiden tarkemmasta sisällöstä sovitaan erikseen yhteistyössä muiden sopimusosapuolten kanssa. Bioenergia ry vastaa tässä sopimuksessa tarkoitetun neuvontamenettelyn puitteissa toteutetuista toimenpiteistä syntyvistä, Bioenergia ry:lle kuuluvista kustannuksista siten kuin erillisissä toimenpiteiden rahoitussopimuksissa sovitaan. Bioenergia ry vastaa ohjelman vaikutusten arviointia varten tehtävästä tiedonkeruusta alan toimijoilta. Yhdistys laatii kootun tiedon perusteella alan energiatehokkuuden kehitystä kuvaavan vuosiraportin, joka toimitetaan Motiva Oy:lle. 5.3 Yhdistykset 5.4 Oppilaitokset Sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi bioenergia-alalla toimivat yhtiöt osallistuvat aktiivisesti Kutteri-ohjelman kehittämiseen ja toimeenpanoon yhteistyössä muiden sopimusosapuolten kanssa. Ariterm Oy osallistuu sopimuksen toimeenpanoon liittyvien tehtävien ja hankkeiden toteuttamiseen ja syntyviin kustannuksiin niiltä osin, jotka ne katsovat kuuluvan yhtiöiden toimenkuvaan. Osallistumisesta ja kustannuksista sovitaan kunkin toimenpiteen osalta erikseen. Sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi Nuohousalan Keskusliitto ry, Lämmitysenergia Yhdistys ry ja Suomen Omakotiliitto ry osallistuvat aktiivisesti Kutteri-ohjelman toimeenpanoon ja kehittämiseen yhteistyössä muiden sopimusosapuolten kanssa. Nuohousalan Keskusliitto ry, Lämmitysenergia Yhdistys ry ja Suomen Omakotiliitto ry osallistuvat sopimuksen toimeenpanoon liittyvien tehtävien ja hankkeiden toteuttamiseen ja syntyviin kustannuksiin niiltä osin, jotka se katsoo kuuluvan yhdistyksen toimenkuvaan. Osallistumisesta ja kustannuksista sovitaan kunkin toimenpiteen osalta erikseen. Sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi bioenergia-alalla toimivat oppilaitokset osallistuvat aktiivisesti Kutteri-ohjelman toimeenpanoon ja kehittämiseen yhteistyössä muiden sopimusosapuolten kanssa. Hämeen ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu osallistuvat sopimuksen toimeenpanoon liittyvien tehtävien ja hankkeiden toteuttamiseen ja syntyviin kustannuksiin niiltä osin, jotka ne katsovat kuuluvan oppilaitosten toimenkuvaan. Osallistumisesta ja kustannuksista sovitaan kunkin toimenpiteen osalta erikseen.
SOPIMUS YM26/612/2014 4 (6) 5.5 Ympäristöministeriö Sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi ympäristöministeriö osallistuu Kutteri-ohjelman toimeenpanoon ja kehittämiseen. Ministeriö osallistuu sopimuksen toimeenpanoon liittyvien kehittämis- ja kokeiluhankkeiden toteuttamiseen yhdessä muiden sopimusosapuolten kanssa. Ympäristöministeriö osallistuu vuosittain käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa Kutteri-ohjelman perusteella toteutettavien erikseen määriteltävien ja hyväksyttyjen hankkeiden ja projektien rahoitukseen. Edellä kuvattua ympäristöministeriön rahoitusta voidaan osoittaa Motiva Oy:n käyttöön, jolloin Motiva Oy voi osallistua tämän sopimuksen, Kutteriohjelman ja erikseen sovittavien hankkeiden ja projektien toimeenpanoon ja kehittämiseen sekä vuosiraportin kokoamiseen. Ympäristöministeriö valvoo Kutteri-ohjelman toteuttamista ja vastaa rakennusten energiatehokkuusdirektiivin mukaisesta raportoinnista komissiolle. 6 Vaikutusten seuranta ja raportointi 7 Johtoryhmä Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi edellyttää, että vapaaehtoisen neuvontajärjestelmän tulee todistettavasti saavuttaa samat vaikutukset kuin pakolliset tarkastukset. Kutteriohjelman vaikutusten arvioimista varten luodaan seuranta- ja raportointijärjestelmä. Tähän sopimukseen osallistuvat sopijaosapuolet sitoutuvat antamaan tarvittavia tietoja Bioenergia ry:lle ja Motiva Oy:lle raportointia ja seurantaa varten. Raportoinnin tarkoituksena on kerätä tietoja Kutteri-ohjelman puitteissa suoritetuista toimenpiteistä ja hankkeista ja edellä mainittujen toimien vaikutuksista. Tämän sopimuksen mukaista toimintaa valvoo johtoryhmä, johon kukin sopijaosapuoli voi nimetä edustajansa. Mikäli sopimukseen liittyy uusia osapuolia, ovat kyseiset sopimusosapuolet oikeutettuja nimeämään edustajansa johtoryhmään. Ympäristöministeriö nimeää johtoryhmän puheenjohtajan. Johtoryhmä valitsee sihteerin ja päättää kutsuttavista asiantuntijoista. Johtoryhmä kokoontuu vähintään kerran vuodessa. Johtoryhmän tehtävänä on: antaa tarvittaessa sopimuksen toimeenpanoon ja Kutteri-ohjelman toteutukseen liittyviä yleisiä ohjeita ja tulkintoja valmistella vuosikohtainen työsuunnitelma ja seurata sen toteutumista seurata sopimuksen tavoitteiden toteutumista ja arvioida vuoden 2015 alussa siihen mennessä saavutettuja tuloksia, ja valmistella tarvittaessa sopimuksen jatkoa koskevia muutoksia päättää vuosittaisten yhteenvetoraporttien julkaisemisesta tehdä ohjelman toimeenpanoon liittyviä kehittämisehdotuksia nimittää tarvittaessa erillisen ohjausryhmän Kutteri-ohjelman puitteissa tehtäville hankkeille ja projekteille hyväksyä uusien sopimusosapuolten liittyminen sopimukseen päättää sopimusosapuolen irtisanomisesta päättää keskeneräisten projektien loppuunsaattamisesta, mikäli tämä sopimus irtisanotaan tai puretaan.
