Kotivastaanottim et Timo Kajamaa M elkeinpä jokainen D X -kuuntelija on alo ittanut kuuntelunsa tavallisella kotivastaanottim ella, siis ilm an m in käänlaisia D X -kuunteluun tark o itettu ja erikoislaitteita. T oisaalta m ark k i noille tulleet u u d et ja halvat, erityisesti D X -kuuntelijoille tark o itetu t erikoisvastaanottim et ovat saavuttaneet erittäin suuren suosion. M ikä on n äiden kahden vastaanotintyypin ero, ja m itä m ahdollisuuksia ne tarjo av at k uuntelijalleen? K otivastaanottim eksi vo id aan n im ittä ä laitetta, joka alunperin on h an k ittu paikallisten yleisradioasem ien k u u n telua v arten ja jossa ei ole ajateltu sopivuutta D X -kuunteluun. Nykyisin näm ä vastaanottim et ovat yleensä transistoroituja ja niiden m allit vaihtelev at kan nettavista vastaan ottim ista suuriin ja tehokkaisiin vastaanottim iin, joissa on m onia teknisiä hienouksia. K äytössä on tietysti myös vielä suuri joukko vanhoja putkivastaanottim ia, jo ten laitteiden laatu ja sopivuus D X - k uuntelu u n vaihtelevat suuresti. Tavalliset matkaradiot K u u n telija, jonka tavo itteena on ra dion avulla seurata ulkom aiden ta p a h tum ia, voi täm än tehdä tavallisella m atkavastaanottim ella. Silti vain aniharvojen m atkavastaanottim ien herk kyys ja selektiivisyys ovat riittäv iä v aativam paan D X -kuunteluun. Myös sam an vastaanotintyypin eri kapp aleiden om inaisuudet saattavat vaihdella, koska tarkistus ja laad unvalvonta suuria sarjoja tehtäessä on aikaa vievää ja kallista. T ä m ä koskee siis tavallisia m atkaradioita. T ekniikan kehitys on kulkenut eteenpäin m atkaradioissakin, ja on keksitty paran nu ksia, jo tk a saattav at teh d ä m atk aradio sta käyttökelpoisem m an kaukaisten asem ien kuunteluun. T ällain en on aaltoaluejaon m uutta m in en esim. siten, että tavan om ainen lyhytaaltoalue on jätetty pois ja k orvattu vaikkapa levitetyllä 49 m etrin kaistalla tai että vastaanottim een on lisätty levitettynä keskiaaltoalueen yläosa, ns. E urooppa-aallot (1400 1620 k H z). R atk aisu t ovat m ielenkiintoisia ennenkaikkea D X -kuunteluun perehtyneelle kuuntelijalle. H ä n voi tällaisen vastaano ttim en avulla m a t koilla ollessaan seurata melko hyvin kaukaisiakin radiolähetyksiä, vaikkapa ulkom ailla ollessaan kuunnella om an m aansa radiolähetyksiä. U usia v alin tam ahdollisuuksia on siis tullut, ja ku u n telijan on sam alla vaikeam pi teh d ä ra t kaisuaan vastaanotinta hankkiessaan. L yhytaaltojen poisjättäm inen m atkavastaanottim esta ei tietenkään ole D X - kuuntelijan k an n alta hyvä. T oisaalta m atk arad io id en lyhytaaltoalueet ovat
41 usein niin k ap eita ja huonolla asteikolla varustettuja, että niiden käyttö on hankalaa ja jä ä siten hyvin vähäiseksi. Yksi hyvä levitetty lyhytaaltoalue saatta a sen sijaan olla hyvin käyttökelpoinen ja m ielenkiintoinen, m u tta tällaista v astaan o tin ta ei tieten k ään voida suositella ykkösvastaanottim eksi D X - kuuntelijalle. Erikoismatkaradiot O m a ryhm änsä on erityisesti lyhytaaltokuuntelun v arten suunnitellut m atkaradiot. 60-luvun alkupuolella tä l laisia vastaanottim ia oli m arkkinoilla vain m uutam ia, kuten hyvin tu n n ettu Zenith; nyt sen sijaan on saatavana p a risenkym m entä m allia. N e poikkeavat tavallisista m atkaradioista h u o m a ttavasti, ja h in tak in on yleensä m elko korkea. K orkea h in ta jo h tu u myös osaltaan siitä, että n äiden vastaanottim ien m yyntim äärät m aassam m e ovat melko pieniä v errattu n a tavallisiin kotivastaanottim iin. Joskus ne ovat jä ä n e e t kin eräänlaisiksi elintason merkeiksi, jotka kuvastavat enem m än käyttäjänsä v arallisu u tta kuin D X -h arrastetta. P arh aim m at näistä radioista yltävät om i naisuuksiltaan varm asti tavallisen keskiluokan liikennevastaanottim en tasolle. V aikka painoakin on enem m än kuin tavallisilla m atkaradioilla (n. 3 8 kg), näm ä vastaanottim et ovat sentään h u o m attavasti kätevämpiä kuljettaa kuin liikennevastaanottimet. Joukossa on myös m alleja, jo tk a soveltuvat jopa autoradioksikin, kuten Nordmende Globetrotter. T ä m ä ainakin houkuttelee kokeilem aan, m iten m aailm an ta p ahtum ien seuraam inen onnistuisi työtai lom am atkaa autolla tehtäessä. E lintason noustessa myös ostajat hankkivat n äitä erikoislaitteita, vaikka eivät olekaan h arrastan eet D X -k u u n telu a aikaisem m in. E rä än saksalaisen D X -kerhon tutkim uksen m u k aan 25 % sen jäsenistä kuunteli yhdellä tä m än ryhm än vastaanottim ella, n im ittäin Grundig Satellitella. M aissa, joissa näiden vastaanottim ien h in n at eivät ole yhtä korkeat kuin m eillä, ovat m onet D X - kuuntelijat aloittaneet harrastuksensa ju u ri h an k ittu aan tällaisen erikoisvastaanottim en. T ä h ä n ryhm ään kuuluv alta vastaan ottim elta voidaan jo v aatia, että siinä on valm iina m m. liitäntäm ahdollisuudet D X -k u u n telijan ta r vitsem ille lisälaitteille: ulk oan ten ni, kuulokkeet, verkkolaite ja nauhuri. A altoalueita ei aina ole valittu D X -kuuntelijan k an n alta p arh aalla m ahdollisella tavalla, vaan ne noud attelevat kunkin valm istajan om ia n ä kemyksiä asiasta. U L A -alue kuuluu sen sijaan kaikkiin näihin vastaanottim iin, kuten tavallisiin m atkaradioihinkin. Tavalliset kotiradiot S uurem m at kotivastaanottim et ovat D X -kuunteluun tavallisesti jo suurem m an asteikkonsa ja help o m m an käsittelynsä ansiosta parem pia kuin m atkaradiot, ja tällaiset ovatkin m onella kuuntelijalla ensisijaisina D X -vastaanottim ina. R adiov astaan o ttim ien valm istajien ja D X -ku un telijoid en näkemykset eivät k uitenk aan ole aivan sam a t siitä, m inkälainen hyvän v astaan ottim en pitäisi olla. T ä m ä n vuoksi vain osa kotivastaanottim ista soveltuu hyvin D X -kuunteluun. D X -kuuntelija edellyttää v astaan o ttim eltaan ensinnäkin m ahdollisim m an la ajo ja aaltoalueita eli ta aju u salu eita keskiaaltojen alim m asta ta aju u d esta lyhyiden aaltojen ylim piin asti, siis väliä 0,5 30 M H z. K oska alueella 1,6 5,8 M H z ei E u roopassa eikä Pohjois-A m erikassa ole ju u ri y htään yleisradiotoim intaa, useim m ista vastaanottim ista p u u ttu u tä m ä alue. Lisäksi alueella toim ii r a diopuheluja välittäviä asem ia, jotka eivät soisi, että h eid än lähetyksiään
42 kuunnellaan. Joissakin kotivastaanotintyypeissä on täm ä alue otettu m ukaan, ja m ikäli ne ovat m u ilta om inaisuuksilta an riittäv än hyviä, ne saattavat olla erittäin sopivia D X -kuuntelijalle, koska suuri osa harvinaisista ja m ielenkiintoisista asem ista lä h ettää ju u ri tällä välialueella. K otivastaanotinta, josta p u u ttu u täm ä alue, ei tarvitse kuitenkaan ilm an m u u ta hylätä D X -k u u n teluun kelpaam attom ana. U seim m at v arsinaiset ulkom aanlähetykset ta p ah tu v a t niillä alueilla, jotka ovat tavallisessa kotivastaanottim essa ja jo tk a soveltuvat myös p arh aiten pitkänm atkan yhteyksiin. O n myös ollut tapan a, että ainakaan aloittelijoille tark o itettu ja D X -kilpailu ja ei jä rjeste tä niillä alueilla, jotka kotivastaanottim esta p u u ttu vat. K äy tän tö on osoittanut, että in no kas D X -k u u n telija kuuntelee tavallisella vastaanottim ella m u u tam an vuoden. M ikäli siinä ei ole kyseistä välialu etta tai se ei m uuten täytä hänen vaatim uksiaan, h ä n hankkii u u d en ja entistä p arem m an vastaanottim en tai rakentaa tarpeelliset lisälaitteet, kuten konvertterin, kuullakseen jatkuvasti uusia ja m ielenkiintoisia asem ia. T ekniikan kehitys kotiradioissa on su u n tau tu n u t lähinnä äänenlaadun, au tom atiikan ja stereotekniikan p a ra n tam iseen eikä niinkään niihin o m inaisuuksiin, jotka vaikuttaisivat D X -k u u n teluun. N iinpä on jopa 20 30 vuotta vanhoja vastaanottim ia, jotka soveltuvat D X -kuunteluun aivan yhtä hyvin kuin nykyiset kalliitkin kotivastaanottim et. Supervastaanottim en periaate, jossa käytetään yhtä v älitaaju u tta, on säilyttänyt asem ansa tavallisessa A M - vastaanotossa. K o tiv astaan o ttim en selektiivisyys on yleensä en in tää n k o h talainen. P eilitaajuusvaim ennus on tav allisesti huono ja vaikeuttaa D X -asem ien k uuntelu a suuresti. Herkkyys saattaa sen sijaan olla täysin riittävä. N äiden term ien tark em p aan selitykseen p alataan liikennevastaanottim ien om in aisuuksia käsiteltäessä. K otivastaanotin, joka on rakennettu myös U LA-vastaanottoon, on yleensä varustettu aluelevityksellä, joka on tehty käyttäm ällä U L A n virityskondensaattoria lyhyillä ja m ahdollisesti keskiaalloilla hienosäätökondensaattorina. Jo tta aluelevityksestä olisi D X -kuuntelussa todellista hyötyä, sen olisi oltava v aru stettu kyllin selvällä asteikolla. K otiradion heikkouksista D X -k u u n telu a vaivaa p ahasti huono p eilitaajuusvaim ennus. T äm än huom aa hyvin helposti, sillä yleisradioasem at saattavat kuulua peilitaajuuksillaan lähes yhtä hyvin kuin varsinaisella lähetystaajuudellaan. Sam alla m uiden radiolähettim ien p eilitaaju u d et sattu v at tietysti yleisradioalueille ja aiheuttavat häiriöitä. P eilitaajuuksien esiintym inen jo h tu u siitä, että vastaanottim en välitaajuusasteen lävitse pääsevät signaalit, joiden taaju u s poikkeaa paikallisoskillaattorin taaju u d esta välitaajuuden verran. O ik ea signaali on ta vallisesti taaju u d e lta an välitaajuuden verran korkeam pi kuin oskillaattorin taajuus, m u tta vastaanottim en välitaajuusasteelle kelpaavat myös signaalit, joiden taajuus on v älitaajuuden verran m atalam p i kuin oskillaattorin ta a juus. P eilitaajuus on siis ain a kaksinkertaisen v älitaaju u d en päässä alkuperäisestä taajuudesta. Peilitaajuusvaim ennusta voi joissakin tapauksissa p a ra n ta a v irittäm ällä vastaanottim en a n tenni- ja suurtaajuusvirityspiirit (jos ne ovat epävireessä). V astaanottim en sisäänm enoon voi myös liittää ns. preselektorin. Se on viritetty vahvistam aan signaalitaajuutta, m u tta ei p eilitaajuutta. N äin oikea taajuus tulee peilitaaju u tta voim akkaam m in vahvistetuksi, joten peilitaaju u d et eivät häiritse niin paljo n kuin ennen. K otivastaanottim en asteikkom ekanism i on koottu yleensä v aijerin tai
43 langan avulla. Se on kiinnitetty virityskondensaattorin akselilla olevaan vetopyörään, kierretty viritysnupin akselin ym pärille ja kiristetty sopivalla jousella. N äin saavutetaan melko sopiva välityssuhde, m u tta viritys voi olla ep ä tarkka, m ikäli lanka pääsee liukum aan vetoakselin ym pärillä, kuten usein käy. L angan löystyessä asteikkokaan ei enää p id ä paikkaansa, m u tta voidaan k o rjata yksinkertaisim m in siirtäm ällä vetolankaan kiinnitettyä osoitinneulaa. U sein täm ä on syytä tehdä jo uudelle vastaanottim elle, jo tta sen asteikko näyttäisi oikeita lukem ia. K o tiv astaan ottim en asteikko ei sellaisenaan ole läheskään aina riittäv ä D X -kuuntelijalle, m u tta asteikon tarkentam inen eli kalibroim inen on helppoa, kuten m yöhem m in esitetään. Äänenvärinsäätöä, joka kotiradioissa m elkein aina on, voi D X -kuuntelija käyttää jonkin v erran apunaan yrittäessääp välttyä interferenssiääniltä. M ikäli esiintyy korkeita tai m atalia häiriöääniä, voi n äitä yrittää vaim entaa äänenvärinsäädöllä. A sem ien V alintatarkkuus eli selektiivisyys riippuu vastaanottim essa ennen kaikkea sen v älitaajuusasteen kaistanleveydestä. T ä m ä ei yleensä kotivastaanottim illa ole paras m ahdollinen, ja m ikäli asem ien V alintatarkkuus on ilmeisen huono, olisi vastaanotin syytä huoltaa. Yksi parannusm ahdollisuus on käyttää ns. Q -kertojaa, joka voidaan liittää vastaanottim een kuten preselektorikin m u u ttam a tta kytkentää. Q -k erto jien kytkentäkaavioita ja ra kennusohjeita on julkaistu useissa lehdissä, ja niitä on saatav an a myös v alm iina rakennussarjoina. N iiden raken tam in en saattaa olla helpoin ta p a saad a aikaan m erkittävää p aran n u sta kotivastaano ttim en om inaisuuksiin. M onia erikoislaitteita, jo ita D X - k uuntelija kaipaisi, ei tavallisessa kotivastaanottim essa ole. T ällainen on mm. BFO (beat frequency oscillator), joka on välttäm ätön sähkötyksen ja SSB:n vastaanotossa ja josta lisäksi on hyötyä asem an kantoaallon ta aju u d e n m ä ä rityksessä. K idekalibraattori on sekin m elko tarpeellinen kotivastaanottim en käyttäjälle, m ikäli h ä n aikoo m ä ärittä ä asem ien lähetystaajuudet kätevästi v astaan o ttim en asteikolta. A ivan yksinkertaisim m issa vastaanottim issa kidekalibraattorilla ei ju u ri ole käyttöä, koska m m. sen an tam a t kalibrointim erkit voivat olla lähellä toisiaan asteikolla ja sen avulla saad aan vain k arkea arvio taajuudesta. V aikka näitä lisälaitteita ei tavallisessa kotivastaanottim essa ole, kuuntelija voi kuitenkin rakentaa niitä itse ja siten p ara n taa vastaanotintaan, m ikäli h än h alu aa teh d ä radiostaan m ahdollisim m an hyvän D X -vastaanottim en. K irjallisuusviitteissä s. 54 on esitetty m uutam ia k irjoja, joissa käsitellään m m. lisälaitteid en rakentelua.
