TARJOLLA TARKOITUS ELÄMÄLLE

TARJOLLA TARKOITUS ELÄMÄLLE Tutkimus Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakonia- ja nuorisotyöntekijöiden tietämyksestä työpaikkansa osuudesta Kokkolan ehkäisevässä huumetyössä. Klaus Myllymäki Taru Myllymäki Opinnäytetyö Syksy 2001 Diakonia-ammattikorkeakoulu Pieksämäen yksikkö

HUOMAUTUSSIVU: LIITE 3 Huumausainerikosten määrän kehitys koko maassa LIITE 4 Huumausainerikollisten ikäjakaumia LIITE 5 Katsaus huumausainerikosten kehitykseen Kokkolan lähistöllä LIITE 6 Lupa tutkimukselle LIITE 7 Kyselylomake Kokkolan suomalaisen seurakunnan työntekijöille puuttuvat verkkojulkaisusta.

OPINNÄYTETYÖN TIIVISTELMÄ DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULU/PIEKSÄMÄEN YKSIKKÖ Klaus Myllymäki & Taru Myllymäki Tarjolla tarkoitus elämälle tutkimus Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakonia ja nuorisotyöntekijöiden tietämyksestä työpaikkansa osuudesta Kokkolan ehkäisevässä huumetyössä Pieksämäki 2001 60 sivua, 7 liitettä Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakonia- ja nuorisotyöntekijöiden näkemyksiä omasta osuudestaan Kokkolan ehkäisevässä huumetyössä. Tutkimusta syvennettiin keräten tietoa myös siitä, mitä muut Kokkolassa ehkäisevää työtä tekevät tahot toivoivat seurakunnalta huumetyön kentälle. Tutkimus oli kvalitatiivinen ja se jaettiin kahteen osioon, jotka toteutettiin vuoden 2001 kesän ja alkusyksyn aikana. Ensimmäinen osio muodostui Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakoniatyöntekijöille sekä nuorisotyönohjaajille suunnatusta avoimesta kyselylomakkeesta ja sen vastausten tulkinnasta. Otos oli 11 työntekijän joukko. Tutkimuksen toinen osio käsitteli kuudelle Kokkolan huumealan asiantuntijalle tehtyjen teemahaastattelujen sisältämää informaatiota Kokkolan huumetilanteesta sekä näiden tahojen yhteistyötoiveita Kokkolan suomalaiselle seurakunnalle. Tutkimustuloksissa korostuvat sekä kysymyslomakkeiden että haastatteluiden perusteella seurakunnan- ja kunnallisten työntekijöiden huoli vanhemmuudesta. Myös kirkon rooli vaihtoehdon tarjoajana huumeille nousi esille. Ehkäisevässä huumetyössä vanhemmuuden tukeminen ja sitä kautta huoli nuoren hyvinvoinnista nousevat avainasemaan. Tulokset osoittivat verkostoitumisen tärkeyden ja sen, että seurakunnalta toivottiin niin sosiaalista kuin hengellistä vastuuta ehkäisevän huumetyön kentälle. Tutkittava aihe oli varsin laaja eikä tarkkaa tietoa tai aiempia tutkimustuloksia aiheesta vielä ole. Toivomme kartoittamamme alueen luovan pohjaa tuleville tutkimuksille ja uskomme työn nostavan esille uusia kehityshaasteita. Tutkimus on ajankohtainen ja vastaa tämän päivän päihdeongelmaan. Asiasanat: huumeet, ehkäisevä työ, seurakunta Säilytyspaikka: Diakonia ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikön kirjasto

ABSTRACT DIACONIA POLYTECHNIC PIEKSÄMÄKI TRAINING UNIT Klaus Myllymäki & Taru Myllymäki Offering a Purpose to Life. A Case Study of Kokkola s Finnish Congrecation s Diaconia and Youth Workers Knowledge of the Role Their Employment Has in the Preventive Work with Narcotics in Kokkola. Pieksämäki 2001 60 pages, 7 appendices The purpose of this study was to investigate the role that diaconia and youth work of the Finnish congregation of Kokkola has in the preventive work with narcotics in Kokkola and also what is their knowledge of it. The study was deepened by collecting information from other parties that do preventive work in Kokkola, asking them what they expected from the congregation. The method of study was qualitative and it was carried out mostly during the summer and early autumn 2001. The study consisted of open questions which were sent to congregation s diaconia workers and youth workers, and of thematic interviews which were directed at other experts who do narcotic work in Kokkola. Thus, the sample of congregation was a total of 11 employees, and the sample of experts six. Questionnaires and interviews revealed that anxiety about the role of the parenthood is massive. Teenagers' well-being was raised to key position in work against narcotics. Also churches possibility to offer an alternative to narcotics turned out to be important. The results of the study also showed that a network system is important, and other people working with narcotics abusers hoped for both social and spiritual responsibility from congregation in the field of preventive work with narcotics. The study is current and practical and it also corresponds with today's intoxicant problem. The subject is, however, quite broad, and precise facts from earlier research results do not exist. We believe that this work creates new development challenges, and also, more research. Key words: narcotics, preventive work, congregation Deposited: Diaconia Polytechnic / The library of the unit of Pieksämäki

