SÄÄNTÖ: SET muodostuu 3 nopasta, joiden kaikki aiheet ovat samanlaisia TAI kaikkien 3 nopan aiheet ovat erilaisia.



Samankaltaiset tiedostot
- 4 aloituslaattaa pelaajien väreissä molemmille puolille on kuvattu vesialtaat, joista lähtee eri määrä akvedukteja.

Pelivaihtoehtoja. Enemmän vaihtelua peliin saa käyttämällä erikoislaattoja. Jännittävimmillään Alfapet on, kun miinusruudut ovat mukana pelissä!

Trafficars - Ruuhkaara

KOKO PERHEEN HAUSKA STRATEGIAPELI OHJEET


Sisällysluettelo. 1. Johdanto

Muinaiset kreikkalaiset uskoivat kaiken maanpäällisen koostuvan neljästä elementistä: maasta, ilmasta, vedestä ja tulesta.

OTATKO RISKIN? peli. Heitä noppaa 3 kertaa. Tavoitteena on saada

Aseta pelilauta keskelle pöytää. Kukin pelaaja ottaa itselleen kolme samanlaista eläintä ja asettaa ne pelilaudalle niille varatuille paikoille.

Pelaajien lukumäärä: suositus 3 4 pelaajaa; peliä voi soveltaa myös muille pelaajamäärille

Kognitiiviset taidot: reaktiokyvyn ja visuaalisen havainnointikyvyn kehittyminen

Ratkaiseva päätöskierros

Pelin tavoitteena on kerätä eniten eläin-pelimerkkejä ennen takaisin leiriin palaamista.

Blackjack on korttipeli, jossa pelaajan tavoitteena on voittaa pelinhoitaja.

Digital Choice 12 + LISÄÄ, LISÄÄ, LISÄÄ!

VILLIN ILMAPIIRIN JA NOPEIDEN REFLEKSIEN KORTTIPELI 2 8 PELAAJAA I DB001 KÄ ALK 01SCAN/A

Pinta-ala- ja tilavuuskäsitteiden oppimispeli

ALHAMBRA. Muuri Seralji Puutarha Holvikäytävä Paviljonki Asuinrakennus Torni Rakennuksen nimi Hinta

PELIOHJEET (suomeksi) Koira. Peli on kaksivaiheinen: Vaihe 1:

Avainsanat: peli, matematiikka, polynomi, yhteen- ja vähennyslasku, kertolasku

Z O K E R OHJEET REGLER PÅ SVENSKA XL 3 XL 3 M4 1 L4 1 XL 3 M 23 XL 1 XL 4 ML 4 M 41 L4 3 L 1 S4 1 XL 2 XL M 14 M 4 XL 3 LS 4 XL 3 L 3 S L3

SÄÄNNÖT. Language: English / Suomi

Tästä vihkosesta löydät säännöt jopa 27:n noppapeliin, joita pelataan joko kahdella, kolmella tai useammalla arpakuutiolla. Onnea peliin!

ELASUND PELIN OSAT PELIVALMISTELUT Määrittele rakennusalue Ota pelivälineesi 10 voittopistemerkkiä 5 rakennuslupaa 4 rakennuslaattaa

Salasuhteita. esimerkiksi espanjaksi nimi tarkoittaa pientä pusua.

Avainsanat: matematiikka, pelit, hyönteiset, lajintuntemus, todennäköisyys

Pelin suunnitellut Timo Multamäki

75059 Suuri lajittelusarja

Ohjeet ovat työn alla ja kirjaan niitä päivittäen ja edes takaisin lukien pari viikkoa.

TURNAUSOHJEET. Turnauksen tavoite. Ennen aloitusta. Taistelukierroksen Pelaaminen.

2-6 PELAAJAA. PELIN TAVOITE Tavoitteena on jäädä pelin viimeiseksi pelaajaksi, kun kaikki muut ovat menneet konkurssiin.

Israelin paluu Helpot säännöt Aloittelijoille Pelin sisältö, jonka aloittelijat ottavat käyttöön kpl

Palloja voi pyörittää kevyellä liikkeellä normaaliasennosta (harmaa) vaakatasossa niin, että numerot tulevat

Sisältö. Sisällysluettelo. Johdanto

42 lukukorttia, 6 jokerikorttia, 1 pistenoppa, 26 pelimerkkiä, kääntyvä kertotaulu

Pelaajat siirtävät nappuloitaan vastakkaisiin suuntiin pelilaudalla. Peli alkaa näin. Tuplauskuutio asetetaan yhtä kauas kummastakin pelaajasta.

KIRVES SÄÄNNÖT. Kamotskineiden talon säännöillä pelataan normaalilla maapakkosäännöllä, ei kuitenkaan ylimenopakolla Rantasalmelaisittain..

YHDESSÄ. - Uusperheen palikat. Peli uusperheen vanhemmille toimivamman kommunikaation tueksi

Impedanssitomografia-peli

Pelin sisältö: Pelilauta, tiimalasi, 6 pelinappulaa ja 400 korttia.

1 of :44

BRIDGEN HISTORIA. ETO/Bridgen peruskurssi, oppitunti 1 2

Yhdessä tehden, oppien ja yrittäen -peli

Säännöt & Asetukset. Säännöt & Asetukset. Versio 1.00 /

Kirjoita ohjelma jossa luetaan kokonaislukuja taulukkoon (saat itse päättää taulun koon, kunhan koko on vähintään 10)

Ympäristöpeli Kipinä. Ympäristöpeli Kipinä on saatavilla sähköisenä osoitteessa:

Asuinalue (ruskea tausta) Kalatori Viljatori

Vistin perilliset 19. Visti on eräs yksinkertaisimmista tikkipeleistä. Joutilas yläluokka tarttui peliin, pohti sen pelaamista syvällisemmin


Todennäköisyyslaskenta - tehtävät

Pikaopas. ALOITA TÄSTÄ! Pelin tavoite: Valmistaudu taisteluun!! Riko kaikki vastustajasi kilvet ja hyökkää vielä kerran voittaaksesi

Puzzle SM Pistelasku

Arvaa sana. Peli sisältää

Suomen Epätieteellinen Seura MUISTIPELI

Kertomustaulut. Johdanto. Pakkauksen sisältö

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta

Alastalon salissa -parkkipeli

Mitäs peliä sitä oikein pelataan? Susanna Snellman Vyyhti-hanke

SISÄLTÖ. Kurlausvälineet Kurlauskenttä Pelin kulku Rikkeet ja rangaistukset Kurlauksen eri versiot... 6


Liikkuminen. Pelivalmistelut. Ohittaminen FIN. Pelin sisältö:

Avaruuden muoto. Kuvaus: Tehtävässä pohditaan avaruuden muotoa ja pelataan ristinollaa erilaisilla pinnoilla.

KODU. Lumijoen peruskoulu

SÄÄNNÖT TAKTINEN JALKAPALLOPELI 1.0 SISÄLLYS LUETTELO

SEKASTRATEGIAT PELITEORIASSA

1~ml'yyri~n,il. Peli 2-6 vahvahermoiselle. vampyyrille lo-vuotiaasta alkaen. Tekijat: Alex Randolph, Walter Obert, Dario De Toffoli

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö

Jos olet jo kirjautunut palveluun, näin pääset tilillesi: Anna sähköpostiosoitteesi ja salasanasi. Napsauta Sisäänkirjautuminen.

KuntaVaaliPeli. Tuomo Pekkanen / 2012

Pelin materiaalit 1 pelilauta 12 rakennusmestaria (kolme jokaisella neljällä värillä)

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella

Ohjeita opettajalle! Oppimispeli ammatillisen koulutuksen aloittaneille opiskelijoille

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.

Jos olet jo kirjautunut palveluun, näin pääset tilillesi: Anna sähköpostiosoitteesi ja salasanasi. Napsauta Sisäänkirjautuminen.

SISÄLTÖ. Kurlausvälineet Kurlauskenttä Pelin kulku Rikkeet ja rangaistukset Kurlauksen eri versiot... 6

SUURI PELIPAKETTI

Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan!

Kahoot! Kirjautuminen palveluun. Sinikka Leivonen

Säännöt: Pelitarvikkeet: Pelin alku: Pelin päättyminen: Nuorten

Kärkipallo sijoitetaan alapisteelle, ja muut pallot sen taakse kiinni toisiinsa.

Säännöt. Pelivalmistelut

1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä ja palloja.

Algoritmit. Ohjelman tekemisen hahmottamisessa käytetään

BOCCIAN SÄÄNNÖT. Pieksämäen Seudun Eläkkeensaajien Virve Jämsä valmistautuu heittoon joukkuetoverien seuratessa tarkkana vieressä

LoGDrivias. LoGGuess. LoGDraw. LoGWise

Johdatus go-peliin. 25. joulukuuta 2011

PELIN TAVOITE JOHDANTO LATAA DIZED -ÄLYLAITESOVELLUS! TÄMÄN OPPAAN SISÄLTÖ

SKENAARION ERIKOISSÄÄNNÖT Deep Strike

Formula Dé Mini - säännöt Suomalaisittain


SEURASIIRROT JA EDUSTUSOIKEUDET HUOM!! Seurasiirtoja/seurasiirtopyyntöjä voi tehdä palvelusivuilla alkaen

RUU - TU - HYP - PE - LY RUU - TU - HYP - PE - LY. Leikkiohjeet Hyppyruudukon asentaminen

Leiriydy. Iso Kirja Camping. Tervetuloa pelaamaan Pikku Putille!

Pelin suunnittelu. Multamäen Perhe. v 2.2

Board Game Lab. 7 Pelimekaniikat ja -systeemit. Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi

Keljonkankaan frisbeegolfrata

Uppgårds Fotisgolf. Tällä radalla pitää potkaista pallo alustalta reikään joka sijaitsee juuri ratalipun kohdalla.

Originator: CG Approval: Conf ROD: File Name: 55536i09.indd

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Instruktioner SYMBOLER: FARVER: ANTAL: MØNSTRE: SET ET HURTIGT CHECK Er det et SET? SET. SET PRISBELØNNET! LET START SET SPILLET SET SET SET

Transkriptio:

SET CUBED A Curious Game of Clever Connections Ohjeet Para instrucciones en Español por favor visiten www.setgame.com Pour des instructions en Français veuillez visiter www.setgame.com Für Spielanleitungen auf Deutsch bitte besuchen Sie www.setgame.com Page 2 IKÄSUOSITUS: 8 vuodesta ylöspäin PELAAJIEN MÄÄRÄ: 2 4 TAVOITE: Saada eniten pisteitä. Saat pisteitä tekemällä SET-sarjoja nopallasi ja jo pöydällä olevilla nopilla. Mitä useamman SET-sarjan onnistut saamaan, sitä enemmän saat pisteitä! VAIHE 1: MIKÄ ON SET? SÄÄNTÖ: SET muodostuu 3 nopasta, joiden kaikki aiheet ovat samanlaisia TAI kaikkien 3 nopan aiheet ovat erilaisia. Noppien 3 aihetta ovat: VÄRIT: punainen, vihreä ja violetti. SYMBOLIT: soikiot, koukerot ja timantit. NUMERO: Nopassa voi olla yksi, kaksi tai kolme symbolia. Muista, että KAIKKIEN aiheiden on yksinään oltava sääntöjen mukainen. Esimerkki: Tämä on SET, koska nopat ovat kaikki samanvärisiä JA jokaisessa on erilainen symboli JA kaikissa on sama numero.

KYSYMYS PIKATARKASTUKSEEN: Näin tarkastat helposti, täyttyykö SÄÄNTÖ: sinulla on SET*, kun vastaat KAIKKIIN kysymyksiin KYLLÄ. K1: Onko kaikkien 3 nopan VÄRI sama VAI ovatko kaikki nopat erivärisiä? K2: Onko kaikkien 3 nopan SYMBOLI sama VAI ovatko kaikki symbolit erilaisia? K3: Onko kaikkien 3 nopan NUMERO sama VAI ovatko kaikki numerot erisuuruisia? *Jos vastaat mihin tahansa kysymykseen EI, kyseessä ei ole SET. Esimerkkejä SET-sarjoista: K1: KYLLÄ, kaikki nopat ovat SAMANVÄRISIÄ. K2: KYLLÄ, kaikissa nopissa on sama SYMBOLI. K1: KYLLÄ, kaikki nopat ovat ERIVÄRISIÄ. K2: KYLLÄ, kaikissa nopissa on sama SYMBOLI. K1: KYLLÄ, kaikki nopat ovat SAMANVÄRISIÄ. K2: KYLLÄ, kaikissa nopissa on eri SYMBOLI. K3: KYLLÄ, kaikissa nopissa on eri NUMERO. K1: KYLLÄ, kaikki nopat ovat ERIVÄRISIÄ. K2: KYLLÄ, kaikissa nopissa on eri SYMBOLI. K3: KYLLÄ, kaikissa nopissa on eri NUMERO. Page 3 Seuraavat esimerkit eivät muodosta SET-sarjoja. Jos 2 noppaa on samanlaisia ja 1 on erilainen, kyseessä ei ole SET. Esimerkki: K1: KYLLÄ, kaikki nopat ovat ERIVÄRISIÄ. K2: EI, kaikki nopat eivät ole samanlaisia TAI kaikki SYMBOLIT eivät ole erilaisia. Kahdessa nopassa on soikio ja yhdessä koukero. K1: EI, kaikki nopat eivät ole samanlaisia TAI kaikki VÄRIT eivät ole erilaisia. Kaksi punaista noppaa ja yksi violetti noppa. K2: KYLLÄ, kaikissa nopissa on sama SYMBOLI. K1: KYLLÄ, kaikki nopat ovat SAMANVÄRISIÄ.

K2: KYLLÄ, kaikissa nopissa on sama SYMBOLI. K3: EI, kaikki nopat eivät ole samanlaisia TAI kaikki NUMEROT eivät ole erilaisia. Kahden nopan silmäluku on 3 ja yhden nopan silmäluku on 2. MUISTA SÄÄNTÖ, jonka mukaan jokaisen nopan aiheen on oltava keskenään samanlainen TAI kaikkien 3 aiheiden tulee erota toisistaan. Nyt pysähdymme hetkeksi tähän ja kokeilemme muodostaa SET-sarjoja. Aloita ottamalla kaksi noppaa ja tutustu noppien aiheisiin yksi kerrallaan hahmottaaksesi, mikä väri, symboli ja numero kolmannessa nopassa on oltav, jotta SET-sarjan voidaan muodostaa. Kahden nopan lisäksi on käytettävä kolmatta noppaa, joka täydentää SET-sarjan. VAIHE 2: PELI PELIN KULKU: A. Laita kaikki nopat kangaspussiin. B. Jokainen pelaaja ottaa pussista 5 noppaa katsomatta pussiin. C. Kun jokaisella pelaajalla on 5 noppaa, kaikki pelaajat heittävät noppansa yhtä aikaa. Ensimmäinen pelaaja, joka näkee omien noppiensa muodostavan SET-sarjan ja sanoo "SET", saa aloittaa pelin. Jos kukaan ei saa SET-sarjaa, kaikki pelaajat heittävät noppansa uudelleen arpoakseen aloitusvuoron. HUOMAUTUS: pelissä huomioidaan vain nopan ylöspäin osoittava puoli. Noppia ei saa heittää muulloin kuin määrätyin vuoroin. D. Kun ensimmäinen pelaaja on sanonut SET, hän asettaa 3 noppaansa pelilaudan keskellä olevan logon päälle. Tämän jälkeen pelaajan voittamat pisteet merkitään muistiin (katso PISTEET) E. Kun ensimmäinen SET on pelattu, peli jatkuu myötäpäivään ja jokainen pelaaja voi vuorollaan käyttää enintään 3 noppaa ja luoda yhden tai useamman uuden SET-sarjan omilla nopillaan sekä pelilaudalla jo olevia nopilla. Jokaisen pelaajan voittamat pisteet merkitään muistiin (katso NOPPIEN KÄYTTÖTAVAT) F. Jos pelaaja ei pysty luomaan omien ja pelilaudalla olevien noppien avulla uutta SETsarjaa, pelivuoro siirtyy seuraavalle pelaajalle. Pelaaja voi myös halutessaan olla pelaamatta ja jättää siten vuoronsa väliin. Jos kukaan pelaajista ei voi muodostaa SETsarjaa, kaikki pelaajat heittävät noppansa uudelleen. G. Pelikierros on pelattu silloin, kun jokainen pelaaja on pelannut vuorollaan ja pelivuoro on palautunut ensimmäiselle pelaajalle. Pelaajat ottavat jokaisen kierroksen jälkeen pussista sen verran noppia, että jokaisella pelaajalla on jälleen 5 noppaa käytettävänään. Uudet nopat on heitettävä heti, jonka jälkeen ne lisätään pelaajien olemassa oleviin noppiin.

Page 4 H. YLIMÄÄRÄINEN HEITTO: Kun kaikilla pelaajilla on 5 noppaa ja seuraava kierros ei ole vielä alkanut (poikkeus: katso kohta I), jokaisella pelaajalla on mahdollisuus heittää uudelleen mikä tahansa nopista TAI kaikki nopat KERRAN ennen pelin jatkamista. Ensimmäisen pelaajan on varmistettava, että kaikki pelaajat ovat käyttäneet ylimääräisen heittovuoronsa ennen uuden kierroksen aloittamista. Huomautus: pelaajat voivat halutessaan määrittää etukäteen ylimääräistä heittovuoroa koskevan aikarajan, esim. 30 sekuntia, jonka aikana pelaajan on tehtävä heittopäätös ja toteutettava heittonsa. I. Viimeisellä noppien valintavuorolla voi käydä niin, että noppia ei ole riittävästi, jotta kaikilla pelaajilla olisi 5 noppaa. Ensimmäinen pelaaja ottaa ensin omat noppansa ja sitten kaikki muut pelaajat (myötäpäivään) ottavat vuorollaan noppia siten, että heillä on 5 noppaa tai vähemmän, jos nopat loppuvat kesken. Ensimmäinen pelaaja on tässä suhteessa etulyöntiasemassa, mutta tilannetta tasapainottaa se, että hän voi saada ensimmäisellä pelivuorollaan vain 3 pistettä. J. Peliä jatketaan siihen asti, kunnes joltakin pelaajalta loppuvat nopat. Kun ensimmäiseltä pelaajalta loppuvat nopat, kaikki muut pelaajat, jotka EIVÄT VIELÄ ole pelanneet KYSEISEN KIERROKSEN vuoroaan, saavat pelata vielä oman vuoronsa, jonka jälkeen peli loppuu. NOPPIEN KÄYTTÖTAVAT: SET-sarjoja voidaan muodostaa vai vaaka- ja pystytasossa, ei vinottain tai kulmia kiertäen. Pelaaja voi asettaa noppansa mihin tahansa pelilaudalle edellyttäen, että ne muodostavat vähintään yhden SET-sarjan, johon sisältyy vähintään yksi laudalla jo ennestään oleva noppa. Pelaaja voi asettaa nopan aiemmin pelatun nopan viereen muodostamatta SET-sarjaa kaikkiin suuntiin; nopan on kuitenkin muodostettava SET-sarja vähintään yhteen suuntaan. Jos asetettu noppa muodostaa useamman kuin yhden SET-sarjan, pelaajalle lasketaan kaikkien uusien SET-sarjojen muodostamat pisteet. ESIMERKKI: alla näet esimerkin pelaajan vuorosta. Mustalla ulkoreunalla merkityt nopat sijaitsevat jo pelilaudalla. Pelaaja lisää vuorollaan keltaisella ulkoreunalla merkityn nopan. Keltainen noppa liitetään mustaan noppaan, jolloin se luo kaksi kolmen pisteen SETsarjaa. Pelaaja saa näin ollen ensimmäisellä pelaamallaan nopalla 6 pistettä. Pelaaja lisää tämän jälkeen toisen keltaisella merkityn nopan, joka luo uuden 3 pisteen arvoisen SET-sarjan. Pelaaja on nyt saanut kahdella ensimmäisellä nopallaan 9 pistettä. Pelaaja lisää lopuksi kolmannen noppansa ja luo jälleen uuden 3 pisteen arvoisen SETsarjan. Hänen lopullinen pistemääränsä tältä kierrokselta on 12 pistettä. Jokaisella pelatulla nopalla voi ansaita pisteitä, kun noppa luo uuden SET-sarjan.

Huomaa yllä olevassa kuvassa myös kaksi nuolta, jotka osoittavat kahta violettia soikiota. Tähän kohtaan asetettu noppa ei muodosta SET-sarjaa molempiin suuntiin. Noppa on pelattu oikein, sillä se muodostaa SET-sarjan vähintään yhteen suuntaan (vaakasuoraan). Huomaa myös, että tämän SET-sarjan numerot ovat kaikki erilaisia, ja niiden ei tarvitse olla numerojärjestyksessä. Page 5 WILD (jokeri): Nopan Wild-puolta voidaan käyttää minä tahansa SET-sarjan täydentävänä arvona. Kun pelaaja käyttää Wild-noppaa (jokeri), hänen on ilmoitettava, mitä arvoa se edustaa, ja arvoa ei saa muuttaa. Wild-noppien käyttömäärä pelivuoron aikana ja SET-sarjassa ei ole rajoitettu. WILD-NOPAN VAIHTAMINEN: Jokainen pelaaja voi pelivuoronsa alussa vaihtaa pelissä olevan Wild-nopan tilalle toisen nopan, joka vastaa arvoltaan vaihdettavan Wildnopan alun perin määritettyä arvoa. Wild-nopan vaihtamisesta ei anneta pisteitä, eikä vaihtovuoroa lasketa mukaan pelaajan kolmeen pelikertaan. Pelaaja EI saa käyttää pelilaudalta ottamansa Wild-nopan Wild-puolta automaattisesti; sen käyttöoikeus on saatava heittämällä. Pelaaja voi pelata ottamansa Wild-nopan saman pelivuoronsa aikana tai säästää sen myöhempää vuoroa varten. Nopan Wild-puolta voidaan käyttää minkä tahansa SET-sarjasta puuttuvan arvon tilalla. Jo pelatun Wild-nopan arvoa ei voi muuttaa. Jokainen pelaaja voi vuoronsa alussa vaihtaa Wild-nopan tilalle toisen arvoltaan samanlaisen nopan. BONUSRUUDUT: pelilaudan numeroidut ruudut ovat bonusruutuja. Kun pelaaja käyttää bonusruutua ensimmäisen kerran, hän lisää bonuspisteet kierroksensa kokonaispisteisiin. Bonuspisteet voi lisätä vain KERRAN riippumatta siitä, kuinka monta SET-sarjaa bonusruudussa olevaa noppaa käyttäen muodostetaan. PISTEET: Tavallinen noppa: jokaisesta SET-sarjan nopasta annetaan 1 piste. Jos sama noppa muodostaa useamman SET-sarjan, siitä annetaan 1 piste jokaista muodostamaansa SETsarjaa kohden. Wild (jokeri): Wild-nopan ensimmäisestä käyttökerrasta ei anneta pisteitä. Kun sen arvo on määritetty ja sitä käytetään SET-sarjassa, siitä annetaan pisteitä samalla tavalla kuin noppien tavallisista arvoista. Jos pelaaja asettaa Wild-nopan bonusruutuun, hän saa ruudun bonuspisteet. Bonusta tai tavallisia pisteitä ei anneta, jos Wild-nopan tilalle vaihdetaan tavallinen noppa. Jokaisen pelaajan pisteet lasketaan yhteen kierroksen jälkeen. Pelin lopussa yli jääneistä nopista ei vähennetä pisteitä. Pelin lopussa eniten pisteitä kerännyt pelaaja on voittaja!

Sisältö: 42 noppaa, 1 pelilauta, 1 pussi, ohjeet. Katso SET CUBED -pelin opetusjakso osoitteesta: www.setgame.com/set_cubed/index.htm ja valitse Tutorial. 2007 Cannei, LLC. Kaikki oikeudet pidätetään. Valmistaja ja jakelija: Set Enterprises, Inc., lisenssin myöntäjä Cannei, LLC. SET, FIVE CROWNS, QUIDDLER, XACTIKA ja SET CUBED Cannei, LLC:n rekisteröimiä tavaramerkkejä. The New York Times on The New York Times Companyn tavaramerkki. Franklin on Franklin Electronic Publishers, Inc. Made in Chinan tavaramerkki. Page 6 jos pidit SET CUBED -pelistä, kokeile myös muita palkittuja pelejämme. Kaikki pelit on luonut Marsha J. Falco. SET - The Family Game of Visual Perception Huuda SET! - kaikki pelaajat tarkistavat, oletko löytänyt pöydällä olevien 12 kortin joukosta 3 korttia, jotka muodostavat SET-sarjan. Sinulla on nyt yksi piste. Jakaja jakaa kolme uutta korttia ja etsintä alkaa uudelleen. Pelissä ei ole vuoroja, joten älä aikaile. Iästä ei ole tässä pelissä etua, joten varo nuorempaa sukupolvea. Ikäsuositus: 6 vuodesta ylöspäin Pelaajien määrä: 1 tai useampi QUIDDLER - The Short Word Game For the FUN of Words Pelin tavoite on yhdistellä kaikki kädessäsi olevat kortit sanoiksi. Peli aloitetaan kolmella kortilla, jonka jälkeen korttien määrä kasvaa kymmeneen korttiin asti. Kun pelaaja poistuu pelistä, kaikki muut pelaajat voivat ottaa vielä kerran kortteja ja laskea muodostamansa sanat pöydälle. Quiddler on innostava haaste niin aloittelijoille kuin sanasepoillekin. Ikäsuositus: 8 vuodesta ylöspäin Pelaajien määrä: 2 8 FIVE CROWNS - The game isn t over til the Kings go wild! Rummy-tyyppinen nopeatempoinen peli, jossa on viisi maata. Kiertävä jokerikortti pitää pelaajia jännityksessä kaikkien 11 kierroksen ajan. Nopea suosikkipeli sekä aktiivisille että satunnaisille kortinpelaajille. Ikäsuositus: 8 vuodesta ylöspäin Pelaajien määrä: 2 7

XACTIKA - Beware The Last Card haastaa kaikki HEARTS-, SPADES- ja EUCHREpelien ystävät! Pelin haaste on ilmoittaa tikki tarkasti. Jokaisessa kortissa on neljä maata, joten pelitaitosi ratkaisevat. Nyt voit hallita korttipeliäsi paljon tarkemmin. Ikäsuositus: 12 vuodesta ylöspäin Pelaajien määrä: 2 10 SET -PELIKONSOLI The New York Times Franklin Triple Matching Mania that Anybody Can Play, but Nobody Can Stop! SET-pelin elektroninen versio, joka tekee klassisesta korttipelistä entistä haastavamman ja hauskemman. Neljä pelitilaa: Classic, Timed, Puzzle ja Arcade. Jokaisessa versiossa on neljä vaikeustasoa aloittelijasta ammattilaiseen. Ikäsuositus: 14 vuodesta ylöspäin Pelaajien määrä: 1