KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAI- SUUS Suom.kltk 24 Rehtorin ehdotus: Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Lautakunnan päätös: Ehdotuksen mukaan. Päätettiin käsitellä pykälän 29 jälkeen pykälät 35, 36, 37 Jari Malmin ehdotuksen mukaan. Päätettiin ottaa pykälä 38 ylimääräisenä asiana. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Suom.kltk. 25 Rehtorin ehdotus: Valitaan pöytäkirjantarkastajat. Vuorossa: Johanna Kalliomäki ja Maarit Hämäläinen Lautakunnan päätös: Valittiin Arto Laine ja Maarit Hämäläinen
TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Suom.kltk 26 Kaupunginhallitus on hyväksynyt koko koulutussektorin talousarviokehykseksi vuodelle 2011 7.465.481 euroa. Budjetin ohjeiden mukaan palkkasumma nousee 1,0 % elokuun 2010 tasosta, sairasvakuutusmaksut ovat 8 %, eläkevakuutusmaksut 27 % ja opettajien eläkevaakuutusmaksu on keskimäärin 24 %. Suomenkielisen koulutoimen talousarvio perustuu kaupunginvaltuuston hyväksymiin talousarvioperiaatteisiin (v.1997, 64 ). Talousarviossa lasketaan ensin palkkakustannukset. Sen jälkeen lasketaan oppilaskohtaisesti tarvikkeet, kirjallisuus ja kalustomenot (liite 1). Tällä tavalla laskien saadaan välttämättömät resurssit oppilaille ja kouluille tasapuolisesti. Kristiinansudun koulun ja Kristiinankaupungin lukion budjettiin on poikkeuksellisesti lisätty kustannuksia, jotka aiheutuvat ruuan kuljettamisesta ja muusta toiminnan poikkeuksellisesta järjestämisestä. Lukion kilpailukyvyn parantamiseen on varattu 8000 euroa (johtokunnan ehdotus) kokelaiden ylioppilaskirjoitusmaksuihin sekä yrittäjyyskurssimenoihin 2500 euroa. Suomenkielisen koulutoimen nettobudjetti on 2867257 euroa. Yhteisissä kustannuksissa kuljetuksiin on budjetoitu 605000 euroa ja kuntaosuuksiin 80000 euroa sekä yhteisiin
ATK-strategia-, virtualisuus- ja henkilökunnankehittämishankkeisiin varataan 45000 euroa. Valmistavan opetuksen budjetti on 350000 euroa. Budjetissa on mukana mm. S2- kielen opetuksen koulutukseen ja järjestelyyn varattu määräraha. Valmistavan opetuksen toiminta sinänsä on kaupungille taloudellisesti tuloksellista. On kuitenkin huomioitava, että myöhemmin tulee kustannuksia valmistavasta opetuksesta normaaliopetukseen siirtyville oppilaille. Siihen kaupungin tulee pitkällä tähtäimellä varautua. Liitteessä 2 on kokonaisbudjetti. Koulubudjetissa on huomioitu 1,5 %:n tuntikehyksen palauttaminen kouluille. Se mahdollistui valtiolta saadun 45200 (2010 varten) euron avustuksen turvin. Budjetissa on jo mukana valtionavustuksesta ensi vuodelle siirtyvä osa, 26500 euroa. Ruotsinkielisen koulutoimen budjetti on 3472570 euroa. Koulutoimet käyttävät yhteensä 7419827 euroa. Koulutoimi pitää parempana, että kuraattorin toimi sijoitetaan perusturvakeskuksen alaisuuteen. Tällä järjestelyllä hyödynnetään organisatoorisesti parhaiten psykologin ja kuraattorin välistä työnkuvaa. Kuraattorin palkkaukseen koulutoimi voi antaa perusturvakeskukselle 45654 euroa. Rehtorin ehdotus: päättää jakaa budjetin liitteen 2 mukaisesti ja lähettää budjetin kaupunginhallitukselle ja valtuustolle ja samalla ehdottaa, että kuraattori palkataan perusturvakeskuksen alaisuuteen. Edellä mainitulla kuraattoriratkaisulla voidaan saada parhaiten yhtenäinen organisaatio kaupungin nuorten hyväksi. Lautakunnan päätös: Ehdotuksen mukaan
TALOUSARVION TAVOITEOSA Suom.kltk 27 Kuntalain 65 :n 2 momentin mukaan kunnanvaltuusto hyväksyy talousarvion toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Koulutuslautakunnan tavoiteosaan sisältyvät hallinnon, peruskoulujen ja lukion tavoitteet vuodelle 2011 (liite 3). Rehtorin ehdotus: esittää liitteen 3 mukaisen talousarvion tavoiteosan valtuustolle hyväksyttäväksi. Lautakunnan päätös: Ehdotuksen mukaan
INVESTOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2011-2014 Suom.kltk. 28 Tekninen keskus on 1.8.2009 ottanut hoitaakseen kiinteistöt. Silti koulutuslautakunnan ja johtokuntien on seurattava koulutilojen asianmukaisessa kunnossa pysymistä. Kaupunki sai valtiolta elvytysrahaa noin 1.170.000 euroa. Avustus on jälkirahotteinen. Saneeraushanke käynnistyy 4.10.2010. Kaupungin budjettiin tulee varata ensi vuodeksi riittävä investointiraha Kristiinanseudun koulun uuden puolen saneeraukseen. Rehtorin ehdotus: Koululautakunta edellyttää riittävän määrärahan varaamista Kristiinanseudun koulun saneeraukseen. Varauksesta huolehtii Tekninen keskus. Lautakunnan päätös: Ehdotuksen mukaan
PAIKALLISEN TULOKSELLISUUSERÄN SOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN Suom.kltk 29 Kristiinankaupunki työnantajana ja JUKO ovat neuvotelleet tuloksellisuuden paranemiseen perustuvan paikallisen järjestelyerän jakamisesta 23.6. ja 16.9.2010. Neuvotteluissa on päästy yksimielisyyteen asiassa niin, että jaettavana oleva potti 2.153,70 suunnataan tasan kaikille opettajille. Perusteet jaolle ja allekirjoitettu sopimus ovat liitteessä 4. Rehtorin ehdotus: Lautakunta 1. hyväksyy paikallista järjestelyerää koskevan neuvottelutuloksen 2. tarkistaa palkat neuvottelutuloksen mukaisesti niin, että jokainen opettaja saa 25 euron kuukausikorotuksen 1.9.2010 lukien; päätös koskee myös kahta kansalaisopiston opettajaa (kuuluvat OVTES piiriin) Lautakunnan päätös: Ehdotuksen mukaan
KOULUKYYDITYSTEN JÄRJESTÄMINEN HENRIKSDAHLISTA OLEVILLE OPPILAILLE Suom.kltk. 30 Liitteessä 5 Kaj Kärr sekä 19 muuta henkilöä ovat valittaneet uudesta koulukuljetusjärjestelystä Henriksdahlissa. Vanhempien huolenaihe on syytä ottaa vakavasti ja se on aiheellinen. Kesken sopimuskauden alueelle on tullut uusia järjestelyjä kuljetuksissa. Liikennöitsijän ja koulutoimen viranomaisten kanssa yritettiin ratkaista kuljetusreittiongelmaa niin, että se olisi tyydyttänyt kaikkia osapuolia. Ongelmaksi muodostui kuitenkin reittiliikenteen vahvistaminen liitteen 5 mukaiseksi. Siihen ei ollut enää saatavissa virkamiesteitse muutosta. Lautakunnalla palvelun tilaajana on mahdollisuus toimia aktiivisesti, jotta kuljetusongelmaa voidaan pienentää yhdeksän oppilaan kohdalta. Muutoksen saanti edellyttää lautakunnan lausuntoa. Rehtorin ehdotus: Lautakunta edellyttää, että Henriksdahlissa reittiä muutetaan vähintään niin, että ainakin aamulla Henriksdahlista olevat oppilaat haetaan vasta Skaftungin lenkin jälkeen. On syytä tarkastella iltapäiväkuljetuksen järjestelyä samassa yhteydessä, kuitenkin niin, ettei aiheuteta muille kuljetusoppilaille vastaavasti merkittävää kuljetusajan pidennystä. Lautakunnan päätös: Ehdotuksen mukaan. Lisäksi lautakunta huomautta, ettei uusi liikennöitsijä ole noudattanut voimassa olevaa kuljetussopimusta kaikilta osin.
KANSALAISALOITE KOULUKYYDITYKSISTÄ Suom.kltk. 31 Koulukyyditykset kuuluvat koulutuslautakunnan toimivaltaan ja siksi kuntalaisaloitteet on palautettu lautakunnan käsiteltäväksi. On olemassa kaksi eri päivämäärällä (liite 6) olevaa kansalaisaloitetta 26.4.2010 ja 8.3.2010. Listoja on kaikkiaan 11 ja allekirjoittaneita on 154 henkilöä. Osa aloitteista toimitettiin kokouspäivänä 5.5.2010 esittelijälle klo 14.30. Lautakunta totesi 5.5.2010 pykälässä 14, että monissa kohdin aloitteen vaatimukset ja kuljetusstrategia ovat sisällöltään hyvin lähellä toisiaan. Lautakunta ei voinut kuitenkaan suostua kaikiin aloitteen vaatimuksiin. Viime aikoina on entistä enemmän oltu valtakunnallisesti huolissaan lasten vähäisestä liikkumisesta. Aloitteen monet ehdotukset eivät ole edistämässä lasten liikuntatottumuksia. Toisaalta on ymmärrettävää vanhempien huoli liikenneturvallisuusasioissa. Rehtorin ehdotus: Kaupungissa on vahvistettu kuljetusstrategia (5.5.2010), jonka mukaan toimitaan koululaiskuljetusasioissa. Kansalaisaloite ei johda kuljetusjärjestelyissä muutoksiin eikä aiheuta strategian uudelleen arviointia. Lautakunta katsoo nykyisen kuljetusstrategian olevan laajuudessaan jo merkittävästi yli perusopetuslain 32 edellyttämät kuljetusjärjestelyt. Aloite katsotaan loppuunkäsitellyksi. Päätös lähetetään ensimmäiselle allekirjoittajalle, Minna Heiniluomalle.
Keskustelun aikana rehtori muutti ehdotustaan: Asiaa käsiteltiin lautakunnan kokouksessa 5.5.2010. Siihen käsittelyyn lautakunnalla ei ole mitään lisättävää ja koska kyseessä on kansalaisaloite, lautakunta katsoo, ettei sillä ole päätösvaltaa asiassa. Päätös lähetetään hallitukselle, valtuustolle ja Minna Heiniluomalle Lautakunnan päätös: Uuden ehdotuksen mukaan
VETOOMUS KOULUKYYDITYSTEN TALVIKAUDEN JÄRJESTÄMISEEN Suom.kltk. 32 Paula Pärus ja Marika Häggman, Veikko Kuja-Halkola ja Sonja Kankaanpää ovat vedonneet, että heidän lapsilleen myönnettäisiin koulukyyti (liite 7). Vetoomuksessaan he pyytävät talvikauden (marras-maaliskuu) kuljetusta. Mainittakoon, että kyseiset vanhemmat saivat lapsilleen kokeiluluonteisesti viime talvena kyydityksen osittaista maksua vastaan. Nämä muutamat erityistapaukset eivät välttämättä lisää paljonkaan kustannuksia, mikäli autoissa on tilaa. Ongelma tulee vasta eteen, mikäli oppilaalla on sellainen 4-5 km:n koulumatka, johon ei ole kuljetusta ja se pitäisi järjestää eri kustannuksella kuntalaisten tasaarvoisuuden vuoksi. Sinänsä 5.-6.-luokkalaiset ovat liikenteessä jo aika isoja ja heidän liikennekäyttäytymisensä on kohtalaisen harkittua. Iso merkitys on tietysti koulumatkan tien kunnolla, talviolosuhteilla ja tiellä olevan liikenteen määrällä. Rehtorin ehdotus: Lautakunta päättä pysyä vahvistetussa kuljetusstrategiassa ja hylkää hakemuksen. Lautakunnan päätös: Ehdotuksen mukaan
VAATIMUS KULJETUSMAKSUJEN UUDELLEEN PÄÄTTÄMISESTÄ METSÄLÄN LASTEN KOHDALLA Suom.kltk 33 Hannu Uusi-Honko vaatii koululautakuntaa (liite 8) päättämään uudelleen Metsälän lasten koulukuljetuksista perittävistä maksuista. Uusi-Honko kokee, ettei ole tullut kuntalaisena kohdelluksi tasavertaisesti. Uusi-Honko perustelee lastensa koulunkäyntia Kantakaupungin koulussa mm. järjestettävillä iltapäiväkerhoilla ym. henkilökohtaisilla asioilla. Metsälän alueen lasten lähikouluksi on määrätty Lapväärtin koulu. Kaupunki järjestää kaikille lähikouluun meneville ilmaisen kyydityksen. Ongelma tulee eteen vasta, jos vanhemmat haluavat viedä lapsensa muuhun kouluun kuin lähikouluun. Lautakunnankokouksessa 17.06.2009 käsiteltiin keväällä Metsälän koulua käyneitä oppilaita ja heidän oikeuksiaan, Uusi-Hongon lapset tulivat vasta kesällä 2009 Metsälään. Lautakunnan pöytkirjassa todetaan, että modernissa yhteiskunnassa ei voida sinänsä estää vanhempien halua valita lapsilleen muu koulu kuin lähikoulu. Muun kuin lähikoulun valinnasta seuraa, että lautakunnan tulee huolehtia päätöksessään aukottomasti lain noudattamisesta, turvallisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Lautakunta päätti silloisista Metsälän koulun oppilaista (liite 9) seuraavasti: 1. ettei ole suoranaista estettä liitteessä 2 ja 3 mainittujen oppilaiden jatkaa opintojaan Kantakaupungin koulussa.
2. vanhemmat eivät voi vaatia ylimääräisiä välikuljetuksia, vaikka laki mahdollisesti niitä edellyttäisi. 3. koulukuljetukset kaikilta osiltaan ovat koulumatkaa ja siten vakuuksien piirissä. 4. vanhemmat hoitavat kuljetusyhtiön kanssa maksut suoraan yhtiölle väliltä Lapväärtin koulu- Kantakaupungin koulu Päätöksestä voidaan nähdä, että poikkeus koski tiettyjä oppilaita, eikä päätöksellä ollut yleiskattavuutta. Yleisenä vaarana on, että aina kun kouluja tulevaisuudessa lakkaa, niin syntyy lisävaatimuksia ja vertailuja aikaisemmista käytänteistä. On ymmärrettävää, että Uusi-Honko vertaa lastensa oikeuksia muihin kylässä asuviin lapsiin. Uusi-Honko korostaa vaatimuksessaan, että kaikilta lapsilta poistettaisiin kuljetusmaksut riippumatta kouluvalinnasta. Hän perustelee yleisellä tasolla kouluvalintaa mm. iltapäiväkerhojen järjestämisellä. Rehtorin ehdotus: Lautakunta päättää noudattaa vahvistettua kuljetusstrategiaa sekä muistuttaa, että Metsälän alueen lapsien lähikoulu on Lapväärtin koulu. Vain Lapväärtin kouluun tuleville oppilaille kuljetukset tapahtuvat ilmaiseksi. Lautakunnan päätös: Puheenjohtaja kannatti rehtorin ehdotusta. Sirkka Högnäs ehdotti, että Uusi-Hongon lapsiin sovelletaan samaa sääntöä kuin entisiin Metsälän koulun oppilaisiin, Maarit Hämäläinen kannatti. Puheenjohtaja totesi, että on kaksi ehdotusta: rehtorin ehdotus on jaa ja Högnäsin ehdotus on ei.
Puheenjohtaja ilmoitti, että äänestys suoritetaan nimenhuudolla. Äänestyksen tulos: jaa 2 Marianne Salo-Tuisku ja Katja Petsalo; ei 5 Maaarit Hämäläinen, Sirkka Högnäs, Jari Hakala, Arto Laine ja Jutta Jukarainen. Puheenjohtaja totesi, että lautakunta on päättänyt Sirkka Högnäsin ehdotuksen mukaan äänin 5-2. Puheenjohtaja ja Katja Petsalo ilmoittivat eriävän mielipiteensä.
ESIKOULUN TOIMINTASUUNNITELMA Suom.kltk. 34 Kristiinankaupungin esikoululle on laadittu toimintasuunnitelma elo-joulukuulle 2010. Se on liitteessä 10. Rehtorin ehdotus: Lautakunta vahvistaa esikoulun toimintasuunnitelman liitteen 10 mukaisesti. Lautakunnan päätös: Ehdotuksen mukaan
VIRKAVAPAUSANOMUS Suom.kltk. 35 Opinto-ohjaaja Tapio Rajamäki on virkavapaalla 31.12.2010 asti. Hän anoo (liite 11) vielä toisen vuoden virkavapautta ajalle 1.1.2011-31.12.2011 perustelunaan työn hoito urheiluliitossa. Virkavapauden myöntämistä helpottaa, että kouluilla on pätevä viransijainen hoitamassa virkaa ja hän suostuu jatkamaan tehtävässään. Rehtorin ehdotus: Lautakunta myöntää opinto-ohjaaja Tapio Rajamäelle palkatonta virkavapautta ajalle 1.1.2011-31.12.2011. Lautakunnan päätös: Ehdotuksen mukaan
OPINTO-OHJAAJAN VIRAN MÄÄRÄAIKAINEN TÄYTTÖ Suom.kltk. 36 Opinto-ohjaaja Eeva-Liisa Ilomäki on valittu viransijaiseksi opinto-ohjaajan tehtävään ajalle 1.1.-31.12.2010. Hän on muodollisesti pätevä opinto-ohjaaja ja on antanut suostumuksensa hoitaakseen virkaa toisenkin vuoden viransijaisena. Rehtorin ehdotus: Opinto-ohjaaja Eeva-Liisa Ilomäki määrätään hoitamaan opinto-ohjaajan viransijaisuutta ajalle 1.1.2011-31.12.2011. Lautakunnan päätös: Ehdotuksen mukaan
TIEDOKSI JA VALMISTELTAVIA ASIOITA Suom.kltk. 37 - aloite yhteisestä koulutoimenjohtajasta (liite 12) - saneerausasiaa - rehtorin tekemät päätökset - turvapaikan hakijan lapsen esikoulun aloitus - lopullinen tuntikehys - hankkeet - sopimus Karijoen kanssa - uuden erityisopetuksen OPS:n laadinta - vanhusneuvoston aloite - johtokunnan pöytäkirjat - jäsenkuntien maksuosuus - oppilasennusteet - aloite lukioista (ei ole saapunut) Rehtorin ehdotus: merkitsee tiedokseen saadun informaation. Rehtori totesi lisäksi, että suomenkielisessä koulutoimessa on edelleen kaksi erityisluokkaa. Tuntikehys on 780,7. Lautakunnan päätös: Ehdotuksen mukaan. Karijoen edustajat Jari Malm, Markku Leppinen ja Teija Pihlajaviita lähtivät tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 20.23, koska kuljetusasiat kuuluivat vain kristiinalaisten jäsenten päätettäväksi.
ANOMUS KOULUMATKOISTA (ylimääräinen asia) Suom.kltk. 38 Marja Palmu anoo pojalleen Roopelle ilmaista kuljetusmatkaa Skaftungista Lapväärtin koululle ja siitä eteenpäin hän on valmis maksamaan kuljetuksesta Kantakaupungin koululle (liite 13). Roope on käynyt alusta alkaen Kantakaupungin koulua. Hän on kulkenut koulussa äitinsä kyydissä. Liitteessä 13 on monia perusteluja koulunkäynnin jatkamiselle Kantakaupungin koulussa. Niistä mm. 1a, 1d, 1f sekä 2c voidaan lukea sellaisiksi, että ne puoltavat Roopen koulun jatkamista Kantakaupungin koulussa niin, että kunta huomioi päätöstä tehdessään nämä. Toisaalta Lapväärtin koulu pystyy varmasti vastaamaan kyseisen oppilaan hyvästä opetuksesta ja muista koulunkäyntiin kuuluvista velvollisuuksistaan. Kuljetusasioissa lähikouluperiaatteen toimivuus joutuu koko ajan testattavaksi. Kuljetusstrategialla on tähdätty siihen, että kaikilla kuntalaisilla on samat oikeudet ja velvollisuudet, vaikka yksityistapauksissa päätökset näyttävät ristiriitaisilta, jopa epäoikeudenmukaisilta. Entisen Metsälän koulun oppilaiden kuljetuspäätökseen ei voida vedota, koska se päätös oli ehdottomasti poikkeuspäätös ja koski ainoastaan heitä. Mitä tulee kohdan 3 kysymykseen periaatteesta, onko koulumatkakuljetus maksuton, jos oppilas nousee linja-auton
kyydistä Lapväärtissä (tarkoittanee, että kuljetus siitä järjestetään muulla tavalla kuin linja-autolla Kantakaupungin kouluun), voidaan todeta, että oppilas ei edelleenkään ole lähikoulunsa oppilas. Mikäli ilmaisissa kuljetusasioissa ei olisi lähikouluperiaatetta, vaan oppilas saisi kuljetuksen ilmaiseksi mihin kouluun tahansa, poistuisi kuntien suunnitelmallisuus koulujen pysyvyydestä kokonaan tai toisaalta voisi alkaa mahdollisesti taktikointi koulujen säilyttämiseksi. Tätä kehitystä ei tue tällä hetkellä valtakunnallinen laki, vaikka antaa tietenkin kunnalle harkintavaltaa. Rehtorin ehdotus: Lautakunta ei voi suostua Marja Palmun anomukseen koulumatkoista (liite 13). Lautakunta noudattaa päätöksessään vahvistettua kuljetusstrategiaa. Se koskee myös kohtaa 3, jossa oppilas todennäköisesti kävisi muuta koulua kuin lähikouluaan, Lapväärtin koulua. Lautakunna päätös: Puheeenjohtaja kannatti esittelijän ehdotusta. Jutta Jukarainen ehdotti, että kuljetusmaksuihin sovelletataan samaa periaatetta kuin entisiin Metsälän koulun oppilaisiin, Maarit Hämäläinen ja Jari Hakala kannattivat. Puheenjohtaja totesi, että on kaksi ehdotusta: rehtorin ehdotus on jaa ja Jukaraisen ehdotus on ei. Puheenjohtaja totesi, että äänestys suoritetaan nimenhuudolla: Jaa-ääniä 2, Marianne Salo-Tuisku ja Katja Petsalo; eiääniä 5, Maarit Hämäläinen, Sirkka Högnäs, Jari Hakala, Arto Laine ja Jutta Jukarainen. Puheenjohtaja ja Katja Petsalo ilmoittivat eriävän mielipiteen.