Liikennevastaanottim et Timo Kajamaa L iikennevastaanottim et ovat am m attim aisessa tietoliikenteessä käytettäviä vastaano ttim ia, m u tta lisäksi on h a r rastelijoiden käyttöön ta rk o itettu ja vastaanottim ia, jotka voidaan lukea tähän ryhm ään. M aallikoilla on yleensä k ä sitys, että kaukaisten asem ien kuu lem inen edellyttäisi erikoislaitteita, siis liikennevastaanotinta. N äin ei ole, sillä hyvän kotivastaanottim en herkkyys voi olla yhtä hyvä kuin liikennevastaanottim en, ja kaukainen heikkotehoinen asem a voi ku u lua siitä aivan y h tä selv än ä ja voim akkaana kuin liikennevastaanottim esta. K uun telu tulok set riip puvatkin lähes yhtä paljon itse k u u n telijan taidosta kuin vastaano ttim en om i naisuuksista. Silti on m onia seikkoja, joiden takia yhä useam m at D X -k u u n telijat ovat hankkineet kuunteluvälineekseen liikennevastaanottim en. Seuraavassa tutkim m e, m inkälainen on liikennevastaanotin ja m itä hyviä puolia siinä on v errattu n a tavalliseen kotiradioon. K u va 13. Y ksin k ertaisen liik e n n e v a sta a n o t tim en lohkokaavio. Tekninen rakenne K uvassa 13 on esitetty tyypillinen liikennevastaanotin lohkokaaviona. K aaviossa esitetyssä vastaanottim essa on yksi sekoitusaste, siinä on siis vain yksi välitaajuus. A ntennin virityslaitteen a on yksinkertaisesti kondensaattori. Suurtaajuusvahvistin vahvistaa a n tennista tulevia rad io taaju isia v ärä h telyjä, ja lisäksi se on viritetty toim i m aan vain h alu tu lla taaju u della, jolloin m uut taaju u d et, kuten p eilitaaju u det, vaim entuvat ja vastaanottim en signaalikohinasuhde paranee. ST-asteesta lähtevä sam oin kuin oskillaattorista saatava signaali viedään sekoittim een, ja sekoituksen tuloksena saadaan näiden kahden signaalin taajuuksien erotus eli välitaajuus. Se on vakiotaajuus, m inkä ansiosta sitä on helppo käsitellä edelleen. V älitaajuusvahvistin on kiinteästi viritetty tälle vakiotaajuudelle, ja tä m än vahvistinasteen hyvyydestä riip p u u su u relta osin koko vastaanottim en selektiivisyys. V älitaajuusasteessa voidaan kaistanleveyttä, siis sam alla vastaanottim en selektiivisyyttä, säädellä esim. sopivalla kaistanpäästösuodattim ella tai Q -kertojalla. P eilitaajuusvaim ennus on sitä p arem pi m itä suurem pi on välitaajuus. K oska kuitenkaan v älita aju u tta ei m ielellään teh d ä kovin suureksi, käytetään
45 usein k ah ta tai kolm ea v älitaaju u tta peilitaajuusvaim ennuksen p ara n tam i seksi. Sam alla säilytetään vahvistim en m uut tarv ittav at om inaisuudet. T o i nen välitaajuus on tavallisesti n. 450 khz, ja ensim m äinen voi olla n. 10 k ertaa suurem pi. P aras P eilitaajuusvaim ennus saav u tetaan siten, että ensim m äinen v älitaajuu s v alitaan suurem maksi kuin vastaanottim en kuuntelualueen ylin taajuus. H u o n o n peilitaajuusvaim ennuksen voi m uuten todeta p arh aiten kuuntelem alla m ahdollisim m an korkeilla taajuuksilla. Sen sijaan keskiaalloilla, kun välitaajuus ja signaalitaajuus ovat yhtä suuret, ei peilitaajuusasem ia ju u ri voi havaita. L iikennevastaanottim en vakiovarusteisiin kuuluu B FO (Beat Frequency O scillator). Sen avulla saadaan m o du loim aton kantoaalto (sähkötysm erkit tms.) kuuluviin äänenä, joka syntyy B F O :n ta aju u d e n ja k an to aalto taaju u den erotuksena. Se voidaan säätää sopivan korkuiseksi äänitaajuudeksi. B F O :n avulla voidaan myös SSB-signaali saada ilm aistuksi tavallisella A M - ilm aisim ella, m u tta hyvä tulos vaatii käytännössä hankalaa B F O :n ta a ju u den ja suurtaajuusvahvistuksen säätöä. Myös v astaanotinta kalibroitaessa B FO on tarpeen, koska kidekalibraattorista saatava kan toaalto on yleensä m oduloim aton. T ällöin B F O säädetään 0-asentoon ja interferenssiääni kuullaan, kun vastaanotinta v iritetään kalibrointitaaju u d e t m olem m in puolin, m u tta täsm älleen kalibraattorin an tam an kantoaallon kohdalla on hiljainen kohta. B F O :n ta aju u d e n säädön avulla voi m itata k ahd en lähekkäin olevan asem an kantoaaltojen välisen taajuuseron, jos ero ei ole kovin suuri. T ä m ä v aatii jonkin v erran h arjo itu sta ja jon k inlaisen taajuusasteikon (esim. ± 5 kh z:n) tekem isen B F O dle. Sam oin voidaan B F O :ta käyttää apuna, kun m ä ärätä än radioasem an tarkkaa ta a ju u tta, m ikäli esim. kantoaallon voim akkaim m an kohdan löytäm inen on m uilla keinoilla vaikeata. K idekalibraattori on valm iina useissa liikennevastaanottim issa; tosin sen käyttötarve riippuu vastaanottim esta. Suurissa dollarivem peleissä k o rjata a n asteikon pienet lukem avirheet tarvittaessa kalibraattorin avulla ennen kuin ryhdytään kuuntelem aan, m u tta tavallisen vastaanottim en om istajalle kidekalibraattori on tarpeellinen työväline. Ilm an sitä h ä n jo u tu u h a p u i lem aan ja arvailem aan ta a ju u tta likim äärin. K idekalibraattorin kallein ja heikoin osa on kvartsikide. Se on ns. pietsosähköinen kide, jonka pituus m u u ttu u vaihtosähkökentän tahdissa ja joka om inaistaajuudellaan jo u tu u resonanssiin ja absorboi sähköenergiaa, m ihin perustuu sen toim inta tarkkana kalibrointilaitteena. K id että on syytä käsitellä varoen, m ikäli ryhtyy esim. k alib raatto rin vioittuessa etsim ään vikaa, ja tietysti myös jo kalibraattoria rakenneltaessa. K iteitä on saatavissa erilaisiin kalibrointitarkoituksiin, ja D X -kuuntelussa kätevim m äksi on osoittautunut 100 kh z:n kide, jolla saadaan kalibrointim erkit joka 100 kh z:n päähän. Lisäksi taajuudenjakaim en avulla voidaan aik aan saad a m erkkejä esim. 50, 25, 10 kh z:n kohdalle. A utom aattinen häiriönrajoitin eli A N L kuuluu varsin m oniin liikennevastaanotinm alleihin. K u untelijalle sen käyttö tu o tta a usein päänvaivaa, sillä voi olla vaikeata h av a ita sen v aik u ttav an p arantavasti kuuluvuuteen. Asem an kuuluvuutta eivät yleensä m itkään rajoittim et, suodattim et tms. p arannakaan, vaan päinvastoin niillä on pieni vaim ennus, joka hiukan heikentää asem an voim akkuutta. R ajo ittim et toim i v at estäm ällä hetkellisten voim akkaiden signaalien, etenkin paikallisista häiriöistä aiheutuvien rasahdusten pääsyn pientaajuusasteeseen. K u n voi-
46 m akas signaali saapuu rajoittim een, rajoitin autom aattisesti tukkii sen tien eteenpäin. S am alla se tukkii kyllä m u i denkin signaalien pääsyn hetkeksi, m u tta aika on niin lyhyt, ettei sitä k uuntelija huom aa. T oinen m ahdollisuus on teh d ä rajoitin taajuusselektiiviseksi: tukkeutum inen ta p a h tu u vain taajuuskaistan sillä osalla, missä häiriösignaali esiintyy. T ällä p eriaatteella toim ivia rajoittim ia on olemassa useita erilaisia, ja niitä käytetään m m. la a ja kaistaisissa tietoliikennejärjestelm issä, tuskin kuitenkaan vielä tavallisissa liikennevastaanottim issa. T ä m ä on kuitenkin esimerkki siitä, että liikennevastaanottim essakin voidaan m onia kohtia kehittää ja p a ra n ta a tulevaisuudessa. S-mittari on rakennettu näyttäm ään suhteellista k entänv oim ak k uu tta ja sam alla h elp o ttam aan asem an virityksessä kohdalleen, kuten näköviritysputki tavallisessa kotiradiossa. S-m ittari asetetaan näy ttäm ään nollaa, kun a n tenni on kytketty irti vastaanottim esta; siis sisäänm enevää signaalia ei ole. M ittari on joskus varustettu desibeliasteikolla. Se ilmaisee sisäänm enevän jän n itte en ja vastaano ttim en om an koh in a n suhteen logaritm isen arvon seuraavan kaavan m ukaan E s s = 20 log Ek T ässä E s = sisäänm enevä signaali ja E k = vastaanottim en om a kohina, ja log tark o ittaa 10-järjestelm än lo g aritmia. V oim akkuus saad aan yllä olevasta kaavasta db-lukem ina. K äy tä n nössä m ittariin on m erkitty desibelien sijasta arvot S = 0 9, jo ita radioliikenteessä voidaan yksinkertaisem m in käyttää voim akkuutta ilm aistaessa. L i säksi asteikkoa voidaan ja tk a a n o r m aalilla desibeliasteikolla niitä asem ia varten, joiden voim akkuus on suurem pi kuin S = 9. Koska desibeli on yleinen m itta, jo ta myöskin v alm istajat käy ttävät teknisiä tietoja julkaistessaan, on hyvä, jos D X -k u u n telija on suurin piirtein selvillä sen m erkityksestä. Desibeliarvo, kun on kysymys jä n n itteid en välisestä vertailusta, m ä ärätä än edellä esitetyn kaavan perusteella m äärääm ällä ensin logaritm i laskutikun tai taulukoiden avulla ja kertom alla logaritm i 20:lla. L ogaritm i kerro taan kuitenkin 10:llä 2 0 :n sijasta, m ikäli on kysymys tehojen välisestä suhteesta. N äin esim erkiksi vahvistuksien tai vaim ennuksien tehoarvoja voidaan kätevästi ilm oittaa desibelien avulla, esim. 3 db vastaa vahvistusta 2 ja 3 db vastaa tehon vaim enem ista puoleen (eli vahvistusta 1/2). E tenkin suurien ja pienien v a h vistusten esittäm inen on kätevää desibelien avulla. Pieni esim erkki: Ilm oitettava lyhyesti, m ikä on vahvistus, kun 1 μv jän n ite vahvistetaan siten, että saadaan 10 m V jännite. H eti n äh dään, että jän n ite on vahvistunut 10 000 -kertaiseksi. D esibeleinä se void aan ilm oittaa m äärääm ällä jä n n itte i den suhteeen logaritm i; saadaan 4, ja kertom alla se 2 0 :llä (koska on kysymys jän n itteistä) saad aan lopputulok- K uva 14. T rio 9 R -5 9 D E on o llu t tavallisin "jo k a m ie h e n liik e n n e v a sta a n o tin m aassam m e 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa.
