Pilssi. Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 3/2012

Samankaltaiset tiedostot
LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2015

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi

UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2014

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2016

Marko Aalto Petri Peltoniemi

Usein Kysytyt kysymykset Kuunari Linden

Lys kilpapurjehduksesta ja vähän muustakin.. Sakari Laulajainen , Marjaniemen Purjehtijat kilpakoulu

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2017

Pilssi 2/ /TH. Mukavaa alkavaa veneilykautta LPS:n jäsenille!

Ravintola Koti, Lahden urheilu- ja messukeskus Salpausselänkatu 7, Lahti

JÄSENTIEDOTE 1/2015

Keskiviikkokilpailu , 30.5., 6.6., 13.6., 15.8., 22.8., 29.8., Jyväskylän Veneseura Ry Jyväskylä, Säynätsalo

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry Sisältö:

KUTSU LAHDEN PURJEHDUSSEURAN TALVIGAALAAN

RUHA WOLLEY ry seurana.

LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY:N VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011

Seuraseminaari 2014 Lapset ja nuoret Teemavuoden satoa (Mika) Miltä teemavuosi on näyttänyt, tuonut tullessaan, mitä on tehty

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH , muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan alkaen.

Sääntömääräinen syyskokous

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Lohjan Laivurit 40 vuotta

Suomen 6mR- liitto ry:n vuosikokous 2015

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2014

5. Esitetään kokoukselle v toimintakertomus, tuloslaskelma ja tase sekä tilin- ja toiminnantarkastajien lausunnot.

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014

TOIMINTAKERTOMUS (4) TURUN SULKA R.Y.

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry Sisältö:

Valmentaminen purjehduskisaan Kenneth Thelen

SAIMAAN ALUEEN PURJEHTIJAPÄIVÄT 2015

Sääntömääräinen syyskokous

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

3. FIN-746 Lexica Pasi Kaukinen, Mika Karaila, Jussi Karjalainen 5. FIN-784 Hookaksoo Harri Nurmio, Janne Levula, Jyrki Saloniemi

1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTÄIN

Körpäkkäsanomat 1/2006

1.1 Kilpailuissa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön määräykset eivät ole voimassa.

2 MAINONTA 2.1 Veneitä voidaan vaatia näyttämään kilpailun järjestäjän valitsemia ja toimittamia mainoksia.

Jöns Budde sali

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tässä numerossa: Syyskokouskutsu Optimistijollien joukkue-sm

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 3/2014

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila

SUOMALAINEN PURSISEURA RY:n SÄÄNNÖT

toimisto gsm gsm

Heippa. Jari Vanhakylä

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

ALUSTAVA LPS:N TOIMINTA- ja KILPAILUOHJELMA 2011

Länsituulen viesti 1 / 2001

LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY:N VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2010

PILSSI Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 3/2010

Marraskuun tiedote 2015

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

ÄNNÄ 3/2010. Näsijärven Purjehdusseura Näsijärvi Segelsällskap ry.

Körpäkkäsanomat 1/2007

Matkaraportti. Malta Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Sääntömääräinen syyskokous

Tässä numerossa: Katsastusaikataulu. Liputusohjeita. Kesän jollakoulut. Kannen kuva: Petri Korteniemi

Sääntömääräinen syyskokous

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

Syksy 2013 TERVETULOA!

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

ALUSTAVA LPS:N TOIMINTA- ja KILPAILUOHJELMA 2012

PILSSI. Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 2/2015. Syyskokous LPS etsii toimikuntien puheenjohtajia Päijänneviikko Vahine-purjehdus Toimisto muutti

LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY Sääntömääräinen kevätkokous Upseerikerho, Hennala

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:08.

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA JOULUKUU Parketti vietti joulujuhlaa ( ) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään Vuojoen kartanon kesäretkestä. WSOY:n edustaja Joni Strandberg WSOY "Puutarhan aika" "Onnellinen puutarhuri"

Tapiolan lukio. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista.

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

Näkökulmia köliveneen ajamiseen. Ville Voltti

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu!

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

Jarmo Solja, Kommodori

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

P-HUA JÄSENTIEDOTE 4/2005

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa

Transkriptio:

Pilssi Tässä numerossa: Vuoden kilpapurjehtijan, Salla Kavénin kausi Ryhdy katsastajaksi! Syyskokous kutsuu koolle marraskuussa Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 3/2012 Kannen kuva: Petri Korteniemi, kuvassa Oskari Soini

