Häme Yleistä Hallinto Varsinaiset jäsenet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Häme Yleistä Hallinto Varsinaiset jäsenet"

Transkriptio

1 Häme Yleistä Vuosi 2018 oli Hämeen aluejaoston 24. toimintavuosi. Alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaoksena eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. SRL:n alaisia aluejaostoja on Suomessa kahdeksan. Toimintavuonna Hämeeseen kuului 65 ratsastusseuraa (65), joissa oli yhteensä 6219 jäsentä (6214). Alueella toimi 62 (60) jäsentallia, joista 39 (39) ratsastuskoulua. Hallinto Hämeen kevään suunnittelukokous pidettiin Sokos Hotel Vaakunassa Hämeenlinnassa. Osallistujia oli 13 eri ratsastusseurasta, läsnäolijoita oli 19. SRL:n edustajana oli Pirkko Herd. Hämeen syyskokous pidettiin Hämeenlinnassa Hotelli Vanajanlinnassa. Kokouksessa oli edustettuna 8 jäsenseuraa ja 3 ratsastuskoulua, läsnäolijoita oli 19. SRL:n edustajana oli Pekka Törmälä. Vuosikokous ehdotti SRL:n hallituksen vahvistettaviksi varsinaisiksi jäseniksi viittä jäsentä kaksivuotiskaudeksi, kahta jäsentä yksivuotiskaudeksi ja kahta varajäsentä. Liiton hallitus hyväksyi jaoston esityksen. Jaosto kokoontui vuonna 2018 seitsemän (7) kertaa. Varsinaiset jäsenet Marja Nuuttila (NaUra), puheenjohtaja, koulutusvastaava (7/7) Tarja Kallio (RaVe), sihteeri (7/7) Riikka Pyykkö (TaRi), vammaisratsastuksen lajivastaava (4/7) Pekka Pusa (KaRa), varapuheenjohtaja, alueen edustaja SETAPissa, valjakkoajon lajivastaava (4/7) Saija Kaidankangas (LR-Team), kenttäratsastuksen lajivastaava (6/7) Anne-Mari Vaskela (UrHu), kilpailuvastaava, este- ja kouluratsastuksen lajivastaava (5/7) Marissa Henttinen (KauRat), seurojen ja tallien yhteistyö, nuoriso- ja harrastevastaava (7/7) Sari Torvinen (LR Team), tapahtumavastaava (4/7) Varajäsenet: Antero Salja (TRS), lännenratsastuksen lajivastaava (6/7) Ari Eriksson (KaRa), ATU-ajanottolaite, kalusto, matkaratsastuksen lajivastaava (7/7) Jaoston ulkopuoliset toimihenkilöt: Mila Munsterhjelm (HäkRa), rahastonhoitaja (4/7) Eva Sandbäck-Pajunoja (UrHu), valmennusvastaava, vikellyksen lajivastaava (1/7) Nelli Eskola (TRS), valmennusvastaava (1/3) Reijo Suutari (KaRa), turvallisuusvastaava Sergey Frolov, esteratojen tarkastaja Pertti Pauli, esteratojen tarkastaja Vuotuinen alueiden tapaaminen järjestettiin Hämeen alueen toimesta Messilässä Hollolassa. Hämeen alueelta tapahtumaan osallistui koko aluejaosto (Marja Nuuttila, Marissa Henttinen, Mila Munsterhjelm, Tarja Kallio, Anne-Mari Vaskela, Sari Passaro, Ari Eriksson, Antero Salja, Riikka Pyykkö, Saija Kaidankangas, Pekka Pusa ja Eva Sandbäck-Pajunoja). Aluepäivien teemana oli Alueiden tulevaisuus ja tulevaisuuden alueet.

2 Häme oli edustettuna SRL:n alueiden puheenjohtajiston kokouksissa. Alueiden puheenjohtajisto kokoontui yhteensä neljä kertaa. Hämettä kokouksissa edusti puheenjohtaja Marja Nuuttila, joka toimi myös aluetoiminnan puheenjohtajana. Nuoriso-, seura- ja harrastetoiminta Alueen nuoriso- ja harrastevastaavana toimi Marissa Henttinen ja SETAPissa aluetta edusti Pekka Pusa. Alueella toimi vuonna 2018 kaksi Tähtiseuraa, Hämeen Ratsastajat ry ja Tawast Riders ry. Nuorisovastaavien tapaamiset järjestettiin Tampereella Hevoset-messuilla 7.4. (osallistujia 14) ja Pälkäneellä (osallistujia 4). Hevoset-messuilla palkittiin Hämeen rankingin vuoden 2017 lajien Hämeen alueen parhaat. Vuonna 2016 lanseerattua Hevostaidot haltuun -testiä jatkettiin (#hevostaidothaltuun) Ideaparkissa järjestetyssä Lumiravit-tapahtumassa ja Tampereen Hevoset-messuilla. Lumiraveissa kilpailuun osallistuneiden (56) kesken arvottiin kaksi kahden hengen lippupakettia Hevoset-messuille ja kaksi kahden hengen lippupakettia elokuviin. Hevoset-messuilla kilpailuun osallistuneiden (46) kesken arvottiin neljä kahden hengen lippupakettia elokuviin. Hevoset-messuilla Tampereella tuotiin esille vuoden 2018 teemaa (Reilu Peli) piirustuskilpailun avulla. Kilpailuun osallistui 125 piirtäjää, joiden kesken arvottiin kaksi kahden hengen lippupakettia Helsinki International Horse Show hun ja kuusi kahden hengen lippupakettia elokuviin. Lisäksi neljä piirtäjää saivat kunniamaininnan ja heidät kukin palkittiin kahden hengen lippupaketilla elokuviin. Hämeen alue suoritti aluevalmennettaville Reilu Peli -aiheisen kyselyn. Kyselyssä selvitettiin, miten teema koetaan valmennuksiin osallistujien keskuudessa/aluevalmennuksissa. Kysely lähetettiin 106 valmennettavalle ja vastausprosentti oli 24,5. Kyselyn tulokset esiteltiin alueen kevättapaamisessa ja aluevalmennettavien kuivaleirillä joulukuussa. Merkillinen Häme -kilpailuun osallistui 53 kilpailijaa. Kaikille osallistujille annettiin palkinnoksi Reilu Peli -aiheinen t-paita. T-paidat teetettiin Hevoset-messuilla järjestetyn Reilu Peli -teemaisen piirustuskilpailun yhdestä piirustuksesta. SRL Häme hevostaitojen aluemestarit 2018 Hevostaitojen aluemestaruuskilpailut järjestettiin syksyn aikana (kilpailuaika päättyi joulukuun alussa). Teoriakoe tehtiin sähköisellä kaavakkeella ja käytännön tehtävät suoritettiin seurojen järjestämissä osakilpailuissa. Sarja I 1. Elsa Inkinen, Takametsien Ratsastajat 2. Aino Rukko, Kangasalan Ratsastajat 3. Nanna Niemistö, Takametsien Ratsastajat