47 seksi 80 db :n vahvistus. Oheisessa taulukossa on laskettu malliksi m u u ta m ien vahvistuksien ja vaim ennuksien desibeliarvot sekä jänn itteille että tehoille. V asem m assa sarakkeessa esitetty vahvistuksen arvo on sen absoluuttinen arvo, siis se, jo ta tavallisessa p u heessa käytetään, kun tarkoitetaan 10- kertaista tms. vahvistusta. Siinä arvo 1 tark o ittaa, että vahvistusta tai v aim ennusta ei tap ah d u, ja ykköstä p ien em m ät arvot m erkitsevät vaim ennusta. Taulukko 7. Jännitteen- ja tehonvahvistuksen desibeliarvoja. Vahvistus Jännitteen- Tehonvahvistus vahvistus 1000 60 db 30 db 100 40 db 20 db 10 20 db 10 db 1 0 db 0 db 0,1 20 db 10 db 0,01 40 db 20 db 0,001 60 db 30 db Päinvastoin kuin kotivastaanottim issa on liikennevastaanottim issa kiinnitetty erityistä hu o m io ta asteikon ta rk kuuteen ja toim intavarm uuteen. A m m attim aisessa käytössä on tavallista, että vastaanotin on voitava nopeasti v irittää tietylle taajuudelle, ja erikoistapauksissa voidaan tarvita hyvinkin tarkkaa ta aju u d e n m ääritystä. T av allisella kotivastaanottim ella täm ä on m ahdo to n ta. Y leensä ei esim. sotilaskäytössä voida lainkaan käyttää liikennevastaanottim ia, joissa on vetolangan avulla tehty asteikkom ekanism i ja erillinen hienosäätöviritys. U seim m at D X -kuuntelijat jo u tu v at kuitenkin tyytym ään tällaisella levityksellä v arustettu u n asteikkoon, koska tarkem m at esim. ham m aspyörävälityksellä varustetu t asteikot lisäävät laitteen hintaa kohtuuttom asti. T avallisesti m ekaaninen välitys on v aru stettu kahdella asteikolla siten, että pääasteikon lisäksi on sam aan m ekanism iin kytketty asteikko, jo ka n äy ttää jatkuvasti lukem ia 0 100 ja jonka avulla voidaan asem an taajuus m ä ä rä tä v errattain ta r kasti. L aboratorio- ja sotilaslaitteissa on tä tä asteikkoa kehitetty edelleen m m. varustam alla se vaihteella, siis k ahdella välityssuhteella, joista suurem p aa käytetään p ääsäätö n ä ja pien em p ää hienosäätönä. V aihtam inen ta p ah tu u m ekaanisella kytkim ellä esim. viritysnuppia vetäm ällä. Y leensä kaikkien edellä k u v attu jen asteikkojen lukem inen on melko h an k alaa kaikista parannusyrityksistä huolim atta, koska ne eivät ole tasajakoisia, v aan ta a ju u den m uuttuessa m u u ttu u sam aa ta a juuskaistaa kohden ta rv ittav a n asteikon pituus. T ästä tekevät poikkeuksen vastaanottim et, joissa kideohjatun paikallisoskillaattorin avulla saavutetaan asteikon lineaarisuus. Asteikko voi olla tällöin esim. 1 M H z:n levyinen ja tasavälisesti jaettu. Siirryttäessä alu eelta toiselle täm ä taajuusjako säilyy ja asteikolta on ain a suoraan lu e ttavissa k u un n eltav a taajuus. T ällaisia asteikkoja käytetään yleensä parhaissa liikennevastaanottim issa. Sähköiset komponentit Suurin osa tehdasvalm isteisista liikennevastaanottim ista on edelleenkin koottu käyttäen vahvistinasteina elektroniputkia. K okonaan transistoroidut liikennevastaanottim et eivät ole olleet kovin yleisiä, m u tta puolijohdekom pon en tteja on käytetty silti useissa piireissä. V iim e aikoina on m arkkinoille ilm estynyt useitakin vastaanottim ia, joissa on käytetty kanavatransistoreita (F E T ) suurtaajuusasteissa. K anavatransistorin om inaiskäyrästö m uistuttaa suurtaajuusvahvistim ena p aljo n käytetyn pen to din om inaiskäyrästöä, ja tä m än vuoksi k anavatransistoreilla varuste ttu vahvistinaste m u istu ttaa suuresti tavallista pentodivahvistinta. K anavatransistorin toim intakin m u istu ttaa jos-
48 sain m äärin elektroniputken toim intaa, ainakin se on lähem pänä sitä kuin tavallinen transistori. K anavatransistorissa varauksenkuljettajat kulkevat puolijohdekiteen läpi k ato d ilta an o dille, ja niiden kulkua säädellään kiteen ym pärillä olevaan toiseen puolijohdepalaan, hilaan, tuodulla jä n n itteellä. T odettakoon vielä, että kanavatransistorin sisäänm enoim pedanssi on e rittäin suuri, ja tä m än vuoksi se soveltu u m onenlaisiin eri tarkoituksiin, erityisesti hyvin pienten jä n n itteid en v ah vistam iseen, koska se ei aih eu ta liian su u rta kuorm itusta toim intapiirissään. K anavatransistorin historiasta voidaan todeta, että jo 1930-luvun alkupuolella sitä on pyritty to te u tta m a an käytännössä sekä Yhdysvalloissa että E n g lannissa ja että myös toisen m aailm an sodan jälkeen sitä on tu tk ittu aktiivisesti. T avallisen transistorin keksim inen (v. 1948) kuitenkin johti siihen, että kanavatransistori jä i vähem m älle h u o m iolle, ja vasta vuonna 1952 se to te u tettiin käytännössä. Senkin jälkeen se on sa a n u t kauan odotella pääsyään D X -kuuntelijoiden vastaanottim iin. Puolijohdekom ponenttien ylim m ät toim in tataaju u d et, joihin nykyisillä valm istusm enetelm illä päästään, ovat niin korkeita, että niiden avulla void aa n valm istaa kaikki D X -vastaanottimessa ta rv ittav a t piirit. Esimerkiksi planar-valm istustekniikan avulla, jo ta k äy tetään m m. kanavatransistorin valmistuksessa, p äästään n. 500 M H z:n taajuuksiin asti, kun sen sijaan aikaisem m in yksinom aan käytetyn valm istusm enetelm än, seosdiffuusion (engl. alloy-diffusion), teo reettinen ra ja ta a juus oli 10 M H z:n suuruinen. T aajuusom inaisuudet eivät suinkaan ole ainoat, jo tk a transistorin on tä y tettäv ä ollakseen käyttökelpoinen. N äm ä om inaisuudet riip p u v at tavallisessa transistorissa siitä, m istä puolijohdeaineesta se on valm istettu, m itä ep äp u h tau k sia siihen on lisätty ja m iten, onko se PN P- vai N PN -tyyppinen ja tietysti sen m ekaanisesta rakenteesta. T av allisim m in käytetyt puolijohdeaineet ovat p ii ja germ anium. Piin hyviä puolia ovat läm pötilankestävyys (m aksim i 150 300 C ), pienet estosuuntaiset vuotovirrat ja oksidoim ism ahdollisuus, jo ta käytetään hyväksi m m. planarvalm istustekniikassa. G erm an iu m in hyviä puolia ov at kiteen helppo p u h d istus ja valm istam inen, varauksenkulje tta jie n suurem pi liikkuvuus, jok a aiheu ttaa p arem m at taajuusom inaisuudet, m ahdollisuus suurem paan v irran vahvistukseen ja V H F -alueilla pien em pi kohina kuin piitransistorilla. M yös integroitujen piirien käyttö on täysin m ahdollista liikennevastaanottimissa, vaikka niitä ei yleisesti vielä käytetäkään. In teg ro itu p iiri on kom ponentti, jossa sekä aktiiviset osat, kuten transistorit, että passiiviset osat, kuten vastukset, induktanssit ja k ap a sitanssit, on valm istettu sam aan k ap paleeseen ja jossa piiri on valmiiksi kytketty. T avallisim pia vastaanottim issa käytettyjä integroituja piirejä ovat vahvistinyksiköt, jo ita käytetään suurtai pientaajuusvahvistim ina, m u tta vastaan o tin void aan lähes kokonaisuudessa valm istaa integroiduista kom ponenteista. In teg ro id u t p iirit valm isteta an puolijohdekiteestä diffusoim alla siihen tarv ittav ia epäpuhtausaineita kerroksittain käyttäen ap u n a valokuvauskalvoja, oksidointia ja syövyttäviä aineita. In teg roid u illa piireillä o n h a i tallisia om inaisuuksia, joidenka takia n iitä ei vielä kovin yleisesti ole sovellettu tavallisiin vastaanottim iin. T ä l laisia ovat m m. kom ponenttien väliset kapasitanssit ja rajo itetu t ja usein jä n nitteestä jyrkästi riip p u v at arvot. In te groituja piirejä käytetään lähin n ä laitteissa, joiden k om ponenttim äärä on suuri, jo ten voidaan säästää etenkin huoltotyön m äärää.
49 M yöskin passiivisten kom ponenttien, siis vastuksien, kelojen ja kondensaattoreiden, om inaisuudet vaik u ttav at siihen, kuinka hyvä vastaano tin on. M erkittäviä kom ponenttien om inaisuuksia ovat tällöin lä h in n ä niiden stabiilisuus, läm pötila- ja jän n iteriip p u v u u d et ja kohina. T avallinen m assavastus ei om inaisuuksiltaan sovellu hyvään vastaanottim een. Sen läm pötilariippuvuus ja kohina ovat suuret, stabiilisuus heikko, ja lisäksi valm istustoleranssi voi vaihdella melkoisesti. H iilikalvovastus, jo ta lienee kaikkein tavallisim m in käytetty vastaanottim issa, on om inaisuuksiltaan huom attavasti parem pi kuin massavastus. M etallikalvovastuksilla, jo ita myös on saatav ana, ovat em. om i naisuudet vieläkin parem m at. K o n d en saattoreista p a rh a ita ovat v astaan ottim iin polystyreeni- (styro flex), keraam inen ja kiillekondensaattori. K äy tä n nössä näiden kom ponenttien vaikutuksen vastaanottim en toim intaan voi h a v aita helposti. L äm m etessään v astaan otin "ryöm ii, ts. sen taaju u s m u u ttu u itsestään, m ikä jo h tu u kom ponenttien om inaisuuksien läm pötilariippuvuudesta. L äm m etty ään kin v astaanotin saatta a vielä ryöm iä, m ikä voi jo h tu a h u o nosta stabiilisuudesta tai, jännitteen vaihdellessa, jänniteriippuvuudesta. N äitä h aitto ja voidaan välttää valitsem alla vastaanottim een kom ponentteja, joiden stabiilisuus on m ahdollisim m an hyvä ja läm pötila- ja jä n n iteriip puvuudet m ahdollisim m an pienet. Piirejä voidaan suunnitella myös siten, että eri ko m ponenttien arvojen m u u t tum inen esim. läm pötilan m uuttuessa kum oaa toisensa eikä vastaanottim en taajuus m uutu. Om inaisuudet V astaanottim en eräitä om inaisuuksia pystytään m ittaa m a an, ja tä ten vastaan o tin ta voidaan arvostella ja sitä voidaan v errata m uihin v astaanottim iin m itattu jen arvojen perusteella. Lisäksi on suuri joukko om inaisuuksia, jo ita ei voida m itata, m u tta jotka ovat kullekin vastaanottim elle om inaisia ja vaikuttavat ratkaisevasti siihen, kuinka vastaanotin soveltuu D X -k u u n telijan käyttöön. M ittauksissa tavallisim pia yksikköjä on edellä esitetty desibeli. D esibelejä k äytetään m m. ilm oitettaessa v astaan ottim en herkkyyttä, selektiivisyyttä ja p eilitaajuusvaim ennusta. H erkkyys ilm oittaa, m illä sisäänm e no jännitteellä saavutetaan tietty signaalikohinasuhde. V a a d itu n signaalikohinasuhteen vähim m äisarvona p id e tä ä n liikennevastaanottiim ille yleensä 10 db:ä. Pienin sisäänm eno jännite, jolla täm ä signaalikohinasuhde (S /N ) saavutetaan, ilm oitetaan m ikrovolttein a (μv ). Siis esimerkiksi 2 μv / 10dB tark o ittaa, että k un an ten n ista saad aan 2 μv :n jän n ite vastaanottim een, saad aan v astaan o ttim en ulostulosta ta ju tta v a signaali, jonka S /N -suhde on 10 db. M ittauksia suoritettaessa on käytetyn m od ulaatio n oltava 30 %. M i ta tu t herkkyydet eivät aina ole täysin vertailukelpoisia, koska eräid en v aa tim usten m ukaan saavutettavan S/N - suhteen on oltava 12, 15 tai 18 db. Selektiivisyys on kahdella eri ta a ju u della saatavien jännitteid en suhde, ja myös se ilm oitetaan desibeleinä. S a m alla on ilm oitettava taajuuksien ero. E dellä esitettyyn S /N -suhteen y h tälöön (s. 46) sijoitetaan n im ittäjään jän n ite, joka saadaan vastaanottim esta signaalitaajuudelta, ja o so ittajaan jä n nite, jo ka saadaan, kun v astaano tin virite tää n esim. ± 5 kh z sivuun lähetettäv än signaalin taajuudesta. Jä n n itteiden suhde on pienem pi kuin yksi, joten sen logaritm i on negatiivinen. T ä stä seuraa, että selektiivisyys ilm oite ta a n usein desibeliarvona, jo n k a edessä on m iinus-m erkki. Siis esimerkiksi
50 60 d B /± 5 kh z tarkoittaa, että vastaan o tettav a signaali vaim entuu 60 desibeliä, kun vastaanotinta säädetään 5 kh z jom m alle kum m alle puolelle sign aalitaaju u tta. P eilitaajuusvaim ennus ilm oittaa, kuinka paljon heikom m in peilitaajuudella läh ettäv ä asem a k uuluu v astaan ottim esta kuin jos sam a asem a lä h ettäisi taajuudella, jolle vastaanotin on viritetty. Se on siis perustaajuudella ja peilitaajuudella lähetettävien yhtä voim akkaiden signaalien v astaan o ttim en ulostulossa aiheuttam ien jä n n itteiden suhde. K äytännössä täm äkin suhde ilm oitetaan desibeleinä, ja sekin on negatiivinen; siis esim. 50 db:n Peilitaajuusvaim ennus tarkoittaa, että peilitaajuudella lähettäv än asem an signaali on vaim entunut 50 db v e rrattu n a siihen, että sam a asem a läh ettäisi taajuudella, jolle vastaanotin on viritetty. 0 db :n Peilitaajuusvaim ennus puo lestaan tarkoittaisi, että asem a k u u luu yhtä hyvin p eilitaajuudellaan kuin varsinaisella lähetystaajuudellaan. H uom attakoon vielä, että tässä käsiteltäv ä peilitaajuus on om inaisuus, jo ka jo h tu u superin to im in taperiaatteesta, eikä p id ä kuvitella, että asem at todellisuudessa lähettäisivät p eilitaajuudellaan. Stabiilisuutta ja taajuuden lukem a- tarkkuutta on täm än hetken parhaissa liikennevastaanottim issa pyritty keh ittä m ää n pitkälle. Stabiilisuudella ta r koitetaan lyhyesti sanottuna vastaanottim en kykyä säilyttää kuunneltava taaju u s kohdallaan riip p u m a tta olosuhteiden m uutoksista, ku ten läm p ö tilasta ja jännitteestä. V astaa n o tettaessa SSB:tä p id etään vaatim uksena stabiilisuutta ± 30 H z, siis vastaan o t tim en taajuusvaihtelut saavat olla esim. taaju u d e lla 30 M H z enintään m iljoonasosan perustaajuudesta. H arrastelijakäyttöön tarkoitetuissa laitteissa täm ä voidaan saav u ttaa yleensä vain lyhyeksi ajaksi, m u tta am m attim aisessa käytössä on tä rk e ätä lisäksi pitkäaikainen stabiilisuus. V aatim ukset ovat v aik u ttaneet vastaanotintekniikan kehittym i seen, ja on syntynyt uusia ratkaisuja mm. entisen LC -paikallisoskillaattorin tilalle. Esimerkiksi D rake ja Collins vastaanottim ista on tu ttu kideohjattu paikallisoskillaattori ja lineaarinen asteikko. K ullakin kiteellä päästään vain n. 0,1 1 M H z:n taajuuskaistaan ja näin ollen tarv itaan paljon kiteitä koko lyhytaaltoalueen kattam iseen. T ästä syystä ja myös entistä parem m an stabiilisuuden takia käytetään eräissä vastaanottim issa osittaista tai täydellistä taajuussynteesiä. Se m uodostuu oskillaattorista, jonka toim intaa o h jaa toinen oskillaattori vertaim en avulla, ja asem ien valinta ta p ah tu u yleensä välitaajuusasteen säädöllä. A m atöörikaistoille tarkoitetuissa vastaanottim issa, kuten H allicrafters SX146:ssa ja D rake 4:ssä, on to teutettu osittainen taajuussynteesi suoraan säädettävän paikallisoskillaattorin avulla eikä säädettävää v älitaaju u tta tarvita. T äm ä on m ahdollista, koska am atöörikaistat ovat toistensa kerrannaistaajuuksia. O sittaisella taajuussynteesillä p äästään erittäin hyviin taajuusstabiilisuuksiin, k u ten esim. R acal R A 1220 ja Plessey 1551 -vastaanottim illa, joilla stabiilisuus on ± 2 Hz. Täydellisessä taajuussynteesissä kaikki ta a ju u d e t synnytetä än yhdestä läm pötilakom pensoidusta kideoskillaattorista. T a a ju u d en m u u tokset ta p ah tu v a t portaittain, koska viritykseen k äy tetään yleensä servom oottoria. Esim erkiksi M arcon i H 2900 -vastaanottim essa taajuusaskeleet ovat 1 H z:n, m ikä aikaansaa vaikutelm an ja t kuvasta säädöstä, ja stabiilisuus on ± 0,5 Hz. T a a ju u d e n lukem atarkkuus on vastaanottim issa rajo itettu m m. asteikon lyhyyden takia. Eräissä v astaan ottim issa on asteikko tehty käyttäm ällä film in p ä tk ä ä tai kiekkoa, jok a heijas-
