Toimintakertomus 2018, Etelä-Suomi

Samankaltaiset tiedostot
Syyskokousmateriaali 2018

Syyskokousmateriaali 2017

SRL Häme kevättapaaminen 2019

Tervetuloa ESRAn syyskokoukseen

Syyskokousmateriaali 2010

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella.

Käytiin läpi liiton henkilöstötilanne: uusiin tehtäviin siirtyneet ja rekrytoinnit.

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

ESRAn kevään suunnittelukokous pidettiin Rajamäellä, osallistujia 15 ja syyskokous Vermossa, osallistujia 11 osallistujaa.

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm.

Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden.

SRL/APU:n budjettipalaveri pe jossa käydään läpi liiton budjettia.

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu.

Merkillinen Häme -kilpailuun osallistui kaksi seuraa, jotka palkitaan lahjakorteilla jollekin tulevalle luennolle.

Suomen Ratsastajainliitto ry MUISTIO Hämeen Ratsastusjaosto 5 / 2013

Mitä uutta hevosalalla -tapahtumaan Vierumäellä osallistuvat Marja Nuuttila, Antero Salja ja Marissa Henttinen.

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto

ESRAn kevätkokous pidettiin Kokousmyllyssä, Ilolassa ja syyskokous Majatalo Onnelassa, Tuusulassa (18 osallistujaa).

ESRAn kevään suunnittelukokous pidettiin Helsingissä (17 osallistujaa) ja syyskokous Rajamäellä (17 osallistujaa).

Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa )

Toimintakertomus 2009

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt (päivitetty )

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 Porvoon Mustang ry

MUISTIO 5/2019. Hämeen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019. Aika Paikka. ti klo

Nuorisovastaavien tapaaminen 7.4. sujui hyvin. Mukana 14 osallistujaa. Yhteistoimintaa vahvistetaan: sähköpostiviestit, Facebook -ryhmä.

SRL:n toimintakertomukseen TILASTOLIITE 2018 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset.

SRL:n toimintakertomukseen TILASTOLIITE 2018 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset.

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen. Syyskokouksen esityslista. Aika: klo 18 alkaen

Palkintojenjako n. klo

Ilmoita myös osallistutko ruokailuun. Esityslista

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

Merkillinen Häme tulokset on selvillä, ratsastustunnit arvotaan seuraavassa kokouksessa

Syyskokousmateriaali 2014

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Talousarvio

Hallinto Jaoston kuului puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä. Jaosto kokoontui neljä kertaa.

Punametsän Ratsastajat ry

Häme Yleistä Hallinto Varsinaiset jäsenet

TOIMINTAKERTOMUS 2012

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin Jyväskylässä ja kevätkokous Jyväskylässä.

ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2017

Syyskokousmateriaali 2010

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014

KIMITOÖNS RYTTARE RF

SRL:n toimintakertomukseen 2017 TILASTOLIITE Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset.

SRL:n toimintakertomukseen 2017 TILASTOLIITE Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset.

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus Yhdistyksen 84. toimintavuosi

Hallituksen ulkopuolelta aluesihteerit Tuula Pöyhiä, Emmi Kupiainen ja Sanna Sassi.

TOIMINTAKERTOMUS 2011

APU alueiden puheenjohtajisto

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT Määritelmä Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt Kilpailulupa ja mittaustodistukset...

Suomen Ratsastajainliitto ry Laji- ja aluejaostojen toimintasuunnitelmat 2008

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS (8) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS 2016

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS Yleistä

Esteratsastuksen seurakilpailut TULOKSET. lähtöjä 5, kaikki 0-radat sijoittuvat 1. sijalle. Arvostelumenetelmä A.0.

