Toimintakertomus 2014

Samankaltaiset tiedostot
Toimintakertomus 2016

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Nupponen ja Emmi Peltonen. Saaja Summa Perustelu Päätös

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi.

AYY:n avustuspäätökset tulivat eilen. Athenella saatiin pyydetty 1200 euroa.

Saaja Summa Perustelu Päätös. Meri Terho 28,29 euroa Hallitusten megaherkkuaamupala Hyväksyttiin

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ARMATUURI RY 2/

1 Tampereen Yliopisto Staabi ry Pöytäkirja 1/2016

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE Tietojohtajakilta

Yliopistonkatu Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo 16:00. Paikka: Ahkiomaantie 2 A 9, Rovaniemi

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 10 ARMATUURI RY 1/

Kemiantekniikan kilta ry 1 (3) LÄSNÄ: Saara Laamanen, puheenjohtaja Leo Bruk, sihteeri Reetta Määttänen Joonas Liikanen (saapui klo 12:09)

Ynnä ry, hallituksen kokous 32/2015 1/5. x, saapui paikalle 8b. x x

TAMPEREEN RAKENTAJAKILLAN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 /! 6 ARMATUURI RY 8/

Oulun Hammaslääketieteen Kilta ry

Kemiantekniikan kilta ry:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE KOULUTUS- JA OPINTOASIAT. Kemiantekniikan kilta ry 1 (5)

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 17/2013 TARAKI

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5. x x x, saapui 9:ssä. x, poistui 7:ssä x x x. x, saapui 7:ssä. x, saapui 7:ssä

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Limes ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituslaisista. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 Aalto-yliopisto 5/2016 Insinööritieteiden korkeakoulu

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Hiukkanen 2013 Sivu 1 Tilikartta

PöYTÄKIRJA Hallituksen kokous 8 / 2012

F=fukseille järjestetty tapahtuma

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä

RUHA WOLLEY ry seurana.

Ynnä ry, hallituksen kokous 10/2015 1/6. x x x x x x x x, poistui kohdassa 11.f x, poistui kohdassa 11.f x, läsnä kohdat 9.a 11.f

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 21/2013 TARAKI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

17.42 Miikka Laitila poistui Miikka Laitila palasi.

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 7 ARMATUURI RY 4/

9.11. Edustajiston juhlakokous ja TYYn vuosijuhlat (juhlallisuudet alkavat klo kulkueella H. G. Porthanin patsaalle)

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Orientaatioviikon aikataulu

Hallituksen järjestäytymiskokous , esityslista

1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Jyri Hämäläinen avasi kokouksen kello

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

Puheenjohtaja Petri Maaninen avasi kokouksen ajassa klo Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi sellaisenaan.

Puheenjohtaja Antti Sinkkonen avasi kokouksen ajassa Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 TUOTANTOTALOUDEN KILTA KAPLAAKI RY

PÖYTÄKIRJA /2014

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Toimintakertomus vuodelta 2011

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös

PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 11 / 2012

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta.

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 8/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 6 ARMATUURI RY 2/

Teekkareiden Voimailuseura Herwannan Hauiskääntö Lajijaosto Kylmärinki

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 10/2013 TARAKI

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup

6. Hyväksyttävät laskut Unigrafialta tuli hyvityslasku fuksioppaista. Ei vaadi maksutoimenpiteitä.

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Puheenjohtaja Antti Sinkkonen avasi kokouksen ajassa Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätty kohdat 12. Työelämäpäivät, 16. Kevätkokous, 11. Opintotukikannanotto ja 7. Ruutisalaliiton tuomitseminen.

Reetta Arokoski saapui 8.24.

Kannelmäen peruskoulun lehti

Fokus ry. Pöytäkirja. Kokous 9/2015. Vuosikokous Aika: klo Paikka: Lyhty, Philologica

Aalto yliopiston Arkkitehtikilta ry Hallituksen kokous 15/2016, , klo Metallimiehenkuja 4, Espoo

TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Lappeenrannan teknillinen yliopisto

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: klo Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin.

Sihteeri Hellgrén, ulkoasiainvastaava Viherkenttä ja opintovastaava Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä.

Vuosi Nro Kpl KansiotVarakpl Yht. Sivua Huomioita. Pentti Kemppinen, versio 1 ja 2 Lauri Hirvonen, versio Kameraseura edustaa Suomea UNICA:ssa

KYE 7/2013 ti 15. lokakuuta 2013

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja Heinonkoski avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi, sillä paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa.

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Ynnä ry, hallituksen kokous 21/2015 1/7. x x x x x. x, saapui 11.l:ssä x x x, poistui 11.j:ssä. x x

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 /! 7 ARMATUURI RY 5/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 6 ARMATUURI RY 6/

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä , arkisto

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 3/2007 HALLITUKSEN KOKOUS Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

Transkriptio:

Toimintakertomus 2014 Edunvalvonta Teknis-luonnontieteellinen kilta Hiukkanen valvoi vuonna 2014 jäsenistönsä etua yliopiston sisäisesti koulutus- ja sosiaalipoliittisilla kentillä, sekä yliopistolle, ylioppilaskunnalle ja yleisesti opiskelijoille merkittävissä sidosryhmissä. Hallituksen tehtävään valitsema opintovastaava Antti Laitinen huolehti kiltahuoneella ja kotisivuilla olevan tenttiarkiston aktiivisesta ja ajantasaisesta päivittämisestä, sekä killan tilaamien opintomonisteiden saatavuudesta. Kilta oli mukana Luonnontieteiden tiedekunnan sisäisessä pilottikokeilussa, jossa tiedekunta palkitsi kiltaa rahallisesti ensimmäisen vuoden opiskelijoiden opintopistemääräisen opintomenestyksen perusteella. Tämän johdosta killan hallituksen koulutuspoliittinen sektori tapasi muutaman kerran vuodessa tiedekunnan dekaania, ja pyrki uudistamaan kiltaa koulutuspoliittisena toimijana. Tiedekunnan omista järjestelyistä johtuen pilotti oli huomattavan edullinen Hiukkaselle. Ohjelmaa aiotaan jatkaa, mikäli tiedekunnan budjetti antaa periksi. Merkittäviä uudistuksia olivat kiltahuoneen uudelleenjärjestely ja huonekalumuutokset opiskelumukavuutta lisäten, sekä aiemmista vuosista poiketen huomattava rahallinen panostus opetusvälineisiin, joista merkittävimpänä mainittakoon Lego Mindstorms -opetussetti. Huolimatta lukuisten hallopedien aktiivisuudesta killan toiminnassa, varsinainen koulutuspoliittinen vaikuttaminen hallinnon elimissä oli edelleen vahvasti painottunut ylioppilaskuntatasolle. Ylioppilaskunnan suuntaan oltiin kuitenkin aktiivisesti yhteydessä, mistä kertoo mm. vuoden alun Kiltagaalassa Hiukkasen voittama jaostoaktiivisuusporkkanapistesauna, sekä loppuvuodesta päätoimittaja ja yritysyhteistyövastaava Tiia Virtasen palkitseminen Vuoden jaostolaisena. Tekniikan akateemisten liitto TEK otti ylioppilaskuntamme mielestä tökeröllä ja opiskelijoiden asemaan negatiivisesti vaikuttavalla tavalla kantaa kansalliseen lukukausimaksuspekulointiin. Useiden ylioppilaskuntien virallisen kannanoton lisäksi Otaniemen teekkareiden keskuudesta lähti ajatus kiltojen omasta kannanotosta. Tällä oli tarkoitus korostaa TEKin lausuntojen kuuluvuutta myös riviopiskelijoiden keskuudessa. Hiukkanen allekirjoitti kyseisen kannanoton kaikkien muiden TTYYn alaisten kiltojen kanssa. Hallituksen valitsema kv-vastaava Paavo Jäntti huolehti säännöllisesti killan ulkomaalaisten jäsenten viihtyvyydestä ja tapahtumatarjonnasta. Hallitus pyrki yhtenäisesti tiedottamaan myös englanniksi, ja pitämään kiltahuoneen mukavana ympäristönä, vaikka äidinkieli ei olisikaan suomi. Killan hallitus kokoontui vuoden aikana 36 kertaa, lukukauden aikana lähes viikottain. Kokouksissa käytiin läpi saapunutta postia ja palautetta, hyväksyttiin rahankäytöt ja sen suunnitelmat, sekä päätettiin yhteisistä asioista koskien kiltahuonetta, Tarzania, killan muuta omaisuutta tai tapahtumia. Kokouksien pöytäkirjat saa killan jäsen pyydettäessä nähdä. Kokouksissa olivat läsnäolo- ja puheoikeutettuja hallituksen varsinaiset jäsenet, hallituksen valitsemat toimihenkilöt sekä ylioppilaskunnan hallituksen osoittama kiltakummi. Puheenjohtaja Joonas Virkki kutsui kokoukset koolle sähköpostitse. Ulkosuhteet Kilta ylläpiti lämpimiä välejä alayhdistyskentän muihin järjestöihin. Tapahtumia järjestettiin esimerkiksi Skillan ja TeLEn kanssa: wappuinen Pimp My Grill ja alkusyksyn HerkkuWiiniFestari sähkötalon sisäpihalla. Tiedekunnan kiltojen kesken kandidaatin tutkintoohjelmien yhdistyminen tuki vahvaa yhteistä fuksitoimintaa ja LTT-fuksisauna olikin syksyn ainoa tiedekuntakohtainen sauna. LTT-killat ottivat myös toisistaan mittaan tuttuun tapaan helmikuussa LTT-kyykässä. Muita yrityksiä olivat muun muossa avantouinti Ympäristöteekkarikillan kanssa, sekä Euroviisu-sitsit Luupin kanssa. Osa näistä kaatui kysynnän puutteeseen ja osa päädyttiin järjestämään itsenäisesti. Hiukkanen näkyi myös aktiivisena toimijana monenlaisissa urheilutapahtumissa, kuten opiskelijoiden lentopallon SMturnauksessa, sekä hyvinvointiviikon TVIKin lentopalloturnauksessa, jonka Hiukkasen joukkue voitti. Kansallisesti Hiukkanen näkyi alan opiskelijoiden keskuudessa osallistumalla 22 hengen

