KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 14/2015 KOKOUSAIKA 10.09.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 188 189 190 191 192 56 193 194 57 195 196 197 198 199 200 58, 59 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen. Ilmoitusasiat. Ely-keskuksen kysely taksilupien määrästä. Lausunto Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintojen kehittämisestä vuosina 2016-2018. Liikelaitoskuntayhtymän talouden kuukausiseuranta/ kesäkuu 2015. Talousarvion toteutuminen 8-2015. Karijoen kunnan osallistuminen tutkijahotelli-toimintaan. Kunnanjohtajan päätösluettelo. Kunnanjohtajan loma. Lausumapyyntö saneerausohjelmaehdotuksesta. Muut asiat. Kokouksen päättäminen. PÖYTÄKIRJAN Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty NÄHTÄVÄNÄPITO valitusosoitus, pidetään 24.09.2015 yleisesti nähtävänä Karijoen kunnanvirastossa PUHEENJOHTAJA Merk. Timo Hautaviita Jenni Rankaviita Kunnanhallituksen puheenjohtaja Hallintosihteeri JULKIPANOTODISTUS Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 11.09.2015 Todistaa: Ilmoitustaulun hoitaja Viljo Kurvinen, kunnanjohtaja
73 188 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖS- VALTAISUUDEN TOTEAMINEN. Kunnanhallituksen kokoonpano v. 2015-2016: varsinainen jäsen henkilökohtainen varajäsen Timo Hautaviita, pj Helena Parkkamäki Soile Luoma Salla-Maaria Yliviitala Erkki Viitikko, II-vpj Laura Rinne Terhi Röksä Petri Ahola Mirja Peräsaari Mikko Savolainen Seppo Tienhaara Jarmo Ohriluoma Marjo Ylikärppä Markku Leppinen Veli-Matti Niemelä, I-vpj Anne Niemelä. Kunnanvaltuuston puheenjohtajat: - puheenjohtaja Arja Harjunpää, - I-varapuheenjohtaja Jukka Kohtala, - II-varapuheenjohtaja Jaakko Järvenpää. Merkitään, että poissa oli Terhi Röksä ja hänen tilalla oli hänen henkilökohtainen varajäsen Petri Ahola. Poissa oli Seppo Tienhaara. Kokous yksimielisesti todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
74 189 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN. Ehdotus: Kunnanhallitus päättää valita keskuudestaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa (vuorossa Terhi Röksä ja Seppo Tienhaara). Tämän pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Petri Ahola ja Marjo Ylikärppä.
75 190 ILMOITUSASIAT. Ehdotus: Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi seuraavat päätökset ja päättää tyytyä niihin: - Aluehallintovirasto, 3.8.2015. Loukajannevan turvetuotannon ympäristölupa Teuva. - Kauhajoen kaupunki, yhteistoimintalautakunnan 12.8.2015 kokouksen pöytäkirjan jäljennös. - Kristiinankaupunki 20.8.2015. Päätös sivistysjohtajan tehtävien hoitamisesta. - Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, yhtymävaltuuston 8.9.2015 kokouksen pöytäkirjan jäljennös. - Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, hallituksen 24.8.2015 kokouksen pöytäkirjan jäljennös. - JUKO ry, 2.9.2015. Ilmoitus Jukon luottamusmiehistä ajalle 1.8.2015-31.7.2018. - Suupohjan Elinkeinotoimen kuntayhtymä, yhtymähallituksen 20.8.2015 kokouksen pöytäkirjan jäljennös. - Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, yhtymähallituksen 12.8.2015 kokouksen pöytäkirjan jäljennös. - Muistio Monialaisen yhteispalvelu TYP johtoryhmän 13.8.2015 kokouksesta. - Suupohjan Elinkeinotoimen kuntayhtymä, 31.8.2015. Yhteenveto 1.1.-30.6.2015 kustannuksista. Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.
