TIEDOTUS 6/2013 12.12.2013. Puheenjohtajan mietteitä



Samankaltaiset tiedostot
TIEDOTUS 5/ SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteet, sivu 1 Tapahtumia, sivu 2. Syyskokouksen pöytäkirja, sivut 2-3

TIEDOTUS 2/ Puheenjohtajan mietteitä

TIEDOTUS 1/ Puheenjohtajan mietteitä

TIEDOTUS 6/

TIEDOTUS 5/

Muuttuvassa maailmassa on tuttua ja turvallista muistaa että jotkut asiat eivät muutu. Esimerkkinä on vaikka kesän tulo.

TIEDOTUS. VR Sähkötekniset -STY ry 6/ SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteet, sivu 1 Tulevia tapahtumia, sivu 2 Opintomatka Italiaan

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

Sääli, että alalta puutuu tehokas ja näkyvä keulakuva. En tiedä johtuuko puuttuminen kyvyistä vai haluista.

TIEDOTUS 2/

Matkalle lähtijöiden on hyvä muistaa hoitaa kansalaisuusvelvollisuutesi ennakkoon, on kunnallisvaalipäivä.

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015

TIEDOTUS 4/

TIEDOTUS. VR Sähkötekniset -STY ry 5/

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Pasilan alueen rakentaminen on myös alkamassa nopeassa aikataulussa kerrostaloineen ja toimistotiloineen.

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

VR Sähkötekniset -STY ry TIEDOTUS 5/

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

Aika lauantai klo Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

TIEDOTUS. Puheenjohtajan mietteitä

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

TIEDOTUS 3/

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika alkaen klo 19.

Aika: klo Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

JÄSENYHDISTYSTEN MALLISÄÄNNÖT. Yhdistyksen kotipaikka on HELSINGIN kaupunki ja toimialueena Suomen valtakunnan valtiollinen alue.

Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5)

Kokouksen alussa oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi.

1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Jyri Hämäläinen avasi kokouksen kello

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN HELSINKI flug-hallitus@flug.fi

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

VR Sähkötekniset -STY ry TIEDOTUS 3/

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

Esityslista

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kristian Rasehorn ja Juho-Petrus Nieminen

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Ville Hurmalainen avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

VR Sähkötekniset -STY ry TIEDOTUS 1/

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt

Suomen 6mR- liitto ry:n vuosikokous 2015

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

VR Sähkötekniset -STY ry TIEDOTUS 6/

Oikeustieteiden ainejärjestö. järjestäytymiskokous. Aika: Paikka: Kirkkokatu 18, Joensuu

Kristillinen Eläkeliitto ry

VR Sähkötekniset -STY ry TIEDOTUS 2/

Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka NIMI JA KOTIPAIKKA

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

VR Sähkötekniset -STY ry TIEDOTUS 5/

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Kytäjä Golf ry. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu. Toimintasäännöt

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, klo 19:00.

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa (sisältää muutokset)

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS. Aika klo Paikka Kokoustila Kataja, Järjestökatu 10

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

Aika: sunnuntai , klo Paikka: Jyväskylä, Hotelli Scandic, Vapaudenkatu 37

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT

Suomen Varsijousiampujat ry. TOIMINTASÄÄNNÖT

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

Transkriptio:

1 SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteet, sivu 1 Tapahtumia, sivu 2 Syyskokouksen pöytäkirja (tarkastamaton), sivu 2 Toimintasuunnitelma 2014, sivu 3 Armenian ja Georgian matkakertomus, sivut 4-5 Jussin palsta, sivut 6-7 Hallitus, sivu 8 TIEDOTUS 6/2013 12.12.2013 Puheenjohtajan mietteitä Vuosi 2013 on kohta puoliin kääntymässä muistojen uumeniin. Vuosi jää mieliin varsin repivänä. Uutisista saimme kuulla uudestaan ja uudestaan meneillään olevista tai päätyneistä YT menettelyistä. YT kierre osui pahasti myös yhdistyksemme jäseniin Corenetin myynnin yhteydessä. Usean jäsenemme työsuhde päätyi irtisanomisiin. Onko jo aika, että rautatiealan TES sopijaosapuolet ottavat mallia Teollisuuden palkansaajat Ry:tä? Yhdistyksessä on jäsenenä yli 700 000 palkansaajaa, asentajasta asiantuntijaan. Mukana on myös Veturimiesten Liitto! Joukko on niin suuri, että esimerkiksi Elinkeinoelämän Keskusliitto, jopa maan hallitus, kuuntelee yhdistyksen näkökantoja. Rautatiealalla toimivien toimijoiden on hyvä yhdistää rivejään ja harkita vakavasti mallin ottamista Teollisuuden palkansaajat ry:tä. Eritoten kun on nähty mikä työelämän muutoksen henki on. Päätökset tulevat nopeasti ja niistä ei neuvotella. Jatkossa malli lienee samansuuntainen. Tiedotteen sivulta kaksi löydätte erilaista tietoa yhdistyksen tulevasta toiminasta. Yhdistyksen syyskokouksen tarkastamaton pöytäkirja löytyy myös sivuilta kaksi ja toimintasuunnitelma vuodelle 2014 sivulta kolme. Alkuvuodesta hallitus kokoontuu ja miettii mihin suuntaan yhdistyksen toimintaa kehitetään. Kunniapuheenjohtajallamme Juhani Pitkäsellä on mielenkiintoinen ehdotus palstallaan työnimellä ylijännitesuoja. Kevään opintomatkalle on muutamia paikkoja vapaana. Mikäli lennoilla on tilaa, niin mukaan vielä mahtuu. Matkaohjelma löytyy tiedotteesta nro 5. On aika kiitää lopuillaan olevasta vuodesta 2013 ja toivottaa Teille, arvoisat jäsenet, Hyvää ja Rauhaisaa Joulunaikaa sekä menestyksellistä pelikautta 2014 Arto Isomäki Puheenjohtaja

2 Tapahtumia 2013 helmikuu tiedote nro 1 maaliskuu (tarkentuu myöhemmin) tutustuminen Oulun uuteen huoltohalliin maaliskuu (tarkentuu myöhemmin) vuosikokous Riihimäki huhtikuu tiedote nro 2 huhtikuu 27.4 2. opintomatka Minsk Vilna kesäkuu tiedote nro 3 elokuu tiedote nro 4 syyskuu 23 26.9. opintomatka suunnitella InnoTrans Berlin messuille Berliiniin lokakuu tiedote nro 5 lokakuu (tarkentuu) syyskokous (paikka tarkentuu myöhemmin) ja syyskokousmatka joulukuu tiedote nro 6 SYYSKOKOUS Aika; 26.10.2013 klo 10.00 Paikka; Helsinki, Ravintola Vltavan kabinetti Läsnä; 25 jäsentä 1 Avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Arto Isomäki avasi kokouksen klo 10:00. 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3 Järjestäytyminen Kokouksen järjestäytyminen: Kokoukselle valittiin puheenjohtajaksi Jari Arvonen. Kokouksen sihteeriksi kutsuttiin Tero Muje. Pöytäkirjan tarkastajaksi valittiin Liisa Nummela ja Sauli Takala, jotka toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina. 4 Esityslista Hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. 5 Puheenjohtajan valinta vuodeksi 2014 Ehdotettiin ja kannatettiin Arto Isomäkeä, joka valittiin yksimielisesti tehtävään. 6 Varapuheenjohtajan valinta vuodeksi 2014 Ehdotettiin ja kannatettiin Johanna Wärettä, joka valittiin tehtävään yksimielisesti. 7 Hallituksen jäsenet ja varajäsen Ehdotettiin hallituksen kokoonpanoksi seuraavia henkilöitä: Tero Muje, Erkki Kallio, Markku Toukola, Seppo Ketonen, Mika Saari ja varajäseneksi Tero Sorsimo. Muita ehdotuksia ei tullut, joten ehdotetut henkilöt valittiin hallitukseen vuodeksi 2014. 8 Toimintasuunnitelma Arto Isomäki esitteli toimintasuunnitelman 2014. Hyväksyttiin toimintasuunnitelma muutosten jälkeen. 9 Jäsenmaksu Taloudenhoitaja Erkki Kallio kertoi talousarvion perustuva 30 vuosimaksuun. Hyväksyttiin jäsenmaksuksi 30 vuodelle 2014. Hyväksyttiin eläkeläisten vapaaehtoiseksi kannatusjäsenmaksuksi 10 vuodelle 2014. 10 Talousarvio Taloudenhoitaja Erkki Kallio esitteli talousarvion. Talousarvio hyväksyttiin muutosten jälkeen. Taloudenhoitaja päivittää talousarvion. 11 Tilintarkastajat Varsinaisiksi tilintarkastajiksi ehdotettiin Aarre Loppi ja Erkki Helkiö, jotka valittiin tehtävään. Varatilintarkastajiksi valittiin Martti Ronko ja Markku Puskala. 12 Edustajat Ei valittu edustajia muihin kokouksiin. Hallitus tekee nimeämisen tarvittaessa. 13 Kokouskutsujen toimitustapa jäsenille Kokouskutsut toimitetaan STY-tiedotteella sähköpostitse. 14 Tukistipendit Hakemuksia ei ollut tullut, joten stipendejä ei myönnetty. 15 Huomionosoitukset Ei huomionosoituksia. 16 Muut asiat Yhdistyksen puheenjohtaja kertoi vuoden 2014 kevätmatkasta Minskiin ja Vilnaan. Alustava lähtöpäivä on

