JALKAVÄKIRYKMENTTI 56 I SÄNMAAMME JA KANSAMME SUOJANA 1941 1944

JALKAVÄKIRYKMENTTI 56 I SÄNMAAMME JA KANSAMME SUOJANA 1941 1944 j a sen henkilökunta rauhan oloissa vv. 1944-1981 i tsenäisyytemme ja vapautemme valvojina VUOSIKOKOUS j a ye-ev. Matti A. Aarnion 80-vuotisjuhla Santahaminassa 4.4. 1981

Onnittelunne ja surunvalittelunne vie arvokkaalla tavalla perille SOTAINVALIDI-ADRESSI Saatavana kautta maan rahalaitoksista, kirja- ja paperikaupoista sekä paikallisosastoistamme SOTAINVALIDIEN VELJESLIITTO Jo 60 vuotta on Suomen Sotilas - Suomen Mies lehden tavoitteena ollut maanpuolustushengen ja oikean isänmaallisen ajattelutavan kehittäminen. Samalle perustalle me rakennamme tänäkin päivänä. Kiltaveli - tilaa itsellesi tämä valtakunnallinen maanpuol ustuskiltajulkaisu alueosastosi kautta tai suoraan kiltasihteeriltä puh. 90-302 575. 3

Tästä se alkoi... 4 Kuva Motista vuodelta 1918.

...eikä se tähän päättynyt! JR 56:n komentaja YE-EVERSTI MATTI A. AARNIO 80 VUOTTA 24.2.81 Henkilötietoja: Opinnot: Kouvolan Iyseo 8/8 SkPK 1919, RUK 1921, KadK 1926-27, Skk 1931-33. Opintomatkoja eri maiden YElin (Saksa, Puola, Unkari, Ruotsi, Latvia). Ylennykset: Sk.ups. 1921, res.vänr. 1921, res.ltn. 1925, luutn. 1927, kapt. 1929, maj. 1939, evltn. 1941 ja eversti 1944. Kunniamerkkejä: VR 1 mk, Vr 2 tlk, VR 2 mk, VR 3 mk, VR 4 mk, SVR R Vm 1, Vap.sodan Mm, Mm 39-40, Mm 41-45, SPR aom ja am Aun Mm, Saksan RR 2 ja KtR 3, Tanskan DKF, Unkarin Ar, Viron Ar, Viron Mm, Latvian Mm Kuperjanovin R Heimo SR Kad.kunnan aom. Palvelus puol.voimissa: Kouvolan sk 1917-20, varusm. KJP 1920-21, RUL 1921 nuor.ups. VR 1921-25, Kantavääpelikoulun johtaja 1925-26, nuor.ups. KSR 1927-28, Tsto.ups. YE:n ulk.os. 1928-31, 5

Rykmentin kotiuttamisen vuosijuhla palauttaa mieliin jatkosodan ankarat taistelut, raskaan rauhan ja runnellun isänmaan vaikeat vuodet. Silloinen kotiuttaminen merkitsi rykmentille myös tehtävän päättymistä isänmaan palveluksessa. Jokainen sotilas voi hyvällä omallatunnolla ja vakaumuksella todeta, että he täyttivät velvollisuutensa ja antoivat kaikkensa isänmaan puolesta. Sitä osoittivat rykmentin harvenneet rivit, sen taistelut ja maineteot. Kun esitän tervehdykseni JR 56:n Kiilalle, en voi muuta kuin tehdä kunniaa rykmentille ja esittää Killalle parhaat kiitokset siitä, että se on vaalinut maineikkaann rykmenttinsä perinteitä ja erikoisesti sitä, että se on säilyttänyt yksimielisyytensä ja yhtenäisyytensä näin pitkälle ja siirtänyt rykmentin hengen, maanpuolustustahdon, nuorisolleen. JR 56 hengessä rakentakaamme vastaisuudessakin itsenäistä Suomeamme. Tässä yhteydessä haluan lisäksi mitä sydämellisimmin onnitella JR 56:n Killan kunniapuheenjohtajaa Matti Aarniota 80-vuotispäivän johdosta. Erkki Tuuli Maanpuolustuskillat ry:n puheenjohtaja 9

ANTERO KALLION TEKSTIÄ MOTILLE: Rykmenttimme sodanaikaisen komentajan ja rauhanaikaisen Kiltamme puheenjohtajan ja nykyisen Kunniapuheenjohtajan upseerin sydän on sykkinyt vapaan isänmaamme kohtalojen tahdissa. Hänen toimintansa johtotähtenä on aina ollut pohjoisen maankolkkamme vapauden säilyttäminen, jotta suomalainen nainen ja mies voisi elää ja ponnistella oman tahtonsa ja elämäntyylinsä mukaisesti. Olemme siinä onnistuneet tällaisten miesten ja heidän henkilökohtaisen panoksensa ansiosta. JR 56:n Kilta ry kiittää eversti Aarniota- Motti-Mattia. Toivotamme Sinulle terveyttä ja elinvoimaa. Sinä olet edelleen mieleltäsi nuori. Sytytä meihin kaikkiin muihin jatkuvasti elämän usko kuten olet niin monesti aiemmin tehnyt sekä sodan vaikeina hetkinä että rauhan oloissa. Antero Kallio JR 56:n Kilta ry:n puheenjohtaja 1 1