SRL Kaakkois-Suomen aluejaosto TOIMINTAKERTOMUS (7) KAAKKOIS-SUOMEN RATSASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

FF Dressage Team 2014

HIPPO MEMORIAL TASON KILPAILUT ESTE-, KOULU- JA VAMMAISRATSASTUKSESSA

Esteratsastuksen seurakilpailut 1-taso LÄHTÖLUETTELO. lähtöjä 4, kaikki 0-radat sijoittuvat 1. sijalle

Aseman Vintti, Rautatieaseman yläkerta, Kouvola

TKR Seuraestekilpailut Sponsored by Stable Fellows

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

Kaakkois-Suomi Yleistä

Koulutus: alueet järjestävät erilaisia koulutuksia ja seminaareja (esim. toimihenkilökoulutusta)

Helsingin Wiiiskot ry ja Reserviratsastajat ry

Kaakkois-Suomen alueen syyskokous pidettiin Kymen Paviljongissa, Kouvolassa. Paikalla valtakirjalla edustettuna 10 seuraa ja 1 talli.

Hallinto Jaoston kuului puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä ja yksi varajäsen. Jaosto kokoontui kuusi kertaa.

4.8. Pohjois-Suomi. Toimintakertomus Yleistä

LUOKKA 1 ristikko- ja puomiluokka arv. A.0.0 Clear round

Esteratsastuksen seurakilpailut TULOKSET. lähtöjä 8, kaikki 0-radat sijoittuvat 1. sijalle. Arvostelumenetelmä A.0.

Valjakkokomitean kokous

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019

Puheenjohtaja Johanna Catani avasi kokouksen.

Luokka 1 60 cm klo 10:00

Nro Ratsastaja Hevonen Seura 1 poni Elena Hämäläinen Lord Liberty PunRa 2 poni Elena Hämäläinen Nala PunRa 3 Vilja Lahtinen Hyväntuulen Romi TKR 4

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta.

(1) esteratsastus, kalustovuokraus (3) kouluratsastuksen lajivastaava, koulukutsujen tarkastus, kouluvalmennustilastointi,

HIPPO MEMORIAL 1-TASON KILPAILUT ESTE- JA KOULURATSASTUKSESSA

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin Jyväskylässä ja kevätkokous Jyväskylässä

SRL Hämeen nettisivujen Hevostaitotesti -harjoituskokeen sarjassa I on tällä hetkellä vastauksia kappaletta.

SRL:n toimintakertomukseen 2016 TILASTOLIITE Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset.

Lounais-Suomen aluemestaruus- ja cupsäännöt 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2015

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS Yleistä

VALJAKKOAJOKOMITEA PÖYTÄKIRJA 1_2019

SRL:n toimintakertomukseen 2013 TILASTOLIITE Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset.

SRL toimihenkilöiden lisenssipäivitys

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

Varajäsenet Irmeli Heliö TRS (5/8) esteratsastusvastaava, estekutsujen tarkastaja Heidi Sinda UrHu (5/8)

Laji- ja aluejaostot JAOSTOJEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA Suomen Ratsastajainliitto ry. Kuva: Heini Vanhanen

SM Hiihdot - Vantaa. Vantaa Naiset Sprintti Tulokset. 1,4 km Sprintti TD: Apulais-TD Kilpailun johtaja: Jussi Prykäri Raiko Pousi Pasi Ruuth

Aluekilpailusäännöt. Pohjois-Suomen alueen tarkennukset lisätty / päivitetty

SRL:n toimintakertomukseen 2015 TILASTOLIITE Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset.

Transkriptio:

Toimintakertomus 2018, Etelä-Suomi Yleistä Vuosi 2018 oli Etelä-Suomen ratsastusalueen (ESRA) 24. toimintavuosi. Etelä-Suomen Ratsastus toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. SRL:n alaisia aluejaostoja on Suomessa kahdeksan, ja ESRA on seurojen lukumäärällä mitattuna niistä suurin. Toimintavuonna ESRAan kuului 152 (vuonna 2017 150) ratsastusseuraa, joissa oli yhteensä 15232 (15734) jäsentä. Alueella toimi 88 (88) SRL:n jäsentallia, näistä 59 (62) oli ratsastuskouluja. ESRAn aluejaostossa toimi puheenjohtajan lisäksi 8 varsinaista jäsentä ja 2 varajäsentä. Lisäksi jaoston apuna toimi 6 jaoston ulkopuolista lajivastaavaa ja talousvastaava. Jaosto kokoontui 4 kertaa vuonna 2018, lisäksi pidettiin yksi sähköpostikokous ja suunnitteluseminaari Tallinnassa, johon osallistui 6 jaoston jäsentä. Varsinaiset jäsenet: Heikki Kela, (UPSR),puheenjohtaja Marko Maaluoto, (UPSR) varapuheenjohtaja, Laakson kentän varaukset Juha Erola,(NuR) yhteiskuntasuhteet Susanna Marttila, (KHR) sihteeri, vikellys, kouluratsastuskilpailut Sari Ukkonen, (HyvUra) kouluratsastusvalmennus Eija Nenonen, (KRats), esteratsastus, ATU-kilpailulaitteisto, internet-sivut Jaana Tengman, (Ri-Ra), koulutus Tittamaria Törmänen, (ERC), SETAP, nuoriso, harraste, tiedotus Elisa Tollet (ESPR), materiaalit Varajäsenet: Kati Honkanen, (RHR), valjakkoajo Merja Kolehmainen, (PRIMUS), tiedotus Jaoston ulkopuoliset: Anne Waldén, (TFC), talousvastaava lajivastaavat: Tarja Koskinen, (VITRA) esteratsastusvalmennus Hannele Helander (PeuRa) kenttäratsastus Anneli Hämäläinen, (LahaRa) vammaisratsastus Anne Pussinen, (WRF) lännenratsastus Olli Tahkokallio, (SuMaRa) matkaratsastus Sirpa Tarkela, (SIHY) islanninhevoset Ratapiirrosten tarkistus: Teppo Hakala ESRAn kevättapaamiseen 24.3.2018 Tuusulassa Gustavelundissa osallistui 16 osanottajaa. Ratsastajainliiton tervehdyksen toi hallituksen jäsen Janne Lappi. Syyskokous pidettiin 31.10.2018 Hämeenkylän kartanossa, jossa edustettuna oli 11 seuraa. Vuoden 2017 ranking-voittajat palkittiin 100 euron lahjakortilla ja kunniakirjalla, osa palkittiin kevättapaamisessa ja osa syyskokouksen yhteydessä. ESRA oli edustettuna SRL:n aluejaostojen yhteisen toimielimen, aluepuheenjohtajiston, kokouksissa (4 kokousta). ESRAa aluepuheenjohtajiston kokouksissa edusti puheenjohtaja Heikki Kela 2 kertaa ja Anne Waldén 2 kertaa. ESRA:n edustajana seura- ja tallipalvelun aluetyöryhmän (SETAPin) kokouksissa oli Tittamaria Törmänen. Vuoden 2018 teemana oli Reilu Peli. Seura- ja harrastetoiminta Vuonna 2018 alueella oli 5 ratsastuksen Tähtiseuraa.