76 191 ELY-KESKUKSEN KYSELY TAKSILUPIEN MÄÄRÄSTÄ. Valmistelija/Lisätiedot: Viljo Kurvinen p. 06-24135900 sähköposti: etunimi.sukunimi@karijoki.fi Ely-keskuksen kirje 20.8.2015 EPOELY/2015. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus pyytää kunnan lausuntoa taksien riittävyydestä, esteettömän kaluston määrästä sekä taksipalvelujen laadusta alueellaan. Taksipalvelujen riittävyyden osalta pyydetään huomioimaan erityisesti sosiaali- ja terveystoimen sekä opetustoimen henkilökuljetusten järjestämistarpeet. Tietoa pyydetään myös siitä, kuinka monella on oikeus käyttää esteetöntä autoa. Liikelaitoksen ilmoituksen mukaan Karijoella on n. 13 henkilöä, jotka säännöllisesti käyttävät esteetöntä kuljetusta. Ely-keskuksen kirjeen liitteenä olevan tiedon mukaan Karijoella lupia on yhteensä 5 kpl, joista henkilöautot 4 kpl ja esteettömät 1 kpl. Lausunto tulee toimittaa 14.10.2015 mennessä. Ehdotus: Lausuntona kunnanhallitus esittää: Kirjeen mukaan Karijoen kunnassa on tällä hetkellä taksilupia 5 kpl eli 1 lupa vajaata 300 asukasta kohti. Lupamäärää tulee säilyttää nykyisellään. Kunnan väestörakenne on vanhusvoittoinen, yli 65-vuotiaiden osuus on n. 28 prosenttia. Julkista liikennettä vähän, lähinnä kouluvuoroja kouluaikoina. Kesällä julkinen liikenne olematonta, viikonloppuisin ei laisinkaan. Terveyskeskuksen vuodeosastopaikat sijaitsevat
77 pääasiassa Kauhajoella, erikoissairaanhoitopalvelut hankitaan pääasiassa Seinäjoelta. Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.
78 192 LAUSUNTO ESKOON SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTOJEN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA 2016-2018 Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä pyytää jäsenkunnilta perussopimuksen 13 :n mukaan esityksiä kuntayhtymän taloussuunnitelmaan toiminnan kehittämiseksi vuosina 2016-2018. Vastaukset pyydetään 11.9.2015 mennessä. Valtioneuvosto on 8. marraskuuta 2012 tehnyt periaatepäätöksen kehitysvammaisten henkilöiden yksilöllisen asumisen ja palvelujen turvaamisesta. Periaatepäätös perustuu sosiaali- ja terveysministeriön johdolla laadittuun valtakunnalliseen suunnitelmaan "Laitoksista yksilölliseen asumiseen: Valtakunnallinen suunnitelma palvelujen kehittämiseksi lähiyhteisöön". Tähtäin on edelleen vuodessa 2020. Valtakunnallisessa suunnitelmassa määritellään perusperiaatteet siirtymisessä laitoshoidosta lähiyhteisölliseen asumiseen. Perusperiaatteiden pohjalta esitetään ehdotukset toimenpiteiksi, joilla turvataan vammaisten ihmisten osallisuus ja oikeudet muutosprosessissa ja laitoshoitoa korvaavien palvelujen kehittyminen. Myös osaamisen varmistamista ja eri hallinnonalojen yhteistyötä korostetaan. Valtakunnallisen suunnitelman toteuttamiseksi Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä on saanut 5.6.2014 valmiiksi tohtori Katja Valkaman työstämänä kolmannen version alueellisesta suunnitelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palvelujen järjestämiseksi. Suunnitelma päivitetään syksyn 2015 aikana.