LAITILAN KUNTA TERVEHTII JR 56:N ASEVELJIÄ Tervetuloa kuntaamme matkailijana, uutena asukkaana tai yrittäjänä. Kunnan runsas palveluvarustus on käytettävissänne. Paraati Laitilassa v. 1977, vastaanottamassa kenr.ltn. Erkki Setälä. 1 9

JR 56:N KILTA ry:n VUOSIKOKOUS JA KILLAN KUNNIAPU- HEENJOHTAJAN 80-VUOTISJUHLALLISUUDET SANTAHAMI- NASSA 4.4.1981 Päivällä isot kunniamerkit 3.4. klo 19.00 4.4. klo 10.00 4.4. klo 10-12.00 klo 11-12.30 klo 13.00 noin klo 15.00 20 Johtokunnan laajennettu kokous Toimiupseerikerholla Majoitus RAUK/Uud.JP Johtokunnan kunniakäynti Hietaniemen Sankarihaudalla ja Suomen Marsalkan haudalla. Molemmille haudoille kukkatervehdys. Kunniavartiot asettaa Kaartin Pataljoona Järjestäytyminen Uud.JP:n sotilaskodissa, ruokailu- ja majoitusvaraukset Ilmoittautumisen jälkeen mahdollisuus ruokailuun Uud.JP:n ruokalassa Killan vuosikokous ja sen ohjelmassa: Alkumarssi Kokouksen avaus Vuosikokousasiat Palkitsemiset: -valtakunnalliset kunniamerkit -kiltakunniamerkit -kiltaviirit Puhe Marssi Motti-Matin 80- vuotisjuhlallisuudet Puhe rykmentin ja Killan puolesta Helsingin Varuskuntasoittokunta puh.joht. Antero Kallio Ehdotetut ja valitut toimihenkilöt ja Kilta Johtokunta Maanpuolustuskillat ry:n puheenjohtaja Erkki Tuuli Helsingin Varuskuntasoittokunta JR 56:n ikä-kompp.pääll. Laitilan maj.res. Kustaa Ala- Kaila Killan tervehdys Antero Kallio Muut onnittelut ja tervehdykset Motti-Matti marssi Helsingin varuskuntasoittokunta siirrytään Uud.JP:n perinnemuistomerkille Joutse- Iän taistelun patsaalle ja siellä Jääkärimarssi ja kukat Helsingin Varuskuntasoittokunta ja Killan johtokunta Puhe Hels.alueosaston puh.joht. maj.evp. Juuso Lilja

Kuullos pyhä vala... Varuskuntasoittokunta ja Kilta Joutseläntaistelun muistomerkistä ja sen perinteistä selostus toisaalla tässä julkaisussa noin klo 15.30 Uud.JP:n esittely Pataljoonan johto klo 17.00 Ruokailu ja sen jälkeen siirtyminen Toimiups.kerholle illanviettoon Helsingin Varuskuntasoittokunta esittää n. tunnin ajan meille vanhoille sotilaille sopivaa musiikkia ja sen jälkeen kiltaveljet Jussi Valsta ja Kalle Hautasaari vielä sopivampaa sen ajan minkä jaksavat kerholla saatavana illalla kevyttä ruokaa sitä haluaville Alueosastot hoitanevat itse kuljetuksensa, linja-autojen kuljettajille varataan vapaa ruokatarjoilu ja majoitus. 4-5.4 Rauk:ssa yöpyjille varataan ilmoittautumisen yhteydessä jääkärien tavanomainen aamupala. Valtakunnallisten kunniamerkkien jakoa varten pyydetään vuosikokoukseen paikalle: veljet Arno Mikkola, Kustaa Ala-Kaila ja Aapo Rajahalme Kiltakunniamerkeistä ja -viireistä alueosastot ilmoittavat saajat. Tervehdykset ja muut seremoniat pyydetään rajoittamaan lyhyeksi jotta ohjelma saadaan vietyä aikasuunnitelman puitteissa Paikalla on JR 56:n päivystävä upseeri kaulassaan kilpi ja Killan sihteerin Matti Haussilan puoleen voi myös kääntyä. Ja vielä kerran - Motin ja Killan kunniaksi Isot kunniamerkit 21