Kilpailutoiminta ESRAn alueella järjestettiin yhteensä 79 (78) koulu-, este-, kenttä-, lännen-, matka-, ja islanninhevosratsastuksen sekä valjakkoajon 2-tason kilpailua. Kilpailuissa oli yhteensä 390 (451) luokkaa ja niissä 6384 (6298) niissä lähtöä. 1-tason kilpailuja järjestettiin 308 (331). Lisäksi alueella järjestettiin useita 3-5 tason kilpailuja. 2-tason kilpailijoilta vaadittiin D-kilpailulupa joka haettiin omalta ratsastusseuralta. D-lupia myönnettiin 1008 (971) kpl. A-, B-, tai kansainvälisiä kilpailulupia, jotka sisälsivät myös D-kilpailuluvan, myönnettiin alueella 879 (898) kpl. E-kilpailulupia lunastettiin 1715 (1891) kappaletta. Alue tuki aluemestaruuskilpailujen järjestäjiä (henkilökohtainen ja joukkuemestaruus) mestaruusmitalein ja ruusukkein sekä rahallisella tuella 500 /kilpailu. Lisäksi aluemestaruuden voittajille lahjoitettiin palkintoloimi. Alueiden välisiin joukkuemestaruuskilpailuihin osallistuville joukkueille lahjoitettiin satulahuovat ja loimet. Laakson kenttää varattiin seurojen käyttöön. Alue vuokrasi Atu-ajanottolaitetta seurojen kilpailukäyttöön. Laite oli käytössä kuudessa kilpailussa, joiden järjestäjille annettiin laitteen käyttökoulutus sekä koulutusta kilpailujen järjestämiseen. Aluemestaruudet 2018 Henkilökohtainen mestaruus Nurmijärvi 15.-16.9.2018 Pikkuponit 1) Haddas Georg Reliikvia II LovR 2) Lindholm Minea Ramses Al Sabah DC Isot Ponit 1) Hakkarainen Tia Little Kim PUNRA 2) Ein Christin Vanilla Twist SkaRa 3) Liila Tanja ApollonV TKR Suomenhevoset 1) Äijälä Nea Lavilan Jussi JOKERA 2) Huotarinen Miia Juhannus Muisto ER Lapsiratsastajat 1. Pyrhönen Sofia Adelante PUNRA 2. Jukonen Ada Nostalgia VITRA 3. Laine Sofia Widor MänRa Juniorit 1) Leväaho Lina Firenza TUUR 2) Joutsen Lumi Esquina LOR 3) Ojanpää Ada Lucky Lili VITRA Nuoret 1) Arolainen Annika Coruno HyvUra 2) Telimaa Linda Chilli R PeuRa 3) Lappalainen Vilma Celine RCS Seniorit 1) Nousiainen Ida-Lotta Cidurmie HARI 2) Fioravanti Pauliina Zilvana Z L-ER 3) Paakkola Anneli Chanson du Coeur PR-BR

Joukkuemestaruus esteratsastus 19.8.2018 Porvoo 1) Peuramaan Urheiluratsastajat Nella Lätti-Prins, Carolina Idänpään-Heikkilä Voltaire de la Lande, Aleksandra Verducci-S Cloud 2859, Linda Telimaa-Chilli R 2) Lounais-Espoon Ratsastajat ry Jonna Pelanti-Lisnolan Captain Ahorn, Pirita Rautpalo-Chamillionare, Mette Jensen Funkel Diamant 3) Porvoon Ratsastajat ry Sini Nikunen-Camée, Hanna-Greta Kuivisto-Accourir, Laura Korhonen-Sheila IV 3029, Yasmin Vatanen-Licor Kouluratsastus Henkilökohtainen mestaruus, Lohja 1.-2.9.2018 Ponit 1. Bruck Nana Prinz Luca AINO 2. Pietarinen Salli Herr Doktor LuhRa 3. Itkonen Emma M. Quavante AINO Juniorit 1. Ekroth Tinja Whenever Klint HyvUra 2. Söderbäck Sofie Kolstein s Don Schufro PERA 3. Pohja Sinna Schwarzeneger DTT Suomenhevoset 1. Qvintus Nelli Notholmens Timjan L-URA 2. Arpalo Henna Ukko-Ilmari DC 3. Arpalo Henna - Rauhala Jalava DC Seniorit 1. Lehtilä Sara Riverbank Farbenfroh BoeR 2. Lamminen Jenna - Viisa HR 3. Jokinen Jukka Notholmens Daphne 2366 TuuR Joukkuemestaruus kouluratsastus, Tammisaari 8.9.2018 1. Tuomarinkylän Ratsastajat ry Anna Tuomioja/Grenholma, Selma Maula/Angelica, Johanna Similä/Mein Freund 2. Lohjan Ratsastajat ry Julia Hoffren/Buckshot, Oona Ylirautia/Casperos, Ksenja Karahka/Viccaro 3. Helsingin Ratsastajat ry Marika Siippola/Cerberus, Jenna Lamminen/Viisa, Rebecka Olsson/Pin Rock's Cotton Candy Henkilökohtainen mestaruus, Kerava 9.9.2018 1. Sanna Kortesmäki-Big Lottery Keravan Ratsastusseura ry 2. Niina Holmberg-Mecenas Porvoon Mustang ry 3. Hedwig Wikström-CVR Shakiro Husön Ratsastajat ry Alueranking 2018 seniorit: Arla Panttila / Don Diego D'es / PUNRA 34 p. nuoret: Vilma Lappalainen / Chicolino / RCS 37,5 p. juniorit: Konstantin Cherepovskiy / Lacassida / RCR 44 p.