3 Sarja II ja III 1. Ida Forss, Tawast Riders 2. Anni Pennanen, Kaukkalan Ratsastajat 3. Pinja Pietiläinen, Takametsien Ratsastajat Sarja IV 1. Marika Syrjä, Kaukkalan Ratsastajat 2. Jaana Niemistö, Takametsien Ratsastajat 3. Kati Laatikainen, Kaukkalan Ratsastajat Kilpailut Hämeen alueella järjestettiin 64 (74) 2-tason kilpailua este-, koulu-, kenttä-, matka- ja vammaisratsastuksessa sekä vikellyksessä ja valjakkoajossa. Kilpailuissa oli yhteensä 336 (384) 2- tason luokkaa, joissa oli kaikkiaan 6044 lähtöä. 1-tason kilpailuja järjestettiin 209 este-, koulu-, kenttä-, lännen-, matka- ja vammaisratsastuksessa. Talent Cup -aluekarsinnat järjesti kouluratsastuksessa Lahden Ratsastajat (Takkula) 3.6. ja esteratsastuksessa Kangasalan Ratsastajat Aluemestaruuskilpailut järjestettiin vuonna 2018: kenttäratsastus, Hämeen Ratsastajat (Ypäjä) esteratsastus, Hollolan Ratsastajat kouluratsastus, Korpikylän Ratsastajat vammaisratsastus, Korpikylän Ratsastajat Seurajoukkuemestaruudet kouluratsastuksessä järjestettiin 3.6. Takkulassa, järjestäjänä Lahden Ratsastajat. Mestaruuden voitti Kangasalan Ratsastajat. Esteratsastuksen seurajoukkuemestaruuksiin ei saatu riittävästi ilmoittautuneita. Alueiden välisiin joukkuemestaruuskilpailuihin kouluratsastuksessa (Ypäjä) alueelta lähetettiin yksi joukkue, joukkueenjohtajana toimi Helena Rosti-Salo. Joukkue sijoittui seitsemänneksi. 1. Sara Niinimäki - Neran V, Ko-pRa 2. Evelyn Pekkarinen - No Time, YR 3. Neea Rantanen - Pyttega, TRS 4. Taika Vapalahti - Difonius SDH, LR Alueiden välisiin joukkuemestaruuskilpailuihin kenttäratsastuksessa (Harju) alueelta lähetettiin yksi joukkue. Joukkue sijoittui neljänneksi. 1. Anselmi Laiho - Ewan Stone 2. Kati Keskinen - Wallenberg Soulmate 3. Amelia Kettunen - Hilton Ilo 4. Garin Helenius - Come Back Sissy

4 Alueiden välisiin joukkuemestaruuskilpailuihin esteratsastuksessa (Suonenjoki) alueelta ei saatu joukkuetta. 2-tason kilpailijoilta vaadittiin D-kilpailulupa, jonka hinta oli 30 euroa. Vuonna 2018 lunastettiin 567 (565) D-lupaa. D-luvan sisältäviä A-, B- ja kv-lupia lunastettiin 290 (318). E-kilpailulupia lunastettiin 852 (905). Häme lahjoitti loimet aluemestareille sekä mitalit kolmelle parhaalle ja ruusukkeet. Alueen seurajoukkueiden koulu- ja estemestaruuskilpailuihin Häme lahjoitti voittaneelle joukkueille loimet sekä kolmelle parhaalle joukkueelle mitalit ja ruusukkeet. Häme lahjoitti alueiden välisissä joukkuemestaruuskilpailuissa aluetta edustaneille ratsukoille satulahuovat. Hämeen alue sponsoroi kilpailun järjestäjiä; Talent Cupin aluekarsintoja (100 e)/laji sekä aluemestaruuskilpailuja 200 eurolla/laji (este-, koulu- ja kenttäratsastus). Hämeen alueen seurojen joukkuemestaruuskilpailuja (koulu/este) alue sponsoroi 200 eurolla. Aluemestarit 2018 ESTERATSASTUS Ponimestaruus: 1. Saarinen Sofia - Cotton Socks, TRS 2. Huhtasalo Heta - Råryds Java, TT 3. Ilomäki Julia - S.W. Summer Solstice, HämR Juniorimestaruus: 1. Rantanen Mira - Chick 2562, TRS 2. Rantanen Iina - Apache Sunrise, TRS 3. Setälä Pinja - Cascade III, TRS Nuorten mestaruus: Ei ratsastettu osanottajien vähyyden vuoksi Seniorimestaruus: 1. Koskimies Tiia - Wyra, TRS 2. Ahlblom Karoliina - Funkel Galaxie, YR 3. Korjala Anu - Doppsko Coda, LR Suomenhevosmestaruus: 1. Järvinen Teia - Pyry Waan, YR 2. Sairanen Hanna - Musta Magia, YR 3. Hyvönen Heidi - Metkun Merkki, HOR Taitomestaruus 1. Nieminen Tea - Picahca, TRS

5 2. Eerola Oona - Vili Veikeä, Team MP 3. Rantanen Mira - Chick 2562, TRS Aikuismestaruus: 1. Pekka Särkiö - Utaire, LR 2. Aalto- Siiro Marianne - Cromwell, TRS 3. Kurhila Henna - Ellilän Daiquiri, LR KOULURATSASTUS Ponimestaruus: 1. Rantanen Nea - Pyttega, TRS 2. Pohjosmäki Pinja - Caramba 90 RP, TRS 3. Pekkinen Netta - Braveheart II, Kara Juniorimestaruus: 1. Vapalahti Taika - Difonius SDH, LR 2. Niinimäki Sara - Neran V, Ko-pRa 3. Metsänoja Emma - Venesolano AM IV, TARAT Nuorten mestaruus: Ei ratsastettu osanottajien vähyyden vuoksi Seniorimestaruus: 1. Kinnunen Jenni - Dancing Girl, KARA 2. Lotta Luomajärvi - May Deveraux WS 2818, TT 3. Jauhiainen Satu-Maria - Forza Roosendaal, TARI Suomenhevosmestaruus: 1. Näveri Salla - Millin Justus, HOR 2. Nikkilä Maria - Merileia, SUO 3. Hyssänmäki Tiina - Anjalan Pioneeri, TT Aikuismestaruus: 1. Vanhanen Katerina - Ilos Calon, Ko-pRa 2. Isotalo Anne - Cara s Jazzman, HOR 3. Behm Julia - Escada VI, TRS KENTTÄRATSASTUS 1. Iina Purontakanen - Foxcross, YR 2. Janetta Kulo - Kolins, KARA 3. Minttu Ketonen - Alias Yumyam, LR Team

6 VAMMAISRATSASTUS 1. Lilli Vehmas - Maestoso Madam, KoiRat HÄMEEN ALUERANKING 2018 Häme palkitsee Tason 2 kilpailuissa saavutettujen ranking-pisteiden perusteella vuoden parhaat: koulu-, este-, kenttäratsastuksessa poni-, juniori-, lapsi-, nuoret ja senioriratsastajat. Rankingit lasketaan ratsukkokohtaisesti. Kategoria palkitaan jos siinä on vähintään 3 pisteiden saanutta. Valjakkoajossa palkitaan parhaat poni- ja hevosvaljakot, matkaratsastuksessa sekä pararatsastuksessa palkitaan rankingin voittajaratsukko. Pararatsastuksessa Hämeellä on oma pistetaulukko, muut pisteet tulevat Kipan rankingin perusteella. Ratsukko palkitaan samassa lajissa vain yhdessä kategoriassa. Häme palkitsee vuoden parhaan myös vikellyksessä. Esteratsastus Ponit 1. Sofia Saarinen - Cotton Socks, TRS Lapsiratsastajat 1. Ida-Sofia Henriksson - Lorenzo vh Molenhof Z, Ko-pRa Juniorit 1. Iina Rantanen - Apache Sunrice, TRS Nuoret 1. Tiia Koskimies - Wyra, TRS Seniorit 1. Mikko Aartio - Zitaco M, TRS Kouluratsastus Ponit 1. Netta Pekkinen - Braveheart II, KARA Lapsiratsastajat 1. Nelli Pekkarinen - Faith, TRS Juniorit 1. Emma Metsänoja - Armas Zarzo II, TARAT Nuoret 1. Lotta Luomajärvi - May Devereaux WS 2818, TT Seniorit 1. Salla Näveri - Millin Justus, HOR Kenttäratsastus Ponit 1. Netta Pekkinen - Braveheart II, KARA Juniorit