Kunniamerkit Tasavallan presidentti on 4.6.1980 myöntänyt kiltatyöstä kunniamerkin seuraaville kiltaveljille: Martti Silanterä, Turku, Suomen Leijonan Ritarikunnan Komentajamerkki. Juhani Valsta, Helsinki, Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 1 luokan Ritarimerkki. Erkki Keskitalo, Askainen, Sotilasansiomitali sotainvalidityöstä. Tasavallan presidentti on 6.12.1980 myöntänyt kunniamerkin seuraaville kiltaveljille: Arno Mikkola, Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 1 luokan Ritarimerkki. Kustaa Ala-Kaila, Suomen Leijonan Ritarikunnan 1 luokan Ritarimerkki. Aapo Rajahalme, Suomen Leijonan Ritarikunnan 1 luokan Ritarimerkki. Kiltakunniamerkit on myönnetty seuraaville henkilöille: Ilkka Are ja Hilding Nybacka. Kuntotoiminnasta: MPK:n v:n 1979 kuntokilpailussa emme tietystikään menestyneet erikoisemmin, kuitenkin on mainittava UKI:n Erkki Luntamon valtakunnallinen 6. sija. Kiltamme piirissä kuntoharjoittelu ja kävely ovat paljon yleisempiä kuin tilasto osoittaa. Jääkin alueos'astojen varaan miten kuntokortteja palautetaan sihteerille kuluvan vuoden suorituksista. Avustusrahasto: Avustusrahastoon siirrettiin Eurajoen 35-v. kokouksen päätöksellä julkaisuvaroista 5000,- ja sittemmin on kunniapuheenjohtajamme tehnyt merkittävän lahjoituksen. Kokouksen päätöksen mukaisesti olemme lahjoittaneet Kaunialan sotavammasairaalalle pyörätuolin. Kiltame varoja on aikaisemmin myönnetty maanpuolustusläheisiin tarkoiruksiin. Nyt kuitenkin jäsenkuntamme lähestyy sitä ikää, jolloin veljiemme avuntarve vuosi vuodelta lisääntyy ikävuosien kasvaessa. Siksi on syytä keskittää toimintamme lähinnä tarpeessa olevien avustamiseen. Meillä on monia kiltaveljiä, jotka ovat yhteiskunnan julkisen tuen tavoittamattomissa. Alueosastot voivat tehdä avustuksista sihteerin kautta ehdotuksia j ohtokunnalle. Johtokunta vetoaa hyvässä asemassa oleviin veljiin toivoen vaikka pienempääkin lahjoitusta rahastolle. Lahjoitukset voi tehdä alueosaston kautta tai suoraan tilille: JR 56:n Kilta ry KOP Helsinki Keski-Haaga, tilinumero 130 350-6982-4. Sotainvalidien ja veteraanien lakisääteisiin kuntoutuksiin anottaessa alueosastojen puheenjohtajat avustavat hakemuksia laadittaessa tai veljet voivat kääntyä suoraan kiltasihteerin puoleen. Maanpuolustuskillat ry: MPK:n hallitukseen kuuluu edelleenkin Antero Kallio ja Kiltaneuvostoon Ilkka Aro, Juhani Säynäslahti ja Matti Haussila. Tiedotustoiminta: Suomen Sotilas - Suomen Mies on edelleenkin Kiltamme virallinen tiedotuslehti ja tällä palstalla sihteeri kertoo tapahtumista ja tilaisuuksista. Kiltaveli, tilauslipukkeen saat alueosastostasi tai suoraan kiltasihteeriltä: Matti Haussila, Ostostie 3 H 197, 00940 Helsinki 94, puh. 90-302 575.

YE-MAJURI PERTTI SUOMINEN UUDENMAAN JÄÄKÄRIPATALJOONAN KUUSI VUOSIKYMMENTÄ Uudenmaan jääkäripataljoona viettää 60. vuosipäiväänsä 11. maaliskuuta 1981. Vuosipäivien laskennan lähtökohtana on perinnejoukko-osaston - jääkäripataljoona 2:n - edeltäjän II Polkupyöräpataljoonan perustaminen huhtikuussa 1921. Tuolloin alkanut toimintajakso jatkui sitten 27 vuoden ajan, aina vuoteen 1948 saakka, jolloin kunniakas Jääkäripataljoona 2 armeijan uudelleenjärjestelyjen yhteydessä lakkautettiin. Samana vuonna (1948) saivat alkunsa nykyisen Uudenmaan Jääkäripataljoonan perinteet Santahaminassa, kun saarelle sijoitetut jalkaväkirykmentin osat muutettiin jääkäripataljoonakokoonpanoon ja saivat nimekseen Jääkäripataljoona/JR 5. Yhtäjaksoinen toiminta Santahaminassa on näin ollen jatkunut jo yli kolmenkymenen vuoden ajan. Uudenmaan Jääkäripataljoonalla ja sen perinnejoukko-osastolla on eri vaiheissaan ollut seuraavat nimet: 1921 1921-36 1936-48 1948-52 1952-57 1957- II Polkupyöräpataljoona Polkupyöräpataljoona 2 Jääkäripataljoona 2 Jääkäripataljoona/JR5 Jääkäripataljoona 2 Uudenmaan Jääkäripataljoona 26 Raivolan garnisonissa Uudenmaan Jääkäripataljoonan varhaisimmat perinteet ajoittuvat, kuten edellä todettiin, vuoteen 1921. Huhtikuun 20. päivänä muutettiin vain noin vuotta aikaisemmin Karjalan Kannakselle rajavartiointitehtäviä varten perustetun Käkisalmen läänin Rykmentin II pataljoona nimeltään II polkupyöräpataljoonaksi. Samalla sen tehtävät muuttuivat luonnollisesti myös toisen tyyppisiksi - sotilaallisen maanopuolustuksen tehtäviksi. Neljä kuukautta myöhemmin pataljoonan nimeksi vahvistettiin Polkupyöräpataljoona 2.