delegaatilla fyysikoiden kansalliseen opiskelijakonferenssiin, FysikerFestiin, Turussa. Lauri Pitkäjärvi edusti Hiukkasta FysikerFestin konseptia pyörittävän Suomen Fysiikanopiskelijat ry:n hallituksessa. Luonnontieteilijöitä tavattiin myös ainoana tamperelaisena kiltana Luonnontieteilijöiden pikkujouluristeilyllä sekä Akateemisen kyykän MM-kilpailuiden yhteydessä järjestetyssä fyysikoiden ystävyysottelussa, johon olimme kutsuneet turnaukseen saapuvien ystävyysainejärjestöjemme edustajia pelaamaan. Vuosijuhlatapoja ylläpidettiin edustavan tahon jaksamisen mukaan, ja lähes kaikilla ystävyys- tai yhteistyöjärjestöjen vuosijuhlilla Hiukkanen oli onnistelemassa. Yritysyhteistyö jatkui killalle validina varainkeruun kanavana. Suhteita yritysmaailmaan ylläpidettiin aiempien vuosien tapaan vaihtelevalla menestyksellä esimerkiksi opintomatkojen muodossa. Yritysyhteistyötoimikunnan Tiia Virtanen, Oula Juutilainen ja Annina Saukko onnistuivat keräämään sponsoreita mahdollistaen prameat vuosijuhlat, vaikka Herwannasta saadut kampausdiilit eivät räjähtävää suosiota saavuttaneetkaan. Muuten sponsorointitoiminta jatkui samanlaisena: mainoksia kiltalehteen ja Tarzanin seinään. Uusi yhteistyökumppani oli Yliopistollamme toimiva Tampereen LUMATE-keskus (Luonnontieteen, matematiikka, teknologia), joka järjestää mm. teknologiakilpailuja alaasteikäisille. Kahden vuoden aikana, kerran talvella 2013, ja huomattavasti isommin talvella 2014 vapaaehtoiset kiltalaiset pakkasivat ja kuljettivat tuhansia em. kilpailuun liittyviä tarvikepahvilaatikkoja, minkä LUMATE-keskus palkitsi avokätisesti. Tänä vuonna tuotantolinja siirrettiin Sähkötalon harjoitussalista Bommariin, ja talkoolaiset viettivät hyvin ravittuina monta iltaa ja yötä paketteja teippaillen. Talkootyötä tehtiin myös esimerkiksi Professors Rock -tapahtumassa ja Fysiikan päivillä tavanomaisten Wapun järjestyksenvalvoja- ja siivoushommien lisäksi. Jäsenpalvelut Opiskelu- ja opiskelijakulttuurien kohtauspaikka, mielen tyyssija, kiltahuone pysyi tänäkin vuonna auki lähes päivittäin aamusta pitkälle iltaan. Kiltahuoneen viihtyvyyttä paransivat Lauri Pitkäjärven, Ossi Juntusen ja Kari Pihlajasalon kesän kuumina kuukausina rakentama massiivinen kulmasohva, joka on kiistellysti parempi istua ja sisältää huomattavat säilytystilat mm. kyykkäseteille ja sovitushaalareille. Muita killan tavanomaisia jäsenpalveluita: jääkaappivirvokkeita, jäsenistötietokoneita, haalarimerkkimyyntiä, keittiötarvikkeita kiltahuoneella yms. jatkettiin totuttuun malliin tai uudistettiin parempaan päin kuten ostamalla uusi värilasertulostin. Jäsenistön liikuntamahdollisuudet pyrittiin pitämään vähintään edellisvuosien tasolla tarjoamalla sähly- tai muita liikuntavuoroja useasti viikossa, sekä perinteisellä biljarditurnauksella Peyton's Placessa, ja reikä kirjalliselle ulosannille taattiin kiltalehti Liaanilla, jota ilmestyi 5 numeroa, joista yksi oli aloittaville opiskelijoille tarkoitettu FuksiLiaani ja yksi vuosijuhlille painettu juhlanumero. Kiltahuoneen uusi tulostin mahdollisti siirtymisen A5 formaattiin ja lehden itsenäisen painamisen. Kiltalehden painoksia toimitettiin myös ylioppilaskunnalle sekä ystävyysainejärjestöille. Mobiilisaunamme Tarzan oli läpi vuoden huimassa suosiossa. Killan tapahtumissa tämä on odotettua, mutta myös ulkopuoliset tahot vuokrasivat sitä toistuvasti. Lisäksi Tarzan haluttiin paikalle lähes kaikkiin ylioppilaskunnan eri sektoreiden järjestämiin ulkotapahtumiin. Käyttötiheys oli havaittavissa myös saunan kunnossa: jotain pientä tai isompaa paikkausta oli usein tehtävä, mutta isäntä Lauri Pitkäjärven ja isännän apu Joonas Salon aktiivisuus piti saunamme huippukunnossa. Kilta tiedotti tapahtumistaan kattavasti jäsenistön sähköpostilistalla, sekä kotisivuilla ja vaihtelevasti personoidussa oiskelijaportaalissa, POPissa Juhlavuosi Vuonna 2014 on Killan perustamisesta kulunut 25 vuotta. Neljännesvuosisadan teema näkyi pitkin vuotta, kiitos tapahtumavastaava Outi Potilan, juhlavuositoimari Joonas Pekkosen ja juhlavuositoimikunnan vaivannäön. Pian orientaatioviikon jälkeen mobiilisaunamme Tarzan siirrettiin Tietotalon eteen keskelle kampusta, ja suoritusmentaliteetilla ja hammasta purren Tarzanissa saunottiin 25 tuntia yhtä mittaa, vaikka aamuyön kylminä hetkinä olivatkin saunojat kortilla. Järkevyyden rajoilla pari urheaa soturia kuitenkin viis veisasivat omasta hyvinvoinnistaan ja mahdollistivat

