Järjestöjen talo -hanke 1.11.2016-31.10.2017 Loppuraportti Piia Hannila Hankekoordinaattori Oriveden Kaupunki 1
SISÄLLYSLUETTELO: 1. Hankkeen toteuttaja s.3 2. Hankkeen nimi s.3 3. Yhteenveto hankkeesta s.3 4. Raportti 4.1 Hankkeen tavoitteet s.3 4.2 Toteutus 4.2.1 Toimenpiteet s.4 4.2.2 Aikataulu s.15 4.2.3 Resurssit ja työllistäminen s.18 4.2.4 Toteutuksen organisaatio s.18 4.2.5 Tiedotus s.19 4.2.6 Kustannukset ja rahoitus s.21 4.2.7 Raportointi ja seuranta s.22 4.2.8 Toteutusoletukset ja riskit s.24 4.3 Yhteistyökumppanit s.24 4.4. Tulokset ja vaikutukset s.25 5. Esitykset jatkotoimenpiteiksi s.27 2
1. Hankkeen toteuttaja Oriveden kaupunki 2. Hankkeen nimi ja hanketunnus Järjestöjen talo -hanke 10762 3. Yhteenveto hankkeesta Järjestöjen talo -hanke oli Oriveden kaupungin hallinnoima yksivuotinen hanke, jonka tavoitteena oli perustaa Järjestöjen talo Orivedelle. Järjestöjen talon toiminnan tavoitteena oli lisätä kuntalaisten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä paikallisten yhdistysten yhteistyötä. Hanke rahoitettiin Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston, kuntarahan sekä vastikkeettoman työn avulla. Hanke toteutui hieman alle rahoitussuunnitelmassa arvioidun budjetin. Hankkeeseen palkattiin kokoaikainen hankekoordinaattori, joka toteutti hankkeen yhteistyössä paikallisten yhdistysten ja Oriveden kaupungin eri toimialojen kanssa. Hankkeen aikana toteutettiin kuusi kuntouttavan työtoiminnan jaksoa ja yksi työkokeilujakso, joka poiki palkkatukijakson Oriveden kaupungille. Hankkeen tuloksena Orivedelle saatiin Järjestöjen talo, jonka tilat ovat yhdistysten aktiivisessa käytössä. Hankkeen aikana järjestetty toiminta sekä erilaiset tapahtumat ja tilaisuudet lisäsivät yhdistysten yhteistyötä ja kuntalaisten osallisuutta ja olivat edesauttamassa Orivedelle positiivista virettä. Sekä yhdistykset että kaupungin päättäjät olivat tyytyväisiä hankkeen toteutukseen ja Järjestöjen talon tilat päätettiin antaa yhdistysten käyttöön maksutta myös hankkeen jälkeen. 4. Raportti 4.1 Hankkeen tavoitteet Järjestöjen talo -hankkeen päätavoitteena oli kuntalaisten osallisuuden edistäminen. Tämä on myös sekä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman että Kantri ry:n painotuksena. Hanke sijoittui osa-alueeseen Yhteisöllisyys, osallisuus ja nuoriso. 3
Tavoitteena oli perustaa Orivedelle Järjestöjen talo, jossa kehitetään kuntalaisia osallistavaa ja yhteisöllisyyttä lisäävää toimintaa sekä paikallisten yhdistysten välistä yhteistyötä toisiinsa sekä Oriveden kaupungin suuntaan. Tavoitteena oli myös edistää työttömien henkilöiden työllistymistä järjestämällä Järjestöjen taloon työllistämisjaksoja. 4.2 Toteutus 4.2.1 Toimenpiteet Järjestöjen talo -hankkeeseen palkattiin kokopäiväinen hankekoordinaattori Piia Hannila, jonka tehtävinä oli käynnistää Järjestöjen talon toiminta ja luoda verkostoja kolmannen sektorin, julkisen sektorin sekä yksityisen sektorin toimijoihin. Tiloiksi saatiin kaupungilta tyhjilleen jäänyt kaupungintalon pihatalo, johon tehtiin hankkeen aikana pintaremonttia talkoovoimin. Hankekoordinaattori teki paikallisille yhdistyksille kyselyn joulukuussa 2016, jossa kysyttiin yhdistysten toiveita ja tarpeita hankkeelle sekä sitä, onko yhdistyksillä avun tarvetta sähköisessä viestinnässä, tiedotusmateriaalin työstämisessä tai atk-ohjauksessa. Lisäksi kysyttiin yhdistysten päivitettyjä tietoja yhdistysten koontia varten sekä tietoa yhdistysten tukihenkilötoiminnasta ja yhteistyöstä muiden yhdistysten kanssa. Kysely lähetettiin 62 yhdistykselle, joista 17 vastasi kyselyyn. Vastausten perusteella hankekoordinaattori organisoi yhdistyksille atk-ohjausta sähköiseen viestintään sekä tiedotusmateriaalin työstämiseen sekä kaikille avoimen viestintäkoulutuksen. Hankkeen aikana hankittiin Järjestöjen talolle avoin WiFi-yhteys sekä videoprojektori yhdistysten toiveesta. Hankekoordinaattorin ja yhdistysten yhteistyössä Järjestöjen talossa aloitettiin hankesuunnitelman mukainen toimina: Eri järjestöjen toiminta saman katon alle o Hankekoordinaattori organisoi yhdistysten toiminnan keskittämistä Järjestöjen talon tiloihin Tavoite toteutui: hankkeen aikana Järjestöjen talolla säännöllistä toimintaa järjesti 13 yhdistystä ja lisäksi tiloja hyödynsi kokouskäyttöön 24 yhdistystä ja yhteisöä. Talossa toimi myös kaupungin toimintana työttömien sosiaalisen kuntoutuksen ryhmätoimintaa, mielenterveysasioihin painottuvaa ryhmätoimintaa, kulttuuripalveluiden avoimia keskusteluryhmiä sekä kansalaisopiston kurssitoimintaa. Matalan kynnyksen kohtaamispaikka o Tavoitteena avata 1 2 kertaa viikossa noin 2 tuntia kerralla toimiva avoin kohtaamispaikka kaikille kuntalaisille, johon voi poiketa kahvikupposta juomaan, 4
tapaamaan uusia ihmisiä, saamaan tietoa eri järjestöjen toiminnasta ja Oriveden palveluista. Hankekoordinaattori toimii kohtaamispaikan työntekijänä. Tavoite toteutui: tammikuussa 2017 avattiin torstaisin klo 14-16 toimiva Järjestöjen talon infokahvila. Kävijöitä kahvilassa oli vaihdellen n. 1-5 hlöä / kerta. Infokahvilan yhteyteen käynnistettiin kaikille avoin ja maksuton atkopastus. Atk-opastusta laajennettiin hankkeen aikana muillekin päiville ja keväällä 2017 järjestettiin hankkeen toimesta atk-opastuskurssi (6 krt) Eräjärvellä. o Järjestöjen taloon perustetaan infopiste, josta löytyy keskitetysti tietoa Oriveden yhdistysten ja muiden toimijoiden palveluista. Tavoite toteutui: Järjestöjen talolle perustettiin infopiste, johon koottiin yhdistysten, kaupungin ja seurakunnan esitteitä sekä paikallislehden lehtileikkeitä yhdistysten toiminnasta. Infopisteessä järjestettiin koko hankkeen ajan myös yksilöllistä atk-opastusta sekä yhdistyksille että yksittäisille henkilöille. Vertaisryhmä- ja vapaaehtoistoiminta o Järjestöjen talossa eri yhdistysten ryhmät saavat toimitilan, jossa kokoontua. Hankekoordinaattori organisoi toiminnan liikkeelle, yhdistykset käyttävät vapaaehtoisiaan ryhmien ohjaajana. Tavoite toteutui laajempana kuin suunnitelmassa, sillä hankkeessa toteutui myös uusien vapaaehtoistoimintamuotojen kehittäminen yhteistyössä yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa: 5