Toimisto ja hallitus Toimiston yhteystiedot ja aukioloajat Toimisto avoinna ma pe klo 10 14. Toimisto suljettu 5. 9.11.2012. Osoite: Vesijärvenkatu 74, B 15140 Lahti Toimintasihteeri Matti Jaro Puhelin: 03 7824 020, 0440 698 450 Sähköposti: lahden.purjehdusseura(a)pp.phnet.fi Pankkitili: Nordea 228038 41890 IBAN: FI85 2280 3800 0418 90 BIC: NDEAFIHH Matti Jaro Lahden Purjehdusseuran hallitus 2012 Pekka Jaakkola Kommodori 0500 669 300 pekka.jaakkola(a)sita.fi Sami Kallio Varakommodori 0400 846 333 sami.kallio(a)sahkonelio.fi Pasi Heikkilä Taloustoimikunta 0500 352 868 pasi.heikkila(a)senson.fi Soili Hirvonen Tiedotustoimikunta, pj 0400 837 583 soili.hirvonen(a)malja.com Petri Korteniemi Junioritoimikunta, pj 0400 406 906 pepe(a)photex.fi Juha Lehtinen Kilpailutoimikunta, pj 0400 512 466 baycitysailing(a)gmail.com Hannu Salo 044 7922 407 hannu.salo(a)lahdenautokori.fi Sakari Oinonen Soili Viitaniemi Kiinteistötoimikunta, pj Naistoimikunta, pj 0400 483 517 040 7177 296 sakari.oinonen(a)kolumbus.fi soili.viitaniemi(a)pp.inet.fi Hallituksen työskentelyyn osallistuu: Heikki Vilppunen, kunniakommodori, erityisasiantuntija 2012 Pilssi 3/2012 2

Tapahtumarikas veneilykesä on kääntynyt kohti pimenevää syksyä ja suurimmalla osalla veneilijöistä on jo veneet huollettu ja nostettu talviteloille tulevaa kesää odottamaan. Toukokuusta kauden loppuun on ollut sateista ja viileää, mutta veneilyharrastusta se ei ole näkyvästi vähentänyt. Korpilahdella juhlittiin 40-vuotis-Päijännepurjehdusta, itse kilpailuun osallistui noin 140 venettä miehistöineen, jollakursseilla ja Naumin leirillä on nuorisoa riittänyt, Lohisopalla ja Hökän Muikuilla laiturit olivat täynnä, Herrojen syysöissä oli kolmisenkymmentä venekuntaa ja samaan aikaan naiset viettivät toimintapäivää Lahdessa. LPS:n syyskokous pidetään 28.11. Upseerikerholla ja käsiteltäviä asioita riittää kosolti. Päätetään muun muassa ensi vuoden maksuista, hyväksytään 2013 budjetti ja valitaan hallitukseen erovuorossa olevien tilalle uudet jäsenet. Hallitus tulee esittämään muutama vuosi sitten tehdyn strategian mukaisesti uudistuksia, jotka palvelevat jäsenkuntaamme ja vievät seuratoimintaamme eteenpäin. Saaritukikohdat ovat saaneet mukavan Kommodorin sana Seuran toiminnan kehittäminen ja eteenpäin vieminen on jokaisen jäsenen vastuulla Tulemme käymään keskustelua uusista silloista, laitureista, vanhan saunan purkamisesta ja uuden rakentamisesta. kasvojenkohotuksen ja työtä jatketaan edelleen siisteyden ja toimivuuden suhteen. Suurimmat ja kalleimmat haasteet koskevat kuitenkin Myllysaarta ja sen käytön tehostamista. Tulemme käymään keskustelua uusista silloista, laitureista, vanhan saunan purkamisesta ja uuden rakentamisesta. Suunnitelmien toteuttamisen esteenä on yleensä raha ja siksi kehittämistyötä priorisoidaan ja katsotaan, mitkä hankkeet toteutetaan ja missä järjestyksessä. Hallituksen ja toimikuntien tehtävänä on tuottaa jäsenille mahdollisimman hyvät puitteet lajin harrastamiseen. Tämä saavutetaan vain, jos jäsenet aktiivisesti osallistuvat yhteisiin kokouksiin, antavat konkreettisia ehdotuksia hallitukselle / toimikunnille ja osallistuvat talkoisiin. Tämä on vapaaehtoistoimintaa ja sellaisena pysyy, mutta pienikin apu on tarpeen. Syksyllä ja talvella toimikunnat ovat järjestämässä tapahtumia ja niistä saatte lisäinfoa Pilssistä ja seuran sivuilta, joita päivitetään myös talvella. Mukavaa talvea! Pekka Jaakkola kommodori Onko siippasi jo LPS:n jäsen? Liittymällä nyt LPS:ään puolisojäseneksi, ei tarvitse maksaa liittymismaksua. Tarjous voimassa rajoitetun ajan. LPS on FACEBOOKISSA, tykkää niin tiedät!