79 Aikaisemman suunnitelman mukaan ympärivuorokautista apua tarjoavien asuinpaikkojen tarve kasvaa seuraavan kuuden vuoden aikana 277 asunnolla Eskoon jäsenkuntien alueella. Laitospaikat vähenisivät 44:ään vuoteen 2020 mennessä (Vuoden 2014 alussa laitospaikkoja oli 106, joista 24 tilapäispaikkoja). Pääsääntöisesti laitokseen jäävät ovat iäkkäitä, pitkään laitoksessa asuneita tai sairaanhoidollista osaamista vaativia vaikeavammaisia henkilöitä tai käyttäytymiseltään erittäin haastavia henkilöitä. Pitkäaikaista hoitoa tarvitaan myös kaikkein vaativinta hoitoa tarvitseville lapsille. Asumispalvelujen lisääntymisen myötä alueella tarvitaan myös aikaisemman suunnitelman mukaan lisää sitä tukevaa työ- ja päivätoimintaa 131 henkilön verran. Tuetun työn tarvitsijoiden arvioitiin lisääntyvän lähes puolella nykyisestä. Päivitetyn kuntakohtaisen arvion mukaan palvelujen tarve mm. ympärivuorokautisessa asumispalvelussa kasvaa vuoteen 2020 Isojoella nykyisestä 10:stä 15:een, Karijoella yhdestä neljään, Kauhajoella 35:sta 47:een ja Teuvalla 15:sta 23:een, yhteensä 28 paikalla. Ehdotus: Lausuntona Eskoon toiminnan kehittämiseksi vuosina 2016-2018 kunnanhallitus päättää esittää seuraavaa: Kuntayhtymän kehittämistavoitteet kehitysvammaisten lasten ja nuorten varhaisten palveluiden kehittämisestä avohuollon keinoin ovat oikeansuuntaiset. Kehitysvammaisten erityispalvelujen ja asiantuntijapalvelujen saaminen, joita yksittäiset kunnat eivät kykene tuottamaan, tulee jatkossakin turvata
80 keskitetysti ja että niitä toteutetaan myös lähipalveluina ja sähköisenä etäpalveluna asukkaiden lähiympäristöissä. Laitosrakenteen muutosprosessi on oikeansuuntainen. Kuitenkin tulevaisuudessakin tulee turvata vaikeimmin kehitysvammaisten ja monivammaisten tarvitsemat laitoshoitopalvelut. Laitoshoidossa Suupohjan liikelaitoskuntayhtymän alueelta olevien asiakkaiden hoitosuunnitelmat tarkistetaan syksyn 2015 aikana. Palvelurakenteen monipuolistamiseksi Eskoon tulee keskitetysti alueellaan kehittää perhehoitoa. Yhteistyö kuntien ja kuntayhtymien kesken on tärkeää suunniteltaessa kehitysvammaisten asumista ja mahdollisia kotiuttamisia Eskoosta. Investointiohjelman sisältöön vaikuttaa Sote-ratkaisu ja aikataulu. Lisäksi kunnanhallitus edellyttää, että kuntayhtymän menokehitys tulee sopeuttaa jäsenkuntien tulokehitykseen. Vuoden 2016 menot eivät saa kasvaa vuoden 2015 talousarviosta. Kuntayhtymän tulee tehostaa toimintaansa taloustilanteen edellyttämällä tavalla. Vuoden 2014 tilinpäätöksessä kuntayhtymällä oli ylijäämiä n. 2,3 M. Tässä vaikeassa taloustilanteessa ylijäämien käyttöä talouden tasapainotukseen tulee harkita. Liitteenä 56 on arvio suoritteiden määrästä. Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.