Ikäihmisten ulkoiluavustajien koulutuskokonaisuus yhteistyössä Aurum -hankkeen, SPR:n ja seurakunnan kanssa (16 kouluttautujaa): SPR: Ystäväkoulutus 4.3.2017, lisänä ensiapuosio ulkoiluavustamiseen liittyen Ulkoiluavustajien koulutus 1.4.2017 Hyvinvointia luonnosta -luento 19.4.2017 Nuorten vapaaehtoistoiminnan kehittäminen ja osallistamisen käynnistyi yhteistyössä MLL Oriveden yhdistyksen, SPR Oriveden osaston ja Oriveden 4H-yhdistyksen kanssa: Tuunaa oma tapahtuma -ideointi-iltapäivä 8.2.2017 (paikalla 30 nuorta) Tapahtumasuunnittelua nuorten kanssa useita kertoja puolen vuoden aikana tavoitteena koko päivän nuorten tapahtuman järjestäminen Rönnin huvikeskuksessa (työryhmässä 8 nuorta) Tapahtuman budjetti lähes 14 000, joka kerättiin nuorten kanssa eri kanavia hyödyntämällä: Pomoottori yhteisörahoitus, Kantri ry:n Nuoriso-Leader, Mesenaatin joukkorahoituskampanja, Helen Oy:n stipendi, paikallisten yritysten ja yhdistysten lahjoitukset, arpojen ja kahvin myynti, tapahtuman lipputulot ORWfest -nuorten tapahtuma toteutui 4.8.2017, osallistujia n. 170 nuorta, talkoolaisia 40 hlöä Oriveden Apurinki-toiminnan käynnistäminen (internet-sivut: https://orivedenapurinki.com) osana vapaaehtoistoiminnan kehittämistä yhteistyössä SPR Oriveden osaston ja Pirkanmaan Muistiyhdistyksen Oriveden ja Juupajoen alueosaston sekä ns. neljännen sektorin toimijoiden kanssa: Infotilaisuus 29.5.2017, paikalla oli 12 toiminnasta kiinnostunutta. Apurinkiin haluavat 7 henkilöä haastateltiin ja perehdytettiin kesäkuussa 2017, jonka jälkeen toiminta käynnistyi. 6
Aseman Lapset ry:n Walkers-nuorisotoiminnan tuominen Orivedelle ja vapaaehtoistoiminnan kehittäminen yhteistyössä kaupungin nuorisopalveluiden ja MLL Oriveden yhdistyksen kanssa: Walkers-vapaaehtoistyöntekijöiden eli Wapareiden rekrytointi hankekoordinaattorin toimesta, perehdytys 30.8.2017 Aseman Lapset ry:n toimesta (9 kouluttautujaa) Walkers-auto eli liikkuva nuorisotila kiersi syys-lokakuussa 2017 Orivedellä, Waparit mukana Walkers-auton jälkeen pohdinnassa toiminnan jatkuminen Walkers-kahvilatoimintana tms. Yhteisökameleontti-työryhmään osallistuminen (kaupungin eri toimijoiden erityislasten ja -nuorten toimintaan keskittyvä työryhmä): Toiminnan tavoitteena on erityislasten ja -nuorten harrastustoimintaan liittyvän osallisuuden lisääminen Orivedellä. Toiveiden ja tarpeiden perusteella käynnistettiin hankekoordinaattorin organisoimana järjestötoimijoiden yhteistyössä toteuttamat Erityisnuorten Klubi-illat Järjestöjen talolla (osallistujia ensimmäisellä kerralla neljä 13-20 -vuotiasta nuorta): 7
Tukihenkilötoiminta o Hankkeen aikana organisoidaan hankekoordinaattorin ja järjestöjen yhteistyönä eri yhdistysten tukihenkilötoiminta yhtenäiseksi kokonaisuudeksi tukihenkilöiden rekrytoinnin ja kouluttamisen osalta. Järjestöjen talossa toimii tukihenkilöiden välitystoiminta, josta voi saada tukihenkilön erilaisiin tarpeisiin, esim. avustamaan arjen askareissa, opastamaan tietokoneen käytössä, ulkoiluttamaan, avustamaan lääkärikäynnille jne. Tavoite ei toteutunut suunnitelman mukaisesti: Yhdistysten kanssa käytyjen keskustelujen perusteella todettiin, että yhdistysten tukihenkilötoiminta on nivottu tiiviisti yhdistysten kattojärjestöjen organisoimaksi toiminnaksi eikä niitä ole tarkoituksenmukaista lähteä irrottamaan toimivista järjestelmistä. Hankkeen aikana tiedotettiin kuntalaisille yhdistysten tukihenkilötoiminnasta Järjestöjen talon Facebooksivuilla, infokahvilassa ja tilaisuuksissa sekä käynnistettiin Apurinki-toiminta, jolle oli selkeä tarve. Kokoontumistilat o Yhdistysten on mahdollista varata ja käyttää Järjestöjen talon tiloja toimintaansa. Tavoite toteutui: Hankekoordinaattori vastasi koko hankkeen ajan tilavarauksista ja avainhallinnasta. Järjestöjen talolle tehtiin oma sähköinen tilakalenteri: https://calendar.google.com/calendar/embed?src=oriveden.jarjestojentalo%4 0gmail.com&ctz=Europe%2FHelsinki Kalenterista yhdistystoimijat näkivät tilavaraustilanteen. Järjestöjen talon tilojen käyttö saatiin hankkeen alussa hyvään nousuun ja varsinkin arkipäivisin tilat olivat hankkeen aikana aktiivisessa käytössä aamusta iltaan. Hankekoordinaattori esitteli Oriveden kaupunginhallitukselle keväällä 2017 Järjestöjen talon toimintaa ja perusteli tilojen tarpeellisuutta myös hankkeen jälkeen. Kaupunginhallitus päätti myöhemmin keväällä, että paikalliset yhdistykset saavat käyttää Järjestöjen talon tiloja ilmaiseksi myös hankkeen jälkeen. Koulutukset ja tapahtumat o Hankkeen aikana pyritään lisäämään yhdistysten yhteistyötä erilaisten koulutusten ja tilaisuuksien järjestämisen osalta. Tavoite toteutui ja hankkeen aikana järjestettiin seuraavat tapahtumat: 8