Syyskokous Syyskokous marraskuussa Upseerikerholla Matti Jaro Lahden Purjehdusseuran syyskokous pidetään 28.11.2012 Upseerikerholla. Syyskokouksessa mm. päätetään hallituksen jäsenten lukumäärä ja valitaan jäsenet ero-vuoroisten tilalle. Hallituksen erovuoroiset jäsenet ovat Sami Kallio, Petri Korteniemi ja Sakari Oinonen. Seuran sääntöjen 17 :n mukaan vaalitoimikunnan tehtävänä on valmistella seuraavaa syyskokousta varten ehdotus valittavista hallituksen jäsenistä, heidän lukumäärästään ja toimikausistaan kuin myös ehdotus muiksi henkilövalinnoiksi, Pyydämmekin jäseniä ottamaan yhteyttä vaalitoimikunnan jäseniin ja tekemään ehdotuksia hallituksen kokoonpanoksi vuodelle 2012. Lisäksi toimikuntien kokoonpanoksi toivotaan ehdotuksia. Vaalitoimikunta 2012: Tuija Hynninen, tuija.hynninen((a)phnet.fi, puh. 040 823 0056 Markku Lahtinen, markku.lahtinen(a)nettilaskenta.fi, puh. 0400 496 087 Timo Puukko, timo.puukko(a)phnet.fi, puh. 0400 812 668 Lahden Purjehdusseura ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään keskiviikkona 28.11.2012 klo 19.00 Upseerikerholla Hennalassa. Käsitellään syyskokoukselle seuran säännöissä määrätyt asiat, mm. esitellään talousarvio vuodelle 2013 vahvistetaan jäsen- ym. maksujen suuruus vuodelle 2013 valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle valitaan tilintarkastajat / toiminnantarkastajat päätetään hallituksen esityksen perusteella seuraavan toimintakauden toimikunnat ja nimetään niihin jäsenet ja mahdolliset toimihenkilöt Tervetuloa vaikuttamaan seuran asioihin! Pilssi 1/2011 3/2012 4

Ilta Sarin kanssa Tule ja kuule Sari Multalan mietteitä! Petri korteniemi Yksi Suomen purjehduksen menestyksekkäin kilpapurjehtia, Sari Multala, saapuu seuramme vieraaksi kertomaan pitkästä kilpailu-urastaan sekä harjoittelustaan. Varmaan saamme myös kuulla Sarin tulevaisuuden suunnitelmista sekä harjoittelusta Tanssii Tähtien kanssa -kilpailussa. HUOM! Varaathan kynät nimikirjoituksia varten! Pepe Korteniemi/SPV SARI MULTALA 13.11.2012 kello 18 20 Ravintola Casselissa! Tilaisuus on tarkoitettu kaikille seuran jäsenille, junioreille sekä heidän vanhemmilleen. tervetuloa! Ennakkoilmoittautuminen seuran toimistoon 12.11. menneesä: lahden.purjehdusseura(a)pp.phnet.fi Tilaisuuden isäntänä toimii FIM-sijoituspalvelutalo, joka on yksi seuran junioritoiminnan tukijoista. Naisten toimintapäivässä keilausta ja kuplivalla höystettyä yhdessäoloa Tuija Hynninen Tuula Rantanen-Airosmaa, Eeva Saariaho, Tuuli Lehtovaara ja Leena Puukko nauttivat kuplivaa. Naisten toimintapäivä vietettiin lokakuun alussa hohtokeilailun merkeissä. Ohjelmassa oli saunomista, ruokailua, hauskaa yhdessäoloa ja Johanna Köllin vetämää elämäntapavalmennusta. Maittavista löylyistä ja hyvästä ruoasta kiitokset Optiminäkö Synsamille. Pilssi 3/2012 5

Junioritoiminta Junnujen kesä ollut tapahtumarikas ja vauhti vain kiihtyi olympiamenestyksen myötä Petri Korteniemi Naumin regatan innokas kilpailulautakunta Moin kannella. Oskari Soini, Santtu Rantanen, Rebekka Honkavaara, ja Sofia sekä OliviaTast (APS). petri korteniemi Seuran junioritoiminta otti jälleen menneenä kesänä ison harppauksen eteenpäin. Muutama kesä sitten valmistuneet suihku ja pukeutumistilat Myllysaaressa ovat olleet aktiivisessa käytössä. Edellisenä syksynä hankittu Zodiak-kumivene oli niin kovassa käytössä, että jouduttiin mm. hieman korjaamaan potkuriakin pari kertaa. Muistakaa 13.11. Sari Multalan ilta. Lisäinfoa seuran nettisivuilla ja tästä Pilssistä. Treenis-ryhmä siirtyi Kilpapurjehdustoimikunnan ohjaukseen. Toimikunta vastasi ryhmän valmennustoiminnasta. Kausi aloitettiin jälleen Lanunaukion tapahtumalla sekä kaatoharjoituksilla Lahden uimahallissa. Tästä oli hyvä jatkaa heti jäiden lähdettyä kohti lämpöistä ja vilkasta kesää sekä Zoom8-rankingkilpailuja. Viikkoa ennen rankingkilpailuja oli SPV:n ja Zoom8-luokkaliiton kanssa yhdessä järjestetty harjoitusleiri. Kesän perinteisellä Naumin leirillä junnuja oli mukana ohjaajineen yli 60. Myllysaaren jollakoulut ovat myös vakiinnuttaneet paikkansa Lahtelaisten lasten kesäohjelmana. Jälleen yli 50 lasta kävi nelipäiväisen alkeis- tai jatkokurssin innokkaiden seuran ohjaajien opastuksella. Nämä kaksi tapahtumaa ovatkin tuoneet seuralle paljon uusia innokkaita jäseniä harrastamaan veneilyä sekä muuta vesillä liikkumista. Pilssi 3/2012 6

