EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO PÄÄSIHTEERISTÖ DGF ISSN 1830-4028 Neuvoston vuosikertomus asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi -2008 HUHTIKUU 2009
Neuvoston vuosikertomus asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi -2008 HUHTIKUU 2009
Suuri määrä muuta tietoa Euroopan unionista löytyy internetin Europa-palvelimelta osoitteessa (www.europa.eu). Luettelointitiedot ovat julkaisun lopussa. ISBN 978-92-824-2395-0 ISSN 1830-4028 Euroopan yhteisöt, 2009 Tekstin jäljentäminen on sallittua, kunhan lähde mainitaan Printed in Belgium 2
Tässä tiedotteessa on neuvoston vuosikertomus yleisön oikeutta tutustua asiakirjoihin koskevan asetuksen (EY) N:o 1049/2001 täytäntöönpanosta vuonna 2008. Neuvoston huhtikuussa 2009 hyväksymässä kertomuksessa esitellään sääntelyä koskevat, hallinnolliset ja käytännön mukautukset, jotka neuvosto on tehnyt varmistaakseen asetuksen (EY) N:o 1049/2001 säännösten noudattamisen. Siinä on myös tietoja neuvoston asiakirjojen julkisesta rekisteristä sekä tilastotietoja asiakirjojen julkisuudesta. Kertomuksessa esitellään lisäksi asetuksen seitsemännen täytäntöönpanovuoden merkittäviä tapauksia, tarkastellaan Euroopan oikeusasiamiehelle tehtyjä valituksia, selostetaan yhteisön tuomioistuinten asetuksen (EY) N:o 1049/2001 nojalla vuonna 2008 tekemiä ratkaisuja, jotka koskevat neuvoston asiakirjojen julkisuutta. Lisätietoja (ja aiemmat kertomukset) neuvoston asiakirjojen julkisuudesta sekä muista avoimuutta koskevista asioista on Internetin www-sivulla http://www.consilium.europa.eu kohdassa 'Asiakirjat'. 3
SISÄLLYSLUETTELO Sivu JOHDANTO 7 I SÄÄNTELYÄ KOSKEVAT, HALLINNOLLISET JA KÄYTÄNNÖN MUKAUTUKSET 9 1. Neuvoston julkinen asiakirjarekisteri 9 2. Käytännön mukautukset 10 3. Lainsäädännön avoimuus 11 4. Sisäiset ohjeet, koulutustilaisuudet, henkilöstö 12 II ASIAKIRJOIHIN TUTUSTUMISTA KOSKEVIEN PYYNTÖJEN ANALYSOINTI 12 Pyyntöjen esittäjien ammatillinen tausta ja maantieteellinen jakauma 13 Pyyntöjen aihealueet 14 Tutkittujen asiakirjojen ja tutustumisen epäämisten lukumäärä 14 III TUTUSTUMISOIKEUTTA KOSKEVIEN POIKKEUSTEN SOVELTAMINEN 15 Kieltäytymisperusteet 15 IV MERKITTÄVIÄ TAPAHTUMIA 15 1. Asetusta (EY) N:o 1049/2001 koskeva uudelleenlaadintaehdotus 15 2. Asiakirjojen saatavuutta käsittelevä toimielinten välinen komitea 16 V EUROOPAN OIKEUSASIAMIEHELLE TEHDYT KANTELUT JA TOTEUTETUT OIKEUSTOIMET 17 A. EUROOPAN OIKEUSASIAMIEHELLE TEHTY KANTELU 17 B. OIKEUSTOIMET 18 VI LOPPUHUOMAUTUKSET 19 LIITE: TILASTOTIETOJA NEUVOSTON ASIAKIRJOJEN JULKISESTA SAATAVUUDESTA 21 5
JOHDANTO Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi 30 päivänä toukokuuta 2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1049/2001 17 artiklan 1 kohdassa säädetään, että "kukin toimielin julkaisee vuosittain edeltävältä vuodelta kertomuksen, joka sisältää niiden tapausten määrän, joissa toimielin on kieltäytynyt antamasta asiakirjoja tutustuttavaksi, näiden kieltäytymisten perustelut sekä asiakirjarekisteriin kirjaamattomien arkaluonteisten asiakirjojen määrän" 1. Tämä kertomus koskee asetuksen (EY) N:o 1049/2008 täytäntöönpanoa neuvostossa vuonna 2008. Aiempien vuosikertomusten 2 tavoin selvitetään tämänkin kertomuksen ensimmäisessä osassa sääntelyä koskevia, hallinnollisia ja käytännön mukautuksia, jotka neuvosto on toteuttanut vuonna 2008 varmistaakseen asetuksen (EY) N:o 1049/2001 säännösten noudattamisen. Toisessa osassa tarkastellaan kertomuskaudella tehtyjä asiakirjapyyntöjä koskevia tilastoja. Kolmannessa osassa tarkastellaan erityisesti, miten neuvosto on soveltanut asetuksen (EY) N:o 1049/2001 4 artiklassa säädettyjä poikkeuksia yleisön oikeuteen tutustua asiakirjoihin. Neljännessä osassa esitellään asetuksen seitsemännen soveltamisvuoden merkittävät tapahtumat, ja viidennessä osassa käsitellään Euroopan oikeusasiamiehelle tehtyjä kanteluja ja oikeustoimia. Kuudennessa eli viimeisessä osassa esitetään kertomuksen päätelmät. 1 2 Ks. neuvoston aiemmat kertomukset (asiak. 7957/03, 8036/04, 8896/05, 13354/1/06 REV 1, 8184/07 ja 8475/08) ja komission kertomukset (KOM (2003) 216 lopullinen, KOM (2004) 347 lopullinen, KOM(2005) 348 lopullinen, KOM(2007) 548 lopullinen, KOM(2007) 841 lopullinen ja KOM(2008) 630 lopullinen). Euroopan parlamentin kertomukset vuosilta 2002 2007 ovat Euroopan parlamentin puhemiehistön pääsihteerin tiedonannoissa, jotka on annettu 23.1.2003 (PE 324.992/BUR), 19.2.2004 (PE 338.930/BUR/NT), 7.3.2005 (PE 352.676/BUR./ANN.), 22.3.2006 (PE 371.089/BUR./ANN.), 23.4.2007 (PE 388.097/BUR) ja 18.4.2008 (PE 402.460/BUR/ANN). Lisäksi asetuksen (EY) N:o 1049/2001 17 artiklan 2 kohdan mukaisesti komissio julkaisi 30.1.2004 kertomuksen kyseisen asetuksen periaatteiden täytäntöönpanosta (KOM (2004) 45 lopullinen). Ks. asiak. 7957/03, 8036/04, 8896/05, 13354/1/06 REV 1, 8184/07 ja 8475/08. 7
I SÄÄNTELYÄ KOSKEVAT, HALLINNOLLISET JA KÄYTÄNNÖN MUKAUTUKSET 1. Neuvoston julkinen asiakirjarekisteri Asetuksen (EY) N:o 1049/2001 11 artiklan mukaisesti yhteisön toimielimien edellytetään tekevän sähköisessä muodossa käytettävissä olevan asiakirjarekisterin. Neuvoston julkisessa asiakirjarekisterissä, joka on ollut toiminnassa 1. päivästä tammikuuta 1999, on viittaukset neuvoston asiakirjoihin, jotka on kirjattu siihen automaattista arkistointijärjestelmää käyttäen. Rekisteriin merkitään automaattisesti kaikki neuvostolle tai jollekin sen valmisteluelimistä toimitetut muut kuin arkaluonteiset asiakirjat, joita on määrä käyttää käsittelyn pohjana, jotka voivat vaikuttaa päätöksentekomenettelyyn tai joista käy ilmi asian käsittelyn eteneminen. Arkaluonteisten asiakirjojen 1 osalta tekijä ilmoittaa, millainen viittaus rekisteriin mahdollisesti merkitään 2. Rekisterissä on mahdollista päästä tutustumaan monien sellaisten asiakirjojen tekstiin kokonaisuudessaan, jotka neuvoston työjärjestyksen liitteessä II olevan 11 artiklan mukaan on saatettava suoraan yleisön saataville heti, kun ne on jaettu 3. Kyseessä ovat seuraavat asiakirjaluokat: neuvoston istuntojen