Järjestöjen talon viralliset avajaiset järjestettiin 12.1.2017. Paikalla oli n. 80 henkilöä kuulemassa hankkeen tavoitteista ja paikallisten yhdistysten toiminnasta. Viestintäkoulutus järjestettiin 22.3.2017 Kantri ry:n toteuttamana. Koulutuksessa oli läsnä 28 henkilöä 20:sta eri yhdistyksestä. Koulutus sai hyvää palautetta: se lisäsi yhdistysten tietämystä viestintäasioista ja viestinnän merkityksestä sekä antoi käytännön työkaluja viestinnän toteuttamiseen. 9
Järjestöjen talon kevätmarkkinat järjestettiin 20.5.2017. Kevätmarkkinoilla oli kävijöitä järjestäjien lisäksi noin 30 henkilöä. Markkinoilla kävijät kiittelivät markkinoiden hyväntuulista tunnelmaa ja monipuolista ohjelmaa. Nuorten kanssa järjestettiin ORWfesttapahtuma nuorille 4.8.2017. Tapahtumaan osallistui noin 170 nuorta ja 40 talkoolaista. Tapahtuman suunnittelu ja toteuttaminen oli suuri kokonaisuus, joka mahdollistui tapahtumaa järjestäneiden kahdeksan yläkouluikäisen nuoren, Järjestöjen talo -hankkeen koordinaattorin, paikallisten nuorisojärjestöjen, kaupungin, yrittäjien ja vapaaehtoisten talkoolaisten yhteistyöllä. Tapahtuma sai erittäin hyvää palautetta ja siitä toivotaan jokavuotista perinnettä. 10
o Tavoitteena, että hankkeen lopussa järjestetään loppuseminaari yhdistysten toiveiden pohjalta. Tavoite toteutui: 28.10.2017 järjestettiin Yhdistykset yhdessä - messut, jossa esiteltiin hankkeen tuloksia ja yhdistysten toimintaa. Tapahtumaan osallistui noin 100 henkilöä ja kävijät olivat hyvin mielissään tapahtuman toiminnallisuudesta. Myös yhdistykset antoivat positiivista palautetta ja kokivat saaneensa toiminnalleen lisää näkyvyyttä. Yhdistysten yhteiset internet-sivut o Luodaan internet-sivut Oriveden kaupungin sivuston yhteyteen Tavoite toteutui: Toteutettiin yhdistysten toiveesta niin, että kerättiin Oriveden kaupungin internet-sivuille Järjestöjen talo -hankkeen esittelyn yhteyteen koonti paikallisista yhdistyksistä ja linkit niiden omille kotisivuille: http://www.orivesi.fi/fi/osallistu-ja-vaikuta/paikallinen-yhdistystoiminta Yhdistyksiä tuettiin hankkeen tarjoaman atk-opastuksen avulla omien kotisivujensa päivittämiseen ja sivujen parantamiseen. Perustetaan yhdistysten yhdistys o Perustetaan Järjestöjen taloa hankkeen jälkeen hallinnoiva yhdistysten yhdistys. 11
Tavoite ei toteutunut: Yhden vuoden pituisen hankkeen aikana tehtiin verkostoitumista ja lisättiin yhteistyötä yhdistysten välillä ja se vei niin paljon aikaa, että yhdistysten yhdistyksen perustamista ei ehditty käynnistää. Keskustelua kyseisen yhdistyksen perustamista käytiin eri yhdistystoimijoiden kanssa sekä hankkeen kehittämistyöryhmässä ja yhdistyksen perustaminen on tarkoitus käynnistää uuden Osallistuva Orivesi -hankkeen aikana. Lisäksi hankkeessa toteutettiin kokonaisuuksia yhteistyön, osallisuuden ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi: Suurena kokonaisuutena hankkeen aikana käynnistyi Kolmas sektori koulutuskumppanina -yhteistyö Tredun eli Tampereen ammattiopiston sekä Oriveden Aurum -hankkeen kanssa: Orivedellä käynnistyi Tredun lähihoitajaopintolinja elokuussa 2017, jolloin käynnistettiin järjestökentän ja oppilaitoksen yhteistyö. Lähihoitajaopiskelijat (18 hlöä) kävivät tutustumassa 8.9.2017 Järjestöjen talon toimintaan, jonka jälkeen osa opiskelijoista jalkautui tutustumaan yhdistysten kerhoihin. Osa opiskelijoista lähti mukaan Walkers-vapaaehtoiskoulutukseen ja osa oli apuna Yhdistykset yhdessä -messujen järjestämisessä. 12
Suomi 100 -juhlavuoden käynnistyessä Oriveden Martat käynnistivät Järjestöjen talon hankekoordinaattorin avulla vauvanpeittokampanjan, jonka tavoitteena oli saada kuntalaisten virkkaamana 100 vauvanpeittoa eli oma peitto jokaiselle Orivedellä juhlavuoden aikana syntyneelle vauvalle. Oriveden kaupunki lahjoitti langat. Hankekoordinaattori jakoi lankoja Järjestöjen talolla ja sitä kautta talo tuli tutuksi uusille ihmisille. Moni yhdistys innostui myös lähtemään vauvanpeittokampanjaan mukaan. Yhteinen kampanja lisäsi yhteisöllisyyttä ja kuntalaisten osallisuutta ja kampanjaan osallistui n. 60 henkilöä. Lokakuun 2017 loppuun mennessä oli saatu valmiiksi yli 80 vauvanpeittoa. Atk-opastusta järjestettiin yhdistysten toiveesta koko hankkeen ajan. Opastusta oli mahdollista varata yhdistysten lisäksi kuka tahansa atk-asioissa apua tarvitseva kuntalainen. 13
Hankekoordinaattori organisoi atk-opastusvaraukset ja kolme hankkeessa kuntouttavassa työtoiminnassa työskennellyttä henkilö toimi vuorollaan opastajina. Hankkeen aikana järjestettiin yhteensä 110 atk-opastuskertaa 38:lle eri henkilölle ja lisäksi atk-opastusta järjestettiin ryhmämuotoisena muutaman kerran SPR:n Lähimmäisen kamarilla sekä säännöllisesti Oriveden Eläkkeensaajien tietotekniikkapajassa. Kyläyhdistysten toiminnasta ja tarpeista hankekoordinaattori keräsi tietoa jalkautumalla hankkeen aikana kyliin: o 3.1.2017 Eräjärven kehittämisyhdistys o 2.2.2017 Längelmäen kirkonseudun kyläyhdistys o 24.2.2017 Siitaman Nuorisoseura ja Jukolan talo o 2.3.2017 Pitkäjärven Nuorisoseura ja Lehtolan talo o 9.3.2017 Hirsilän seudun kylät ry o 31.3.2017 Leväslahden Pienviljelijäyhdistys ja PVY:n talo o 3.5.2017 Västilän Voima ja Voiman talo o 4.5.2017 Onnistaipaleen kyläyhdistys ja Onnistaipaleen kota o 8.5.2017 Talviaisten seudun kyläyhdistys ja Talviaisten kylätalo o 29.8.2017 Aseman seutu ja Juhla- ja liikuntatalo Taisto Useilla kyläyhdistyksillä oli haasteita uusien jäsenien ja aktiivisten toimijoiden saannissa sekä kylätalojen ylläpidossa. Hankekoordinaattori vei kyläyhdistysten tarpeita kaupungin viranhaltijoiden tiedoksi ja sisällytti tarpeita uuteen Osallistuva Orivesi -hankkeen suunnitelmaan. Oriveden alueista Aseman seudulla ei toimi omaa kyläyhdistystä, mutta tarve alueen kehittämiseksi ja alueella sijaitsevan Oriveden Sosialidemokraatit ry:n omistaman Juhla- ja liikuntatalo Taiston hyödyntämiseksi oli suuri. Taiston talolla järjestettiin talon omistavan Oriveden Sosialidemokraatit ry:n toimesta 29.8.2017 ideointi-ilta, jonka seurauksena hankekoordinaattori oli mukana kokoamassa Asemanseudun kehittämisryhmää. Ryhmä aloitti hankkeen aikana asemanseudun oman tapahtuman suunnittelua sekä Aseman valot -lehden työstöä. 14