1 AIHEESTAMME - - kaikki on minulle luvallista mutta kaikki ei ole hyödyksi. Kaikki on minulle luvallista mutta en saa antaa minkään hallita itseäni. [1 Kor. 6: 12] Jo Apostoli Paavali (n. 7 65 jkr.) puhui itsensä hallitsemisesta. Päihteitähän oli olemassa jo tuolloin. Raamatusta löytyy ohjeita sovellettavaksi tämän päivän kristillisille kirkoille myös päihde- ja erityisesti huumetyön kentälle. Elämme ajassa, jossa arvot ovat muuttuneet niin perheissä kuin koko yhteiskunnassa. Tämänkaltainen muutos on aiheuttanut sen, että lasten kasvatus on hiljalleen siirtynyt vanhemmilta yhteiskunnalle, eikä seurakunta ole jäänyt tässä osattomaksi. Onko seurakunnan rooli kasvanut? Pystyykö seurakunta vastaamaan ajan haasteisiin ja vaikeisiin ongelmiin? Näiden mietteiden innoittamana muovasimme tutkimuksemme perusidean. Halusimme kartoittaa oman kotiseurakuntamme Kokkolan diakonia- ja nuorisotyönkijöiden osuutta ja heidän näkemyksiään Kokkolassa tehtävästä ehkäisevästä huumetyöstä. Tutkimuksemme kannalta nousi tärkeäksi myös haastatella Kokkolan alueen huumealan muita asiantuntijoita. Ajatuksemme oli hankkia tietoa kaupunkimme tämänhetkisestä huumetilanteesta ja ehkäisevän työn laajuudesta sekä toisaalta seurakunnalle siinä jäävästä sektorista. Kirkko on mukana ihmisen koko elämänkaaressa. Spesifioitu ehkäisevä huumetyö ei ole ainoa oikea tapa vastata huumeongelmaan. On oltava laajakatseinen. Kokkolan suomalainen seurakunta itse painottaa hyvin tehtyyn perhe- ja lapsityöhön sekä nuoriso- ja rippikoulutyöhön. Huumeita käyttävä ihminen etsii päihteistä tarkoitusta elämälleen. Kirkko tavoittaa kerhojen ja rippikoulujen kautta lähes kaikki lapset sekä nuoret ja näin sillä on tärkeä asema heidän kehityksessään. Kirkko voi tarjota vaihtoehdon huumeille, uuden tarkoituksen elämälle.

Kokkolassa huumeongelma on pahentunut viime vuosikymmenen ajan ja huumausainerikosten määrä on tämän myötä noussut. Ovatko seurakunnan eri työmuodot onnistuneet taistelussa huumeongelmaa vastaan? Tutkimus kartoittaa seurakunnan jo olemassa olevan työpanoksen merkitystä Kokkolan ehkäisevässä huumetyössä sekä muiden ehkäisevää huumetyötä tekevien tahojen toiveita seurakunnalle.