tavoitteen saavuttamisen. Alkuyöstä saunassa tuli välillä jopa ruuhkaa, eli kysyntää selvästi oli. Seuraavalla kerralla pyydettiin pistämään mainosta Tutkaan, jolloin saunomaan voisivat tulla aamulenkiltä palaava henkilökunta. Juhlaviikolla yksi Sähkötalon lasiseinäisistä harjoitussaleista valloitettiin killan menneisyyttä esittelevälle Hiukkasen historiaa -näyttelylle. Salissa oli esillä mm. Bart, Tarzanin teekkarilakki, vanhoja vuosijuhlalahjoja ja killan haalarimerkkejä. Näyttely otettiin hyvin vastaan ja siellä vieraili huomattavan paljon yliopiston henkilökuntaa. Samalla viikolla tarjottiin kiltahuoneella kakkukahvia sekä jäsenistölle että muiden kiltojen ja kerhojen edustajille. Kakkua oli paljon ja se oli violettia. Todella monet ulkopuoliset tahot kävivät onnittelemassa kiltaa kunnioitettavan iän johdosta. Juhlaviikko huipentui vuosijuhliin, jotka järjestettiin Kangasalalla Ali-Marttilan juhlatallissa. Juhlaa edeltäneen kutsuvieraiden coktail-tilaisuuden tilan tarjosi Dekati. Pääjuhla oli kaikinpuolin onnistunut kokonaisuus, jota ulkopuolisten kuultiin hieman myöhemmin kehuvan hienommaksi kuin ylioppilaskunnan vuosijuhlat. Ei ihme, olivathan siellä äänessä mm. puheenjohtaja Joonas Virkki ja tiedekunnan dekaani Martti Kauranen. Erityisen onnistunut oli Torvikopla Big Bandin taukomusiikki, joka mahdollisti herkullisesti ruoasta nauttimisen ilman erityisiä ruokarauhahuuteluita. Juhlilla kutsuttiin uudet killan yleiskokouksessaan valitsemat kunniajäsenet: Juha Tiihonen ja Ilona Paananen. Heille luovutettiin killan kultaiset pienoismerkit sääntöjen mukaisesti. Juhlaan liittyen järjestettiin myös jatkot, jatkojen jatkot, silliaamiainen sekä nakkilaisten palkkiosauna. Juhlavuosi nähtiin hyvänä tilaisuutena tilata pitkään toivottuja Hiukkanen-tekstiileitä. Vuoden mittaan tapahtumissa alkoikin enenevässä määrin näkyä mustia ja violetteja hiukkashuppareita, sekä nimikoituja hiukkaspyyhkeitä ja -kylpytakkeja. Vuosijuhlille tilattiin Pyynikin käsityöläispanimolta brändätty ja räätälöity hiukkasolut, joita ei ole enää montaa korkkaamatta. Juhlille tehtiin myös erikoispainos kiltalehdestämme, Liaanista. Ideointi-illan tuotosten perusteella killalle tilattiin uusi juhlamerkki, jota myydään kiltahuoneella niin kauan kuin sitä riittää. Fuksitoiminta Alkuvuoden kyykkäkauden jälkeen fukseille oli hetki aikaa nauttia todella tehokkaasti hoidetun haalariprojektin hedelmistä ommellen haalarimerkkejä ja kuluttaen projektin ylijäämää lähinnä omaan kestitsemiseensä esimerkiksi Sauna²lla, jossa kaksi teräväkielisintä fuksia valittiin edustamaan Hiukkasta fuksiväittelyyn. Wappuna fuksit rakensivat upen violetin pupun fuksikulkueeseen, jossa marssittiin yhdeksänsinä. Vaikka fuksijäynässä oli mitä mainioin ja omaan alaan liittyvä idea, ei toteutusta viety äärirajoille, mitä olisi vaadittu todella kovatasoisessa fuksijäynäkilpailussa. Kaikki saivat kuitenkin kunnialla lakin päähänsä, 300 fuksipistettä kasaan ja aidon Teekkarikasteen Tammerkosken kylpylässä. Erityisesti mainittakoon Lasse Enäsuon sijoittuminen toiseksi superfuksikisassa. Fuksikulkueen köhistämänä fuksisektori laittoi vireille ajatuksen omasta megafonista. Hallituksen päätöksellä megafoni hankittiinkin seuraavana lukukautena. Fuksitoiminnassa sekä tiedekunnan että koko fuksijaoston yhteistyö on vahvaa. Syyslukukausi alkoi tutoreilla jo orientaatioviikkoa edeltävä viikonloppuna, kun LTTtiedekunnan killat päättivät yhdessä järjestää ihka ensimmäisen tutorkasteen. Kaste johdatti tulevat tutorit ympäri Herwantaa rastikierrokselle, joka päättyi Särkijärven rantaan. Orientaatioviikolla fukseille järjestettiin kiltainfo, jossa luotiin ensimmäinen kuva killasta ja sen toiminnasta. Fuksien seassa oli edellisten vuosien tapaan vanhempia tieteenharjoittajia kysymässä vaikeimmat kysymykset. Seuraavat kaksi viikkoa olivat fuksitoiminnan kannalta melko tiiviitä: tutorryhmän tapaamisia, The Ekat Bileet, SGU, metsäseikkailu ja fuksiviikonloppu. Syksyn mittaan killan järjestämiä fuksitapahtumia olivat mm. Fuksisuunnistus yhdessä Skillan ja YKIn kanssa, jossa fuksijoukkueet saivat suunnistaa pitkin Herwantaa suorittaen mitä erilaisimpia tehtävärasteja, ja tyttöjen ja poikien illat, joissa sukupuolirooleja stereotypisoitiin ihan kunnolla. Fuksivastaaviston lisäksi kaikki tutorit ja hallituslaiset osallistuivat fuksikasvatukseen näyttämällä parhaan kykynsä mukaan oikeaa ja teekkarihenkistä mallia, ja fuksien aktiivisuutta seuraten voisi jopa väittää, että siinä on onnistuttu mallikkaasti. Tapahtumat

Seuraavaan on kirjattu muita hallituksen vuoden aikana järjestämiä tapahtumia. Huomattava osa toiminnasta oli kuitenkin spontaania tai jossain määrin jatkuvaa. Näihin lukeutuvat erityisesti kulttuuritoimari Jaana Korpelan järjestämät lukuisat askartelu-, ompelu-, leffa-, pelija muun tyyppiset iltatapahtumat. Tällaisia olivat ainaki juhlamerkin suunnittelupuuhailta, pääsiäispuuhailta, jossa maalattiin munia ja istutettiin rairuohoa, yo-kunnan nakkiviikolla järjestetty yleinen lautapeli-ilta Fast Cafe Voltissa sekä lukuisat, vähintään kerran periodissa järjestetyt leffaillat. Tämän tyyliset tapahtumat nauttivat tasaista suosiota, ja ne toteutetaan useimmiten kiltahuoneella. Lisäksi Jaana järjesti ryhmävierailuita erilaisiin korkeakulttuurin muotoihin, joista esimerkkeinä mainittakoon Tampereen Filharmonian elokuvamusiikkikonsertti ja Tampereen Työväenteatterin esitykset Kuninkaan puhe ja Yöllisen koiran merkillinen tapaus. Lisäksi on lukuisia sekä osallistuja- että työmäärältään pieniä mutta persoonallisia tapahtumia, kuten emäntä Henri Matikaisen järjestämä 12 hengen itsenäisyyspäivän illallinen panimoravintola Plevnassa, joiden pragmaattinen listaaminen muistuttaisi pikemminkin päiväkirjaa. Kevät ja kesä Hallitusvaihtarit Hallitusvuosi alkoi totuttuun tapaan jo hyvissä ajoin hallitusvaihtareilla, jossa juuri kautensa aloittanut ja kaksi edellistä hallitusta toimihenkilöineen, sekä istuvan hallituksen kiltakummi, kokoontuivat Sahalahden rantasaunalle välittämään viisautta eteenpäin ja luomaan perustaa alkavalle hallitusvuodelle. Illan mittaan sauna lämpeni ja virvokkeita nautittiin. Seurapelit olivat aiempia vuosia pienemmässä roolissa, mutta kestosuosikkeja murhaajapeli ja köydenveto ei unohdettu. Paikalle saapui erinäisillä kyydeillä 29 henkeä. Yhtä monta poistui. LTT-kyykkä Pienten varausongelmien jälkeen killan vuoden ensimmäinen kyykkätapahtuma saatiin loistokkaaseen päätökseen teekkarisaunalla, jossa 18 osallistunutta joukkuetta sekä katsomo kävivät jälkipelejä. Turnauksessa Hiukkanen otti kaksoisvoiton, Anaalivandaalien ykkösjoukkueen viedessä isoimman pokaalin. Tarzan oli mukana ja saunotti tuntemattomasta syystä pääasiassa hiukkasia. Hiukkakyykkä Killan fuksien MM-kyykkäkarsintana toimiva Hiukkaskyykkä pelattiin tammikuun viimeisenä viikonloppuna. 14 osallistunutta joukkuetta lämmittivät TEKin tarjoama makkara, killan tarjoama lämmin mehu ja tietenkin Tarzan. Voittajiksi nousivat odotetusti Anaalivandaalit pelaten finaalissa nollatuloksen. Palkinnoksi jaettiin sipuleita ja muita elintarvikkeita. Turnaukseen osallistui vain yksi fuksijoukkue, joka luonnollisesti palkittiin parhaana fuksijoukkueena MM-kyykkälipuilla. Fyysikoiden ystävyysottelu Suomen Fysiikanopiskelijoiden kautta lähetetty kutsu fysiikanalan ainejärjestöille oli saavuttanut ainakin muutaman ulkopaikkakuntalaisen MM-kyykkäviikonloppuna. Fyysikot kerääntyivät vapaamuotoiseen kartunheittelyyn Rakennustalon parkkipaikkojen kentille. Paikalla oli edustajia Hiukkaselta, Deltalta, Resonanssilta, Meridiaanilta, Fyysikkokillasta ja Ynnältä yhteensä noin 30 henkeä. Hiukkanen sai kiitosta ulkosuhdetapahtuman ylläpitämisestä. Sauna² JAAPO-pisteillä voitettu ilmainen teekkarisauna tuli hyvään käyttöön, kun Sauna²lla koitettiin jotain uutta. Ennen saunaillan yleistä osuutta oli paikalle tilattu edustajat Blebeijikerhosta ja Tampereen teekkareiden Perinneseurasta, jotka kertoivat fukseille Wapusta ja siihen liittyvistä riiteistä. Illan mittaan saunalla nähtiin fuksiväittelyn karsinta sekä hieman tavallisesta poikkeavaa rauhallisuutta takkatulen ja lautapelien äärellä. Teekkarisaunan ilmanvaihto ei ole suunniteltu takkaa silmälläpitäen. Alumnikyykkä Teekkarisaunan ollessa varattuna kyykkäpäivänä siirrettiin Hiukkaselta valmistuneille tarkoitettu kyykkäturnaus Majarantaan. Taloudellisesti tämä ei ollut ongelma TTY Alumni Ryn suotuisalla avustuksella. Turnaukseen osallistui noin 30 henkeä ja jäisellä parkkipaikalla voiton

vei Jebbe and the Boys, joka sai palkinnoksi elintarvikkeen ja alumnikyykän perinteisen kiertopalkinnon: teräksisen ORC-kartun. Kyykän jälkeen osallistujat jäivät viettämään iltaa ja saunomaan Majarannan tiloihin. Osallistujilta saatiin myönteistä palautetta, ja tapahtumaan haluttiin korkeampi osallistumismaksu, jotta killalla olisi enemmän pelivaraa. Paikalla ideoitiin myös uusia alumnitapahtumia, kuten Alumni-SGUta ja vuosijuhlien etkoja. Laulusitsit Hiukkasen, TiTen, Indecsin ja Bionerin fuksisektorit järjestivät yhdessä laulamiseen ja laulukulttuuriin perehdyttävät pöytäjuhlat. Juhlat olivat menestys, vaikka Hiukkaselta olikin ilmoittautunut vain yksitoista fuksia, joista kaksi unohti tulla paikalle. Tapahtuma jatkui Laulusaunalla, jossa Perinneseuran edustajat olivat pitämässä laulukoetta fukseille ja fuksinmielisille. Avantouintitapahtuma Alunperin Ympäristöteekkarikilta oli Hiukkaseen yhteydessä, voisimmeko osallistua Tarzanilla jonkinlaiseen avantouintitapahtumaan. Myöhemmin YKI vetäytyi koko jutusta, mutta idea jäi elämään ja niinpä eräänä keväisenä päivänä, jolloin järvessä oli vielä jäätä, Tarzan kuljetettiin Suolijärven rantaan lämmittämään pulikoivia teekkareita. Isäntä Lauri Pitkäjärvi piti jälleen saunan lämpinänä ja kiltayhdyshenkilö Tuuli Miinalainen makkarat. Tapahtumasta oli tiedotettu killan ulkopuolella ja se olikin varmasti Hiukkasen suosituin tapahtuma ulkomaalaisten opiskelijoiden keskuudessa. KevätXQ Kevään opintomatka suuntautui Lahteen ja Lappeenrantaan, joissa vierailimme Lahtienergian Kymijärven voimalaitoksella, Hartwallin tehtaalla sekä Rambollin laboratoriossa. Tämä oli ensimmäinen matka Henellä. Kaikki kohteet tarjosivat paljon herkkuja vieraille. Voimalaitokselle esiteltiin uutta järjestelmää, joka polttaa kotitalouksista kerättyä energiajätettä. Hartwallilta sai tilata omaa olutta, jos rahat riitti tarjottuun volyymiin. Illasta 43 vahvuisen joukkomme otti vastaan paikallinen opiskelijajärjestö Ketek. Ketekkiläiset olivat järjestäneet ohjelmaa ja majoituksen Punkkerikadulta. Seuraavana aamuna kierrettiin LUTn laitoksilla, jossa esiteltiin hahmontunnistusjärjestelmä, aurinkopaneeleita ja kemian laboratorioita. Kotimatkalla Lauri Veijalainen luki excursion maailmaa. Kevätsauna ja killan kokous Tutulla konseptilla kilta piti sääntömääräisen yleiskokouksen maaliskuussa, jossa käytiin läpi edellisen vuoden toimintakertomus, tilikertomus ja tilinpäätös, sekä myönnettiin edellisen vuoden hallitukselle vastuuvapaus. Lisäksi hyväksyttiin lisätalousarvio vuodelle 2014. Kokouksesta siirryttiin teekkarisaunalle killan Kevätsaunaan. Paikalla oli poikkeuksellisen vähän ihmisiä, eikä kahdesta suunnitellusta herwantapelikierroksesta saatu pelattua kuin toinen. Vanhemman jäsenistön miellyttämiseksi saunalla oli myös neekeriturnaus, jonka voitti Juha Tiihonen. Neekeri oli Mikko Kovero. Polttopalloturnaus Vuosia killan wapputapahtumana toiminut akateeminen polttopalloturnaus järjestettiin vanhaan malliin. Ilmoittautuneista kahdeksasta joukkueesta seitsemän saapui paikalle ja turnaus saatiin Tamppi-areenalla kasaan alle kahdessa tunnissa. Laskeneen kiinnostuksen myötä suositellaan ensi vuodelle konseptin hiomista tai kokonaan uudenlaista tapahtumaa. KevätkesäSGU Edellisenä vuonna lanseerattu alkukesän SGU veti väkeä hyvinkin nytkin. Isäntä lämmitti Tarzanin Suolijärven rannalla, ja noin parikymmentä osallistujaa aktivoituivat seikkailukroketissa, mölkyssä ja grillailussa. Puolispontaaneille matalan kynnyksen tapahtumille on tasaista kysyntää. Kesätapaaminen Täydellinen heinäkuinen sää osui tapahtumavastaava Outi Potilan mökille samaan aikaan kuin joukko killan jäsenistöä. Kesätapaaminen oli vapaamuotoinen tapahtuma, jossa paikalle ehtineet saivat nauttia hyvästä seurasta, ruuasta, viihteestä ja säästä. Paikalla oli hieman toista kymmentä killan jäsentä. Hallitus piti tapaamisessa kesän ainoan kokouksen.

Jallupetanque nautti aiempien vuosien tapaan suurta suosiosta, kuten myös melonta. Syksy The Ekat Bileet Killan kävijämääräisesti ylivoimasesti suurin tapahtuma The Ekat Bileet saavutti tänäkin vuonna kunnioitettavan noin 630 myydyn lipun määrän. Monille toista vuotta opiskeleville tutoreille TEB on edelleen vuoden aloituspirskeet, ja ajatusmalli periytyy fukseille. Edellisten vuosien tapaan ihmisiä kannustettiin tutustumaan kaveriläystäkkeellä, jonka käyttö vaati kuitenkin tarkempaa ohjeistusta. DJ Kivi tanssitti niin kovaa, että pari tuntia teekkarihymnin jälkeen koko juhlakansa oli siirtynyt kuka mihinkin jatkoille. SGU Aikojen alusta asti orientaatioviikon torstaina on järjestetty Sauna, Grilli, Uinti. Tänä vuonna Suolijärven rannalla oli yhteensä päälle 50 ihmistä, joista noin 30 fukseja. Ihmiset osallistuivat avoimesta tuttuihin tutustumisleikkeihin ja nauttivat TEKin makkarasta. Fuksien perinteinen aarteenmetsästys sisälsi parin edellisen vuoden sosiaalipoliittisen jäänkoputtelun jälkeen poikkeuksellisesti killan viralliset haalarimerkit kaikille fukseille. Tämän koettiin tarjoavan kaikille jotain ja motivoivan fukseja haalariprojektiin. Lauri Pitkäjärvi askartelema Tarzanin markiisi koeponnistettiin, eikä ollut huono. Tapahtumassa tehtiin myös uuden Tarzanin tämän hetkinen saunojaennätys: 50 teekkaria tai fuksia samanaikaisesti. Metsäseikkailu Toinen orientaatioviikon muinaismuisto, joka edelleen nauttii suurta ja nousevaa suosiota. Tänä vuonna Herwannan metsiä lähti kiertämään liikuntavastaava Sakari Rautalinin johdolla parikymmentä fuksia ja teekkaria. Yleisöryntäykseen ei varauduttu ja makkarat loppuivat kesken. Osa joutui lähtemään kesken reitin takaisin sivistyksen pariin, sillä tutoreita odottivat velvollisuudet, mutta osa jaksoi koko yhdeksän kilometrin reitin. LTT-fuksisauna Tiedekunnan yhteisellä saunaillalla teekkarisaunalla muutkin tiedekunnan fuksit pääsivät tutustumaan Tarzanin ylivoimaisiin löylyihin. Väkeä oli paljon, mutta varsinkin alkuillasta pysyteltiin tiukasti omissa piireissä. Monia Hiukkasen jäseniä kummastutti myyntivastuussa olleen Bionerin päätös olla tarjoamatta alkoholitonta juotavaa, poislukien vesi. Fuksiviikonloppu Edellisen vuoden tapaan Tykköön kylätalo todettiin parhaaksi sijainniksi fuksien ja tutoreiden viikonlopun mittaiselle temmellykselle. Osallistujia oli 55, joista 28 oli fukseja. Paikalle päästiin siis yhdellä bussilla. Matematiikan, fysiikan ja kemian laitokset olivat edustettuina, ja he kertoivat kukin kalvosulkeisilla fukseille omista pääainevaihtoehdoistaan. Kemian laitoksen edustustehtävistä eläköitynyt Helge Lemmetyinen korvattiin usealla nuoremman polven kemistillä. Ilta jatkui monenlaisella hääräyksellä, kuten saunomisella, uimisella, kortti- ja lautapeleillä, makkaranpaistolla, frisbee-golfilla sekä tietenkin yön pimeinä tunteina huikean mystisellä fuksikasteella, jonka jälkeen fuksit toivottavasti osasivat käyttäytä kuin alkeisteekkarit. Osalla niin fukseista kuin teekkareistakin oli niin hauskaa, etteivät he malttaneet nukkua ollenkaan. Yön aikana he päätyivät hauskuuttamaan ohikulkevia autoja, sekä aamulla kaikkia, joita vielä väsytti. Hiukkasen avajaissauna Syyslukukauden kiintiösaunalla fuksit saivat ensimmäisen kosketuksensa herwantapeliin. Teekkarisaunan tilanjakamisessa todettiin toimivaksi käytäntö, jossa saunan takahuone voidaan pyhittää rauhallisemmille aktiviteeteille, kuten lauta- ja korttipeleille, jos tiskin puolen meno alkaa tympimään. Panu Parviainen veti herwantapelin ja kiltamestari Ossi Juntunen tarjoilut kokemuksen tuomalla varmuudella. Rikkoutuneita fukseja ilmestyi ja tutorit huolehtivat näistä. Mörrimöykky kuluu käytössä, ja niinpä se hajosi ainakin kahdesta kohtaan illan aikana. Sauna viihdytti noin 70 teekkaria ja fuksia. FXQ Kohteena vanha tuttu Poliisimuseo, sekä uutena Tampereella vieraillut Heurekan tiedesirkus.

Valitettavasti XQ-vastaava Mira Tengvall joutui poistumaan kesken hauskuuden, kuten myös VTT vierailukohteena, mutta tiedotusvastaava Kari Pihlajasalo johdatti mukaan lähteneet 12 fuksia loppumatkan tiedesirkukseen. Todistajalausuntojen perusteella hauskaa oli. Pubirundi Myöhäisestä tiedotuksesta kärsinyt pubirundi kierrätti niin fukseista kuin vanhemmistakin tieteenharjoittajista koostunutta laumaa Herwannasta lähtien kohti keskustan hämyisimpiä juottoloita. Erityisesti vanhemman polven vakio-osallistujia olivat vuodet karsineet pois, ja toisella etapilla osallistujamäärä oli vielä huolestuttavan vähäinen. Matkan jatkuessa eksyneet lampaat löysivät kuitenkin joukon, ja lauma kasvoi totuttuihin mittoihin. RXQ Vuosien odotuksen jälkeen toteutunut ulkomaan rankkaxq ei palautteen perusteella jättänyt ketään kylmäksi. Hovikuljettajamme Hene, jonka DJ-kyvyt ja poppivehkeet muistetaan, kuljetti 35 fuksia ja teekkaria kuuden päivän ajan pitkin Etelä-Ruotsia ja Tanskaa. Vierailukohteina olivat Linköpingin yliopisto, Lundin yliopisto, MAX-IV laboratorio, Barsebäckin tuotantokäytöstä poistettu ydinvoimala ja Kööpenhamina. Sekä Linköpingissä että Lundissa paikallisen yliopiston ja ylioppilaskunnan edustajat olivat panostaneet vieraiden viihdyttämiseen. Linköpingissä vieraille tarjottiin ruokalalounas ja ravintolaillallinen. Paikallinen kv-koordinaattori, ylioppilaskunnan hallituksen jäsen ja suomalainen vaihto-opiskelija kertoivat kattavasti yliopistosta. Myöhemmin todella laaja kampus kierrettiin oppaan kanssa. Lundissa ylioppilaskunnan edustaja kierrätti matkailijoita pitkin kampusta, jossa karakteristinen opiskelijakulttuuri oli hyvin näkyvillä. Kummaltakin kampukselta löytyi kilta- ja kerhohuoneita sekä haalarimerkkejä. MAXLABin yhteydessä kävimme katsastamassa uuden rakenteilla olevan kiihdyttimen työmaan. Lundissa ja Kööpenhaminassa oli varattu aikaa vapaaseen kiertelyyn, josta otettiinkin ilo irti. Yhtäkään yötä ei tarvinnut nukkua lattialla. International Weekin urheilutapahtuma Ylioppilaskunnan kansainvälisellä viikolla Hiukkanen järjesti yhdessä kv-kerho ESN INTOn kanssa mölkky-, norsupallo- ja kännykänheittotapahtuman. Paikalla oli 3 suomalaista ja 4 saksalaista, sekä vierailevana tähtenä Otaniemen teekkarijaosto. Osallistujien vähäisen määrän vuoksi palkintonamuja riitti kaikille. Aktiivisella mainonnalla tapahtuman osallistujamäärää olisi todennäköisesti voitu kasvattaa. Hallituskähminnät Noin 20 hallitustoiminnasta kiinnostunutta kokoontui kiltahuoneelle kuulemaan ja kyselemään hallitustoiminnan luonteesta, sekä nauttimaan killan tarjoamasta pikkupurtavasta. Paikalla oli kiitettävä määrä täysin uusia toimijoita. Tapahtumassa käytiin läpi kaikkien nykyisten hallitusja toimihenkilötehtävien laatua, sekä kerättiin suuntaa-antavaa listaa mahdollisesta uudesta hallituskokoonpanosta. Pikkujoulusauna ja killan kokous Killan fuksien Mörrimöykyllä järjestämälle pikkujoulusaunalle lipun lunastaneet siirtyivät suoraan sääntömääräisestä vaalikokouksesta. Kokouksessa päätettiin sääntöjen vaatimat asiat, kuten hallitus kalenterivuodelle 2015, jäsenmaksun suuruus jne. Vuoden 2015 hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Anna Kuusala. Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Lauri Veijalainen, Lauri Pitkäjärvi, Heta Seinä, Inka Ruoste, Joonas Pekkonen, Sofia Suomala, Ossi Juntunen ja Joni Heikkilä. Lisäksi hyväksyttiin elämää helpoittava muutos merkkiohjesääntöön. Saunalla jouluisasti pukeutunutta noin 50 vierasta viihdyttivät joulupukki sekä silloisen hallituksen valmistelema visatyylinen ohjelma. Jouluruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, ja glögikin tuntui käpristävän nenäkarvoja juuri sopivasti. Istuva puheenjohtaja vihki juuri valitun seuraajansa tehtävään luovuttamalla puheenjohtajan takin ja päiväpeiton eteenpäin. Uuden hallituksen aktiivisuus loppuillan nakkivuoroissa kielivät valoisasta tulevaisuudesta.