4.2.2 Aikataulu Järjestöjen talo -hanke alkoi yhden vuoden suunniteltua myöhemmin ELY-keskuksen rahoituspäätöksen viivästymisen vuoksi. Hanke toteutettiin hankesuunnitelman aikataulua mukailevan aikataulun mukaisesti: 1.11.2016 31.1.2017: 14.11.2016 hankekoordinaattori aloitti työskentelyn Järjestöjen talon käyttöönotto ja pintaremontti Viestintä: Järjestöjen talo -esittely Oriveden kaupungin internet-sivuille sekä Oriveden Järjestöjen Talon Facebook-sivut luotiin Eri järjestöjen toimintaa saman katon alle: tilavaraukset ja avainhallinta hankekoordinaattorin tehtävinä, sähköisen tilavarauskalenterin luominen joulukuussa 2016 Verkostoituminen: Yhdistysten ja muiden yhteistyökumppaneiden tapaamisia hankkeen alkuvaiheessa noin 30: verkostojen rakentamista ja toimintojen suunnittelua ja aloittamista Aloitettiin vertaisryhmätoimintaa eri kohderyhmille, mukana myös uutta toimintaa (mm. Imetystukikahvila / Imetyksen tuki ry ja Mielenterveysyhdistys Lumo ry:n avoin ryhmä) 12.1.2017 Järjestöjen talon viralliset avajaiset, jossa hankkeen esittelyä ja talossa toimivat yhdistykset esittelemässä toimintaansa, paikalla n. 80 hlöä. 16.1.2017 hankkeen kehittämistyöryhmän käynnistyspalaveri 19.1.2017 avattiin matalan kynnyksen kohtaamispaikka eli infokahvila, joka oli avoinna torstaisin klo 14-16 koko hankkeen ajan (kävijöitä keskimäärin 1-5/kerta) 25.1.2017 käynnistettiin yhdistyksille ja yksittäisille henkilöille suunnattu atkopastus, jota antoi kuntouttavassa työtoiminnassa hankkeessa työskennellyt henkilö ja ajanvaraukset tehtiin hankekoordinaattorille 30.1.2017 hankekoordinaattori kävi tutustumassa Hämeenlinnan Kumppanuustaloon ja Vantaan Järjestörinkiin 1.2. 30.4.2017: Nuorten vapaaehtoistoiminnan kehittäminen käynnistyi yhteistyössä MLL:n, SPR:n ja 4H:n kanssa: o 8.2.2017 Tuunaa oma tapahtuma -ideointi-iltapäivä o Tapahtumasuunnittelua nuorten kanssa 22.2., 17.3. ja 12.4. tavoitteena nuorten tapahtuman järjestäminen 15.2.2017 hankerahoitusmahdollisuuksien selvittelyä, hankekoordinaattori osallistui STEA:n Haku päällä -tapahtumaan 18.2.2017 Yhdistysten vapaaehtoistoimijoiden yhteinen tapaaminen yhteistyössä Oriveden Aurum -hankkeen kanssa aiheena vapaaehtoistyön kehittämissuunnitelmat ja ulkoiluavustajien rekrytointi Ikäihmisten ulkoiluavustajien koulutuskokonaisuus yhteistyössä Oriveden Aurum - hankkeen, SPR:n ja seurakunnan kanssa: 4.3.2017 SPR:n Ystäväkoulutus, lisänä 15
ensiapuosio ulkoiluavustamiseen liittyen; 1.4.2017 Ulkoiluavustajien koulutus ja 19.4.2017 Hyvinvointia luonnosta -luento 22.3.2017 Yhdistysten ja seurojen viestintäkoulutus, kouluttajina Kantri ry:n tiedottaja ja kyläaktivaattori sekä Oriveden Sanomien päätoimittaja Kyläyhdistyksiin ja kylätaloihin tutustumista Yhdistysten tukiyhdistyksen perustamisen valmistelua: keskustelua ja ideointia yhdistystoimijoiden kanssa 5.4.2017 Kehittämistyöryhmän toinen palaveri 1.5. 31.7.2017: Yhdistystietoa julkaistiin kootusti kaupungin nettisivuilla: http://www.orivesi.fi/fi/osallistu-ja-vaikuta/paikallinen-yhdistystoiminta Nuorten tapahtuman suunnittelu jatkui tavoitteena ORWfest 4.8.2017: o tapahtumasuunnittelua nuorten kanssa touko, kesä- ja heinäkuussa noin kahden viikon välein o hankehakemuksen teko nuorten kanssa Pomoottori ry:lle, Nuoriso Leader - hakemus Kantri ry:lle, joukkorahoituskampanja Mesenaatissa ajalla 28.5.- 3.7.2017. o infotilaisuus tapahtumasta nuorten kanssa 8.5.2017 o 24.5.2017 joukkorahoituskampanjan esittelyä nuoren kanssa Paikallistalouden kehittämispajassa ja 31.5.2017 tapahtuman esittelyä nuorten kanssa Yhteiskoululla Kyläyhdistyksiin ja kylätaloihin tutustuminen jatkui 20.5.2017 Järjestöjen talon kevätmarkkinat: o toiminnallista ohjelmaa: maton maalaaminen sata mattoa -teemalla, kukkien istutusta Suomen juhlavuoden väreissä, aitaan lankapunostekniikalla taidetta, napin ompelua Pirkanmaan Marttojen takkiin, askartelua, kahvittelua. Oriveden Apurinki-toiminnan käynnistäminen osana vapaaehtoistoiminnan kehittämistä: o 29.5.2017 Infotilaisuus, 6.6. ja 8.6.2017 Apurinkiin haluavien haastattelut ja 21.6.2017 Apurinkiläisten perehdytys, jonka jälkeen toiminta käynnistyi 9.6.2017 Yhteispiknik-tapahtuma liikuntahallin ympäristössä osana Mämmilän Meininkit -viikonloppua: o ORWfest-nuorten arpajaiset o Järjestöjen talo -hankeen esittelyä, yhdistysten esittelyä 14.6.2017 Kehittämistyöryhmän kolmas palaveri, jossa keskustelua yhdistysten yhdistyksen perustamisesta ja yhdistyksen säännöistä Järjestöjen talon toiminta jatkui: o Järjestöjen talo oli käytössä myös hankekoordinaattorin loman aikana, tilavaraukset ja avainhallinta työpaja Mainingin kierrätystavaratalossa o useat yhdistykset pitivät kesätaukoa säännöllisestä toiminnasta o Atk-opastus oli tauolla kesäkauden 16