27.4.2014. Matka pyritään tekemään yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa, mutta Styläisillä olisi etusija matkalle. STY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2014 3 YLEISTÄ Yhdistys voi taloudellisesti jatkaa toimintaansa nykyisellä tulorahoituksella. Rahoitus kattaa nykyisellään vuosikokouksen- ja syyskokouksen kustannukset sekä muutaman hallituksen kokouksen. Hallitus kehittää toimintaansa sähköpostikokous käytännön suuntaan luomalla mm. sähkökokouksien pelisäännöt. Hallitus päivittää vuodesta 2007 voimassa olevan toimita strategiansa alkuvuoden aikana. Muuttuneessa tilanteessa huomioidaan myös tulevien vuosien jäsenmäärän kehitys. Yhdistys seuraa ja pyrkii vaikuttamaan muutoksiin siten että sähköhenkilöstö sijoittuisi mahdollisimman hyvin uudessa toimintaympäristössä. Haetaan yhteistyökumppaneita yrityksistä, joiden liiketoimintaan rautatieala sisältyy. Parannetaan jäsenistön erikoisosaamista rautatietekniikan syvällisemmän tuntemisen varmistamiseksi sekä osaamista esim. Euroopan rautatiekehityksessä ja EU:n tuomien määräyksien hahmottamisessa. Kehitetään yhdistyksen toimintaa alueille jotka vaikuttavat ammattikuntamme kehittämiseen. Huomioidaan myös alueet, jotka eivät ole työmarkkinayhdistysten toimialaa. On tärkeää luoda mahdollisuuksia eri työmarkkinaorganisaatioihin kuuluvien sähköteknisten yhteistoiminnalle. Jatketaan yhteistoimintaa muiden rautatiealan järjestöjen kanssa mm. yhteisillä opintomatkoilla. Kehitetään toimintaa ja yhteistyöverkosto joka toimii rautatiealalla toimivissa yrityksissä. JÄSENISTÖ Yhdistyksemme jäsenistö työskentelee seuraavissa yrityksissä ja virastoissa; Corenet, Eltel, E-West, Licon-at, Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevirasto, Mipro, Proxion, Pöyry CM, Safetyadvisor, Siemens, Sweco, TaskfieldTrafic, VR Track, Traffi ja VR Yhtymä. TOIMINTA Toiminta koostuu sääntömääräisistä kokouksista, jäsentilaisuuksista, opintomatkoista ja yrityskäynneistä. Jatketaan Suomen Rautatiemuseon toiminnan tukemista täydentämällä ja kunnostamalla rautatiealan tele- ja sähköteknisten esineiden kokoelmia sekä valmistelemalla museoon näyttelyitä ammattialaltamme. Kerätään aineisto ja valmistaudutaan tekemään viides kirja. Päätetään kirjan julkaisun ajankohdasta. Julkaisuajankohta on joko 2015 tai 2016. OPINTOMATKAT Järjestetään tutustuminen Oulun uudelle varikolle alkuvuodesta. Järjestetään opintomatka myös vuoden 2014 aikana. Paikka ja ajankohta päätetään myöhemmin. Yhtenä mahdollisena vaihtoehtona on Valko-Venäjä. Osallistutaan myös muiden rautatiealan toimijoiden järjestämiin opintomatkoihin, esimerkiksi Inno Trans messuille Berliiniin syyskuussa 2014. VARSINAISET KOKOUKSET Vuosikokous Maaliskuussa, perjantaipäivänä, paikka on avoin. Syyskokous Lokakuussa, päivä ja paikka ovat avoin. Järjestetään myös kokousmatka. TIEDOTUSTOIMINTA Tiedottamisessa hyödynnetään STY:n nettisivuja. Eläkeläisiä kannustetaan nettisivujen käyttöön mutta myös sähköposti- ja paperitiedotejakelumahdollisuus säilytetään. VIRKISTÄYTYMINEN Virkistystoimintaa järjestetään mahdollisuuksien ja tilanteiden mukaan erilaisten tutustumiskäyntien muodossa. Mahdollisesti kevätkokouksen yhteydessä järjestetään teatteritapahtuma. TALOUS Yhdistyksen talous perustuu syyskokouksen päätöksen mukaiseen jäsenmaksuun. Varsinainen jäsenmaksu on 30 / vuosi. Eläkeläisille lähetetään 10 vuotuinen kannatus jäsenmaksu. Jäsentilaisuuksiin pyritään saamaan tukijoita yrityksistä ja perimällä jäsentilaisuuksista ja jäsenopintomatkoista osallistumismaksuja. Helsingissä 21.10.2013

