Korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän KSHJ:n ja palvelun käyttö ja kehittäminen Seminaari 26.10.2015 Merja Väistö Erityisasiantuntija
Sisältö Katsaus taaksepäin: vuoden 2015 yhteishaut Uutena opintopolkuun Avoimen korkeakoulun tarjonta Siirtohaut Jatkotutkinnot Opintopolkuun Hakemusten käsittelymaksut Ensikertalaisuuskiintiöt Kehittäminen vuonna 2016 4.11.2015
Katsaus taaksepäin: vuoden 2015 yhteishaut 4.11.2015
Kevään 2015 yhteishaku Hakukohteita oli yhteensä 1 356 ja aloituspaikkoja 46 000, joista 18 500 yliopistoissa 27 500 ammattikorkeakouluissa. Hakijoita 154 500, joista 57 % haki ensisijaisesti ammattikorkeakouluun 43 % ensisijaisesti yliopistoon Hyväksyttyjä ja varasijalta hyväksyttyjä on n. 47 000 (+ n. 3 000 perunutta tai ei määräaikana vastaanottanutta) Paikan vastaanottaneita noin 47 000 Paikan vastaanotoista 94 % tehtiin sähköisesti 4.11.2015
Hakemusten päiväjakauma kevään yhteishaussa 25000 20000 15000 10000 Hakuaika1 Hakuaika2 5000 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 4.11.2015
Ajanjakso 1.10.2013 30.9.2015 Yli 5,5 milj. käyntiä, yli 20,6 milj. yksilöllistä sivunavausta Keskimäärin 229 654 käyntiä kuukaudessa 800000 700000 Käyttö älypuhelimella 20,8 % ja tabletilla 8,7 % 600000 Käynnin kesto keskimäärin 8 min 500000 400000 300000 200000 100000 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 2013 2014 2015 Suoraan 39 %, hakukoneen avulla 33 %, muiden verkkosivujen kautta 27 %, kampanjoista 1 % Käyttökerrat 4000000 3500000 3000000 2500000 2000000 1500000 1000000 500000 0 Opintopolun käyttö 10/2013-09/2015 2013 2014 2015 Kävijäennätys 1.7.2015: 76 602 käyntiä/vrk, 285 327 yksilöllistä sivunavausta Käynnit 800000 700000 600000 500000 400000 300000 200000 100000 0 Opintopolku käyttö 10/2013-9/2015 101112010203040506070809101112 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Kuukaudet
Käynnit ajanjaksolla 1.1.- 30.9.2015 Käyttökerrat Opintopolun käyttö vuonna 2015 800000 700000 600000 500000 400000 300000 200000 100000 0 01 02 03 04 5 06 07 08 09 10 11 12 Kuukaudet Kävijäennätys 1.7.2015 76 602 uniikkia käyntiä/vrk ja 285 327 yksilöllistä sivunavausta Yhteensä yli 3,8 milj. käyntiä, yli 15,5 milj. yksilöllistä sivunavausta Keskimäärin 424 859 käyntiä kuukaudessa Älypuhelimella 24,9 % ja tabletilla 10,1 % kävijöistä Käynnin kesto keskimäärin 7 min 55 sek Kävijöistä 39 % tulee Opintopolkuun suoraan, 35 % hakukoneen, 26 % verkkosivujen kautta
Käynnit syyskuussa 2015 Yhteensä 297 255 käyntiä, 1 478 921 yksilöllistä sivunavausta Älypuhelimella 25,5 % ja tabletilla 10,4 % kävijöistä Kävijöistä 37 % tuli Opintopolkuun suoraan, 35 % hakukoneen ja 27 % verkkosivujen kautta. Käynnin kesto keskimäärin 9 min 38 s
Syksyn 2015 yhteishaku Hakijamäärä 28 400 eli 9 % enemmän kuin viime syksynä Yhteishaussa on mukana 22 ammattikorkeakoulua ja 4 yliopistoa. Hakukohteita 203 (25 enemmän kuin vuosi sitten) Aloituspaikkoja vajaat 6 000 (n. 400 enemmän kuin vuosi sitten) 4.11.2015
