Kesätyön pelisääntöjä 2012



Samankaltaiset tiedostot
Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Laki nuorista työntekijöistä

Työhön saadaan ottaa henkilö, joka on täyttänyt 15 vuotta ja joka on suorittanut oppivelvollisuutensa.

SISÄLLYS. Malmi-Pukinmäki -alueen Ansa nuorten ryhmän tekemän kesätyöoppaan päivitetty versio 2014.

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Vaaralliset työt. Tekninen työ

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.

NUORTEN VUOTIAIDEN OSALLISTUMINEN PELASTUSTOIMINTAAN JA KOULUTUKSEEN

2005 Lantula- Talo. Yhteinen olohuone. Yhteinen tavoite Kuitenkin matka isompaan työllistämiseen on kestänyt vuosia.

KESÄTYÖNTEKIJÄN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET

TYÖELÄMÄN PELISÄÄNTÖJÄ

Oppimistaidot ja työelämätietous IC Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen

Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta.

KESÄTYÖINFO. Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville.

Työturvallisuus ja riskien arviointi työssäoppimisessa ja ammattiosaamisen näytöissä

3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää.

Diaesitys ARI WIGELIUS, järjestöasiantuntija Sähköliitto

Tietotekniikan palvelualan TES vs. laki

Ulkomaisen työvoiman käyttö. Tommi Lantto PSAVI

III Valtakunnalliset käsityönopetuksen. koulutuspäivät Tampere

1. NUORTEN KESÄTYÖ JA HARJOITTELU TYÖNTEKIJÄ- TEHTÄVISSÄ

Sähköpostiosoite. Lukio: luokka/aloitusvuosi ja arvioitu päättymisvuosi

POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT

Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN

Työelämän pelisäännöt

HE 89/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi nuorista työntekijöistä annetun lain muuttamisesta

Työelämätaidot. --> Työ ja kesätyö --> kesätyö --> työnhaku TYÖTÄ HAKIESSA:

Työturvallisuussäännösten tuki hyvälle käsityönopetukselle

TYÖAIKALAKI. Aalto-yliopisto, AA Katriina Vierula

Järjestyssääntö Muusikon on työaikana noudatettava yhtiön antamia järjestyssääntöjä

YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015

Tervetuloa työelämään!

KEITÄ ME OLEMME? SISÄLLYS. Etkö keksi minne haluaisit kesätöihin? Lue nuorten kokemuksista sivuilta 6 9!

Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot

Työelämän juridiset pelisäännöt

Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus

HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE

Läsnätyön juridiikka

OPPISOPIMUS. oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen

SISÄLTÖ. S. 15 LIITY PAMIN JÄSENEKSI

Omnian oppisopimustoimisto järjestää työpaikkakouluttajille ilmaista koulutusta, joka tukee työpaikalla tapahtuvaa opiskelijan ohjausta.

, , , ,5 48,75 52

Uusi työaikalaki ja sen vaikutukset kunta-alan virka- ja työehtosopimuksiin. Kuntamarkkinat Neuvottelupäällikkö Anne Kiiski

MUUTOSTURVA

JOPO - Työssäoppimisjakso

1. NUORTEN KESÄTYÖ JA HARJOITTELU TYÖNTEKIJÄ- TEHTÄVISSÄ

Työnantajan velvollisuudet Suomessa. Tarkastaja Kristiina Linna

Kesätoimittajan ABC. Tampereen yliopisto


VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN. työehtosopimus

VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN. työehtosopimus

Työntekijän oleskelulupa-asiat TE-toimistossa. Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto Antti Karjalainen

Työelämän pelisäännöt

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Isännöitsijän työaika onnea vai ongelmia

TYÖNANTAJUUDEN PERUSTEET OSA 1. ISLO klo 14-16

/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Työsopimuslain muutokset voimaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta

Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa

Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Ammattina avustaminen

LUOTTAMUSMIEHEN ASEMA JA OIKEUDET

Sähköinen kulunvalvonta toimenpiteet yrityksissä. Paavo Mattila Talonrakennusteollisuus ry

Oppisopimuksia ammattikoululaisille

3. ASIAA KÄSITELLEEN LUOTTAMUSMIEHEN/ TYÖSUOJELUVALTUUTETUN TIEDOT

3 Järjestyssääntö Muusikon on työaikana noudatettava yhtiön antamia järjestyssääntöjä

TYÖSOPIMUS. Työsuhteen alkamispäivämäärä Työsuhteen alkaessa on. kuukauden koeaika Työsopimus on voimassa Toistaiseksi

Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015

NUORTEN KESÄTYÖPASSI 2015

Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille

Työntekijän palkkaaminen ja työsuhteen päättäminen Eroja Suomen ja Viron sääntelyn välillä

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

10 Lisä- ja ylityö Lisätyö 1. Lisätyö on sovitun työajan lisäksi tehty työ enintään 40 tuntiin saakka viikossa.

Laki työntekijöiden lähettämisestä valvontatulokset ja laiminlyönnit Etelä-Suomessa

Pia Kilpeläinen Jari Syrjälä Arvo Ylönen. Opas lvi-asentajien työsuhteisiin

Vaarojen kartoitus ja riskien arviointi työssäoppimisessa ja ammattiosaamisen näytöissä

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista.

Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Lausuntopyyntö ylityösuostumuksesta ensihoitotyössä. STTK ry on pyytänyt työneuvostolta lausuntoa seuraaviin kysymyksiin:

Työaika yleisiä määräyksiä

Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

TET- TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMINEN LUOKKA

4 mom. Lomapalkan ja lomarahan maksamisen ajankohta sekä kuolinpesälle maksettava lomakorvaus ja lomaraha määräytyy 117 :n mukaisesti.

KT Yleiskirjeen 4/2018 liite 5 1 (10) TS-18 liitteen 8, määräaikainen kokeilumääräys ns. 24 t / 42 t työajasta

Aika: Asia: Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma koululaisille vuonna 2017

Työsuojeluvalvonnoissa esille tullutta parannettavaa marjatiloilla

VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015

Lounais-Suomen alueellinen turvallisuusfoorumi

Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki

Työsuhteen päättäminen

Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Transkriptio:

Kesätyön pelisääntöjä 2012 Kesätyön pelisääntöjä Kesätöissäkin on huomioitava työsuojeluasiat ja työehdot. Nuorella työntekijällä tarkoitetaan alle 18- vuotiasta työntekijää. Työhön voidaan pääsääntöisesti ottaa 15 vuotta täyttänyt peruskoulunsa lopettanut henkilö. 14-vuotias tai tänä vuonna 14 vuotta täyttävä voi tehdä enintään puolet loma-ajastaan kevyttä työtä, josta ei ole haittaa hänen terveydelleen, kehitykselleen tai vastaiselle koulunkäynnilleen. 13-vuotias tai nuorempi saa työsuojeluviranomaisen poikkeusluvalla työskennellä tilapäisesti esiintyjänä tai avustajana taide- ja kulttuuriesityksissä sekä muissa vastaavissa tilaisuuksissa. Laki nuorista työntekijöistä (998/1993). Työministeriön päätös nuorille sopivista kevyistä töistä (1431/1993) Työsopimus Työsopimus on työntekijän ja työnantajan välinen sopimus, jossa työntekijä sitoutuu tekemään työnantajalle työtä tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Työsopimus on aina syytä tehdä kirjallisesti, vaikka suullinenkin on pätevä. 15-vuotias voi tehdä työsopimuksen itse, alle 15-vuotiaan puolesta sen allekirjoittaa huoltaja tai nuori itse huoltajan suostumuksesta. Työsopimukseen on syytä kirjata ainakin palkan määrä, työaika, työtehtävät ja työsuhteen kesto. Työsopimus kannattaa laatia kahtena kappaleena, toinen työntekijälle, toinen työnantajalle. Työsopimuslomakemalli: http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/asioi_verkossa/lomakkeet/stm_6_02/index.html Ellei työsopimusta tehdä kirjallisena, on työnantaja yli kuukauden kestävissä työsuhteissa velvollinen pyytämättä antamaan kirjallisen selvityksen työsuhteen ehdoista. Selvityksestä pitää käydä ilmi mm. palkka, työaika, työtehtävät ja työsuhteen kesto. Selvitys työsuhteen ehdoista http://www.tyosuojelu.fi/upload/selvitys2008.pdf Palkka Palkan suuruus ilmenee yleensä ko. alan työehtosopimuksesta. Nuorille maksettavat palkat ovat keskimäärin 70-90 % alimmasta taulukkopalkasta. Aina on syytä varmistua siitä, että palkka lisineen on oikein maksettu. Joka kesä tulee ilmi tapauksia, joissa joko peruspalkkaa tai ainakin yli- tai sunnuntaityökorvauksia taikka ilta- ym. lisiä on jätetty nuorille maksamatta. Näitä eriä ei saa sisällyttää peruspalkkaan, vaan ne maksetaan sen lisäksi. Palkan lisät on syytä eritellä työntekijälle annettavaan palkkalaskelmaan. Laskelman antaminen on hyvä tapa ehkäistä epäselvyyksiä ja osoittaa työnantajan hoitavan asiansa huolella ja avoimesti. Linkki työehtosopimuksiin: http://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/tyoehto/ Työaika

