FUUG:in säätiön hallitus Fuugin säätiö c/o Olavi Köngäs Koroistentie 6 B 16 00280 HELSINKI Helsingissä, 11. toukokuuta 2009 Arvoisa säätiön hallitus, Pyydämme FUUG:in säätiöltä tukea Alternative Party 2009 tapahtumaan liittyen, joka järjestetään 23.-25. lokakuuta 2009 Kaapelitehtaalla Helsingissä. Tapahtuma on digitaalisen kulttuurin poikkitaiteellinen festivaali, joka kerää yhteen viikonlopun ajaksi digitaalisesti luovia ihmisiä tapaamaan toisiaan, oppimaan ja inspiroitumaan maailmanluokan kutsuvierasesiintyjistä, kilpailemaan taidoillaan demoscene-kilpailuissa, nauttimaan musiikkiesityksistä ja performansseista, nauttimaan teknologia- ja taidenäyttelystä, jossa esillä mm. UNIX-tietokoneita, supertietokoneteknologiaa sekä 80-luvun mikrotietokoneita. Tapahtuman tavoitteita ovat teknologian, taiteen ja tieteen vuoropuhelu, luovuuden ja innovaatioiden edistäminen sekä digitaalisen kulttuurin esilletuonti sen kaikessa rikkaudessaan. Pääkohderyhmänä ovat 20-40-vuotiaat digitaalisen alan asiantuntijat ja harrastajat sekä heidän 6-12-vuotiaat lapsensa. Kävijätavoite on 1500 osallistujaa. Haemme säätiöltä tukea mahdollistamaan tapahtuman järjestämisen sekä erityisesti seuraavien sisältökokonaisuuksien mahdollistamiseen: Sophie Wilsonin esiintyminen tapahtumassa. Sophie suunnitteli kuuluisan ARM-prosessorin, jota käytetään hyvin laajasti mm. matkapuhelimissa ja sulautetuissa järjestelmissä ja jota voidaan kutsua nykyaikaisen mobiilin kommunikaatiokulttuurin teknologiseksi selkärangaksi. ARM-prosessorille tehdään paljon avoimia ohjelmistoja, esimerkiksi Linuxin päälle. Sophie on lisäksi suunnitellut mm. Acorn-klassikkotietokoneen. Teknologia- ja taidenäyttely. Alternative Partyn osana järjestettävä laaja näyttely kokoaa yhteen digitaalisen kulttuurin teknologiaa ja taidetta sekä menneiltä vuosikymmeniltä että tulevaisuuteen katsoen. Tämän vuoden teemana on kyberpunk ihmisen ja koneen rajapinta. Näyttelyn yksi tärkeä osa on UNIX- ja avoimet teknologiat, jossa tänä vuonna näytteillä mm. supertietokoneteknologiaa ja sovelluksia (yhteistyössä CSC:n kanssa), UNIX-laitteita, avoimen lähdekoodin projektit ja muuta. Näyttely edistää tietotekniikan yleistä tuntemusta, alan kulttuurihistorian säilymistä sukupolvelta toiselle. Alternative Party on avointen teknologioiden käyttäjien tapaaminen. Tapahtuman osallistujista iso osa kehittää ja käyttää avoimen lähdekoodin tekniikoita työssään ja vapaa-ajallaan. Tapahtuma tarjoaa heille mahdollisuuden tavata toisiaan sekä näyttää taitojaan tapahtuman demoscene-ohjelmointikilpailuissa. Tapahtuma edistää kansallisesti ja kansainvälisesti tietoteknistä luovuutta. Tapahtuman mahdollistamiseksi ja edellä kuvattujen edistämiseksi pyydämme ystävällisesti FUUG:in säätiöltä 10 000 euroa taloudellista tukea tapahtuman kansainvälisesti korkeatasoisen ohjelman mahdollistamiseksi. Ohessa tarkempi suunnitelma. Etukäteen kiittäen tuen harkitsemisesta ja ystävällisin terveisin, Kim Viljanen tuottaja / Alternative Party 2009, Alternative Party ry 040-5414654, kim.viljanen@altparty.org, Sammonkatu 9 C 48, 00100 Helsinki