51 tetaan ja su u ren n etaan siten, että asteikko voi olla m u u tam an m etrinkin pituinen. M erkittävää p arannusta lukem atarkkuuteen on saatu aikaan vasta digitaalisilla taajuuslaskijoilla. Laskija voidaan tark k u u d eltaan tehdä kuhunkin v astaanottim een sopivaksi. Myös dynaamisuudesta puhutaan, kun on kyse vastaan o ttim en o m inaisuuksista. D ynaam isuudella tark oitetaan vastaanottim en kykyä m ukautua toim im aan yhtä hyvin sekä suurilla että pienillä sisäänm enosignaaleilla. Hyvä dynaam isuus edellyttää m ahdollisim m an suurta lineaarisuutta vastaanottim en piireiltä alkupäästä välitaajuusasteeseen saakka. M ikäli dynaam isuus on huono, on seurauksena voim akkaiden signaalien ristim odulaatio heikkojen signaalien kanssa, ja syntyy kokonaan uusia signaaleja vastaanottim en ulostuloon. N orm aalien transistorien käyttö liikennevastaanottim ien suurtaajuusasteessa ja sekoittajana ei ole kovin yleistä. T äm ä jo h tu u dynaam isuudesta, joka saad aan parem m aksi m uilla ta voin, kuten kanavatransistoreilla ja diodisekoittajalla. K uva 15. E sim erkki liik e n n e v a sta a n o td m e n aluelevitysasteikon kalib roin n ista. K olm iom aiset p isteet on sa a tu k id e k a lib ra a tto rin avulla ja ristillä m erk ity t k uu lluista rad io asem ista. V aak a -asteik o lla on ta a ju u s, pystyasteik o lla v a sta a v a asteik o n lukem a. E sim. ta a ju u tta 9650 v a sta a lu k em a 55. Taajuusasteikon kalibrointi Y leensä vain p arh a id en liikennevastaan ottim ien taajuusasteikko on sellaisenaan riittävän tarkka ja kätevä D X - kuuntelijalle. M uihin vastaanottim iin jo u d u ta an tekem ään om a asteikko itse tai ainakin p ara n tam a an v an h an asteikon näyttäm ätarkkuutta. O n kyllä toinenkin keino, nim ittäin taajuusmittarin käyttö; jo tk u t kuuntelijat ovat onnistuneet hankkim aan v anhan ta a juusm ittarin. T ällaisia analogisia taajuusm ittareita on ollut saatavana mm. E nglannin m arkkinoilta parinkym m e nen p u n n an hinnalla. U udenaikaiset digitaaliset näyttöputkilla varustetut taajuuslaskim et eivät vielä ole p äässeet yleistym ään harrastelijapiireissä, m u tta kukaties jo lähitulevaisuudessa täm ä ratkaisee m onen D X -kuuntelijan kalibrointipulm at. T avallisen vastaan o ttim en taaju u sasteikon kalibrointi on paras teh d ä tunnetuntaajuisten signaalien avulla, siis tu n n e ttu je n asem ien ja, m ikäli m ahdollista, kid ekalibraattorien avulla. V a rustam alla vastaanotin esim. asteikolla 0 100 voidaan aluksi m itata joukko asem ia ja m erkitä m uistiin näiden ta a ju u d e t ja vastaavat asteikkolukem at. T äm än jälkeen p iirretään m illim etritai ruutupaperille havainnot esim. siten, että ta aju u d e t ovat pystyakselilla ja vastaavasti 0 100 asteikko vaakaakselilla. K uvassa 15 n äh d ä än esim erkkinä T rio 9R 59D E -vastaanottim en asteikon kalibrointi 31 m etrin yleisradiokaistalla. K u n m ittauspisteet on m erkitty paperille, p iirretä än suora, jo ka kulkee m ahdollisim m an hyvin kaikkien pisteiden kautta. R iip p u u kuitenkin taajuuskaistan leveydestä, saad aanko kuvaajaksi suora vai selvästi kaareva käyrä. M itä suurem pi on m itattu taajuusväli sitä selvem pi on kaarevuus kuvaajassa; asteikon reuna-alueessa syntyy usein lisää epälineaarisuuden
52 aih eu ttam aa kaarevuutta. K äytännössä riittäv ällä tarkkuudella k u v aajaa void aan kuitenkin p itää suorana usein esim. kokonaisen yleisradiokaistan alusta loppuun. K u n piirros on saatu valmiiksi, siitä voidaan lukea kaikkia h a lu ttu ja taajuuksia vastaavat asteikkolukem at ja päinvastoin. T ä m ä n jä l keen vastaanottim een voidaan tehdä esim. paperiliuska-asteikko, johon taajuuslukem at on m erkitty sopivin välein. T ällainen asteikko on hyvä tehdä sekä pää- että hienosäätöä varten. Jos vastaanottim essa on pyörivä asteikko, voi paperiasteikon tekem inen olla v aikeata, ja tällöin saattaa olla paras te h d ä vain taulukko, josta n äh d ä än ta a juuksia vastaavat asteikkolukem at, ja lisäksi erotusasteikko, joka ilm oittaa, m ontako m ittayksikköä vastaa esim. 10 kh z:n tai 100 kh z:n taajuusväliä. D X - k u u n telijan kan n alta erilliset taulukot, joista ta aju u d e t jo u d u ta an lukem aan, ovat jatkuvassa käytössä paljon aikaa vieviä ja hankalia, joten k an n attaa pyrkiä keksim ään asteikkojärjestelm ä, josta ta aju u d e t voidaan välittöm ästi lukea. Myös taajuudenjakaim ellista kid ekalib raatto ria voidaan käy ttää ositta in täydellisen asteikon sijasta; tällöinkin on syytä k iin n ittää huom iota erityisesti siihen, että kalibrointi käy nopeasti. T ä m ä voidaan to teu ttaa jä rjestäm ällä sopiva ohjauskytkin, jolla an te n ni voidaan kytkeä pois sam alla, kun kalibraattori kytketään päälle. Jos kalibrointisignaali on valmiiksi m oduloitu, ei tarvitse lainkaan kytkeä B F O :ta päälle vastaanottim essa kalibroinnin aikana. T ällö in kalibrointi voi ta p a h tu a todella nopeasti eikä v astaan o ttimessa kovin kum m allista asteikkoa ta r vitakaan.
DX-vastaanottim en hankinta Timo Kajamaa T avallinen kotivastaanotin riittää usein D X -ku u ntelijalle pitkäksikin aikaa, ja u u tta v astaan o tin ta hankkiessaan hänellä on jo m elko hyvä käsitys siitä, m inkälaisia vastaanottim ia on m arkkinoilla ja m inkälaisen h än itse tarvitsee. S aattaa kuitenkin sattua, että kotivastaanotin on niin h uo n okuntoinen, ettei siitä saa D X -vastaanotinta enää m illään, ja jo tällöin aloittelija jo u tu u p äättä m ä än, hankkisiko uuden vastaanottim en vai vieläkö yrittäisi kuunnella vanhalla kotivastaanottim ellaan. A loittelijan olisi tässä vaiheessa erittäin hyvä kääntyä jonkun kokeneen D X -kuuntelijan puoleen, joka pystyisi varm asti sanom aan, onko v an h a vastaanotin jo loppuunkuunneltu, ja joka sam alla neuvoisi u uden han k in nassa. N äin voidaan välttyä siltä erehdykseltä, että h an k itaan uusi ja kom eannäköinen laite, joka ei kuitenkaan tyydytä k uuntelijaansa ju u ri sen enem p ää kuin entinen kotivastaanotin. T äy tyy m uistaa myös että nim i liikennev astaanotin ei vielä tee radiosta ku n nollista ja että m arkkinoilla on ta r jolla m onenlaisia laitteita, joista jotkut parem m in, jo tk u t huonom m in ansaitsevat tä m än nim ityksen. Pelkkiin m a i noksiin ei tule luottaa, sillä näyttää siltä, että m itä yksinkertaisem pi on vastaan o tin sitä enem m än mainoksissa käytetään korulauseita ja vähem m än asiatietoja. M inkä hintainen vastaanotin? D X -vastaanottim ien h in n a t ovat m aassam m e yleensä korkeita ja asettav at rajansa tavallisen h arrastelijan m ahdollisuuksille. V aih telu a hinnoissa on kuitenkin paljon. T avallisesti liikennevastaanottim ien vähittäism yyntihin n at ovat Suomessa n. 20 50 % korkeam m at kuin valm istusm aassa. T oisaalta Suom esta on saatav ana jo i tak in vastaanotintyyppejä, joid en h in n at ovat m eillä halvem m at kuin m o nessa m uussa maassa. O n ilm eistä, että suom alaisten D X -kuuntelijoiden suuri joukko on saanut aik aa n tä m än poikkeuksen. V astaanottim ien hinnoittelu noudattelee tietysti p eriaatetta, jonka m ukaan m aah an tu o ja veloittaa om ien kulujensa lisäksi kohtuullisen voiton. N äm ä kulut kasvavat silloin, kun on kysymys vain m uutam asta laitteesta eikä suuresta sarjasta. K u n v astaan otin hankitaan, k a n n a tta a siis m iettiä, johtuuko sen korkea h in ta suurista m aahantuontikuluista vai onko laite itse korkean h intansa arvoinen. K äytetty vastaanotin V iim e vuosina on D X -kuunteluun
54 tark o itettu jen vastaanottim ien m äärä m aassam m e lisääntynyt huim asti, ja sam alla on käytettyjen vastaanottim ien ta rjo n ta lisääntynyt ja hinnatkin ovat ehkä h iu k an laskeneet. K äytetyn vastaan o ttim en voi saada hyvinkin h a l valla v errattu n a u uden laitteen h in taan. O sta ja jo u tu u tällöin tietenkin o tta m a a n kannettavakseen riskin toim innasta ja k o rjau ttam aan itse m a h dolliset viat. K äytetyn vastaanottim en hankkim inen tu tu lta D X -kuuntelijalta tai kerhotoverilta on varm asti edullisinta, koska tällöin laitteen todellinen kunto voidaan selvittää ja p ä ä ttä ä sopivasta hinnasta. O nneksi kuitenkin nykyaikaisissa vastaanottim issa esiintyy yleensä vain pikkuvikoja, joiden k orjaam in en ei m aksa kovinkaan paljon. T ä m ä edellyttää kuitenkin, että vastaan o ttim een on saatavissa sopivia v a raosia ja että on käytettävissä sen kytkentäkaavio. H yvin vanhoihin v astaan ottim iin ei nykyisin enää saa esim. uusia putkia, ja täm ä p u d o tta a suuresti niiden arvoa, sillä o n h an to d en näköistä, että ju u ri vanhim m ista laitteista näm ä osat ensin m en ev ät rikki. M u u ta m a t sodanaikaiset ns. surpluseli ylijääm ävastaanottim et ovat saavu t taneet m ain etta D X -kuuntelijoidenkin käytössä. Tällaisen laitteen h an k in taa ei voi kuitenkaan varauksetta suositella, sillä sen korjaam inen saattaa olla ylivoim aisen vaikeaa tai kallista. E räät laitteet ovat m aineestaan huolim atta täysin aikansa eläneitä eivätkä D X - vastaanottim ina yllä tavallisen liikennevastaanottim en tasolle m m. huonon selektiivisyytensä takia. Tavallisim pia vikoja, jo ita käytetyssä vastaanottim essa ilm enee, ovat vaihtokytkim ien toim intahäiriöt, jotka jo h tu v a t joko m ekaanisesta kulum i- m isesta tai koskettim ien h ap e ttu m i sesta. P oten tio m etrit vio ttu vat keskim äärin m uita kom ponentteja nopeam m in. M uistakin pikku yksityiskohdista voi päätellä, kuinka paljo n vastaan o tin ta on käytetty. Esimerkiksi on tu rh a a ostaa "uudenveroisena laitetta, jos sen asteikkolam put sattu v at olem aan lo p pu un palaneita, sillä lam p p u je n toim intaikä on sentään p ari tu h a tta tuntia. K irjallisuutta A dam s: Radio Circuits, F o u lsh am -S am s 1965. C o llin s-h e rtb e rg : The Radio Amateur s Handbook, T h o m a s Y. C row ell C o., N ew Y ork, 374 s. E asterlin g : Practical Radio Inside Out, B ern ard s. How to Improve your Shortivaue Reception, W o rld P u b licatio n s 1965, 68 s. Ja co b o w itz: Electronics for Everyone, W. H. A llen, L o n d o n. L u n d q v ist: Bygg själv för bättre DX, T ek n ik för A lla 1961, 144 s. O rr: Better Shortivave Reception. Orr: Radio Handbook, F o u lsh am Sam s, 896 s. The Radio Amateur s Handbook, A m erican R a d io R e la y L eag u e 1971, 644 s. (uusi p ain o s v u o sitta in ). The Radio Communications Handbook, R a dio Society of G re a t B ritain 1968, 809 s. R o sen th a l: Fundamentals of Radio, H o w a rd Sam s. S ch rö d er: Lyhytaaltokirja, T e k n iik a n M a a ilm a 1961, 120 s. Scroggie: Foundations of Wireless and Electronics, Iliffe 1971, 521 s. T ö rö : Vian etsintä ja radion korjaus, T e k n iikan M aailm a 1963, 270 s. V eh m as: Elektroniikka-askartelu, S e e p ra / W S O Y 1971, 217 s. W iio S om erikko: Nuorten radiokirja, T e k n iikan M aailm a, 207 s. W iio S om erikko: Uusi radiokirja, 1958. D X -k u u n telu ssa tav allisim m in k äy te tty je n lisä la itte id e n ra k e n ta m ista on selo stettu m m. kirjoissa H o w to Im p ro v e y our S h o rtw ave R e c e p tio n ja L u n d q v ist: Bygg själv för b ä ttre D X.