ja neuvoston valmistelevien elinten esityslistaehdotukset (poikkeuksena tietyt sotilas- ja turvallisuusasioita käsittelevät elimet); neuvostolle toimitetut asiakirjat, jotka on lueteltu sen esityslistan jossakin kohdassa ja merkitty sanoilla "julkinen käsittely" tai "julkinen keskustelu" työjärjestyksen 8 artiklan mukaisesti 4 ; lainsäädännön alalla I/A-kohtia ja A-kohtia koskevat ilmoitukset pysyvien edustajien komitealle ja/tai neuvostolle sekä säädösluonnokset, luonnokset yhteisiksi kannoiksi ja sovittelukomitean hyväksymät yhteiset tekstit, joihin niissä viitataan; säädökseen liittyvät asiakirjat sen jälkeen, kun yhteinen kanta on hyväksytty, kun sovittelukomitea on hyväksynyt yhteisen tekstin tai kun säädös on lopullisesti hyväksytty; muut neuvoston hyväksymät tekstit, jotka on tarkoitettu julkaistavaksi Euroopan unionin virallisessa lehdessä; sellaiset kolmannelta osapuolelta lähtöisin olevat asiakirjat, jotka tekijä on saattanut julkisiksi tai jotka on saatettu tekijän luvalla julkisiksi; asiakirjat, jotka kansalaisen hakemuksesta on saatettu kokonaisuudessaan tämän saataville. 1 2 3 4 Asetuksessa (EY) N:o 1049/2001 'arkaluonteisilla asiakirjoilla' tarkoitetaan asiakirjoja, joiden turvaluokitus on "CONFIDENTIEL", "SECRET" tai "TRÈS SECRET/TOP SECRET". Tältä osin ks. kyseisen asetuksen 9 artiklan 1 kohta. Ks. asetuksen (EY) N:o 1049/2001 9 artiklan 2 kohta sekä 11 artiklan 2 kohta. Vuonna 2008 saatettiin rekisterin kautta yleisön saataville 125 126 asiakirjaa heti niiden jakamisen jälkeen. Ks. neuvoston työjärjestyksen liitteessä II olevan 11 artiklan 5 kohdan b alakohta, EUVL L 285, 16.10.2006, s. 62 64. Lisätietoa asiasta tämän kertomuksen I kohdan 3 kohdassa, s. 7 8. 9
Rekisterissä lueteltiin 31.12.2008 kaikki kielet mukaan luettuina 1 195 509 asiakirjaa, joista 883 748 asiakirjaa (73,9 % rekisteriin kirjatuista asiakirjoista) oli yleisön saatavilla joko suoraan www-sivuilla (856 261 asiakirjaa PDF- tai HTMLmuodossa) tai eri pyynnöstä (27 487 asiakirjaa jossain muussa muodossa). Rekisteriin kirjattujen asiakirjojen määrä on siis lisääntynyt 8,5 prosenttia vuoteen 2007 verrattuna (1 195 509 vuoden 2008 lopussa ja 1 010 217 vuoden 2007 joulukuun lopussa), ja samalla niiden asiakirjojen määrä, joihin voidaan tutustua suoraan rekisterin kautta, on kasvanut 22 prosenttia (856 261 vuoden 2008 lopussa ja 700 449 vuoden 2007 lopussa). Lisäksi 31.12.2008 rekisterissä oli 20 354 koodilla P/A (asiakirja osittain saatavilla) merkittyä asiakirjaa, joista 3 252 oli saatavilla www-sivuilla (PDF-muodossa) 1. P/A-koodilla merkityt asiakirjat, jotka on kirjattu rekisteriin ennen 1.2.2004, eivät yleensä ole saatavilla suoraan www-sivuilta, vaan ne voidaan saattaa pyynnöstä saataville (1.2.2004 alkaen kaikki uudet asiakirjat, jotka on luokiteltu 'osittain saatavilla', ovat olleet yleisön saatavilla suoraan rekisteristä). Vuonna 2008 kaikkiaan 482 842 eri käyttäjää kävi Internetin välityksellä neuvoston julkisessa rekisterissä. Vuonna 2008 käyntien kokonaismäärä oli 895 299, kun taas hakujen kokonaismäärä oli 11 920 634 (laskettuna hakutulosnäyttöjen määränä). Kyseisenä aikana tuotettiin alkuperäiskielillä 751 arkaluonteista asiakirjaa, joista 16 SECRET UE- ja 735 CONFIDENTIEL UE -luokiteltua asiakirjaa. Näistä asiakirjoista kaksi SECRET EU -luokiteltua asiakirjaa ja 150 CONFIDENTIEL UE -luokiteltua asiakirjaa mainitaan rekisterissä asetuksen (EY) N:o 1049/2001 9 artiklan 2 kohdan ja 11 artiklan 2 kohdan säännösten mukaisesti. 2. Käytännön mukautukset Asetuksen (EY) N:o 1049/2001 säännösten mukaisesti kaikki pyynnöt saada tutustua neuvoston hallussa oleviin asiakirjoihin, jotka koskevat toimielimen vastuualueeseen kuuluvia politiikkoja, toimintaa ja päätöksiä, on otettava tarkasteltaviksi, mukaan luettuna turvaluokiteltuja asiakirjoja koskevat pyynnöt. Turvaluokiteltuja asiakirjoja koskevat tutustumispyynnöt on tutkittava huolellisesti neuvoston pääsihteeristön toimivaltaisissa yksiköissä. Vuonna 2008 lainsäädännön avoimuudesta vastaava yksikkö tarkasteli kaikkiaan 520 turvaluokiteltua asiakirjaa sekä 15 CONFIDENTIEL UE- ja 505 RESTREINT UE -luokiteltua asiakirjaa 2. Lainsäädännön avoimuudesta vastaavan yksikön virkamiehet kuulevat järjestelmällisesti asianomaisia laatijoita/yksiköitä käsitelläkseen pyynnöt. 1 2 Osittainen luovuttaminen tapahtuu asetuksen 4 artiklan 6 kohdan mukaisesti. Kyseiset asiakirjat koskivat lähinnä YUTP:tä (42 %), oikeus- ja sisäasioita (40 %) ja ETPP:tä (18 %). 10
Koska tarkasteltavat asiakirjat ovat yhä monitahoisempia luonteeltaan, neuvoston pääsihteeristö on joutunut aiempaa useammin (22 % tapauksista) käyttämään mahdollisuutta jatkaa alkuperäisille pyynnöille varattua käsittelyaikaa, mikä selittää sen, että keskimääräinen käsittelyaika oli 16 työpäivää vuonna 2008 (14 työpäivää vuonna 2007). Keskimääräinen käsittelyaika uudistettujen pyyntöjen osalta, joita tarkastellaan tiedotustyöryhmässä ennen niiden toimittamista pysyvien edustajien komitealle ja neuvostolle, oli 25 työpäivää vuonna 2008, kun se vuonna 2007 oli 28 työpäivää 1. Asetuksen (EY) N:o 1049/2001 4 artiklan 6 kohdan mukaisesti neuvosto tutkii järjestelmällisesti mahdollisuutta antaa lupa tutustua pyydettyjen asiakirjojen osiin. Tämä käytäntö auttaa lisäämään avoimuutta erityisesti lainsäädännön alalla. Jos asiakirja on edelleen käsiteltävänä neuvostossa tai sen valmistelevissa elimissä ja kyseisestä asiakirjasta käyvät ilmi valtuuskuntien kannat, koko asiakirjan luovuttaminen voi haitata neuvottelujen etenemistä. Tällaisissa tapauksissa neuvosto soveltaa yleensä asetuksen 4 artiklan 3 kohtaa antamalla oikeuden tutustua valmisteluasiakirjoihin, vaikka niiden käsittely olisi vielä kesken, jättäen pois ainoastaan viittaukset valtuuskuntien nimiin. Tällä tavoin asianosaiset voivat seurata asian käsittelyä ilman, että siitä aiheutuu haittaa toimielimen päätöksentekoprosessille. Tämä käytäntö ei kuitenkaan rajoita asetuksen 4 artiklassa säädettyjen muiden poikkeusten mahdollista soveltamista. 