15 vuotta täyttäneen työaika saa olla yhtä pitkä kuin täysi-ikäisenkin ja määrätyin rajoituksin myös ylitöiden tekeminen on sallittua. Alle 15 -vuotiaan työpäivä saa olla enintään 7 tuntia eikä ylitöitä saa teettää. Alle 15-vuotiaan työaika tulee pääsääntöisesti sijoittaa klo 8.00 ja 20.00 väliseen aikaan ja 15 vuotta täyttäneen klo 6.00-22.00 väliseen aikaan. Yötyö on nuorilta kielletty. Nuorten työajat, ylityöt, työajan sijoittelu, tauot ja lepoajat 13 14 v 15 17 v Säännöllinen työaika 7 h/vrk 35 h/vko 8 h/vrk 40 h/vko HUOM! Työajasta voidaan myöntää poikkeuslupa ammatillisen kehityksen sitä vaatiessa Oppivelvollisen työaika kouluaikana -vapaapäivinä 7 h/vrk -koulupäivinä 2 h/vrk -viikoittainen työaika yhteensä 12 h/vko -koulupäivän ja työajan yhteispituus saa olla enintään 8h/vrk Ylityö Kielletty Enintään 80 h/v. Poikkeusluvalla lisäksi 40 h/v HUOM! 15 17 vuotiaiden työaika enintään 9 h/vrk 48 h/vko Työajan sijoittelu Klo 8 20 Klo 6 22 (painavista syistä (kotitaloustyössä klo 6 20 sekä klo 23 asti) kotitaloustyössä klo 23 asti) HUOM! 15v täyttänyt 2-vuorotyössä ammattikoulutuksen saamiseksi enintään klo 24 asti. Ruokatunti 30 min, jos työaika 30 min, jos työaika yli 4h, 30 min/vrk yli 4h, 30 min/vrk Keskeytymätön 14 h/vrk 12 h/vrk vuorokausilepo Viikkolepo 38 h/vko 38 h/vko Työaikakirjanpito Työnantajan on kirjattava tehdyt työtunnit työaikakirjanpitoon. Kuitenkin myös työntekijän on aina syytä kirjata tekemänsä työtunnit muistiin esim. kalenteriin tai työaikakirjanpitolomakkeeseen siltä varalta, että niistä tulee myöhemmin epäselvyyttä. Näin kannattaa tehdä erityisesti silloin, kun työpäivien pituudet vaihtelevat, töitä tehdään muutoin epäsäännöllisesti tai kun tehdään ylitöitä.

Työajanseurantalomakemalli http://www.tyosuojelu.fi/upload/tyoajanseuranta.pdf Työturvallisuus Asetuksessa nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä (475/2006) säädetään niistä edellytyksistä, joilla alle 18-vuotiailla työntekijöillä voidaan teettää nuorista työntekijöistä annetun lain (998/1993) 9 :n 2 momentissa tarkoitettuja erityisen haitallisia tai vaarallisia töitä. Asetuksesta luettavissa tarkemmin kohdassa: valtioneuvoston asetus nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä, http://www.tyosuojelu.fi/fi/s20060475/1268. Työtehtävät on suhteutettava nuoren fyysiseen ja henkiseen suorituskykyyn. Nuorten työnopastuksesta ja työn valvonnasta tuleekin kantaa erityistä huolta. Ainakin työskentelyn alkuvaiheessa edellytetään käytännössä jatkuvaa valvontaa, jotta voidaan varmistua luotettavasti siitä, että nuori on oppinut tekemään työnsä oikein ja turvallisesti. Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut esimerkkiluettelon nuorille vaarallisista töistä (302/2007). Niitä ei saa teettää ollenkaan alle 16-vuotiailla. Luettelossa mainittuja töitä saa 16 vuotta täyttäneillä teettää, jos työn turvallisuudesta on huolehdittu riittävästi. Tällöin työnantajan tulee lisäksi ilmoittaa työn teettämisestä työsuojeluviranomaiselle. Ilmoituksen voi tehdä täyttämällä lomakkeen: ILMOITUS 16-17 vuotiaiden nuorten työntekijäin käyttämisestä vaaralliseen työhön. Alle 18-vuotiailta kokonaan kiellettyjä töitä ovat esim: työt jotka ovat kohtuuttoman rasittavia tai sisältävät huomattavaa vastuuta turvallisuudesta tai varallisuudesta yksin tehtävät työt, joissa on ilmeinen tapaturman tai väkivallan vaara työt, joissa käsitellään vaarallisia aineita Ruohonleikkuukonetta ei esimerkkiluettelossa ole suoraan mainittu, mutta näiden osalta esim. Pohjois- Suomen aluehallintovirasto esittää seuraavaa Työnnettävä moottorikäyttöinen ruohonleikkuukone: 16 vuotta täyttänyt työntekijä, jolla on kyky, taito ja muut ominaisuudet oppia ja hallita koneen turvallinen käyttö aiotuissa työtehtävissä, riittävä suojaustekniikan huomiointi (henkilö/laitesuojaus), perusteellinen opetus ja ohjaus. Päältä ajettava moottorikäyttöinen ruohonleikkuukone: työntekijän ikä ja muut toimenpiteet kuten työnnettävällä leikkurilla. Edellisten lisäksi ilmoitus ennen työn aloittamista työsuojelun vastuualueen työsuojelutoimistoon ilmoitus 16 17 vuotiaiden nuorten työntekijäin käyttämisestä vaaralliseen työhön lomakkeella. Ns. nurmikkotrimmerin käyttöä ei luokitella vaaralliseksi työksi, kuitenkin jos polttomoottorikäyttöiseen laitteeseen asennetaan ruohon tai ohuen taimikon leikkaustyöhön tarkoitettu terä tai ketjurakenne, edellyttää tämä työnantajalta samoja toimenpiteitä kuin edellä mainittu päältä ajettava ruohonleikkuukone. Työnantajan on myös huomioitava ilmoitusvelvollisuus työsuojeluviranomaiselle, mikäli nuori työntekijä altistuu työtehtävissään ympäristön tupakansavulle. Lisätietoa: http://www.tyosuojelu.fi/fi/nuortenasetus/1271