Alternative Partyn idea Alternative Party on digitaalisen kulttuurin vuotuinen festivaali ja demoparty, joka kokoaa digikulttuurin liekinkantajat, kuten ohjelmoijat, visualistit, muusikot, suunnittelijat, tutkijat ja intohimoiset harrastajat. Tapahtuma tarjoaa kansainvälisesti korkeatasoista ohjelmaa, toimii kohtaamispaikkana ja kannustaa luovuuteen ja ennakkoluulottomaan ajatteluun. Kansainväliset huippuesiintyjät Tapahtumassa esiintyy digialan legendaarisia edelläkävijöitä, sähköisten kansalaisoikeuksien puolestapuhujia ja huippuluokan musiikkiartisteja. Aiempia esiintyjiä ovat mm. Front 242, Brad Templeton, Al Lowe, UX, DJ Proteus, RJ Mical, Jeff Minter, Desert Planet, Jyrki Kasvi ja Kokeellisen elektroniikan seura sekä demoscene-taiteilijoita mm. Inward (Venäjä) ja Kosmoplovci (Serbia). Vanhat tietokoneet, uudet ideat Alternative Partyillä vanhat ja erikoiset tietokoneet ovat aktiivisessa käytössä ja taiteen tekovälineinä. Teknologianäyttelyssä esillä ovat mm. 1980-luvun kotitietokoneet kuten Commodore 64, Amiga ja Atari, pelikonsolit, UNIX ja avoimet järjestelmät kuten Linux. Kävijöiden omat laitteet ovat myös tärkeä osa tapahtumaa. Luova, kokeellinen, erilainen Tapahtuma kannustaa monimuotoiseen digitaaliseen ilotulitteluun ja vaihtoehtoiseen ajatteluun demokilpailujen avulla, joissa kilpaillaan ideointi-, ohjelmointi-, grafiikka-, musiikki- yms. taidoilla. Tapahtumassa järjestetään myös taidenäyttely, multimediateosten näytöksiä, seminaareja, työpajoja ja muuta ohjelmaa. Yhteisöllisyys, ystävällinen tunnelma Tapahtuma tarjoaa lämminhenkisen ja inspiroivan ilmapiirin tieteen, taiteen ja tekniikan asiantuntijoiden kohtaamisille. Tunnelman kulmakiviä ovat teknologiaa täynnä oleva sali, elektroninen musiikki ja visuaaliset ihmeet. Kattavat palvelut kuten baari, kahvila, lattiamajoitus, suihkut ja internet-yhteydet. Vuodesta 1998 Yli kymmenen vuotta järjestetty tapahtuma toteutetaan voittoa tavoittelemattomasti, vapaaehtoisvoimin ja digitaalisen kulttuurin edistämiseksi. Tapahtuman järjestää Alternative Party ry. Alternative Party 2009 ihmisen ja koneen rajapinnalla Alternative Party 2009:n teemana on kyberpunk, joka pureutuu koneen ja ihmisen symbioosin kysymyksiin, kuten ihmisen kykyjen ja mahdollisuuksien laajentaminen virtuaalimaailmojen ja implanttiteknologian avulla, käyttöliittymät rajapintana koneen ja ihmisen välillä, sekä tähän liittyvät teknologiset, taiteelliset, tieteelliset ja eettiset kysymykset. Teema näkyy mm. tapahtuman sisällössä, ulkoasussa ja markkinoinnissa. Vuoden 2009 kansainväliset esiintyjät ovat: Sophie Wilson, tietojenkäsittelytieteilijä Isosta-Britanniasta, joka suunnitteli kuuluisan ARM-prosessorin, joita käytetään mm. matkapuhelimissa ja kämmenmikroissa. Jeri Ellsworth, elektroniikkayrittäjä Yhdysvalloista. Jeri on mm. julkaissut vuonna 2004 joystickiin rakennetun Commodore 64 emulaattorin. Dope Star Inc, cyberpunk-industrial-rockyhtye Italiasta. Tapahtumaan kutsutaan lisäksi muutamia demoscene-taiteilijoita esittelemään taidettaan, jossa painopisteenä erityisesti Itämeren alueen maat.