1.8. 31.10.2017 4.8.2017 Nuorten ORWfest-tapahtuma toteutui suunnitelmien mukaisesti: o Palautteen perusteella sateisesta säästä huolimatta onnistunut tapahtuma, jolle toivotaan jatkoa ensi vuonna. o 22.8.-5.9.2017 ORWfest-tapahtuman valokuvanäyttely ja palautekysely Oriveden kirjastossa ja 6.9.-26.9.2017 Oriveden Yhteiskoululla Järjestöjen talon toiminta jatkui: o Atk-opastukset käynnistyivät elokuun alusta ja infokahvila 17.8.2017. Apurinki-toiminta jatkui: o Apurinkiläisten kokoontuminen Järjestöjen talolla joka kuukauden viimeinen maanantai Kolmas sektori koulutuskumppanina -yhteistyö Aurum-hankkeen ja Treduammattiopiston kanssa: o Orivedellä käynnistyi elokuussa 2017 lähihoitajaopiskelu -> yhteistyön tavoitteena lisätä järjestökentän ja oppilaitoksen yhteistyötä, josta sekä järjestötoimijat että opiskelijat hyötyvät. o 6.8.2017 yhteistyöpalaveri Tredun opettajien ja koulutuspäällikön sekä Aurum -hankkeen henkilöstön kanssa o 8.9.2017 Lähihoitajaopiskelijat tutustumassa Järjestöjen taloon -> sovittuihin yhdistysten toimintoihin jalkautuminen alkoi o Vapaaehtoistoiminnan sähköisen osaamispassin suunnittelu yhteistyössä opiskelijoiden kanssa vapaaehtoistoimintaan osallistumiseen liittyen alkoi, palaverit 21.9.2017 ja 6.10.2017 Walkers-toiminnan rantautuminen Orivedelle: o 30.8.2017 Walkers-Wapareiden perehdytys. Aseman Lapset ry:n toimesta, osallistujina 9 hlöä. o Walkers-auto eli liikkuva nuorisotila syys-lokakuussa 10 iltaa Orivedellä, Waparit mukana. Yhteisökameleontti-työryhmä: o Tavoitteena erityisryhmien huomioiminen kaupungin harrastustarjonnassa o Kehitettiin järjestötoimijoiden yhteistyössä järjestämää kerhotoimintaa erityisnuorille Järjestöjen talolle: Erityisnuorten klubi-illat 20.9. / MLL, 25.10. / Lumo ry. ja 29.11. / Martat Aseman seudun kehittäminen alkoi: o 29.8.2017 Taiston talon ideointi-ilta o Asemanseudun kehittämisporukan kokoaminen, palaveri 14.9.2017: Suunnitteilla on Aseman seudun tapahtuma 4.11. ja Aseman seudun oma lehti sekä asukastoimikunnan perustaminen. 1.-3.9.2017 Maaseutuparlamenttiin osallistuminen Leppävirralla o 7.9.2017 kaupungin hyvinvointityöryhmässä parlamentin antia esittelemässä 25.9. - 9.10.2017 toteutettiin yhdistyskysely hankkeen annista 25.10.2017 kehittämistyöryhmän päätöspalaveri 28.10.2017 Yhdistykset yhdessä -tapahtuma: o Hankkeen loppuseminaari tapahtuman yhteydessä Loppuraportin laadinta 31.10.2017 Hankerahoitus päättyi 17
4.2.3 Resurssit ja työllistäminen Hankkeessa työskenteli yksi kokoaikainen hankekoordinaattori. Oriveden kaupungin työllisyys- ja kehittämispalveluiden kautta järjestettiin hankkeessa kuusi kuntouttavan työtoiminnan jaksoa sekä yksi työkokeilujakso: 12.12.2016 kuntouttavassa työtoiminnassa hankkeessa aloitti ensimmäinen henkilö tehtävinään Järjestöjen talon ylläpitosiivous ja MLL:n perhekahvilan lounaan valmistaminen, kesto 4 kk 19.1.2017 kuntouttavassa työtoiminnassa hankkeessa aloitti toinen henkilö, joka antoi atk-opastusta yhdistyksille, seuroille ja yksityishenkilöille, kesto 3 kk 13.3.2017 aloitti kolmas henkilö kuntouttavassa työtoiminnassa hankkeessa tehtävänään koota yhdistysyhteystiedot Oriveden kaupungin internet-sivuille ja antaa atk-opastusta, kesto 3 kk 4.4.2017 atk-opastuksen laajennettiin kyläalueille käynnistämällä atk-opastus Eräjärvellä, jolloin aloitti neljäs henkilö kuntouttavassa työtoiminnassa, kesto 4 kk Palkkatukea oli tarkoitus hakea yhdelle kuntouttavassa työtoiminnassa olevalle henkilölle, mutta hänen sairauslomansa vuoksi asia peruuntui 8.5. - 2.6.2017 Työkokeilujakso työtehtävinä tiedottaminen, esitteet, mainokset, lehtijutut 11.9.2017 alkaen 6 kk:n palkkatukijakso Oriveden kaupungin tiedottajana 12.6.2017 alkaen yksi nuori kuntouttavan työtoiminnan jaksolla tehtävänään ORWfest-tapahtuman järjestelyissä avustaminen, kesto 3 kk 14.8. alkaen kuudes henkilö aloitti kuntouttavassa työtoiminnassa tehtävänään Järjestöjen talon ylläpitosiivous, kesto 2,5 kk. Hankkeeseen osallistui yhdistysten edustajia ja kuntalaisia tekemällä satoja tunteja talkootöitä tehtävinään mm. Järjestöjen talon pintaremontti, Kevätmarkkinoiden ja Yhdistykset yhdessä -minimessujen järjestäminen, Apurinki-toiminnan suunnittelu ja käynnistäminen sekä ORWfest -nuorten tapahtuman suunnittelu ja toteuttaminen. 4.2.4 Toteutuksen organisaatio Järjestöjen talo -hanke toteutettiin Oriveden kaupungin työllisyys- ja kehittämispalveluiden alaisena hankkeena ja hankekoordinaattori Piia Hannilan esimiehenä toimi työllisyyspalveluiden päällikkö Kirsi Onnela. Hankkeelle ei nimetty virallista ohjausryhmää vaan hankekoordinaattori kokosi hankkeen etenemistä ja arviointia varten hankkeelle kehittämistyöryhmän, johon kutsuttiin eri 18
toimintasektoreiden (kaupunki, päättäjät, kolmas sektori) edustajia. Hankkeen kehittämistyöryhmään kuuluivat seuraavat henkilöt: Kari Kylkilahti, Kantri ry:n toiminnanjohtaja Pentti Vaalamo, Oriveden 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo-Riitta Meskanen, Oriveden Seudun Diabetesyhdistyksen sihteeri ja rahastonhoitaja sekä Eläkeliiton Oriveden yhdistyksen rahastonhoitaja ja jäsenrekisterin hoitaja Anna Kymäläinen, SPR Oriveden osaston hallituksen jäsen sekä Oriveden kaupunginvaltuutettu (1.6.2017 lähtien kaupunginhallituksen jäsen) Marika Mäkinen, MLL Oriveden yhdistyksen puheenjohtaja sekä Oriveden kaupungin etsivä nuorisotyöntekijä Kirsi Onnela, Oriveden kaupungin työllisyyspalveluiden päällikkö Pia-Maria Ahonen, Oriveden Seudun Kansalaisopiston rehtori, Kulttuuripalveluiden johto Piia Hannila, Järjestöjen talo -hankkeen koordinaattori Kehittämistyöryhmä kokoontui hankkeen aikana neljä kertaa: 16.1.2017 aiheena hankkeen esittely sekä tavoitteet ja suunnitelmat 5.4.2017 aiheena hankkeen etenemisen seuranta (indikaattorit) ja tavoitteiden toteutuminen sekä jatkohankehakemus 14.6.2017 aiheena tilannekatsaus, syksyn suunnitelmat ja yhdistysten tukiyhdistyksen perustaminen 25.10.2017 aiheena hankeraportti, tavoitteiden toteutuminen ja jatkosuunnitelmat Kehittämistyöryhmä antoi hankkeen aikana tärkeää tukea hankekoordinaattorille ja auttoi hankeaikataulun ja tavoitteiden suuntaamisessa sekä toteutumisen seurannassa. 