4 VR Sähkötekniset - STY ry:n hallitus Opintomatka Armeniaan ja Georgiaan VR Sähkötekniset STY ry järjesti 112. toimintavuonnaan, syksyllä 2013, opintomatkan Euroopan ja Aasian rajamaille, Mustanmeren ja Kaspianmeren välille Etelä-Kaukasiaan, Neuvostoliitosta vapautuneisiin itsenäisiin valtioihin Armeniaan (armeniaksi, Hajastan) ja Georgiaan (georg., Sakartvelo). Matkanjohtajana toimi yhdistyksen puheenjohtaja Arto Isomäki. Yhdistyksen jäsenten kontaktit paikallisiin rautatiealan toimijoihin eivät ole kovin vahvoja, joten matkalla ei tällä kertaa erityisesti painotettu rautatiekohteita. Armenian rautateiden suuruuden päivät olivat Neuvostoliiton aikana, jolloin suurvallan hajautettu raskas teollisuus tuotti eri neuvostotasavalloissa teollisia välituotteita ja komponentteja koko itäblokin tarpeisiin ja kuljetti niitä rautateitse tehtaista toiseen. Neuvostoliiton romahdettua tehtaat on kannattamattomina pääosin suljettu, mutta niiden rappeutuneet purkamattomat rakenteet muistuttavat teollisesta tuotannosta. Armenian talous perustuu nykyään maatalouteen, kaivannaisiin ja turismiin ja siitä on tullut teollistuneen Neuvostoliiton ajan jälkeen jälleen leimallisesti maatalousmaa. Itsenäisyys on tuonut vapautta ja omakielisen kulttuurin kukoistusta, mutta ei vaurautta. Armenian pääkaupunki Jerevan oli Neuvostoliiton aikana tunnettu järjestelmäkriittisistä satiirisista Radio Jerevan -vitseistä, jotka noudattavat tuttua kaavaa: "Täällä Radio Jerevan, kuuntelijamme kysyy meiltä: Mikä sana alkaa kirjaimella `U ja se ei lopu koskaan"? Me vastaamme: 'Uudelleenorganisointi'." Armenian rataverkon pituus on 845 km ja raideleveys on 1520 mm ja rataverkko on sähköistetty (3 kv DC). Armenialla on avoin rautatieyhteys samalla raideleveydellä Georgiaan ja Azerbaidžaniin, mutta jälkimmäinen yhteys on suljettu johtuen maiden poliittisista jännitteistä mm. armenialaisen separatistisen kansainvälisoikeudellisesti tunnustamattoman Vuoristo-Karabahin tasavallan aluehallintakiistaan liittyen. Rautatieyhteyksiä Iraniin ja Turkkiin, joissa on normaaliraideleveys 1435 mm, on myös ollut, mutta nyt ne on suljettu. STY:n opintomatkalaiset vierailivat Jerevanin päärautatieasemalla ja sen yhteydessä toimivassa rautatiemuseossa. Miljoonakaupungin erittäin vähäliikenteinen päärautatieasema ja sen mennyt loisto olivat surullinen kokemus rautateiden rappiotilasta. Georgia, jota suomeksikin on pitkään nimitetty venäläisperäisellä nimellä Gruusia, etsii paikkaansa idän ja lännen välillä. Vuonna 2008 kesäolympialaisten aikaan Georgian ja Venäjän välillä käytiin lyhyt sota, joka oli maiden välisen pitkäaikaisen Etelä-Ossetian konfliktin aseellinen kärjistymä. STY:n Georgian opintomatkan aikana lokakuussa 2013 maassa elettiin jännittyneissä vaalinalustunnelmissa. Lokakuun lopulla pidetyt presidentinvaalit voitti venäläismielisen miljardöörin ja pääministerin Bidzina Ivanishvilin johtaman Georgian unelma -puolueen Giorgi Margvelashvili. Vuoden 2013 presidentinvaalit täydensivät siten v. 2012 parlamenttivaalin tuloksen, mikä käytännössä lopettaa Georgian voimakkaan länsisuuntautuneisuuden aikakauden, joka henkilöityy v. 2004 presidenttinä istuneeseen, suosionsa sittemmin menettäneeseen Mihail Saakashviliin. Saakashvilin aikana Georgiassa uudistettiin Yhdysvaltain ja Euroopan Unionin tuella koko poliisilaitos. Korruptoituneet liikennepoliisit (noin 30 000 henkilöä) saivat v. 2005 potkut ja tilalle palkattiin nuoria voimia ja poliisilaitos oli noin kahden kuukauden ajan lähes toimimaton. Modernit läpinäkyvät poliisiasemat teiden varrella liputtivat vielä lokakuun alussa Georgian lipun ohella myös Euroopan Unionin lippua symbolina maan pyrkimyksestä osaksi läntistä Eurooppaa. Georgian rautaverkon pituus on 1324 km ja sillä on avoimet saman 1520 mm raideleveyden yhteydet sekä Armeniaan että Azerbaidžaniin. Yhteydet Venäjälle ovat konfliktien vuoksi poikki, mutta yhteys normaaliraideleveydellä Turkkiin on rakenteilla. Georgian rautatiet olivat vuoteen 2004 asti pahasti korruption mädättämät, kunnes pääjohtaja Akaki Tschchaidse pidätettiin. Uusi yhdysvaltalaistaustainen pääjohtaja saneerasi rautatiet amerikkalaisen konsulttiyrityksen Booz Allen Hamiltonin avulla ja yli 2000 työntekijää irtisanottiin ja jäljellejääneiden palkkoja nostettiin. STY:n opintomatkalaiset tekivät junamatkan Georgian pääkaupungista Tbilisistä Goriin, Neuvostoliiton diktaattorin Josef Stalinin syntymäkaupunkiin, mikä olikin tutustumismatkan ainoa rautateitse taitettu matka. Ryhmän linja-auto vei matkalaiset rautateille ja haki, jolloin rautatiematka oli valinnainen, joskin suosittu matkustusvaihtoehto. Gorissa nähtävyytenä oli Stalinin museo ja Stalin panssaroitu matkustajavaunu, jollaisia hänen käytössään oli useita eri puolilla Neuvostoliittoa. Stalinin museossa ei virallisten oppaiden suulla puhuttu poikkipuolista sanaa Isä Aurinkoisesta ja huone, jossa Stalinin ajan synkkiä puolia kuulemma esitellään, oli suljettu. Itävaltalaisessa Braunau am Innissä ei voisi olla toisen vuoriston miehen, kaupungissa syntyneen Adolf Hitlerin, vastaavaa museota. Stalinin rautatievaunuun liittyy neuvostoliittolainen anekdootti eli kasku, joka kuvaa järjestelmää ja sen johtajia. Stalinin rautatievaunussa olivat yhteisellä matkalla koolla Neuvostoliiton johtajat Josef Stalin, Nikita Hruštšov, Leonid Brežnev ja Mihail Gorbatšov. Yhtäkkiä juna pysähtyi. Stalin huusi junavaunun ikkunasta: "Jollei juna jatka mat-

