Punos EHDOTUS JOKERIKORTTELIN KEHITTÄMISEKSI 09.04.2019
Uusi sisäänkäynti Itäkeskukseen Punos on monipuolinen kokonaisuus, joka täydentää Itäkeskusta niin palveluiden kuin rakennetun ympäristönkin osalta. Punoksen uusi hybridikortteli täydentää nykyisen bussiterminaalikentän osaksi Itäkeskuksen kaupunkirakennetta. Korttelin jalusta kiinnittää korttelin Turunlinnan- ja Marjaniementien naapurirakennuksiin sovitetulla räystäslinjallaan. Jalustan päältä nousevat asuinrakennukset muodostavat rauhallisen korttelirakenteen, jota länsikulmaan sijoittuva korkeampi asuinrakennus jäsentää. Se muodostaa korttelille kaupunkirakenteellisen kärjen. Toiminnoiltaan Punos jakautuu erilaisiin kerroksiin, jotka kaikki hyödyntävät korttelin erinomaista saavutettavuutta. Ensimmäisessä kerroksessa on sykettä: joukkoliikenneterminaalissa vaihdetaan kulkupelistä toiseen ja asioidaan siinä sivussa pika-asiointia palvelevissa liikkeissä. Toisen kerroksen OLOkorttelissa vietetään aikaa ruoan, juoman ja elämysten parissa. Ylimmissä kerroksissa asutaan kaiken äärellä, mutta kuitenkin omassa rauhassa. NÄKYMÄ ITÄVÄYLÄLTÄ. Arkkitehdin näkemys. Kuva: Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 2
VIIHTYISYYS SAAVUTETTAVUUS Punoksen omaleimainen ilme ja vilkas kaupunkielämä luovat viihtyisän ja turvallisen ympäristön niin sisälle kuin ulkotiloihin. MONIPUOLISUUS Punoksen toimintojen monipuolisuus ja erilaiset kulttuurit tuovat alueelle elämää ympäri vuorokauden. Punos on moderni joukkoliikenteen risteys, joka punoo yhteen laadukkaat palvelut ja viihtyisät kohtaamispaikat. Punoksen yläkerroksissa asutaan omassa rauhassa kaiken äärellä. Idis Design Oy Punos on liikenteen solmukohta, joka on 2020-luvulla saavutettavissa niin metrolla, Raide-Jokerilla, bussilla, autolla kuin kävellen tai Itäbaanaa pitkin pyöräillen. ARJEN HELPPOUS Punoksen monipuoliset palvelut ja liikkumisen vaihtoehdot tekevät arjesta helppoa niin asukkaille, työmatkalaisille kuin asiakkaille. 3
Monipuolinen hybridikortteli LIIKE- JA PALVELUTILAT RAVINTOLAT HSL APUTILAT SEIKKAILUPAIKKA TOIMINTOJEN SIJOITTUMINEN Asuminen Piha- ja oleskelualueet Liike- ja palvelutilat Liike- ja palvelutilat Liike- ja palvelutilat Ravintolat Ravintolat HSL Huolto- ja aputilat ARVIO PINTA-ALOISTA KAUPALLISET TILAT 12 500 KEM 2 ASUNNOT 19 000 KEM 2 YHT: 31 500 KEM 2 ASUMINEN Ylemmissä kerroksissa asuntoja erilaisiin elämäntilanteisiin: vapaarahoitteisia omistus- ja vuokra-asuntoja sekä palveluasumista. 3. kerroksessa sijaitsee myös yhteispiha. OLOKORTTELI Toisessa kerroksessa ruokakulttuuria, elämyksiä ja hyvinvointipalveluja sekä mahdolliset sisäyhteydet naapurikiinteistöihin JOUKKOLIIKENNETERMINAALI Maantasokerroksessa Raide-Jokerin ja bussien pysäkit sekä matkustajia palvelevaa pika-asioinnin liiketilaa LIIKKUMISEN TILOJA MAAN ALLA Maan alla sijaitsevat metrolaiturit ja sosiaalitilat kuljettajille, pyöräpysäköintiä sekä liityntäpysäköintiä. ASUNTOJEN YHTEISTILAT 3 000 KEM 2 2 4