4.2.5 Tiedotus Järjestöjen talo -hankkeen esittely koottiin Oriveden kaupungin internet-sivuille, johon työstettiin oma osionsa Paikallinen yhdistystoiminta: http://www.orivesi.fi/fi/osallistu-ja-vaikuta/paikallinen-yhdistystoiminta Järjestöjen talo -hanke tiedotti omasta toiminnastaan sekä paikallisten yhdistysten toiminnasta Oriveden Järjestöjen talon Facebook-sivuilla: https://www.facebook.com/orivedenjarjestojentalo/ Lisäksi toiminnasta tiedotettiin paikallislehti Oriveden Sanomissa ja Oriveden alueen ilmoitustauluilla. Hankkeesta tehtiin oma esite, jota jaettiin Järjestöjen talolla ja kaupungintalon aulassa sekä tapahtumissa. Hankekoordinaattori kokosi hankkeen aikana sähköpostilistaa yhdistystoimijoista ja lähetti noin kerran kuukaudessa heille sähköisen tiedotteen Järjestöjen talon ajankohtaisista asioista. Sähköpostin vastaanotti hankkeen ajan kuukausittain 95 yhdistystoimijaa 70:stä eri yhdistyksestä. 19
Lehtijuttu Järjestöjen talon avajaisista (Oriveden Sanomat 18.1.2017) Lehtijuttu Yhdistykset yhdessä -minimessuista (Oriveden Sanomat 1.11.2017) 20
4.2.6 Kustannukset ja rahoitus Pirkanmaan ELY-keskus hyväksyi ennen hankkeen alkamista rahoitussuunnitelman, jonka kokonaisbudjetti oli 55 331,21. Rahoitus koostui suunnitelmassa Leaderhankerahoituksesta (44 265,06 eli 80 % kokonaiskustannuksista), vastikkeettomasta työstä (6 600 )sekä yksityisestä eli kaupungin omasta rahoituksesta (4 466,26 ). Hankkeen rahoitussuunnitelma tehtiin laskennalliset yleiskulut eli flat rate 24 % - kustannusmallin mukaan, jossa osa hankkeen kustannuksista lasketaan prosentteina hankkeen palkkakuluista. Hankkeen budjetti toteutui hieman suunniteltua pienempänä johtuen mm. siitä, että hankekoordinaattori aloitti työnsä 14.11.2016 eli kaksi viikkoa hankkeen käynnistymisen jälkeen. Vastikkeettoman työn osuus koostui seuraavasti: Järjestöjen talon pintaremontti Kevätmarkkinat Apurinki-toiminnan käynnistäminen ORWfest -nuorten tapahtuma Yhdistykset yhdessä -minimessut 58 h 74 h 30 h 164 h 146 h yht. 472 h 21
4.2.7 Raportointi ja seuranta Hankkeen tuloksia seurattiin perustamalla hankkeen kehittämistyöryhmä, joka yhdessä hankekoordinaattorin kanssa arvioi hankkeen tavoitteiden toteutumista kolmen kuukauden välein. Lisäksi hankekoordinaattori raportoi hankkeen etenemisestä Oriveden kaupungin johtoryhmälle sekä kaupunginhallitukselle. Hankkeen tuloksia ja vaikuttavuutta seurattiin tavoitteiden ja toimintojen toteutumisen osalta hankkeen vaikuttavuutta mittaavien indikaattoreiden avulla, joita olivat Järjestöjen talon käyttötilastot, yhdistysten palaute hankkeen ajalta sekä hankkeen loppupuolella toteutettu yhdistyskysely, jonka tuloksia esitellään tämän raportin kohdassa 4.4 Tulokset ja vaikutukset. Järjestöjen talon käyttötilastot: Järjestöjen talon toiminaan osallistumismäärä oli keskimäärin 650 kävijää / kuukausi mukaan lukien työllisyyspalveluiden sosiaalisen kuntoutuksen ryhmän tilojen käyttö. Tämän lisäksi Järjestöjen talolla on ollut kymmenittäin taloon tutustujia kuukausittain. Yhteensä 34 eri yhdistystä on käyttänyt tiloja. Seuraavassa diagrammissa kuvataan järjestötoimijoiden tilojen käyttöä hankkeen aikana: Järjestöjen talon käyttö 800 700 600 500 400 300 200 100 0 20 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 Osallistujamäärä Järjestömäärä 22
Esimerkki Järjestöjen talon tilavarauksista hankkeen alkaessa marraskuussa 2016: MA TI KE TO PE LA SU A P Työpaja Mainingin ryhmä klo 9-13* MLL Perhekahvila klo 10-13 Työpaja Mainingin ryhmä klo 9-11.15* Työpaja Mainingin ryhmä klo 9-13 Työpaja Mainingin ryhmä klo 9-13 SPR Lähimmäisen kamari klo 10-15 SPR Lähimmäisen kamari klo 10-15 SPR Lähimmäisen kamari klo 10-15 SPR Lähimmäisen kamari klo 10-15 I P I L T A AA-ryhmä klo 19-21 Esimerkki Järjestöjen talon tilavarauksista hankkeen loppuvaiheessa lokakuussa 2017: A P MA TI KE TO PE LA SU Työpaja Mainingin ryhmä klo 9-13* MLL Perhekahvila klo 10-13 Työpaja Mainingin ryhmä klo 9-11.15* Imetystukikahvila kk:n 1. ke klo 9-11.30 Työpaja Mainingin ryhmä klo 9-13 Rytmiä arkeen - ryhmä klo 9-10.30 6.10.-8.12.2017 SPR Lähimmäisen kamari klo 10-15 SPR Lähimmäisen kamari klo 10-15 SPR Lähimmäisen kamari klo 10-15 SPR Lähimmäisen kamari klo 10-15 Terhokerho 8.10. klo 14.30-16 I P Diabetesyhdistys käsityökerho klo 14-16 parittomina viikkoina Suomi 100 - tapaaminen 9.10. klo 17.30-19.30 Oriveden Eläkkeensaajat ry. kerhotoimintaa klo 13-17 SPR:n Lähimmäisen kamarin toimintaa koko talossa klo 12-14 parittomina viikkoina Oriveden Seudun Hengitysyhdistys kokous 11.10. klo 14-16 Mielenterveysyhdistys Lumo klo 13-15 parillisina viikkoina Järjestöjen talon infokahvila klo 14-16 Suomen Kipu ry vertaistukiryhmä klo 13-15 parittomina viikkoina Imetyksen Tuki ry:n Tunne rintasi - tapahtuma 28.10. klo 14 Oriveden Eläkkeensaajat ry. karaokekerho klo 16-19 Ylä-Hämeen Taiteilijaseuran hallituksen kokous 15.10. klo 14-17 I L T A Apurinkiläisten kokoontuminen kk:n viim. ma klo 17-19 OT-26 kokoontuminen 6.11. klo 18.30 Kulttuurikuppila kk:n 2. ti klo 18-20 Imetystukiryhmä kk:n 3. ti klo 17-19 Oriveden Reumayhdistys jäsenilta kk:n viim. ti klo 17-20 Hyvinvointikahvila ILO kk:n 1. ke klo 16-18 Erityisnuorten Klubi-ilta 25.10. ja 29.11. klo 17.30-19.30 TILKKUTUuNARIT kk:n 2 ke klo 18-20 Oriveden Seudun Sydänyhdistys kokous 5.10. ja 23.11. klo 16-19 AA-ryhmä klo 19-21 LC-78 Orivesi kokous 27.10. klo 17.30 *Työpaja Mainingin ryhmät siirtyvät muihin tiloihin, jos yhdistyksillä on tarvetta Järjestön talon tiloille arkiaamuisin Lisätietoja toiminnasta ja tilavaraukset: Järjestöjen talon hankekoordinaattori Piia Hannila p. 040 133 9224 (ark. klo 8-16) piia.hannila@ orivesi.fi 23