5 kaansa, veturinkuljettaja ammutaan!". Veturinkuljettaja teloitettiin, mutta juna ei liikkunut. Sitten ratkaisunsa esitti Nikita Hruštšov: "Rehabilitoidaan veturinkuljettaja ja puretaan rataa junan takaa ja rakennetaan uutta junan eteen." Näin tehtiin, mutta juna ei liikkunut. Tuli Leonid Brežnevin vuoro: "Toverit, vedetään verhot junanvaunun ikkunoiden eteen ja laitetaan gramofoni soimaan ja teeskennellään, että juna liikkuu." Juna ei silti liikkunut. Viimein ääneen pääsi Mihail Gorbatšov: "Mennään kaikki ulos työntämään junaa." Hänkään ei saanut junaa liikkeelle. STY:n järjestämä opintomatka Etelä-Kaukasiaan oli erittäin hyvin johdettu ja organisoitu. Paikalliset oppaat ja bussinkuljettajat sekä ryhmän oma opas Anne-Ruth Laine pitivät matkalaisista hyvää huolta. Näin eksoottisiin maihin matkaaminen ei voisi omatoimisesti olla yhtä antoisaa kuin tällaisessa ryhmässä. STY:n opintomatka avasi matkalaisten silmiä näiden eteläisten rajamaiden todellisuuteen, rautateillä ja sen ulkopuolella. Suomalaisten rautatieläisten on hyvä muistaa, että elämme vahvan itäisen naapurimaamme vaikutuspiirissä ja avoin rautatieyhteys Venäjälle on portti itään, mutta myös idästä. Aki Härkönen STY:n jäsen

6 JUSSIN PALSTA Turku 03.12.2013 Ursininkatu 3 B 30, 20100 TURKU gsm 0400 485 282 Email: juhani.pitkanen@pp3.inet.fi MAAILMA MUUTTUU Syksyn aikana on uutisissa kerrottu visioita tulevaisuudessa. Mm. robotit alkavat rynniä työpaikoille ja ihmistyö vähenee. Töitä pitäisi jatkuvasti tehostaa eli ihmisen muuttua koneeksi. Inhimillisyydelle, työnilolle ja luovuudelle ei näytä jäävän sijaa. Toisaalta onhan rautateilläkin vaihteenkääntö automatisoitu ja keskitetty kauko-ohjaukseen, tiedonsiirrossa mukauduttu kuriiripostin kirjeistä puhelimiin ja edelleen sähköpostiin sekä metrossa on valmius automaattiajoon ilman kuljettajaa. Näin on sadassa vuodessa tehostettu töitämme paljon ja jossainhan rajakin tulee. Edelleenkin meillä tulee olla kehitysvalmius saada työmme nopeammin ja turvallisemmin tehtyä. Lisäksi tarvitsemme avoimuutta ja hyvää vuorovaikutuskykyä. Mutta varokaamme, ettei kukaan vakoile meitä ja vie hyviä ajatuksiamme. Uutisethan jo kertovat tulevaisuuden robottinäkymistä. Onneksemme roboteilta ainakin vielä puuttuvat aivot, vaikka niitäkin näytetään kehitettävän, kuten TV:ssä näytettiin 11.11.2013. Mitä nuorempia johtajia meillä on, niin sitä enemmän pitäisi kehittää ja näin ehkä saada toimiva ja avoin, tehokkaampi työilmapiiri. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei kokemusta ja ikääntymistä pidetä arvokkaana, eikä haluta tietää mitä on kehitetty edellisinä vuosina. Saattaisi olla avartavaa tutustua myös eri yksiköiden viime vuosien tapahtumiin ennen kuin alkaa hutkia. KIRJOITTAISITKO JÄSENPALSTALLE YLIJÄNNITESUOJA Ehdotus yhdistyksen hallitukselle vuorovaikutuksen lisäämiseksi. Yhdistyksen kokouksissa on viime aikoina käynyt varsin vähän osanottajia. Tämän vuoksi tulisi kuitenkin jäsenillä olla mahdollisuus yhdistyksen sisäiseen mielipiteiden vaihtoon. Työympäristössämme tapahtuu monenlaisia asioita ja muutoksia. Ne koskettavat usein jäseniämme ja tuovat mieleen monenlaisia ajatuksia. Jottei ajatukset muutu liian korkealentoisiksi, olisi yksi tapa kirjoittaa niistä ja laittaa kirjoitukset tiedotuksemme sivustoille perustettavalle palstalle Ylijännitesuoja. Muut jäsenet voisivat sitten mietiskellä lukemaansa ja lähettää mahdollisia kommenttejaan asioista. Pyrkiessämme avoimeen toimintaan niin olisi hyvä, että kirjoittaisit omalla nimelläsi. Jossain tilanteessa nimimerkilläkin voi kirjoittaa, mutta yhdistyksen hallitus ilmoittaa henkilön, jolle kirjoitukset lähetetään ja jonka tietoon jäävät kirjoittajan henkilötiedot. TURUSSA KUULTUA Tapasin Turussa VR Veteraaneja marraskuun alkupuolella. He ovat kaikki entisiä liikennevirkamiehiä ja mukana oli myös Eeli Kallionpää (84v), ex-etelä-suomen rautatiepiirin päällikkö ym. Hän teki uransa alkuvuodet Turun puolessa. Hänellä on edelleen hyvä muisti ja ehtymätön tarinavarasto. Liikennepuolen asioiden ohessa muistelimme sähköteknillisen toimiston päällikön, yli-insinööri Heikki Korvolan uraa ennen VR.ää. Hän oli töissä telakalla, jossa tehtiin sotakorvauslaivoja Neuvostoliittoon. Oli jälleen kerran meneillään laivan luovutustarkastus, josta löytyi jatkuvasti vikoja. Tällöin myynti-insinööri Korvola oivalsi, että nyt puuttuvat oikeat välineet. Niinpä hän lähti Alkon konttoriin ja kertoi paikallisjohtajalle, ettei neuvostoliittolaiset hyväksy valmistunutta alusta, ellei ole riittävästi pirtua laivan kommuuttorin kiillottamiseksi. Alkon johtaja kyseli miten se kiillottaminen tapahtuu ja Korvola näytti; otetaan pirtua lasista suuhun ja puhalletaan kommuuttorin kylkeen ja hangataan huolellisesti. Johtaja ymmärsi tilanteen vakavuuden ja antoi Korvolalle gallonallisen spriitä ja tarkastusta