Nauhoittim et Timo Kajamaa D X -kuuntelijalle nauhoitin on tä r keä apuväline. H uonosti kuuluvia h a r vinaisia asem ia raportoitaessa siitä on paljon apua, ja lisäksi se on m ainio laite, jos h alu taan m uistella vanhoja ja kuunnella aikaisem m in kuuluneita asem ia tai esitellä m uille k u u ltu ja asemia. Lisäksi nauhoittim en om istajalla on m ahdollisuus la aje n ta a h arrastettaan tekem ällä n au h a rap o rtte ja tai läh ettää vaikkapa äänikirjeitä m uille D X -kuuntelijoille, m ikä saattaa olla erittäin antoisaa riip p uen tietysti rad io asem an tai k irjeenvaihtotoverin h alu k kuudesta vastata saam aansa äänikirjeeseen. Päävaatim ukset, jotka D X -k u u n telija asettaa nauhoittim elle, ovat ensinäkem ältä hyvin selvät: pitkä toistoaika, sopivat nauhannopeudet ja käyttövarmuus. Jos asiaa tarkastellaan lähem m in, huom ataan, että se onkin paljon m onim utkaisem pi, ja lopulta on pakko teh d ä kom prom issi u u tta n au h o itin ta valittaessa. K oska vaihtelu m ahdollisuuksia on paljon, käsitellään tässä vain hyvin lyhyesti D X -k u u n telun k annalta tärkeim piä seikkoja. N auhannopeudet N au h an n o p eu d et on standardisoitu, ja niistä tärkein tavallisessa kotikäytössä on 9,5 cm /s. T ä tä on yleensä syytä käyttää, m ikäli h alu aa ään en laadultaan hyvän nauhoituksen sekä nauh ara p o rttia että ään ik irjettä tehtäessä. R adioasem ien studiolaitteissa ei näin hidasta n o p eu tta käytetä, jo ten joskus asem alla ei kenties pystytä kuu ntelem aan D X -kuuntelijan läh ettäm ää n au hoitusta lainkaan. M ikäli nauhoittimessa on suurem pi nopeus, 19 cm /s, k an n a tta a tä tä tietenkin käyttää nauharaporteissa, erityisesti jos asem a h a lu aa rap o rtit nim enom aan tällä nopeudella. M u u ten n äin suurella nopeudella ei ole käyttöä D X -kuuntelussa. H itaam m alla nopeudella (4,75 cm /s) on sen sijaan hyvinkin p aljo n käyttöä D X -kuuntelussa, ja on erittäin suotavaa, että nauhoittim essa on täm ä nopeus. N au h aa säästävä kuuntelija tekee yleensä om at kuuntelunauhoituksensa tällä nopeudella ja vain nauh ara p o rtit yms. suurem m alla. Ä änenla ad u ltaa n 4,75 cm /s nauhoitus on kyllin hyvä, kun on kysymys ohjelm a- kohtien tunnistam isesta ja puheen selvillesaamisesta. Toistoaika T oistoaika on tietysti k ään täen verrannollinen nauhannopeuteen. Lisäksi se riippuu siitä, onko nauhoitin 2- vai 4-raitainen, käytetystä kelakoosta ja nauhatyypistä. O te ta a n p ari esimerk-
56 kiä: 2-raitaisella nauhoittim ella, johon m ahtu u 5 tuum an kela, voidaan nopeudella 9,5 cm /s ään ittä ä yhdelle 50 % nauhalle 90 m in u u ttia ohjelm aa. M u tta m ikäli pyritään m ahdollisim m an taloudelliseen nauhankäyttöön ja käytetään 4-raitaista n au h o i tin ta ja nopeutta 4,75 cm /s, m ah tu u sam alle 5 tuum an nauhalle ohjelm aa 6 tu n tia eli nelinkertainen m äärä. 4-raitaisuuteen liittyvät kuitenkin om at pikku haittansa, jo tk a käyttäjän on hyvä tietää. 4-raitaisella n au h o ittim ella ei voi yleensä poistaa 2 -raitaisella tehtyä äänitystä kokonaan, vaan raitojen väliin saattaa jä ä d ä entinen ohjelm a, joka ei kuulu 4-raitaisella lainkaan, m u tta kylläkin 2-raitaisella. Siis esimerkiksi vastattaessa 2-raitaiseen ään ik irjenau h aan 4-raitaisella on välillä n au h a äänitettävä tyhjäksi jollakin 2-raitaisella nauhoittim ella. 4-raitaisella nauhoittim ella ei tällöin tietenkään äänitetä m u u ta kuin ylin ja alin (1. ja 4.) raita, m ikäli nauhoitus on tark o itettu kuunneltavaksi 2 r aita i sellä nauhoittim ella. T oinen seikka, m ikä varsinkin 4-raitaisen nauhoittim en k äy ttäjän on syytä o ttaa huom i oon, on se, että nauhoituksen soittam inen jollakin toisella nauhoittim ella saattaa epäonnistua, m ikäli äänip ä ät eivät ole täsm älleen sam alla kohdalla m olem m issa, koska äänitetty raita on kapea. K uva 16. R a ito je n sija in ti kaksi- ja nelira ita ise lla n a u h o ittim e lla ään itety issä ä ä n i n auhoissa. N auhalaadut K u ten tu n n e ttu a kilpailevat m arkkinoista läh in n ä kahdentyyppiset n a u h at: korkealuokkaiset ja halvat nauhat. D X -kuuntelijan vaatim ukset h ä nen käyttäessään nauhoitinta apuvälineenä kuuntelussa eivät ole suuren suuret, ja n äin ollen h ä n voi hyvin käyttä ä halpaakin nauhaa. T ällaista n au h aa ostettaessa sattu u kuitenkin silloin tällöin, että n au h a on täysin kelvotonta, m u tta jos näin käy, on syytä v aatia uusia nauha. Ä änityksiä arkistoitaessa on syytä käyttää jotak in korkealuokkaista nauhaa, jo tta varm istuttaisiin siitä, että äänitys säilyy m a h dollisim m an hyvänä ja pitkään. Arkisto n au h an a on syytä käyttää m ieluum m in paksum paa kuin kovin o h u tta nauhaa, jotteivät n auhan kierrokset kelalla ollessaan m agnetoisi toisiaan. M yöskin se, että D X -käytössä n au h a jo u tu u kovalle rasitukselle, puoltaa paksum m an ja m ekaanisesti vahvem m an n au h a n käyttöä. Nauhoittim ien huolto Jo u u tta n au h o itin ta hankittaessa on syytä kiinnittää huom iota siihen, että laitteen huolto on hyvin järjestetty, ts. siihen on saatavissa varaosia ja tarvittaessa se voidaan viedä h u o l toon. Varaosien saanti on erittäin tä r keää, koska D X -kuuntelijan käytössä nau ho itin ei yleensä toim i aivan m o itteettom asti kovin pitkiä aikoja. U sein syntyvät viat ovat kuitenkin niin p ieniä ja helppoja korjata, että korjaukset voi tehdä itsekin kotona hankkim alla m aah an tu o jalta tarpeelliset varaosat rikkim enneiden tilalle. Yleensä tehtaat suosittelevat, että nauhoittim et olisi syytä huoltaa n. 1 2 vuoden välein, jo tta ne kestäisivät m ahdollisim m an k auan hyväkuntoisina. V io ttu neid en osien vaihtam isen li-
57 saksi voi tehdä m uitakin huoltotoim enpiteitä kotona. Ä änipäät on aika ajoin puhdistettava. N e voidaan puhdistaa tarkoitukseen valm istetulla aineella tai bensiiniin tai spriihin kostutetulla pum - pulitukolla. Ä änipäitä on syytä varoa n aarm u ttam asta, eikä niiden puh d istukseen saa k äy ttää m etallisia työkaluja. M uukin koneisto k aipaa puhdistamista, koska pölyn lisäksi mm. äänip äiden k au tta kulkevasta nau hasta irtoaa rautapitoista n au h an m agneettista ainetta. K oneiston niveliä yms. voi joskus säästeliäästi voidella vaseliinilla. V auhtipyörän laakerin ja m uiden pyörivien akseleiden voitelussa on eh d o t tom asti noudatettav a laitteen m ahdollisia huolto-ohjeita v ää rään p aik kaan jo u tu n eilla väärillä voiteluaineilla on taipum us tu h o ta koneiston vetohih n at tai aih eu ttaa m u ita vaurioita. N auhoittam inen ja nauhasto M itä sitten k a n n a tta a nauhoittaa? Jos on kysymys vain tavallisen ra p o r tin tekem isestä usein kuuluvalle asem alle, voi n au h o ittaa lyhyitä pätkiä kuten ohjelm akuulutuksia, ja näin saa helposti lisätyksi raporttinsa ta rk k u u t ta. N au h aa kuluu vähän, ja lisäksi se on helppo kuunnella uudestaan useaan kertaan, koska se on lyhyempi kuin alkuperäinen ohjelm a. Jokin m ielenkiintoinen tai kom ea kuulutus voidaan siirtää arkistonauhalle ja sen jälkeen n au h a voidaan k äy ttää uudestaan. M i käli sen sijaan asem a on poikkeuksellisen m ielenkiintoinen, k an n a tta a an taa n au h u rin pyöriä koko kuuntelun ajan. N auhoituksen käsittely jälkeenpäin on paljon han k alam p aa kuin edellä, sillä kuuntelu vie usein tuntikausia, ennen kuin hyvää rap o rttia syntyy. Asem aa kuunneltaessa ja nauhoitettaessa ei p i d ä ku itenkaan lu o ttaa siihen, että kaikki asiat selviävät n au h a a jälkeenpäin kuunneltaessa. N auhoitus on aina jo n kin v erran huonom pi kuin alk u peräin en ohjelm a. H uonosti kuuluvaa asem aa kuunneltaessa luullaan joskus, että ohjelm a selviää jälkeenpäin nauhalta, m u tta yleensä käykin niin, että puheesta ei saa sen enem pää selvää kuin ensim m äisellä kerralla, vaikka nau h oitusta kuunneltaisiin kuinka m oneen kertaan tahansa. M ikäli nauhoitus on poikkeuksellisen m ielenkiintoinen, sen voi säilyttää sellaisenaan alkuperäisellä nauhalla, m u tta yleensä on parem pi jälkeenpäin siirtää tehtyjä nauhoituksia erilliselle arkistonauhalle yhtenäiseksi kokoelmaksi, nauhastoksi. Pelkkiä k u u lutuksia sisältävällä kokoelm alla on tietenkin arvoa sikäli, että voi osoittaa m uille kuulleensa asem ia, m u tta lyhyet ohjelm an p ätk ät ovat paljon sisältörikkaam pia ja tarjoavat m yöhem m in p aljo n m ielenkiintoisem paa kuunneltavaa. N auhoitukset on tehtävä käyttäm ällä radioliitäntäjohtoa eikä m issään ta pauksessa m ikrofonin avulla. M uu tenkin on noudatettava nauhoittim en käyttöohjeita, jos haluaa, että äänite vielä useankin siirron jälkeen olisi hyvä. N auhoitusten siirtäm inen n au h alta toiselle n au h a rap o rttia tai arkistonauhaa tehtäessä vaatii kaksi nauhoitinta, ja tä h än usein kompastuukin koko puuha. T oisen nauhoittim en hankkim inen on tietenkin v arm in ratkaisu tä h än pulm aan, m u tta paikkakunnalla, jossa on useita D X - kuuntelijoita, on m ahdollisuus siirtää nauhoituksia yhteisvoim in kuuntelijoiden kesken. T äm än k in m ahdollisuud en puuttuessa on tietenkin m ahd o l lista leikata tärkeim m ät ja säilyttäm isen arvoiset kuulutukset erilleen ja koota vähitellen pätkistä om a arkiston auha. N au h o jen katkom ista olisi kuitenkin m ahdollisim m an p aljo n v ältettävä, sillä liitoksista ei yleensä ilm an k unnon apu v älin eitä saa kunnollisia.
58 Lisäksi n au h an p ätk än poistam inen voi vahingoittaa m uilla urilla jo olevia nauhoituksia. Nauharaportti R adioasem ille tu o ttaa yleensä p a l jo n lisävaivaa, jos ne saavat lukuisia n au h a rap o rtte ja tavallisten ra p o rttien lisäksi ja joskus niitä ei eh d itä ehkä edes kuuntelem aan. T ästä syystä onkin tarkoin harkittava, ennen kuin lä h ettää n auharaportin. Pienet asem at sen sijaan saattav at olla ta v a t tom an innoissaan, vaikka ne saisivat kuulla vain m u u tam an m inuutin p itu i sen pätk än om aa ohjelm aansa kuunneltuna jossain kaukaisessa maassa. Paras n au h a rap o rtti lienee koottu useasta eri näytteestä, joid en avulla v erra ta a n kuuluvuudessa m ahdollisesti ta p ah tu n eita m uutoksia. T ällainen ra p o rtti on syytä tehdä ainakin, m ikäli on kysymys ulkom aanohjelm aa lä h ettäv ästä asem asta. Silloin kun k u u luvuus on vain lyhytaikaista, eikä ta v an om aista k irjo itettu a rap o rttia saa syntym ään lainkaan, on n au h a rap o rtti paikallaan. Jos on syytä olettaa, että asem alla ei olla kovin kiinnostuneita nauharaporteista, on paras lä h ettää m ahdollisim m an lyhyt, jottei sen k u u n telem inen tuottaisi kovin p aljo n vaivaa asem alla. Jos nauhoituksen tarkoituksena on osoittaa asemalle, että on kuullut ju u ri h eidän ohjelm aansa, nauhoituksen on oltava riittäv än selvä. Asem ahenkilök u n ta ei ole to ttu n u t niin huonoon kuuluvuuteen kuin D X -kuuntelija eikä ehkä saa m itään selvää D X -kuuntelija n m ielestä hyvinkin kuuluvasta n a u hoituksesta. N auhoitukseen on p yrittävä sisällyttäm ään asem an kuulutus, m u tta hyvin kuuluneelle asem alle voi riittää pelkkä näyte k u u lu ttajan p u heesta asem alla kyllä tu n n etaan tu t tu ääni. N au h an voi lä h ettää kirjeessä p a h vin palalle käärittynä, m ikäli se on lyhyt. P item pi n au h a on syytä kelata pienelle (esim. 2 1/3 tuum an) kelalle ja p ak ata se ns. tavaranäytepussiin tai vastaavaan, jolloin sen voi postittaa pikkupakettina Suom esta kaikkiin m aihin. N au h akirjeitä varten k an n attaa hankkia m u rtu m atto m asta m uovista v alm istettuja äänikirjekeloja, koska ta vallisesta tukevastakin m uovista teh dyt kelat ovat käytännössä arkoja m u r tum iselle postikuljetuksen aikana. K irjallisuutta K. K ro g eru s: Nauhurit ja nauhoittaminen. S e e p ra /W S O Y, H elsin k i 1970.