Hakijamäärävertailua koulutusaloittain syksyt 2014 ja syksy 2015 0 2000 4000 6000 8000 10000 12000 14000 16000 18000 20000 Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Luonnontieteiden ala Luonnonvara ja ympäristöala Matkailu, ravitsemis ja talousala Sosiaali, terveys ja liikunta ala Tekniikan ja liikenteen ala SYKSY 2014 Hakeneet SYKSY 2015 Hakeneet Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Kauppatieteellinen Luonnontieteellinen Yhteiskuntatieteellinen 4.11.2015
Hakijoiden määrä per aloituspaikka koulutusaloittain syksyinä 2014 ja 2015 0,00 2,00 4,00 6,00 8,00 10,00 12,00 14,00 16,00 18,00 Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Luonnontieteiden ala Luonnonvara ja ympäristöala Matkailu, ravitsemis ja talousala Sosiaali, terveys ja liikunta ala Tekniikan ja liikenteen ala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Kauppatieteellinen Luonnontieteellinen 2,8 3,3 7,0 7,3 8,1 7,0 6,2 5,3 7,8 3,8 5,5 5,6 5,8 6,0 4,6 4,9 5,8 5,8 9,8 13,1 Yhteiskuntatieteellinen 15,9 Hakijoita per aloituspaikka syksyllä 2014 Hakijoita per aloituspaikka syksyllä 2015 4.11.2015
Hakijoiden määrä suhteessa 1) hakukohteiden ja 2) aloituspaikkojen määrään: suhteellinen muutos syksystä 2014 syksyyn 2015 koulutusaloittain 60,00% 50,00% 40,00% 30,00% 20,00% 10,00% 0,00% 10,00% 20,00% 30,00% Humanistinen ja kasvatusala 4,8 % 4,8 % Kulttuuriala Luonnontieteiden ala Luonnonvara ja ympäristöala 25,8 % 13,2 % 11,2 % 13,9 % 41,5 % 51,3 % Matkailu, ravitsemis ja talousala Sosiaali, terveys ja liikunta ala Tekniikan ja liikenteen ala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Kauppatieteellinen Luonnontieteellinen 1,5 % 16,6 % 1,0 % 44,1 % 25,2 % 5,6 % 6,3 % 1,6 % 3,4 % 2,5 % 5,5 % 18,0 % Hakijoita per hakukohde: muutos syksystä 2014 syksyyn 2015 Hakijoita per aloituspaikka: muutos syksystä 2014 syksyyn 2015 4.11.2015
Uutena Opintopolkuun 13 4.11.2015 Alatunnisteteksti
Avoimen korkeakoulun koulutustarjonta Koulutustarjonnan tallennus korkeakoulujen testattavana Tarjonnan näyttäminen koulutusinformaatiopalvelussa toteutetaan tämän vuoden puolella Tarjonnan tuontirajapinta pyritään saamaan testattavaksi vuoden 2015 lopussa, tuotantoon helmi-maaliskussa 2016 14
Siirtohaut Korkeakoulut voivat jo tallentaa siirtohakuja ja niiden koulutustarjontaa Opintopolkuun Seuraavaksi toteutetaan siirtohakujen rajaaminen Opintopolun koulutusinformaatiopalvelussa. Ensimmäinen yhtenäinen siirtohakuaika oli tarkoitus olla toukokuussa 2016, mutta korkeakouluilla on omia hakuaikojaan. Tulossa myöhemmin: Siirtohaun hakulomake Toiminnallisuudet opiskelupaikan vastaanotton siirtohaussa 15