7 jatkettiin. Aamuun mennessä laivan luovutus oli suoritettu Neuvostoliittoon. Myöhemmin Korvola soitti Alkoon kyseiselle johtajalle ja ihmetteli miksei telakalle ole tullut laskua kyseisestä gallonasta. Johtaja totesi antaneensa aineen omin lupinensa eikä voi laskuttaa, koska näin tulisi kirjallisesti todistettua hänen luvaton toimintansa. KIVAA KUN MUISTITTE EUROOPAN RAJALLA Kiitos kortista, toivon matkanne onnistuneen TULEVISTA MATKOISTA 27.4 3.5.14 Vappuna 2014 yhdistyksen matka suuntautuu Valko-Venäjälle ja Liettuaan. Meno on lentäen Minskiin ja sieltä junalla Vilnaan, josta lentäen Suomeen. xxxx Rauhallista Joulun aikaa ja Pirteää vuotta 2014 Jussi

8 VR Sähköttekniisett STY rry Halllliittus 2014 PUHEENJOHTAJA Arto Isomäki Lohkopellontie 6-10 M VR Track Oy, Pasila Ratapihantie 6, 00520 HELSINKI 00650 HELSINKI 040 86 20325 arto.isomaki@vr.fi VARAPUHEENJOHTAJA Johanna Wäre Ryydynkatu 41 VR Track Oy, Tampere Veturikatu 32, 33820 TAMPERE 33400 TAMPERE 0307 30 085 työ 040 86 30085 johanna.ware@vr.fi SIHTEERI Tero Muje Leppätie 3 Corenet Oy Riihimäki Pohjoinen Asemakatu 5, 11130 RIIHIMÄKI 11310 RIIHIMÄKI 040 86 21609 tero.muje@corenet.fi TALOUDENHOITAJA Erkki Kallio Ohjaajantie 10 A 5 00400 HELSINKI koti 050 521 8355 erkki.kallio@pp.inet.fi Jäsen (jäsentilaisuudet ja museotoiminta) Markku Toukola Vanhaistentie 14 T 185 VR-Yhtymä Oy, Helsingin varikko Veturitie 20, 00240 HELSINKI Jäsen (opintomatkat) Seppo Ketonen Vahakivenkuja 6 VR Track Oy, Sähkö, Tampere Veturikatu 32, 33820 TAMPERE Jäsen Mika Saari Seljankuja 1 Licon-At Oy, Hämeenkatu 21-23, 05800 HYVINKÄÄ Varajäsen Tero Sorsimo Paatsamatie 8 B 26 VR Track Oy, Sähkö, Kerkkolankatu 32, 05800 HYVINKÄÄ 00420 HELSINKI 040 86 63433 markku.toukola@vr.fi markku1.toukola@gmail.com 38120 SASTAMALA 040 86 30166 seppo.ketonen@vr.fi 05810 HYVINKÄÄ 0400 531 871 mika.saari@licon-at.fi 00320 HELSINKI 040 86 61791 tero.sorsimo@vr.fi