Antennit Timo Kajamaa, Jukka Kivi, Jyrki K. Talvitie Antennin merkityksestä D X -kuuntelijan suunnitellessa p a rannuksia laitteistoonsa ajatukset pyöriv ät tavallisesti tehokkaam m issa vastaanottim issa ja erikoislisälaitteissa. T äm ä on aivan luonnollista, sillä D X - taito jen ja -kokem uksen kasvaessa h a lu taan, ettei ain ak aan laitteisto rajo ittaisi D X -m ahdollisuuksia. T odellisuudessa häitä m ahdollisuuksia rajo ittaa kuitenkin useam m in kuuntelijan om a puutteellinen D X -kokem us kuin v ajavainen laitteisto. O m an D X -kokem uksen yliarvioim inen ja laitteiston suorituskyvyn aliarvioim inen kun on tuiki tavallista. D X -kokem uksen m erkitystä D X -suorituskyvyn osana ei voi liikaa korostaa, m u tta toki laitteistolla on m erkitystä. T ässä yhteydessä pätee vanha sanonta, että ketju on y h tä vah v a kuin sen h eikoin lenkki. N iin p ä D X -u ran alkuvaiheissa on tärk ein tä suunnata huom io varsinaisten D X -ta ito jen keh ittäm i seen. V asta riittäv än D X -kokem uksen saavuttam isen jälkeen k an n a tta a ryhtyä unelm oim aan laitteiston p ara n n u k sista. N äin siitäkin syystä, että vasta riittäv än kokem uksen hankkim isen jä l keen osaa parem m in m ääritellä ne om i naisuudet, jo ita laitteistoltaan haluaa. Siksi ennenaikaiset liikennevastaanotinym. han k in n at eivät aina tuo odotettu ja tuloksia. L aitteiston parannuksilla ym m ärretä än useim m iten vain uuden, entistä tehokkaam m an vastaanottim en h a n kintaa, kidek alib raatto rin tms. lisälaitteiden rakentam ista jne. A ivan liian v äh än tullaan kiinnittäneeksi huom iota antenniin, joka vastaanotossa kuitenkin on lähes tasaveroinen lenkki D X -k o kem uksen ja vastaano ttim en suorituskyvyn ohella. A ntennien kehittäm iseen u h ra ttu vähäinen huom io on kyllä sikäli ym m ärrettävää, e ttä esimerkiksi k au punkioloissa m uut seikat kuin D X - kuuntelulliset tavoitteet sanelevat ne p uitteet, joissa an ten n ien rakentelu ylipäänsä on m ahdollista. Lisäksi D X - kuuntelijoiden an ten n ik u lttu u ri näyttä ä m uutoinkin olevan vielä kovin alhaisella tasolla. N äy tään tyydyttävän m ihinkä tah an sa johdonpätkään, joka roikkuu v äh än missä sattuu. Näissä puitteissa ei sitten enää olekaan ihm e, jos kuun telu teh o on eräänlaisella säästöliekillä. O tetaa n vain passiivisesti vasta a n sitä, m itä antenniin sattuu tulem aan, y rittäm ättäk ään itse aktiivisesti v aik u ttaa asiaan. U sein kuultuun kysymykseen siitä, m ikä on paras antenni, on täsm älleen y htä vaikeata an ta a yksiselitteinen vastaus kuin kysymykseen siitä, m ikä on p aras auto. V astaus riip p u u täysin siitä,
60 m ikä on aiottu käyttötarkoitus. E nnen kuin D X -kuuntelijan k an n a tta a aloitta a an ten n in rakentam inen, hän en on selvitettävä itselleen, m itä om inaisuuksia hän an tenniltaan haluaa. K u n ta r koitukseen sopivat antennityypit näin on ra ja ttu, on tutkittava, m itkä niistä ovat toteutettavissa käytettävissä olevien tilojen ja varo jen puitteissa. D X -u ran alkuvaiheissa, jolloin p eriaatteessa kaikki ennenkuulem attom at asem at ovat kiinnostavia ja tav o iteltavia, eikä k u u ntelija vielä ole erikoistunut m inkään ilm ansuunnan tai aalto alueen asemiin, on ''kaikkiruokainen eli ym pärisäteilevä yksinkertainen a n tenni varm asti edullisin ratkaisu. Y k sinkertaisuutta ei k uitenkaan pitäisi v e nyttää niin pitkälle, että tyydytään m u u tam an m etrin m ittaiseen vastaan ottim esta roikkuvaan johdonpätk ään tai läm pö p atteriin yhdistettyyn jo h toon. M ahdollisim m an korkealla sijaitseva ulkoantenni olkoon joka ta p au k sessa tavoitteena. O n aivan varm aa, että uuden vastaanottim en hankinnasta koituva hyöty on lähinnä psykologinen, jos an ten n ik u lttu u ri on läm pöpatteritasolla. D X -kokem uksen ja sitä m yötä eri asem atyyppien tuntem uksen lisääntyessä alkaa tavallisesti jokin ilm ansuunta, aseinatyyppi tai taajuusalue v iehättää m u ita enem m än. T ällain en erikoistum inen on an ten n in rak entajan k annalta sikäli hyvä asia, että tällöin an ten n ille asetettavat vaatim ukset saavat täsm ällisem m än m uodon kuin D X -u ran alkuvaiheissa. K u n vaatim ukset ovat täsm älliset, on helpom paa valita an ten ni, joka täy ttää näm ä vaatim ukset. A n tennin suorituskyvyn m aksim oim inen on sitä helpom paa m itä tarkem m in void aan m ääritellä se ilm ansuunta, josta signaalien h alu taa n tulevan voim akkaim m in, m itä tarkem m in voidaan m ääritellä se taajuuskaista, jolla an te n nin h alu taa n olevan tehokkaim m illaan, ja m itä vapaam m in antenni voidaan rakentaa. Jä lje m p än ä seuraava antennityyppien esittely ei pyri olem aan tyhjentävä D X -antennikokoelm a. Esittelyn tark oituksena on en nen m u u ta an taa lukijalle käsitys eräiden tavallisim pien D X - antennien toim innasta ja rakenteesta, jo tta h ä n osaisi v alita itselleen sopivim m an antennityypin. Sam alla tulevat an ten nien rakentam isen keskeiset ongelm at tutuiksi, ja lukijan on helpom pi om in voim in perehtyä siihen laajaan kirjallisuuteen, jo k a käsittelee an ten n e ja- A ntennikirjallisuutta luettaessa on syytä m uistaa eräs seikka. E tenkin radioam atöörien antennikirjallisuudessa p an n a an suuri paino antennien p itu u k sia käsiteltäessä sille seikalle, onko a n tenni neljännes-, puoli- tai kokoaallon tai niiden kerrannaisten m ittainen. A m atööreille, jo tk a käyttävät sam aa an ten n ia sekä vastaanottoon että läh ettäm iseen, on tä rk e ätä saada m ahdollisim m an suuri osa lähettim en tehosta taivaalle. T ällö in on an ten n in om an pitu u d en suhteella m ain ittu ih in aallonpitu u d en m ääräosiin suuri merkitys. L i säksi am atöörialueet ovat kapeita ja sijaitsevat m ääräty n kerrannaistaajuuden päässä toisistaan, jolloin antennin m ääräm ittaisuudella on suuri merkitys. V astaanotossa taas ratkaisee signaalikohinasuhde, jo ten D X -kuuntelijan k annalta ratkaisevim m iksi tekijöiksi tekijöiksi m uodostuvat säteilykuvion m uoto ja an ten n in vahvistus eri suunnista. K un an ten n ilta D X -käytössä lisäksi usein edellytetään toim intaa am a- töörialueita p aljo n leveäm m illä ta a juuskaistoilla, saavutetaan D X -k u u n telijan k an n alta edullisim m at säteilyom inaisuudet harvoin esimerkiksi jollakin neljännesaallonpituuden kerrannaisella. K aiken kaikkiaan on tärk eätä m uistaa, että an ten ni on vastaanoton kan-
61 n aita lähes y h tä tärk eä tekijä kuin vastaanotin. Eräissä tapauksissa jopa voi hyvin suunnitellulla ja rakennetulla a n tennilla h uo m attavassa m äärin korvata vastaan o ttim en pu u tteita. V astaavasti hyväkin vastaanotin voi ontua vajaatehoisena, kun ei ole vaivauduttu raken tam aan edes vähim m äisvaatim uksia tyydyttävää antennia. E nnen kuin syytät huonosta kuuluvuudesta vastaanotintasi tai suorastaan ryhdyt uuden h ankintapuuhiin, tutki ensiksi, kaipaisiko antennisi parantam ista. Se on joka tapauksessa halvem m aksi käyvä kuuluvuuden paran tam istap a kuin uusien vastaano ttim ien ostelem inen. Antennialan perustietoa J. K. T. Sähkömagneettisia käsitteitä. K u n lähetinantenniin syötetään tehoa, se säteilee synnyttäen ym pärilleen sähkömagneettisen kentän, joka etenee v a lon nopeudella antennista poispäin. Jos tähän kenttään tu o d aan toinen an ten ni. siihen indusoituu osa ken tän energiasta, ja se synnyttää antenniin sähkövirran. T äm än vastaanottoantenniin syntyneen jän n itteen suuruus riippuu kentänvoimakkuudesta, joka vallitsee antennin sijoituspaikassa. Se, kuinka suuri osa lähetetystä tehosta saadaan siirretyksi vastaanottim een, riip pu u toisaalta siitä, kuinka tehokkaasti antenni tä tä tehoa sieppaa, ja toisaalta siitä, kuinka pienin häviöin täm ä teho saad aan siirretyksi edelleen v astaan ottimeen. K entänvoim akkuuden m ittayksikkö on v oltti/m etri (V /m ), m u tta D X -asem ien signaalinvoim akkuudet yltäv ät usein vain tä m än yksikön m iljoonasosiin, s.o. m ikrovolttiin/m etri (μv / m ). A ntennin om inaisuuksista p u h u ttaessa käytetään tavallisesti ns. suhteellista pituutta, jolla tarkoitetaan antennin om an p ituuden suhdetta kuunneltavan asem an käyttäm ään aallonpituuteen. Esimerkiksi jos antennin pituus on 50 m etriä ja k uu nn eltav an asem an käyttäm ä aallonpituus on 60 m etriä, on a n ten n in suhteellinen pituus 50/60 = 0,833 aallonpituutta eli 0,833 lam bdaa eli 0.833 λ Aallonpituus riippuu taajuudesta seuraavan kaavan m ukaan: c = f λ K aavassa c = valon nopeus 300 000 000 m /s, f = taaju u s (H z) ja λ = aallonpituus (m ) vapaassa tilassa. T ä m ä n k aavan perusteella voi laskea, m ikä aallonpituus vastaa m itäkin ta a ju u tta. T ällä tavoin voi laskea myös h alu tu lle ta a juudelle sopivan anten n in pituuden. T oisaalta voidaan jo rak en n etu n a n tennin om inaisuudet selvittää jollakin taajuudella, kun lasketaan yo. kaavojen avulla an ten n in suhteellinen pituus. A ntenniin indusoitunut jännite pyritä ä n siirtäm ään vastaanottim een siten, että siirtäm inen ei aih eu ta signaalin tarp eeto n ta heikentym istä. Siirtäm iseen käytetään siirtojohtoa, joka on valm iste ttu siten, että se säteilee m ahdollisim m an väh än hukkaan antennista saatua tehoa. Siirtojohto p y ritään tekem ään lyhyeksi, jo tta sen aih eu ttam a vaim ennus olisi m ahdollisim m an pieni. E räiden sähköteknisten lakien johdosta teho ei siirry an ten n ista siirtojohtoon ilm an vaim ennusta, ellei ole huolehdittu antennin ja siirtojohdon välisestä sähköisestä sovituksesta. V astaava sovitusta vaativa kohta on siirtojohdon ja vastaanottim en välillä.