81 193 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN TALOUDEN KUUKAUSISEURANTA / KESÄKUU 2015 Johtokunta 24.8.2015 82: Valmistelija / lisätiedot: taloussuunnittelija Anne Alavillamo, puh. 040 543 1475 etunimi.sukunimi@llky.fi Johtokunta 82 Palvelusopimuksen mukaan liikelaitoskuntayhtymä raportoi yhteistoimintalautakunnalle palvelutilauksen ja talouden toteutumisesta kuukausittain. Palvelusopimuksessa talousarvion sitovuustasoksi on määritetty jäsenyhteisön kokonaistilauksen määrä. Suoritearviot ja tuotehinnat eivät ole sitovia. Toukokuun toteutumaraportti on toimitettu heinäkuun alussa yhteistoimintalautakunnalle ja jäsenkunnille tiedoksi. Seuraavassa on kesäkuun toteutumatiedot. Tuloslaskelman toteutuma Talouden tasaisella toteutumalla olisi toteutuma kesäkuun lopussa 50,00 %. Kirjanpidon toteutuma kesäkuulta kunnan tuloslaskelmakaavan mukaisesti osoittaa 2 414 770 euron alijäämää seuraavasti: Tilanne Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä 12.8.2015 TA+muutos Toteutuma Tuloslaskelma 1.1. - 30.6.2015 TA 2015 2015 06 / 2015 Poikkeama Tot. % Myyntituotot 125 456 373 125 456 373 61 803 423 63 652 950 49,3 % Maksutuotot 6 674 506 6 674 506 3 492 792 3 181 714 52,3 % Tuet ja avustukset 672 911 672 911 234 355 438 556 34,8 % Muut toimintatuotot 1 375 673 1 375 673 605 933 769 740 44,0 % TOIMINTATUOTOT 134 179 463 134 179 463 66 136 504 68 042 959 49,3 % Henkilöstökulut -37 497 659-37 497 659-19 153 718-18 343 941 51,1 % Palvelujen ostot -82 093 961-82 093 961-41 813 318-40 280 643 50,9 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat -3 003 235-3 003 235-1 525 552-1 477 683 50,8 % Avustukset -7 488 650-7 488 650-3 942 091-3 546 559 52,6 % Muut toimintakulut -3 734 640-3 734 640-1 898 972-1 835 668 50,8 % TOIMINTAMENOT -133 818 145-133 818 145-68 333 651-65 484 494 51,1 % TOIMINTAKATE 361 318 361 318-2 197 147 2 558 465-608,1 % Rahoitustuotot ja kulut -1 457 1 457-100,0 % VUOSIKATE 361 318 361 318-2 198 604 2 559 922-608,5 % Poistot ja arvonalentumiset -361 318-361 318-216 166-145 152 59,8 % TILIKAUDEN YLI- / ALIJÄÄMÄ 0 0-2 414 770 2 414 770-100,0 %
82 Esityslistan lisätietona on toteutumavertailu 30.6.2015 saakka. Alijäämää selittää oman toiminnan osalta henkilöstökulujen ylitys n. 405 000 euroa. Ylitys on tapahtunut lähes kokonaan toukokuun toteutumassa erilliskorvauksissa ja sijaiskuluissa. Palvelujohtajille ja ydinprosessien vastuuhenkilöille on toimitettu yhteenveto ylityskohteista säästötoimenpiteitä varten. Palvelujen ostoissa erikoissairaanhoidon ylitys on n. 1 230 000 euroa ja muiden asiakaspalvelujen ostojen (esim. lastensuojelun laitos- ja avohuoltopalvelut) ylitys on n. 416 000 euroa. Avustukset (esim. henkilökohtainen apu) ovat ylittyneet n. 198 000 euroa. Lisäksi toimintatuottoja ei ole kertynyt samassa suhteessa toimintakustannusten kanssa. Palvelualueittain alijäämää selittävät erikoissairaanhoidon ylitys noin 1 230 000, sosiaalipalveluiden ylitys noin 850 000 ja sisäisen tukipalvelun ylitys noin 225 000. Palvelualueiden toimintakatteet ovat seuraavat: PALVELUALUEIDEN Talousarvio Toteutuma TOIMINTAKATTEET 2015 01-06/2015 Poikkeama Tot. % Sosiaalipalvelut -16 348 861-9 023 248 848 818 55,2 % Hoidon ja hoivan palvelut -37 243 755-18 719 575 97 698 50,3 % Erikoissairaanhoito -28 385 805-15 423 160 1 230 258 54,3 % Ympäristöpalvelut -806 262-377 876-25 255 46,9 % Sisäinen tukipalvelu 83 146 001 41 346 712 226 289 49,7 % Yhteensä 361 318-2 197 147 2 558 465-608,1 % Jäsenkuntien maksuosuudet Kirjanpidon toteutumatietojen pohjalta on laadittu tuotteistuslaskelma huomioiden seuraavat toteutumaa ja ennustetta tarkentavat toimenpiteet: - Työterveyshuollossa on alkuvuonna laskutettu yleismaksuja yhteensä 127 823 euroa. Tuotteistuslaskelmassa yleismaksutulo jaetaan tasaisesti jokaiselle kuukaudelle ja huomioidaan toteutumakuukausien osuus. - Henkilöstöasioiden kustannuspaikalle on tuotteistuslaskelmassa lisätty talousarvioon perustuen 14 084 /kk Kelan korvausta työntekijöiden työterveyshuollon kustannuksiin. - Valtiokonttorin sotainvalideja koskevat ennakot 01-04 on jaettu
83 toiminnoille vuoden 2014 tilityksen ja palveluasumisen todellisen toteutuman pohjalta. Ennakko 05-06 jaetaan Omaishoidon sotainvalidit -tuotteella jäsenkunnille vuoden 2014 tilityksen mukaisella % -jaolla. - Velkaneuvonnan, Palvelukeskus Trilla/Kolmas Ovi -projektien ja Adelante projektin avustuksista on ennakoitu toteutumakuukausien osuus saatavasta rahoitusavustuksesta talousarvioon tai toteutumaan perustuen. Tehtyjen tarkennusten jälkeen tuotteistuslaskelma kesäkuulta osoittaa 2 415 459 euroa alijäämää ja palvelualueittain ja jäsenkunnittain toteutuma on seuraava: LLKY:n oma toiminta: Tuotteistuslaskelman Sosiaalipalvelut ja Hoidon ja hoivan toteutuma 06/2015 velkaneuvonta yhteensä palvelut yhteensä Maksuosuudet TA 2015 06 / 2015 Tot.% Ylitys TA 2015 06 / 2015 Tot.% Ylitys Isojoki 2 100 311 1 086 636 51,7 % 36 480 4 736 020 2 399 254 50,7 % 31 244 Karijoki 705 146 372 484 52,8 % 19 911 2 856 661 1 536 157 53,8 % 107 827 Kauhajoki 11 730 457 6 462 703 55,1 % 597 475 21 461 206 10 819 301 50,4 % 88 698 Teuva 3 606 444 2 058 238 57,1 % 255 016 11 026 731 5 582 193 50,6 % 68 827 Yhteensä 18 142 358 9 980 062 55,0 % 908 883 40 080 618 20 336 905 50,7 % 296 596 Tuotteistuslaskelman Ympäristöpalvelut LLKY:n oma toiminta toteutuma 06/2015 yhteensä yhteensä Maksuosuudet TA 2015 06 / 2015 Tot.