Kuvia Alternative Party 2008 tapahtumasta
Osallistujat Tapahtuman osallistujat ovat 20-40-vuotiaita tieto- ja viestintätekniikan edelläkävijöitä ja asiantuntijoita kuten yrittäjiä, IT-päälliköitä, tutkijoita, taiteilijoita ja opiskelijoita alan mielipidevaikuttajia ja suunnannäyttäjiä. Heillä on usein korkeakoulutausta ja yli 10 vuoden kokemus digitaalisesta mediasta työn ja harrastusten kautta. Kansainväliset kävijät ovat pääosin Itämeren maista. Vuonna 2008 tapahtumassa vieraili 1100 osallistujaa. He luonnehtivat itseään seuraavasti: Osallistujien ikä Osallistujien sukupuoli Osallistujien kotimaa Tärkeimmät syyt osallistua tapahtumaan Osallistujauskollisuus Uudelleen v. 2009? Osallistujamäärät 1998-2009 Kävijöiden kotipaikka Suomessa* * tavoite * Tilasto on vuodelta 2007. Kävijätavoite vuonna 2009 Vuoden 2009 tavoitteena on 1500 osallistujaa sekä kansainvälisten osallistujien lisääminen erityisesti Itämeren maista.
FUUG:in säätiön rahoituksen käyttösuunnitelma FUUG:in säätiöltä haettava 10 000 euron tuki haetaan seuraaviin kohteisiin: 2000 euroa Sophie Wilsonin esiintymiseen tapahtumassa, kuten matka- ja majoituskulut, ruokailut, Sophien esiintymisen markkinointi sekä muut kulut. 4000 euroa teknologia ja taidenäyttelyyn. Haettu raha käytetään näyttelystä aiheutuviin suoriin kustannuksiin, joita syntyy mm. kuljetuskustannuksista, esillepanosta, näyttelyomaisuuden turvaamisesta, tilavuokrasta sekä näyttelyn markkinoinnista. 4000 euroa tapahtuman yleiseksi tueksi, joka käytetään mm. tilavuokraan, vapaaehtoishenkilöstön lounaisiin sekä tapahtuman sisältöön, tuotantoon ja markkinointiin. Tapahtuman budjetti Tapahtuman budjetti liitteenä. Kansainvälinen taloustilanne sekä varautuminen riskeihin Alternative Party 2008 onnistui kävijämäärissä, kävijätyytyväisyydessä sekä kävijämäärien kasvulla mitattuna erinomaisesti. Positiivisen sanan leviämisestä johtuen tapahtuman ennakoidaan kasvavan myös tänä vuonna 1500 osallistujaan (viime vuonna 1100). Tavoite maksavien asiakkaiden lukumäärän suhteen on 1200 henkilöä (viime vuonna 800), joka on tavoitteena haastava mutta mahdollinen saavuttaa. Myös yrityskumppanit ovat olleet tapahtumaan tyytyväisiä mm. rekrytointitavoitteiden ylittymisen ansiosta sekä mahdollisuudesta tukea digitaalista kulttuuria ja siihen liittyviä ihmisiä. Maailmantalouden laskusuhdanteesta johtuen tapahtuman rahoitustilanne on kuitenkin tänä vuonna haastava. Yritysrahoituksen osuus pienenee pahimmassa skenaariossa puoleen viime vuoteen verrattuna, jolloin vähemmän suhdanneherkän yleishyödyllisen ja aatteellisen rahoituksen merkitys kasvaa keskimääräiseen vuoteen verrattuna huomattavasti. Tapahtuman lipunmyynnin hankalasta ennakoitavuudesta johtuen, tapahtuman taloudellisena tavoitteena on saavuttaa optimitilanteessa 10 %:n ylijäämä, joka toimii riskimarginaalina kattamaan ennakoimattomat kulut sekä tulotavoitteen alitukset optimitilanteeseen verrattuna. Mahdolliseen tappiolliseen kokonaistulokseen varaudutaan siten, että kulut pyritään suhteuttamaan kullakin hetkellä ajantasaiseen tuloennusteeseen, jolloin tarvittaessa karsitaan kuluja mahdollisuuksien mukaan sekä huolehtimalla siitä, että tapahtuman taloudenhoidossa noudatetaan asetuksia, lakeja ja hyviä käytäntöjä mahdollisen tappiollisen tuloksen varalta. Tapahtuman järjestävällä Alternative Party ry:llä ei ole taloussuhdanteiden vaihteluun liittyen riittävää omaa pääomaa ja riskirahastoa, joten tapahtuman taloudenhoidossa pyritään olemaan mahdollisimman huolellisia, välttämään liiallista riskinottoa sekä pääsemään vähintään 0-tulokseen sekä välttämään lainanottotarve alijäämän kattamiseksi tai konkurssin estämiseksi.