Uusien polkupyöräpataljoonien aloittaessa toimintansa huhtikuussa 1921 ei niiden perinteitten lähtökohtia oltu vielä ehditty määritellä. Tämä muodostikin lähivuosina erään tärkeän tehtväkentän. Toukokuussa 1923 Polkupyöräpataljoona 2 sai oman lippunsa, joka sitten sellaisenaan on periytynyt nykyisille Uudenmaan jääkäreille. Lipun värit, musta ja punainen, muistuttavat pataljoonan kotimaakunnasta Karjalasta. Nuolet puolestaan kuvaavat polkupyöräjoukon nopeutta ja iskukykyä. Valkjärven jääkärit Uudet, ajanmukaiset olosuhteet Valkjärven kasarmialueella antoivat vihdoin mahdollisuuden tarkistaa pataljoonan kokoonpanoa ja saattaa se tehtävien edellyttämälle tasolle. Uusia koulutusyksiköitä olivat Viestikomppania, jonka erikoisuuksista mainittakoon viestikoirat ja viestikyyhkyosasto sekä Tykkikomppania, jossa annettiin kranaatinheitin- ja panssarintorjuntakoulutusta. Viisitoista vuotta perustamisensa jälkeen Polkupyöräpataljoona 2:n oli luovuttava jo käsitteeksi muodostuneesta nimestään, kun 16.5.1936 uudeksi nimeksi vahvistettiin Jääkäripataljoona 2. Samassa yhteydessä pataljoona sai uuden, jääkäriperinteitä vastaavan kunniamarssin - Sibeliuksen Jääkärien marssin. 27

Kaksi vuotta myöhemmin (1938) Tasavallan presidentti myönsi Vapaussodan aikaisten jääkärijoukkojen perinteiden säilyttämiseksi JP 2:lle, muiden jääkäripataljoonien ohella, oikeuden kantaa lipputankonsa kärjessä Vapaudenristiä ja lisäksi kiinnittää lipputangon kärjen kaulaan IV lk Vapaudenristin nauhat. Lipun mukana ovat myös näm symbolit periytyneet tämän päivän jääkäreille. Pataljoonan aloittaessa toimintansa toista vuosikymmentä oli sen koulutus jo vakiintunut asetettuja tehtäviä vastaaville urille. Keskeisintä oli jo aiemminkin mainittu suojajoukotehtävä, jonka mukaan rauhanajan joukko-osastojen ensisijaisena tehtävänä kriisin sattuessa oli riittävän ajanvoiton saavuttaminen kenttäarmeijan keskittämistä varten. Miehistökoulutuksen painopiste oli taistelukoulutuksessa, mihin uhrattiinkin suurin osa ajasta. Erityistä huomiota kiinnitettiin liikkuvuuteen eli suksien ja polkupyörien käyttöön. Lukuisilla marssi- ja taisteluharjoituksilla oli taistelukoulutuksen tavoitteiden ohella toinenkin tietoinen päämäärä. Tavoitteeksi nimittäin asetettiin, että niin upseerit kuin aliupseeritkin tuntisivat Kannaksen ainakin tärkeimpien toimintasuuntien osalta läpikotaisin. Kaiken kaikkiaan voidaan Jääkäripataljoona 2:n koulutuksen todeta viimeisinä rauhan vuosina olleen määrätietoisia ja johdonmukaista työskentelyä pataljoonan saamiseksi yhtenäiseksi, kaikissa tilanteissa käyttökelpoiseksi kokonaisuudeksi Talvisodan taisteluissa Ulkopoliittisen tilanteen ajauduttua umpikujaan julistettiin maassamme lokakuun 6. päivänä 1939 yleinen liikekannallepano. Jääkäripataljoona 2:n osalta se merkitsi alokkaiden siirtymistä koulutuskeskukseen Mikkeliin ja pataljoonan pääosan ryhmittymistä suojajoukkotehtäviä varten rajalle Lipolan alueelle, missä noin kuukauden ajan oli jo tehty puolustusvalmisteluja. 28 Sotatoimet alkoivat tällä suunnalla 30.11. klo 06.50 vihollisen tykistön ja heittimistön tulittaessa puolustusasemia Lipolassa sekä selustan kohteita Valkjärven alueella. Tätä seurasivat jalkaväen hyökkäykset, jotka ensimmäisen sotapäivän aikana kyettiin torjumaan. Seuraavana päivänä vihollisen painostus voimistui ja iltapäivällä pataljoona sai luvan irtautua viivytysasemistaan, kun edestä oli saatu ilmoitus: "Lipolassa runsaasti hyökkäysvaunuja ja vihollisen jalkaväkeä, omat joukot eivät kovan tulen takia voi pitää asemiaan, vaan vetäytyvät".