2 TUTKIMUKSEN SANASTOA 2.1 Ehkäisevä työ Primaariehkäisyllä tarkoitetaan ennen terveysongelmaa tehtävää interventiota (väliintuloa). Terveysongelmaa ympäröivästä kausaalisuhteiden verkostosta pyritään poistamaan ongelmia aiheuttavat yhteydet. Ihmisiä motivoidaan muuttamaan elämäänsä toivottuun suuntaan. Kasvatuksella ja informaatiolla on tämänkaltaisessa prosessissa tärkeä asema. Elämänasenne ja sosiaaliset taidot ovat tärkeitä ominaisuuksia, kun ihminen joutuu päättämään esimerkiksi suhtautumisestaan laittomiin päihteisiin. Ehkäisevän työn tulisi olla monien eri ihmisten yhteistyötä: sosiaalisten taitojen opettaminen nuorille ei ole terveyspalvelujärjestelmän tai alkoholi- ja huumeasiantuntijoiden tehtävä, vaan vanhempien ja esimerkiksi opettajien tulisi kantaa siitä vastuu. (Ehkäisevän päihdetyön käsikirja 1999, 39-40.) Sekundaariehkäisyllä tarkoitetaan varhaista puuttumista mahdolliseen terveysongelman tai mahdollisesti kehittyvään sairauteen. Tällainen ehkäisevä työ lisää yleensä hoito- ja tukipalvelujen kysyntää sosiaali- ja terveysalalla. Tertiaariehkäisyllä taas tarkoitetaan ongelman uusiutumisen ehkäisemistä tai sairauden tai käyttäytymishäiriöin oireiden rajoittamista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tällainen ehkäisevä työ tapahtuu useimmiten hoitopalvelujen piirissä. (Ehkäisevän päihdetyön käsikirja 1999, 39-40.) Ehkäisevän työn tekijöillä oletetaan usein olevan hallussaan miltei kaikki mahdollinen alan tieto. Lisäksi työntekijöiden odotetaan kykenevän työskentelemään ja ajattelemaan eri tasoilla ja voivan tehdä ehkäisevää työtä hyvin erilaisissa olosuhteissa. Ehkäisevä päihdetyö kohdistuu ryhmiin, jotka määritellään yleensä riskianalyysin avulla. (Ehkäisevän päihdetyön käsikirja 1999, 44.) Inkinen, Partanen ja Sutinen (2000, 102-103) toteavat kirjassaan, että terveyden edistämisessä ja ennalta ehkäisevässä päihdetyössä on tärkeä ottaa huomioon sekä kyvyt yksilölliseen elämänhallintaan että terveyskäyttäytymisen muotoutuminen sosiaalisen vuorovaiku-

tuksen tuloksena. Pelkkä tieto terveellisistä elämäntavoista ei vielä ole riittävä edellytys terveyttä edistävään käyttäytymiseen. Tiedon lisäksi tarvitaan terveyden arvostamista ja kykyä toimia tavalla, joka edistää ja ylläpitää terveyttä. Tarvitaan sekä yksilöllisiä kognitiivisia taitoja että sosiaalisia taitoja toimia oman terveyden pitämiseksi. Terveys tai terveysriskit määrittyvät eri tavalla erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Jos tarkastellaan elämän hallintateorioiden kolmea elementtiä, sisäistä ja ulkoista elämänhallintaa sekä sattumaa, vahva usko mahdollisuuksiin hallita omaa terveyttä liittyy tutkimusten mukaan parempiin tuloksiin terveyden kannalta. Ehkäisevä päihdetyö on ennenkaikkea pitkäjänteistä ja monialaista, tavoitteellista yhteistyötä. Työlle yhteisesti asetettujen tavoitteiden saavuttaminen onnistuu vasta sitten, kun yhteiseen toimintaan saadaan sitoutettua mahdollisimman moni taho. Nuorten ennalta ehkäisevässä päihdetyössä keskeisiä tahoja ovat nuorten ja heidän vanhempiensa sekä muiden läheisten lisäksi mm. koulu, nuorisotoimi, taloyhtiöt, vähittäismyyjien edustajat, urheiluseurat ja erilaiset paikalliset järjestöt, liike - elämä ja teollisuus sekä erilaiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Aikuisiin kohdistuvassa ennalta ehkäisevässä päihdetyössä on tärkeä ottaa mukaan mm. työpaikat ja harrastetoiminta.( Inkinen ym. 2000, 103.) Voidaan siis todeta, että myös ehkäisevä huumetyö on loogista jakaa primaaritason ennalta ehkäisevään työhön, sekundaaritason huumeiden käytön haittoja ehkäisevään työhön sekä tertiaaritason huumausaineiden käytön aiheuttamia haittoja korjaavaan ja kuntouttavaan tai kärsimyksiä lievittävään työhön. Koko väestöön kohdistuvalla ennalta ehkäisevällä huumetyöllä pyritään ehkäisemään huumeiden käyttöä ja vähentämään niiden kokonaiskulutusta. Ennalta ehkäisevää huumetyötä voitaisiin lähteä kehittämään jo tertiaarivaiheessa olevan asiakkaan hoitoprosessin kautta. Olisi tärkeää selvittää, mitä polkuja pitkin ihminen on huumeongelmassaan tertiaarivaiheeseen joutunut. Tätä kautta ehkäisevää työtä tekevät ammattilaiset saisivat tietoa niistä elämäntilanteista ja alkupisteistä, joiden kautta ihminen ajautuu huumeiden käyttöön. Saamalla selville lähtökohdat, on helpompi aloittaa ehkäisevä työ jo ennen kuin asiakas on konfliktitilanteessa.

