TIEDOTUS 6/
|
|
- Matti Myllymäki
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteitä, sivu 1 Tapahtumia, sivu 1 Syyskokouksen pöytäkirja, sivu 2 Toimintasuunnitelma, sivu 3 Jussin palsta, sivu 4 Hallitus, sivu 5 TIEDOTUS 6/ Puheenjohtajan mietteitä Vuosi alkaa olla lopuillaan. Joulupukki odotellessa on viime vuosina tapoihin kuulunut yhdistyksen tiedotteen kokoaminen ja tämän palstan kirjoittelu. Surullisena tosiasiana koen, että yhdistyksemme painopiste on selkeästi muuttunut viimeisten vuosin myötä. Aktiivinen työelämätoiminta on vähenemässä useammasta syystä. Syitä muutoksiin on mm. että nykypäivän työelämän riento on sen kaltainen että se ei mahdollista osallistumista minkäänlaiseen työn ulkopuoliseen toimintaan työajalla. Toki jatkuvilla organisaatiomuutoksilla on myös oma merkityksensä. Jäsenkunta on jakautunut entistä enemmän eri lokeroihin. Corenetin toiminta on uuden omistajan, Governian Oy, mukaan siirtymässä pois rautatieympäristöstä. Toki pääasiakas on edelleen Liikennevirasto. Viestintäministeri Pia Viitasen mukaan jos operaattorit eivät rakenna esimerkiksi terveydenhuollon tarvitsemia nopeita yhteyksiä, valtionyhtiö Governia ottaa tehtävän itselleen Corenetin hoitamana. Corenet vastaa myös Suomen ja Saksan välille rakennettavasta datakaapelista. VR Track on voittanut toistamiseen merkittävän kunnossapitosopimuksen valtion kanttiverkkoyhtiön Fingrid Oy:n kantaverkosta. Vastaavasti rautatiealalle on tullut useita uusia toimijoita. Tämän myötä jäsenistöämme on siirtynyt uusien, rautatiealalla toimivien yritysten palvelukseen. Uusimpana uutisena voin vielä todeta, että yksityinen suomalainen rautatieoperaattori, Fennia Rail Oy, on ostanut tšekeistä kolme veturia aikomuksenaan avata Suomen rataverkolla liikennöinti vuoden 2015 aikana. Näitä ja monia muita asioita pohdittiin syyskokouksessa. Kokouksen puheenjohtajana toimi kokenein ottein Reijo Selin. Reijo antoi yhdistyksemme hallitukselle varsin hyvän evästyksen. Yhdistyksen kannattaa toiminnassaan panostaa niihin toimintoihin mihin se aidosti pystyy vaikuttamaan. Yksi tällainen asia on opintomatkat. Niihin on osallistujia riittänyt ja vuonna 2015 sellainen on syytä järjestää. Muiltakin osin toiminta jatkuu pienimuotoisena. Oleellisena muutoksena on se, että tiedotteiden lukumäärä vuositasolla putoaa kuudesta neljään. Syyskokouksesta ja sen päätöksistä löytyy enemmän asiaa sivuilta kaksi ja kolme. On taasen se aika vuodesta jolloin minulla, arvoisat jäsenet, on mieluisa tehtävä toivottaa Teille Hyvää ja Rauhaisaa Joulua ja Onnea vuodelle Arto Isomäki Puheenjohtaja Tapahtumia 2014 helmikuu tiedote nro 1 maaliskuu vuosikokous, paikka todennäköisesti Riihimäki tai Hyvinkää toukokuu tiedote nro 2 elokuu tiedote nro 3 lokakuu syyskokous, paikka ilmoitetaan myöhemmin joulukuu tiedote nro 4
2 STY ry syyskokous Pasilassa Helsinki SLK-Kilta ry:n tiloissa 2 Alla on tarkastamaton pöytäkirja. 1 Syyskokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 10:00 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3Kokouksen järjestäytyminen Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Reijo Selin. Kokouksen sihteeriksi puheenjohtaja kutsui Johanna Wäreen. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Jukka Salonen ja Martti Ronko Ääntenlaskijoiksi valittiin Jukka Salonen ja Martti Ronko 4 Päätetään kokouksen työjärjestyksestä Esityslista hyväksyttiin muutoksitta. 5 Valitaan yhdistyksen hallitukselle puheenjohtaja vuodeksi 2015 Puheenjohtajaksi valittiin Arto Isomäki. 6Valitaan yhdistyksen hallitukselle varapuheenjohtaja vuodeksi 2015 Varapuheenjohtajaksi valittiin Johanna Wäre 7 Valitaan yhdistyksen hallituksen viisi (5) varsinaista jäsentä ja yksi (1) varajäsen Valittiin varsinaisiksi jäseniksi Muje Tero, Kallio Erkki, Toukola Markku, Seppo Ketonen, Mika Saari ja vara jäseneksi valittiin Tero Sorsimo. 8 Hyväksytään toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Puheenjohtaja esitteli hallituksen laatiman toimintasuunnitelman ja se hyväksyttiin seuraavin muutoksin. Opintomatkat kohdasta poistetaan lause, Järjestetään tutustuminen Oulun uudelle varikolle alkuvuodesta. Lisätään samaan kohtaan lause, Kehitetään yhteistyötä ja ollaan aktiivisia muiden järjestöjen ja yhdistysten suuntaan matkojen järjestelyasioissa.. 9 Päätetään jäsenmaksun suuruudesta vuodelle 2015 Päätettiin hallituksen esityksen mukaisesti varsinaisen jäsenmaksun suuruudeksi 30 /vuosi ja eläkeläisten vapaaehtoinen kannatusmaksu on 10 /vuosi. 10 Hyväksytään talousarvio vuodelle 2015 Taloudenhoitaja esitteli talousarvion joka hyväksyttiin sellaisenaan. 11 Valitaan toiminnan tarkastajat vuodelle 2015 Toiminnantarkastajiksi valittiin Erkki Helkiö ja Aarre Loppi. 12 Valitaan edustajat muihin kokouksiin Valintoja ei tehty. 13 Kokouskutsujen toimittamistapa jäsenille Hallituksen esitys sähköpostilla toimitettavasta kutsumisesta kokouksiin hyväksyttiin. 14 Päätetään tukistipendeistä Ei ollut esityksiä tukistipendeistä. 15 Huomionosoitukset Ei ollut huomionosoituksia. 16 Muut asiat Ei ollut muita asioita. 13 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 10:47
3 STY:N TOIMINTASUUNNITELMA YLEISTÄ Yhdistys jatkaa toimintaansa nykyisellä tulorahoituksella. Rahoitus kattaa nykyisellään vuosikokouksen- ja syyskokouksen kustannukset sekä muutaman hallituksen kokouksen. Tarvittaessa kokouksia järjestetään myös sähköpostikokouksina. Hallitus huomioi toiminnassaan negatiivisen jäsenmaksukehityksen. Toiminnan painopistealueet määritellään vuoden 2015 aikana. Toiminta sopeutetaan nähtävissä olevan tilanteen mukaan eli jäsenistö eläköityy ja uusia jäseniä liittyy yhdistykseen harvakseltaan. Jäsenmaksujen maksutavan muutos antaa haasteita toiminnan kehittämiseen, jotta saadaan jäsenkunta pysymään. Yhdistys seuraa ja pyrkii vaikuttamaan muutoksiin siten että sähköhenkilöstö sijoittuisi mahdollisimman hyvin uudessa toimintaympäristössä. Haetaan yhteistyökumppaneita yrityksistä, joiden liiketoimintaan rautatieala sisältyy. Parannetaan jäsenistön erikoisosaamista rautatietekniikan syvällisemmän tuntemisen varmistamiseksi sekä osaamista esim. Euroopan rautatiekehityksessä ja EU:n tuomien määräyksien hahmottamisessa. Kehitetään yhdistyksen toimintaa alueille jotka vaikuttavat ammattikuntamme kehittämiseen. Huomioidaan myös alueet, jotka eivät ole työmarkkinayhdistysten toimialaa. On tärkeää luoda mahdollisuuksia eri työmarkkinaorganisaatioihin kuuluvien sähköteknisten yhteistoiminnalle. Jatketaan yhteistoimintaa muiden rautatiealan järjestöjen kanssa mm. yhteisillä opintomatkoilla. Kehitetään toimintaa ja yhteistyöverkosto joka toimii rautatiealalla toimivissa yrityksissä. TOIMINTA Toiminta koostuu sääntömääräisistä kokouksista, jäsentilaisuuksista, opintomatkoista ja yrityskäynneistä. Jatketaan Suomen Rautatiemuseon toiminnan tukemista täydentämällä ja kunnostamalla rautatiealan tele- ja sähköteknisten esineiden kokoelmia sekä valmistelemalla museoon näyttelyitä ammattialaltamme, sekä osallistumalla aktiivisesti museon toimintaan. OPINTOMATKAT Mikäli halukuutta jäsenistön keskuudessa on, niin järjestetään opintomatka myös vuoden 2015 aikana. Mahdollisia matkakohteita ovat Utzpekistan, Moldovia tai Kalingradin alue. Myös Länsi-Euroopasta pyritään löytämään sovelias opintomatkakohde,. Paikka ja ajankohta päätetään myöhemmin. Osallistutaan myös muiden rautatiealan toimijoiden järjestämiin opintomatkoihin. VARSINAISET KOKOUKSET Vuosikokous Maaliskuussa, aika ja paikka päätetään myöhemmin. Syyskokous Lokakuussa, aika ja paikka päätetään myöhemmin. TIEDOTUSTOIMINTA Tiedottamisessa hyödynnetään STY:n nettisivuja. Eläkeläisiä kannustetaan nettisivujen käyttöön mutta myös sähköposti- ja paperitiedotejakelumahdollisuus säilytetään. Tiedotteita ilmestyy vuoden 2015 aikana 4. VIRKISTÄYTYMINEN Virkistystoimintaa järjestetään mahdollisuuksien ja tilanteiden mukaan erilaisten tutustumiskäyntien muodossa. TALOUS Yhdistyksen talous perustuu syyskokouksen päätöksen mukaiseen jäsenmaksuun. Varsinainen jäsenmaksu on 30 / vuosi. Eläkeläisille lähetetään 10 vuotuinen vapaaehtoinen kannatusmaksupyyntö. Helsingissä VR Sähkötekniset - STY ry:n hallitus
4 4 JUSSIN PALSTA Turku Ursininkatu 3 B 30, TURKU gsm juhani.pitkanen@pp3.inet.fi MITÄ ODOTAMME TULEVAISUUDESSA, MITÄ PITÄISI TEHDÄ? VR näyttää olevan jatkuvasti muutosten raiteilla. Viime viikolla lehdissä kerrottiin pääkonttorin tilojen tulevan myyntiin tai vuokralle ja uusien tilojen Ilmalaan. HeSassa oli Itsenäisyyspäivänä jo luonnos tulevasta pilvenpiirtäjästä ja muuttaa nykyisiä aseman ja pääkonttorin tiloja kauppahalliksi. Muuten syksyn mittaan on kerrottu useista liikennehäiriöistä, joista aiheuttajana yleensä turvalaitteet ja sähköistys. Työnantajan ja työntekijöiden yhteistyötä hoidetaan tällä hetkellä pääasiassa YT-neuvotteluissa. Asioiden kehittämisen tulisi mielestäni tapahtua kehityskeskusteluissa ennen kuin aletaan hutkia. Yksi pulma lienee se, ettei ammattikunnallamme ole keskusteluyhteyksiä alan kehitysasioissa eikä raportoinnissa tapahtumista. Näin ollen toinen pulma on sähköteknisten asioiden koordinaattorin puute konsernissa. Viime tiedotteen tekstini aiheutti pientä palautetta ja vuorovaikutusta. Päätelmikseni tuli parantaa yhdistyksen toimesta keskustelufoorumin luomista ja tällaisten synnyttyä saada aikaan kehityskeskustelut. Merkittävimpiä osa-alueita keskusteluissa lienee olisivat vastuukysymykset, sähkökunnossapito ja koulutus. Yhdistyksen olisi kokouksissaan sovittava tavoitteista, joka taas edellyttää työssä olevilta jäseniltämme aktiivisempaa osallistumista kokouksiin. Mukana olevat eläkeläiset varmaan antanevat kokemusperäisiä tietoja. Asioiden listaamisen jälkeen hallitus suunnittelee yhtymän johdon lähestymiskeskustelut. Yksi tavoite olisi keskustelujen saaminen säännöllisiksi ja näin luoda mahdollisuudet häiriöttömämpi junaliikenne. hyvää joulua ja parempaa alkavaa vuotta 2015 Terveisin Jussi
5 5 VR Sähköttekniisett STY rry Halllliittus 2014 PUHEENJOHTAJA Arto Isomäki Lohkopellontie 6-10 M VR Track Oy, Pasila Ratapihantie 6, HELSINKI HELSINKI arto.isomaki@vr.fi VARAPUHEENJOHTAJA Johanna Wäre Ryydynkatu 41 VR Track Oy, Tampere Veturikatu 32, TAMPERE TAMPERE työ johanna.ware@vr.fi SIHTEERI Tero Muje Leppätie 3 Corenet Oy Riihimäki Pohjoinen Asemakatu 5, RIIHIMÄKI RIIHIMÄKI tero.muje@corenet.fi TALOUDENHOITAJA Erkki Kallio Ohjaajantie 10 A HELSINKI koti erkki.kallio@pp.inet.fi Jäsen (jäsentilaisuudet ja museotoiminta) Markku Toukola Vanhaistentie 14 T 185 VR-Yhtymä Oy, Helsingin varikko Veturitie 20, HELSINKI Jäsen (opintomatkat) Seppo Ketonen Vahakivenkuja 6 VR Track Oy, Sähkö, Tampere Veturikatu 32, TAMPERE Jäsen Mika Saari Seljankuja 1 Licon-At Oy, Hämeenkatu 21-23, HYVINKÄÄ Varajäsen Tero Sorsimo Paatsamatie 8 B 26 VR Track Oy, Sähkö, Kerkkolankatu 32, HYVINKÄÄ HELSINKI markku.toukola@vr.fi markku1.toukola@gmail.com SASTAMALA seppo.ketonen@vr.fi HYVINKÄÄ mika.saari@licon-at.fi HELSINKI tero.sorsimo@vr.fi
TIEDOTUS 5/ 2011 31.10.2011. SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteet, sivu 1 Tapahtumia, sivu 2. Syyskokouksen pöytäkirja, sivut 2-3
SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteet, sivu 1 Tapahtumia, sivu 2 Syyskokouksen pöytäkirja, sivut 2-3 Reijosta kunniajäsen, sivu 3 Jussin palsta, sivut 4-5 Hallituksen yhteystiedot, sivu 5 TIEDOTUS 5/ 2011 31.10.2011
TIEDOTUS 1/2014 19.2.2014. Puheenjohtajan mietteitä
1 SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteet, sivu 1 Tapahtumia, sivu 2 Vuosikokous kutsu, sivu 2 Karilta Sepolle, sivu 3 Jussin palsta, sivut 4-5 Hallitus, sivu 6 TIEDOTUS 1/2014 19.2.2014 Ω Ω Puheenjohtajan mietteitä
TIEDOTUS 5/2014 13.10.2014
1 SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteet, sivu 1 Tapahtumia, sivu 2 Kutsu syyskokoukseen, sivu 2 Jussin palsta, sivut 3 ja 3 Hallitus, sivu 5 TIEDOTUS 5/2014 13.10.2014 Ω Ω Puheenjohtajan mietteitä Lokakuu on
TIEDOTUS. Puheenjohtajan mietteitä
1 SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteitä, sivu 1 Toimintaa ja tapahtumia 2019, sivu 2 Vuosikokous kutsu, sivu 2 Muutoksia VR:n ja Liikenneviraston organisaatioissa, sivut 3 ja 4 Hallitus 2018, sivu 6 LIITE,
TIEDOTUS 2/2015 22.4.2014. Puheenjohtajan mietteitä
SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteitä, sivu 1 Tapahtumia, sivu 2 Vuosikokous, sivut 2-3 Toimintakertomus, sivu 3 Jussin palsta, sivu 4 Hallitus, sivu 5 TIEDOTUS 2/2015 22.4.2014 Ω Ω Puheenjohtajan mietteitä
1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15
Muuttuvassa maailmassa on tuttua ja turvallista muistaa että jotkut asiat eivät muutu. Esimerkkinä on vaikka kesän tulo.
1 SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteet, sivu 1 Tapahtumia, sivu 2 Vuosikokous pöytäkirja, sivu 2 Jussin palsta, sivut 3-4 Hallitus, sivu 5 TIEDOTUS 2/ 2013 29.4.2013 Puheenjohtajan mietteitä Edellisessä tiedotteessa
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
TIEDOTUS 3/ Puheenjohtajan mietteitä SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteitä, sivu 1. Tapahtumia ja kutsu syyskokoukseen, sivu 2
1 SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteitä, sivu 1 Tapahtumia ja kutsu syyskokoukseen, sivu 2 Syyskokousmatka ja liikenteen kilpailutustilanne, sivu 3 VR:n pilkkominen ja uudet yhtiöt, sivu 4 Hallitus 2018, sivu
TIEDOTUS. VR Sähkötekniset -STY ry 5/ 2010 31.10.2010
SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteet, sivu 1 Tulevia tapahtumia, sivu 2 Syyskokous aineisto, sivut 2-5 STY:n 110 vuotis Juhlan kutsu, sivu 5 Jussin palsta, sivut 6 ja 7 Hallituksen yhteystiedot, sivu 8 VR
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Matkalle lähtijöiden on hyvä muistaa hoitaa kansalaisuusvelvollisuutesi ennakkoon, 28.10 on kunnallisvaalipäivä.
SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteet, sivu 1 Tapahtumia, sivu 2 Syyskokous kutsu, sivu 2 Syyskokous matka, sivu 2 Syyskokouksen asialista, sivu 3 Jussin palsta, sivut 4-5 Hallituksen yhteystiedot, sivu 6 TIEDOTUS
1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta
1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja
TIEDOTUS. VR Sähkötekniset -STY ry 6/ 2010 19.12.2010. SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteet, sivu 1 Tulevia tapahtumia, sivu 2 Opintomatka Italiaan
SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteet, sivu 1 Tulevia tapahtumia, sivu 2 Opintomatka Italiaan Museotoimikunnan kuukumiset, sivut 3 ja 4 Jussin palsta, sivu5 Hallituksen yhteystiedot, sivu 6 VR Sähkötekniset
VR Sähkötekniset -STY ry TIEDOTUS 5/ 2007 4.11.2007
SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteet, sivu 1 Tapahtumia 2007, sivu 2 Tapahtunut syksyllä 2007, sivu 2 Lähijuna Flirt esite, sivut 3 ja 4 Jussin palsta, sivu 5 Hallituksen yhteystiedot, sivu 6 VR Sähkötekniset
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55
Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio
1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.
KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018
1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
VR Sähkötekniset -STY ry TIEDOTUS 1/ 2007 20.2.2007
SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteet, sivu 1 Tapahtumia 2007, sivu 2 Kutsu vuosikokoukseen, sivu 2 Laidunkauden avajaiset, sivu 2 Opintomatka, sivu 3 Jussin palsta, sivu 4 Hallituksen yhteystiedot, sivu 5
Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.
ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,
SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA
SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten
SYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen
Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus
Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017
Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Paikka: Hotelli Koskenniska, Turuntie 1 Forssa Aika: 17.10.2016 klo 19 Paikalla: Jari Kantelus,, Matti Luostarinen,, Tommi Holopainen, Aila Lahtinen, Lisäksi paikalla olivat
TIEDOTUS 3/ 2012 17.6.2012
SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteet, sivu 1 Tapahtumia, sivu 2 Ote Matti Karvosen oheistuksesta vuodelta 1982, sivu 2 Jussin palsta, sivut 2-4 Hallituksen yhteystiedot, sivu 5 TIEDOTUS 3/ 2012 17.6.2012 Puheenjohtajan
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi
Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät
Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.
lista SYYSKOKOUS 2016 Aika Torstaina 24.11.2015 klo 17.00 Paikka Tervolan nuorisoseuran talo, Seurantie, Tervola 1 KOKOUKSEN AVAUS Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN
4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2).
1 Selkämeren kansallispuiston ystävät yhdistys Yhdistyksen ensimmäinen kokous Aika: 28.8.2013 klo 19-20 Paikka: Luontotalo Arkki, Pori Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Lasse Lovén avasi kokouksen ja totesi,
OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu
SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi
Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018
Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2
Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)
Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden
Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää.
SYYSKOKOUS 2017 Aika 30.11.2017, klo. 18.30-20.00 Paikka Hämeenkylän Kartano Osallistujat 10 henkeä, liite 1 1. Kokouksen avaus Markus Lyyra avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 2. Kokouksen
Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet johtokunnan puolesta tervetulleiksi ja avasi syyskokouksen klo 18:05.
Kangasalan Melojat ry TYÖJÄRJESTYS Kangasalan Melojien syyskokous Aika: 22.11.2016 klo 18:00 Paikka: Vesaniemen takkahuone, Kangasala 1 Kokouksen avaus Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet
TIEDOTUS 4/
1 SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteitä, sivu 1 Toimintaa ja tapahtumia 2019, sivu 2 Syyskokous, sivut 2 3 STY:n toimintasuunnitelma, sivu 3 Muutoksia VR:n ja Liikenneviraston organisaatioissa, sivu 4 Birmingham
PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS
PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere
Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.
Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat
Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Hallitus
Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 14:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Koulumessi Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus. 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 3.
Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA
TIEDOTUS 4/2013 29.8.2013
1 SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteet, sivu 1 Tapahtumia, sivu 2 Kutsu syyskokoukseen, sivu 2 Syyskokous matkaohjelma, sivu 2 Syyskokouksen asialista, sivu 3 STY:n museovaliokunta toimintaa, sivu 4 Jussin
VR Sähkötekniset -STY ry TIEDOTUS 5/ 2008 2.11.2008
SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteet, sivu 1 Tapahtumia 2008 ja 2009, sivu 1 Opintomatkoja 2009, sivu 2 STYn syyskokous, sivu 3 STYn toimintasuunnitelma 2009, sivu 4 Vieraskynä Mika Saari, sivu 5 Jussin palsta,
TIEDOTUS 2/2014 22.4.2014
1 SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteet, sivu 1 Tapahtumia, sivu 2 Vuosikokous pöytäkirja, tarkastamaton, sivu 2 Yhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2013, sivu 3 Jussin palsta, sivut 4-5 Hallitus, sivu 6
VR Sähkötekniset -STY ry TIEDOTUS 6/ 2008 14.12.2008
SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteet, sivut 1 ja 2 Tapahtumia 2009, sivu 2 Jussin palsta, sivut 3 ja 4 Hallituksen yhteystiedot, sivu 5 VR Sähkötekniset -STY ry TIEDOTUS 6/ 2008 14.12.2008 Puheenjohtajan mietteet
2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen
1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell
VR Sähkötekniset -STY ry TIEDOTUS 5/ 2009 30.10.2009
SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteet, sivu 1 Tulevia tapahtumia, sivu 2 Jäsentilaisuus ja oppilaitosvierailu, sivu 2 Syyskokous, sivu 3 Toimintasuunnitelma, sivu 4 Jussin palsta, sivut 5 ja 6 Hallituksen yhteystiedot,
SYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu
Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille.
ESITYSLISTA Ratamestarinkatu 11 00520 HELSINKI taso@talentia.fi YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika: Lauantai 19.11.2016, klo 17. Paikka: Turun Konservatorio, Crichton-sali. Linnankatu 60, 20100 Turku 1 Kokouksen
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.10.2014 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. 1. Kokouksen
SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.
Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A, Tarja Halonen - sali. Läsnä Paikalla 27 osaston varsinaista jäsentä sekä 1 eläkelläisjäsen.
SYYSKOKOUS Aika 23.11.2016 klo. 18.00 20.35 Paikka, Tarja Halonen - sali Läsnä Paikalla 27 osaston varsinaista jäsentä sekä 1 eläkelläisjäsen. Liite:1 1 Kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Kenneth
Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen
Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien
Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.
1 (5) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja
2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa
LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien
Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!
VIESTIKILTOJEN LIITTO RY. Hallitus KUTSU Riihimäki 2.11.2017 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 25.11.2017 klo 12.00 alkaen Riihimäen
Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.
1 (6) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja
TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.
TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) 41660 TOIVAKKA 11.9.1999 SYYSKOKOUS Aika 11.9.1999 klo 15.00 16.35 Paikka Hirsiaho, Huikko Läsnä 21 jäsentä (osanottajaluettelo liitteenä) 1 Kokouksen avaus
Pasilan alueen rakentaminen on myös alkamassa nopeassa aikataulussa kerrostaloineen ja toimistotiloineen.
SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteet, sivu 1 Tapahtumia 2011, sivu 2 Vuosikokous, sivut 2 ja 3 Toimintakertomus 2010, sivut 3 ja 4 Syyskokous 2011, sivu 4 Syyskokousmatkan 2011 alustava matkaohjelma, sivu
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun
Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / Kaisa Kurenniemi Hans Saijets Milja Kärkimaa Pekka Sillanpää (saapui kohdassa 14)
Aika: 31.11.2013 Paikka: Siivikkala Läsnä: Antti Artukka Jari Paavilainen Jussi Alanen Alina Perälä Pauli Järvinen Jarno Pöhö Ville Kalliola Mikko Rintala Kaisa Kurenniemi Hans Saijets Milja Kärkimaa Pekka
ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.
ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN
SYYSKOKOUS 2017 KOKOUKSEN ASIAT. AIKA sunnuntai PAIKKA
SYYSKOKOUS 2017 AIKA sunnuntai 22.10.2017 13.00 PAIKKA Joutseno-talo, Kesolantie 1, 54100 Joutseno KOKOUKSEN ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry
Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja
Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08
Suomen APL-yhdistyksen syyskokous 19.11.2014 Eläketurvakeskus, Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toimihenkilöiden
Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015
Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio
1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,
SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Suomen Bassetkerho ry Finlands Bassettklubb rf:n sääntömääräinen syyskokous keskiviikkona 7.11.2012 klo 19.00 Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskus, Tuomarinkylänt. 1, 00690 HELSINKI.
Kokoustyypit. Timo Reko
Kokoustyypit Timo Reko timo.reko@msl.fi Kokoustyypit Sääntömääräiset kokoukset, joita on joko yksi tai kaksi vuodessa (syys- ja kevätkokous). Sääntömääräiset kokoukset käyttävät ylintä valtaa. Ylimääräiset
Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.
Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja
Sääntömääräinen syyskokous
Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous
:n yhdistyskokous Aika Torstai 18.11.2010 klo 15.00 16.00 Paikka Osallistujat Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, Tampere Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikalla olijat Yhdistyskokousasiat
Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere
Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen
Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:
Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS
1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen
Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.
17.1.2006 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 15.1.2006 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Erkki Kasto, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Harri Ala-aho Kari Meriläinen, Sari
TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY
SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 11.10.2014 klo 15:30 Paikka: Nuorisotalo, Toivakka Läsnä: Niina Ikonen Kirsi Hokkanen Juha Lampinen Heimo Nieminen Arto Virtanen Topi Saareleinen Hanna-Kaisa Mäki-Kulmala
Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU
18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan
SYYSKOKOUS
SYYSKOKOUS 29.11.2016 Aika 29.11.2016, klo. 19.00-20.15 Paikka Hämeenkylän kirkon seurakuntasali Osallistujat Liite 1 1. Kokouksen avaus Ville Hurmalainen avasi kokouksen. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.
Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari
PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS
PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 01.02.2018 Paikka: Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN; PUHEENJOHTAJAN,
Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto
Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg.
SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 1.11.2009 klo 13.00-16.20 1(5) Paikka Läsnä Rauman opettajankoulutuslaitos, Seminaarikatu 1, Rauma 117 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1
3 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Aika: 01.11.2012 kello 15:30 Paikka: Siivikkala Läsnä: Juha Suominen Mikko Tuomaala Milja Kärkimaa Jarno Pöhö Lauri Metsovuori Riku Mäenpää Antti Laalahti Jussi Isoviita Jussi Alanen Tuukka Tapper Timi
TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY
SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 19.10.2013 klo 15:00 Paikka: Paloisten koulukeskus, Toivakka Läsnä: Juha Lampinen Markus Mäki-Kulmala Topi Saarelainen Hanna-Kaisa Mäki-Kulmala Elias Mäki-Kulmala Niina Ikonen
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja
JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv
JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv. 2003-2007 Joensuun Latu ry:n sääntömääräinen syyskokous PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 14.11.2007 kello 18.05-19.20 Paikka: Koivupihan palvelukeskus, Ravintola
V-S Jyty ry TIEDOTTAA
V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu
Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 11.12.2003
Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 10.12.2003 kello 18:00 Paikka Vanha ylioppilastalo, Mannerheimintie 3 B, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo
2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja
SYYSKOKOUS Aika 13.11.2014 klo.18.05 20.26 Paikka Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A Läsnä osallistujaluettelo,( liite: 1) 1 kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Pauli Purmonen avasi kokouksen ja
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien
Kokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen
1 KOKOUSAIKA Maanantai 20.11.2017 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Torikatu, Olohuone KUTSUTUT JÄSENET: Malmberg Erkki puheenjohtaja, kirkkoherra Ylivakeri Paula varapuheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa jäsen Järvenpää
Asteriski ry Syyskokous (7) Vesilinnantie Turku
Asteriski ry Syyskokous 2016 1 (7) ASTERISKI RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2016 Aika 3.11.2016 klo 16.15 Paikka Sali XXI, Agora Läsnä Juha Jaaksi, Janne Iltanen, Jesse Rauha, Arttu Laitinen (poistui