Junioritoiminta Jollis-ryhmän treenit jatkuivatkin koko kesän kerran viikossa. (Treenisryhmä kaksi kertaa viikossa). Lontoon olympialaisten jälkeen kaikkien ryhmien koot kasvoivat reippaasti. Lontoon purjehdus menestys myös oli kaivattanut kolme surffilautaa aktiiviseen juniorikäyttöön. Olisikohan Tuulilla ollut vaikutusta?? Junnujen kausi päättyikin vasta lokakuun puolella. Junnut pitivät omat junnujen syysyöt Myllysaaressa ja Enonselällä. Ohjelmassa oli mm. ajelu Moi-veneellä sataman kahvilaan, kymmenen tikkua laudalla sekä ilman muuta vielä makkaranpaistoa. Kausi jatkuu yhdessä Treenis-ryhmän kanssa koko talven yli. Ohjelmassa tulee olemaan mm. uintiharjoituksia, laskettelua Messilässä, kuntoharjoituksia, tutustuminen johonkin mielenkiintoiseen paikkaan ym. hauskaa yhteistä tekemistä. Lisäinfoa tulee seuran nettisivuille sekä junnujen FB-sivuille. Suuri kiitos jälleen kesästä seuramme ohjaajille, Kimille, Nikelle, Tepolle ja Axulle, sekä taustajoukoille, Tanjalle, Juhalle, Minnalle, Harrille, Päiville, Lotalle sekä Miljalle ja Jonatanille. Naumin leiriltä Aino-Maija Makkula peukuttaa päivän purjehduksille sekä ennen kaikkea aamupäivän yllätysohjelmalle. Jollis-ryhmäläisiä! Samalla myös kiitämme junnujen tukijoita kaudelle 2012! Pilssi 3/2012 7

Puuveneregatta 2012 Puuveneet koolla jo kahdeksatta kertaa, kauimmaiset osallistujat saapuivat Savosta asti Marko Aalto, Jarno Talvitie Elokuun alku ja puuveneregatta! Jo kahdeksatta kertaa keräännyimme Ykskoivuun ja Myllysaareen puuvenetapahtumaan. Torstai-aamuna lähtö Lahdesta ja rantautuminen Ykskoivuun yhdeksän tuntia myöhemmin kelin oltua erittäin suotuisa. Venekuntia oli tavallista vähemmän koska muutama vene oli remontin alla ja pari miehistöä matkoilla, mutta viiden veneen verran kuitenkin saunoi ja illasti saaritukikohdassa. Erityisen ilahtuneita olimme ensimmäistä kertaa regattaan osallistuneesta moottoriveneestä, jonka kotisatama oli syvällä Savossa aina Suonenjoella asti. Keiteleen kautta, pieniä vesiyhteyksiä hyödyntäen, matkaa kertyi suuntaansa lähes 400 km! Paluumatkaan Ykskoivusta Suonenjoelle heillä oli varattu viikko aikaa! Regatan voitti s/y Tarina kipparina Tuomo Rahikainen. Tänä vuonna Ykskoivun tehtävänä piti olla mies yli laidan simulointi. Perjantain eskaaderipurjehduksella johtava vene olisi tiputtanut haalareihin puetun kanisterin veteen ja jäljessä tuleva vene olisi sen pelastanut. Suorituksen jälkeen haalarit olisi heivattu takaisin veteen seuraavan veneen pelastettavaksi. Keli oli kuitenkin sen verran navakka, että harjoituksessa olisi ollut ehkä liikaakin draamaa, joten tehtävä jätettiin suosiolla mielikuvaharjoitukseksi - niin ja se kanisterikin oli unohtunut matkasta. Palaamme tähän aiheeseen varmasti tulevina vuosina. Tapahtuman tuoksinassa syntyy usein ideoita myös tuleviin regattoihin. Yksi varteenotettava vaihtoehto olisi purjehtia yksi lauantaipäivän kilpalähdöistä ns. naisten lähtönä eli venettä kipparoi miehistön naisjäsen miesten toimiessa gasteina. Onnettomuusriskiä kasvattaa usein se, että mies totutusti styyraa ja nainen peesaa, ja kun kippari sitten keikahtaa kyydistä ei nainen hallitsekaan venettä. Perjantain eskaaderipurjehduksen aikana joukkoon liittyi uusi vene, joka otti osaa myös lauantain kilpalähtöihin. Näin saimme lauantaina radalle viisi venettä. Suurkiitos kilpailupäällikölle, joka asiallisesti ja tarkasti hoiti tehtävänsä ja oli avuksi jopa radalle siirtymisissä. Perinteinen konjakkikiitos meni oikeaan osoitteeseen! Regattaillallinen nautittiin tänä vuonna poikkeuksellisesti mutterissa paviljongin ulkopuolella. Järjestely toimi erinomaisesti, ruoka maistui ja palvelu pelasi. Tästä suuret kiitokset Virpille ja Ilkalle. Illan viimeisten laulujen aikaan olimme jo siirtäneet istuimia nurmikolle. Kevyessä iltatuulessa nautimme vielä muutaman jälkiruokajuoman. Pilssi 3/2012 8

