Sulo Kreivi Kiertokoulusta maailmalle Muisteluksia koulun käynnistä 1940-luvulta alkaen sekä sen jälkeen työelämään asettumisesta
Kiertokoulusta maailmalle Sulo Kreivi Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2009 ISBN 978-952-235-085-5 Print-On-Demand
Sisällys Lukijalle... 7 Kouluun... 9 Kiertokoulu... 9 Kinkerit... 17 Kansakoulu... 19 12-vuotiaana kansakouluun... 19 Luottamustehtävä... 25 Hiihtokilpailuja... 28 Äitienpäiväjuhla... 31 Oppikouluun... 34 Junalla Karungista... 46 Koulukiusaamista... 50 Tuskien taival... 52 Jäin luokalle... 57 Harrastuksia... 68 Kiusaamista täälläkin... 74 Bisnestä Aavasaksalla... 89 Keskikoulu jäi taakse... 94 Suunnitelmat muuttuvat... 98 Lukio... 98 Kauppaopisto... 104 Kihloihin... 112 Avioon... 115 Häävaatteissa pakkaseen... 121 Armeijaan... 126 Työpaikat... 134 Opettajaksi... 142 Yllätyspuhelu... 145 Pitkä koeaika... 151 5
6
Lukijalle Tässä kirjassa olen muistellut varhaisesta lapsuudestani ja nuoruudestani 1940- luvulta lähtien asioita, jotka liittyvät silloiseen koulunkäyntiin. Kaikilla minun ikätovereillani, siis 1933 syntyneillä, ei vielä tuohon aikaan ollut mahdollisuutta käydä edes kansakoulua. Muista kouluista puhumattakaan. Vähäiseksi se jäi tämänkin kirjoittajalla, kuten kirjasta käy ilmi. Tämän muisteluksen haluan tehdä nimenomaan siksi, että jälkipolvillekin jäisi tietoa, millaisissa oloissa tuolloin elettiin ja millaista koulunkäynti silloin oli. Tämä kaikki tulee siitä näkökulmasta, jonka olen itse kokenut kiertokoulusta lähtien. Ikätovereissani ei ole kovin paljon sellaisia henkilöitä, jotka olisivat kokeneet myös kiertokoulun, jollaista tämänkin kirjoittaja kävi lyhyitä jaksoja peräti viitenä perättäisenä talvena. Tästä syystä asiat luonnollisesti ovat pääsääntöisesti subjektiivisia ja kirjoittajakeskeisiä. Tähdennän tässä kuitenkin sitä, ettei niiden tarkoitus ole pienimmässäkään määrin korostaa kirjoittajaa henkilönä. Olen tässä kirjassa käsitellyt myös kiertokoulun jälkeistä 7
opiskeluani ja koulunkäyntiäni, joka ajoittuu heti sotien jälkeiseen aikaan omine vaiheineen ja puutteineen. Kirjasta käy myös ilmi, että koulukiusaaminenkin oli jo tuolloin tuttua, vaikkei sitä sillä nimellä tunnettukaan. Kouluaikaa seuraa sitten jakso, josta selviää, miten kiertokoulupohjaltakin ilman kansakoulua saattoi asettua työelämään ja jopa edetäkin siinä. Olen usein käyttänytkin sellaista sanontaa, että eihän sitä enempää näin kiertokoulupohjalta Tekijä 8
Kouluun Kiertokoulu Suomessa ei ole aina ollut velvollisuutta käydä koulua. Yleinen oppivelvollisuuslaki säädettiin Suomessa niinkin myöhään kuin 15.4.1921. Sen mukaan kaikkien seitsemän vuotta täyttäneiden lasten oli käytävä kaksi vuotta alakansakoulua ja sen jälkeen neljä vuotta yläkansakoulua. Myöhemmin siihen tuli vielä lisäksi ns. jatkokoulu. Lain perusteella kaupungeilla oli aikaa lain täytäntöön panoon viisi vuotta ja kylillä kuusitoista vuotta. Sen ajan kuluessa olisi siis kunnilla ollut velvollisuus laittaa kansakoulu suunnilleen joka kylälle tai ainakin lähietäisyydelle. Varsinkin Pohjois-Suomessa oli seutuja ja kyläkulmia, joilla ei kansalaisten perusopetukseen tarkoitettuja kansakouluja vielä ollut. Kotikylälläni esimerkiksi ei ollut kansakoulua vielä siinäkään vaiheessa, kun tämän kirjoittaja tuli kouluikään. Ennen mainitun lain säätämistä oli koulunkäynti pääsääntöisesti vapaaehtoisuuteen perustuva. Kouluja ei siis ollut joka kylällä. Lisäksi kylien välillä olivat huonot kulkuyhteydet, kun teitä eikä autojakaan ollut. 9
Yleisen koululaitoksen puutteesta huolimatta haluttiin Suomessa kuitenkin monin paikoin antaa kansalaisille edes jonkinlaista perusopetusta Tästä tiedon jakamisesta huolehtivat yleensä evankelisluterilaiset seurakunnat. Tästä luonnollisesti seurasi, että opetuksessa oli pääpaino uskonnollisella puolella. Opetus tapahtuikin antamalla lähinnä kristinoppiin liittyvää opetusta. Samalla siinä opetettiin lapsia myös lukemaan ja ehkä siinä sivussa myös vähän laskemaan ja kirjoittamaankin. Laskutaidosta ei kyllä annettu mitään arvostelua todistukseen eli lukuseteliin. Opetus toteutettiin siis ennen kansakoulua ns. lastenkoulussa eli kiertokoulussa. Koulu oli saanut nimensä siitä, että koulu sananmukaisesti kiersi kylästä toiseen toimien eri vuosina eri taloissa. Kun koulu kylälle tuli, se viipyi siellä normaalisti kahdesta neljään viikkoon. Tällaista kiertokoulua pidettiin myös 1930- ja 1940-luvuilla kotikylälläni muutaman viikon jaksoissa. Yleensä se tapahtui keväisin. Katekeetta. Kun seurakunnat pitivät yllä näitä kouluja, toimi opettajana nimenomaan seurakunnan palkkaama henkilö, jota kutsuttiin katekeetaksi. Hän oli siis tällaisen kiertävän koulun opettaja. Katekeetalla ei välttämättä tarvinnut olla minkäänlaista opettajan tai muutakaan vastaavaa koulutusta. Hän oli ehkä muuten vähän muita valistuneempi henkilö, että hän kykeni lapsille tiedon alkeita jakamaan. Katekeetta eli opettaja huolehti siitä, että lapset oppisivat lukemaan ja nimenomaan hengellistä kirjallisuutta. Muita oppikirjoja ei kiertokoulussa käytetty ainakaan minun aika- 10
nani. Kysymyksessähän oli seurakunnan järjestämä opetus. Hengellisen kirjallisuuden lisäksi ei juuri muuta kirjallisuutta ollut varsinkaan pienemmissä taloissa. Harvoihin taloihin tuli edes minkäänlaista sanomalehtiä. Kiertokoulun opettajana kotikunnassani Ylitorniolla toimi miellyttävä ja erittäin pidetty henkilö, jonka nimi oli Maria Kenttämaa. Hän oli minun lapsuudessani jo keski-iän ohittanut. Tätä katekeetan virkaa Maria Kenttämaa hoiteli Ylitorniolla eri kylillä varmaan usean kymmenen vuoden ajan. Koulutielle. Kotini sijaitsi Ylitornion kunnan Väystäjässä. Sinne oli matkaa Kainuunkylästä eli Väylänvarresta eli Rannasta, kuten sanottiin, viitisentoista kilometriä ja kirkonkylälle, Alkkulaan, noin kaksikymmentäkuusi kilometriä. Oppivelvollisuuslaki oli ollut Suomessa voimassa jo vuodesta 1921 lähtien, mutta sen noudattaminen oli miltei mahdotonta koulujen puuttumisesta johtuen. Kansakoulua ei kotikylälläni ollut, kuten ei monilla muillakaan syrjäisemmillä kylillä. Sen sijaan näillä syrjäkylillä kiersi keväisin jo aikaisemmin mainittu ns. lastenkoulu, jota kutsuttiin sanan mukaisesti ja hyvin koulun luonnetta kuvaavasti kiertokouluksi. Tällaista koulua myös minä kävin kaikkiaan viitenä perättäisenä kevättalvena vuosina 1940-44. Silloin oli sotaaika. Ensin oli talvisota ja sitten oli jatkosota. Sen perään seurasi vielä ns. saksalaissota. Ensimmäistä kertaa kouluun mennessäni olin kuusi vuotias. Ikä siis vastasi myöhempää esikouluikää. Varsinaista esikoulua ei silloin vielä tunnettu, kun kansakoulukin oli monin paikoin miltei tuntematon käsite. 11
Normaalisti ainakin kotikylälläni tätä kiertokoulua käyvät lapset olivat minua jonkin verran vanhempia. Kouluajan pituutta ei ilmeisesti ollut missään tarkkaan määritelty, sillä koulupäivien lukumäärä vaihteli paljonkin eri vuosina. Säilyttämäni todistuksen eli lukusetelin mukaan oli koulupäiviä edellä mainittuina vuosina vähimmillään kahdeksantoista päivää. Pisimpään se kesti kolmekymmentäkuusi päivää. Koulu ei ollut aina kylällä samassa talossa. Se saattoi olla eri vuosina eri taloissa. Kevättalvella 1940 tätä kiertokoulua kuitenkin pidettiin jostakin syystä juuri meillä kotona. En tiedä, millä perusteella koulutalo oli silloin valittu. Ei siitä kuitenkaan tietääkseni saatu minkäänlaista vuokraa tai muutakaan korvausta. Kotonani oli siinä vaiheessa vain keittiö ja yksi kamari, jota aina saliksi kutsuttiin. Kyllä siinä pirttiäkin varten oli jo kehä tehty, mutta siinä olivat nyt vain ulkoseinät. Asuttavaan kuntoon se rakennettiin monia vuosia myöhemmin. Koulua pidettiin kotini keittiössä. Se koulu kesti muutamia tunteja päivässä. Kun tämä koulu oli näin lähellä, niin varmaan juuri siitä johtuen minäkin sain olla mainitussa koulussa mukana, vaikka olin vasta 6-vuotias. En ehkä olisi vielä tähän kouluun päässytkään, jos sitä olisi pidetty jossakin muussa talossa. Onneksi se oli nyt näin lähellä. Nyt ei tarvinnut lähteä kilometrien päähän kouluun, kun se oli meillä ja riittävän lähellä. Minusta olikin hyvin mieluisaa olla mukana koulussa, jossa oli lapsia ehkä kymmenkunta tai vähän yli. 12
Lasten lukumäärä ja koululuokan suuruus ei ole jäänyt mieleeni ilmeisesti siitä syystä, ettei se ollut kaikkein tärkein huomion kohde siinä vaiheessa. Koulutilana oli siis kotimme keittiö. Siihen keittiöön ei kyllä olisi mahtunutkaan kovin paljon enempää oppilaita koulua käymään. Keittiössä oli vanhempien sivusta vedettävä sänky, joka päiväkäytössä toimi puukantisena sohvana ja siis istuimena. Kalustukseen kuului tietenkin keittiöpöytä, jonka ympärillä me koululaiset olimme. Mistä lienee niitä tuolejakin oli lapsia varten saatu, kun normaalisti kalustukseen kuului vain kaksi tai kolme tuolia. Puuhella olli heti ovesta tultaessa oikealla puolella keittiön nurkassa. Lisäksi oli jonkinlainen astiakaappi ja pesukomuuti. Lasten sänky oli myös. Siinä me vanhimmat lapset nukuimme. Meitä lapsia oli siinä vaiheessa kolme siihen yhteen sänkyyn. Nuorin lapsista, joka oli aivan vauva vielä, taisi nukkua vanhempien kanssa samassa vuoteessa. Keittiön lattian alla oli iso perunakellari. Sinne laitettiin perunat syksyllä kivijalassa olevasta aukosta isän puusta valmistamaa ränniä pitkin perunalaareihin. Sitä samaa perunaränniä käytettiin marja-aikana mainiona marjojen puhdistuskoneena mm. puolukoiden perkauksessa. Kaltevaan asentoon laitetun rännin päälle asetettiin esimerkiksi puhdas viltti. Kun sitten marjat kaadettiin ja linnun siipeä hyväksi käyttäen vyörytettiin rännissä eteenpäin, tarttuivat roskat vilttiin ja puhtaat marjat vyöryivät rännin alapäässä olevaan astiaan. 13