V ma 8 4 ar VII Paikoitus 9 0 KAJAANIL. TIE 9 5 8 0 3 III 8 2 ar +9.8 III 9 8 8 0 7 6 5 8 3 Raaseporintie 1 Turunlinnantie 1207 1099 1208 7 2 mr 7 9 9 0 RAASEPORINTIE Paikoitus 9 1 9 8 +9.8 10 1 10 4 10 7 +10.7 10 4 10 4 TURUNLINNANTIE +10.4 10 6 10 6 10 3 10 3 9 8 +10.3 +9.8 +8.5 9 4 8 2 8 5 TURUNLINNANTIE 6 9 +6.6 6 6 +6.5 4 6 8 3 MAHD. VÄLIAIKAINEN PYSÄKKI 6 6 10 7 +10.8 HUOLTO 10 6 II+X RAK. 1 10 6 II+VIII II+IV II+VI RAK. 2 10 6 II+IV II+VI RAK. 3 10 6 14 10 8 10 8 10 8 5 0 P Liiker VI VI 4 5 2 5 2 9 6 92 1062 91 10,4 113 M332S3 110 +11.1 11 1 93 MARJANIEMENTIE 113 94 ilm PP TERASSI PP 2.KRS +17.1 II+I II+VI RAK. 4 II+V Lippuhalli II II+VI RAK. 5 II +24.8 Itäkeskuksen metroasema 2 II+V II+VI RAK. 6 2.KRS sij.epäv. 1 2.KRS Lippuhalli II-IV 11 1 +11.1 Tallinnanaukio TALLINNANAUKIO 9 4 9 5 ilm 5 1 5 1 110 110 +11.3 1198 5 1 5 1 110 5 0 +5.0 5 0 10 6 Itäväylä +9.6 9 6 9 1 5 0 ilm ITÄVÄYLÄ ITÄKATU 2.KRS 5 0 6 8 +6.8 +5.0 11 1 liiker IV IV 5 6 +5.6 ilm 5 3 113 +11.3 P +5.5 5 5 ITIS ASIAKKANK. KL-SILTA 114 +5.2 5 2 5 1 +5.1 ilm 10 4 10 8 5 0 4 9 +4.9 4 9 4 7 5 4 0 5 10 20 30 40 50 P ASEMAPIIRUSTUS. Kuva: Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 5 L E I
ASUNNOT +24,100 LIIKEKESKUS +17,400 +11,100 LIIKEKESKUS/ TERMINAALI +10,900 P +6,900 +6,255 +5,025 METRO P P +7,305 +4,005 NYKYINEN SADEVESIPUTKI +0,025 ±0,000 +0,025 ±0,000 0 5 10 20 LEIKKAUS. Kuva: Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 6
320 PP POLKUPYÖRÄT PYSÄKÖINTI 64 AP +6.900 +6.255 320 PP POLKUPYÖRÄT PYSÄKÖINTI 64 AP +6.255 +6.900 +7.305 NYKYINEN PYSÄKÖINTI n. 215 AP / KRS +6.255 Pysäköinti P1 +6.255 +7.305 NYKYINEN PYSÄKÖINTI n. 215 AP / KRS +6.255 +4.005 Pysäköinti P1 OLEMASSAOLEVA VUOROTTAISPYSÄKÖINTI K2 Pysäköinti P2 +6.255 +4.005 OLEMASSAOLEVA VUOROTTAISPYSÄKÖINTI K2 Pysäköinti P2 PUNOS POHJAPIIRUSTUS PYSÄKÖINTI 1:800 9.4.2019 0 5 10 20 30 40 50 ASIAKAS CEDERQVIST & JÄNTTI ARKKITEHDIT SALOMONKATU 17 A 00100 HELSINKI puh +358 40 8452159 www.cej.fi POHJAPIIRUSTUS, PYSÄKÖINTI. Kuva: Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 46 7