7 1. Nelli Pekkarinen - Faith, TRS Nuoret 1. Inkeri Kaukoranta - Vahton Maybe a Diamond, LR Seniorit 1. Aki Karhapää - Evita HX, LmR Matkaratsastus 1. Miia Kouvalainen - Pryncess by Jhamila, ML Vammaisratsastus 1. Lilli Vehmas - Maestoso Madam, KoiRat Vikellys 1. Pilvi-Sofia Lindqvist, TRS Valmennus Hämeen este-, kenttä- ja kouluratsastuksen valmennus on alueella tapahtuvaa liittovalmennusta ja valmennusvastaavana toimi alkuvuoden ajan Eva Sandbäck-Pajunoja. Loppuvuoden ajan valmennusvastaavana toimi Nelli Eskola. Vammaisratsastuksen valmennus alkoi vuonna Valmennusta koordinoi alueella Riikka Pyykkö ja valmentajana toimii Marissa Henttinen. (kts. kohta Vammaisratsastus) Alue on julkaissut aluevalmennettaville Aluevalmennettavien Oppaan, joka on luettavissa -sivuilla. Esteratsastus Valmentajana toimi Marja Tytteli Tetri-Rantanen ja valmennuspaikkana olivat Ypäjän Hevosopisto sekä Tampere/Niihaman Ratsastuskeskus. Esteratsastuksessa järjestettiin kuusi kahden päivän valmennusleiriä (5) ja kaksi(4) yhden päivän valmennusta. Valmennuksiin osallistui yhteensä 334 ratsukkoa (341). Valmennukset: Ypäjä, osallistui 67 ratsukkoa Ypäjä, osallistui 45 ratsukkoa Ypäjä, osallistui 24 ratsukkoa 4.7. Ypäjä, derbykenttä-treeni, osallistui yhteensä 13 ratsukkoa yhdessä Keski-Suomen kanssa Ypäjä, osallistui 50 ratsukkoa Ypäjä, osallistui 70 ratsukkoa Tampere, osallistui yhteensä 17 ratsukkoa yhdessä Keski-Suomen kanssa Ypäjä, osallistui 48 ratsukkoa Kenttäratsastus Valmentajana toimi Seppo Laine ja valmennuspaikkana oli Ypäjän Hevosopisto. Kenttäratsastuksessa järjestettiin kahdeksan (6) kahden päivän ja yksi yhden päivän (1) valmennusleiriä. Valmennuksiin

8 osallistui yhteensä 232 (203) ratsukkoa. Valmennukset: Ypäjä, osallistui 42 ratsukkoa, ensimmäisenä päivänä rataesteitä, toisena maastoesteitä Ypäjä, osallistui 28 ratsukkoa Ypäjä, osallistui 21 ratsukkoa Ypäjä, valmentajana Tuija Rosenqvist, osallistui 25 ratsukkoa Ypäjä, derbykenttä-treeni, osallistui 9 ratsukkoa Ypäjä, osallistui 17 ratsukkoa Ypäjä, osallistui 34 ratsukkoa Ypäjä, osallistui 16 ratsukkoa Ypäjä, osallistui 40 ratsukkoa Kouluratsastus Valmentajana toimi Anu Korppoo ja valmennuspaikkana oli Ypäjän Hevosopisto. Kouluratsastuksessa järjestettiin kahdeksan (7) kahden päivän valmennusleiriä. Valmennuksiin osallistui yhteensä 414 (405) ratsukkoa. Valmennukset: Ypäjä, osallistui 61 ratsukkoa Ypäjä, osallistui 58 ratsukkoa, rataharjoitus halutulla kouluohjelmalla, teoriaosuudella hevosen tai ponin esittäminen näyttelyssä tai eläinlääkäritarkastuksessa Ypäjä, osallistui 36 ratsukkoa, valmennus- ja kilpailusuunnitelmien läpikäyntiä Ypäjä, osallistui 57 ratsukkoa Ypäjä, osallistui 25 ratsukkoa Ypäjä, osallistui 55 ratsukkoa Ypäjä, osallistui 67 ratsukkoa Ypäjä, osallistui 55 ratsukkoa Valjakkoajo Valjakkoajon lajivastaavana toimi Pekka Pusa. Aluevalmennukset järjestettiin lajikomitean toimesta valtakunnallisina valmennuksina. Vuonna 2018 valmennuksia ei ollut Hämeen alueella. Vammaisratsastus Vammaisratsastuksen lajivastaavana toimi Riikka Pyykkö Valmennusvuoden aloitus, osallistujia 5 Vuoden aikana 5 kertaa SO-ratsastajien valmennus, Aitoo, osallistujia 3 Vuoden aikana 3 kertaa FEI-ohjelmilla kilpailevien vammaisratsastajien valmennus, Lahti, osallistujia Luokittelutilaisuus, Tampere (Tampereen ratsastuskeskus), osallistujia 6 (Hämeestä 4) Aluevalmennettavien kuivaleiri, Ypäjä, osallistujia 1

9 Kilpailevien vammaisratsastajien aluevalmennus alkoi Hämeessä vuonna Hämeen alue tuki uutta, alkavaa aluevalmennusta samaan tapaan kuin uusia lajeja on tuettu aiemmin. Hämeen alueen seurat järjestivät vammaisratsastuskilpailuja yhteensä kuusi kappaletta, joista 1- tasolla oli neljä, 2-tasolla oli yksi ja 3-tasolla yksi kilpailu. Kaksi Hämeen alueen pararatsastajaa osallistui maajoukkueen katsastukseen. Kaksi SO-ratsastajaa osallistui SO-mestaruuskisoihin ja menestyivät siellä hyvin. Hämeen alueen ratsastajia osallistui myös VAU:n SO-monilajileirille Pajulahdessa. Vuoden lopussa alueella oli noin 10 kilpailevaa pararatsastajaa ja 3 kilpailevaa SO-ratsastajaa. Harrasteratsastajien lukumäärän arviointi on vaikeaa. Vikellys Lajivastaavana toimi Eva Sandbäck-Pajunoja. Vikellyksen aluevalmennuksesta vastasivat Aime Nederström-Alanko ja Anni Järvelä. Aluevalmennuksessa (ts. maajoukkueen B-rengas ja B- kehitysrengas) rinkiin kuuluvat tallit hoitivat valmennusten käytännön järjestelyt itse. Vikellyksen SM-kilpailut järjestettiin Niihaman Ratsastuskeskuksessa Tampereella Ilmoittautuneita oli 166. Koulutus ja tapahtumat Aluejaosto järjesti tai oli mukana järjestämässä 19 (20) koulutusta/tapahtumaa, joissa oli yhteensä 602 (576) osallistujaa. Tapahtumat: järjestettiin Lumiravit Ideaparkissa Lempäälässä, joiden järjestelyissä SRL Häme oli mukana. Aluejaoston/SRL:n osastolla oli hevostaito-testi ja keppihevosaiheinen kuvakilpailu. Osallistujia oli noin järjestettiin Hevoset-messut Tampereella. SRL Häme oli mukana SRL:n osastolla. Osastolla oli hevostaito-testin lisäksi Reilu Peli -piirustuskilpailu. Messuilla palkittiin myös lajien ranking-voittajat vuodelta Yhteisluennot Tampereella (SHKL ry, Hämeen Hevosenomistajain yhdistys ry, Hämeen hevosjalostusliitto ry, Teivon ravikeskus, SRL Häme): 8.1. Hevosen fysioterapia-luento, fysioterapeutti Piia Manninen, osallistujia Eläinlääkäri-kipuluento, osallistujia Hevosen hyvinvointi kotona ja kilpailuissa -luento, Katja Hautala, osallistujia Hiekkaa mahassa? Tutkittua tietoa hevosen ruoansulatuksesta, ell ja hevossairaalan johtaja Kati Niinistö /Helsingin yliopisto, osallistujia Hevosen hammashuolto ja -ongelmat, ell Inka Tuominen /Tampereen Hevosklinikka Oy, osallistujia 60 SRL Hämeen järjestämät koulutukset: Tampere, Hevoskerhon ohjaajien peruskurssi, yhteistyössä Tampereen ratsastusseuran ja Goodwill Ridersin kanssa, Karoliina Laari kouluttajana, osallistujia 12 (7 seuraa)