Hakijan esittely Alternative Party ry (yhdistysnumero: 183.157), kotipaikka Helsinki. Puheenjohtaja: Mikko Tuomela, 040-5817857, ravel@altparty.org Yhteystiedot hakemukseen liittyen: Kim Viljanen, Sammonkatu 9 C 48, 00100 Helsinki. Yhdistyksen kotisivu: www.altparty.org/ry Hankkeen johtoryhmä Nimi Tehtävä Ammatti/arvo Puhelin Sähköpostiosoite Kim Viljanen tuottaja tutkija, FM 040-5414654 kim.viljanen@altparty.org Kristoffer Lawson luova johtaja Partner, Fishpool Creations Oy Ltd 040-7312273 setok@altparty.org Mikko Tuomela sisältöjohtaja järjestelmäsuunnittelija, insinööri 040-5817857 ravel@altparty.org Suvi Alanko viestintä- ja markkinointijohtaja kulttuurituottaja 040-5375303 suvi.alanko@altparty.org Lauri Kangas tuotantojohtaja suunnittelija, DI 040-8243905 lauri.kangas@altparty.org Tuomas Toivonen rahastonhoitaja Partner, Fishpool Creations Oy Ltd 0400-616499 toivotuo@kasvua.org Mikko Huttunen juridinen neuvoja Partner, Bulk Law Oy 050-4900566 mikko.huttunen@bulklaw.fi Hakijan esittely Alternative Party ry Alternative Party ry on keväällä 2001 perustettu yhdistys, jonka tavoitteena on rohkaista digitaalisen median ja demotaiteen luojia uusiin ja tuoreisiin lähestymistapoihin ja koota yhteen rajoja rikkovasta taiteesta kiinnostuneita ihmisiä. Yhdistys järjestää vuosittain Alternative Party -tapahtuman, jonka tuhansiin kävijöihin kuuluu suomalaisia ja ulkomaisia tietokonetaiteen harrastajia ja ammattilaisia sekä legendoja kutsuvieraina eri puolilta maapalloa. Yhdistys tekee yhteistyötä muiden tapahtumien kanssa Suomessa ja ulkomailla. Yhdistyksen hallitus (v. 2009): Mikko Tuomela (pj), Titti Malmivirta (vpj), Emilia Hjelm (siht), Tuomas Toivonen (rah), Kristoffer Lawson, Risto Mäki-Petäys ja Kim Viljanen. Tapahtuman tuottaja Kim Viljanen Kim Viljanen on 31-vuotias filosofian maisteri (Helsingin yliopisto: tietojenkäsittelytiede, johtaminen), joka työskentelee semanttisen webin tutkijana, jatko-opiskelijana ja opettajana Teknillisen korkeakoulun mediatekniikan laitoksella. Hänellä on vankka johtamiskokemus tapahtumiin ja mediatuotantoihin liittyen. Hän on mm. toiminut vuosina 2002-2005 Assembly-festivaalin AV- ja televisiotoiminnan johtajana sekä työskenteli Yleisradiossa vuosina 1998-2000 webmasterina Radiomafiassa, TV1:ssä ja FST:llä. Hän on toiminut Alternative Party -tapahtuman tuottajana vuodesta 2007. Kim on ollut useiden kansainvälisten tieteellisten konferenssien ohjelmatoimikunnissa, julkaissut yli 50 tieteellistä julkaisua, työskennellyt kansainvälisissä ja kansallisissa tutkimusprojekteissa, on mm. Suomen tekoälyseuran hallituksen jäsen ja on kiinnostunut innovaatioiden syntymisestä ja luovuuden edistämisestä. Kotipaikka Helsingissä. Kotisivu: http://www.seco.tkk.fi/u/kimvilja/ Luova johtaja Kristoffer Lawson Kristoffer Lawson on 30-vuotias osakas ja ohjelmistosuunnittelija Fishpool Creationsilla. Hän on Alternative Partyn alkuperäisen idean kehittäjä ja järjestäjä vuodesta 1998 asti. Taiteilijasuvun jäsenenä hänellä on luonnollinen kiinnostus taiteeseen, joka on yhdistynyt 8- vuotiaasta lähtien tietotekniikkaan, jolloin hän aloitti ohjelmoinnin Sinclair Spectrumilla. Ennen Alternative Partyja Kristoffer kuului demoryhmään 'Aggression', joka oli kuuluisimpia Atari-ryhmiä maailmassa ja jonka demoista edelleenkin puhutaan. Hän on myös toiminut AssemblyTV:ssä demoskene-aiheiden TV-toimittajana. Vapaa-ajalla Kristoffer harrastaa kirjoittamista, erikoista musiikkia ja Caterham 7:lla ajamista. Tällä hetkellä hän rakentaa myös scred.com-verkkopalvelua. Kotipaikka Helsingissä.
