Riittävästi ruokaa huolimatta tulvista ja kuivuudesta



Samankaltaiset tiedostot
Mopeian alue Mosambikissa on altis luonnonkatastrofeille

Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät

Mosambikin historia. Metsästys- ja keräilykulttuurista kuningaskuntiin. Siirtomaa-aika vakiinnuttaa valtiorajat. Kaukaiset kauppiaat ja valloittajat

Mopeian alue Mosambikissa on altis luonnonkatastrofeille

Mosambikin historia. Metsästys- ja keräilykulttuurista kuningaskuntiin. Siirtomaa-aika vakiinnuttaa valtiorajat. Kaukaiset kauppiaat ja valloittajat

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Maatalouden ilmasto-ohjelma. Askeleita kohti ilmastoystävällistä

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

Pienet kalat suojelevat kuumetaudilta Kambodzhassa

Nooa ja vedenpaisumus

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Kysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Ilmastonmuutos uhkaa paimentolaisten perinteistä elämäntapaa

Jätevettä syntyy monista kodin toiminnoista, kuten wc, suihku ja ruuanlaitto. Vesivessan vetäminen kuluttaa paljon vettä.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Nimikkosopimushankkeen raportti

Mihin Reilua kauppaa tarvitaan?

Ruokaturvan vahvistaminen, Kambodzha

ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA

Nälkäpäivä Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki

AVOMAANKURKUN KASVATUS

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Loppuuko Loimijoesta vesi. HAMK Tammelan Pyhäjärven Kuivajärven Suojeluyhdistys ry Matti Salo

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien

Punaisen Ristin kotimaan apu

Veden kierto hyvinvointi, terveys ja turvallisuus

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.)

Vapaaehtoisen tuki tuo turvaa ja iloa elämään. Käytännön apua ja ystävyyttä. Lukio > Elämänkatsomustieto

Meidän Aurajokilaakso. Mitä teet Aurajoella? Merkitseekö se sinulle jotain?

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

KITTILÄN AJANKOHTAINEN TULVATIEDOTE

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

Hedelmän- ja marjanviljely

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.

Fidan projektikylän etuudet

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset

Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Tyttö, joka eli kahdesti

Entten tentten ja pelistä pois? 2016

Eerolan tila, Palopuro SYKSY

Tulvat, kokeellinen oppilastyö, kesto n. 2 h. 1. Johdatus aiheeseen

Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä

Tervetuloa Työnvälitykseen

Miten haluat kasvattaa lapsesi?

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Matkakertomus Busiasta

ZA4883. Flash Eurobarometer 247 (Family life and the needs of an ageing population) Country Specific Questionnaire Finland

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka. Miksi maanviljelijä ajaa jyrällä perunamaalla? Mikä kaali voi syödä sinut?

Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE

Pakolaiset tarvitsevat kodin. TURVAA JA SUOJAA

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus

PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN. Lapsen oikeus perhesuhteisiin PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Kotitehtävä 5 / Sivu 1

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Vapaa-ajan toiminnat. Ei ikinä totta. Joskus totta. Aina totta Kommentit. Yleensä totta

VANHUSTENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto Gun Sirén

ILMASTONMUUTOS. Taso 1. Vastuullinen kuluttaminen. Tehtävien lisätiedot opettajalle. Vinkki!

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

Joulunäytöksen lipunmyynti. Voimistelu- ja urheiluseura Elise ry.

Hernesaaren osayleiskaava-alueen aallokkotarkastelu TIIVISTELMÄLUONNOS

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki

Robertin tarina - opettajan materiaali

Napapiirin luontokansio

Punainen Risti Malissa. Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti

Palopupu ja uusi * pelastuslaki

Omaistuki Jällivaaran kunnassa. Valokuva: andreaslundgren.com

Lapsen ylivilkkaus haastaa vanhemman. Annette Kortman Suunnittelija, VTM Sosiaalityöntekijä

Satu Lepistö

Kehitysvamma. Äiti ei pysy kärryillä

Arvoisa Ville Niinistö,

Suunnitelma 0,7% -varojen käytöstä

veta Nuori ja suojatut henkilötiedot

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

Linja-autolla matka Kathmandusta Gorkhan kestää 8 tuntia sieltä on vielä kolmen päivävaelluksen matka vuoristoa ylös Laprakin kylään