3. Lainsäädännön avoimuus Asetuksen (EY) N:o 1049/2001 mukaisesti pyydettyjen ja rekisterin kautta saataville asetettujen asiakirjojen lisäksi julkaistaan vuosittain huomattava määrä lainsäädäntöasiakirjoja neuvoston työjärjestyksen liitteessä II olevan 11 artiklan 6 kohdan mukaisesti 2. Säännöksessä säädetään, että ellei yhtä tai useampaa asetuksen (EY) N:o 1049/2001 4 artiklan säännöstä sovelleta, kaikki johonkin lainsäädäntöasiakirjaan liittyvät valmisteluasiakirjat saatetaan kokonaisuudessaan yleisön saataville, kun kyseinen säädös on lopullisesti annettu 3. Tässä yhteydessä huomattakoon, että yleisen avoimuuspolitiikan toteuttaminen auttoi laajentamaan edelleen neuvoston asiakirjojen saatavuutta erityisesti lainsäädännön osalta. Koska tähän Eurooppa-neuvoston kesäkuussa 2006 hyväksymään yleiseen politiikkaan kuuluvat neuvoston yhteispäätösmenettelyn alaisten keskustelujen avaaminen 1 2 3 Asetuksessa (EY) N:o 1049/2001 asetettu vastausaika on 15 työpäivää, ja sitä on mahdollista jatkaa 15 työpäivällä asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa esimerkiksi silloin, kun pyyntö koskee hyvin suuria asiakirjamääriä. Tässä yhteydessä muistutetaan, että EY:n perustamissopimuksen 255 artiklan 3 kohdan mukaisesti neuvosto sekä komissio ja parlamentti voivat omissa työjärjestyksissään täsmentää erityismääräykset oikeudesta tutustua toimielimen asiakirjoihin. Neuvoston osalta erityismääräykset mainitaan neuvoston työjärjestyksen liitteessä II. Tämän lisäksi EY:n perustamissopimuksen 207 artiklan 3 kohdan mukaisesti, joka koskee 255 artiklan 3 kohdan soveltamista, toimiessaan lainsäätäjänä neuvosto säätää asiakirjojensa laajemmasta saatavuudesta. Samasta periaatteesta, jota sovelletaan lainsäädäntöprosessiin suoraan liittyvään kolmeen toimielimeen, säädetään asetuksen (EY) N:o 1049/2001 12 artiklan 2 kohdassa. Kolmen viime vuoden aikana julkistettiin vuosittain keskimäärin 600 valmisteluasiakirjaa neuvoston työjärjestyksen liitteessä II olevan 11 artiklan 6 kohdan mukaisesti. 11
yleisölle ja julkisten keskustelujen säännöllinen järjestäminen unionin ja sen kansalaisten etuihin vaikuttavista tärkeistä kysymyksistä 1, asiakirjat, jotka liittyvät neuvoston julkisissa istunnoissa käsiteltyihin kysymyksiin, julkistetaan nyt automaattisesti ja ovat saatavilla Euroopan unionin virallisilla kielillä neuvoston www-sivustolla 2. Samaan aikaan neuvoston pääsihteeristö valmistelee kuukausittain luettelon muun muassa kaikista säädöksistä, jotka neuvosto on antanut kyseessä olevan kuukauden aikana. Luetteloon sisältyy myös tiedot äänestyksen tuloksista, sovelletusta äänestyssäännöstä sekä neuvoston pöytäkirjaan merkityistä, säädöksiä koskevista lausumista 3. 4. Sisäiset ohjeet, koulutustilaisuudet, henkilöstö Neuvoston pääsihteeristö järjesti aikaisempien vuosien tapaan vuonna 2008 koulutustilaisuuksia 4 asiakirjatuotannosta vastaaville neuvoston virkamiehille heidän perehdyttämisekseen menettelyihin ja käytäntöihin, joita noudatetaan, kun on kyse yleisön oikeudesta tutustua asiakirjoihin. Vuonna 2008 neuvoston pääsihteeristön (pääosasto F III) avoimuudesta vastaavassa yksikössä (kattaa asiakirjojen saatavuuden ja lainsäädännön avoimuuden) työskenteli 5 AD- ja 10 AST-virkamiestä. II ASIAKIRJOIHIN TUTUSTUMISTA KOSKEVIEN PYYNTÖJEN ANALYSOINTI Yleisön esittämiä pyyntöjä tutustua neuvoston asiakirjoihin käsittelee ensi vaiheessa neuvoston pääsihteeristö. Jos se epää kokonaan tai osittain oikeuden tutustua asiakirjaan, pyynnön esittäjä voi tehdä uudistetun pyynnön ja pyytää neuvostoa tarkistamaan kantaansa. Jos uudistettu pyyntö evätään kokonaan tai osittain pyynnön esittäjä voi kannella Euroopan unionin oikeusasiamiehelle ja/tai nostaa kanteen Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa. Tämän kertomuksen liitteessä esitetään tilastotietoja, jotka koskevat yleisön oikeutta tutustua neuvoston asiakirjoihin viiden viime vuoden aikana (2004 2008). 1 2 3 4 Ks. neuvoston vuosikertomukset asiakirjojen saamisesta tutustuttavaksi: vuosi 2006 (s. 17 18) ja 2007 (s. 20 21). Ks. erityisesti neuvoston työjärjestyksen liitteessä II olevan 11 artiklan 5 kohta, EUVL L 285, 16.10.2006, s. 63 64. Kuukausittaiseen luetteloon voi tutustua neuvoston www-sivustoilla http://www.consilium.europa.eu kohdassa "Asiakirjat" "Lainsäädännön avoimuus" "Luettelo neuvoston säädöksistä". Yhteispäätösmenettelyä noudattaen annettavien säädösten käsittelyyn neuvostossa liittyvien äänestysten tuloksiin voi tutustua samoilla www-sivustoilla http://www.consilium.europa.eu kohdassa "Asiakirjat" "Lainsäädännön avoimuus" "Julkiset äänestykset". Kertomuskaudella (tammi-, huhti-, touko-, syys- ja marraskuussa 2008) järjestettiin yhteensä viisi koulutustilaisuutta. 12
Kertomuskaudella neuvostolta pyydettiin oikeutta tutustua 10 728 asiakirjaan, ja neuvosto vastaanotti niiden osalta 2 238 pyyntöä. Alkuperäisten tai uudistettujen pyyntöjen perusteella kokonaisuudessaan tai osittain luovutettujen asiakirjojen määrä oli 9 146 vuonna 2008. Kuten neuvoston julkisessa asiakirjahakemistossa Internetin välityksellä tehtyjä hakuja koskevista tilastotiedoista voidaan havaita, kyseinen hakemisto on edelleen tärkeä tiedonhakuväline niille kansalaisille, jotka haluavat seurata tiiviisti Euroopan unionin toimintaa. Pyyntöjen esittäjien ammatillinen tausta ja maantieteellinen jakauma Alkuperäisten pyyntöjen esittäjät olivat pääasiassa opiskelijoita ja tutkijoita (33,4 %). Myös juristit (9,4 %), teollisuus ja kauppa ja painostusryhmät (18,4 %) olivat usein edustettuja sosiaalisia ja ammatillisia ryhmiä. Koska pyynnön esittäjien ei tarvitse ilmoittaa henkilöllisyyttään eikä perustella pyyntöjään, jotka lähetetään tavallisesti sähköpostitse, heidän ammattinsa on merkittävältä osin tuntematon (11,1 %). Myös uudistettujen pyyntöjen esittäjät olivat pääasiassa opiskelijoita ja tutkijoita (31,6 %). Teollisuuden ja kaupan sekä painostusryhmien taholta tulleiden pyyntöjen määrä kuitenkin kasvoi voimakkaasti vuonna 2008 (21 % mutta 0 % vuonna 2007). Vaikka 10,5 prosenttia uudistettujen pyyntöjen esittäjistä