10 3.2. Tampere, Tulospalvelu koulutus (Equipe), Marja Nuuttila kouluttajana, osallistujia Lahti, Sääntökoulutus aloitteleville kilpailijoille, Marja Nuuttila kouluttajana, osallistujia 17 (joista huoltajia 4) Tampere, Sääntökoulutus aloitteleville kilpailijoille, Ari Eriksson kouluttajana, osallistujia Tampere, Turvallisuuspäällikkökoulutus, Reijo Suutari kouluttajana, osallistujia Lahti, Lisenssikoulutus estetuomarit, ratamestarit, stewardit, este- ja koulustewardit, Osmo Metsälä kouluttajana, osallistujia Tampere, Lisenssikoulutus estetuomarit, ratamestarit, stewardit, este- ja koulustewardit, Dan Björklöf kouluttajana, osallistujia Tampere (Hevoset-messut), Lisenssikoulutus estetuomarit, ratamestarit, stewardit, esteja koulustewardit, Osmo Metsälä kouluttajana, osallistujia Hämeenlinna, GDPR-koulutus seuraihmisille, Tarja Kallio kouluttajana, osallistujia Pälkäne, Nuorisovastaavien tapaaminen, osallistujia Hämeenlinna, Tulorekisteri, Marja Nuuttila kouluttajana, osallistujia Pälkäne, Kuluttajaturvallisuus, Kielo Kestinmäki Tukesista kouluttajana, osallistujia Mänttä, Hevoskerhon ohjaajien peruskurssi, yhteistyössä Mäntän Ratsastajien ja Ratsastusseura Kannustimen kanssa, Saara Reinikainen kouluttajana, osallistujia 8 (3 seuraa) Viestintä Tiedotus toteutettiin alueen Facebook-sivuilla. Lisäksi SRL:n kautta lähetettiin alueen seuroille ja talleille sähköisiä tiedotteita. Aluejaoston kokousmuistiot julkaistiin SRL:n / Hämeen alue - internetsivustolla. SRL Hämeen valmennettaville oli Facebookissa jokaisella lajilla oma suljettu ryhmä. Ryhmässä alueen valmennuksiin osallistujat saivat tietoa valmennuksia koskien. SRL Hämeellä on sähköpostiosoite srlhame@ratsastus.fi. Osoite on tarkoitettu yleiseen käyttöön mm. palautteisiin, tiedottamiseen jne. Sosiaalisen median seuraajia SRL Hämeellä oli seuraavasti: Facebook 1 871, Instagram 373, Twitter 115. Talous Hämeen alueen rahastonhoitajana toimi Mila Munsterhjelm ja kirjanpitäjänä Rantalainen Oy. Taloushallinto ja kirjanpito hoidettiin Netvisor-ohjelmalla. Kilpailuissa käytettävien ATU-laitteiden vuokra oli 80 / viikonloppu.

SRL Häme kevättapaaminen 2019

SRL Häme kevättapaaminen 2019 SRL Häme kevättapaaminen 2019 Tervetuloa! Alkusanat Marissa Henttinen, SRL Hämeen aluejaoston pj Potkua Pirkanmaalle hanke esittäytyy Tiina Brandt, projektipäällikkö Liiton terveiset Petri Pesonen, SRL

Lisätiedot

Merkillinen Häme -kilpailuun osallistui kaksi seuraa, jotka palkitaan lahjakorteilla jollekin tulevalle luennolle.

Merkillinen Häme -kilpailuun osallistui kaksi seuraa, jotka palkitaan lahjakorteilla jollekin tulevalle luennolle. ALUEJAOSTON KOKOUS 2/2018 Aika Paikka Ti 20.2.2018 klo 18.30-20.30 Humppila, Café Lasikello Läsnä Marja Nuuttila 2(2) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 2(2) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila

Lisätiedot

SRL/APU:n budjettipalaveri pe jossa käydään läpi liiton budjettia.

SRL/APU:n budjettipalaveri pe jossa käydään läpi liiton budjettia. ALUEJAOSTON KOKOUS 6/2018 Aika Paikka 15.10.2018 klo 18.00-20.15 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marja Nuuttila 6(6) puheenjohtaja Tarja Kallio 6(6) sihteeri Mila Munsterhjelm 4(6) rahastonhoitaja Riikka Pyykkö

Lisätiedot

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm.

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm. ALUEJAOSTON KOKOUS 2/2019 Aika Paikka 18.2.2019 klo 18.00 21.05 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 2(2) puheenjohtaja Tarja Kallio 2(2) sihteeri Mila Munsterhjelm 1(2) rahastonhoitaja, poissa

Lisätiedot

Nuorisovastaavien tapaaminen 7.4. sujui hyvin. Mukana 14 osallistujaa. Yhteistoimintaa vahvistetaan: sähköpostiviestit, Facebook -ryhmä.

Nuorisovastaavien tapaaminen 7.4. sujui hyvin. Mukana 14 osallistujaa. Yhteistoimintaa vahvistetaan: sähköpostiviestit, Facebook -ryhmä. ALUEJAOSTON KOKOUS 4/2018 Aika Paikka Ti 24.4.2018 klo 18.00 20.30 Pälkäneen Aapiskukko Läsnä Marja Nuuttila 4(4) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 4(4) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm

Lisätiedot

Käytiin läpi liiton henkilöstötilanne: uusiin tehtäviin siirtyneet ja rekrytoinnit.

Käytiin läpi liiton henkilöstötilanne: uusiin tehtäviin siirtyneet ja rekrytoinnit. ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2018 Aika Paikka 25.9.2018 klo 18.00 20.50 Hahkialan kartano, Hauho Läsnä Marja Nuuttila 5(5) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 5(5) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm

Lisätiedot

Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden.

Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden. ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2019 Aika Paikka 7.1.2019 klo 18.00-20.50 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 1(1) puheenjohtaja Tarja Kallio 1(1) sihteeri Mila Munsterhjelm 1(1) rahastonhoitaja Antero Salja

Lisätiedot

Mitä uutta hevosalalla -tapahtumaan Vierumäellä osallistuvat Marja Nuuttila, Antero Salja ja Marissa Henttinen.

Mitä uutta hevosalalla -tapahtumaan Vierumäellä osallistuvat Marja Nuuttila, Antero Salja ja Marissa Henttinen. ALUEJAOSTON KOKOUS 7/2017 Aika 31.10.2017 kello 18.00 20.00 Paikka Aapiskukko Pälkäne Läsnä Marja Nuuttila 7(7) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 7(7) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm

Lisätiedot

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella.

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella. ALUEJAOSTON KOKOUS 3/2019 Aika Paikka 12.3.2019 klo 20.00 21.35 Etäyhteydellä Läsnä Marissa Henttinen 3(3) puheenjohtaja Tarja Kallio 3(3) sihteeri Mila Munsterhjelm 2(3) rahastonhoitaja Antero Salja 3(3)

Lisätiedot

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu.

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu. ALUEJAOSTON KOKOUS 4/2019 Aika Paikka ti 23.4.2019 klo 18.00-20.40 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 4(4) puheenjohtaja Tarja Kallio 4(4) sihteeri Mila Munsterhjelm 3(4) rahastonhoitaja Antero

Lisätiedot

SRL Hämeen nettisivujen Hevostaitotesti -harjoituskokeen sarjassa I on tällä hetkellä vastauksia kappaletta.