Kaikkiaan viisi vuorokautta kestäneitä suojajoukkotaisteluja seurasi suhteellisen rauhallinen reservissäolovaihe pääpuolustuaseman takana Mälkölässä ja Hopeamäellä. Eräänä yksityiskohtana voidaan todeta, että vasta tällöin, tammikuun alkupäivinä, jaettiin koko pataljoonalle sukset ja polkupyörät evakuoitiin huollettavaksi. Tammikuun puolivälin jälkeen (1940) Jääkäripataljoona 2 osallistui torjuntataisteluihin pääpuolustuslinjalla Muolaanjärven ja Yskjärven välisellä kannaksella, aluksi Kyyrölässä ja tammi-helmikuun vaihteesta alkaen Oinalassa. 16.2. illalla oli tilanne useita vuorokausia jatkuneiden taisteluiden jälkeen muodostunut sivustoilla siinä määrin epäedulliseksi, että pataljoonakin sai käskyn irtautua asemistaan ja siirtyä Mälkölään. Helmikuun 22.-24. päivinä Jääkäripataljoona 2 osallistui Kämärän suunnalla vastakyökkäykseen, jonka tarkoituksena oli osittain murtoon päässeen vihollisen motittaminen ja tuhoaminen. Kiivaiden taisteluiden aiheuttamista tappioista ja väsymyksestä johtuen jouduttiin vihollismotin laukaisemisyrityksistä luopumaan. Todettakoon, että pataljoonan tappiot tässä taistelussa olivat suurimmat koko sodan aikana. Yhteensä menetettiin 167 miestä, joista kaatuneita 37. Pataljoonan jäljelläolvista osista muodostetut kaksi komppaniaa osallistuivat tämän jälkeen viivytystaisteluihin Heinjoella, Näätälässä ja Portinhoikassa, missä sitten oltiin sotatoimien päättyessä 13.3. klo 11.00. Kaksi päivää myöhemmin Jääkäripataljoona 2 vetäytyi Juustilan-Rättijärven tien suunnassa viimeisenä suojaavana joukkona uuden valtakunnan rajan taakse Nuijamaalle. Välirauhan aika Välirauhan aikana Jääkäripataljoona 2:n sijoituspaikkoina olivat aluksi Lappeenranta ja Kuopio sekä myöhemmin vielä Riihimäki ja Hankikoski Kemijärven lähistöllä. Jatkosodan hyökkäysvaihe Heti kesäkuun puolivälin jälkeen Jääkäripataljoona 2 muodostettiin Riihimäellä sodanajan kokoonpanoon ja 28.6. alkaen noin 950 miehen vahvuinen pataljoona keskitettiin Tuupovaaran alueelle. 10. heinäkuuta 1941 alkaneen hyökkäyksen ensimmäisessä vaiheessa pataljoona eteni Jääkäriprikaatin mukana Laatokan pohjoispuolella Muuannon, Loimolan, Leppäsyrjän, Tulemajärven ja Suurmäen kautta Tuuloksenjoelle, joka saavutettiin kahden viikon kuluttua sotatomien alkamisesta. 29

Eteneminen Tuuloksenjoelta kohti Syväriä jatkui runsaan kuukauden kuluttua 4. syyskuuta. Panssareiden tukema hyökkäys edistyi nopeasti ja Svvärin rannalle saavuttiin kolme päivää myöhemmin. Syväriltä jääkärien hyökkäys suuntautui 19.9. pohjoiseen kohti Äänisjärveä ja Petroskoita. Tällä kertaa etenemistä hidastivat suuresti syyssateiden liejuunnuttamat tiet. Ajoneuvoja ei juuri saatu mukaan ja raskas kalusto oli kuljetettava polkupyöriin kiinnitettynä. Lokakuun 1. päivänä Jääkäripataljoona 2 tunkeutui etelästä Petroskoihin, jonka nimi pian tämän jälkeen muutettiin Äänislinnaksi. 4.12. alkanut hyökkäys johti nopeasti Karhumäen ja Poventsan valtauksiin. Epämiellyttävän yllätyksen pataljoona koki Poventsassa, kun vihollinen räjäytti Stalinin kanavan sulut ja valtava tulva-aalto peitti laajat alueet. Asemasotaa Hyökkäysvaihetta seurannut ns. asemasotavaihe kesti lähes kaksi ja puoli vuotta - tammikuusta 1942 kesäkuuhun 1944. Pääosan tästä ajasta Jääkäripataljoona 2 oli Äänislinnassa. Oltuaan Poventsan jälkeen noin kaksi kuukautta Paatenessa Seesjärven länsirannalla pataljoona sai toukokuun puolivälissä (1942) käskyn siirtymisestä Äänislinnaan. Täällä ohjelmaan kuuluivat koulutuksen ohella erilaiset työpalvelutehtävät, lomat ja harrastukset. Kesäkuun lopulla 1942 perustettiin Äänislinnassa uusi yhtymä, Panssaridivisioona, johon myös Jääkäripataljoona 2 liitettiin. Eri aselajien välisestä yhteistoiminnasta tulikin tämän jälkeen keskeisiin koulutusteema. Kesäkuun alkupuolelta 1943 lokakuun puoliväliin pataljoona olöi rintamavastuussa Syvärin alajuoksulla Kuuttilahdessa. Täältä palattiin vielä joksikin ajaksi Äänislillaan, kunnes sitten helmikuussa 1944 koko Panssaridivisioona siirrettiin ylipäällikön reserviksi Viipurin pohjoispuolelle. Vastahyökkäysten kesä 30 Jääkäripataljoona 2:n aloittaessa 9. kesäkuuta (1944) ohjelman mukaista palvelustaan kantautui etelän suunnasta valtava kumu. Se kertoi venäläisten suurhyökkäyksen alkamisesta Kannaksella. Jääkäreille tapahtumat merkitsivät useita, nopeasti toisiaan seuraavia vastahyökkäyksiä panssareiden, tykistön ja maataistelukoneiden tukemien hyökkäyskiilojen pysäyttämiseksi. Ensimmäisinä taistelupaikkoina olivat 11.6. Polviselkä, 14.6. Kuuterselkä, 16.6. Perkjärven asemakylä ja 19.6. Sommee.