+9.8 +7.00 +7.00 +10.75 +10.75 LIPPUHALLI LIPPUHALLI +9.8 +9.8 +10.7 +10.7 TURUNLINNANTIE TURUNLINNANTIE +10.4 TULOLAITURI, 3 BUSSIA +10.4 TULOLAITURI, 3 BUSSIA +10.3 +9.8 +8.5 +10.3 +9.8 +8.5 TURUNLINNANTIE TURUNLINNANTIE POLKUPYÖRÄT +6.6 +6.6 +11.1 +11.1 MARJANIEMENTIE MARJANIEMENTIE +10.8 +10.8 KAUPUNKIPYÖRÄT KAUPUNKIPYÖRÄT 18 PP 18 PP 160 PP 40 PP 160 40 PP PP 40 PP 40 PP 40 PP +11.1 +11.1 1 1 2 2 3 3 JOKERIN LAITURIT JOKERIN LAITURIT +11.27 +11.27 4 5 6 4 5 6 7 7 8 8 +11.1 +11.1 2 P6 2 P6 P5 P5 P1 P1 P4 P4 P3 P3 P2 P2 TAKSIT TAKSIT TAKSIT TAKSIT POLKUPYÖRÄT PORTAAT TOISEEN KERROKSEN PORTAAT TOISEEN KERROKSEN METRON SISÄÄNKÄYNTI METRON SISÄÄNKÄYNTI 40 PP 40 PP 40 PP +11.3 +11.3 LÄHTÖLAITURIT 1-8 LÄHTÖLAITURIT 1-8 ODOTUSLAITURIT P1-P6 ODOTUSLAITURIT P1-P6 +9.6 +9.6 +5.0 +5.0 ITÄVÄYLÄ ITÄVÄYLÄ ITÄKATU ITÄKATU +6.8 +6.8 +5.6 +5.6 +5.5 +5.5 +5.2 +5.2 +5.0 +5.0 PUNOS POHJAPIIRUSTUS KERROS 1 1:700 9.4.2019 POHJAPIIRUSTUS, KERROS 1. JOUKKOLIIKENNETERMINAALI JA KAUPALLISTA TILAA. Kuva: Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. ASIAKAS CEDERQVIST & JÄNTTI ARKKITEHDIT SALOMONKATU 17 A 00100 HELSINKI puh +358 40 8452159 www.cej.fi 47 0 5 10 20 30 40 50 0 5 10 20 30 40 50
BUSSITERMINAALI. Arkkitehdin näkemys. Kuva: Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. RAIDE-JOKERIN PÄÄTEASEMA. Arkkitehdin näkemys. Kuva: Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 9
PUNOS / YIT & SATO 09.04.2019 / ALUSTAVA KONSEPTISUUNNITELMA +17.1 +17.1 +17.1 SEIKKAILUPAIKKA +14.1 TERASSI +17.1 +17.1 +17.1 SEIKKAILUPAIKKA +14.1 YHTEYSVARAUS TERASSI +15.9 YHTEYSVARAUS YHTEYSVARAUS YHTEYSVARAUS +15.9 0 PUNOS ASIAKAS CEDERQVIST & JÄNTTI ARKKITEHDIT 20 30 40 1:700 50 9.4.2019 SALOMONKATU 17 A 00100 HELSINKI puh +358 40 8452159 www.cej.fi PUNOS ASIAKAS 10 POHJAPIIRUSTUS KERROS 2 POHJAPIIRUSTUS, KERROS 2. KAUPALLISTA TILAA JA PALVELUITA. Kuva: Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 10 5 CEDERQVIST & JÄNTTI ARKKITEHDIT SALOMONKATU 17 A 00100 HELSINKI puh +358 40 8452159 www.cej.fi 48 0 5 10 20 POHJAPIIRUSTUS KERROS 2 30 1:700 40 50 9.4.2019 48
TOISEN KERROKSEN RAVINTOLAMAAILMA. Arkkitehdin näkemys. Kuva: Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 11
SISÄPIHA. Arkkitehdin näkemys. Kuva: Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. NÄKYMÄ TALLINNANAUKION SUUNNASTA. Arkkitehdin näkemys. Kuva: Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 12
NÄKYMÄ RAASEPORINTIELTÄ. Arkkitehdin näkemys. Kuva: Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 13
NÄKYMÄ LOUNAASTA. Arkkitehdin näkemys. Kuva: Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. 14