SRL Hämeen nettisivujen Hevostaitotesti -harjoituskokeen sarjassa I on tällä hetkellä vastauksia kappaletta. ALUEJAOSTON KOKOUS 6/2017 Aika 25.9.2017 kello 18.00 20.15 Paikka Aapiskukko Pälkäne Läsnä Marja Nuuttila 6(6) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 6(6) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm

Lisätiedot

Merkillinen Häme tulokset on selvillä, ratsastustunnit arvotaan seuraavassa kokouksessa

Merkillinen Häme tulokset on selvillä, ratsastustunnit arvotaan seuraavassa kokouksessa ALUEJAOSTON KOKOUS 2/2017 Aika ti 7.3.2017 Paikka Pälkäneen Aapiskukko Läsnä Marja Nuuttila 2(2) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 2(2) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm 2(2) Rahastonhoitaja,

Lisätiedot

MUISTIO 5/2019. Hämeen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019. Aika Paikka. ti klo

MUISTIO 5/2019. Hämeen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019. Aika Paikka. ti klo ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019 Aika Paikka ti 28.5.2019 klo 18.00-20.30 Etäyhteydellä Läsnä Marissa Henttinen 5(5) puheenjohtaja Tarja Kallio 5(5) sihteeri Mila Munsterhjelm 3(5) rahastonhoitaja, poissa Antero

Lisätiedot

ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2017

ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2017 ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2017 Aika ti 17.1.2017 Paikka Pälkäneen ABC Läsnä Marja Nuuttila 1(1) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 1(1) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm 1(1) Rahastonhoitaja,

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry MUISTIO Hämeen Ratsastusjaosto 5 / 2013

Suomen Ratsastajainliitto ry MUISTIO Hämeen Ratsastusjaosto 5 / 2013 Hallituksen kokous Aika 31.08.2013 Paikka Hahkialan kartano, Hauho Talousasiat SRL on esittänyt Alueille että näillä tulee olla pankkitili Tapiola Pankissa. Tämän vuoksi esitetään Suomen Ratsastajainliitto

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio vuodelle 2012 Valtakirja SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

SRL:n toimintakertomukseen TILASTOLIITE 2018 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset.

SRL:n toimintakertomukseen TILASTOLIITE 2018 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset. SRL:n toimintakertomukseen 2018 TILASTOLIITE 2018 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset www.ratsastus.fi Tilastoliite 2018 Sisältö 1. Ratsastajainliiton jäsenet 3 2. Organisaation

Lisätiedot

SRL:n toimintakertomukseen TILASTOLIITE 2018 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset.

SRL:n toimintakertomukseen TILASTOLIITE 2018 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset. SRL:n toimintakertomukseen 2018 TILASTOLIITE 2018 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset www.ratsastus.fi Tilastoliite 2018 Sisältö 1. Ratsastajainliiton jäsenet 3 2. Organisaation

Lisätiedot

Varajäsenet Irmeli Heliö TRS (5/8) esteratsastusvastaava, estekutsujen tarkastaja Heidi Sinda UrHu (5/8)

Varajäsenet Irmeli Heliö TRS (5/8) esteratsastusvastaava, estekutsujen tarkastaja Heidi Sinda UrHu (5/8) Häme Yleistä Vuosi 2014 oli Hämeen aluejaoston 20. toimintavuosi. Alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaoksena eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. SRL:n alaisia aluejaostoja on

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2010

Syyskokousmateriaali 2010 Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista Hämeen hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011 Valtakirja

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2017

Syyskokousmateriaali 2017 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2017 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma2018 Talousarvio vuodelle 2018 ESRAn aluejaosto 2017, erovuoroiset Valtakirja

Lisätiedot

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus. 1/ 23.1.2014 HÄMEEN ALUEMESTARUUSSÄÄNNÖT LAJEITTAIN 2014 1. Este sivut 1-2 2. Koulu sivut 3-4 3. Kenttä sivu 5 4. Valjakko sivu 6 ESTERATSASTUS 1. Osallistumisoikeus ja kvaalit edustaneet jotain Hämeen

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Talousarvio

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Talousarvio Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Talousarvio vuodelle 2013 Valtakirja SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

Tervetuloa ESRAn syyskokoukseen

Tervetuloa ESRAn syyskokoukseen Tervetuloa ESRAn syyskokoukseen Aika: 23.9.2015 klo 18 alkaen Paikka: Vermon ravirata, Vermo-kabinetti Vermon ravirata sijaitsee Helsingin puolella aivan Leppävaaran kupeessa. Raviradan osoite on Ravitie

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2018

Syyskokousmateriaali 2018 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2018 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma2019 ESRAn aluejaosto 2018, erovuoroiset Talousarvio vuodelle 2019 Valtakirja

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2013 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Talousarvio vuodelle 2014 ESRAn hallitus 2013, erovuoroiset

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2014

Syyskokousmateriaali 2014 Syyskokousmateriaali 2014 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2014 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Talousarvio vuodelle 2015 ESRAn aluejaosto

Lisätiedot

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus. 1/ 18.4.2016 HÄMEEN ALUEMESTARUUSSÄÄNNÖT LAJEITTAIN 2016 1. Este sivut 1-2 2. Koulu sivut 3-4 3. Kenttä sivu 5 4. Valjakko sivu 6 ESTERATSASTUS 1. Osallistumisoikeus ja kvaalit edustaneet jotain Hämeen

Lisätiedot

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Aika: 18.9.2014 klo 17.30- n. 20.30 Paikka: Hotelli Cumulus, Väinönkatu 3, Jyväskylä, kokoustilaan ohjaus hotellin vastaanotosta Ohjelma:

Lisätiedot

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015)

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015) Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015 (päivitetty 13.4.2015) 1 10 Yleinen osa Lounais-Suomen alueen mestaruuskilpailut ovat avoimia Lounais-Suomen alueen seuroja sekä Lounais-Suomen alueella asuville

Lisätiedot

SRL:n toimintakertomukseen 2017 TILASTOLIITE Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset.

SRL:n toimintakertomukseen 2017 TILASTOLIITE Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset. SRL:n toimintakertomukseen 2017 TILASTOLIITE 2017 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset www.ratsastus.fi Hevillä-suomenhevosori hevossaunassa Hevoset Kaivarissa-tapahtumassa.

Lisätiedot

SRL:n toimintakertomukseen 2017 TILASTOLIITE Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset.

SRL:n toimintakertomukseen 2017 TILASTOLIITE Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset. SRL:n toimintakertomukseen 2017 TILASTOLIITE 2017 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset www.ratsastus.fi Hevillä-suomenhevosori hevossaunassa Hevoset Kaivarissa-tapahtumassa.

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Talousarvio vuodelle 2013 ESRAn hallitus 2012, erovuoroiset

Lisätiedot

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen. Syyskokouksen esityslista. Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen. Syyskokouksen esityslista. Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen Paikka: Hotelli Cumulus, Väinönkatu 3, Jyväskylä Ohjelma: 18.00 alueen syyskokous 18.30 Ratsastusseura Aramara:

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa 25.1.2012)

Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa 25.1.2012) Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa 25.1.2012) Vaalivaliokunta: Ari Eriksson, pj. Osmo Metsälä Hinni Koskenniemi Valituslautakunta: Henrik

Lisätiedot

Ilmoita myös osallistutko ruokailuun. Esityslista

Ilmoita myös osallistutko ruokailuun. Esityslista Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Aika: 11.10. klo 18 alkaen Paikka: Hotelli Cumulus, Väinönkatu 3, Jyväskylä Ohjelma: 18.00 Alueen syyskokous ja kahvitarjoilu 18.30 Seuratapaaminen

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Kevätkokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Valtakirja Vuoden 2011 toimintakertomus Vuoden

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Kevätkokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Valtakirja Vuoden 2011 toimintakertomus Vuoden Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Kevätkokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Valtakirja Vuoden 2011 toimintakertomus Vuoden 2011 tilinpäätös SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

Alueiden toimintasuunnitelmat 2015

Alueiden toimintasuunnitelmat 2015 Suomen Ratsastajainliitto ry Alueiden toimintasuunnitelmat 2015 www.ratsastus.fi 1 ALUEiden TOIMINTASUUNNITELMAT 2015 Yleistä aluetoiminnasta Ratsastajainliiton toiminta on jakaantunut maantieteellisesti

Lisätiedot

SRL:n toimintakertomukseen 2016 TILASTOLIITE Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset.