Vielä olivat vuorossa torjuntataistelut Vuosalmella 11.-22. heinäkuuta, missä tilanne saatiinkin lopullisesti vakiinnutettua ja Jääkäripataljoona 2 voitiin Panssaridivisioonan mukana irroittaa etulinjasta..vuosalmella pataljoona kärsi raskaimmat menetykset kaikista Kannaksen kesätaisteluistaan, yhteensä 448 miestä, joista 48 kaatuneena. Jatkosodan viimeiset viikot pataljoona vietti Kuurmanpohjassa ja Antreassa. Sateisena syyskuun aamuna 4.9. kiersi pataljoonan lähettiupseeri kaikissa yksiköissä vieden kirjallisen ilmoituksen, jossa todettiin lyhyesti: "4.9.44 klo 07.00 vihollisuudet lopetetaan Neuvostoliiton kanssa". Lapin sodassa Solmittu aselepo ei kuitenkaan vielä merkinnyt lopullista sotatoimien päättymistä jääkäreille. 22. syyskuuta pataljoona kuormattiin Hiitolan asemalla junaan ja seuraavana päivänä oltiin jo Muhoksella, josta sitten alkoi vaivalloinen eteneminen kohti pohjoista saksalaisten joukkojen lyömiseksi pois maasta. - Ensimmäiset varsinaiset taistelunsa Jääkäripataljoona 2 kävi 7.10. Ylimaassa Rovaniemen eteläpuolella, kun kolme vuorokautta kestneellä kuokkausoperaatiolla vallattiin tärkeä tienhaara-alue Lokakuun loipulla pataljoonan savutettua Vuotson alettiin vanhempia ikäluokkia vähitellen kotiuttaa. Nuoremmista, pääasiassa 19-20- vuotiaista jääkäreistä koottu pataljoona jatkoi sitten vielä etenemistään pohjoiseen. Lapin sodan viimeiset taistelunsa Jäkäripataljoona 2 kävi 12.-13. marraskuuta Inarin valtaamiseksi. Itsenäisyyspäivänä 1944 alkoi pitkä ja vaivallonen, ajoittain ankarien lumimyrskyjen koettelema paluumatka etelään. Perinteet jatkuvat Kun puolustusvoimia syksyllä 1944 saatettiin uuteen rauhanajan kokoonpanoon, määrättiin sodanaikaisen Jalkaväkirykmentti 9:n uudeksi sijoituspaikaksi Santahamina ja Hyrylä. Samassa yhteydessä sen nimi muutettiin Jalkaväkirykmentti 5:ksi. 5. toukokuuta 1948 rykmentti siirtyi jääkäripataljoonan kokoonpanoon ja sai nimekseen Jääkäripataljoona/JR 5. Kantarykmentin I pataljoonan pohjalta muodostettu jääkäripataljoona käsitti toimintansa alkuvaiheessa esikunnan lisäksi esikuntakomppanian, pioneeri- ja viestiosastot, kaksi jääkärikomppaniaa, aliupseerikoulun ja soittokunnan. Eräitten kokoonpanotarkistusten myötä pataljoonan uudeksi nimeksi vahvistettiin joulukuun alusta 1952 alkaen Jääkäripataljoona 2. 31

Kuten polkupyöräpataljoonat aikanaan 1920-luvulla saivat useat rauhanajan järjestelyissä muodostuneet joukko-osastot nytkin olla pitkään ilman lippuja, vuosipäiviä ja muita perinteitä. Useita vuosia jatkuneitten valmistelujen jälkeen vahvistettiin Jääkäripataljoona 2:lle 1.1.1957 alkaen uusi maakunnallinen nimi - Uudenmaan Jääkäripataljoona. Samalla se sai kunniamarssikseen Sibeliuksen Jääkärien marssin, lipukseen entisen, sotia edeltäneen Jääkäripataljoona 2:n lipun, vuosipäiväkseen 11.3. Joutselän taistelun muistoksi sekä perinteikseen Vapaussodan jääkärien ja entisen Jääkäripataljoona 2:n perinteet. Perinteet ovat aina olleet pataljoonalle tärkeät. Viime vuosina on yhteistyössä Uudenmaan Jääkäripataljoonan Killan kanssa käynnistetty kaksi merkittävää hanketta, jotka varmasti tulevat lähentämään entisiä ja nykyisiä jääkäripolvia toisiinsa. Ensimmäinen hankkeista, Joutselän Ristin nimeä kantava joukko-osastoristi, otettiin käyttöön vuosipäivänä 1977. Toinen hankkeista, Joutselän taistelun muistomerkki, on ajoitettu vuoden 1981 vuosipäivään juhlistamaan Uudenmaan Jääkäripataljoonan perinteiden kuudennen vuosikymmenen täyttymistä. 32