4.2.8 Toteutusoletukset ja riskit Yhden työntekijän työpanokseen nojaavassa hankkeessa on riskejä hankkeen toteutumisessa tavoitteiden mukaisesti, jos työntekijä esim. sairastumisen vuoksi joutuu olemaan pitkään pois työstä. Järjestöjen talo -hankkeessa hankekoordinaattori työskenteli keskeytyksettä ja hänen työpanoksensa, vapaaehtoisten toimijoiden tekemät talkootunnit sekä kuntouttavassa työtoiminnassa ja työkokeilussa olleiden henkilöiden toteuttamat työtehtävät mahdollistivat Järjestöjen talo -hankkeen toteutumisen suunnitelman mukaisesti. Kolmannen sektorin toimijat, Oriveden kaupungin henkilöstö ja päättäjät lähtivät innostuneesti mukaan uuden toiminnan kehittämiseen, mikä osaltaan edesauttoi Järjestöjen talon näkyvyyttä ja toimintaa. Hanketta suunniteltaessa on haastavaa tietää, minkälaista toimintaa ja tapahtumia hankkeen aikana tullaan järjestämään. Tästä syystä Järjestöjen talo -hankkeessakin hankesuunnitelman aikatauluun kirjatut tapahtumat ja tempaukset muuttuivat sen mukaan, mitä Oriveden kolmannen sektorin ja kaupungin toimijoiden toiveet ja tarpeet olivat. Hankkeen tavoitteet toimivat kuitenkin koko ajan punaisena lankana (yhteisöllisyys, osallistaminen, Järjestöjen talon käynnistäminen, järjestöjen ja kaupungin yhteistyön lisääminen). 4.3 Yhteistyökumppanit Hankkeen tärkeimmät yhteistyökumppanit olivat paikalliset yhdistykset, joista tiiviimmin yhteistyötä tehtiin seuraavien Järjestöjen talolla säännöllisesti toimintaa järjestävien yhdistysten kanssa: MLL Oriveden yhdistys ry SPR Oriveden Osasto ry Oriveden Eläkkeensaajat ry Mielenterveysyhdistys Lumo ry Imetyksen Tuki ry Suomen Kipu ry Oriveden Seudun Diabetesyhdistys ry Oriveden Reumayhdistys ry Oriveden Seudun Sydänyhdistys ry Oriveden kaupungin hallintopalvelut, työllisyyspalvelut, kulttuuripalvelut sekä nuorisopalvelut olivat tärkeimpiä kaupunkiorganisaation yhteistyökumppaneita. STEArahoitteisen Oriveden Aurum -hankkeen kanssa tehtiin yhteistyötä Oriveden vanhusväestöön liittyvissä kehittämisasioissa. Kantri ry oli tärkeä yhteistyökumppani ja sen henkilökunnalta saatiin hankkeeseen tärkeätä informaatiota hankeasioista ja koulutuksista, joista viestintäkoulutuksen Kantri ry järjesti yhdistysten ja hankkeen toiveesta myös Orivedelle. 24
4.4 Tulokset ja vaikutukset Järjestöjen talo -hanke toteutui suunnitellun mukaisesti ja onnistui lisäämään orivesiläisten yhdistysten yhteistyötä, kuntalaisten osallisuutta ja nuorten huomioimista. Toiminnan vaikuttavuus käy ilmi sekä Järjestöjen talon tilojen monipuolisesta ja runsaasta käytöstä sekä hankekoordinaattorin syys-lokakuussa 2017 toteuttamasta sähköisestä yhdistyskyselystä, jonka tavoitteena oli saada yhdistysten näkökulmasta tietoa hankkeen tavoitteiden toteutumisesta sekä onnistumisista ja kehittämistä vaativista asioista. Kyselylinkki lähetettiin 96 henkilölle, jotka edustivat 70:ä eri paikallista yhdistystä, seuraa tai yhteisöä. Kyselyyn vastasi 35 henkilöä 34:sta eri yhdistyksestä. Hieman yli puolet vastaajista oli käyttänyt Järjestöjen talon tiloja yhdistyksensä toiminnassa kokoustamiseen, kerhoihin, jäseniltoihin ja vertaistukiryhmien tapaamisiin. Ne vastaajista, jotka eivät olleet tiloja käyttäneet, kertoivat syyksi mm. tilojen olevan liian kaukana, niiden olleen varattuina jo muille tai että yhdistyksellä ei ollut olemassa tiloihin sopivaa toimintaa. Muutamilla oli omat tilat käytössä ja kaksi vastaajaa kertoi yhdistyksensä tarvitsevansa täysin esteettömän tilan. Reilut 90 % vastaajista koki, että Järjestöjen talo -hanke on parantanut yhdistysten toimintaedellytyksiä. Perusteluiksi kerrottiin mm. seuraavia asioita: Maksuttomat ja viihtyisät Järjestöjen talon kokoontumistilat Yhdistysten välinen yhteistyö ja tietoisuus erilaisista rahoitusmuodoista ovat lisääntyneet. Hanke on aktivoinut Oriveden keskustaajaman yhteisöjä ja ihmisiä ja tuonut uutta toimintaa Orivedelle. Yhdistysten näkyvyys on lisääntynyt ja verkostoituminen parantunut. Yhdistysten toimintaa on saatu monipuolistettua, löytyy jokaiselle jotakin kiinnostavaa ja sitä kautta uusia jäseniä. Kaksi vastaajista koki, etteivät yhdistysten toimintaedellytykset ole parantuneet. Toiselle vastaajista hanke oli jäänyt etäiseksi ja toisen vastaajan mukaan hänen edustamansa yhdistys ei ollut tarttunut hankkeen tuomiin mahdollisuuksiin. Osa kyselyyn vastanneista oli hyödyntänyt hankkeen tarjoamaa maksutonta atk-opastusta. Atk-opastajia kiitettiin rauhallisesta työotteesta. Muutama yhdistyksistä oli saanut suuren avun internet-sivujen uudistamiseen ja Eräjärvelle järjestetty atk-opastus sai myös kiitosta. Hankkeen järjestämistä tapahtumista ja tilaisuuksista eniten yhdistysten välistä yhteistyötä ja näkyvyyttä lisäsivät vastaajien mukaan Järjestöjen talon avajaiset sekä hankkeen loppuvaiheessa järjestetty Yhdistykset yhdessä -minimessut. Kuntalaisten osallisuutta lisäsivät vastaajien mielestä eniten ORWfest -nuorten tapahtuma, Apurinki-toiminnan käynnistäminen ja Marttojen vauvanpeittokampanja. Lähes 90 % vastaajista olivat tyytyväisiä hankkeen toimesta Oriveden kaupungin internetsivuille kootusta Paikallinen yhdistystoiminta -osiosta, josta löytyvät linkit yhdistysten omille kotisivuille. Muutaman vastaajan mielestä sivusto on liian monen klikkauksen alla. Sivustosta tulisi osan mielestä myös tiedottaa enemmän. 25