SRL:n toimintakertomukseen 2016 TILASTOLIITE Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset. SRL:n toimintakertomukseen 2016 TILASTOLIITE 2016 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset www.ratsastus.fi Josefina Ghantous - Pähkinä ja Aino Kairavuori Relanderin Ponitallilla.

Lisätiedot

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019 Suomen Ratsastajainliitto ry KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019 SISÄLTÖ: Kenttäcup 2019 Nuorten hevosten kenttäratsastuksen sarjakilpailu, Avant Trophy 2019 Taitoluokka juniori- ja poniratsukoille,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Urjalan Hevosurheilijat ry (UrHu) 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Urjalan Hevosurheilijat ry:n neljästoista toimintavuosi. Vuoden pääteemoina olivat vapaaehtoistoiminnan vuosi sekä Baltic Cup-valjakkokilpailu.

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Pöytäkirja Hämeen Ratsastusjaosto 9/2010 1

Suomen Ratsastajainliitto ry Pöytäkirja Hämeen Ratsastusjaosto 9/2010 1 1 Hallituksen kokous Aika 18.10.2010 klo 18.00 Paikka Tampereen Ratsastuskeskus Läsnä: Ari Eriksson (9/9) puheenjohtaja Minna Jalonen (6/9) ei ilmoittanut poissaolostaan Elina Kivi (7/9) Ewa Munsterhjelm

Lisätiedot

SRL toimihenkilöiden lisenssipäivitys

SRL toimihenkilöiden lisenssipäivitys SRL toimihenkilöiden lisenssipäivitys Valmentajien lisenssikoulutus I-, II-, III-, IV ja V-tason valmentajaoikeudet Lajisääntömuutokset Käytännön esimerkit SRL / Ypäjä Frey Carl-Harry Korppoo Anu Ylänne

Lisätiedot

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset...

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... 2 1.4 Kilpailukalenteri ja kutsu... 2 1.5 Palkinnot ja

Lisätiedot

VALJAKKOAJOKOMITEA PÖYTÄKIRJA 1_2019

VALJAKKOAJOKOMITEA PÖYTÄKIRJA 1_2019 Valjakkoajokomitean kokous Aika ke 9.1.2019 klo 18:00 Paikka Kalliotie 6 C 23, 01900 Nurmijärvi Läsnä, Ann-Katrin Finell, Heikki Heiskanen, Hannu Kalalahti, Ben Simonsén,, Poissa Janne Lappi 1. Kokouksen

Lisätiedot

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014 Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014 (päivitetty 11.8.2014) Yleinen osa... 2 HENKILÖKOHTAISET MESTARUUDET... 3 Esteratsastus... 3 Kouluratsastus... 3 Kenttäratsastus... 4 JOUKKUEMESTARUUDET... 5 Esteratsastus...

Lisätiedot

KIMITOÖNS RYTTARE RF

KIMITOÖNS RYTTARE RF KIMITOÖNS RYTTARE RF KEMIÖNSAAREN RATSASTAJAT RY ÅRSBERÄTTELSE TOIMINTAKERTOMUS Toimintakertomus 2008 1. YLEISTÄ Kemiönsaaren ratsastatajat ry on Kemiönsaaren kunnassa toimiva Suomen ratsastajainliittoon

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 www.sairilanratsastajat.net 1 SAIRILAN RATSASTAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä

Lisätiedot

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta.

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta. .Aluekilpailuissa noudatetaan SRL:n kilpailusääntöjä ja kilpailuiden järjestämismääräyksiä ja ohjeita tässä ohjeessa mainituin poikkeuksin. Lajisäännöissä voidaan tarkentaa tätä ohjetta lajikohtaisesti.

Lisätiedot

TAMPEREEN RATSASTUSSEURAN PALKITSEMISJA PALKINTOSÄÄNNÖT 2011

TAMPEREEN RATSASTUSSEURAN PALKITSEMISJA PALKINTOSÄÄNNÖT 2011 TRSH TAMPEREEN RATSASTUSSEURAN PALKITSEMISJA PALKINTOSÄÄNNÖT 2011 SISÄLLYSLUETTELO sivut Keväällä rankinglistojen valmistuttua 1. KILPAILUAVUSTUKSET JA STIPENDIT 3-5 Kevätkokouksessa maaliskuussa 2. TRS

Lisätiedot

SRL:n toimintakertomukseen 2015 TILASTOLIITE 2015. Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset. www.ratsastus.

SRL:n toimintakertomukseen 2015 TILASTOLIITE 2015. Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset. www.ratsastus. SRL:n toimintakertomukseen 2015 TILASTOLIITE 2015 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset www.ratsastus.fi Tilastot tulokset luettelot 1. RATSASTAJAINLIITON JÄSENET Kunniajäsenet,

Lisätiedot

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen Aika: 15.10.2013 klo 18.30 Paikka: Ravintola Aseman vintti, Kouvolan Rautatieasema, Kouvola Esityslista 1.Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja kutsutaan

Lisätiedot

TILASTOLIITE 2014 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja aluejaostojen toimintakertomukset. SRL:n toimintakertomukseen

TILASTOLIITE 2014 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja aluejaostojen toimintakertomukset. SRL:n toimintakertomukseen SRL:n toimintakertomukseen 2014 Hyväntekeväisyyshanke ilahdutti monia! TILASTOLIITE 2014 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja aluejaostojen toimintakertomukset www.ratsastus.fi TOIMINTAKERTOMUKSEN 2014 LIITTEET

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sairilan ratsastajat ry. TOIMINTAKERTOMUS 2015 www.sairilanratsastajat.net SAIRILAN RATSATSAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä

Lisätiedot

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015 päivitetty 2.6.. Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015 Suomen Ratsastajainliitto ja BCM Scanhorse ovat sopineet seuraavista kansallisista kilpailuluokista ja SRL:n kiintiöpaikoista

Lisätiedot

Toimintakertomus 2009

Toimintakertomus 2009 2009 Toimintakertomus 2009 1. YLEISTÄ Kemiönsaaren ratsastatajat ry on Kemiönsaaren kunnassa toimiva Suomen ratsastajainliittoon kuuluva ratsastusseura. Seura perustettiin vuonna 1990 ja rekisteröitiin

Lisätiedot

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin 26.10. Jyväskylässä ja kevätkokous 17.3. Jyväskylässä.

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin 26.10. Jyväskylässä ja kevätkokous 17.3. Jyväskylässä. Keski-Suomi Yleistä Keski-Suomen Ratsastusjaosto on yksi Suomen Ratsastajainliiton kahdeksasta aluejaostosta. Toimintavuonna alueella oli 20 (19) ratsastusseuraa, joissa oli yhteensä 1844 (1985) jäsentä.