oli vuonna 2008 toimittajia, vain 2,9 prosenttia ensi vaiheen pyyntöjen esittäjistä oli toimittajia. Tämä johtuu pääosin siitä, että toimielinten julkiset asiakirjahakemistot ovat lehdistölle vain yksi tiedonlähde muiden joukossa. Lisäksi toimittajien suuri enemmistö on kiinnostunut pääasiassa ajankohtaisista uutisista. On siis luonnollista, että toimittajien harvat pyynnöt tutustua asiakirjoihin liittyivät yleensä tutkivaan journalismiin ja olivat luonteeltaan näin ollen samanlaisia kuin tutkijoiden pyynnöt. Pyynnön esittäjien maantieteellisestä jakaumasta voidaan todeta, että enemmistö alkuperäisistä pyynnöistä tuli Belgiasta (31,1 %), Saksasta (14,3 %) ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta (7,6 %). Muista kuin EU-maista tulevat pyynnöt muodostivat 7,7 prosenttia kokonaismäärästä. Uudistetut pyynnöt tulivat pääasiassa Belgiasta (30 %), Saksasta (20 %) ja Alankomaista (10 %) 1. Useilla monikansallisilla yrityksillä ja kansainvälisillä asianajotoimistoilla sekä monilla yhdistyksillä, jotka edustavat talouden ja teollisuuden eri aloja Euroopan tasolla, on päätoimipaikkansa Brysselissä, mikä selittää Belgiasta tulevien alkuperäisten ja uudistettujen pyyntöjen verrattain suuren määrän. 1 Vuonna 2007 uudistetut pyynnöt tulivat pääasiassa Belgiasta (37,5 %) ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta (25 %). 13
Pyyntöjen aihealueet Pyyntöjen aihealueiden osalta kiinnostus oikeus- ja sisäasioihin pysyi korkeana (25,4 %) 1. Seuraavina alenevassa järjestyksessä olivat pyynnöt, jotka liittyivät ulkosuhteita ja YUTP:tä (16,2 %), ympäristöä (10 %), verotusta (6,3 %) sekä maataloutta ja kalastusta (5,7 %) käsitteleviin asiakirjoihin. Esittäjien kiinnostus oikeus- ja sisäasioihin (pyynnöistä 25,4 % vuonna 2008, 26,7 % vuonna 2007 ja 24,5 % vuonna 2006) ja YUTP:hen (pyynnöistä 16,2 % vuonna 2008, 18,1 % vuonna 2007 ja 14,3 % vuonna 2006) on pysynyt melko vakaana, kun taas ympäristöön (pyynnöistä 10 % vuonna 2008, 8,2 % vuonna 2007 ja 6,6 % vuonna 2006) ja verotukseen (pyynnöistä 6,3 % vuonna 2008 ja 2,4 % vuonna 2007) liittyvien pyyntöjen määrä on kasvanut huomattavasti 2. On kuitenkin pantava merkille, että joskin "perinteisiä" esimerkiksi sisämarkkinasäädöksiä koskevien pyyntöjen määrä on vähentynyt viime vuosina melko tasaisesti (2,9 % vuonna 2007 ja 3,4 % vuonna 2008, 16,3 % vuonna 2003 ja 14,2 % vuonna 2004), se ei välttämättä merkitse yleisön kiinnostuksen puutetta tähän alaan vaan johtuu ennemminkin siitä, että merkittävä osa säädöksistä on saatavilla neuvoston julkisessa asiakirjarekisterissä heti, kun ne on jaettu. Vuonna 2008 yhteensä 125 126 asiakirjaa (eli 67,5 % rekisterissä julkistetusta tai mainitusta 185 298 asiakirjasta vuonna 2008) jaettiin julkisina asiakirjoina. Tutkittujen asiakirjojen ja tutustumisen epäämisten lukumäärä Kertomuskaudella pääsihteeristö tutki 10 728 asiakirjaa ja julkisti niistä 9 108 alkuperäisen pyynnön perusteella (pääsihteeristön neuvoston nimissä toimittama vastaus). 69 asiakirjasta esitettiin 24 uudistettua pyyntöä, joiden johdosta neuvosto päätti luovuttaa yleisölle lisäksi 38 asiakirjaa (19 kokonaisuudessaan ja 19 osittain). Kertomuskaudella pyydetyistä 10 728 asiakirjasta tehtiin siis kielteinen päätös 1 582 asiakirjan osalta (alkuperäiset ja uudistetut pyynnöt tässä yhteenlaskettuina), joten luovutettujen asiakirjojen osuus oli 72 prosenttia (pyydetyt ja kokonaisuudessaan luovutetut asiakirjat) tai 86,4 prosenttia, kun otetaan huomioon asiakirjat, joihin annetaan tutustua osittain. 1 2 Luku on kasvanut tasaisesti vuosina 2004 2007: 20,1 prosentista vuonna 2004 22,5 prosenttiin vuonna 2005 ja 24,5 prosenttiin vuonna 2006 ja 26,8 prosenttiin vuonna 2007. Esitetyn pyynnön johdosta kokonaisuudessaan luovutetuista asiakirjoista 17 % liittyi oikeus- ja sisäasioihin, 13,4 % YUTP:hen, 14,6 % ympäristöön ja 6,6 % verotukseen. Esitetyn pyynnön johdosta kokonaisuudessaan tai osittain luovutettujen asiakirjojen kokonaismäärästä 19,8 % liittyi oikeus- ja sisäasioihin, 13,7 % YUTP:hen, 13 % ympäristöön ja 5,8 % verotukseen. 14
III TUTUSTUMISOIKEUTTA KOSKEVIEN POIKKEUSTEN SOVELTAMINEN Kieltäytymisperusteet Alkuperäisten pyyntöjen osalta useimmiten esitetty kieltäytymisperuste oli päätöksenteon luottamuksellisuuden suoja, jonka osuus oli lähes kaksi viidesosaa kaikista kielteisistä päätöksistä (36,4 %). Seuraavaksi tärkeysjärjestyksessä tulivat yleisen edun suoja kansainvälisten suhteiden (27 %), yleisen turvallisuuden (6,4 %) ja puolustuksen ja sotilasasioiden (2,5 %) osalta. Tapauksista 25,4 prosenttia oli sellaisia, joissa annettiin useita kieltäytymisperusteita: näin ollen yhteistä etua koskeva yleinen turvallisuuden suoja yhdistettiin usein yleisen edun suojaan kansainvälisten suhteiden (55 %) osalta ja toimielimen päätöksenteon luottamuksellisuus mainittiin säännöllisesti yhdessä yleisen edun suojan kanssa kansainvälisten suhteiden osalta, kauppaneuvottelut, laajentuminen jne. (7,5 %) mukaan lukien. Uudistettujen pyyntöjen osalta yleisen edun suoja kansainvälisten suhteiden osalta esitettiin perusteena 77,4 prosentissa kielteisistä päätöksistä vuonna 2008 (20 % vuonna 2007) ja yleisen edun suoja yleisen turvallisuuden osalta 16,1 prosentissa tapauksista (6,7 % vuonna 2007). Vuonna 2008 ei ollut tapauksia, joissa olisi annettu useita eri kieltäytymisperusteita. Tuomioistuinkäsittelyn ja oikeudellisen neuvonannon suojaa (asetuksen (EY) N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan toisessa luetelmakohdassa mainittu poikkeus) käytettiin kieltäytymisperusteena alkuperäisten pyyntöjen osalta ainoastaan 1,6 prosentissa kielteisistä päätöksistä vuonna 2008 (0,8 %:ssa tapauksista vuonna 2007). Uudistettujen pyyntöjen osalta sitä ei kertomuskaudella mainittu kertaakaan kokonaan epäämisen perusteena, mutta osittain epäämisen osalta sitä käytettiin kieltäytymisperusteena 12,5 prosentissa tapauksista. IV MERKITTÄVIÄ TAPAHTUMIA 1. Asetusta (EY) N:o 1049/2001 koskeva uudelleenlaadintaehdotus Asetuksen (EY) N:o 1049/2001 tarkistuksesta järjestetyn julkisen kuulemisen jälkeen 1 komissio hyväksyi 30. huhtikuuta 2008 ehdotuksen Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi annetun voimassa olevan asetuksen uudelleenlaatimiseksi 2 3. Komissio ehdotti lähinnä seuraavia muutoksia: 1 2 3 Ks. kuulemisesta laadittujen johtopäätösten yhteenveto neuvoston vuosikertomuksessa 2007 asiakirjojen saamisesta tutustuttavaksi (s. 18 19). Tämä menettely valittiin, jotta ennallaan säilyvät säännökset voitaisiin kodifioida sisältömuutosten kanssa. KOM(2008) 229 lopullinen (9200/08). 15
