22.5. TORSTAISARJA 10

22.5. TORSTAISARJA 10 Musiikkitalo klo 19.00 HARRISON BIRTWISTLE 80 VUOTTA Hannu Lintu, kapellimestari Christianne Stotijn, mezzosopraano Simon O Neill, tenori Harrison Birtwistle: Earth Dances 38 min VÄLIAIKA 20 min Gustav Mahler: Das Lied von der Erde (Laulu maasta) sinfonia tenorille, altolle ja orkesterille. 62 min 1. Das Trinklied vom Jammer der Erde (Juomalaulu maan surkeudesta) orkestraatio Colin Matthews 2. Der Einsame im Herbst (Yksinäinen sielu syksyllä) 3. Von der Jugend (Laulu nuoruudesta) 4. Von der Schönheit (Laulu kauneudesta) 5. Der Trunkene im Frühling (Juopunut keväällä) 6. Der Abschied (Jäähyväiset) Väliaika noin klo 19.50. Konsertti päättyy noin klo 21.30. Suora lähetys Yle Radio 1:ssä, Yle Teemalla sekä verkossa (yle.fi/rso). 1

LINTU-PERSPEKTIIVI TÄLLAISTEN VAIKEUKSIEN VOITTAMISESSA RSO ON ERITYISEN HYVÄ Harrison Birtwistlen Earth Dances -teosta pidetään pahamaineisen vaikeana kappaleena. Hannu Lintu, mikä siitä tekee niin vaikean? Birtwistlestä on yleisesti vallalla käsitys jonka mukaan hänen musiikkinsa olisi jotenkin poikkeuksellisen käsittämätöntä. Asiaa ei yhtään auta se, että hänen teostensa esityksiin liittyy usein jokin skandaali. Kun esimerkiksi Avanti! kymmenisen vuotta sitten soitti Panicin Helsingissä, eräs merkittävä kansalainen alkoi raivon vallassa huutaa kesken esityksen. Siitä raportoitiin ihan Ilta- Sanomissakin. Earth Dances on kyllä hankalan kappaleen maineessa, mutta kaikesta huolimatta se alkaa jo kuulua moderniin perusohjelmistoon. Birtwistle on toki silti aina haastavaa esitettävää. Hänen tapansa kirjoittaa pitkien, hortoilevien melodisten linjojen ja katkonaisten rytmisten impulssien levottomia ja lumoavia yhdistelmiä haastaa teknisesti koko esityskoneiston. Kaikki on tietenkin suhteellista: kapellimestaritekniikan kannalta Mahlerin Das Lied von der Erden viimeinen laulu on tämän konsertin vaikein teos. Earth Dancesissa on poikkeuksellisen paljon päällekkäistä informaatiota. Esimerkiksi säveltäjän vaatima 30 viulun sektio on hyvin usein jaettu vähintään viiteentoista osaan. Lyömäsoittajiakin on peräti yhdeksän, joten partituurissa riittää kokoa. Vuoden 1986 jälkeen on kuitenkin sävelletty hyvin paljon muutakin monimutkaista musiikkia, eikä Earth Dances ole enää siinä suhteessa mitenkään poikkeuksellinen teos. Vaikeuksia toki riittää mutta RSO on niiden voittamisessa erityisen taitava. Soitettavana on kyllä valtava määrä nuotteja. Siellä on paljon todella komplisoitua satsia ja kaiken pitäisi sitten tietenkin olla täysin koordinoitua. Lisäksi tempot vaihtuvat jatkuvasti, usein jossakin matemaattisessa suhteessa. Earth Dances muistuttaa kovasti Stravinskin Kevätuhria: jaksojen sisällä ei rakenneta laajoja kaaria ja esittäjän on jatkuvasti varauduttava uuteen, yllättävään leikkaukseen. Earth Dances on tietenkin myös kuulijalle haastava. Erilaisiin orkestraatioyhdistelmiin perustuvia tasoja on paljon. Ne voi nopeasti nähdä partituurista mutta niiden seuraaminen pelkästään kuulonvaraisesti voi olla hankalaa. Kuinka sitten neuvoisit kuulijaa kuuntelemaan teosta? Viisainta on vain nojata taaksepäin ja antaa niiden massojen vyöryä sen kummempia analysoimatta. Jos koko ajan ponnistelee kohdistaen tarkkaavaisuutensa yksityiskohtiin, saattaa menettää jotakin olennaista. Eri tasojen ole- 2

massaolon kyllä varmasti lopulta aistii. Tässä kappaleessa on paljon wagneriaanisuutta: valtavat moduulit vaihtavat paikkaa hitaasti ja väistämättömän loogisesti. Mahlerin Das Lied von der Erde ei ole sanan tavanomaisessa mielessä sinfonia, muttei se ole puhdaspiirteinen laulusarjakaan. Kuinka sen itse luokittelet? Hän itse nimitti sitä ensin sinfoniaksi, eikä kuusiosaisuus tietenkään olisi hänen tuotannossaan mitenkään epätavallista. Sen osissa on kuitenkin aika vähän sinfonisia rakenteita. Esimerkiksi ensimmäisessä laulussa on kolme säkeistöä: siitä ei saa sinfonista muotoa tekemälläkään. Viimeinen laulu sen sijaan vertautuu vaikkapa 10. sinfonian loppuadagioon, koska siinä teksti on muodoltaan vapaampi. Keskellä teosta hahmottuu toki pari scherzo-tyyppistä osaa. Itse miellän Das Lied von der Erden kuitenkin laulusarjaksi. Mitä ajatuksia teoksen tekstit sinussa herättävät? Minusta on kiehtovaa ja jotenkin musiikillisesti vapauttavaa, että Mahler käyttää nimenomaan kiinalaista runoutta, sillä hänen varhaisempaan laulutuotantoonsa Des Knaben Wunderhorn -tekstit luovat aavistuksen militantin ja yksiulotteisen perusvärin. Das Lied von der Erden runot ovat huomattavasti hienosyisempiä ja monikerroksisempia. Mahlerin neuroosit rinnastuvat kiintoisalla tavalla itämaiseen selväjärkisyyteen. Mahler on tietenkin etsinyt tekstejä jotka korostaisivat hänen omaa onnetonta elämäntilannettaan. Esimerkiksi ensimmäisessä laulussa on hiuksia nostattava kohta, jossa kertoja osoittaa kuulijoilleen haudoilla ulvovan apinan. Säveltäjä on epäilemättä itse kokenut kohtalon nauravan hänelle samaan tapaan. Theodor Adornon mukaan tässä pitäisi tenorisolistin unohtaa länsimainen äänenmuodostus ja yrittää imitoida Peking-oopperan laulutapaa. Monesti tragedia on kätkettynä mitä harmittomimpiin kuviin: kolmannessa laulussa esitellään seurue nuoria, jotka nauttivat joutilaasta ja kauniista päivästä keskustelemalla ja kirjoittelemalla värssyjä mutta samalla läheisen lammen pinta heijastaa kaiken vääristyneenä ja ylösalaisin. Asiat ovat hyvin, mutta kaikella on kääntöpuolensa. Tässä kohdassa Mahlerin soinnutuskin muuttuu täysin vääristyneeksi. Juominen on tärkeä elementti; viides laulu on suoranainen kroonisen alkoholismin kuvaus. Tyyppi juo tilanteesta riippumatta. Tulkoon kevät tai ei, kunhan vaan saa sammua. Viimeinen Abschied-osa kiteyttää koko teoksen tunnelman täydellisesti, itämaiseen tapaan ainoastaan vihjauksena mutta sitäkin raastavammin. Abschiedin loppu pitää soittaa hiljaa, ikään kuin ovi menisi hitaasti kiinni, tai kuin orkesteri nousisi ilmaan ja häviäisi jonnekin kaukaisuuteen. Mahler luo kuvan maailmasta jossa ihmistä lukuun ottamatta kaikki on pysyvää. Luonto on ylivertaisen kaunis mutta elämä on täynnä hiljaista kärsimystä. Jää epäselväksi, mikä tuon kärsimyksen lähde loppujen lopuksi on. Ehkä se on vain elämä itse. Haastattelijana Lotta Emanuelsson 3

HARRISON BIRTWISTLE (1934 ): EARTH DANCES Konsertin ohjelman kahta numeroa sitoo toisiinsa maanläheisyys. Mutta siinä missä Mahler maalaa monisäikeistä kuvaa pienen ihmisen elämästä Maan päällä, Harrison Birtwistle (s. 1934) käsittelee itse planeettaa ja sen perusominaisuuksia. Hänen teoksensa lähempi vertauskohta on varmaankin Stravinskyn Kevätuhri ei niinkään siksi, että baletin ensimmäisen osan aiheena on Maan palvonta, vaan enemmänkin puhtaasti musiikin alkuvoimaisen olemuksen kautta. Birtwistle on itse maininnut Stravinskyn yhtenä tärkeimmistä inspiraation lähteistään. Toinen sellainen on ollut Olivier Messiaen, joskin pintatasolla tämän vaikutusta kuuluu vähemmän; ehkä tietty ritualistinen ote on vahvin side. Analyytikot ovat verranneet Birtwhistlen lähestymistapaa myös Edgar Varèseen. Tällöin yhtymäkohta löytynee pyrkimyksestä äänen alkulähteille, itse fysikaalisen ilmiön perimmäiseen olemukseen. Yhdessä vaiheessa 1970 80 -luvuilla Birtwistle kertoi pyrkivänsä musiikin rakentamiseen uudestaan. Hänen sanomanaan tällä on varsin erilainen kaiku kuin vastaavilla julistuksilla 1950-luvun avantgarde-piireissä. Tuolloin Darmstadtin joukkue perusti uudistuspyrkimyksensä puhtaasti teoreettisille rakennelmille. Se purki musiikin mekaanisesti osatekijöihin ( parametreihin ) ja sovelsi näihin alkeisaritmeettisia operaatioita; tämä ei lopulta johtanut uuteen musiikkikäsitykseen, ja soivat tulokset jäivät taiteellisessa katsannossa valtaosaltaan laihoiksi. Birtwistlen lähtökohta muutamaa vuosikymmentä myöhemmin oli primitiivisempi: häntä ei niinkään kiinnostanut ääni tieteen kohteena, vaan 4 musiikin ja sille perustuvan tapahtuman mystis-ritualistinen ja kommunikatiivinen ulottuvuus. Kukin kuulija voi tietysti päätellä itse, missä määrin tämä on johtanut kokonaan uudenlaiseen musiikkiin. Mutta ainakin on syntynyt dramaturgisesti tehokkaita, ammattikuulijoiden lisäksi myös ns. suureen yleisöön vetoavia teoksia, joiden aiheet ja ongelmanasettelut koskevat usein ns. Suuria Kysymyksiä. Birtwistlen ura käynnistyi 1950-luvulla opinnoilla Manchesterissa. Yksi opiskelutovereista oli saman ikäinen Peter Maxwell Davies, jonka kanssa Birtwistle 60-luvulla perusti nopeasti maailmanmaineeseen nousseen The Fires of London -yhtyeen. Birtwistlen maine sai tuntuvan julkisuuspotkun, kun perheväkivaltaa käsittelevä ooppera Punch and Judy kohautti musiikkiteatterin piirejä vuonna 1967. Aihe oli tärkein syy vastaanoton ristiriitaisuuteen, mutta osansa oli myös musiikin periksiantamattomalla karuudella. Tinkimättömyys, kompromissien vält täminen, on tuon jälkeen kuulunut Birtwistlen musiikin ominaisuuksiin, mutta se ei suinkaan aina ole johtanut karkeaan sointiin tai siloittelemattomaan dramaturgiaan. Oopperassa The Mask of Orpheus (1984) tuloksena on kaksinkertainen rakenne, kun sama Orfeus-myytistä johdettu tarina kerrotaan kahdesta vastakkaisesta näkökulmasta, jolloin musiikin materiaali edustaa objektiivisen totuuden tasoa ja pysyy siis samana, kun taas näkökulmia edustavat variaatiot poikkeavat rajusti toisistaan. Kompromissitonta varmasti, mutta hiomattoman primitiivistä ei. Birtwistlen musiikissa on usein teat-

terillinen juonne silloinkin, kun kysymys ei ole näyttämöteoksista. Toisinaan säveltäjä antaa tämän näkyä esityksissä vihjailevana tasona, kuten kamariorkesteriteoksessa Secret Theatre (1984), jossa soittajat saattavat sijoittua eri tavoin riippuen siitä, ovatko he kussakin kohdassa solistisia vai eivät. Salaperäisyyttä korostaa se, että tiheästi vaihtuva roolijako on koko ajan kuuluvilla mutta vain osan ajasta näkyvillä. Suuri orkesterifresko Earth Dances ( Maa tanssii ) syntyi hieman mainittujen teosten jälkeen vuonna 1986. Lukuisien menestyksekkäiden esitysten myötä se on ehtinyt jo muodostua moderniksi klassikoksi. Myös tässä kappaleessa kuulijan on helppo kuvitella mukaan teatraalinen tai ainakin vahvasti visuaalinen elementti, ja kuten Birtwistlella useasti, aihepiiri on rohkean ja röyhkeän kookas. Kysymys on mannerlaattojen liikkeestä ja sen seurauksista. Planeetta Maa tanssii rakenteensa monella tasolla, alkaen syvältä pallon uumenista kumpuavasta makroliikkeestä ja päätyen maanpinnan järähtelyyn, joka usein tuottaa rajuja ja traagisia seurauksia luonnolle ja ihmiskunnalle. Sävellyksessä näitä ei kuitenkaan käsitellä millään tunteen tasolla, vaan fokus on kohdistettu planeetan sisärakenteeseen ja kuoreen. Kuten otsikko antaa ymmärtää, toimiva subjekti on Maa itse, ei sen asukkaat. On ilmeistä, että Birtwistle on tutustunut huolella niihin geologian aspekteihin, joille hän on fantasiansa rakentanut. Silti hän ei ole esimerkiksi soveltanut rakenteidensa taustalla seismografisia laskelmia. Sen sijaan hänen lähestymistapansa tuntuu viehättävän yksinkertaiselta. Teos esittää Maan koreografian toteutuvan kuudella eri tasolla, ja tätä vastaa orkesterin jakaminen kuuteen eri sektoriin. Jako perustuu suoraviivaisesti soitinten äänialaan: matalimmat instrumentit ovat oma ryhmänsä, vähän korkeammat toinen jne. Korkeimmalla diskantissa soivat soittimet edustavat ylintä tasoa eli maan pintaa. Sektorien hierarkia vaihtelee musiikin edetessä, niin että kukin yksittäinen taso saattaa toisinaan olla kuulokuvan keskiössä, toisinaan taas taustatekijänä, latenttina voimavarana tai kokonaan kadoksissa. Modernissa orkesterimusiikissa ei soittajiston jakaminen pienempiin ryhmiin ole mitenkään tavaton keino. Mutta tuloksissa on suuria laatueroja. Monissa tällaisissa sävellyksissä alajako ei käytännössä vaikuta millään tavoin kuulijan kokemaan elämykseen, vaan jää orkesterin, kapellimestarin ja säveltäjän väliseksi sisäpiirin vitsiksi. Earth Dances on toista maata: vaikkei toki jokaista kohdistuksen siirtoa ole mahdollista eikä tarpeellistakaan kuuntelemalla huomata, kokonaisuus luo voimakkaan tunteen kerrosten välisestä syy-seuraus -suhteesta. Kun liike kasvaa alhaalla, on varmaa, että pian koetaan ylempänä jotain mullistavaa. Kappale on vaikuttava ja vakuuttava saavutus, yhtä lailla häkellyttävän laajalle näkevä fresko kuin leiskuva, kehon sisuksia vavivuttava draama. Vaikka liikkeellä ovat suuret massat, säveltäjä on jaksotellut kokonaisuuden mielekkääksi seurata. Tekee mieli sanoa, että hänen taitonsa värikylläisen orkestraation taikurina ylittää vain hänen luontainen karismansa alkuvoimaisena shamaanina nyt jos koskaan voi kutsua rytmiä kirjaimellisesti vulkaaniseksi! Jouni Kaipainen 5

GUSTAV MAHLER (1860 1911): DAS LIED VON DER ERDE Das Lied von der Erde, Maan laulu, on Gustav Mahlerin tuotannossa erityisasemassa. Teos ei ole sinfonia eikä laulusarja vaan lähinnä sinfoninen lauluteos. Siihen liittyy paljon synkkiä mielikuvia, mikä johtuu Mahlerin elämää kohdanneista kolmesta raskaasta iskusta teoksen syntyaikoina vuonna 1907. Säveltäjä joutui luopumaan kiistoja aiheuttaneesta virastaan Wienin hovioopperan kapellimestarina. Samaan aikaan hänellä todettiin vakava sydänvika, johon hän menehtyisi vajaat kolme vuotta myöhemmin. Raskain isku oli kuitenkin hänen vanhimman tyttärensä kuoleminen tulirokkoon. Teoksen mietteliäs teksti pohtii surua, menetystä ja lähtöä. Se antaa tunteen, että lyöty säveltäjä katsoo pimeyteen. Oman lisänsä tulkintaan lienee antanut myös Mahlerin usein lainattu ja todennäköisesti ironinen toteamus kapellimestari Bruno Walterille teoksen päättävän Der Abschied ( Jäähyväiset ) -nimisen laulun lopusta: Voiko tällaista kestää? Eivätkö ihmiset tee itsemurhaa sen kuultuaan? Mahler toteutti sävellyksessään kuitenkin valtaisan synteesin itämaisen viisauden ja länsimaisen elämäntavan välillä. Aivan kuin hän olisi ympännyt bonsai-puuhun kaksi eriväristä kukkaa. Maan laulu on päällisin puolin eksoottinen tarina, joka perustuu Hans Bethgen mukaelmiin vanhasta kiinalaisesta runoudesta. Musiikki tuo usein mieleen aasialaisia sävelkulkuja. Silti laulujen tarina edustaa tyypillisesti romantiikan aikaa. Päähenkilö yrittää vapautua kärsimyksistään luonnon helmassa, mutta kuolee erämaassa, joka vähät välittää hänen inhimillisistä tarpeistaan. Teoksen ydinkohta on alttosolistin esittämä beethoveniaaninen kysymys: Warum muss es sein? ( Miksi täytyy olla niin? ), joka kuullaan päätöslaulun traagisen hautajaismarssin jälkeen. Orkesterin vastaus on sinfoniamusiikin historiassa vertaansa vailla. Hitaasti avautuva finaali on kaikkein säteilevintä ja täydellisintä musiikkia, jota Mahler koskaan sävelsi. Pyrkimykset lakkaavat ja teos alkaa ilmentää uudenlaista aikaa. Ilma täyttyy kiertyvistä muodoista, aivan kuin suunnaton määrä kultaisia pyöriä kiertäisi loputtomasti toisiaan vasten. Ongelmana ei ole kuolema, vaan kärsimys, joka saa ihmisen haluamaan kuolemaa. Kun ihminen zeniläisen ajattelun mukaisesti luopuu kärsimyksestä, kuolemasta tulee epäolennainen. Kuulija saavuttaa vakaan tietoisen läsnäolon tilan alton laulaessa pitkään ja mantranomaisesti Ewig ( ikuisesti ). Teos ei pääty, äänet vain hiipuvat kuulumattomiin. Syntyy tunne, että musiikki jää laulun vaiettua soimaan ikuisesti. Matthew Whittall suom. Sirpa Hietanen 6

GUSTAV MAHLER: DAS LIED VON DER ERDE LAULU MAASTA 1. Das Trinklied vom Jammer der Erde nach Li Tai-Po 1. Juomalaulu maan murheesta (tenori) Li Tai-Pon mukaan Schon winkt der Wein im gold nen Pokale. Doch trinkt noch nicht, erst sing ich euch ein Lied! Das Lied vom Kummer Soll auflachend in die Seele euch klingen. Wenn der Kummer naht, Liegen wüst die Gärten der Seele, Welkt hin und stirbt die Freude, der Gesang. Dunkel ist das Leben, ist der Tod. Jo kutsuu viini kultamaljoissa, Vaan älkää juoko vielä, laulan ensin! Ja murheen laulu, nauruun purskahtaen kaikukoon sieluunne. Murheen tulo autioittaa sielun puutarhan, ilo ja laulu kuihtuu, kuolee. Outo on elämä, ja kuolema. Herr dieses Hauses! Dein Keller birgt die Fülle des goldenen Weins! Hier, diese Laute nenn ich mein! Die Laute schlagen und die Gläser leeren, Das sind die Dinge, die zusammen passen. Ein voller Becher Weins zur rechten Zeit Ist mehr wert, als alle Reiche dieser Erde! Dunkel ist das Leben, ist der Tod. Juhlamme isäntä! Kellarisi on täynnä kultaista viiniä! Ja tämä luuttu taas on minun! Luutunsoitto ja viininjuonti ne kaksi sopivat hyvin yhteen. Oikeaan aikaan täytetty viinipikari on enemmän kuin kaikki mainen rikkaus. Outo on elämä, ja kuolema. Das Firmament blaut ewig, und die Erde Wird lange fest steh n und aufblühn im Lenz. Du aber, Mensch, wie lang lebst denn du? Nicht hundert Jahre darfst du dich ergötzen An all dem morschen Tande dieser Erde! Taivaankansi siintää iäti, ja maa jää kauan kukoistamaan keväisin. Vaan sinä, ihminen kauanko sinä elät? Et sataa vuottakaan saa nauttia maailman hauraista joutavuuksista! Seht doch hinab! Im Mondschein auf den Gräbern Hockt eine wild-gespentische Gestalt! Ein Aff ist s! Hört ihr, wie sein Heulen Hinausgellt in den süssen Duft des Lebens! Jetzt nehmt den Wein! Jetzt ist es Zeit, Genossen! Leert eure gold nen Becher zu Grund Dunkel ist das Leben, ist der Tod! Katsokaa tuonne alas! Kuutamossa haudoilla kyyhöttää jo aavemainen hahmo. Apina! Kuulkaa, sen ulvonta kiirii elämän sulotuoksuihin! Nyt juokaa! Nyt on aika, ystävät! Juokaa kultaiset maljat pohjaan! Outo on elämä, ja kuolema. 7

2. Der Einsame im Herbst (nach Chang-Tsi) 2. Yksinäinen syksyllä Tšang Tsin mukaan Herbstnebel wallen bläulich überm See; Vom Reif bezogen stehen alle Gräser; Man meint, ein Künstler habe Staub von Jade Über die feinen Blüten ausgestreut. Syysusva kulkee sinisenä järvellä; ja huurre peittää heinänkorret. Kuin joku taiteilija olisi sirotellut jadepölyä hienoille kukinnoille. Der süsse Duft der Blumen ist verflogen; Ein kalter Wind beugt ihre Stengel nieder. Bald werden die verwelkten, gold nen Blätter Der Lotosblüten auf dem Wasser zieh n. Kukkien sulotuoksu haihtui pois, jäätävä tuuli painaa varret alas. Pian jo lakastuneen lootuskukan kultaiset lehdet kelluu vedessä. Mein Herz ist mude. Meine kleine Lampe Erlosch mit Knistern, es gemahnt mich an den Schlaf. Ich komm zu dir, traute Ruhestätte! Ja, gib mir Ruh, ich hab Erquickung not! Sydänkin uupui. Pieni lyhtyni kipinöi sammuksiin, ja uni kutsuu. Tulen jo, uskollinen lepopaikka. Anna jo rauha! Kaipaan virvoitusta! Ich weine viel in meinen Einsamkeiten. Der Herbst in meinem Herzen währt zu lange. Sonne der Liebe, willst du nie mehr scheinen, Um meine bittern Tränen mild aufzutrocknen? Itken niin paljon yksinäisyydessä. Sydämen syksy kestää liian kauan; Rakkauden aurinko, etkö nouse enää kuivaamaan katkeria kyyneliä? 3. Von der Jugend (nach Li-Tai-Po) 3. Nuoruudesta Li Tai-Pon mukaan Mitten in dem kleinen Teiche Steht ein Pavillon aus grünem Und aus weissem Porzellan. Keskellä pientä lampea voin nähdä paviljongin, vihreää, valkeaa posliinia. Wie der Rücken eines Tigers Wölbt die Brücke sich aus Jade Zu dem Pavillon hinüber. Kuin tiikerin selkä kaartuu jadesilta ja vie paviljonkiin. In dem Häuschen sitzen Freunde, Schön gekleidet, trinken, plaudern, Manche schreiben Verse nieder. Majassa istuu ystäviä, hienona, juoden, juoruillen, moni kirjoittelee säkeitä. 8

Ihre seidnen Ärmel gleiten Rückwärts, ihre seidnen Mützen Hocken lustig tief im Nacken. Silkkihihat liukuu taakse, silkkimyssyt painuu hauskasti syvälle niskaan. Auf des kleinen Teiches stiller Wasserfläche zeigt sich alles Wunderlich im Spiegelbilde. Ja lammen tyyneen pintaan kuvastuu kaikki outona peilikuvana: Alles auf dem Kopfe stehend In dem Pavillon aus grünem Und aus weissem Porzellan; Kaikki seisoo päällään tuossa paviljongissa joka on vihreää, valkeaa posliinia. Wie ein Halbmond steht die Brücke Umgekehrt der Bogen. Freunde, Schön gekleidet, trinken, plaudern. Kuin puolikuu on silta ylösalaisin sen kaari. Ystävät, hienoina, juovat, juoruilevat. 4. Von der Schönheit (nach Li-Tai-Po) 4. Kauneudesta Li Tai-Pon mukaan Junge Mädchen pflücken Blumen, Pflücken Lotosblumen an dem Uferrande. Zwischen Büschen und Blättern sitzen sie, Sammeln Blüten in den Schoss und rufen Sich einander Neckereien zu. Tytöt poimivat kukkia, lootuskukkia joen rannalla. Pensaikossa ja lehvistössä he istuvat keräillen kukkia syliinsä huudellen pilapuheita toisilleen. Gold ne Sonne webt um die Gestalten, Spiegelt sie im blanken Wasser wider. Sonne spiegelt ihre schlanken Glieder, Ihre süssen Augen wider, Und der Zephir hebt mit Schmeichelkosen Das Gewebe ihrer Ärmel auf, Führt den Zauber Ihrer Wohlgerüche durch die Luft. Päivänkehrä kultaa heidän hahmonsa heijastuu vedenvälkkeestä, se heijastaa heidän norjat jäsenensä heidän suloiset silmänsä ja länsituuli kohottaa hyväillen hihoja, levittäen suloisen tuoksun ilmaan. O sieh, was tummeln sich für schöne Knaben Dort an dem Uferrand auf mut gen Rossen, Weithin glänzend wie die Sonnenstrahlen; Schon zwischen dem Geäst der grünen Weiden Trabt das jungrische Volk einher! Das Ross des einen wihert fröhlich auf Katso, mitä komeita poikia riehuu tuolla rannalla ratsuillaan. Kimaltaen kuin auringonsäteet; jo pajun vihreiden oksien välistä kirmaa reipas nuori joukko tänne! Yhden ratsu hirnuu hilpeästi 9

Und scheut und saust dahin, Über Blumen, Gräser wanken hin die Hufe, Sie zerstampfen jäh im Sturm die hingesunk nen Blüten. Hei! Wie flattern im Taumel seine Mähnen, Dampfen heiss die Nüstern! Goldne Sonne webt um die Gestalten, Spiegelt sie im blanken Wasser wider. ja laukkaa vauhkona yli niityn, kaviot painuvat heiniin, polkevat raivokkaasti kukkia. Hei, miten sen harja liehuu, sieraimet höyryävät. Päivänkehrä kultaa hahmot, heijastuu vedenvälkkeestä. Und die schönste von den Jungfau n sendet Lange Blicke ihm der Sehnsucht nach. Ihre stolze Haltung ist nur Verstellung. In dem Funkeln ihrer grossen Augen, In dem Dunkel ihres heissen Blicks, Schwingt klagend noch die Erregung ihres Herzens nach. Ja kaunein neito katsoo kaihoten, kauan, hänen jälkeensä. Neidon ylväs ryhti on teeskentelyä. Suurten silmien kipinöissä, kuuman katseen hämärässä värisee yhä hänen sydämensä kiihko. 5. Der Trunkene im Frühling (nach Li-Tai-Po) 5. Juopunut keväässä Li Tai-Pon mukaan Wenn nur ein Traum das Leben ist, Warum denn Müh und Plag? Ich trinke, bis ich nicht mehr kann, Den ganzen, lieben Tag! Jos elämä on vain unta, miksi tuskat ja vaivat? Juon kunnes en enää jaksa, juon koko kauniin päivän. Und wenn ich nicht mehr trinken kann, Weil Kehl und Seele voll, So tauml ich bis zu meiner Tür Und schlafe wundervoll! Ja kun en enää jaksa juoda, kurkkua, sielua myöten täynnä, kompuroin kotiovelle ja nukun ihanasti! Was hör ich beim Erwachen? Horch! Ein Vogel singt im Baum. Ich frag ihn ob schon Frühling sei, Mir ist als wie im Traum. Mitä kuulen herätessä? Kuule, lintuhan laulaa puussa. Kysyn siltä onko jo kevät, se tuntuu unelta. Der Vogel zwitschert: Ja! Der Lenz ist da, sei kommen über Nacht! Aus tiefstem Schauen lauscht ich auf, Der Vogel singt und lacht! Lintu visertää: On! On kevät, se tuli yöllä, höristän korviani horroksesta ja lintu laulaa iloisesti! 10

Ich fülle mir den Becher neu Und leer ihn bis zum Grund Und singe, bis der Mond erglänzt Am schwarzen Firmament! Taas täytän maljani ja juon sen pohjaan asti ja laulan, kunnes kuu loistaa tummalla yötaivaalla. Und wenn ich nicht mehr singen kann, So schlaf ich wieder ein; Was geht mich denn der Frühling an? Lasst mich betrunken sein! Ja kun en enää jaksa laulaa, nukahdan taas. Mitäpä minä keväästä? Antakaa minun juopua. 6. Der Abschied (nach Mong-Kao-Jen) 6. Hyvästijättö Mong Kao-Jenn mukaan Die Sonne scheidet hinter dem Gebirge. In alle Täler steigt der Abend nieder Mit seinen Schatten die voll Kühlung sind. Aurinko painuu vuorten taakse, laaksoihin lankeaa ilta varjoineen, jotka vilvoittavat. O sieh! Wie eine Silberbarke schwebt Der Mond am blauen Himmelsee herauf. Ich spüre eines feinen Windes Weh n Hinter den dunklen Fichten! Der Bach singt voller Wohllaut durch das Dunkel. Die Blumen blassen im Dämmerschein. Die Erde atmet voll von Ruh und Schlaf; Alle Sehnsucht will nun träumen. Die müden Menschen geh n heimwärts, Um in Schlaf vergess nes Glück Und Jugend neu zu lernen. Die Vögel hocken still in ihren Zweigen. Die Welt schläft ein! Es wehet kühl im Schatten meiner Fichten. Katso! Kuin hopeinen pursi liukuu kuu pitkin taivaankannen sinimerta. Kuulen tuulen suhisevan hiljaa tummassa kuusikossa! Puro solisee läpi pimeän; kukat hohtavat kalvaina hämärässä. Maa henkii rauhallista unta. Kaikki kaipuu tahtoo nyt vain uneksia, uupuneet vaeltavat kotiin, unessa muistaakseen taas unohtuneen onnen, nuoruuden. Linnut istuvat hiljaa oksilla, maailma nukahtaa kuusien varjossa käy kylmä tuuli. Ich stehe hier und harre meines Freundes; Ich harre sein zum letzten Lebewohl. Odotan täällä ystävääni; odotan jättääkseni hyvästi. Ich sehne mich, O Freund, an deiner Seite Die Schönheit dieses Abends zu geniessen. Wo bleibst du! Du lässt mich lang allein! Ich wandle auf und nieder mit meiner Laute Auf Wegen, die von weichem Grase schwellen. Ystävä, kaipaan sinua rinnalleni nauttimaan illan kauneudesta, Missä viivyt? Saan olla niin kauan yksin! Kuljeksin luuttu kädessäni pehmeän nurmen peittämällä tiellä, 11

O Schönheit! O ewigen Liebens-, Lebenstrunk ne Welt! Oi kauneutta! Rakkauden elämän päihdyttävää maailmaa. Er stieg vom Pferd und reichte ihm den Trunk,Des Abschieds dar. Erfragte ihn, wohin er führe Und auch warum es müsste sein. Er sprach, seine Stimme war umflort: Du, mein Freund, Mir war auf dieser Welt das Glück nicht hold! Hän laskeutui ratsulta ja ojensi jäähyväismaljan. Hän kysyi minne on matka ja miksi täytyy olla niin. Hän puhui, ääni murheisena: Ystävä, minulle ei maailmassa onni ollut suopea! Wohin ich geh? Ich geh, ich wand re in die Berge. Ich suche Ruhe für mein einsam Herz! Ich wandle nach der Heimat, meiner Stätte. Ich werde niemals in die Ferne schweifen. Still ist mein Herz und harret seiner Stunde! Die liebe Erde allüberall Blüht auf im Lenz und grünt aufs neu! Allüberall und ewig blauen licht die Fernen! Ewig.. Ewig... Mihin menen? Lähden, kuljen vuorille. Etsin rauhaa yksinäiselle sydämelle. Vaellan kotimaahan, synnyinseudulleni! En samoile koskaan kaukaisuuteen. Sydän on vaiti, odotellen hetkeään: Rakas maa kaikkialla herää kevääseen viheriöiden taas! Kaikkialla ja iäti siintää kaukaisuus! Iäti iäti Ying Yang Media Velag Suom. Esko Elstelä Kiinalaisista runoista saksaksi kääntänyt Hans Bethge kokoelmaan Die chinesische Flöte (Kiinalainen huilu), muokannut Gustav Mahler 12

CHRISTIANNE STOTIJN Hollantilainen mezzosopraano Christianne Stotijn on voittanut monia palkintoja, kuten ECHO Rising Star - ja, Borletti-Buitoni Trust Award -palkinnot sekä Alankomaiden musiikkipalkinnon. Hän sai myös BBC New Generation Artist -tunnustuksen 2007. Stotijn on opiskellut Amsterdamin Konservatoriossa Udo Reinemannin, Jard van Nesin, Noelle Barkerin sekä Janet Bakerin johdolla. Hän teki läpimurtonsa Mahlerin Rückert-lau luilla Bernard Haitinkin johtamissa Ranskan kansallisorkesterin sekä Concertgebouworkesterin konserteissa. Rückertlaulujen lisäksi Stotijn esitti Haitinkin johdolla myös Mahlerin toisen sinfonian, Das Lied von der Erden, Beethovenin 9. sinfonian sekä Bachin Matteuspassion. Stotijn on esiintynyt myös mm. Berliinin ja Lontoon filharmonikoiden, Amsterdamin Concertgebouworkesterin sekä Chicagon ja Bostonin sinfoniaorkestereiden solistina huippukapellimestarien johdolla. Christianne Stotijn tunnetaan myös lied-ohjelmiston tulkitsijana. Hän esiintyy säännöllisesti pianistien Joseph Breinlin ja Julius Draken kanssa arvostetuissa konserttitaloissa, kuten mm. Lontoon Wigmore Hall, Amsterdamin Concertgebouwssa, Wienin Musikvereinissa, New Yorkin Carnegie Hall ssa sekä Salzburgin Mozarteumissa. Pianisti Mitsuko Uchidan kanssa Stotijn on esittänyt Schönbergin Das Buch der Hängenden Gärten -teoksen Berliinin Filharmoniassa. Stotijnin oopperarooleja ovat mm. Patarouvan Pauline, Poppean Ottavia ja Julius Caesarin Cornelia. Christianne Stotijn on levyttänyt mm. Schubertin, Bergin, Wolfin ja Mahlerin teoksia. Hänen Tšaikovskin lauluja sisältävä levynsä sai BBC Music Magazine -palkinnon 2010. ECHO -palkinnon Stotijn sai Frank Martinin teosten levytyksestä. SIMON O NEILL Uusseelantilainen tenori Simon O Neill on nopeasti noussut kansainvälisten tähtilaulajien joukkoon. Hän esiintyy säännöllisesti maailman merkittävimmissä oopperataloissa ja on tehnyt yhteistyötä monien huippukapellimestarien kuten James Levinen, Riccardo Mutin, Valery Gergijevin, Daniel Barenboimin ja Sir Colin Davisin kanssa. Simon O Neill on laulanut mm. New Yorkin Metropolitan-oopperassa, Lontoon Covent Gardenissa, Milanon La Scalassa, Salzburgin ja Bayreuthin musiikkijuhlilla sekä Carnegie Hall -konserttitalossa. Oopperan lisäksi O Neill on esiintynyt monien orkesterien solistina mm. Beethovenin 9. sinfoniassa ja Schönbergin Gurreliederissä. Simon O Neill on palkittu Sullivan Foundation Award of New York- ja United Kingdom Wagner Society Prize -palkinnolla vuonna 2003 sekä Circle 100 Career Grant vuonna 2001. Simon O Neillin oopperarooleihin kuuluvat mm. Wagnerin Valkyyrian Siegmund, Puccinin La Bohemen Rodolfo, Beethovenin Fidelion Florestan 13

sekä Mozartin Idomeneon ja Wagnerin Lohengrinin nimiroolit. Kuluvalla kaudella O Neill esiintyy mm. Saksalaisessa Oopperassa ja Berliinin valtionoopperassa Siegmundin roolissa, Parsifalin nimiroolissa Covent Gardenissa sekä Wozzeckissa Metropolitanissa. O Neill on levyttänyt mm. Wagnerin, Verdin ja Mozartin oopperoita sekä Mahlerin 8. sinfonian ja Beethovenin 9. sinfonian. RADION SINFONIAORKESTERI Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, jonka tehtävänä on tuottaa ja edistää suomalaista musiikkikulttuuria. Orkesterin uusi ylikapellimestari on Hannu Lintu. Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 kymmenen muusikon voimin. Sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam, Jukka-Pekka Saraste ja Sakari Oramo. Saraste ja Oramo ovat RSO:n kunniakapellimestareita. RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin suomalainen musiikki ja orkesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. RSO:n tehtäviin kuuluu myös koko suomalaisen orkesterimusiikin taltioiminen kantanauhoille Yleisradion arkistoon. Kaudella 2013 2014 orkesteri kantaesittää kuusi kotimaista Yleisradion tilaamaa teosta. RSO on levyttänyt mm. Eötvösin, Nielsenin, Hakolan, Lindbergin, Saariahon, Sallisen, Kaipaisen ja Kokkosen teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Orkesterin levytykset ovat saaneet merkittäviä tun- nustuksia, kuten BBC Music Magazineja Académie Charles Cros -palkinnot. Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertot sisältävä levy Lisa Batiashvilin kanssa (Sony BMG) sai MIDEM Classical Awards -palkinnon 2008. Samana vuonna New York Times valitsi toisen Lindberglevytyksen vuoden levyksi. RSO tekee säännöllisesti konserttikiertueita ympäri maailmaa. Kaudella 2013 2014 orkesteri tekee Hannu Linnun kanssa Keski-Euroopan kiertueen. RSO:n kotikanava on Yle Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Osoitteessa yle.fi/rso voi konsertteja kuunnella sekä katsella korkealaatuisen livekuvan kautta. Syksyllä 2013 Yle Teema lähetti kaikki Hannu Linnun johtamat konsertit suorina lähetyksinä. RSO Musiikkitalossa -lähetykset jatkuvat keväällä vaihtuvien kapellimestarien seurassa. 14