Konsortio Suunnittelijat YIT luo kestävää kaupunkiympäristöä rakentamalla SATO Oyj on yksi Suomen johtavista vuokra- ARKKITEHTISUUNNITTELU LIIKENNESUUNNITTELU asuntoja, toimitiloja, infrastruuuria sekä kokonaisia nantajista. Tavoitteenamme on tarjota kattavat Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy Sitowise Oy asuinalueita. Strategiassa kasvun moottorina toimii vuokra-asumisen vaihtoehdot ja palvelut sekä Vesa Jäntti Seppo Karppinen kasvukeskusten hankekehitys. Missiomme on luoda erinomainen asiakaskokemus. Kehitämme monipuo- parempaa elinympäristöä. YIT:n tuotannon pääpaino lisia asumisratkaisuja erilaisiin asumistarpeisiin sekä Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy on vuonna Sitowise on 1 300 hengen asiantuntijayritys, joka on omaperusteisissa hankkeissa, joissa vastaamme tuotamme asiakkaillemme arkea helpottavia etuja 2004 perustettu suunnittelukilpailuissa menestynyt tarjoaa asiakkailleen kaikki rakennetun ympäristön koko hankkeesta aina tonttihankinnasta suunnitte- ja elämyksiä. Toimimme pitkäjänteisesti ja kannatta- arkkitehtitoimisto, jolla on laaja kokemus toimisto-, suunnittelu-, asiantuntija- ja digitaaliset palvelut luun ja myyntiin saakka. YIT Rakennus Oy on 100 % vasti Asiakas ensin-periaatteella. kauppakeskus-, asunto- ja maankäytön suunnitte- saman katon alta. Olemme suurin suomalaisomistei- YIT Oyj:n omistama tytäryhtiö. lusta kaupunkikeskustoissa. nen rakennusalan suunnittelu- ja konsultointitoimisto, SATOlla on vahva osaaminen ja ammattitaito kaupunkiseutujen monialahankkeiden johtava YIT haluaa osallistaa hankkeen sidosryhmät ja kiinteistökehittämisessä sekä asuntorakennuttami- Toimiston päämääränä on tarjota arkkitehtonisesti osaaja sekä tiedolla johtamisen ja tietomallintamisen asukkaat hankesuunnitteluun järjestämällä info- ja sessa. Helsingissä meillä on kokemusta onnistunei- ja toiminnallisesti korkeatasoisia ratkaisuja, jotka edelläkävijä. keskustelutilaisuuksia paikallisten asukkaiden den kaavoitus- ja kehityshankkeiden hoitamisesta suhtautuvat käytännönläheisellä tavalla raken- kanssa. YIT tutkii muun muassa Siltamäen alueke- hyvässä yhteistyössä virkamiesten kanssa. SATOn tamiseen, teknologiaan ja elinkaariajatteluun. hitystä yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa omistuksessa oli maaliskuun 2018 lopussa yhteensä Suunnitteluprosessia ohjaa päämäärä ei ennalta osallistaen alueen asukkaat ideoimaan alueen noin 25 770 asuntoa Suomen suurimmissa kasvu- määrätty suunnittelutyyli ja halu luoda ratkaisuja, kehittämistä. keskuksissa ja Pietarissa. joissa toimivuus ja sisältö yhdistyvät korkeatasoiseen designiin ja käytännöllisyyteen. 15
LISÄTIEDOT: WWW.YIT.FI/PUNOS