"asiakirjojen saatavuuden" ja yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä annetun asetuksen (EY) N:o 45/2001 välisen suhteen selventäminen; asiakirjojen saatavuutta koskevien säännösten saattaminen yhdenmukaisiksi tiedon saatavuutta ympäristöasioissa koskevien säännösten kanssa 1 ; joidenkin säännösten mukauttaminen viimeaikaisen oikeuskäytännön mukaisiksi 2 ; niiden ongelmien korjaaminen, joita aiheutuu tutustumista koskevien pyyntöjen käsittelyssä pyyntöjen liittyessä asiakirjoihin, joita komissio on tuottanut tarkastus-, tutkinta- ja tilintarkastustoimiensa yhteydessä; uuden poikkeuksen lisääminen asiakirjoille, jotka on tuotettu valintamenettelyjen yhteydessä henkilöstösääntöjen ja varainhoitoasetuksen nojalla. Ehdotetusta uudelleenlaadinnasta on käyty laajaa keskustelua erityisesti Euroopan parlamentissa, jossa kansalaisvapauksien ja sisäasiain valiokunta järjesti asiasta 2.6.2008 julkisen kuulemisen. Neuvosto ja parlamentti aloittivat ehdotuksen tarkastelun vuoden 2008 jälkipuoliskolla ja niiden pitäisi saada ensimmäinen käsittelynsä päätökseen vuonna 2009. 2. Asiakirjojen saatavuutta käsittelevä toimielinten välinen komitea Vuonna 2002 perustettiin asetuksen (EY) N:o 1049/2001 15 artiklan 2 kohdan nojalla toimielinten välinen komitea, jonka tehtävänä on tutkia parhaita käytäntöjä, tarkastella mahdollisia ristiriitoja ja keskustella asiakirjojen julkista saatavuutta koskevasta tulevasta kehityksestä. Kertomuskaudella toimielinten välinen komitea ei kokoontunut poliittisella tasolla. Neuvostossa, parlamentissa ja komissiossa asetuksen (EY) N:o 1049/2001 soveltamisesta vastuussa olevat osastot kuitenkin tapasivat vuonna 2008 viisi kertaa vertaillakseen ja vaihtaakseen käytännön kokemuksia, joita asetuksen soveltamisesta on saatu asiakirjojen julkista saatavuutta koskevan viimeaikaisen uuden oikeuskäytännön pohjalta. 1 2 Ks. tiedon saatavuutta, yleisön osallistumista päätöksentekoon sekä oikeuden saatavuutta ympäristöasioissa koskevan Århusin yleissopimuksen määräysten soveltamisesta yhteisöntoimielimiin ja elimiin annettu asetus (EY) N:o 1367/2006 (EUVL L 264, 25.9.2006, s. 13) sekä asetusta koskeva yhteenveto neuvoston vuosikertomuksessa 2006 asiakirjojen saamisesta tutustuttavaksi (s. 19 20). Ks. erityisesti yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 8.11.2007 antama tuomio asiassa T-194/04, Bavarian Lager v. komissio, Oikeustapauskokoelma [2007], sivu II-3201, ja yhteisöjen tuomioistuimen 18.12.2007 antama tuomio asiassa C-64/05 P, Ruotsin kuningaskunta v. Euroopan yhteisöjen komissio, Oikeustapauskokoelma [2007], sivu I-11389. 16
V EUROOPAN OIKEUSASIAMIEHELLE TEHDYT KANTELUT JA TOTEUTETUT OIKEUSTOIMET A. EUROOPAN OIKEUSASIAMIEHELLE TEHTY KANTELU Tämän kertomuksen seuraavassa osassa käsitellään ainoaa vuonna 2008 tehtyä kantelua siitä, miten neuvosto on soveltanut asetusta (EY) N:o 1049/2001. Oikeusasiamiehelle 2. huhtikuuta 2008 osoitettu kantelu nro 944/2008/OV. Kantelu koskee neuvoston päätöstä olla antamatta tutustuttavaksi COREU-asiakirjaa YUTP/SEC/1126/06, joka sisältää yksityiskohtaisen yhteenvedon kansainvälisen julkisoikeuden työryhmän ja transatlanttisten suhteiden työryhmän Brysselissä 3. toukokuuta 2006 pidetystä kokouksesta, johon osallistui Amerikan yhdysvaltojen ulkoasiainministeriön johtavia edustajia. Oikeusasiamiehelle 2. huhtikuuta 2008 lähettämässään kantelussa pyynnön esittäjä katsoi, että neuvoston olisi annettava hänelle (ja yleisölle) rajoittamaton pääsy asiakirjaan COREU/YUTP/SEC/1126/06. Lisäksi hän kiisti 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan sovellettavuuden kyseiseen asiakirjaan ja vetosi siihen, että ylivoimainen yleinen etu edellyttää tietojen ilmaisemista, kun otetaan huomioon erityisseikat, joihin asiakirjassa viitataan. Kirjeessään 22. toukokuuta oikeusasiamies ilmoitti neuvostolle kantelusta ja pyysi neuvostoa selventämään, miksi se oli kieltäytynyt antamasta tutustuttavaksi asiakirjan niitä osia, joissa ei mainittu Yhdysvaltojen vaan ainoastaan Euroopan unionin kanta. Oikeusasiamies katsoi, että neuvoston perustelut asiakirjan osiin tutustumisen kieltämiselle olivat äärimmäisen lyhyet ja rajoittuivat toteamukseen, jonka mukaan asiakirjan sisältö muodostaa jakamattoman kokonaisuuden. Kyseiseen kanteluun antamassaan vastauksessa neuvosto korosti muun muassa, että asetuksen (EY) N:o 1049/2001 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa säädettyä poikkeusta (sellaisen yleisen edun suoja, joka koskee kansainvälisiä suhteita) voidaan hyvinkin soveltaa koko pyydettyyn asiakirjaan. Lisäksi ottaen huomioon, että 4 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyt poikkeukset ovat velvoittavia, ei ollut tarvetta eikä mahdollisuutta punnita edun suojaa muihin etuihin nähden. Asiakirjan julkista saatavuutta koskevan pyynnön hylkääminen jonkin 4 artiklan 1 kohdan a alakohdassa esitetyn velvoittavan poikkeuksen nojalla lyhyin perusteluin on neuvoston käsityksen mukaan täysin vakiintuneen oikeuskäytännön mukainen käytäntö. Käsiteltävässä asiassa ei olisi ollut mahdollista esittää kaikkia tietoja, joiden vuoksi asiakirja on luonteeltaan sellainen, että siitä ei voida antaa tietoja, ilman, että sen sisältöä paljastetaan, ja ilman, että poikkeuksen keskeinen tavoite tehdään näin ollen tyhjäksi 1. Asian käsittely on vielä kesken. 1 Ks. T-264/04 WWF-EPO v. neuvosto, Oikeustapauskokoelma [2007] II-911, kohta 37. 17