62 Säteilyominaisuudet. K äytännössä an ten n in rakenteesta johtuu, että se ei v astaanota kaikista suunnista saapuvaa säteilyä sam alla tavoin, v aan on h e r kem pi m äärätystä suunnasta saapuvalle säteilylle. T ä tä antennin suuntaherkkyyttä voidaan käyttää hyväksi sijoittam alla antenni siten, että herkin suunta on kohti kuunneltavaa asem aa, tai siten että epäh erk in suunta on kohti h ä iritsevää asem aa. A ntennin suuntaherkkyyttä voidaan havainnollisim m in kuvata säteilykuvion avulla. K oska vastaanotettaessa ja lähetettäessä antenni toim ii teoriassa sam alla periaatteella, p ätevät sam at säteilykuviot m olem m issa tapauksissa. V astaanotettaessa vo id aan ajatella säteilykuvion m aksim ien olevan niitä suuntia, joista antenni v astaan o ttaa säteilyä parhaiten. Säteilykuvio esitetä än yleensä pysty- ja vaakatasoleikkauksena an ten n in todellisesta kolm iulotteisesta avaruussäteilykuviosta. Säteilykuvio p iirretään usein ym pyrädiagram m iin, jon k a kehälle on m erkitty suunta- tai korkeuskulm a ja jo n k a säteen suunnassa on kentänvoim akkuusasteikko. Asteikko on usein tasavälinen 0... 1, jolloin säteilykuviosta voi suoraan lukea suhteellisen kentänvoim akkuuden eri suunnissa. A ntennin säteilykuvion m uoto voi olla sellainen, että siinä on selvästi n ähtäviä voim akkuudeltaan erilaisia säteilysuuntia, jotka ovat m uodoltaan keilam aisia. T äm än johdosta p u h u ta an an ten n in pääkeiloista ja sivukeiloista. K eilojen välissä on mimmejä tai suorastaan nollakohtia. K un tiedetään keilojen suunnat ja suuruudet sekä nollakohdat, on an ten n in suuntaam inen h a lutulla tavalla m ahdollista. A ntennin om inaisuuksia voidaan myös lyhyesti k uvata ilm oittam alla esimerkiksi sen pääkeilan suunta ja leveys sekä sivukeilojen suunnat ja suuruudet. K oska eri antenn eilla saad aan sam asta sähkökentästä siepatuksi eri suuruisia m ä äriä tehoa, voidaan sanoa, että jollakin antennilla on vahvistusta v errattu n a toiseen antenniin, jos sen sieppaam a teho on suurem pi. N äin ilm oitetaan an ten n ien keskinäinen tehokkuus. V ertailu an ten n in a käytetään etenkin vanhem m assa kirjallisuudessa puoliaaltodipolia. U udem m issa ju lk aisuissa esiintyy v ertailuantennina ym pärisäteilevä (ns. isotrooppinen) antenni. P uoliaaltodipolin vahvistus isotrooppiseen an tenniin v e rra ttu n a on 2,14 desibeliä (db ), m ikä voidaan vahvistuksia laskettaessa tarvittaessa o tta a h uo m i oon. Antennin korkeudella m aan pinnasta m ita ttu n a on suuri merkitys an ten nin säteilykuvion m uotoon. Jos m aa on hyvin johtavaa, sen vaikutusta voidaan tarkastella korvaam alla se antennin peilikuvalla m aan p in n an suhteen. A n tennin ja sen peilikuvan ( = m aa) m uodostam an antenniryhm än säteilykuvio ei ole sam a, kuin jos antenni olisi yksinään vapaassa tilassa. T ästä johtuu, että antennin säteilykuviota m ä ä rä ttä essä olisi o tettav a huom ioon sen korkeus m aasta ja m aan laatu. K uvassa 17 on esitetty lanka-antennin pääkeilan ja ensim m äisen sivukeilan suuntakulm a pystytasossa, kun antennin korkeus m aasta vaihtelee, ja kun m aa on o letettu täysin johtavaksi. D X -kuuntelijan kannalta vaikeutena asiassa on se, että antenni yleensä olisi sijoitettava varsin korkealle, jo tta saavutettaisiin tarpeeksi pieni korkeuskulma (10 15 ) D X -yhteyksiä varten. Jos antenni on m atalalla, se säteilee pääasiassa ylöspäin. D X -asem ien aallot saapuvat loivassa kulmassa, joten ylöspäin säteilevä antenni on D X - kuuntelijalle huono ratkaisu. Jos dipoli sijaitsee puolen aallonpitu u d en korkeudella, sen pääkeilat ovat noin 30 asteen kulm assa m aah an näh-
63 K uva 17. A n te n n in k o rk e u d e n v aik u tu s m ak sim ien ja n o lla k o h tie n korkeuskulm iin. (E h y t viiv a = m aksim i, k atk o v iiv a = m i n im i) den. T äm ä on jo varsin hyvä tulos D X - kuuntelijan kannalta. Y leensä an ten n in olisi sijaittav a v ä h in tä än neljännesaallonpituuden korkeudella m aasta. Keskiaalloilla, joilla aallonpituudet ovat satoja m etrejä, tä m ä epäilem ättä tu o tta a käytännöllisiä vaikeuksia, m u tta keskiaalloilla ongelm at ovat yleensä m uualla kuin signaalinvoim akkuudessa, ja siksi m inim ikorkeuden to te u tu m a tta jääm isellä ei ole ratkaisevaa m erkitystä. Sen sijaan suurem m illa taajuuksilla (ja siis pienem m illä aallonpituuksilla) k an n a tta a n ä h d ä vaivaa an ten n in nostamiseksi riittä v än korkealle, eivätkä v aa d itu t korkeudetk aan yleensä ole ylivoim aisia saavuttaa. U sein an ten n in korkeuden lisääm i sellä saavutetaan jo selvästi havaittava signaalinvoim akkuuden lisäys. Syöttöominaisuudet. Jo edellä p u h u ttiin antennin sovituksesta ja siitä, että epäsovitus aih e u tta a teh o n heijastum ista takaisinpäin. Erityisesti lähetin an ten n it pyritään sovittam aan siten, että heijastuksia ei ta p ah d u, vaan m a h dollisim m an suuri teho m enee antennin k au tta taivaalle. V astaanotossa sovitusta ei pidetä aivan yhtä tärkeänä, koska se ei ole yleensä ratkaiseva tekijä asem an kuulumiselle. V aikka sovitus olisi huono, siis osa saapuvasta tehosta heijastuisi takaisin, saattaa heikkokin asem a kuulua, jos antenni on m uuten sopiva asem an vastaanottam iseen. S u u rin syy siihen, että D X -k u u n telijan a n tennissa jo u d u ta an tyytym ään huonoon sovitukseen, on se, että antennin sovitus p ystytään tekem ään hyvin vain kap ealla taajuuskaistalla. J o tta an ten n in ja siirtojohdon sovitus olisi hyvä, tulisi niiden im pedanssien olla yhtä suuret. Esimerkiksi puoliaaltodipolin syöttöim pedanssi on v a paassa tilassa noin 73 ohm ia, jo ten siihen voidaan liittää vaikkapa 75 ohm in koaksiaalijohto siirtojohdoksi. Sovituksen aikaansaam isen edellytyksenä on siis se, että toim itaan vain taajuuksilla, joilla dipolin pituus ei poikkea kuin v äh än puolen aallon pituudesta. D X - k u u n telija käy ttää dipoliaan tavallisesti kuitenkin useilla eri taajuuksilla, jo l loin sen suhteellinen pituus m uuttuu. Sam alla m u u ttu u myös syöttöpisteim - pedanssi siten, että se ei enää ole 73 ohm ia, vaan jokin m uu im pedanssi, joka m ääräytyy ta aju u d en perusteella. Jos siirtojohto on edelleen 75 ohm in jo h toa, syntyy an tenn in ja siirtojohdon liitokseen epäsovitus, joka aih eu ttaa sen, että osa an ten n in sieppaam asta tehosta h eijastuu takaisin ja säteilee an ten nista pois. Myös siirtojohdon ja vastaanottim en sisäänm enon im pedanssien tulisi olla yhtä suuret, jo tta tehoa ei heijastuisi takaisin. T ässä kohdassa im pedanssit kuitenkin on helppo sovittaa toisiinsa antenninvirittim ellä. Rakenteellisia seikkoja. M ah d o llisuudet an ten nien rak en telu un ja v aatim ukset niiden rakenteen suhteen riip p u v at suuresti ym päristöolosuhteista. K aupunkitalossa voi luvan saam inen om an an tenn in pystyttäm iseen olla kivien takana, etenkin jos talossa jo on yhteisantenni. V aatim uk set anten n in
64 m ekaaniselle kestävyydelle ovat myös h u o m attav at, sillä antennin on oltava rakenteeltaan sellainen, että se ei voi aih eu ttaa vahinkoa ym päristölleen. L i säksi antennin asentam inen korkean kerrostalon katolle voi olla h arrastelijalle liian vaarallinen tehtävä. K aiken kaikkiaan voivat vaikeudet k au p u n k i ym päristössä olla niin suuret, että on pakko tyytyä yksinkertaiseen antenniin. M aaseud u lla asuvan on paljo n helpom p a a löytää antennilleen sopiva sijoituspaikka. A ntennijohdoksi sopii p arh aiten m o nisäikeinen kuparikaapeli, jo ta valm iste taan an ten n eja varten. Se on m ekaanisesti kestävintä, ja se sopii m uiltakin om inaisuuksiltaan p arh aiten antennien rakentam iseen. S itä on saatavana mm. Suom en D X -L iiton D X -tarvikepalvelusta. A ntennin voi myös teh d ä k u p arilangasta ( 0 1,5 2,5 m m ), jo ta myyd ään rautakaupoissa. A ntennieristim i- nä on paras käyttää ns. m unaeristim iä. Jos an ten n in rakenne niin vaatii, voi käyttää m uitakin eristim iä kuten eräitä m uovilevyjä, nailonlankaa tai pylväseristim iä. A ntenni eristetään m olem m ista p äistään tavallisesti 2 3 m una- K uva 18. L a n k a -a n te n n in p itu u d e n v aik u tu s m ak sim ien ja n o llak o h tien su u n ta k u l m iin vaakatasossa. K uva 19. M u n a e ristim e n k äy ttö an te n n i- lan g an eristäm isessä. eristim ellä. D ipolin osien väliseen eristykseen riittää 2 m unaeristintä. T avallisim m at siirtojohdot, joita käytetään, ovat koaksiaalijohto ja parijohto. K oaksiaalijohdon om inaisim pedanssi on melko pieni (50 125 Ω ). K au p asta saatavalla parijohdolla ominaisim pedanssi on tavallisim m in 200 300 Ω. P arijohdon im pedanssi riippuu sen jo htim ien keskinäisestä etäisyydestä. T ä m ä m ä ärää im pedanssin ala- ja ylärajoiksi noin 75 ja 1000 Ω lyhytaaltoalueella. N oin 600 ohm in siirtojohto voidaan rak en taa itse siten, että vedetä än 1 m m m paksuiset jo h tim et 7,5 cm :n etäisyydellä toisistaan tai 2 m m m paksuiset jo h tim et 15 cm:n etäisyydellä toisistaan. Siirto jo hd on v alin ta riip p u u an ten n in syöttöim pedanssista ja siitä, halutaanko aikaansaada jollakin taajuuskaistalla oikein sovitettu an te n nin ja siirtojohdon liitos. K oska koaksiaalijohto ja p arijohto eivät säteile, saad aan m ahdollisim m an suuri osa a n tennin sieppaam asta tehosta siirretyksi vastaanottim een. T oisaalta ne myösk ään eivät vastaanota signaaleja, siis esimerkiksi häiriö itä kulkutiensä v a r relta, joten niiden käyttö siirtojohtona on edullista. U seat anten n it vaativat toim iakseen kunnolla m aajohdon. A ntennin ylijännitesuojaa v arten tarvitaan myös m aajohto ja lisäksi vastaanottim en alusta tai kotelo on hyvä suojam aadoittaa. N äin etenkin jos laite on om atekoinen, jo tta vältyttäisiin vaarallisilta kosketusjä n n itte iltä verkkoon kytketyissä laitteissa. Jos h alu taan käyttää hyväksi m aatasoa ja an ten n in peilikuvaa m aan suhteen, on m aadoituksen oltava eri-
65 tyisen hyvä. N äin on m m. pystyantenneilla, joiden syöttöpiste on m aan p in nalla, jolloin antenni toim ii dipolina yhdessä m aan kanssa. H yvä m aadoitus te h d ää n u p o ttam alla m aahan useita m aadoituspisteestä säteittäin lähteviä johtim ia. N iiden p i tuus voi olla esimerkiksi neljännesaallon tai puoliaallon p itu in en taaju u d ella, jolla an ten n ia tavallisim m in käytetään. V ähem m än rakennusm ateriaalia tarvitaan, jos m aadoitus tehdään putkenkappaleen tms. avulla, m u tta tä l löin ei m aadoitus ole y h tä tehokas. P aljon riippuu kuitenkin siitä, m illainen on sen m aan laatu, johon m aadoitus tehdään. H yvin johtavaan, siis esim. kosteaan m a ah a n voi teh d ä paljon yksinkertaisem m an m aadoituksen kuin huonosti johtavaan. E rä ä t antennityypit v aativ at toim iakseen edullisim m alla tavalla hyvän m aadoituksen. M ahdollisten ylijännitteiden purkam i sen vuoksikin m aadoitus k an n attaa te h d ä niin hyvin kuin m ahdollista. A n tennin ja siirtojohdon välisen liitoksen tekoon on syytä kiin n ittää a n tennia rakennettaessa riittävä huom io, sillä liitosta ei ju u ri pääse korjailem aan sen jälkeen, kun antenni jo roikkuu vapaassa tilassa (toivottavasti) väh in tä än neljännesaallon korkeudella. M itä vaikeam m at olosuhteet ovat (k au p u n ki- tai teollisuusym päristö savukaasuineen tm s.), sitä huolellisem m in o n liitos tehtävä. Periaatteessa an ten n in ja siirtojohdon välisen liitoksen voi teh d ä k iertäm ällä siirtojohdon p aljastettu a jo h d in ta sopivan m atk an antennivaijerin päälle, ju o ttam a lla liitoksen tai tekem ällä puristusliitoksen. K iertäm ällä tehty liitos on syytä suo jata sään vaik utu sta vastaan esimerkiksi m aalaam alla, m u tta saatavana on myös ns. sulatesukkaa. Se on m uovisukkaa, jolla peite tään liitos, ja jo n k a voi sen jälkeen esim. tulitikulla läm m ittäm ällä sulattaa tiiviisti liitoksen päälle. Ju o ttam alla tehdystä liitoksesta on syytä sanoa, että juotos ei kestä m ekaanisia rasituksia, jo ten ne eivät saa kohdistua itse juotokseen, joka sekin on m u u ten syytä suojata vaikkapa eristysnauhalla. Puristusliitoksen voi teh d ä esimerkiksi hylsyllä, jonka sisällä sekä antennijohto että siirtojohto puristetaan ruuvilla tiukasti toisiinsa. O n syytä huom ata, e ttä ru u vin k ärjen ja johtim ien väliin olisi asete tta v a suojalevy, ettei ru uv i kiristettäessä ruhjo johtojen o h u ita säikeitä. A ntenni, siirtojohto ja liitoskappaleet olisi teh täv ä aina sam asta m etallista, ettei liitoskohtaan pääse syntym ään m i tä än an ten n in toim intaa haittaavia sähkökem iallisia reaktioita. D ipolia rakennettaessa on h u o m attava, että siirtojohtoa ei saa vetää niin viistosti syöttöpisteestä v astaan o ttim een, että vetorasitus kohdistuu vain p arijohdon toiseen johtim een. Lisäksi siirtojohdon kulku liian lähellä itse dipolia voi aih eu ttaa häiriöitä antennin toim intaan. D ipolin siirtojohdon tulee laskeutua om alla painollaan vapaasti riittäv än alas, ja vasta tä ä ltä se vied ää n vastaanottim een. Siirtojohdon vienti seinän tai ikkunankehyksen läpi on periaatteessa h elp po toim enpide, m u tta siinä on syytä m uistaa eräs seikka. L äpivientireikä on p o rattav a viistoon siten, e ttä ulkoseinässä oleva reikä on alem pana kuin sisäseinässä oleva reikä, ettei vesi sateella juoksisi siirtojohtoa m yöten talon sisään! T. K. Tärkeim m ät antennityypit L-antenni. L -a n te n n i on varm asti ta vallisin D X -kuuntelijoiden käyttäm ä antenni. Se on rak en teeltaan yksinkertain en ja ongelm aton. Se on helppo ra k en taa ja helppo sijoittaa. K u n se lisäksi on m oneen su u n taan säteilevä, so-