Jatkotutkinnot Yhden korkeakoulupaikan säännöksen laajenemisen vuoksi tarvitaan tiedot opiskelupaikan vastaanottaneista Opintopolkuun Koskee syksyllä 2016 alkavaa koulutusta Alkuvaiheessa tallennetaan minimitiedot hausta ja koulutustarjonnasta sekä tuodaan tiedot hakeneista, hyväksytyistä ja opiskelupaikan vastaanottaneista Ohjeistus marraskuun aikana korkeakouluille 16
Hakemusten käsittelymaksut Ensimmäinen hakemusten käsittelymaksuja käyttävä haku alkaa 2.11. Opintopolun ulkopuolisella lomakkeella Ensimmäinen Opintopolun lomaketta käyttävä haku alkaa 1.12. Maksun keräämisestä ja mahdollisista hakemusmaksun palautushakemusten käsittelystä vastaa Opetushallitus Oph tarjoaa maksumuurin, mutta sen käyttöönotto Opintopolun ulkopuoliselle lomakkeelle on korkeakoulun vastuulla Hakemusten käsittelystä ja liitteiden käsittelystä vastaa korkeakoulu 17
Ensikertalaisuuskiintiöt Korkeakoulut määrittävät parhaillaan kevään 2016 yhteishaussa käytössä olevia ensikertalaiskiintiöitä. Opintopolkuun on toteutettu kiintiöitä varten hakukohteille tarjontaan erillinen kenttä, johon kiintiö ilmoitetaan kevään 2016 yhteishaun koulutustarjontaa syötettäessä. Kentän tieto näytetään hakijoille palvelussa. Samaa tietoa voi käyttää hyödyksi myös tilastoinnissa. Valintoja varten kiintiöt määritellään erikseen joko jonokohtaisesti tai koko hakukohteelle 18
Kehittäminen vuonna 2016 19 4.11.2015 Alatunnisteteksti
Vuosi 2016 on edelleen voimakasta kehittämisen aikaa Turhan manuaalisen työn vähentäminen ja sähköisen asioinnin lisääminen Prosessin yhdenmukaistaminen ja yhteistyön mahdollistaminen Palvelun kehittäminen käyttäjäkokemusten ja palautteen perusteella Oppijan puolen kehitystyön käynnistäminen Konkreettisia esimerkkejä Eroon turhista liitepyynnöistä Oma opintopolku palvelun jatkokehitys Automaattisten ja kohdennetulle joukolle tarkoitettujen sähköpostiviestin lisääminen Valintalaskennan seurannan ja virheilmoitusten parantaminen Käytettävyysparannukset 20
Kehityksen tilanteen seuranta Kehittämiskohteet avoimessa käsittelyssä korkeakoulujen yhteis- ja erillishakujen wikissä https://confluence.csc.fi/pages/viewpage.action?pagei d=51899225
Todennetun osaamisen rekisteri Toteutus on käynnistynyt Opetushallituksessa Lain valmistelu on käynnissä ministeriössä, voimaan 1.1.2017 Nykyisen linjauksen mukaan ensimmäisenä pyritään saamaan ammatillisen koulutuksen suoritukset ja opiskeluoikeudet rekisteriin. -Lisätietoja löytyy: https://confluence.csc.fi/display/ophpalv/todennetun +osaamisen+rekisteri 22
Myös yhteistyössä on kehitettävää! Toimintatapojen uudistaminen ja kehittäminen Yhteistyön lisääminen Esim. vastuukorkeakoulumallin käyttöönotto Valintaperusteiden alakohtainen yhdenmukaistaminen ja sen tukeminen Eri toimijoiden ja ryhmien vastuiden selkeyttäminen Viestinnän kehittäminen Kehittämisen linjaukset edelleen opiskelijavalintojen kehittämisryhmän ja KSHJ-ohjausryhmän kautta
Kiitos! merja.vaisto@oph.fi korkeakoulutiimi@opintopolku.fi 24 4.11.2015 Alatunnisteteksti