B. OIKEUSTOIMET Asiakirjojen saatavuutta koskevien sääntöjen nojalla annettu tuomio Yhteisöjen tuomioistuin antoi 1.7.2008 tuomionsa yhdistetyissä asioissa C-39/05 P ja C-52/05 P (Ruotsin kuningaskunta, Maurizio Turco v. neuvosto), jolla se kumosi yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen 23.11.2004 asiassa T-84/03 (Turco v. neuvosto) antaman tuomion 1 ja kumosi neuvoston päätöksen kieltää tutustuminen neuvoston oikeudellisen yksikön lausuntoon (9077/02), joka koski ehdotusta neuvoston direktiiviksi turvapaikanhakijoiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vähimmäisvaatimuksista. Tuomiossaan yhteisöjen tuomioistuin katsoo, että asetuksessa (EY) N:o 1049/2110 asetetaan siis lähtökohtaisesti velvollisuus ilmaista neuvoston oikeudellisen yksikön lainsäädäntömenettelyitä koskevien lausuntojen sisältämät tiedot, mutta lisää, että oikeus tutustua sellaiseen erityiseen oikeudelliseen lausuntoon, joka on annettu lainsäädäntömenettelyn yhteydessä mutta joka on erityisen arkaluonteinen tai jonka ulottuvuus on erityisen laaja ja ylittää kyseessä olevan lainsäädäntömenettelyn, evätään oikeudellisen neuvonannon suojan nojalla. Lopuksi yhteisöjen tuomioistuin korosti, että tällaisessa tapauksessa asianomaisen toimielimen on perusteltava epääminen yksityiskohtaisesti 2. Tämän tuomion johdosta neuvosto teki uuden päätöksen, jolla myönnetään pyynnön esittäjälle oikeus tutustua pyydetyn asiakirjan kaikkiin osiin 3. Yksi parhaillaan käsiteltävänä oleva kanne neuvoston päätöksestä evätä oikeus tutustua asiakirjoihin Asiassa T- 3/08, Coedo Suarez v. Council pyynnön esittäjä nosti kumoamiskanteen, joka koskee neuvoston 30.10.2007 tekemää päätöstä evätä julkinen saatavuus raportilta, joka koskee pyynnön esittäjän ja erään tämän työtoverin välillä 19.2.2004 tapahtunutta asiaa. Parhaillaan käsiteltävinä olevat asiat, jotka koskevat komission päätöksiä evätä oikeus tutustua asiakirjoihin ja joissa neuvosto on kolmantena osapuolena. Asiassa C 28/08, komissio v. Bavarian Lager Co. Ltd, neuvosto tuki komission muutoksenhakua yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomioon, jossa ko. tuomioistuin tulkitsi asiakirjojen julkisen saatavuuden ja yksityiselämän ja yksilön koskemattomuuden suojan välistä suhdetta henkilötietojen käsittelyn osalta. Lisäksi neuvosto tuki komissiota asiassa T-444/05, S.p.A. Navigazione Libera del Golfo (NLG) v. komissio. Tässä asiassa pyynnön esittäjä nosti kumoamiskanteen, joka koskee komission päätöstä evätä oikeus tutustua Italian tasavallasta peräisin oleviin valtiontukimenettelyjä koskeviin asiakirjoihin. 1 2 3 Ks. Oikeustapauskokoelma [2004] II-4061, yhteenveto neuvoston vuosikertomuksessa 2004, s. 30 31. Ks. erityisesti tuomion kohdat 67 69. Ks. asiakirja 11973/08. 18
VI LOPPUHUOMAUTUKSET Neuvoston kokemukset asetuksen (EY) N:o 1049/2008 täytäntöönpanosta vuonna 2008 osoittavat selvästi neuvoston julkisen asiakirjarekisterin merkityksen niiden kansalaisten hakuvälineenä, jotka haluavat käyttää oikeuttaan tutustua asiakirjoihin. Kuten tämän kertomuksen ensimmäisessä osassa todettiin, vuonna 2008 käyntejä oli yhteensä 895 299 (laskettuna hakutulosnäyttöjen määränä), kun taas hakujen kokonaismäärä oli 11 920 634. On huomattava, että 67,5 prosenttia vuonna 2008 laadituista neuvoston asiakirjoista, toisin sanoen 125 126 asiakirjaa 185 298:stä asiakirjarekisterissä luetellusta asiakirjasta, oli heti jakeluvaiheessa yleisön saatavilla. Lisäksi 1.2.2004 alkaen kaikkiin uusiin asiakirjoihin, joihin neuvosto on myöntänyt osittaisen tutustumisoikeuden, voi tutustua on line -muodossa. Siitä huolimatta, että yhä suurempi määrä asiakirjoista asetettiin asiakirjarekisterin kautta suoraan yleisön saataville heti, kun ne saatiin jakeluun, kertomuskaudella voidaan havaita pyyntöjen lukumäärän lisääntyneen (15,5 prosentilla) ja erityisesti pyyntöjen koskevan yhä suurempaa määrää asiakirjoja (10 728 verrattuna 7 809 vuonna 2007, mikä merkitsee 37,4 % lisäystä). Huomattakoon myös, että tutustumista koskevat pyynnöt liittyvät pääasiassa rekisterissä lueteltuihin asiakirjoihin. Kuten tämän kertomuksen liitteenä olevista tilastotiedoista ilmenee, arviolta 45 prosenttia vuonna 2008 esitetyistä neuvoston asiakirjoja koskevista tutustumispyynnöistä koskee oikeus- ja sisäasioita, ulkosuhteita, YUTP:tä ja ETPP:tä. Tarkastelluista asiakirjoista yhteensä 520 (arviolta 4,8 prosenttia vuonna 2008 pyydetyistä asiakirjoista) oli turvaluokiteltuja asiakirjoja (15 CONFIDENTIEL UE -asiakirjaa ja 505 RESTREINT UE -asiakirjaa). Tällaisten asiakirjojen usein erittäin monivaiheinen tarkastelu aiheuttaa lisätyötä paitsi niille neuvoston virkamiehille, jotka käsittelevät pyyntöjä niiden saavuttua neuvostoon, myös niille virkamiehille, jotka työskentelevät asianomaisia asiakirjoja laatineissa yksiköissä ja joiden on lainsäädännön avoimuudesta vastaavan yksikön ja tekstin laatineen yksikön välisten sisäisten kuulemismenettelyjen puitteissa säännöllisesti itse tarkasteltava asiakirjapyyntöjä asetuksen (EY) N:o 1049/2007 säännösten perusteella. 19
Koska tarkasteltavat asiakirjat ovat yhä monitahoisempia luonteeltaan, neuvoston pääsihteeristö on joutunut aiempaa useammin (22 % tapauksista) käyttämään mahdollisuutta jatkaa alkuperäisille pyynnöille varattua käsittelyaikaa, mikä selittää sen, että keskimääräinen käsittelyaika oli 16 työpäivää vuonna 2008 (14 työpäivää vuonna 2007). Keskimääräinen käsittelyaika uudistettujen pyyntöjen osalta, joita tarkastellaan tiedotustyöryhmässä ennen niiden toimittamista pysyvien edustajien komitealle ja neuvostolle, oli 25 työpäivää vuonna 2008, kun se vuonna 2007 oli 28 työpäivää. Alkuperäisten pyyntöjen perusteellisen käsittelyn ansiosta uudistettujen pyyntöjen lukumäärä on saatu puolittumaan vuonna 2005 esitetyistä 51 pyynnöstä (2,4 % alkuperäisistä pyynnöistä) 18 pyyntöön vuonna 2007 ja 24 pyyntöön vuonna 2008 (arviolta 1 % alkuperäisistä pyynnöistä). Lisäksi neuvostolle ilmoitettiin ainoastaan yhdestä oikeusasiamiehelle tehdystä kantelusta vuonna 2008 asetuksen (EY) N:o 1049/2001 soveltamiseen liittyen, ja asiakirjojen saatavuutta koskevista