% Ylitys TA 2015 06 / 2015 Tot.% Ylitys Isojoki 85 319 40 110 47,0 % -2 549 6 921 650 3 526 000 50,9 % 65 175 Karijoki 55 193 25 748 46,7 % -1 848 3 617 000 1 934 390 53,5 % 125 890 Kauhajoki 531 882 255 733 48,1 % -10 209 33 723 545 17 537 737 52,0 % 675 964 Teuva 213 825 101 242 47,3 % -5 671 14 847 000 7 741 673 52,1 % 318 173 Yhteensä 886 219 422 833 47,7 % -20 277 59 109 195 30 739 800 52,0 % 1 185 202 Erikoissairaanhoito: Tuotteistuslaskelman Erikoissairaanhoito toteutuma 06/2015 yhteensä Maksuosuudet TA 2015 06 / 2015 Tot.% Ylitys Isojoki 2 738 350 1 417 155 51,8 % 47 980 Karijoki 1 950 000 917 575 47,1 % -57 425 Kauhajoki 16 394 455 9 574 708 58,4 % 1 377 481 Teuva 7 303 000 3 513 722 48,1 % -137 778 Yhteensä 28 385 805 15 423 160 54,3 % 1 230 258
84 LLKY:n toiminta yhteensä: Tuotteistuslaskelman LLKY:n palvelut toteutuma 06/2015 yhteensä Maksuosuudet TA 2015 06 / 2015 Tot.% Ylitys % Isojoki 9 660 000 4 943 155 51,2 % 113 155 1,2 % Karijoki 5 567 000 2 851 965 51,2 % 68 465 1,2 % Kauhajoki 50 118 000 27 112 445 54,1 % 2 053 445 4,1 % Teuva 22 150 000 11 255 395 50,8 % 180 394 0,8 % Yhteensä 87 495 000 46 162 960 52,8 % 2 415 459 2,8 % LLKY:n oma toiminta: - Sosiaalipalveluiden ylitys on 908 883 kohdistuen pääosin Kauhajoelle ja Teuvalle. Lasten/nuorten laitoshuollon ja avohuollon kustannuksissa ylitys on Kauhajoen osalta n. 215 000, Teuvan osalta n. 140 000 ja Isojoen osalta n. 27 000. Palvelukeskus Trillan pajojen osalta Kauhajoelle on kertynyt ylitystä n. 50 000 ja työmarkkinatuen kuntaosuuksissa n. 88 000. Luppokodon osalta on kertynyt ylitystä Kauhajoelle n. 64 000 ja Teuvalle n. 20 000. Mäntyrinteen osalta on kertynyt ylitystä Isojoelle n. 45 000. Henkilökohtaisen avun ylitys on Kauhajoen osalta n. 100 000 ja Teuvan osalta n. 53 000. - Hoidon ja hoivan palveluissa ylitys on 296 596. Vastaanottopalveluiden osalta ylitykset ovat Isojoelle n. 60 000, Karijoelle n. 20 000, Kauhajoelle n. 180 000 ja Teuvalle n. 67 000. Suun terveydenhuollon ylitys on Kauhajoelle n. 84 000. Akuuttiosaston käytöstä on syntynyt ylitystä Isojoelle 22 000 ja Teuvalle n. 97 000. Karijoelle ylitystä tuovat lisäksi Saliininkodin kuluylitys n. 66 000 sekä kuntoutusosaston ja palveluasumisen lisäkäyttö. Kauhajoen ja Teuvan osalta ylityksiä kattavat osittain alitukset palveluasumisessa, kotihoidossa ja yöpartiotoiminnassa. - Ympäristöpalveluissa on alitusta 20 277. Oman toiminnan ylitys on yhteensä 1 185 202. Erikoissairaanhoito: - Erikoissairaanhoidon toteutuma näyttää ylitystä Kauhajoelle n. 1 378 000 ja Isojoelle n. 48 000. Kustannukset ovat alittuneet Karijoelle n. 57 000 ja Teuvalle n. 138 000. Erikoissairaanhoidon ylitys on yhteensä 1 230 258.