Matti Jaro Lipunlasku ja Hökän kesä Lipunlaskussa palkittiin kauden parhaimmisto LPS:n lipunlaskua juhlittiin Myllysaaressa syyskuun lopussa. Lahden Purjehdusseuran perinteinen lipunlaskutilaisuus oli perjantaina 28.9. Ilkka ja Ville Korhonen laskivat LPS:n lipun. Juhlassa oli mukana yli 70 seuran jäsentä seuralaisineen, jotka saivat nauttia ravintolan tarjoaman maittavan illallisen, kiitos Virpi ja Ilkka! Illan musiikista vastasivat Erkki Korteniemi ja Hannu Korhonen Juhlassa palkittiin menneen kauden aikana menestyneitä jäseniämme. Vuoden valmentaja -palkinto annettiin Kimi Virtaselle ja juniorien "Tikru" -palkinnon pokkasi Matvey Chikalov. Vuoden kilpapurjehtija -erikoispalkinnon sai Salla Kavén ja Vuoden purjehtija -palkinnon sai Kalevi Mäkelä. Hökässä vietettiin perinteinen Muikkuilta, tällä kertaa myös piirakoiden kera Osmo Lammi Osmo Lammi Piirakoita paistaa Saara ja Sakari Oinonen. Jari Saarola Muikuista nauttivat mm. (oikealta) Anja Kallio, Marja- Liisa Lammi, Paula ja Kalle Mäkelä. Jari Saarola Myös Hökän juhannus oli tunnelmallinen. Pilssi 3/2012 9

Vuoden kilpapurjehtijan kausi salla kavén Naisemme Takana on poikkeuksellisen pitkä ja tapahtumarikas kausi. Nyt onkin aika peitellä mennyt kausi talviunille ja antaa itsellekin pieni hengähdystauko purjehduskuvioista. Olympiamitalisti Silja Lehtinen sanoi eräässä haastattelussa arvelevansa suomalaisten pärjäävän purjehduksessa niin hyvin juuri siitä syystä, että talvella ei pääse purjehtimaan, joten lyhyt kesä vedetään sitten sata lasissa. Mielestäni hän osui varsin oikeaan. Lisäksi voi myös ajatella talven olevan ikäänkuin aktiivinen lepo osana oppimisprosessia samalla merkityksellä kuin yöuni koululaiselle. Oppimisen kannalta uni ja unohtaminen ovat tärkeitä komponentteja kohti sisäistettyä ymmärrystä. Eikä sillä etteikö talvella pitäisi tehdä mitään. Pimeä talvi on erinomaisesti hyödynnettävissä taktiikan, sään ja oman fysiikan treenamiseen. Mastohaverista selvittiin tiimin voimalla Palataan kuitenkin vielä maaliskuuhun ja kauden aloitukseen. Maaliskuun ensimmäisellä viikolla saavuimme Portugaliin, Lissaboniin. Tiimimme uusi vene, 8mR Luna, oli valmistunut vain päiviä aiemmin portugalilaisella puuveneveistämöllä nähden päivän valon saapumispäivänämme. Olimme purjehtineet yhdessä vuosia, mutta tiiminä emme koskaan tällä omalla porukalla. Osalla oli vahvaa kokemusta klassikkoveneistä, osalla ei aavistustakaan mitä puuvene voi tarkoittaakaan. Yhteisesti tiimin taustalta löytyy erittäin laaja kokemuspohja eri veneluokista pienistä suuriin, mutta yksilötasolla jokainen varmasti joutui ja sai kokea jotain uutta tutustuessaan kasiin (8mR). Vahva tausta näkyi selkeästi jo heti ensimmäisissä treeneissä. Toki Lissabonin tuulet hellivät meitä eikä kelit äityneet kovin reippaiksi. Jokainen tiimin jäsen löysi paikkansa ja kantoi vastuuta oman työpisteensä toimivuudesta sekä kehittämisestä. Näitä hiottiin aktiivisesti myös toisella Portugalin treenileirillämme huhtikuun alussa. Hyvää tiimihenkeä ja yhteistyötä tarvittiin todella kurjan mastohaverin osuessa kohdallemme. Selvisimme tilanteesta esimerkillisesti niin vesillä kuin rannassa. Vaativissa kriisitilanteissa tiimin johtamisen rooli korostuu. Kävimme kipparimme johdolla debriefingin yhdessä ja tarvittaessa keskustelua käytiin myös yksittäin. Tulevaisuuden näkymä luotiin selkeästi positii- Pilssi 3/2012 10

