Opintoretkeilypäivä 24.9.2011, aamupäivä Kirjurina Sameli Salokannel Falunin kuparikaivos (Stora Kopparberget) Stora Kopparbergetin kaivostoiminnalla on ollut merkittävä vaikutus koko Ruotsin kehitykseen ja vaurastumiseen. Kaivos oli 1600-luvulla maailman suurin kuparintuottaja ja tuotti parhaimmillaan kaksi kolmasosaa koko maailman kuparista (noin 3000 tonnia vuodessa). Kupari oli tuolloin Ruotsin tärkein vientituote. Falunin kuparia käytettiin ympäri Eurooppaa mm. kirkkojen, linnojen ja palatsien katto- ja koristemateriaalina. Lisäksi kuparista tehtiin kolikoita. Kuparikaivos aloitti toimintansa jo yli tuhat vuotta sitten. Vanhin säilynyt asiakirja on vuodelta 1288, mutta kaivostoiminnan on arveltu alkaneen jo noin 850 jkr. Tarinan mukaan kupariesiintymä löytyi sattumalta erään talonpojan toimesta. Talonpoika oli kulkenut vuohensa kanssa alueella ja kotiin tultuaan hän huomasi vuohen sarvissa jotain punaista. Myöhemmin selvisi, että punainen aine oli kuparia. Kaivosalueen kuilu (Stora Stöten) on vuonna 1678 tapahtuneen suuren maanvyörymän ja kallioromahduksen perua (kuva Sameli Salokannel). Kaivoksella oli merkittävä työllistävä vaikutus. Parhaillaan kaivoksella työskenteli noin tuhat ihmistä. Työ kaivoksella oli kovaa. Miehet, jotka saivat valita asepalveluksen ja kaivostyön välillä, valitsivat useimmiten ensiksi mainitun. Työtä riitti niin miehille kuin naisillekin. Miehet työskentelivät pääosin kaivoksessa kun taas naiset tekivät huoltoon liittyvää työtä kaivoksen ulkopuolella. Kaivostyöskentelyä tehostivat mm. saksalaiset insinöörit uusine tietoineen ja taitoineen.
Kaivoskierrokselle tuli pukeutua sadeviittaan ja kypärään (kuva Sameli Salokannel). Falunin kaivokseen sisältyy noin 30 km tunneleita, kaksi isompaa ja useita pienempiä huoneita. Louhinta oli hidasta. Yksi kaivostyöläinen sai louhittua kalliota noin 1 m 3 kuukaudessa. Näin ollen suurimman huoneen louhinta kesti noin 300 vuotta. Louhinta tapahtui lämmittämällä kalliota isojen nuotioiden avulla, jolloin kallio haurastui ja siitä pystyttiin irrottamaan ohuita kerroksia. Varsinainen malmin paahtaminen, missä pyrittiin erottelemaan rikki malmista, tapahtui kaivoksen ulkopuolella. Menetelmästä johtuen kaivoksessa kului puuta huikeat määrät, noin 110 000 m3 vuodessa. Puuta käytettiin paljon myös kaivoksen rakenteissa. Kovasta puun käytöstä ja poltosta (rikkilaskeumasta) johtuen kaivosta kiersi aikoinaan säteeltään noin 10 km laajuinen puuton alue. Jotkut kuilut ovat jopa 400 metrin syvyisiä. Yhdessä käytävässä on maailman korkein hirsirakennelma, joka ulottuu koko 200 metrin matkan maan pinnalta kuilun pohjalle. Nykyisellään Stora Kopparbergetin kuparikaivos toimii suosittuna turistikohteena. Kaivoksessa vierailee vuosittain noin 80 000 kävijää, parhaimmillaan noin 3000 päivässä. Varsinainen louhinta lopetettiin vasta joulukuussa 1992. Kaivosalue siirtyi UNESCON maailmanperintölistalle joulukuussa 2001. Tästä syystä kaivosta on enää vaikea käynnistää uudelleen, vaikka alueella tiedetään olevan edelleen runsaasti jalometalleja.
Vasemmassa kuvassa Osku ja Markku kuuntelevat opasta. Takana kaivostorni (kuva Vänni Hirvonen). Oikealla Vänni ja Rolf valmiina Falunin kaivokseeen, ammattiystävyyttä yli rajojen (kuva P-J. Kuitto). Voi juupeli! (kuva Antero Halinen).
Syvällä kuparikaivoksessa Tero Ojarinne, Niklas Björkqvist, Markku Kähkönen ja Vänni Hirvonen (kuva P-J. Kuitto). Täällä hoksaa taatusti että kyllä metsätyöllä on paljon plussapuolia, totesi Vesisenahon Tero kaivoksen syvyyksissä (kuva P-J. Kuitto).
Teron riemuhetki. Victoriakin on käynyt täällä. Seissyt juuri tässä!. Mikähän nimi tuli liidulla kohta seinään? (kuva P-J. Kuitto).
Falunin kaivoksen suurin huone sijaitsee noin 70 metrin syvyydessä (kuva Sameli Salokannel).
Kuparituotannon sivutuotteena saatiin Falu- punamultamaalia (kuva Sameli Salokannel). Falunin historiallista kaivoaluetta. Mm. vanha linnamainen pääkonttori, kaivoskuilu torneineen, vesiratasrakennus sekä uusi punamultatehdas (kuva www.falugruva.se).