85 LLKY yhteensä ja kuntakohtainen toteutuma: LLKY:n toiminnan alijäämä 2 415 459 jakautuu jäsenkunnittain - Isojoki ylitystä 113 155, selittyy sekä oman toiminnan että erikoissairaanhoidon ylittymisellä. - Karijoki ylitystä 68 465, selittyy hoidon ja hoivan palveluiden ylityksellä, jota erikoissairaanhoidon alitus kattaa osittain. - Kauhajoki ylitystä 2 053 445, selittyy pääosin erikoissairaanhoidon ylityksellä, mutta myös sosiaalipalvelut ovat ylittyneet huomattavasti. - Teuva ylitystä 180 394, selittyy pääosin sosiaalipalveluiden ylityksellä, jota erikoissairaanhoidon alitus kattaa osittain. Talouden toteutumaraportti kertoo lisäksi toteutuneet suoritemäärät ja tuotehinnat. Ennuste koko vuoden toteutumasta perustuu osavuosiraportissa 1/2015 palvelualueiden antamiin ennusteisiin ja muutoin tasaisen toteutuman olettamaan. Esityslistan lisätietona on talouden toteutumaraportti tilanteessa 30.6.2015. Kokouksessa on läsnä kutsuttuna asiantuntijana taloussuunnittelija Anne Alavillamo. Johtajan ehdotus: Johtokunta merkitsee tiedoksi kesäkuun 2015 talouden toteutuman ja päättää saattaa sen yhteistoimintalautakunnalle tiedoksi. Johtokunta edellyttää palvelujohtajien ja ydinprosessien vastuuhenkilöiden ryhtyvän toimenpiteisiin henkilöstökulujen pysymiseksi talousarviossa ja ostopalvelukustannusten ylitysten hillitsemiseksi. Käsittely: Sosiaalipalvelujohtaja Esko Kiviniitty, terveyspalvelujohtaja Kirsti Kähärä ja taloussuunnittelija Anne Alavillamo olivat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä tämän asian käsittelyn ajan. Johtokunnan päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti keskustelun jälkeen. ---------- Khall 193 Toteutumaraportti lähetetään esityslistan liitteenä.
86 Ehdotus: Kunnanhallitus päättää merkitä llky:n kesäkuun/2015 talouden toteutumaraportin tiedokseen. Samalla kunnanhallitus edellyttää menojen pysyttämistä kuntaraamissa. Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.
87 194 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 8-2015. Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Viljo Kurvinen, puh. 06 2413 5900 sähköposti: etunimi.sukunimi@ karijoki.fi Merkitään, että jäljennös vuoden 2015 talousarvion toteutumisesta ajalta 1.1.-31.08.2015 liitteenä no 57. Talousarvion arvioiduista toimintatuloista 1,2 milj. eurosta on kertynyt 0,786 milj. euroa eli 64,3 %. Toimintakulut em. aikana 6,180 milj. euroa arvioidusta 9,6 milj. eurosta, eli käyttö 64,7 % arvioidusta. Vuosikate 0,567 milj. euroa. Toteutumassa llky:n menot on kirjattu talousarvion mukaisena. Toteutumasta puuttuu tammi-elokuulle kuuluvia menoja, arviolta noin 65.000 euroa. Ehdotus: Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi vuoden 2015 talousarvion toteutumisen 1.1.-31.08.2015 liitteen no 57 mukaisesti. Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.
88 195 KARIJOEN KUNNAN OSALLISTUMINEN TUTKIJA- HOTELLI-TOIMINTAAN. Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymä on tiedustellut Karijoen kunnalta halukkuutta osallistua Suupohjan tutkijahotelli-toimintaan. Suupohjan tutkijahotellin on tarkoitus toimia Isojoella, Karijoella, Kauhajoella ja Teuvalla tarjoten tutkijoille ja lopputyötään tekeville opiskelijoille tilan verkkoyhteyksin sekä yhteisön, jossa voi keskittyä tutkimuksensa loppuunsaattamiseen. Suupohjan tutkijahotelli toimii yhteistyössä Etelä-Pohjanmaalla toimivien tutkijahotellien kanssa. Suupohjan tutkijahotelli on palvelu, joka on tarkoitettu yliopistosta tai oppilaitoksesta riippumatta tutkijoille, jatko-opiskelijoille ja graduaan tai opinnäytetyötään tekeville perustutkinto-opiskelijoille. Toiminnalla tuetaan työn tekemistä ja tutkimustyöstä tiedottamista tarjoamalla toimivat työtilat ja työyhteisö. Tutkijahotellissa työskentelevä tutkija saa vertaistukea ympäröivästä työyhteisöstä sekä työtilan ja verkkoyhteydet. Tutkija voi myös osallistua verkossa Seinäjoen yliopistokeskuksen järjestämiin asiantuntijaluentoihin. Tutkijahotellissa työskentely on maksutonta mutta edellyttää osallistumista Suupohjan tutkijahotellin toimintaan. Käytännössä tämä tarkoittaa omasta tutkimustoiminnasta tiedottamista sekä osallistumista yhteisiin tapahtumiin. Tutkijahotellipaikka myönnetään 6 kk kerrallaan.