Vuoden kilpapurjehtijan kausi maailman tuulissa viseksi eikä vellovalle epätietoisuudelle annettu valtaa. Epätietoisuutta aiheuttavia kohtia varmasti olisi ollut tuhansia alkaen käsityönä valmistettavasta mastosta, jota ei kaupan hyllyltä löydy metritavarana. Portugalin haveri tarkoitti puolelle tiimiläisistä enemmän vapaata purjehduksesta ja puolet keskittyi tuleviin H-veneiden maailmanmestaruuskisoihin. Toukokuinen kisamatkamme kesti kokonaisuutena reilut pari viikkoa. Kesäkuuta lähestyttäessä taakse jäi niin onnistuneet kisat kuin erityisesti syventynyt tiimikavereiden tuntemus. Pienessä veneessä ollaan koko ajan miltei sylikkäin, joten omaa rauhaa ei juuri ole. Hyvässä tiimissä on lupa olla oma itsensä, toki toiset huomioiden. Palautetta annetaan ja saadaan, vakavammalla äänellä tai hyväntahtoisen vitsailun kautta. Kauden 2012 odotetuin tapahtuma oli ehdottomasti 8mR maailmanmestaruuskisat Englannin Cowesissa. Pilssi 3/2012 11

Vuoden kilpapurjehtijan kausi Heti heinäkuun alussa pakkasimme tavarat mukaan kohti Solentin tuulisia ja sateisia rantoja. Veneellä riitti puuhaa, mutta yhdessä tehtyinä asiat sujuivat joutuisasti. Tulevat kisaviikot osoittivat myös tiimin sitoutumisasteen olevan loistava. Uusi masto uusine purjeineen sekä melkolailla jokaisen helan koeponnistaminen ja uudelleen kiinnittäminen vaati jokaiselta purjehtijalta valtavan panostuksen. Askel kuviot purjehtiessa oli selvillä, mutta kuinka ne löytyisi rakennuspuolelta? Vahvalla sitoutumisella ja tahdolla. Tahtotilan fokus oli selkeästi kohti maailmanmestaruusmitaleja. Näin ollen jokainen meistä halusi saada veneen täydelliseen kisakuntoon. Aamulla rakennettiin, päivällä kisattiin ja illalla korjattiin. Jokaiseen työvaiheeseen ja -tehtävään löytyi tekijä. Joko ammattilaisia haettiin aikaisin aamulla veneelle, puuttuvia heloja jonotettiin avautuvan kaupan ovella tai kerättiin kämpiltä h i u s t e n k u i v a a j i a Tarkemmin kisakokemuksia voi lukea www.lunasailingteam. fi ja kuulumisiamme voi myös seurata Facebookissa: lunasailingteam/facebook.com työkalupakkiin. Varsinkin ensimmäinen kisaviikko vaati niin henkistä kuin fyysistä venymistä. Vastuu omasta kisakunnosta kuului tietysti itselle, ja näin ollen omista rajoista tuli pitää huoli. Kun oli lopussa, oli syytä mennä lepäämään. Kahden Englannin viikon aikana,rakennussanastoa käyttäen, hitsauduimme tiiminä aiempaakin tiivimmäksi. Seitsemän ihmistä paineen alla ei ole aina ruusuilla tanssimista. Kisoihin oli panostettu niin aikaa kuin valtavasti rahaa, ja halu kisata oli kova. Uskon, että jokaisen ihmis- ja itsetuntemus kasvoi reissussa. Oman henkisen kestävyyden rajojen löytyminen ja toisaalta tiimikavereiden kulloisenkin tilan lukeminen ja ymmärtäminen. Joskus piti ottaa etäisyyttä ja myös antaa sitä. Voittoisan Englannin reissun jälkeen oli aivan mahtavaa purjehtia pitkästä aikaa Suomessa. 8mR Lunan ensiesiintymisessä oli majesteetillista tunnelmaa. Ensimmäiset Suomen kisamme alkoivat sankan sumun saattelemana. Lähtöalueella odottelimme sumun hälvenemistä ja häivähdimme hetkittäin lähimmille veneille sumuverhon takaa. Startissa näkyväisyys oli jo kirkas. Niin oli vauhtimmekin! Illalla juhlimme 8mR Lunan kastajaisia, MM-mitalia ja Suomeen saapumista. Juhlien tunnelma oli todella iloinen ja onnellinen! Olimme vihdoin kotivesillä, vene ja tiimi toimi hyvin ja oli mahtavaa todeta suomalaisten kilpakumppaniemme hyvä taso. Saamme hienon vastuksen maailman staroja vastaan vuoden 2013 Maailmanmestaruuskisoihin Helsinkiin! Elokuussa osallistuimme kauden kolmansiin MM-kisoihin. Vaikka kisat olivat kotikisat, ja yöksi pääsi omaan sänkyyn, olivat ORC-luokan maailmamestaruudet ehdottomasti rankimmat purjehduspäivät. Finngulf46-tiimiimme kuuluu yhteensä 10 henkilöä. Vaikeutta toi olematon yhteinen treenimäärä sekä suurimman osan purjehdusväsymys vastaan osan porukan kauden ensimmäiset kisat. Kotikisoissa ryhmäytyminen on aina haasteellisempaa kuin reissussa, sillä kisan jälkeen kaikilla on yleensä kiire kotiin eikä yhteistä aikaa ole kuin kilpailutilanteessa. Tiimiytymisen kannalta yhteinen aika ja jälkipuinti on ensiarvoisen tärkeää niin yhteisön kuin yksilön oppimisen näkökulmasta. Kisan aikana ehtii keskittyä tasan omaan tonttiin ja adrenaliinihöyryissä saattaa volyymit nousta turhan korkeaksi. Tilanteet on hyvä avata rauhassa ja ajan kanssa kaikkien näkemykset käyden läpi. Hyvä tiimi on jatkuvan oppimisen yhteisö, jossa toimintaa voidaan aina hioa ja parantaa. Tällainen ei Pilssi 3/2012 12

Tähän tulee otsikko kuitenkaan tapahdu itsekseen vaan vaatii määrätietoista panostusta, jolle on resursoitu tarvittava aika ja paikka. ORC-MM:ssä havaittavissa oli henkistä väsymystä, johon tiiviisti liittyy fyysinen väsymys. Intensiivinen kisakesä ei antanut välttämättä riittävästi aikaa palautua. Jokaisen tiimiläisen kuormitus oli varmasti keskenään erilainen ja näin ollen palautuminenkin on yksilöllinen prosessi. Hyvällä kunnolla on ehdottomasti iso merkitys kokonaisvaltaiseen jaksamiseen nähden. Kesäkuisissa kuntotesteissä saimme jokainen hyviä tuloksia, eikä näin ollen huonolla kunnolla voi kuitata väsymystä. Henkilökohtaisesti olin kuntotesteissä listan kärkipäässä, mutta ehdottomasti eniten rikki-ja-lopussa elokuun kisoissa. Silloin tekemisen ilo oli valovuosien päässä ja toiminta enemmänkin mekaanista suorittamista jaksamisen äärirajoilla. Jälkikäteen ajatellen olen tapahtuneesta iloinen. Ei maratoneilla, vuorten huiputuksilla tai Finlandia-hiihdoilla ole rajat tulleet vastaan. Aina voimia on ollut jäljellä maalissa. Nyt ei ollut. Täydellinen hyytyminen korkeine kuumeineen oli tilani kisaviikon päätteeksi. Iloinen olen siitä, että löysin rajat ja tiedän, että kaikinpuolin voimattomana, energiattomana ja väsyneenä pystyn hoitamaan tehtäväni läpi. En hyvin, mutta hyväksytysti läpi. Kauden viimeiset arvokisat olivat H-veneiden luokkamestaruudet Tampereella. Purjehdussuorituksemme oli keskinkertainen, mutta silti ylsimme sijalle 3. Osallistujia oli verrattain vähän (16), mutta mielestäni sijoituksemme kieli ennen kaikkea osaamisen tasostamme. Syyskuun alkuun mennessä olimme purjehtineet PALJON. Systemaattinen oppimista kannustava ilmapiiri ja järjestelmällinen, päämäärätietoinen treenaaminen toi siis tuloksia. Purjehdimme hyvin ja tasaisesti, vaikka emme yltäneetkään huippusuo- Pilssi 3/2012 13