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2010

Syyskokousmateriaali 2010 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista ESRAn hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011

Lisätiedot

Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014

Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014 Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014 Suomen Ratsastajainliitto ja BCM Scanhorse ovat sopineet seuraavista kansallisista kilpailuluokista ja SRL:n kiintiöpaikoista Helsinki International

Lisätiedot

Alueiden yhteiset aluemestaruussäännöt 2019

Alueiden yhteiset aluemestaruussäännöt 2019 Alueiden yhteiset aluemestaruussäännöt 2019 Yleistä Nämä säännöt koskevat henkilökohtaisia aluemestaruuksia. Muissa mahdollisissa mestaruuksissa noudatetaan kyseessä olevan aluejaoston laatimia ohjeita.

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruussäänno t 2017

Lounais-Suomen aluemestaruussäänno t 2017 Lounais-Suomen aluemestaruussäänno t 2017 (päivitetty 20.3.2017/UT) Sisällys Yleistä... 2 Esteratsastus... 3 Kouluratsastus... 3 Kenttäratsastus... 3 JOUKKUEMESTARUUDET... 4 Esteratsastus... 4 Kouluratsastus...

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot

APU alueiden puheenjohtajisto

APU alueiden puheenjohtajisto APU Aluejaostot APU alueiden puheenjohtajisto APU * Alueiden yhteistyöelin ja ohjausryhmä * Ohjaa ja koordinoi aluetoiminnan toteutusta liiton strategian ja toimintasuunnitelman mukaisesti hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen Aika: 29.10.2012 klo 19.00 Paikka: Ravintola Aseman vintti, Kouvolan Rautatieasema, Kouvola Esityslista 1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja kutsutaan

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

Hallinto Jaoston kuului puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä. Jaosto kokoontui neljä kertaa.

Hallinto Jaoston kuului puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä. Jaosto kokoontui neljä kertaa. Keski-Suomi Yleistä Keski-Suomen Ratsastusjaosto on yksi Suomen Ratsastajainliiton kahdeksasta aluejaostosta. Toimintavuonna alueella oli 21 (21) ratsastusseuraa, joissa oli yhteensä 1854 (1854) jäsentä.

Lisätiedot

TILASTOLIITE 2014 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja aluejaostojen toimintakertomukset. SRL:n toimintakertomukseen 2014. www.ratsastus.

TILASTOLIITE 2014 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja aluejaostojen toimintakertomukset. SRL:n toimintakertomukseen 2014. www.ratsastus. SRL:n toimintakertomukseen 2014 Hyväntekeväisyyshanke ilahdutti monia! TILASTOLIITE 2014 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja aluejaostojen toimintakertomukset www.ratsastus.fi TOIMINTAKERTOMUKSEN 2014 LIITTEET

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruussäänno t 2018

Lounais-Suomen aluemestaruussäänno t 2018 Lounais-Suomen aluemestaruussäänno t 2018 (päivitetty 7.6.2018/KS) Sisällys Yleistä... 2 HENKILÖKOHTAISET MESTARUUDET... 2 Esteratsastus... 2 Kouluratsastus... 3 Kenttäratsastus... 3 JOUKKUEMESTARUUDET...

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 RATSASTUSKOULUJEN OPPILAIDEN MESTARUUSKILPAILUT OPETUSHEVOSILLA Lahden Ratsastajat ry järjestää yhdessä Suomen Ratsastuksenopettajainyhdistys ry:n kanssa 31.7. 2.8.2015

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2011. 1. Yleistä

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2011. 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 1. Yleistä Toimintavuosi 2011 on Kurikan Ratsastajat ry:n kahdeksastoista toimintavuosi. Kurikan Ratsastajat on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsen ja kuuluu

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. Yleistä Vuosi 2014 oli Husaariratsastajat ry:n 43. toimintavuosi ja Husaarien Nuorten kerhon 38. toimintavuosi. Seuran jäsenmäärä oli yhteensä 322 jäsentä, joista senioreita

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 (7) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. Yleistä Vuosi 2013 oli Husaariratsastajat ry:n 42. toimintavuosi ja Husaarien Nuorten kerhon 37. toimintavuosi. Seuran jäsenmäärä oli yhteensä 374 jäsentä, joista

Lisätiedot

4.8. Pohjois-Suomi. Toimintakertomus Yleistä

4.8. Pohjois-Suomi. Toimintakertomus Yleistä 4.8. Pohjois-Suomi 4.8.1. Yleistä Tilivuosi 2014 oli Pohjois-Suomen alueen (PSR) kahdeskymmenes toimintavuosi. Pohjois-Suomen alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 Porvoon Mustang ry

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 Porvoon Mustang ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 1. YLEISTÄ / Borgå Mustang rf on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsenseura ja kuuluu jäsenenä myös Etelä-Suomen Ratsastusjaostoon (ESRA). Seura toimii yhteistyössä

Lisätiedot

KOULURATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2016

KOULURATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2016 1 Suomen Ratsastajainliitto ry KOULURATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2016 Sisältö YLEISMÄÄRÄYKSET 2 LÄHITAPIOLA SMALL TOUR 2016 3 WINTER CUP 2016 4 ANIMAGI DRESSAGE FUTURE- CUP 5 SUPREME HORSE CARE 7-8-V. CHAMPIONSARJA

Lisätiedot

SRL:n toimintakertomukseen 2013 TILASTOLIITE 2013. Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset. www.ratsastus.

SRL:n toimintakertomukseen 2013 TILASTOLIITE 2013. Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset. www.ratsastus. SRL:n toimintakertomukseen 2013 TILASTOLIITE 2013 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset www.ratsastus.fi TOIMINTAKERTOMUKSEN 2013 LIITTEET: Tilastot tulokset luettelot 1. JÄSENET

Lisätiedot

SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT

SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT Kilpailujen haku Kutsun laatiminen Kustannusarvion laadinta Valmistelun aikataulutus Tapahtuman aikataulutus Seuran hallituksen hyväksyntä Vastuualueiden kartoitus Toimihenkilöiden

Lisätiedot

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari Ohjelma: Ranking pokaalien jako All around komitea 2017 Lisäykset lajisääntöihin vuodelle 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Kauden 2018 kilpailut 2018 komitean jäsenet

Lisätiedot

(1) esteratsastus, kalustovuokraus (3) kouluratsastuksen lajivastaava, koulukutsujen tarkastus, kouluvalmennustilastointi,

(1) esteratsastus, kalustovuokraus (3) kouluratsastuksen lajivastaava, koulukutsujen tarkastus, kouluvalmennustilastointi, 4.8. Pohjois-Suomi 4.8.1. Yleistä Tilivuosi 2013 on Pohjois-Suomen alueen (PSR) yhdeksästoista toimintavuosi. Pohjois-Suomen alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen

Lisätiedot

Koulutus: alueet järjestävät erilaisia koulutuksia ja seminaareja (esim. toimihenkilökoulutusta)

Koulutus: alueet järjestävät erilaisia koulutuksia ja seminaareja (esim. toimihenkilökoulutusta) 4.8. Pohjois-Suomi 4.8.1. Yleistä Pohjois-Suomen Ratsastus (P-SR) on yksi Suomen kahdeksasta aluejaostosta ja seurojen määrällä mitattuna alueista kolmanneksi suurin. Jaoston tehtävänä on huolehtia liiton

Lisätiedot

Tampereen Ratsastusseura ry:n toimintakertomus vuodelta 2014

Tampereen Ratsastusseura ry:n toimintakertomus vuodelta 2014 Tampereen Ratsastusseura ry:n toimintakertomus vuodelta 2014 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota laadukkaat harrastus- ja kilpailumahdollisuudet Tampereella ratsastajille aina aloittelijoista

Lisätiedot

Kaakkois-Suomi Yleistä

Kaakkois-Suomi Yleistä Kaakkois-Suomi Yleistä Tilivuosi 2012 on Kaakkois-Suomen Ratsastuksen 18. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen Ratsastus toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaoksena, eikä ole itsenäinen rekisteröity

Lisätiedot

Valmentaudu tavoitteellisesti 365

Valmentaudu tavoitteellisesti 365 UUTUUS! TAPAHTUMATORILLA KYSY ASIANTUNTIJALTA: Animagi Eläinlääkäriasemat Ypäjän Hevosopisto Valmentaudu tavoitteellisesti 365 9.30 ILMOITTAUTUMINEN 10.00 FOORUMIN AVAUS Laura Airaksinen, SRL:n puheenjohtaja

Lisätiedot

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015 KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015 Sisältö RACING KENTTÄ-TROPHY 2015... 2 KENTTÄRATSASTUKSEN HELPPO KENTTÄCUP 2015... 3 KENTTÄRATSASTUKSEN PONICUP 2015... 4 KENTTÄRATSASTUKSEN ALUEJOUKKUEMESTARUUSKILPAILUT

Lisätiedot

ESRAn kevään suunnittelukokous pidettiin Rajamäellä, osallistujia 15 ja syyskokous Vermossa, osallistujia 11 osallistujaa.