89 Tutkija sitoutuu esittelemään työtään artikkelien tai blogitekstien muodossa Internetissä ja esittelemällä työtään työyhteisölle tai muulle sidosryhmälle. Osallistuessaan toimintaan kunta tarjoaa työhuoneen tutkijahotelliin mahdollisesti tulevia tutkijoita varten ja nimeää yhteyshenkilön. Ehdotus: Kunnanhallitus päättää, että Karijoen kunta osallistuu tutkijahotellitoimintaan. Tutkijahotellia varten varataan yhdelle työtilaa kunnantalolta ja yhteyshenkilöksi nimetään kunnanjohtaja. Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.
90 196 KUNNANJOHTAJAN PÄÄTÖSLUETTELO. Ehdotus: Kunnanhallitus päättää merkitä tiedokseen kunnanjohtajan päätösluettelon pykälien 43-49 /2015 Merkitään, että Viljo Kurvinen katsoi itsensä esteelliseksi ja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.
91 197 KUNNANJOHTAJAN LOMA. Ehdotus: Kunnanhallitus päättää myöntää kunnanjohtaja Viljo Kurviselle lomaa 14.9.-21.9.2015/6 tpv välisen ajan säästövapaista. Merkitään, että Viljo Kurvinen katsoin itsensä esteelliseksi ja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.
92 198 LAUSUMAPYYNTÖ SANEERAUSOHJELMA- EHDOTUKSESTA. Pohjanmaan käräjäoikeus on antanut 28.8.2015 päätöksen äänestyksen suorittamisesta saneerausohjelmaehdotuksen osalta sekä kannanotto selvittäjän laskusta. Asia koskee Suupohjan Teollisuusautomaatio Oy yrityssaneerausehdotusta. Ehdotus: Lausumana Pohjanmaan käräjäoikeudelle kunnanhallitus päättää ilmoittaa, että Karijoen kunta hyväksyy selvittäjän laatiman saneerausohjelmaehdotuksen sekä selvittäjän laskun. Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.
93 199 MUUT ASIAT. - Yhteistyö työsuojelupäällikön tehtävien hoidossa. - Sosiaali- ja terveystoimen tuottaminen yhteistyössä yksityisen yrityksen kanssa. Ehdotus: Keskustellaan asiasta. Kokouksessa keskusteltiin yhteistyöstä työsuojelupäällikön tehtävien hoidossa. Asia merkittiin tiedoksi ja jätettiin pöydälle. Keskusteltiin sosiaali- ja terveystoimen tuottamisesta yhteistyössä yksityisen yrityksen kanssa. Merkittiin tiedoksi. Keskusteltiin mahdollisista turvapaikanhakijoista todeten, ettei Karijoella ole resursseja perustaa ja ylläpitää vastaanottokeskusta, mutta majoitusmahdollisuuksia voisi kunnan alueelta tarvittaessa järjestyä.
94 200 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN. Kokous katsottiin päättyneeksi klo 20:55. Merkitään, että matkakorvausliite on pöytäkirjan liitteenä no 58. Valitusosoitus: Valitusosoitus on liitteenä no 59.