Vuoden kilpapurjehtijan kausi Sijoituksia kauden 2012 kisoista Kilpailuluokka Sijoitus Aika Paikka Vene H-MM 7. 19.5 25.5.2012 SCE, Itävalta H-vene WB-round the buoys 4. 3.6.2012 HSK, Helsinki FG-46 Helsinki-regatta 1. 30.6 HSK, Helsinki 1.7.2012 H-vene British Classic Week 3. 7. 14.7.2012 B.C.Y.C., U.K. 8MR 8mR MM (yleinen luokka) 3. 15. 22.7.2012 R.Y.S, U.K. 8MR 8mR MM (SiraCup) 2. 15. 22.7.2012 R.Y.S, U.K. 8mR 8mR LM 1. 4. 5.8.2012 HSS, Helsinki 8mR ORC MM 17. 6-11.8.2012 Merenkävijät,Helsinki FG-46 Viaporin Tuoppi 1. 11.8.2012 SPS, Helsinki 8mR Musto Classic 1. 25.-26.8.2012 BS, Helsinki 8mR H-Lyhytrata LM 3. 1-2.9.2012 N, Tampere H-vene European Finals 7. 19 22.9.2012 Valencia, Espanja Soto40 ritukseen omalla tasollamme. Kaiken kaikkiaan kausi on opettanut paljon. Tiimissä oppiminen ei rajoitu pelkästään kilpapurjehdukseen vaan täysipainoisesti koko elämän kenttään. Lokakuun alussa pidimmekin kuluneesta kaudesta arviointikeskustelun. Yhteenvetona todettakoon, että olemme oppineet valtavasti, olemme kehittyneet valtavasti, mutta missään nimessä emme ole valmiita. Uskon ensi kaudesta tulevan huippukausi, mikä on paljon uskottu kuluneen kauden päälle. Voiko tästä parempaa kilpapurjehduskesää tulla? Voi. Ja tulee. Kausi huipentui Espanjaan Ehdottoman kruunun ja henkilökohtaisen huipennuksen kilpapurjehduskesääni toi syyskuinen osallistuminen Soto40- luokan Eurooppa-Cupin finaaleihin. Espanjan Valenciassa kisamiehistömme kokoontui ensimmäistä kertaa yhteen. Tunsin entuudeltaan yhdeksän hengen porukasta vain kaksi. Kukaan ei ollut ikinä purjehtinut Soto40:lla. Vain 10 minuuttia kättelyiden ja esittelykierroksen jälkeen, laiturilta katsoen ei olisi uskonut jengin olevan täysin uusilla vesillä. Vene rikattiin, kisapurjeet tarkastettiin ja huollettiin, fallit vaihdettiin ja veneen kisakuntoon saattaminen tapahtui hetkessä. Kaikilla oli selkeä tieto omaan rooliin kuuluvista hommista, ja nehän hoidettiin. Huikeinta oli yhdeksän ihmisen saumaton yhteistyö. Päivä päivältä purjehdus sujui paremmin olematta missään vaiheessa huonoa. Viimeisinä päivinä todella haastoimme muita miehistöjä ja Pilssi 3/2012 14

näytimme kyntemme kilpataisteluissa. Soto40-kausi päättyi kisaviikon lauantaina ja sehän tarkoitti valtavia bileitä. Illan tuoksinassa naapuriveneen kundi tuli juttelemaan kanssani. Hän kovasti kehui purjehdustamme ja kyseli jengimme historiasta. Kerroin tavanneemme ensi kertaa 6 päivää Tarkemmin kisakokemuksia: www.lunasailingteam.fi ja kuulumisiamme voi myös seurata Facebookissa lunasailingteam/ facebook.com aiemmin, jolloin myös näimme veneen ensimmäistä kertaa. Kundi nyökytteli ihmeissään ja totesi, että kyllähän hyvät ammattilaiset osaavat hommansa. Häkellyin täysin, ja ihmeissäni selitin hänelle, että eiei, ei kukaan meistä ole ammattilainen... mä oon ope, toi on insinööri jne. Tällä kokoonpanolla olimme todella poikkeus. Muissa veneissä purjehti maailman kuuluisimmat kipparit ja taktikot, Americas Cupeja kauhoneet maailman Vuoden kilpapurjehtijan kausi kuin rannassa. legendat, täysin ammattilaisia kaikki. Alkuun olimme todella nobodyja, loppuviikosta meille jo juteltiin. Tuurilla mekään emme kuitenkaan seilanneet. Meidän jengin taustat olivat H-veneestä, X-35, 49er, Melges24, 8mR, avomeriluokat, Laser...Sanoinkuvaamattoman hienoa oli purjehtia parhaiden suomalaisten kanssa maailman huippujen vauhdissa pysyen. Olimme kertakaikkinen The Dream Team, niin vesillä Ennen näkemättömän hieno kausi on siis takana, joten nyt ansaitulle talvilevolle syventämään kokemuksia ja valmistautumaan kauteen 2013. Kiitän tästä kaudesta kovasti Lahden Purjehdusseuraa ja kannan jatskossakin seuran lippua korkealla Haluatko veneilyn asiantuntijaksi? tarjolla katsastajakoulutus! Asenne ratkaisee, mutta toivoisimme Sinulta: kiinnostusta erilaisiin veneisiin veneilykokemusta 5 10 vuotta intoa tulla mukaan mukavaan katsastustoimikuntaan! LPS kustantaa kahden päivän katsastajakoulutuksen matkoineen talven aikana Helsingissä tai Espoossa. Ilmoittautumiset 30.11.2012 mennessä LPS:n toimistoon! Kysy lisää katsastustoimikunnan puheenjohtaja Osmo Lammi, puh. 0400 340 893, sähköposti osmo(a)lammi.info

LPS kiittää, Pilssin postituksen kustansi: Sähkösuunnittelua vuodesta 1969 Sähköinsinööritoimisto Jussi Mäkelä Oy Mukkulankatu 16 15210 LAHTI p. 03 876 190 toimisto(a)jussimakela.net