Hankkeen tiedotukseen oltiin erittäin tyytyväisiä. 97 % vastaajista koki Järjestöjen talon tiedottamisen eri kanavissa olleen hyvää. 40 % vastaajista seurasi hankkeen tiedotusta Oriveden Järjestöjen talo -Facebook-sivun kautta. Yhdistyskyselyn lopuksi pyydettiin vastaajia antamaan vapaata palautetta, risuja ja ruusuja. Tässä ovat kaikki avoimet vastaukset suoraan kyselystä poimittuina: Tärkeä kohtaamispaikka kuntalaisille yhdistyksestä tai järjestöstä riippumatta. Helposti tavoitettavat työntekijät, siisti sisätila keskellä kylää, sopii liikuntarajoitteisillekin. Tilat mahdollistavat monenlaista toimintaa ympäri vuoden. EI SAA TOIMINTA LOPPUA! Järjestöjen talo ja Piia Hannila on parasta mitä yhdistystoiminnalle on tapahtunut vuosiin! Kiitos siitä! Toivottavasti toiminta jatkuu ja pääsemme vielä "ylemmälle tasolle"! Hyvä hanke ollut. Lisää ihmisten osallistamista ja antaa yhdistyksille ideoita ja koulutusta. Tällainen toiminta lisää myös kaupungin imagoa positiiviseen suuntaan! Järjestöjen talo on aivan ihana. Sen toiminnan jatkuvuus on tosi tärkeää. Muuten ollaan taas "kadulla". Ja kiitos Piia aktiivisuudestasi, olet tärkeässä roolissa. Erittäin hieno hanke. Siistit valoisat tilat, ryhmille rauhallinen tila kokoontua. Piia tehnyt valtavan hienon työn hankkeen eteen. Toivottavasti tämä saa jatkoa. Tärkeä paikka yhdistysten kokoontumisille sekä tukitoiminta. Tilat ovat pienet ajatellen ryhmää joka on yli 30 henkilöä. Tilat tulee saada esteettömiksi, koska kyseessä julkinen kokoontumistila. Kylät pitäisi saada nivotuksi toimintaan mukaan, koska sieltä ei ole mahdollisuuksia tulla keskustaan Toistaiseksi vähäisen tuntemukseni perusteella palautteeni on ruusuja. Järjestöjen talo -hankkeelle on ollut suuri tarve ja se on paikkansa Orivedellä ansainnut, pysyvänä toimintana. Oikein hyvä projekti, ollut paljon näkyvillä sekä lisännyt osallisuutta ja yhteistyötä. Toivottavasti Järjestöjen talo saa jatkaa toimintaansa Järjestöjen talo -hanke on hyvä. Kestää vähän aikaa tutustua toimintaan ja miettiä, miten kyläyhdistys voisi tehdä tässä yhteistyötä ja/tai kehittää omaa toimintaansa sen avulla. 26
Toivotaan toiminnalle jatkuvuutta. Tilojen saanti ollut joustavaa ja yhteistyö Piian kanssa kaikin puolin sujuvaa, kiitos! Erinomaisen hyvä idea on ollut tämä järjestöjen talo. Järjestöjen talo -hankkeen aikana hankekoordinaattori tiedotti säännöllisesti Oriveden kaupungin viranhaltijoita hankkeen etenemisestä ja osallistui erilaisiin kaupungin työryhmiin ja tilaisuuksiin (hyvinvointityöryhmä, Yhteisökameleontti-työryhmä, vanhus- ja vammaisneuvosto, kaupunginhallituksen kokous, kuntalaisillat), joissa hän toi tietoa hankkeen asioista sekä yhdistysten tarpeista ja toiveista. Hankekoordinaattori kutsui kaupunginhallituksen kahdesti vierailulle Järjestöjen talolle. Järjestöjen talon toimintaa pidettiin koko hankkeen ajan tärkeänä kehittämistoimintana. Kaupungin johdolta ja päättäjiltä tuli positiivista palautetta: hankkeen nähtiin lisänneen kuntalaisten osallisuutta ja piristäneen yhdistysten toimintaa. Järjestöjen talon tilojen käyttötilastoiden avulla osoitettiin tilojen tarve myös hankkeen jälkeen. Oriveden kaupungin työllisyyspalveluiden kautta hankkeeseen järjestyi yhteensä kuudelle henkilölle kuntouttavan työtoiminnan jaksot sekä yhdelle henkilölle työkokeilujakso, joka poiki puolen vuoden palkkatukijakson Oriveden kaupungille. Järjestöjen talo -hanke antoi hyvän alkusysäyksen paikallisen järjestötoiminnan kehittymiselle ja yhdistystoimijoiden yhteistyölle sekä tiivisti yhteistyötä julkisen sektorin suuntaan. Orivedellä on kehittynyt positiivinen vire ja tekemisen meininki, jota Järjestöjen talo -hanke on osaltaan ollut luomassa. 5. Esitykset jatkotoimenpiteiksi Ehdottoman tärkeää on turvata Järjestöjen talon toiminta myös hankkeen päättymisen jälkeen ja siihen tarvitaan Oriveden kaupungin panostusta. Kaupunki onkin myöntänyt Järjestöjen talon tilat maksutta yhdistysten käyttöön toistaiseksi. Kyläyhdistykset tarvitsevat myös panostusta. Niitä ei hyödytä toimitilat kaupungin keskustassa, koska toiminta on omiin kyliin sijoittuvaa ja monilla yhdistyksillä on omia kylätaloja. Kyläalueiden kehittämistarpeisiin, hankkeessa huomatun eri tahojen sirpaleisen viestinnän tarpeisiin sekä Järjestöjen talo -hankkeessa käynnistyneen kuntalaisten osallisuuskehittämisen tarpeisiin haettiin Kantri ry:n kautta Leader-rahoitus Osallistuva Orivesi -hankkeeseen. Järjestöjen talon toiminnan kehittyminen jatkossa vaatii yhdistysten yhteistyön tiivistämistä entisestään. Paikallisyhdistykset toimivat vapaaehtoisvoimin eikä yhdistyksillä ole resursseja lähteä huolehtimaan Järjestöjen talon tilavarauksista ja talon ylläpidosta. Lisäksi ei ole tietoa ja resursseja lähteä hakemaan erilaisia rahoituksia yhdistysten toiminnan kehittämiseen ja uusien toimintamuotojen käynnistämiseen. Orivedelle onkin tarkoitus perustaa yhdistysten yhdistys, joka kokoaa paikallisia yhdistyksiä yhteen ja mahdollistaa näin leveämmät hartiat mm. hankerahoitusten hakemiselle, Järjestöjen talon toiminnan organisoinnille ja työttömien työnhakijoiden työllistämiselle. Näiden lisäksi 27
kaupunkiorganisaation kanssa tehtävää yhteistyötä on mahdollista tiivistää, kun erilaisiin työryhmiin voidaan nimetä yhdistysten yhdistyksen edustaja. Järjestöjen talosta on tullut meille kuin olohuone! Oriveden Eläkkeensaajat ry. 28