TULVA TAIFUUNI MAANVYÖRY LUMIVYÖRY METSÄPALO KUIVUUS TSUNAMI TULIPALO EVAKUOIDA UKKOSMYRSKY PAKKANEN HIRMUMYRSKY TUULI EBOLA RANKKASADE

Globaali näkökulma ilmastonmuutokseen ja vesivaroihin

Ilmastosodat. Antero Honkasalo

Heikki Setälä ja URCA-konsortio

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1974/ /2015

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Transkriptio:

Puutarhojen vihannekset ovat tarjonneet ihmisille tulonlähteet. Maria Rafael kasvattaa kotipuutarhassaan vihanneksia ja hedelmäpuita. Riittävästi ruokaa huolimatta tulvista ja kuivuudesta Maria Rafaelin pihamaa on siisti. Tulija huomaa jo kaukaa, että siitä huolehditaan hyvin. Talon nurkalla kasvavat hedelmäpuiden taimet ja kasvimaan hennon vihreät taimet ovat suojassa paahtavalta auringolta ja pihalla käyskenteleviltä ankoilta. Rafael on yksi niistä 33:sta Mopeian asukkaasta, jotka ovat aloittaneet oman pihapuutarhan Punaisen Ristin tukemana. Kotipuutarhat ovat ihmisille uusi asia, he eivät ole tottuneet tekemään tällaista. Puutarhat ovat kuitenkin olleet menestys. Halusimme saada aikaan viisi pilottipuutarhaa, mutta niitä tulikin Vapaaehtoiset huolehtivat mallipuutarhasta.

Mosambikissa tulvat ja kuivuus lisääntyvät ilmaston muuttuessa Mosambikin Punaisen Ristin sosiaalisen tuen ja ruokaturvan koordinaattori Ivete kyselee Marian kuulumisia. paljon enemmän, kertoo Mosambikin Punaisen Ristin sosiaalisen tuen ja ruokaturvan koordinaattori Ivete Dengo. Nyt Mopeian kylien pihoilla kasvatetaan muun muassa tomaatteja, porkkanaa ja sipuleita. Puutarhojen vihannekset ovat tarjonneet ihmisille tulonlähteen. Osa on tehnyt itse siemenensä ja viljelee nyt viime vuoden sadosta säästetyillä siemenillä, sanoo Dengo. Avun kohteena kaikkein haavoittuvimmat Maria Rafaelilla on kolme lasta, kaksi koulussa käyvää poikaa ja pieni tytär. Maria huolehtii lapsista yksin, sillä hänen miehensä on kuollut. Punainen Risti on tukenut Rafaelia antamalla hänelle siemeniä kylvöä varten, ankkoja ja hedelmäpuun taimia. Ruokaturvaohjelman apu on suunnattu kaikkein heikoimmassa asemassa oleville yhteisön jäsenille. Yksinhuoltaja-äidit, orvot, vanhukset, hiv/aidsia sairastavat ja ne asukkaat, joilla on vain vähän maata käytössään kuuluvat avun kohteisiin. Mosambikissa tähän ryhmään kuuluu noin 40 45 prosenttia väestöstä, ja Mopeian alueella noin 80 prosenttia, kertoo Punaisen Ristin ruokaturva-asiantuntija Micael Negusse. Mosambik on tällä hetkellä yksi niistä Afrikan maista, joita luonnonkatastrofit koettelevat eniten. Mosambikin kansallisen katastrofivalmius-instituutin INGC:n vuonna 2009 julkaistun raportin mukaan ilmastonmuutos lisää luonnon ääri-ilmiöitä entisestään. Pahimpien arvioiden mukaan Mosambikin keskilämpötila voi nousta 2-2,5 astetta vuoteen 2050 mennessä. Tämä tarkoittaisi sitä, että sateiden vaihtelevuus lisääntyisi, tulvariski kasvaa ja maan keskiosassa kärsittäisiin pahemmista pyörremyrskyistä ja kuivuudesta. Ilmastonmuutos on uhka inhimilliselle kehitykselle, sillä luonnonkatastrofit tuhoavat kehityksen eteen tehtyjä ponnisteluja: istutettuja peltoja, rakennettuja kouluja, klinikoita ja taloja sekä parannettuja teitä. Punaisen Ristin ensiapuaseman pihalla Mopeiassa kasvatetaan hedelmäpuun taimia.