lapset: Ada Jukonen / Nostalgia / VITRA 59 p. ponit: Pinja Varsanpää / Secret Diamond Zareefa / HunR 33 p. Kouluratsastus seniorit: Else Väyrynen / Equlei / STAR 36 p. Petra Andrejeff / Hendrik / HOT 36 p. nuoret: Julia Hoffren / Buckshot M / LOR 20 p. Janina Laine / Rihanna / HunR 20 p. juniorit: Nelli Qvintus / Notholmens Timjan / L-URA 61,5 p. lapset: Selma Maula / Angelica / TKR 21 p. ponit: Emma Itkonen / M Quavante / AINO 47,5 p. seniorit: Niina Holmberg / Mecenas / POM 20 p. nuoret: Axel Lindberg / Kinesha / HusR 4 p. juniorit: Monica van Assendelft / Mini Magic / POM 4 p. lapset: Patrizia Onza / Devlin Stone / HURA 1 p. ponit: - Lännenratsastus All around seniorit: Melina Tarkkala / Jack Mini Bar / HyR 14,5 p. nuoret: Sonja Marjanen / Jac Ice Bar / HyR 4 p. juniorit: Annika Särkänmäki / Vili Wilperi / HyR 8,5 p. Valjakkoajo ponit: Deilina Bishop-Westerlund / Wikners Dragon Fly / KamaRa 16 p. Matkaratsastus seniorit: Krista Kupari / Candy / SuMaRa 7 p. Vilna Mikkonen / Nafisa / NXR 7 p. nuoret: Mari Marjatsalo / Azartas LT ox / SuMaRa 3 p. Tanja Heikkilä / Sting AT ox / HOT 3 p. juniorit: Rita Törmä / Gr Nadir DE ox / SuMaRa 2 p. lapset: Mira Marjatsalo / Avialis LT ox / SuMaRa 3 p. Islanninhevoset: Suomen Islanninhevosyhdistys (Sihy) Seniorit: Eveliina Vatanen / Emil frá Vaahteramäki 19 p. Anna Aminoff / Samur frá Hemlu 19 p. Nuoret: Ingrid Väyrynen / Drift frá Hárlaugsstödum 20 p. Juniorit: Miina Sarsama / Tjáning frá Grafarkoti 30 p. Valmennustoiminta Kouluratsastuksen aluevalmennus 2017-2018 Valmentajana toimi Eevamaria Porthan-Broddell Paikka: Keisarinmäen talli, Nuuksio Aluevalmennuksia järjestettiin 30.9.2017 11.5.2017 yhteensä 6, jotka kaikki 2-päiväisiä. Ratsukoita katsastettiin kaikkiaan 2 valmennustilaisuudessa (30.9. 1.10.2018 ja 18. 19.11.2018), 33 ratsukkoa, jotka kaikki osallistuivat 2 päivänä. Valmennukseen valittiin 23 ratsukkoa ja 3 varalle (B poni 5, B-kehitys poni 4, B jun 3, B-kehitys jun 4, varalle jun 3, B nuoret 3, B-kehitys 4). Lisäksi alueeltamme valittiin SRL:n katsastuksissa A- ja A-kehitysrenkaisiin 17 ratsukkoa (poni A 1, poni A-kehitys 5, jun A 3, jun A-kehitys 2, nuoret A 3, nuoret A-kehitys 3), joista aluevalmennukseen osallistui 3 ratsukkoa (kaikki poni A-kehitys-renkaasta). Valmennuksissa kävi kaikkiaan 116 ratsukkoa, joista 113 osallistui 2 päivänä ja 3 ratsukkoa 1 päivänä. Kahden päivän valmennukseen osallistui keskimäärin 19,3 ratsukkoa (vaihteluväli 10-27) ja yhden päivän valmennukseen osallistui keskimäärin 0,5 ratsukkoa (vaihteluväli 0-2).