Terveystarkastus Jos työsuhde on tarkoitettu kestämään yli kolme kuukautta, on nuorelle työntekijälle suoritettava terveystarkastus työnantajan kustannuksella viimeistään kuukauden kuluessa työsuhteen alkamisesta. Terveystarkastusta ei tarvitse tehdä, jos työ on kevyttä liike-, toimisto- tai muuta niihin verrattavaa kevyttä työtä tai jos nuorella työntekijällä on esittää vuotta nuorempi lääkärintodistus, joka riittävästi selvittää hänen soveltuvuutensa ko. työhön. Luettelo nuorista Kaikista niistä nuorista, joiden työsuhde kestää vähintään kaksi kuukautta, on työnantajan pidettävä luetteloa josta ilmenee: nuoren täydellinen nimi ja syntymäaika osoite huoltajan nimi ja osoite työsuhteen alkamisaika selvitys työtehtävistä Työsuhteen päättyminen Kesätyöt ovat yleensä määräaikaisia ja sopimus päättyy ilman irtisanomista sopimuskauden päättyessä. Lopputili on maksettava viimeisenä työpäivänä, ellei muuta ole sovittu. Jos lopputili viivästyy sovitusta, on työnantaja velvollinen maksamaan täyden palkan odotusajalta, kuitenkin enintään 6 päivältä. Työsuhteen päättyessä maksetaan lopputilin yhteydessä yleensä myös lomakorvaus, koska kesätyöntekijällekin kertyy normaalisti oikeus vuosilomaan, mutta nuori ei voi pitää lomapäiviä varsinaisena vuosilomana. Lomakorvaus tulee maksaa eriteltynä palkan päälle, eikä sitä saa sisällyttää peruspalkkaan. Työtodistus Työntekijällä on oikeus saada työsuhteen päättyessä työtodistus. Työtodistus kannattaa aina pyytää, se on tärkeä asiakirja uutta työpaikkaa tai koulutuspaikkaa haettaessa. Työtodistusmalli http://www.tyosuojelu.fi/upload/tyotodistuslomake.pdf Apu ja neuvonta Jos kesätyössä ilmenee ongelmia, ne selvitetään ensisijaisesti työpaikalla. Tällöin myös vanhempien aktiivisuus on paikallaan. Apua voi pyytää luottamusmieheltä, työsuojeluvaltuutetulta tai muulta työntekijäin edustajalta, jos työpaikalle sellainen on valittu. Jos asia ei paikallisesti selviä, voidaan kääntyä ao. työsuojeluviranomaisen puoleen: http://www.tyosuojelu.fi/fi/yhteystiedot/3391. Työsuojeluviranomaiset antavat neuvoja ja ohjeita niin työnantajille kuin työntekijöillekin. Nuorten ja muidenkin työsuhdetta koskevista asioista saa lisätietoja aluehallintovirastosta. Työssäoppiminen

Ammatilliset perustutkinnot ovat kolmivuotisia ja tärkeänä osana opiskelua opiskelijalla ovat työssäoppimisjaksot, jotka toteutetaan työpaikoilla. Työssäoppimista on kaikkiaan kolmen vuoden tutkinnossa noin puoli vuotta. Työssäoppiminen on opetussuunnitelman mukaista tavoitteellista, ohjattua ja arvioitua opiskelua työpaikalla. Työssäoppiminen suoritetaan tavallisesti palkatta. Lisää tietoa työssäoppimisesta Työssäoppimisen tietopalvelusta http://www.edu.fi/tonet/