Opin lukemaan. Niitä lapsia, jotka eivät vielä osanneet lukea, opetettiin ensimmäiseksi tavaamaan ja sitä tietä sitten vähitellen lukemaan myös suoraan. Tuskin kukaan lapsista vielä osasikaan siinä vaiheessa lukea tekstiä suoraan. Missäpä sitä lukutaitoa olisi oppinut, kun taloissa ei kirjallisuutta juuri ollut. Mitään sanomalehteä ei myöskään tullut. Suoraluku myös arvosteltiin ja siitä tuli sitten aikanaan erillinen numero siihen lukuseteliin eli todistukseen. Muistan hyvin, kuinka opettaja Maria Kenttämaa ohjasi minuakin tavaamaan. Se ei ole jäänyt mieleeni, miten kauan tätä tavaamista omalla kohdallani oli harjoiteltu. Jossakin vaiheessa sitten kuitenkin yht äkkiä oivalsin erään merkittävän asian ikään kuin olisin jonkin aarteen löytänyt. Minulle selvisi aivan uusi asia siinä Katekismusta tavatessani. Katekismushan oli yksi niistä harvoista oppikirjoista, joita kiertokoulussa käytettiin. Voi melkein sanoa, että se oli kiertokoulussa jokseenkin ainoa oppikirja virsikirjan ohella. Asia, jonka siinä äkkäsin, oli minulle merkittävä löytö. Siitä löydöstä riemastuneena hyppäsin seisomaan ja olin intoa täynnä. Olin siinä tavatessani huomannut, että kun ajattelen itsekseni sanasta useampia tavuja peräkkäin, niistä muodostuu kokonaisia sanoja. Sanoin silloin innoissani opettajalle: Eihän tätä tarttekhaan tavata. Siitä lähtien aloin lukea tekstiä suoraan. Meillä se koulu taisi olla vain sen yhden kerran. Muina vuosina koulu toimi kotikylälläni vuorollaan eri taloissa. Useimmin se oli kuitenkin Karkiaisen talossa, jonne oli meiltä mat- 14
kaa tietä pitkin pari kilometriä ja oikopolkua käyttäen puolet vähemmän. Koulu ei kovin monta tuntia päivittäin kestänyt, mutta evästä kuitenkin otettiin aina kotoa mukaan silloin, kun koulu oli vieraassa talossa. Otettiin, mitä sattui olemaan. Mieleen on hyvin jäänyt, että minullakin oli oma koululaukku. Tai ei se oikeastaan mikään laukku ollut. Se oli ohuesta vaaleansinisestä kankaasta äidin ompelema pussi. Sen pussin suu kurottiin nauhalla kiinni ja sen jälkeen se laitettiin siitä nauhasta pään yli vasemmalle sivulle roikkumaan. Joka tapauksessa se oli hyvin tärkeä koululaukku. Siinä kulkivat niin eväät kuin virsikirja ja katekismuskin. Leipää ja maitopullo siihen ainakin laitettiin. Maito kyllä jäätyi usein lasipullossa koulumatkalla niin, että siinä oli pelkkiä jäähileitä, kun eväitä alettiin syödä. Koulujakson päätyttyä näistä koulussa opituista taidoista annettiin todistus, jonka toinen nimi oli lukuseteli. Siihen samaan lukuseteliin merkittiin arvosanat kustakin opetusaineesta ja kunakin vuonna erikseen. Kiertokoulussa ei kovin monia arvosteltavia oppiaineita ollut. Niitä olivat: tavuu, suoraluku, luetun käsittäminen, Raamatun historia, Vanha ja Uusi Testamentti, Martti Lutherin vähäkatekismus, kristinoppi/herran rukous, kirjoitus, veisuu, käytös ja tarkkaavaisuus. Lukusetelissä oli tila useamman vuoden arvostelulle. Todistuksessa käytetty arvosteluasteikko oli yhdestä neljään. Vähän samaan tapaan kuin nykykouluissa joskin ylin numero oli vain neljään eikä viiteen. Lisäksi siihen todistukseen merkittiin kunkin vuoden koulupäivien lukumäärä. 15
Veisuun numero tuli virsien veisuusta. Veisuu siis tarkoitti nimenomaan virsien ulkoa opettelemista ja niiden laulamista eli veisaamista, kuten silloin sanottiin. Siltä ajalta ovat vieläkin mielessäni muutamat virret kuten: Nyt seisahdun mä seimelles ja Valmistu Herran kansa nyt vastaan ottamaan. Samassa lukusetelissä oli myös sivu kinkereillä suoritettavista kristinopin kuulusteluista ja siellä papin antamista arvosteluista. Niistä ei minun lukusetelissäni ole kuitenkaan merkintöjä, vaikka kinkereillä käytiin aina, kun niitä kylällä pidettiin. 16
Kinkerit Siinä mainitussa lukusetelissä, johon lastenkoulun eli kiertokoulun arvostelu merkittiin, oli paikka siis myös kinkereillä osoitetuille kristinopin tiedoille. Seurakunnan pappi kuulusteli lukukinkereillä ennen kaikkea nuorten ja lasten mutta myös aikuisten seurakuntalaisten Raamatun ja Lutherin Vähäkatekismuksen tuntemusta. Lukuseteliin pappi sitten merkitsi oman arvostelunsa asianomaisen henkilön kristinopin ja katekismuksen tiedoista. Kotikylällä oli tuolloin vain kymmenkunta taloa. Kinkerit olivat syrjäkylillä samalla myös ristiäis- ja kastetilaisuuksia. Sinne tuotiin kylän kastamattomat lapset. Joillekin lapsille oli tosin annettu nimi jo heti syntymän jälkeen ns. hätäkasteessa. Joku vanhempi henkilö eli ns. maallikko sen saattoi antaa. Hätäkaste annettiin etenkin silloin, jos vauvan oli todettu olevan syntyessään normaalia heikompi. Kotikylällä oli kaksi tällaista vakituista hätäkasteen antajaa. Toinen oli Juusolan Arviiti ja toinen oli pappani eli isäni isä. Hänkin oli Arvid. Muistan hänen suorittaneen tämän tehtävän myös meidänkin perheessä. Minä olin meidän perheen seitsemästä lapsesta vanhin, joten muistan kaikkien muiden sisarusten syntymän paitsi minusta seuraavan velipojan. 17
Minua aikaisemmin oli tosin syntynyt vanhemmilleni yksi poika, joka ei kuitenkaan ollut elänyt kuin vajaan kuukauden. Kinkereiden ohella kastetoimituksia järjestettiin muuten vain hyvin harvoissa tapauksissa erikseen näillä syrjäisillä kyläkulmilla. Muistissani ei ole ainuttakaan tällaista tapausta. Kastetoimitukset tapahtuivat aina joko kinkereiden yhteydessä tai joskus myös ns. papin seurojen yhteydessä. Papin seuroista puhuttiin kylällä korostetusti nimenomaan aina silloin, kun seuroihin oli tulossa pappi puhumaan ikään kuin papin saarna olisi jotenkin arvokkaampi tai pätevämpi kuin maallikon saarna. Pappi oli siis kaiken yläpuolella samoin kuin opettajakin. Kasteelle voitiin tuoda joskus jo käveleväisiäkin lapsia, jotka saattoivat olla jopa useamman vuoden ikäisiä, kun heitä ei syystä tai toisesta ollut aikaisemmin kasteelle tuotu. Syy oli ehkä siinä, ettei pappi ollut muutamaan vuoteen kylällä vieraillut edes seurojen pidossa tai vanhemmilla ei muuten ollut tullut asiaa hoidetuksi. 18