Valmentaja: Teppo Hakala Paikka: Hakalan talli, Tuusula ESRAN alueelle tuli 42 hakemusta (mj-ja aluevalmennus) josta 12 ratsukkoa suoraan mj-valmennuksiin. Loput 30 ratsukkoa haki aluevalmennukseen ja/tai mj-valmennuskatsastuksiin. Valittiin 24 ratsukkoa. 6 ratsukkoa jäi pois eri syistä. Valmennustapahtumat katsastus 30.9-1.10.2017 1 valmennus 16-17.12.2017. 1 kuivaleiri Ypäjä Valmennuksia 2018 kevät 4 kpl ja syksy 2 (katsastukset -2019) Valmennuksiin osallistui 17-20 ratsukkoa. Etelä-Suomen alueen kenttäratsastusvalmennuksiin on osallistunut 4 ratsukkoa kaudella 2018. Valmennuksia järjestettiin 4 kertaa, joista perusvalmennusta pidettiin 2 kertaa Klaukkalassa Stall Solbackassa ja 2 kertaa maastoesteillä Ypäjällä (toinen halli). Valmentajana toimi Hillevi Åttman. Vammaisratsastus Alueellista valmennusta pidettiin yhteensä 8 kertaa, paikkana Ratsastuskoulu Poni-Haka Vantaan Hakunilassa. Valmentajana toimi ratsastuksenopettaja Leena Hautamäki. Valmennuksessa oli mukana yhteensä 15 vammaisratsastajaa, joista osa pararatsastajia ja osa Special Olympics - ratsastajia. Osa ratsastajista osallistui tänä vuonna myös vammaisratsastuskilpailuihin. Valjakkoajo Valjakkoajon aluevalmennus järjestettiin valtakunnallisesti. Valmentajina toimivat Ben Simonsén, Leena Kalalahti ja Heidi Sinda. Vikellys Aluevalmennuksia on Etelä-Suomen alueella pidetty 2 kertaa, valmentajina Aime Nederström-Alanko ja Anni Järvinen. Koulutustoiminta Sääntökoulutus 21.1. Riihimäki (ko, re), 24 osallistujaa Sääntökoulutus 21.1. Riihimäki (valjakko) 6 osallistujaa Sääntökoulutus 11.2. Riihimäki (ko, re) 22 osallistujaa C-ratamestarikurssi 3.-4.3. Helsinki 6 osallistujaa Lisenssikoulutus estetuomarit, ratamestarit ja stewardit 24.3. Tuusula 27 osallistujaa Koulutuomarit 7.4. Hyvinkää 23 osallistujaa Osa suunnitelluista koulutuksista jouduttiin perumaan osallistujien vähyyden vuoksi. Viestintä ESRAn ulkoisesta ja sisäisestä tiedotuksesta vastasi aluekoordinaattorit. Lajivastaavat osallistuivat aluevalmennusten tiedottamiseen. Facebook sivujen ylläpidosta vastasivat hallituksen nimeämät vastuuhenkilöt. Tiedotus toteutettiin sähköpostitiedotteiden, alueen internetsivujen, sekä Facebookin avulla. ESRA käyttää tiedotuksessa apunaan SRL:n rekisteritietoja. Talous Alueen talous ja tulos 1.1. - 31.12.2018 esitellään tuloslaskelmalla. Alueiden kirjanpito on osa Suomen Ratsastajainliiton kirjanpitoa ja alueen kustannuspaikan tulos hyväksytään Suomen Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa.