RISTIINAN PURSISEURA RY



Samankaltaiset tiedostot
RISTIINAN PURSISEURA RY

RISTIINAN PURSISEURA RY

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki.

SAIMAAN ALUEEN PURJEHTIJAPÄIVÄT 2015

SAIMAAN ALUEEN PURJEHTIJAPÄIVÄT 2006 IMATRALLA

3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa.

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE Vuosikokoukseen hyväksyttäväksi

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

Tapahtuma: Finn-jolla Ranking 3. Aika: syyskuuta 2012

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

E S I T Y S L I S T A

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

Sääntömääräinen syyskokous

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä.

Aika: Vuosikokous tiistaina klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, Helsinki

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTVUOSIKOKOUS

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola.

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

40-vuotisjuhlajulkaisu

1.1 Kilpailuissa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön määräykset eivät ole voimassa.

SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS (muutokset punaisella)

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009


2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

SOMAKISS ry:n säännöt

SUOMALAINEN PURSISEURA RY:n SÄÄNNÖT

SYYSKOKOUS

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

KUOPION PURSISEURA ry

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

Haukilahden venekerhon toimintaohje

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry Sisältö:

2 Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous Asialista

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

2 MAINONTA 2.1 Veneitä voidaan vaatia näyttämään kilpailun järjestäjän valitsemia ja toimittamia mainoksia.

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous Kiimingin Reposelässä.

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

(kutsu on tarkoitettu kaikkien juniori-ikäluokkien vanhemmille G-B juniori-ikäluokkien kohdalla)

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Rauman Moottorivenekerho ry:n säännöt

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

Syyskokous Vivecan sauna

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Liittokokous Kokkola

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille.

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä

Yhdistys toimii Suomen Musiikinopettajien liitto ry:n alaisena valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä.

KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

SYYSKOKOUS

KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

Transkriptio:

RISTIINAN PURSISEURA RY Jäsentiedote 2/2014

Ristiinan Pursiseura r.y KUTSU SYYSKOKOUKSEEN Paikka Martan Baarin kabinetti, Brahentie 50, Ristiina Aika Sunnuntai 23.11.2014 klo 14.00 Käsiteltävät asiat Sääntömääräiset syyskokousasiat, sääntömuutos ja lainapäätös Korkian laituriarkun korjauskustannusten kattamiseksi. Esityslista syyskokoukseen 1. Kokouksen avaus 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 4. Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 5. Päätetään sääntömuutoksesta ja siirtymäkauden toimintatavoista 6. Päätetään hallituksen esityksestä toimintasuunnitelmaksi 7. Käsitellään hallituksen esitys pankkilainan ottamisesta Korkian laituriarkun korjausta varten. 8. Päätetään jäsen- ja liittymismaksujen suuruus 9. Päätetään hallituksen esityksestä tulo- ja menoarvioksi 10. Valitaan hallituksen puheenjohtaja 11. Valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle 12. Valitaan jaostojen määrä ja jäsenet 13. Valitaan tilintarkastajat ja heille varamiehet 14. Valitaan edustajat purjehtija- ja veneilyliittojen kokouksiin 15. Käsitellään muut esille tulevat asiat 16. Päätetään kokous Mika Muikku kommodori

KOMMODORIN PALSTA Taas on yksi purjehduskausi takana. Ristiinan pursiseuran kannalta vuosi on ollut muutoksen aikaa. Vuoden alussa toteutetussa organisaatiouudistuksessa tehtävät jaettiin laajemmin hallituksen ja uusien jaostojen kesken. Tuo päätös tuntuu onnistuneelta. Lähes kaikkiin jaostoihin saatiin vetäjät ja heille avuksi aktiivisia jäseniä. Uusia tekijöitä kaivataan kuitenkin edelleen kaikissa jaostoissa, etenkin juniori- ja koulutusjaostossa, joka on edelleen ilman vetäjää ja organisaattoria. Tänä vuonna tehtävää hoiti hallitus. Tässä tiedotteessa on kutsu syyskokoukseen, joka tulee todennäköisesti olemaan seuran historian viimeinen. Kevätkokouksessa käsitelty sääntömuutosehdotus käsitellään nyt toisen kerran. Jos ja kun sääntömuutos hyväksytään, tulevaisuudessa järjestetään vain yksi yleinen kokous, vuosikokous kevättalvella. Uudet säännöt tulevat voimaan, kun ne on rekisteröity. Ensi vuosi tulee olemaan siirtymävuosi. Toinen merkittävä syyskokousasia on pankkilainapäätös. Korkian lähes 30-vuotias hirsinen laituriarkku kärsi merkittäviä jäävaurioita viime kevään ankarissa jääolosuhteissa. On vaara, että laituriarkku ei kestä toista samanlaista jäätalvea. Arkun ympärille lasketaan betonihirsistä ladottava uusi arkku mahdollisesti vielä tänä syksynä. Arkkua ja sen asennusta rahoittamaan tarvitaan pankkilaina, joka tulee hyväksyä yleisessä kokouksessa. Keväällä toteutetussa jäsenkyselyssä kaivattiin seuraan koulutustoimintaa. Sitä pyritään ensi vuonna myös järjestämään. Jäsenkyselyyn vastasi noin 70 % jäsenistöstä. Eniten korjattiin sähköpostiosoitteita. Jonkin verran myös osoitetiedoissa oli vanhaa tietoa. Muutama jäsen erosi seurasta, mutta myös uusia jäseniä liittyi. Jäsenmäärä tätä kirjoitettaessa on 322. Jäsenkyselyssä sai valita, haluaako kuulua Suomen Purjehdus- ja veneily ry:n jäseneksi. SPV:n uusien sääntöjen mukaan jäsenseura joutuu maksamaan kaikista jäsenistään jäsenmaksun liitolle. Vuonna 2013 tuo maksu oli 12,50 /jäsen. Nelihenkisellä perheellä liiton maksut nousevat jo suuremmiksi kuin seuran jäsenmaksu, mikä ymmärrettävästi ei kuulosta järkevältä. Myöskään se, että on jäsenenä useammassa seurassa, ei liiton mukaan vapauta maksusta! Me olemme maksaneet maksun vain niiltä, jotka haluavat olla liiton jäseniä, saada Nautic-lehden, haluavat kilpailla tai haluavat katsastaa veneensä. Toistaiseksi liitto ei ole asiaan puuttunut, mutta tulevaisuudesta ei tiedä. Hallitus suosittelee, että kaikista perheistä ainakin yksi jäsen olisi SPV:n jäsen. Jäsenkyselyssä emme tuoneet esille sitä, että veneiden katsastus on SPV:n alaista toimintaa. Tästä syystä maksamme katsastettujen veneiden omistajasta liitolle jäsenmaksun. Ne jäsenet, jotka merkitsivät kyselyyn, että eivät halua olla liiton jäseniä, mutta ovat katsastaneet veneensä vuonna 2014, ilmoitetaan myös ensi vuodeksi SPV:n jäseniksi ja heiltä peritään liiton jäsenmaksu kaudella 2015. Kausi 2014 on seuran 40-v juhlavuosi, joka näkyy toiminnassamme ensi vuonna. Juhlavuonna ilmestyy ensimmäinen jäsenlehti Ripsaus. Hienon nimen lehti sain kesällä järjestetyssä nimikilpailussa, mihin saatiin yli 50 nimiehdotusta. Lehden toimitus on hyvässä vauhdissa ja se tulee ilmestymään keväällä 2015. Lehdestä tulee jäsenen käsikirja ja sen on tarkoitus ilmestyä kerran vuodessa. Toivotan kaikki jäsenet tervetulleeksi osallistumaan seuran järjestämiin tapahtumiin sekä toimimaan aktiivisesti ja kehittämään Ristiinan Pursiseuran toimintaa. Mika Muikku Kommodori

VUODEN 2015 TOIMINTASUUNNITELMA YLEISTÄ HALLINTO Vuosi 2015 on pursiseuran 40. toimintavuosi. Juhlavuosi tulee näkymään toiminnassamme monella tavalla. Ristiinan pursiseura ry on Suomen purjehdus ja veneily r.y:n jäsenseura. Kotisatamamme on Ristiinassa. Seuraamme kuuluu purjehtijoita ja moottoriveneilijöitä ympäri eteläistä Suomea. Jäsenmäärämme on 322. Seura tukee jäsentensä purjehdus- ja veneilyharrastusta ja kilpailutoimintaa. Keskeisimpinä jäsenistön yhdessä tuottamina palveluina toimivat satamat viidessä eri pisteessä Ristiinassa, veneiden yhteisnostot ja laskut, mahdollisuus talvisäilytykseen, kilpailutoiminta, junioritoiminta ja koko ajan kehittyvä saaritukikohtamme Korkia. Saaritukikohtamme Korkia sijaitsee noin 14 mpk päässä kotisatamastamme. Ristiinan pursiseura on myös osa Saimaan pursiseurojen yhteistyöverkostoa. Verkostoon kuuluu yhdeksäntoista pursiseuraa ja omamme lisäksi niiden kaikki kaksikymmentä tukikohtaa ovat jäsentemme käytössä. Seuran syyskokouksen hyväksyessä uudet päivitetyt säännöt tulee vuosi 2015 olemaan siirtymävuosi mm. tilikauden muuttumisen johdosta. Kahden yleisen kokouksen, kevät- ja syyskokouksen sijaan tullaan järjestämään yksi vuosikokous. Vuosikokous tulee uusien sääntöjen mukaan järjestää tammihelmikuun aikana, mutta siirtymävuonna tilien valmistumiseen tarvittavasta ajasta johtuen vuosikokous voidaan joutua järjestämään poikkeuksellisesti hieman myöhemmin. Seuran hallintoa ja päätöksentekoa hoitaa seuran hallitus, johon kuuluu kommodorin ja varakommodorin lisäksi 4-6 muuta jäsentä. Hallitus kokoontuu tarvittaessa. Hallituksen toimikausi tulee siirtymäkaudella olemaan hieman poikkeuksellinen. Hallitus tukee ja edistää yhteistyötä muihin Saimaan alueen pursiseuroihin, Mikkelin kaupunkiin ja muihin toimintaamme edistäviin ja liittyviin tahoihin. Kirjanpidosta vastaa edelleen Saimaan Tilitalo Oy, joka hoitaa myös maksuliikenteen ja laskutuksen. JÄSENYYDET Seura on jäsenenä Suomen purjehdus- ja veneily r.y:ssä, Kaakkois-Suomen Liikunta r.y:ssä ja Etelä-Savon virkistysalueyhdistyksessä. Seura on mukana Saimaan alueen pursiseurojen tukikohtien yhteiskäyttöjärjestelmässä.

JAOSTOT Pursiseurassa toimi kahdeksan eri jaostoa, joille on annettu seuratoiminnan pyörittämisessä selkeät tehtävät: tiedotusjaosto, satamajaosto, Korkia-jaosto, kilpailujaosto, juniori- ja koulutusjaosto, katsastusjaosto, huvijaosto ja palkintojaosto. TALOUS TIEDOTTAMINEN SATAMATOIMINTA TUKIKOHTA Seuran talouden ennakoidaan pysyvän hyvänä. Seuran toimintaa pyöritetään pääasiassa jäsenmaksutuloin sekä talkootyön tuotolla. Myös satamatoiminnan ylläpitämisestä saamme tuloja toiminnan pyörittämiseen. Normaalista toimintavuodesta poiketen lisäkuluja aiheutuu hieman Ristiinan Pursiseura 40vjuhlavuoden tapahtumista sekä Korkian laituriarkun korjauksesta. Laituriarkun korjaukseen tarvitaan pankkilaina, jonka yleinen kokous hyväksyy. Tiedottamisesta seurassa vastaa tiedotusjaosto. Pääasiallinen tiedotuskanava on tämän vuoden aikana täysin uudistuneet nettisivut, joita jäsenistön toivotaan säännöllisesti seuraavan. Sivut löytyvät osoitteesta www.ristiinanpursiseura.fi. Keväällä 2015 julkaistaan ensimmäinen väripainatettu jäsenlehti, joka nimikilpailussa sai nimekseen Ripsaus. Ensimmäinen Ripsaus on myös Ristiinan Pursiseuran 40-vuotis juhlajulkaisu. Lisäksi tarvittaessa tiedotetaan jäsenistöä sähköpostilla ja kirjeitse. Tiedotusjaosto hoitaa mahdollisen tiedottamisen lehdistöön ja muihin tiedotusvälineisiin. Satamatoimintaa hoitaa seurassa satamajaosto satamakapteenin johdolla. Mikkelin kaupungin kanssa tehdyn satamasopimuksen mukaan seura hoitaa ja ylläpitää Ristiinan kirkonkylässä neljää satamaa ja lisäksi Linnaniemen venevalkamaa. Uusia laituripaikkoja ei kaudella 2015 tulla rakentamaan. Pienvenepaikkoja perustetaan satamiin lisää kysynnän mukaan. Nykyisiä laitureita ja pojuja kunnostetaan ja uusitaan tarpeen mukaan. Uimalan puurakenteisia laitureita tullaan vahvistamaan talvikaudella järjestettävässä laituritalkootapahtumassa. Seura järjestää veneiden yhteislaskun ja noston. Satamien kunnossapito hoidetaan jäsenistön talkootoiminnalla ja käyttäen tarvittaessa ulkopuolisia kaupallisia palveluita. Seura jatkaa telakan vuokraamista jäsenistön käyttöön mahdollisuuksien mukaan. Korkian tukikohdan ylläpitoa hoitaa Korkia-jaosto mökki-isännän johdolla mm. järjestämällä talkoita. Tukikohdassa järjestetään tapahtumia ja se on jäsenistön virkistäytymis- ja ajanviettopaikka.

Kaudella 2015 merkittävin uudistuskohde tukikohdassa tulee olemaan jäiden rikkoman hirsirakenteisen laituriarkun uusiminen. Arkku korjataan asentamalla nykyisen arkun ympärille betonihirsirakenteinen uusi arkku. Arkku asennetaan ennen purjehduskauden alkua. Arkku tullaan rahoittamaan osittain lainarahalla. Kesällä 2014 aloitettu uusien wc-tilojen rakentaminen saatetaan loppuun. Muilta osin toiminta Korkiassa on normaalia kunnossapitoa. Polttopuita tehdään edelleen lisää pääosin talkootyönä. KATSASTUSTOIMINTA KILPAILUTOIMINTA JUNIORITOIMINTA KOULUTUS Seurassa veneiden katsastustoimintaa hoitaa katsastusjaosto katsastuspäällikkön johdolla. Seurassa toimii kuusi koulutettua katsastajaa. Seuralaisia kannustetaan katsastamaan veneensä. Kilpailutoimintaa seurassa järjestää kilpailujaosto kilpailupäällikön johdolla. Seura järjestää toukokuun lopulla 23.5.2015 järjestyksessään 10. Astuvan Ukon -regatan, joka tulee olemaan myös seuran 40-vuotis juhlaregatta. Kilpailu on Saimaan ranking -osakilpailu ja kerää osanottajia Saimaan alueen pursiseuroista. Seura järjestää elokuussa perinteiset Yövesi-matkapurjehdukset yhdessä Mikkelin Pursiseuran kanssa ja Korkia Runt -purjehdustapahtuman syyskuussa. Seura aktivoi jäsenistöään osallistumaan muiden seurojen järjestämiin kilpailuihin Saimaalla ja merellä. Junioritoimintaa seurassa vetää juniori- ja koulutusjaosto. Seura järjestää kolmen päivän pituisen junioripurjehdusleirin Korkiassa kesäkuun alussa ja mahdollisuuksien mukaan ohjattua jollapurjehdustoimintaa Kirkkorannan satamassa. Junioreiden käytössä on viisi optimistijollaa, kolme Zoom 8 jollaa ja vikla. Jollia pyritään kunnostamaan talven aikana telakalla. Koulutustoimintaa seurassa järjestää juniori- ja koulutusjaosto. Jäsenkyselyllä saadun palautteen mukaan jäsenistön koulutustapahtumia kaivataan ja niitä pyritään järjestämään kysynnän ja mahdollisuuksien mukaan. Keväällä ja alkukesällä pyritään järjestämään purjehduksen alkeiskurssi. Kurssi ei ole virallinen, koska seurassamme ei ole koulutettuja purjehduksenopettajia. Kurssi toimisi eräänlaisena lajiesittelynä ja mahdollisuutena päästä kokeilemaan purjehdusta. Suomen Purjehdus- ja veneily järjestää tulevana talvena Saimaan alueella kilpailijoiden ja kilpailunjärjestäjien sääntökoulutustilaisuuden, mihin aktivoimme jäsenistöämme osallistumaan.

VIRKISTYSTOIMINTA MUUTA Seura järjestää Yövedenkoulun 4. luokan oppilaille tutustumisen purjehdukseen kirkkorannan satamassa. Tilaisuuteen osallistuu perinteisesti koko ikäluokka. Huvi- ja virkistystoimintaa, juhlia ja tapahtumia järjestää huvijaosto. Seura järjestää venemessumatkan Vene 2015 näyttelyyn. Järjestetään perinteiset rosvopaisti- ja kuvailta tapahtumat Korkiassa. Seura järjestää pikkujoulut, joiden yhteydessä järjestetään 40-vuotisjuhla. Seura valitsee vuoden pursiseuralaisen. Yhteislaskun yhteydessä voidaan järjestää venetarvikkeiden kirpputori, mikäli sille löytyy riittävästi kiinnostusta. SAIMAAN RANKING 2015 KILPAILUKALENTERI Astuvan Ukon regatta, Ristiina, RiPS 23.5. Immen purjehdus, Imatra, ImPS 13.6. Viinijuhlapurjehdus, Kuopio, KuoPS 27.6. Timonselkäpurjehdus, Kuopio (rata), KuoPS 28.6. Linnansaaripurjehdus, Rantasalmi, VPS 1.7. Oopperaregatta, Savonlinna, SLPS 4.7. Joutsenpurjehdus, JVS 18.7. Lappeenranta (rata) LrPS 19.7. Ristisaaren malja, Puumala, MPS 22.8. LYHYESTI SAIMAAN ALUEELTA - SPV:n vuoksen alueen pursiseurojen kommodorikokous hyväksyi ja vahvisti uudet seuramajojen yhteiskäyttösäännöt Joutsenossa 25.10.2014. Säännöt julkaistaan seuran nettisivuilla. - SPV järjestää Saimaan alueella purjehduksen kipailusääntökoulutuksen, joka on tarkoitettu kaikille kilpailijoille, miehistöjäsenille ja kilpailujen järjestäjille. Kaikki kiinnostuneet mukaan. Ajan ja paikan varmistuttua ilmoitamme siitä nettisivuilla. - Saimaan alueen seurat ja SPV pyrkivät vaikuttamaan viranomaisiin ja muihin toimijoihin seuraavissa asiakokonaisuuksissa: o Retkisatama verkoston rappeutuminen, erityisesti laiturien kunto huolestuttaa. o Vesistöalueita ylittävien sähkolinjojen pudottaminen pohjaan. - Syväväylän siirtäminen Savonlinnan Kyrönsalmesta Laitaatsalmeen sisältyy hallituksen ensi vuoden budjettiin. Päätös budjetin hyväksymisestä tehdään joulukuun aikana. Mikäli päätös syntyy, väylän pitäisi valmistua vuonna 2017.

Ristiinan pursiseuran pikkujoulut pe 28.-su 30.11.2014 Anttolanhovi pe la su klo 16.00 majoittuminen Anttolanhovin Art & Desing rinnehuviloihin klo 8.00-11.00 aamupala - jotain yhteistä ohjelmaa klo 15.00-18.00 savusauna klo 19.00 alkaen Kotaravintolassa pikkujouluillallinen Kotaravintola käytössämme klo 24.00 asti klo 8.00-11.00 aamupala klo 12.00 huoneiden luovutus yht. n. 175 /henkilö ilmoittautuminen su 9.11.2014 mennessä Salme Häkkiselle sp. salme.hakkinen@gmail.com p. 040 5030491 www.ristiinanpursiseura.fi