Rafael on ruokaturvaohjelman myötä onnistunut parantamaan toimeentuloaan ja saanut lisää itseluottamusta. Vuoden 2009 sato oli hyvä ja Rafaelilta jäi rahaa muuhunkin, kuin välttämättömään toimeentuloon. Olen pystynyt ostamaan lapsille koulutarvikkeita, mistä olen todella iloinen. Monipuolisemmin ja terveellisemmin Mosambikissa Mopeian piirissä kärsitään sekä kuivuudesta että Zambesi-joen tulvista. Luonnonolosuhteiden takia satoja menetetään usein. Välillä kärsitään nälästä. Punaisen Ristin tavoitteena on etsiä vaihtoehtoja perinteisille tavoille tuottaa ruokaa. Mopeian alueella viljellään joenvarren alamaa-alueita, koska ne ovat hedelmällisiä. Punaisen Ristin tavoitteena on tukea viljelyä ja ihmisten asumista ylämailla, jonne tulvat eivät yllä ja pienentää näin riskiä koko sadon ja omaisuuden menettämiseen. Ihmisten ruokavalio on yksipuolinen, sillä he eivät mielellään syö tuottamiaan vihanneksia, koska ne halutaan myydä. Vihanneksiin ei ole myöskään totuttu, sillä ruokavalio koostuu pääosin kalasta, kanasta, riisistä ja maissipuurosta. Punaisen Ristin tavoitteena on kannustaa ihmisiä viljelemään kasveja monipuolisemmin ja syömään enemmän vihanneksia ja hedelmiä. Pyöränsarvessa kulkee päivän ruoka, joka on pikkukaloja öljyssä paistettuna. Tärkeä osa ruokaturvaohjelmaa on viljelytekniikan opettaminen ja maanviljelytiedon jakaminen, joiden avulla viljelmät on saatu tuottamaan paremmin. Punaisen Ristin vapaaehtoiset on koulutettu opastamaan ihmisiä kasvien istuttamisessa ja hoitamisessa. Esimerkiksi Nhamireren kylässä ollaan tyytyväisiä Punaisen Ristin työhön. Verrattuna aiempaan sadot ovat parantuneet. Viime vuonna saimme hyvän sadon, josta saimme paljon myyntiin. Rahoilla olemme pystyneet ostamaan esimerkiksi uusia vaatteita, kertoo Maria Jorge. Teksti: Kirsi Koivuporras

Minória Manuel seisoo pellolla, joka muutamaa viikkoa aiemmin oli tulvaveden vallassa. Vesi on laskenut, mutta pellolla on edelleen paikoin polviinkin asti vettä. Mopeian alue Mosambikissa on altis luonnonkatastrofeille Pellolla jalat uppoavat syvälle lämpimään mutaan. Siellä täällä näkyy vielä auringossa kimmeltävää vettä. Minória Manuel katselee pitkään pehmeää maata. Tulva on tuhonnut riisin, maissin, bataatit ja pavut, joita Manuel viljeli pellollaan. Riisi kasvoi hyvin, kun vesi tuli ja tuhosi kaiken. Nyt tuntuu pahalta, Manuel sanoo. Manuel asuu Nhacatundon kylässä Mosambikissa. Nhacatundo sijaitsee Mopeian piirissä, jossa kärsitään luonnonkatastrofeista: tulvista, pyörremyrskyistä ja kuivuudesta. Nhacatundon kyläläisten pellot ovat lähellä Zambesi-jokea, jonka tulvimista rankat ja pitkään kestävät sateet ja kovat tuulet aiheuttavat. Myös ihmisten toiminta vaikuttaa tulviin, sillä Zambesin varrella on lukuisia eri valtioiden alueella sijaitsevia patoja, joiden käytöllä veden virtaamista säädellään. Kun vettä kerääntyy yläjuoksulle, päästetään padon läpi enemmän vettä. Tällä pyritään estämään tulvia ja suojelemaan alueita. Samalla voi- daan kuitenkin aiheuttaa tulvia joen alajuoksulla, kun vettä tulee kerralla paljon enemmän kuin tavallisesti. Zambesi-joen naapurimaista virtaava vesi päätyy Mosambikissa Cahora Bassa -nimiselle padolle. Kun pato täyttyy, vettä vapautetaan, ja sen vaikutukset ulottuvat joihinkin Zambesian alueisiin, kuten Morrumbalaan, Mopeiaan ja Maganja da Costaan. Tulee tulvia, jotka vaikuttavat joen viereisiin alueisiin, niillä oleviin maatiloihin, taloihin ja ihmisiin. Nämä ihmiset täytyy siirtää tulva-alueilta turvallisille alueille ylängöille, kuvaa Punaisen Ristin Zambesian piirin toiminnanjohtaja Simone Bonate. Ensin kuivuus ja sitten tulvat Lähellä jokea maa on hedelmällistä. Riisi, maissi ja pavut kasvavat hyvin. Siksi ihmiset haluavat viljellä alamaaksi kutsuttuja, jokea ympäröiviä maaalueita, vaikka korkeammalla ylängöllä ei tulvisi.

... Fakta Patojen käytöstä valtioiden välinen sopimus Mosambikin ja sen naapurivaltioiden välillä solmittiin vuoden 2001 tulvien jälkeen sopimus, jossa viranomaisilla on velvollisuus tiedottaa patojen läpi päästettävistä vesimääristä. Tämä on parantanut katastrofivalmiutta Mosambikissa, sillä Zambesi-joen alajuoksulle tulevia vesimääriä pystytään ennakoimaan paremmin.... Viljelyksiä, eläimiä ja muuta omaisuutta on vaikea jättää taakse, kun tulvavesi nousee. Joskus ihmiset jäävät tulvaveden saartamiksi ja heidät täytyy pelastaa veneellä tai helikopterilla. Vuoden 2001 pahoissa tulvissa kuoli yli 700 ihmistä. Syksyn 2009 ja kevään 2010 aikana Mopeian alueen asukkaat ovat kärsineet jo kahdesta luonnonkatastrofista. Ensin näytti siltä, ettei sateita tule. Kuivuus vei ensimmäisen kylvön. Syyskuuhun asti viljelimme peltoja ylämaalla, mutta koska ajattelimme, ettei sateita tule, siirryimme viljelemään peltoja joen lähellä. Nyt olemme surullisia, koska olemme menettäneet sadon kaksi kertaa, sanoo Maria Jorge Nhamireren kylästä. Myöhässä olleet sateet tulivat rankkoina ja Zambesi tulvi. Toisen kauden viljely on vielä mahdollista. Jos vain saisimme siemeniä, voisimme laittaa vielä papuja, maissia ja vihanneksia, toivoo Jorge. Täytyy aloittaa alusta Nhacatundon kylässä tunnelmat ovat samat. Miltei kaikkien täytyy aloittaa alusta, mutta siemeniä ei ole riittävästi. Manuel on kolmen lapsen isoäiti. Ala-astetta käyvät lapsenlapset asuvat mummon luona. Tykkään asua lasten kanssa, Manuel toteaa hymyillen. Lasten vanhemmat, Manuelin jo aikuiset lapset, asuvat samassa kylässä. Tulva on tuhonnut heidänkin viljelmänsä. Jos vesi laskee kokonaan, aloitamme alusta. Istutamme bataatit uudelleen. Siemeniä vain ei ole tarpeeksi, joten tulevaisuus on epävarma, huokaa Manuel. Elämä kuitenkin jatkuu, koska eteenpäin pitää kulkea. Manuel ei ole toivoton, mutta katsoo eteenpäin päivä kerrallaan. Teksti: Kirsi Koivuporras Simone Bonate Mosambikissa tulvat ja kuivuus lisääntyvät ilmaston muuttuessa Mosambik on tällä hetkellä yksi niistä Afrikan maista, joita luonnonkatastrofit koettelevat eniten. Mosambikin kansallisen katastrofivalmius-instituutin INGC:n vuonna 2009 julkaistun raportin mukaan ilmastonmuutos lisää luonnon ääri-ilmiöitä entisestään. Pahimpien arvioiden mukaan Mosambikin keskilämpötila voi nousta 2-2,5 astetta vuoteen 2050 mennessä. Tämä tarkoittaisi sitä, että sateiden vaihtelevuus lisääntyisi, tulvariski kasvaa ja maan keskiosassa kärsittäisiin pahemmista pyörremyrskyistä ja kuivuudesta. Ilmastonmuutos on uhka inhimilliselle kehitykselle, sillä luonnonkatastrofit tuhoavat kehityksen eteen tehtyjä ponnisteluja: istutettuja peltoja, rakennettuja kouluja, klinikoita ja taloja sekä parannettuja teitä.

Komitean vapaaehtoiset koulutetaan ja heidän tehtävänään on opastaa ja jakaa tietoa ihmisille sekä osallistua pelastustoimiin katastrofin aikana. Punainen Risti varoittaa luonnonkatastrofeista ja auttaa pelastamisessa Punainen Risti on perustanut erityisiä katastrofivalmiuskomiteoita, joiden tehtävänä on varoittaa ihmisiä tulvista ja pyörremyrskyistä, jakaa tietoa ja auttaa ihmisiä hätätilan aikana. Komitean jäsenet ovat vapaaehtoisia, jotka työskentelevät ilman palkkaa. Punainen Risti kouluttaa kaikki vapaaehtoiset, joita on jokaisessa komiteassa 10. Jokaisella komitean jäsenellä on esimerkiksi ensiaputaidot. Komitean vapaaehtoiset ovat tavallisia kyläläisiä, jotka toimivat omalla kotialueellaan. Jokaisella on oma tehtävä, esimerkiksi vastuu varoittamisesta tai vastuu ihmisten kuljetuksista. Vapaaehtoisilla on käytössään pakkaus, joka sisältää kaikenlaista tarpeellista hätätilanteen varalle. Pakkauksesta löytyy esimerkiksi radio, josta kuunnellaan uutisia ja säätiedotteita sekä köyttä, jolla voidaan vetää veden varaan joutunut turvaan. Siellä ovat myös pelastusliivit ja lyhty valoa varten. Pakkauksessa on myös eriväriset liput, joilla varoitetaan lähestyvästä pyörremyrskystä. Lipun väristä ihmiset tietävät, kuinka kauan aikaa pyörremyrskyn tuloon on. Punaisen lipun liehuessa salossa aikaa on enää 9 tuntia. Komitean jäsenet kiertävät kylissä kertomassa, miten tulvista ja pyörremyrskyistä varoitetaan ja miten ihmisten tulisi hätätilanteessa toimia. Tulvia varten on esimerkiksi suunniteltu valmiiksi reitit, joita pitkin alueelta pääsee poistumaan turvallisesti. Tulvien tai pyörremyrskyjen aikana Punainen Risti auttaa viranomaisia ihmisten pelastamisessa. Kotinsa jättämään joutuneille etsitään turvallinen paikka, jonne pystytetään telttoja. Ihmisille jaetaan myös tarvikkeita, kuten astioita puhtaan veden hakemista varten. Komiteoiden avulla on voitu säästää ihmishenkiä. Nyt ihmiset tietävät enemmän esimerkiksi tulvista ja niihin voidaan varautua ennalta. Teksti: Kirsi Koivuporras

Lukio > Kestävä kehitys > Kambodzha Minttu-Maaria Partanen Paalujen päälle nostetussa puisessa talossa Thor Soknan on synnyttänyt kaikki viisi lastaan. Hänellä oli apunaan perinteinen synnytysavustaja ja muutama vanha nainen naapurista. Thor Soknanin kanssa on hänen nuorin tyttärensä. Kambodzha seisoo tulvapaalujen päällä Kambodzhassa on kaksi vuodenaikaa. Toisen aikana touko lokakuussa sataa pahimmillaan aamusta iltaan, toisen aikana kärsitään kuivuudesta ja sietämättömästä kuumuudesta. Jossain määrin ihmiset ovat tottuneet tulviin. Ne ovat kuitenkin perheille suuri ongelma joka vuosi. Ei tarvita kuin hieman pahempi tulvakausi ja perheet ovat vaikeuksissa, Bou Seng Long kuvailee. Hän työskentelee Kratien alueella Kambodzhan Punaisen Ristin katastrofivalmiuden koordinaattorina. Tulva vaikeuttaa puhtaan veden saantia, sulkee koulut, sekä uhkaa satoja ja kotieläinten henkeä. Se katkaisee tiet moniin kyliin. Keski-Kambodzhassa sijaitseva Kratie on kahden tulvan välissä. Alueen toisella puolella tulvii Mekong ja toisella puolella kohoavat vuoret, Cheat Lorn on varautunut tulviin korottamalla talonsa pohjaa. Talon alla roikkuu vene tulvakausia varten. joiden sadevedet valuvat alueelle. Normaalisti tulvat tulevat eri aikoihin. Vuonna 2009 vedet tulivat yhtä aikaa. Tulva saartoi ihmiset koteihinsa ja rikkoi tulvavalleja. Minttu-Maaria Partanen

Lukio > Kestävä kehitys > Kambodzha Viime vuoden riisisatomme tuhoutui, sanoo 59-vuotias riisinviljelijä Cheat Lorn. Hän istuu paalutetun talonsa alla ja on huolestunut. Tämä vuosi näyttää perheen kannalta yhtä huonolta kuin edellinen. Cheat ei tiedä, mistä perhe saa tarpeeksi riisiä. Riisi on kambodzhalaisten ruokavalion tärkein osa. Ilman riisiä ei ole ruokaa. Meillä ei ole jäljellä jyviä, joita istuttaa täksi vuodeksi. Seuraavakin sato epäonnistuu, Cheat selittää. Hänellä on kotonaan ruokittavana viisi lasta. Jotta perheellä riittää täksi vuodeksi ruokaa, Cheat saattaa joutua myymään jonkun vesipuhveleistaan. Se taas vaikeuttaa seuraavien riisisatojen korjaamista, koska vesipuhveleita tarvitaan pellon muokkaamiseen. Jos Cheat joutuu myymään paljon omaisuuttaan saadakseen ruokaa, se voi sysätä perheen köyhyyden kierteeseen. Riisinviljely perustuu tulviin Kambodzhan ruuantuotanto on riippuvainen Mekongin vuosittaisista tulvista, jotka tuovat vettä ja lannoitteita riisipelloille. Tulvavettä tarvittaisiin kuitenkin vain muutamiksi päiviksi. Jos tulva jatkuu useita kuukausia, kuten viime vuonna, riisi- ja vihannessadot tuhoutuvat. Voimakkaat tulvavedet rikkovat myös padot ja maavallit, joiden on tarkoitus estää kasteluveden valuminen pois. Niinpä sadot tuhoutuvat myös kuivuuteen, kun kastelujärjestelmää ei ole. Viljelyni perustuu taivaaseen, Cheat Lorn selittää. Jos ei ole sadetta, ei ole vettä. Cheat pystyisi pelastamaan osan sadostaan, jos käytössä olisi vesipumppu. Pumppuun tarvittava polttoaine on kuitenkin niin kallista, ettei hänellä ole siihen varaa. Kyläläiset vetosivat Kambodzhan Punaiseen Ristiin saadakseen vesipumpun. Kratien paikallisosasto tarjosikin avustuksen bensan ostamista varten kuivimmille alueille, mutta kaikille viljelijöille vettä tai pumppuja ei riitä. Korotettuja taloja ja veneitä Kambodzhan Punaisen Ristin yksi päätehtävistä on auttaa kyläläisiä varautumaan tulva- ja kuivuuskausiin. Jokaisella piirillä on pienet ruoka- ja tarvikevarastot tulvan varalle. Työtä tehdään ympäri vuoden. Vesipuhvelit ovat perheiden tärkeintä omaisuutta. Kambodzhassa suurin osa riisipelloista muokataan puhvelien voimin. Ilmastonmuutos lisää luonnonkatastrofeja Kambodzhassa Ilmastonmuutoksen seuraukset näkyvät Kambodzhassa vielä dramaattisesti. Kaakkois-Aasian talous- ja ympäristöohjelman EEPSEA:n arvion mukaan Kambodzha kärsii tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen aiheuttamista ympäristökatastrofeista alueensa maista eniten. Kun sateet tulevat rajumpina ja kuivuuskaudet pahenevat, ihmisten kyky vastata ilmastonmuutoksen tuomiin äärioloihin on heikko. Äärimmäisessä köyhyydessä elävillä ei ole ruokavarastoja tai mahdollisuutta korjata talojaan kestäviksi. Kambodzhan Punaisen Ristin rooli kyläläisten katastrofivalmiuden parantamisessa kasvaa edelleen. Ilmastonmuutoksen takia tulvat ovat muuttuneet jo nyt vaikeammiksi ennustaa. Kambodzhan riisinviljely on rakennettu säännöllisten tulvien varaan. Viljelijät ovat suurissa vaikeuksissa, jos tulvat ja sateet muuttuvat epäsäännöllisiksi, katastrofivalmiuden koordinaattori Bou Seng Long huokaa. Teksti: Minttu-Maaria Partanen Minttu-Maaria Partanen

Lukio > Kestävä kehitys > Kambodzha Sadekautena Cheat Lornin perhe kerää vettä suuriin savisäiliöihin. Kuivana kautena talousvesi otetaan säiliöistä. Minttu-Maaria Partanen Kyläläiset selvittävät vapaaehtoisten avulla, minne ihmiset ja eläimet voidaan viedä tulvavedeltä turvaan. Tarjoamme tietoa ja rakennustarvikkeita talojen parantamiseksi ja veneiden kunnostamiseksi. Lisäksi neuvomme vapaaehtoisia ja kyläläisiä, mistä voi saada tietoa lähestyvästä tulvasta ja miten tuhoista pitää raportoida eteenpäin, koordinaattori Bou Seng Long kertoo. Tulvan aikana erityisesti terveyden rooli korostuu. Harva pääsee vessaan ja puhdasta juomavettä on vaikeampi löytää. Siksi kylässä täytyy olla suunnitelma, miten vedensaanti voidaan hoitaa, kun tulenteko ja veden keittäminen on hankalaa. Punaisen Ristin työn tulokset näkyvät Cheat Lornin talossa. Hän korotti maata talonsa alla, jotta tulvavesi ei yltäisi korkealle. Korotuksen ansiosta vesi ulottuu yleensä vain polviin asti, mikä mahdollistaa talon alla liikkumisen. Myös vessa on rakennettu korokkeelle. Cheat Lornin talon alla roikkuu kapea, puinen vene. Vaikka alkuvuodesta vettä ei näy missään, tulvakuukausina heinä-elokuussa vene on ainoa tapa päästä liikkumaan. Hän tietää myös, mihin kaksi lehmää ja kolme vesipuhvelia pitää viedä turvaan. Teksti: Minttu-Maaria Partanen

Lukio > Kestävä kehitys > Tehtävät Tehtävät: Kirjaa ylös luonnon ja ihmisten vuorovaikutukseen liittyviä tekijöitä: miten luonnonkatastrofit vaikuttavat ihmisten elämään Mosambikissa ja Kambodzhassa? Millaisia mahdollisuuksia ihmisillä on tasapainoilla luonnon voimien kanssa ja varautua luonnonkatastrofeihin? Listaa tekijöitä, joita mielestäsi mosambikilaisten ja kambodzhalaisten tulisi saada saavuttaakseen riittävän toimeentulon ja yltääkseen hyvään elämään? Pohdi millaisia ristiriitoja hyvän elämän tavoittelun, kehityksen ja maapallon kestokyvyn välillä on? Miten köyhyyttä voisi mielestäsi poistaa kestävällä tavalla?