Sisältöjohtaja Mikko Tuomela Yhdistyksen puheenjohtaja Mikko Tuomela on 30-vuotias insinööri ja yksi yhdistyksen alkuperäisistä perustajajäsenistä. Hän on harrastanut ohjelmointia 10-vuotiaasta asti ja on pitkäaikainen demotaiteen harrastaja. Vuodesta 2000 lähtien hän on ollut mukana järjestämässä Alternative Party -tapahtumia ja kantanut vastuuta kävijäpalveluista ja sisältöasioista. Hänen tehtäviinsä on kuulunut myös yhdistyksen verkkosivujen kehitys ja ylläpito. Tuomela on toiminut myös muissa yhdistyksissä, mm. science fiction yhdistys Spock's HUTin puheenjohtajana ja musiikkiyhdistys Entropy ry:n johtokunnassa. Hän toimii vakituisena avustajana edome-verkkolehdessä ja vastaavana teknisenä toimittajana FinnQueer-verkkolehdessä. Mikko on 5. sukupolven helsinkiläinen, mutta asuu tällä hetkellä Espoossa. Kotisivu: http://mikko.tuomela.net/ Viestintä- ja markkinointijohtaja Suvi Alanko Suvi Alanko on 28-vuotias kulttuurituottaja erikoisalanaan tapahtumatuottaminen ja projektikoordinointi sekä digitaalinen kulttuuri ja sirkus. Osana koulutustaan hän on opiskellut myös viestintää ja markkinointia, jotka ovatkin oleet osa työnkuvaa useassa työpaikassa. Suvi on työskennellyt muun muassa mediakulttuuriyhdistys m-cultissa ISEA 2004 -tapahtuman tapahtumatuotannossa, Espoon kaupungilla opettajana vuosina 2005-2007, hämeenlinnalaisessa Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARXissa (Taikalamppu-verkosto) vuosina 2007-2008, sekä lukuisissa kulttuuriprojekteissa. Aiempina vuosina Suvi on vastannut Alternative Partyn mediasuhteista ja viestinnästä pressivastaavana ja hän painottaakin tapahtumatiedotuksessa viestintää ja viraalimarkkinointia. Suvi on erittäin innostunut uusmediataiteesta, demoista ja rakastaa erityisesti 4k introja. Hänen kotipaikkansa on tällä hetkellä Hämeenlinna. Tuotantojohtaja Lauri Kangas Lauri Kangas on 27-vuotias diplomi-insinööri (TKK: vuorovaikutteinen digitaalinen media, liikenteen telematiikka), joka työskentelee HKL:llä suunnittelijana. HKL:llä hän vastaa raitiovaunujen paikannus- ja laajakaistapalvelusta, osallistuu liikenteen valoetuus- ja informaatiojärjestelmien kehittämiseen ja suunnittelee raitioliikenteen laajentamis- ja kehittämishankkeita. Hän on työskennellyt aiemmin TKK:lla tietokoneohjelmoinnin tuntiopettajana, Nokialla ohjelmistonkehittäjänä ja konsulttitoimisto WSP Finlandilla suunnittelijana. Hän on tominut Assemblytietokonefestivaalin järjestäjänä vuodesta 2000 lähtien AV- ja televisiotuotantoon liittyvissä tehtävissä, muun muassa avustavana tuottajana ja nyttemmin tiiminvetäjänä. Hän on vastannut Alternative Partyn tuotannosta vuodesta 2007 alkaen. Kotipaikka Espoossa. Rahastonhoitaja Tuomas Toivonen <esittelyteksti> Juridinen neuvonantaja Mikko Huttunen Digitaalisen median ja markkinoinnin juridiikkaan erikoistuneen Oy Bulk Law Ab:n perustaja Mikko Huttunen on toiminut yrittäjänä vuodesta 2002 lähtien. Hän on hoitanut muun muassa Suomen suurimman yhteisöpalvelun, IRC-Gallerian lakiasioita. Yritystoiminnan ohella Mikko on toiminut opetustehtävissä Helsingin yliopistossa sekä Teknillisessä korkeakoulussa. Kotipaikka Helsingissä.