ESRAn kevään suunnittelukokous pidettiin Rajamäellä, osallistujia 15 ja syyskokous Vermossa, osallistujia 11 osallistujaa. Etelä-Suomi Yleistä Vuosi 2015 oli Etelä-Suomen ratsastusalueen (ESRA) 21. toimintavuosi. Etelä-Suomen Ratsastus toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen rekisteröity

Lisätiedot

Hallituksen ulkopuolelta aluesihteerit Tuula Pöyhiä, Emmi Kupiainen ja Sanna Sassi.

Hallituksen ulkopuolelta aluesihteerit Tuula Pöyhiä, Emmi Kupiainen ja Sanna Sassi. 4.4. Kaakkois-Suomi 4.4.1. Yleistä Tilivuosi 2011 on Kaakkois-Suomen Ratsastuksen 17. toimintavuosi. Kaakkois-Suomen Ratsastus toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaoksena, eikä ole itsenäinen

Lisätiedot

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING SRL Pohjanmaan Ratsastusjaosto I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING Sisällysluettelo 1. KILPAILUJÄRJESTELMÄ...2 2. OHJEITA KILPAILIJOILLE...2 2.1. ALUEEN JAKAMAT PALKINNOT... 2

Lisätiedot

VAMMAISRATSASTUS- VALMENNUS Lajiseminaari Aki Ylänne

VAMMAISRATSASTUS- VALMENNUS Lajiseminaari Aki Ylänne VAMMAISRATSASTUS- VALMENNUS 2013 Lajiseminaari 24.11.2013 Aki Ylänne 1 Tavoite: Ratsastajan ja ratsukon turvallinen ja laadukas kehittyminen urheilijan urapolun eri vaiheiden mukaan perustasolta kohti

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruus- ja cupsäännöt 2016

Lounais-Suomen aluemestaruus- ja cupsäännöt 2016 Lounais-Suomen aluemestaruus- ja cupsäännöt 2016 (päivitetty 7.4.2016/KS) Sisällys Sisällys... 1 YLEINEN OSA... 2 HENKILÖKOHTAISET MESTARUUDET... 3 Esteratsastus... 3 Kouluratsastus... 4 Kenttäratsastus...

Lisätiedot

Aseman Vintti, Rautatieaseman yläkerta, Kouvola

Aseman Vintti, Rautatieaseman yläkerta, Kouvola 17.1.2011 1 HALLITUKSEN KOKOUS 1 / 2011 Aika keskiviikko 17.1.2010 klo 18.00 Paikka Aseman Vintti, Rautatieaseman yläkerta, Kouvola Läsnä Osmo Metsälä 1/5 Merja Jormanainen-Ylijoki 1/5 Kimmo Petriläinen

Lisätiedot

kouluratsastus: Vähintään 3-tason kilpailussa järjestettävä vähintään helppo A (ei kuitenkaan Helppo A Kenttäkilpailuohjelma n:o 6)

kouluratsastus: Vähintään 3-tason kilpailussa järjestettävä vähintään helppo A (ei kuitenkaan Helppo A Kenttäkilpailuohjelma n:o 6) Prix de Suomen Hippos luokilla pyritään edistämään suomenhevosten ratsastuskäyttöä monipuolisesti. Jaettavien luokkien määrä vaihtelee vuosittain ja luokat jakaa Suomenratsut ry. hakemuksiin perustuen.

Lisätiedot

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin 27.10. Jyväskylässä ja kevätkokous 19.3. Jyväskylässä

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin 27.10. Jyväskylässä ja kevätkokous 19.3. Jyväskylässä 4.5. Keski-Suomi 4.5.1. Yleistä Keski-Suomen Ratsastusjaosto (jatkossa: jaosto) toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena alueellisena organisaationa, eikä ole itsenäinen rekisteröity yhdistys. Toimintavuonna

Lisätiedot

Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019

Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2019! Ratsastajainliiton jäsentalleilla ja -seuroilla on tänäkin vuonna mahdollisuus järjestää Penny & Friends -

Lisätiedot

Hallinto Jaoston kuului puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä ja yksi varajäsen. Jaosto kokoontui kuusi kertaa.

Hallinto Jaoston kuului puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä ja yksi varajäsen. Jaosto kokoontui kuusi kertaa. Keski-Suomi Yleistä Keski-Suomen Ratsastusjaosto on yksi Suomen Ratsastajainliiton kahdeksasta aluejaostosta. Toimintavuonna alueella oli 20 (21) ratsastusseuraa, joissa oli yhteensä 1787(1854) jäsentä.

Lisätiedot

Lounais-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2011

Lounais-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2011 4.6. Lounais-Suomi 4.6.1. Yleistä Tilivuosi 2011 on Lounais-Suomen Ratsastusjaoston (L-SR) seitsemästoista toimintavuosi. Lounais-Suomen Ratsastusjaosto toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena

Lisätiedot

Kilpailusäännöt Yleinen osa KS Muutokset

Kilpailusäännöt Yleinen osa KS Muutokset Kilpailusäännöt Yleinen osa KS 1 2019 Muutokset Termit ja lyhenteet HEPPA-tietojärjestelmä Heppa-järjestelmä sisältää tiedot kaikista Suomeen rekisteröidyistä hevosista, ravikilpailuista ja hevosnäyttelyistä.

Lisätiedot

KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2018

KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2018 HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2018 Tervetuloa mukaan kilpailemaan Helsinki International Horse Show hun 17.-21.10.2018 kiehtovaan kansainväliseen ympäristöön Helsingin Jäähalliin.

Lisätiedot

Lounais-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2012

Lounais-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2012 4.6. Lounais-Suomi 4.6.1. Yleistä Tilivuosi 2012 on Lounais-Suomen Ratsastusjaoston (L-SR) kahdeksastoista toimintavuosi. Lounais-Suomen Ratsastusjaosto toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena

Lisätiedot

Lounais-Suomen alue TOIMINTAKERTOMUS 2013

Lounais-Suomen alue TOIMINTAKERTOMUS 2013 4.6. Lounais-Suomi 4.6.1. Yleistä Tilivuosi 2013 on Lounais-Suomen alueen (L-SR) yhdeksästoista toimintavuosi. Lounais-Suomen alue toimii Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaisena jaostona, eikä ole itsenäinen

Lisätiedot

Aluekilpailukalenteri 2011

Aluekilpailukalenteri 2011 Aluekilpailukalenteri 2011 Pohjanmaan aluekilpailujärjestäjät laativat kauden aluekilpailukalenterin yhteisessä suunnittelutilaisuudessa 9.1. Seinäjoella. Kalenteri on nähtävissä tiedotteen lopussa ja

Lisätiedot