SOPIMUS YM26/612/2014 5 (6) 8 Sopimuksen voimassaolo Tämä sopimus tulee voimaan 8.4.2014 ja on voimassa 31.12.2016 saakka. 9 Sopimukseen liittyminen sekä sopimuksen irtisanominen ja purkaminen kesken sopimuskauden 10 Muita ehtoja Suomessa bioenergia-alalla toimivat yritykset ja muut alan keskeiset organisaatiot voivat liittyä tämän sopimuksen osapuoliksi hyväksymällä sopimuksen ja sitoutumalla kirjallisesti noudattamaan sopimusta. Ympäristöministeriö tai Bioenergia ry voi irtisanoa sopimuksen, mikäli 1. toinen osapuolista ei täytä asetettuja velvoitteita tai 2. toimintaympäristö tai -olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet sopimuksen solmimistilanteeseen verrattuna tai 3. ohjelma ei olennaisilta osiltaan näytä johtavan asetettuihin tavoitteisiin. Sopimuksen allekirjoittaneet yhtiöt, yhdistykset ja oppilaitokset voivat irtisanoutua sopimuksesta ilmoittamalla asiasta johtoryhmälle tai ympäristöministeriölle. Johtoryhmä voi päättää sopimuspuolen irtisanomisesta sopimuksesta, jos sopimusosapuoli ei toteuta tämän sopimuksen mukaisia sitoumuksiaan. Irtisanoutuneen tai irtisanotun sopimustahon saamat valtiontuet voidaan periä takaisin siten kuin takaisinperintään liittyvät ehdot on kirjattu kyseiseen avustuspäätökseen. Irtisanoutuminen tai irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti kuluvan kalenterivuoden kesäkuun 30. päivään mennessä, ja se tulee voimaan kalenterivuoden lopussa. Irtisanomisen tai purkamisen yhteydessä sovitaan, miten keskeneräiset projektit viedään loppuun. Tämä sopimus on oikeudelliselta luonteeltaan tavoiteohjelman kaltainen, eikä sopimuksen velvoitteiden laiminlyönti aiheuta sopimusosapuolen irtisanomisen lisäksi muita oikeudellisia seuraamuksia kuin mitä edellä on valtion tuista mainittu. Kutteri-ohjelman sopimuksen osapuolet pyrkivät toimimaan siten, että tämän sopimuksen mukaiset toimenpiteet toteutuvat.
SOPIMUS YM26/612/2014 6 (6) 11 Allekirjoitukset Tämä sopimus laaditaan yhtenä kappaleena, joka säilytetään ympäristöministeriössä. Muille sopimusosapuolille sekä sopimuksen toimeenpanijalle toimitetaan jäljennökset allekirjoitetusta sopimuksesta. Helsingissä 8 päivänä huhtikuuta 2014 Ympäristöministeriö Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen Ympäristöministeriö Ylijohtaja Helene Säteri Bioenergia ry Toimitusjohtaja Jyrki Peisa Bioenergia ry Toimialapäällikkö Hannes Tuohiniitty Nuohousalan Keskusliitto ry Toimitusjohtaja Juhani Jyrkiäinen Nuohousalan Keskusliitto ry Hallituksen puheenjohtaja Tapio Lehtimäki Lämmitysenergia Yhdistys ry Toiminnanjohtaja Arto Hannula Lämmitysenergia Yhdistys ry Hallituksen puheenjohtaja Reijo Ström Suomen Omakotiliitto ry Toiminnanjohtaja Kaija Savolainen Suomen Omakotiliitto ry Talous- ja kehityspäällikkö Katja Keränen Ariterm Oy Toimitusjohtaja Petteri Korpioja Hämeen ammattikorkeakoulu Johtaja Ari Mikkola Jyväskylän ammattikorkeakoulu Rehtori Jussi Halttunen