66 veltuu se erityisen hyvin aloittelevan D X -kuuntelijan antenniksi. Sam alla se sopii kokeneen D X -kuuntelijan yleisantenniksi. K uva 20. L -a n te n n i. Rakenne. L -antenni m uistuttaa ulkonäöltään ylösalaisin käännettyä L- kirjainta. Se teh d ään vaakasuorasta johtim esta, jo n ka p ää h än liitetään kohtisuora siirtojohto. Siirtojohto voi olla sam aa m ateriaalia kuin an ten n in v aakasuora osa, ja koska se vastaanottaa radioaaltoja, se toim ii antennin osana. L -an ten n in pituus on siten vaakasuoran ja pystysuoran osan yhteenlaskettu pituus. Pituuksien keskinäisellä suhteella ei siten ole suurta m erkitystä. Jos h a lu aa elim inoida siirtojohdon vaikutuksen, voi käyttää p arijo h to a tai koaksiaalijohtoa. K u va 21. L -a n te n n in v a a k a su o ra n osan säteilykuvio, k u n a n te n n in p itu u s on kaksi a a llo n p itu u tta. A n te n n ila n k a on k uvassa pystysuorassa. Säteilyominaisuudet. L -antennin säteilyom inaisuudet ovat tavallisen D X -kuuntelijan k an n alta hyvin ongelm attom at, sillä antenni vastaanottaa kaikista suunnista lähes sam alla tav alla. E ri suuntien välisiin pieniin eroihin ei tässä ole ta rv e tta paneutua. Säteilyn polarisaatiolle ei täm ä antenni ole herkkä. L -antennin suhteellisen p itu u den lähetessä ta i alittaessa 1 λ sen säteilykuvio vaakatasossa m u istuttaa k ah deksikkoa, jo n k a m inim it ovat an ten nin suunnassa. Suhteellisen pituuden kasvaessa kahdeksikon silm ukat liusk oittuv at useam piin osiin ja m atalo i tuvat. M uutokset ovat kuitenkin suhteellisen vähäm erkityksisiä D X -k u u n telijan kannalta, etenkin kun ne ta p a h tu vat laajalla taajuuskaistalla (0,5. 1 0 λ). Syöttöominaisuudet. L -antennin im pedanssi vaihtelee käy tettäv än ta a ju u d en m ukaan välillä 200... 2000 Ω. Jos L -antennista siis h alu taan ottaa kaikki teho irti, on käytettävä antenn inv iritin tä siirtojohdon ja vastaan o ttim en välissä. Dipoli. D ipoli lienee toiseksi eniten käytetty D X -antennityyppi. Se sopii sellaiselle D X -kuuntelijalle, jolla on selvä käsitys siitä, m istä suunnasta ja m illä taajuuskaistalla antennin h aluaa olevan parhaim m illaan, ja jolla lisäksi on riittäv ä tila täm än antennin rakentamiseksi. D ipolilla on om inaisuus, e t tä tarkasti m ito itettu n a sillä on suuri vahvistus tiettyihin suuntiin ja selvät nollakohdat. Rakenne. D ipoli on tehty vaakasuorasta langasta, joka on katkaistu keskeltä. K um p ik in osa on sitten kytketty om an siirtojohtim ensa välityksellä vastaanottim een, jossa tällöin olisi periaatteessa oltava sym m etrinen anten n iliitäntä. S iirtojohdon on siis o ltava kaksinapaista, joko parijohtoa tai koaksiaalijohtoa. S iirtojohdon pituus voi olla m ielivaltainen, m u tta häviöi-
67 K u v a 22. D ipoli. den pienentäm iseksi se olisi syytä tehdä m ahdollisim m an lyhyeksi. A ntennin lä heisyydessä siirtojohto olisi pidettävä kohtisuorassa an ten n iin nähden. D ipolia rakennettaessa on otettava huom ioon se, että an ten n i on suurim m an teh on varm istam iseksi m ito itettava suhteellisen tarkkaan. Siksi antennin ripustam iseen tarv itaan m äärätty vähim m äistila. Lisäksi antenni on voitava asettaa tarkalleen oikeaan suuntaan, m inkä lisäksi on o tettava huom ioon, että siirtojohto tulee an ten n in keskipisteestä. D ipolin keskipisteen olisi siten sijaittava lyhim m ällä m ahdollisella etäisyydellä vastaanottim esta. Säteilyom inaisuudet. D ipolin te hokkain to im in ta-alue on välillä 0,5... 1,35 λ D X -käytössä tehokkain toim intapiste on 1,28 λ, jolloin keila on hyvin kapea ja vahvistus vapaassa tilassa suurim m illaan. Suhteellisen p i tu u d e n tästä kasvaessa pääkeila liuskoittuu, jolloin vahvistus pienenee, ja säteilyom inaisuuksien h allin ta ylip ään säkin vaikeutuu. D ipoli toim ii vain yhdellä polarisaatiolla. D ipoli on suunnattava siten, että dipolin om a suu n ta on kohtisuorassa h a lu ttu a kuuntelusuuntaa vastaan. T o i nen m ahdollisuus on käyttää säteilykuviosta ilm eneviä nollakohtia tai m i nim ejä häiritsevien asem ien vaim ennukseen. K u v a 24. P u o lia a lto d ip o lin säteilykuvio. K u v a 23. D ip o lin kesk ik o h d an rak en n e. A n te n n ila n g a t ja siirto jo h d o n voi k iin n ittä ä m yös su o raan keskellä olevaan eristelevyyn.
68 Syöttöomin aisuudet. Puoliaaltodipolin im pedanssi on 73,1 Ω ja toim intaalueen yläpäässä 1,28 λ:n kohdalla jo noin 1000 Ω. M yöskin dipoli siis vaatii antenninvirittim en, m ikäli dipolista h a lu ta a n sa ad a suurin m ahdollinen hyöty. R adioam atöörien antennikirjallisuudesta peräisin on virheellinen käsitys p uoliaaltodipolin erityisen hyvistä om i naisuuksista. T ässä yhteydessä on syytä K u va 25. D ip o lin säteilykuvio, k u n a n te n n in p itu u s on 1,28 a a llo n p itu u tta. jälleen korostaa sitä, että rad io am atö ö rien tarp eet poikkeavat erittäin paljon D X -kuuntelijoiden tarpeista. P uoliaaltodipolin m yönteisin om inaisuus on im pedanssin sopivuus. Sen im pedanssi on 73,1 Ω, jolloin siirtojohdoksi sopii hyvin 75 ohm in pari- tai koaksiaalijohto. N äin saav utettu etu on kuitenkin kyseenalainen, koska im pedanssi on sopiva vain kapealla taajuuskaistalla. S uh teellisen p itu u d en edelleen pienentyessä 0,5 λ:sta im pedanssi edelleen p ien e nee. M yös vahvistus pienenee, vaikka keilan m uoto säilyykin. K ehäantenni. K eskiaaltoalue asettaa D X -k u u ntelijalle aivan erityisiä v aikeuksia antennien rakentam isessa S uuret aallonpituudet m erkitsevät useim m iten myös suuria antennim ittoja. K äytettävissä olevat tilat sallivat h a r voin kovin m ittavien antennien raken tam isen, m inkä lisäksi kustannukset kohoavat m onen ulottum attom iin. K ehäantenni pienine m ittoineen on jo tästä syystä erinom ainen ratkaisu keskiaaltokuuntelijalle. K u n lisäksi otetaan h u o m ioon se, että antennista voi tehdä käännettävän, on kehäantenni eli looppi todella suositeltava ratkaisu keskiaalloista kiinnostuneille. Keskiaaltokuuntelussa ongelm at eivät yleensä ole signaalinvoim akkuuden alueella, eikä kehäantennin vahvistus olekaan sen vahvin puoli. K ehäan tennia käytettäessä ei p y ritäkään suuntaam aan sen pääkeilaa kuunneltavan asem an suuntaan, vaan päinvastoin pyritään nollak ohtaa hyväksikäyttäm ällä vaim en tam aan häiritsevä asema. Rakenne. K eh äan ten n in rak entam iseen tarv itaan antennijohtoa 0,08 λ pienim m än käy ttö taaju u d en m ukaan laskettuna. T ä m ä jo h to k ierretään sopivan kehikon päälle. K ehikon läpim itta p y ritään saam aan m ahdollisim m an suureksi, ja vaikka ym pyrän m u o to onkin edullisin, neliön m uoto riittää. K uva 26. K e h ä a n te n n in rak en n e yksink e rta iste ttu n a.
69 ni v iritetään resonanssiin h alutulle ta a juudelle. A ntennisilm ukoiden väliin an ten n in keskelle tulee ns. linkkisilm ukka, jonka päih in kytketään siirtojohto. Silm ukoiden välim atka kehikolla on noin 5 10 langan läpim ittaa. K u va 28. K e h ä a n te n n in säteilykuvio. K uva 27. K e h ä a n te n n in m e k aan in en ra kenne. K eh än ym pärysm itaksi sopii 4 m etriä. K eh äan ten n in rakentam isessa keskeinen seikka on sym m etria. Se on rak en n ettav a jo k a suhteessa niin sym m etriseksi kuin m ahdollista. T ä m ä m erk itsee mm. sitä, e ttä ns. linkkisilm ukka tulee keskelle varsinaisten antennisilm ukoiden väliin. V arsinainen antennijohto kierretään kehikon päälle, ja joh d o n p ää t yhdistetään säätökondensaattoriin, jonka suuruus keskiaaltoalueella on noin 500 pf. S äätökondensaattorilla k eh äan ten K ehikon voi helpoim m in rakentaa puusta, ja neliöm äisen kehikon kulm iin tulevat silm ukoiden u ra t on parasta te h d ä van eriin tai sopivaan m uovilevyyn sahaam alla. T ällö in eivät silm u kat pääse liikkum aan. T oinen m ahdollisuus on rak en taa k eh äanten n i käyttäm ällä kehikkona ym pyrän m uotoon ta iv u te ttu a kuitulevyä tai m u u ta sopiv aa levyä. T ä h ä n voi silm ukat kiinnittä ä liim aam alla tai levyyn porattu jen reikien k au tta viedyllä m uovinarulla tms. Säteilyom inaisuudet. P eriaatteeltaan kehäantenni m u istu ttaa dipolia, sillä säteilykuvio on sam an k altain en sillä erotuksella, että sähkö- ja m agneettikentän suunnat ovat vaihtuneet keskenään. K eh äan tennin säteilykuvion m aksim it ovat silm ukkojen tasossa ja m in im it kohtisuorassa an ten n ia vastaan. K eh äan ten n in pienestä koosta jo h tu u, että se ei ole y h tä tehokas kuin
70 dipoli, m u tta viritettävyytensä ja k ää n nettävyytensä ansiosta se on paljo n te hokkaam pi kuin m ikään m ielivaltainen johdonpätkä. N äillä seikoilla on suurta m erkitystä keskiaalto- ja tropiikkialueilla, joilla antennin koko m uulloin tulee häiritsevän suureksi. Syöttöom inaisuudet. K eh ä an te n nin im pedanssi on erittäin pieni, milliohm ien luokkaa, joten siirtojohtona on k äytettävä m ahdollisim m an pieni-im pedanssista johtoa. Siirtojohto on kaksinapaista, ja antennin sisäänm enon vastaanottim essa olisi periaatteessa oltav a sym m etrinen. Ellei näin ole, kytketä ä n toinen n ap a an ten n iliitäntään ja toinen n ap a m aadoitusliitäntään. M aatasoantenni. Jos k ään n etään puoliaaltodipoli pystyyn, ja tark astellaan sen säteilykuviota, h u o m ataan, että vaakatasossa antenni säteilee yhtä hyvin kaikkiin suuntiin. Pystytasossa säteilykuvion m aksim i on kohtisuorassa an ten n ia vastaan, siis horisontin suunnassa. M inim it ovat suoraan ylös ja K u va 29. M a a ta so a n te n n i. alas antennista. D X -antenniksi pystyyn käännetty puoliaaltodipoli sopii erittäin hyvin, koska se vastaanottaa m atalalta saapuvia aalto ja ja kaiken lisäksi yhtä hyvin kaikista suunnista. Pystyyn sijoitetu n puoliaaltodipolin toinen puolisko voidaan korvata peilikuvallaan, kun antenni sijoitetaan m aan pinnalle. N äin saadaan puoliaaltodipoli, jonka korkeus onkin enää vain neljännesaallon verran. R akenne. N eljännesaallon m ittaisen pystyantennin tekem inen lyhytaaltoalueelle on m ahdollista, m ikäli on käytettävissä riittäv än korkea tuki, jo hon antenni voidaan kiinnittää. K un tehokkuus riip p u u oleellisesti m aado i tuksen hyvyydestä, on siihen k iinnitettävä erityistä huom iota. Ideaalinen ratkaisu olisi m ahdollisim m an m onta antennin alapäästä säteittäin lähtevää puoliaallon m ittaista jo hd in ta. M a a doituksen sijasta voidaan k äy ttää keinotekoista m aatasoa. T ä llä tavoin saad aan etenkin suurilla taajuuksilla k äy t tökelpoinen pienikokoinen antenni. N eljännesaallon m ittaisen piiskan alap äästä lähtee k uvan osoittam alla ta valla neljä tai useam pia neljännesaallon m ittaisia säteilijöitä. S iirtojohtona toim ii piiskasta lähtevä koaksiaalijohto, jonka m etallisukka yhdistetään m aatasoon. T ällain en antenni m aatasoineen vo id aan sijoittaa vaikkapa ta lon katolle. Esim erkiksi 13 m etrin kaistalle m ito itettu n a piiskan pituus on vain noin 3 m etriä. Säteilyom inaisuudet. D X -k u u n telijaa kiinnostavilla korotuskulm illa an tenni on ym pärisäteilevä ja pystypolarisaatiolla toim iva. M aatasoantenni on dipolin ta p a a n kapeakaistainen. Syöttöom inaisuudet. Kts. dipoli. K irjallisuutta H. M e n d e: Antennit. T a m m i, H elsin k i 1961. The A.R.R.L. Antenna Book. A m erican R ad io R elay L eague, N ewington, C onn. 1972.