neuvoston päätöksistä on tehty vain muutama kantelu (neljä kantelua viimeisten viiden vuoden aikana). Tässä yhteydessä on syytä panna merkille tiedotustyöryhmän osuus uudistettujen hakemusten käsittelyssä ja oikeusasiamiehelle tehtyjen kantelujen tarkastelussa. Työryhmä kokoontui 14 kertaa vuonna 2008. Sen päätehtävänä on paitsi tarkastella asiakirjoja, joihin tutustumiseksi on tehty uudistettu pyyntö ja jotka monissa tapauksissa käsittelevät monimutkaisia yleiseen turvallisuuteen, puolustukseen sekä sotilasasioihin tai kansainvälisiin suhteisiin liittyviä kysymyksiä, myös tarkastella ja viimeistellä kyseisiä pyyntöjä koskevat vastausluonnokset. Saatavilla olevien neuvoston asiakirjojen (pyydetyt ja kokonaan tai osittain luovutetut asiakirjat) osuus kasvoi vuonna 2008 vuoteen 2007 verrattuna: 86,4 % vuonna 2008 ja 78,9 % vuonna 2007. Näitä lukuja olisi tarkasteltava ottaen samanaikaisesti huomioon pyydettyjen asiakirjojen lukumääräinen kasvu (lisäystä 37,3 %) ja 15,5 %:n lisäys asiakirjojen asettamisessa asiakirjarekisterin kautta suoraan yleisön saataville heti, kun ne saatiin jakeluun (125 126 vuonna 2008, 108 343 vuonna 2007). Tutustumispyyntöjen käsittelyä koskevan analyysin ja asiakirjoihin tutustumista varten yleisölle varattujen järjestelyjen yleisökäytön perusteella näyttää siltä, että perussopimuksissa ja asetuksessa (EY) N:o 1049/2001 asetetut tavoitteet saavutettiin myös vuonna 2008. 20
LIITTEEN LIITE TILASTOTIETOJA NEUVOSTON ASIAKIRJOJEN JULKISESTA SAATAVUUDESTA 1. Asetuksen N:o 1049/2001 nojalla tehtyjen pyyntöjen lukumäärä 2004 2005 2006 2007 2008 2 160 2 100 2 224 1 964 2 238 2. Alkuperäisissä pyynnöissä pyydettyjen asiakirjojen lukumäärä 2004 2005 2006 2007 2008 12 907 9 457 11 353 7 809 10 728 3. Neuvoston pääsihteeristön alkuperäisen pyynnön perusteella julkistamien asiakirjojen lukumäärä 2004 2005 2006 2007 2008 10 971 7 535 9 606 6 123 9 108 osittain/kokonaan 1 092 9 879 osittain/kokonaan 1 254 6 281 osittain/kokonaan 1 155 8 451 osittain/kokonaan 945 5 178 osittain/kokonaan 1 507 7 601 4. Uudistettujen pyyntöjen lukumäärä (uudistettu pyyntö voidaan tehdä, jos alkuperäinen pyyntö hylätään) 2004 2005 2006 2007 2008 35 51 40 18 24 5. Neuvoston uudistettujen pyyntöjen perusteella käsittelemien asiakirjojen lukumäärä + julkistettujen asiakirjojen lukumäärä 2004 2005 2006 2007 2008 198 253 142 30 69 113 osittain/kokonaan 36 77 130 osittain/kokonaan 60 70 99 osittain/kokonaan 53 46 15 osittain/kokonaan 9 6 38 osittain/kokonaan 19 19 21
6. Julkistettujen asiakirjojen osuus koko menettelyn päättyessä 1 2004 2005 2006 2007 2008 77% 85,7% 67,3% 81,2% 76,8% 87,7% 66,7% 78,9% 72% 86,4% 7. Julkiseen rekisteriin kirjattujen asiakirjojen lukumäärä + julkisten / yleisön saatavilla olevien asiakirjojen lukumäärä 2004 2005 2006 2007 2008 569 372 354 421 (62.2%) 691 410 454 473 (65.7%) 727 685 483 577 (66.4%) 1 010 217 724 338 (71,7%) 1 195 509 883 748 (73,9%) 1 Kokonaisuudessaan (vasen palsta) tai osittain + kokonaisuudessaan julkistettujen asiakirjojen (oikea palsta) perusteella. 22
8. Pyynnön esittäneiden henkilöiden ammatit (alkuperäiset pyynnöt) 2004 2005 2006 2007 2008 Kansalaisyhteiskunta Ympäristöalan etujärjestöt Muut eturyhmät Teollisuus / kaupallinen ala 21,8% 17,2% 17,6% 0,8% 1,1% 4,7% 4,2% 14,2% 7% 9,6% 18,4 % Kansalaisjärjestöt 1,7% 3,5% Toimittajat 2,6% 2,3% 2,3% 2,9% 2,9% Juristit 10,7% 10,2% 9,1% 8,8% 9,4% Akateeminen tutkimus % Yliopistotason 25,5 ala Kirjasto 2,2% 27,7 % 31% 32,3 32,2% 34,5 38,2% 32,3% 40% % % 1,3% 2,3% 1,8% 1,1% 33,4 % Viranomaiset (muut kuin EU:n toimielimet, yhteisön ulkopuolisten maiden edustajat jne.) 7,3% 6,2% 6,9% 6,1% 7,6% Euroopan parlamentin jäsenet ja heidän avustajansa 2,1% 2,4% 1,5% 1,3% 1,8% Muut 10,4% 12,6% 14,5% 13,3% 14,4% Ammattia ei ilmoitettu 17,4% 16,8% 13,6% 13,2% 11,1% 23
9. Pyynnön esittäneiden henkilöiden ammatit (uudistetut pyynnöt) 2004 2005 2006 2007 2008 Ympäristöalan etujärjestöt 0% 5,2% Kansalaisyhteiskunta Muut eturyhmät Teollisuus / kaupallinen ala 10,4% 9,4% 8,6% 0% 5,3% 0% 0% 0% 21% Kansalaisjärjestöt 0% 10,5% Toimittajat 6,9% 6,3% 5,7% 18,7% 10,5% Juristit 17,2% 9,4% 11,4% 12,5% 10,5% Akateeminen ala Yliopistotason tutkimus Kirjasto 0% 34,5% 34,5 28,1% 28,1 51,4% 54,3 50% 56,2 31,6% % 0% % 2,9% % 6,2% % 0% 31,6 % Viranomaiset (muut kuin EU:n toimielimet, yhteisön ulkopuolisten maiden edustajat jne.) 0% 3,1% 0% 6,3% 0% Euroopan parlamentin jäsenet ja heidän avustajansa 10,4% 3,1% 0% 0% 5,3% Muut 10,3% 15,6% 11,4% 6,3% 5,3% Ammattia ei ilmoitettu 10,3% 25% 8,6% 0% 15,8% 24
10. Pyynnön esittäneiden henkilöiden maantieteellinen jakauma (alkuperäiset pyynnöt) 2004 2005 2006 2007 2008 Belgia 27,2% 27,8% 26,2% 26,4% 31,1% Bulgaria 0,1% 0,4% 0,6% 0,1% 0,2% Tšekin tasavalta 0,9% 0,9% 1% 1,4% 0,9% Tanska 1,7% 1,2% 1,3% 1,1% 1% Saksa 14,1% 12,9% 15,5% 16% 14,3% Viro 0,1% 0,1% 0,4% 0% 0% Kreikka 1% 1,2% 1,3% 1,3% 0,7% Espanja 4,9% 5,3% 5,7% 5% 6,4% Ranska 6,7% 7,7% 8,1% 7,1% 7,1% Irlanti 0,8% 1% 0,9% 0,6% 0,6% Italia 6,9% 6,8% 6,6% 6% 6% Kypros 0,3% 0,1% 0,3% 0,3% 0,2% Latvia 0,1% 0,1% 0,2% 0% 0,2% Liettua 0,3% 0,4% 0,4% 0,1% 0,1% Luxemburg 0,8% 0,6% 0,7% 1% 1,6% Unkari 0,6% 0,9% 0,5% 0,7% 0,9% Malta 0,3% 0,2% 0,2% 0,3% 0,2% Alankomaat 5,5% 6,9% 6% 5,8% 5,6% Itävalta 1,7% 2% 1,6% 1,7% 1,3% Puola 1,3% 1,4% 1,5% 1,5% 1,5% Portugali 0,5% 1% 1,2% 0,9% 0,9% Romania 0,1% 0,2% 0,7% 1,1% 0,6% Slovenia 0,2% 0,2% 0,4% 0,4% 0,2% Slovakia 0,4% 0,3% 0,3% 0,3% 0,3% Suomi 0,4% 0,4% 0,5% 0,8% 0,6% Ruotsi 1,8% 1,8% 1,6% 1,8% 1,8% Yhdistynyt kuningaskunta 8% 8% 7,9% 9,5% Ehdokasvaltiot Yhteisön 0,3% 1,3% 1,7% 1% 0,4% ulkopuoliset maat Muut 6,7% 6,7% 6,8% 7% 7,3% 7,6% Ei mainittu 7,2% 3,2% 1,8% 0,8% 0,4% 25