JOUTSELÄN TAISTELU Joutselän taistelulla on Uudenmaan Jääkäripataljoonan perinteissä keskeinen asema. Mikä sitten on tuo tapahtuma, joka joukko-osastoperinteitä määrättäessä on ansainnut paikkansa sellaisten taistelujen rinnalla kuten esimerkiksi Breitenfeldt, Narva, Porrassalmi ja Siikajoki. Saadaksemme asiasta selvän meidän lienee parasta siirtyä ajassa runsaat 4 vuosisataa taaksepäin ja tarkastella itse tapahtumien kulkua. Tapahtumana Joutselän taistelu liittyy Ruotsi-Suomen ja Venäjän välillä vuosina 1554-57 käytyyn sotaan. Mainittujen valtioiden välisille suhteille oli tuona aikana ominaista jatkuvat epäselvyydet rajankäynnissä ja tästä aiheutuvat kahakoinnit. Tilannetta oli omiaan kärjistämään Venäjän tsaarin Iivana Julman omaksuma hyökkäävä ulkopolitiikka ja pyrkimys alueensa laajentamiseen Itämeren suunnalla. Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa Vaasa puolestaan halusi taata omistusoikeuksiaan rauhanomaisemmin keinoin julistamalla valtakunnan erämaat kruunun omaksi ja käynnistämällä niiden asuttamisen. Samalla hän toki kiinnitti huomiota myös maan puolustamiseen varustamalla linnoituksiaan. Molemminpuoliset rajahyökkäykset johtivat lopulta siihen, että syksyllä 1554 valtioiden välillä vallitsi tosiasiallinen sotatila, joskin varsinaiset sotatoimet käynnistyivät vasta seuraavana talvena. Pääosa maamme noin 1000 miehen puolustusjoukosta lienee kevättalvella 1555 ollut talvileireissä maan keskuspaikoissa ja rajoilla oli vain pieniä vartio-osastoja hajallaan. Yksi sellainen oli Kivennavalla aivan rajan tuntumassa Suomen ja Venäjän välisen tärkeimmn valtatien varressa. Tuon Kivennavan linnakartanon päällikkönä toimi Kivennavan vouti Jöns Magnusson Ulfsparre, ruotsalainen soturi, jota hänen suomalaiset alaisensa puhuttelivat Juho Maununpojaksi. Juho Maununpoika tiedettiin taitavaksi taktikoksi, joka rajavoutina toimiessaan oli ilmeisesti perehtynyt venäläisten sodankäyntitapaan. Vakinaisia joukkoja Juho Maununpojalla oli komennossaan vain 60 ratsumiestä ja 100 jalkaväkimiestä. Jalkaväki oli ainakin osittain aseistettu käsituliaseilla, ns. hakapyssyillä, joiden tulinopeus oli 6-8 Is tunnissa ja tehokas ampumaetäisyys korkeintaan 100 metriä. Jalkaväki oli kokonaisuudessaan varustettu suksilla, joten sen liikkuvuus paksun lumipeitteen kattamassa maastossa oli hyvä. Tykistöä Juho Maununpojalla oli viisi tai kuusi rekilavetille asennettua 2-2,5 tuuman kevyttä nikhakatykkiä, joilla ammuttiin pyöreitä massiivisia rautakuulia. 33

34 Maaliskuun alkupuolella Juho Maununpoika sai rajan takaa tietoja tavallista suurempien venäläisjoukkojen kokoontumisesta rajaseudulle, päävoimat Kivennavan suunnassa. Ymmärtäen vakinaisen väkensä vähyyden hän pani vanhan tavan mukaan kapulan kiertämään lähipitäjien talonpoikien koollekutsumiseksi. Taistelua edeltäneen päivän kuluessa hänellä olikin käytettävissään 400 keihäillä, kirveillä ja jousilla aseistautunutta kotiseutunsa puolustamiseen valmista talonpoikaa, jotka, mikä tärkeintä, liikkuivat suksilla. Juho Maununpojan saarnat tiedustelutiedot kertoivat, että vihollisella ei ollut suksia, vaan se eteni kankeana marssirivistönä tietä pitkin. Näin ollen oli tärkeätä valita taistelumaasto siten, että omien hiihtojoukkojen liikkuvuus ja nopeus tulisivat mahdollisimman tehokkaasti käytettyä hyväksi. Puolustusasemaksi valittiin noin viisi kilometriä rajalta olevan Koutselän kylän laidassa tien varressa sijaitseva Mörölän vaara, mistä harjanteet laskivat lähes yhtämittaisena loivana alamäkenä aina rajalle saakka. Juho Maununpojan taisteluideana oli yllätykseen perustuva kaksipuolinen saarrostus. Hän halusi ratkaista puolustustaistelunsa hyökkäämällä. Mörölän vaaran tiheään metsään rakennettiin vahvat murrosesteet. Niiden taakse ryhmityksen keskustaan sijoitettiin ratsuväki ja osa tuliasein varustetusta jalkaväestä. Näiden tehtävänä oli tykkien tukemana sulkea vihollisen etenemistie ja sitoa se rintaman suunnassa. Keskustan molemmin puolin ryhmitettiin lähtöasemiin hiihtävä jalkaväki ja talonpojat, joiden oli saarrettava ja lyötävä yllätetty vihollisen marssirivistö. Juho Maununpoika itse oli huoviensa luona murroksen takana. Maaliskuun 11. päivänä venäläiset ylittivät rajan kolmena rivistönä. Kivennavan suunnassa etenevän pääjoukon vahvuuden arvioidaan olleen noin 5000-6000 miestä. Sen komentajana toimi ruhtinas Iivana Bibikoff. Törmättyään odottamatta suomalaisten murrosesteeseen ratsain liikkuva etuosasto pysähtyi ja massoittui kapealle tieuralle, mistä se paksun lumipeitteen takia ei päässyt poistumaan. Samanaikaisesti etenivät jalkamiehet taaempana vaivalloisesti ja hitaasti, paksussa lumessa tarpomisesta väsyneinä. Ruhtinas itse siirtyi eteen selvittämään sopimattoman pysähdyksen syytä. Hän ei pitänyt pienen suomalaisjoukon vastarintaa minkäänarvoisena, vaan käski tuoda viinipikarin juodakseen maljan Juho Maununpojan kunniaksi. Sitä hänen ei kuitenkaan olisi pitänyt tehdä, sillä suomalaiset panivat nyt nopeasti toimeksi. Tykit alkoivat paukkua ja ensimmäinen laukaus surmasi venäläisen komentajan. Juho Maununpoika antoi hyuökkäys-

käskyn ja hiihtorivistöt laskivat hyvää vauhtia ja taistelunhaluisena alas rinteitä iskien venäläisen etujoukon sivustoihin. Syvässä lumessa venäläisjoukko oli kokonaan hyökkääjän armoilla ja pakeni epäjärjestyksessä taaksepäin. Kilometrin pituiselle tieosuudelle oli jäänyt 300 kaatunutta vastustajaa. Juho Maununpoika säilytti edelleen aloitteen hallussaan. Hiihtojoukot suunnattiin nyt uuteen iskuun pääjoukon sivustoille ja sen selustaan vetäytymistien katkaisemiseksi. Viholinen joutui paniikin valtaan. Osa sen aseista oli vielä kuormastossa eikä niiden jakoa ehditty suorittaa. Johdettu vastarinta ei enää tullut kyseeseen, vaan venäläiset työntyivät sekavana laumana suomalaisten saarrostavia osia vasten. Näiden ei onnistunut pitää tietä katkaistuna, joten viholliset pääsivät massallaan murtautumaan saarroksen läpi. Jouduttuaan jättämään kuutisensataa miestä kaatuneena taistelukentälle vetäytyi vihollinen pienten hiihtojoukkojen takaa-ajamina Rajajoen taakse. Juho Maununpojan oli onnistunut aktiivisella toiminnallaan torjua yli kymmenkertaisen vihollisen hyökkäys. Sotasaaliina taistelualueelta kerättiin 29 lippua, aseita 2000 miehelle, 500 hevosta sekä runsaasti elintarvikkeita. Suomalainen talonpoikaisjalkaväki oli näin antanut oivan näytteen taistelukyvystään. Pätevän johtajan alaisena se pystyi liikkumaan vaaditussa taistelurymityksessä. Se osoitti myös suurta rohkeutta, kuria ja korkeaa aseenkäyttötaitoa. Mainittu Ruotsi-Suomen ja Venäjän välinen sota jatkui vielä pari vuotta päättyäkseen sitten vailla sanottavaa tulosta rauhantekoon. Sodan merkittävimmäksi tapahtumaksi jäi Joutselän taistelu, missä esimerkillistä yhteishenkeä ja taistelutahtoa osoittaneet Juho Maunupojan "jääkärit" kykenivät kotoisella pohjalla kehittynyttä, iskuun ja lähitaisteluun sekä suksien käyttöön perustuvaa taktiikkaa käyttäen torjumaan maahantunkeutujan ja tuottamaan sille huomattavat tappiot. Joutselän taistelun päivä llä3ä määrättiin v. 1928 perinnejoukkoosastomme PPP 2:n vuosipäiväksi. Itse asiassa valinta oli sangen luonnollinen, sijaitsihan pataljoona tuolloin Raivolan kylässä vain noin 10 kilometrin päässä Joutselän taistelupaikasta. Pataljoonan suojajoukkotehtävät rajan tuntumassa vastasivat paljolti niitä tehtäviä, mihin Juho Maununpojankin joukkoineen piti alati olla valmiina. PPP 2 sai jo vuonna 1923 lipun, jonka harmaa pohja ja ristikkäiset nuolet, samat symbolit, jotka täydellisenä kopiona näemme omassa lipussamme, kuvasivat polkupyöräjoukolta vaadittavaa teräksen kovuutta, nopeutta ja iskukykyä. Juuri näillä ominaisuuksilla olivat Juho 35

Maununpojan hiihtojoukot Joutselässä ratkaisseet tilanteen vastustajan ylivoimasta huolimatta omaksi edukseen. Me Uudenmaan jääkärit olemme saaneet vaalittavaksemme PPP 2 :n ja Joutselän taistelijoiden kunniakkaat ja arvokkaat perinteet. Huolimatta siitä, että näihin perinteisiin liittyvät tapahtumat ovat ehkä kaukaisia ja tämän päivän turvallisuuspoliittiselle tilanteellemme vieraitakin, voi niistä silti löytää taktiikan kannalta paljonkin opittavaa. Tämän päivän terminologiaa käyttääkseni Juho Maununpoika oivalsi tiedustelun merkityksen, hän ymmärsi myös mikä merkitys on taistelumaaston valinnalla sekä olosuhteiden ja saavutetun menestyksen hyväksikäytöllä, hän osasi myös taitavasti yhdistää oman yleisjoukkonsa ja talonpoikien paikallisjoukon toiminnan. Mutta ennen kaikkea hän halusi miehineen puolustaa kotiseutunsa koskemattomuutta. Eräs tärkeimmistä tehtävistämme on valmistautua oman kotiseutumme puolustamiseen. Vaalittavaksemme uskotut perinteet omalta osaltaan osoittavat, että meihin luotetaan, mutta myöskin että meiltä tarvittaessa odotetaan samanlaista kovuutta, nopeutta ja iskukykyä, mitä edeltäjämmekin osoittivat. HELSINKI - KUOPIO - OULU - TAMPERE - sillat - satamat - väylät - louhinnat - teollisuus - vesihuoltolaitokset VESTO OY Henry Fordin katu 5 F 00150 Helsinki 15 Puhelin : 171556 36