11. Pyynnön esittäneiden henkilöiden maantieteellinen jakauma (uudistetut pyynnöt) 2004 2005 2006 2007 2008 Belgia 48,3% 28,1% 17,1% 37,5% 30% Bulgaria 0% 0% 0% 0% 0% Tšekin tasavalta 0% 0% 0% 6,3% 5% Tanska 3,5% 0% 0% 0% 0% Saksa 3,5% 12,5% 22,8% 6,2% 20% Viro 0% 0% 0% 0% 0% Kreikka 0% 0% 0% 0% 0% Espanja 3,4% 3,1% 0% 0% 5% Ranska 0% 3,1% 5,7% 6,2% 5% Irlanti 0% 0% 0% 0% 0% Italia 10,3% 9,4% 8,6% 6,2% 5% Kypros 0% 3,1% 0% 0% 0% Latvia 0% 0% 0% 0% 0% Liettua 0% 0% 0% 0% 0% Luxemburg 0% 0% 0% 0% 0% Unkari 0% 0% 2,9% 0% 0% Malta 0% 0% 0% 0% 0% Alankomaat 6,9% 9,4% 8,6% 6,3% 10% Itävalta 0% 6,3% 0% 0% 0% Puola 0% 0% 2,9% 0% 0% Portugali 0% 0% 0% 0% 5% Romania 0% 0% 0% 0% 0% Slovenia 0% 0% 0% 0% 0% Slovakia 0% 0% 0% 6,3% 0% Suomi 0% 0% 0% 0% 0% Ruotsi 0% 3,1% 2,8% 0% 0% Yhdistynyt kuningaskunta 20,7% 18,8% 22,9% 25% 5% Yhteisön Ehdokasvaltiot 0% 0% 0% 0% 0% ulkopuoliset maat Muut 3,4% 3,1% 5,7% 0% 0% Ei mainittu 0% 0% 0% 0% 10% 26
12. Ala 2004 2005 2006 2007 2008 Maatalous, kalastus 4,6% 4,2% 5,9% 6,8% 5,7% Sisämarkkinat 14,2% 6,2% 4,6% 2,9% 3,4% Tutkimus 0,3% 0,3% 0,6% 0,4% 0,1% Kulttuuri 0,2% 0,5% 1,1% 0,5% 0,3% Koulutus/Nuoriso 1,4% 0,7% 1,2% 1,1% 0,5% Teollisuus 0,4% 0,4% 0,3% 0,3% 0,7% Kilpailukyky 2,2% 5,3% 5,8% 1,1% 2,6% Energia 1,4% 1,6% 1,1% 2,1% 2% Liikenne 4,9% 5,3% 3,8% 3% 2,5% Ympäristö 6,8% 7,7% 6,6% 8,2% 10% Terveys- ja kuluttaja-asiat 4,3% 3,1% 2,3% 2,1% 1,9% Talous- ja rahapolitiikka 3,3% 2,9% 2,6% 2,2% 2,6% Verokysymykset 3,2% 4,4% 2,5% 2,4% 6,3% Ulkosuhteet - YUTP 14,6% 12,8% 14,3% 18,1% 16,2% Väestönsuojelu 0,3% 0,1% 0,1% 0,6% 0,2% Laajentuminen 1,8% 2,2% 1,8% 1% 0,7% Puolustus- ja sotilasasiat 2,9% 2,5% 2,4% 6% 3,4% Kehitysapu 0,3% 0,7% 0,7% 0,2% 0,1% Aluepolitiikka ja taloudellinen/sosiaalinen yhteenkuuluvuus 0% 0,9% 1,2% 0,1% 0% Sosiaalipolitiikka 2,7% 3% 2,9% 1,9% 3% Oikeus- ja sisäasiat 20,1% 22,5% 24,5% 26,7% 25,4% Oikeudelliset kysymykset 2,5% 3,5% 3,8% 3,5% 3,5% Toimielinten toiminta 1,5% 1,3% 1,7% 1,1% 0,9% Unionin rahoitus (budjetti, henkilöstösäännöt) 0,3% 0,2% 0,6% 0,2% 0,1% Avoimuus 0,9% 0,3% 0,6% 0,3% 0,1% Yleiset poliittiset kysymykset 1,7% 1% 1% 0,4% 0,6% Parlamentin kysymykset 2,9% 5,4% 5,5% 5,4% 4,4% Useita 0,3% 0,4% 0,4% 0,4% 0,7% 27
13. Saatavuuden epäämisperusteet (neuvoston pääsihteeristön vastaukset alkuperäisiin pyyntöihin) 2004 2005 2006 2007 2008 # % # % # % # % # % Yleisen edun suojaaminen yleisen turvallisuuden osalta 440 21% 302 15,8% 253 17,1% 219 13,3% 91 6,4% Yleisen edun suojaaminen puolustus- ja sotilasasioiden osalta 218 11% 123 6,4% 67 4,5% 38 2,3% 35 2,5% Yleisen edun suojaaminen kansainvälisten suhteiden osalta Yleisen edun suojaaminen yhteisön tai jäsenvaltion finanssi-, raha- tai talouspolitiikan osalta Yksityiselämän ja yksilön koskemattomuuden suojaaminen (henkilötietojen suojaaminen) Luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön taloudellisten etujen suojaaminen, mukaan lukien teollis- ja tekijänoikeudet Tuomioistuinkäsittelyn ja oikeudellisen neuvonannon suojaaminen Tarkastus-, tutkinta- ja tilintarkastustoimien tarkoitusten suojaaminen 330 16,2% 395 20,6% 182 12,3% 249 15,1% 382 27% 21 1,1% 16 0,8% 1 0,1% 0 0% 0 0% 13 0,7% 4 0,2% 5 0,3% 4 0,2% 7 0,5% 1 0% 0 0% 0 0% 1 0,1% 0 0% 196 8,8% 34 1,8% 29 2% 14 0,8% 22 1,6% 0 0% 1 0% 4 0,3% 0 0% 2 0,1% Toimielimen päätöksentekomenettelyn suojaaminen 665 33,3% 925 48,3% 637 43,2% 627 38% 516 36,4 % Useita syitä tai muut syyt 158 7,8% 116 6,1% 298 20,2% 498 30,2% 360 Asiakirja ei ole neuvoston hallussa / Muun tahon asiakirja 1 0,1% 0 0% 0 0% 0 0% 1 0,1% 25,4 % 28
14. Saatavuuden epäämisperusteet (neuvoston pääsihteeristön vastaukset uudistettuihin pyyntöihin) Yleisen edun suojaaminen yleisen turvallisuuden osalta Yleisen edun suojaaminen puolustus- ja sotilasasioiden osalta Yleisen edun suojaaminen kansainvälisten suhteiden osalta Yleisen edun suojaaminen yhteisön tai jäsenvaltion finanssi-, raha- tai talouspolitiikan osalta Yksityiselämän ja yksilön koskemattomuuden suojaaminen (henkilötietojen suojaaminen) Luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön taloudellisten etujen suojaaminen, mukaan lukien teollis- ja tekijänoikeudet Tuomioistuinkäsittelyn ja oikeudellisen neuvonannon suojaaminen Tarkastus-, tutkinta- ja tilintarkastustoimien tarkoitusten suojaaminen Toimielimen päätöksentekomenettelyn suojaaminen 2004 2005 2006 2007 2008 # % # % # % # % # % 24 27% 61 49,6% 16 37,2% 1 6,7% 5 16,1% 22 25,9% 7 5,7% 7 16,3% 0 0% 0 0% 19 21,2% 25 20,3% 6 14% 3 20% 24 77,4% 0 0% 0 0% 0 0% 0 0% 0 0% 0 0% 0 0% 0 0% 0 0% 0 0% 0 0% 0 0% 0 0% 0 0% 0 0% 4 4,7% 0 0% 2 4,6% 0 0% 0 0% 0 0% 0 0% 0 0% 0 0% 0 0% 10 11,8% 14 11,4% 3 7% 0 0% 2 6,5% Useita syitä tai muut syyt 8 9,4% 16 13% 9 20,9% 11 73,3 % 0 0% Asiakirja ei ole neuvoston hallussa / Muun tahon asiakirja 0 0% 0 0% 0 0% 0 0% 0 0% 29
15. Keskimääräinen työpäivien lukumäärä, joka kului pyyntöön tai Euroopan oikeusasiamiehelle tehtyyn kanteluun vastaamiseen 2004 2005 2006 2007 2008 Alkuperäiset pyynnöt 9 (2 160 käsiteltyä pyyntöä) 13 (2 100 käsiteltyä pyyntöä) 14 (2 224 käsiteltyä pyyntöä) 13 (1 964 käsiteltyä pyyntöä) 16 (2 238 käsiteltyä pyyntöä) Uudistetut pyynnöt 1 24 (35 käsiteltyä pyyntöä) 26 (51 käsiteltyä pyyntöä) 24 (40 käsiteltyä pyyntöä) 28 (18 käsiteltyä pyyntöä) 25 (24 käsiteltyä pyyntöä) Painotettu keskiarvo (alkuperäiset + uudistetut) 9,24 13,31 14,17 13,14 16,1 Oikeusasiamies 1 36 38 57 44 16. Niiden pyyntöjen lukumäärä, joiden osalta määräaikaa pidennettiin asetuksen (EY) N:o 1049/2001 7 artiklan 3 kohdan ja 8 artiklan 2 kohdan nojalla 2004 2005 2006 2007 2008 Alkuperäiset pyynnöt 192 / 2 160 eli 8,8% pyynnöistä 327 / 2 100 eli 15,6% pyynnöistä 414 / 2 224 eli 18,6% pyynnöistä 386 / 1 964 eli 19,7% pyynnöistä 497 / 2 238 eli 22,2% pyynnöistä Uudistetut pyynnöt 1 24 [35 käsiteltyä pyyntöä] 40 [51 käsiteltyä pyyntöä] 32 [40 käsiteltyä pyyntöä] 14 [18 käsiteltyä pyyntöä] 20 [24 käsiteltyä pyyntöä] 1 Uudistetut pyynnöt ja Euroopan oikeusasiamiehelle tehdyt kantelut käsitellään neuvoston tiedotustyöryhmässä ja pysyvien edustajien komiteassa (Coreper II). Neuvosto hyväksyy vastaukset pyyntöjen esittäjille ja Euroopan oikeusasiamiehelle. 30
Euroopan unionin neuvosto Neuvoston vuosikertomus asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi -2008 2009 30 s. 21 x 29,7 cm ISBN 978-92-824-2395-0 ISSN 1830-4028 QC-AF-09-001-FI-C
DGF-Création graphique RS 021/2009 QC-AF-09-001-FI-C