2.2 Diakonia Jo Kansanaho ja Hissa (1979, 13) totesivat, että diakonia oli alun perin köyhien auttamista. Ahonen (1991, 36) lisää osuvasti, että diakonia oli enemmän kuin vain sosiaalisen hädän poistamista. Toiminta oli sidoksissa kristinuskon perusasioihin, erityisesti Kristuksen sovitustyöhön. Vastuu diakoniasta kuului koko seurakunnalle. Diakonia oli kristittyjen tapa elää. Diakonia tarkoittaa kirkon tehtävää. Kirkon sisäinen diakonia (LIITE 1) toimii lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi. Kristillisellä diakonialla tarkoitetaan Raamatun Uuden Testamentin rakkaudenkäskyyn perustuvaa palvelutoimintaa kaikkien hädässä olevien auttamiseksi, mutta erityisesti niiden, jotka ovat vaikeimmassa asemassa yhteiskunnassa. Apu on luonteeltaan kokonaisvaltaista. Diakonia herättää yhteiskunnallista ja kansainvälistä vastuuta. Se pyrkii edistämään oikeudenmukaisuutta ja ympäristön ja luomakunnan eheyttä, muuttamaan asenteita ja toimimaan ihmisarvoisen elämän ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi. (WSOY CD-Facta 98 elektroninen tietosanakirja.) Diakoniatyö on työtä, jota tehdään siellä missä muut eivät työskentele. Tämän kaltainen palvelutoiminta luo helposti perustan ehkäisevällä huumetyölle. Voidaan ajatella, että huumeongelmista kärsivät ihmiset ovat juuri eräitä vaikeimmassa yhteiskunnallisessa tilanteessa olevia. Kirkon diakoniatyöllä on perustellut edellytykset toimia onnistuneesti huumeongelmaa vastaan. Lähimmäisenrakkaus diakonian muodossa kumpuaa puhtaasti halusta auttaa syrjäytyneitä ihmisiä ympärillämme. 2.3 Kirkon nuorisotyö Kirkon nuorisotyö on seurakuntien järjestämää nuorisotoimintaa (LIITE 2). Sitä tukevat kirkon elimet sekä kristilliset järjestöt ja herätysliikkeet. Viime mainituilla on luonnollisesti lisäksi hoidettavanaan myös omia itsenäisiä nuorisotyön tehtäviä. (Mikkola 1987, 49.)

Seurakuntien nuorisotyöllä tarkoitetaan seurakunnan nuorten kanssa ja nuorten hyväksi järjestettyä toimintaa ja tämän toiminnan edellytysten luomista. Laajasti ymmärrettynä Nuorisotyön piiriin kuuluvat kaikki varhaisnuorista nuoriin aikuisiin (7-24-vuotiaat); suppeasti ymmärrettynä vain 15 18-vuotiaat. (Mikkola 1987, 49.) Mikkolan (1987, 49) mukaan kirkon nuorisotyön omaleimaisuus ilmenee varsinaisesti sen tehtävästä. Tärkein tehtävä on auttaa nuorta uskoman kolmiyhteiseen Jumalaan, joka on ilmoittanut itsensä erityisesti Jeesuksessa Kristuksessa, ja jäsentämään tämä usko omaan elämänkokonaisuuteensa niin, että hän voi elämässään kokea Jumalan läheisyyttä sekä sitoutua ja osallistua Jumalan tahdon toteuttamiseen. Kirkon nuorisotyö ei ole muista eristyvää, vaikka se on omaleimaista. Se on avointa ja yhteistyöhakuista kaikkien niiden kanssa, jotka pyrkivät edistämään inhimillisyyttä ja ihmisyyden toteutumista. (Mikkola 1987, 49.) 2.4 Hengellisyys Keating (1999, 238) määrittelee hengellisyyden eli spiritualiteetin olevan uskonelämä sisäisenä antautumisena Jumalalle kaiken motivaation ja käyttäytymisen läpi tunkevalla tavalla; rukoileva ja toimiva elämä Pyhän Hengen innoittamalla tavalla. Hengellisyys ei rajoitu hartauden harjoittamiseen, riitteihin tai muihin erityisiin hurskauden tai lähimmäisen palvelemisen muotoihin, vaan se on katalysaattori, joka yhdentää, yhdistää ja ohjaa kaikkea toimintaa. Hengellisyyden merkitys nousee arvoonsa kirkon työssä. Kirkon status ja omaleimaisuus perustuu nimenomaan sen mahdollisuuteen tarjota hädässä olevalle hengellisyyden kautta apu ja eheämpi elämä. Luultavimmin spiritualiteetti on olennainen osa tutkimustamme. Kirkko tavoittaa valtavan määrän nuorisosta sekä sillä on myös tarjottavanaan vaihtoehto huumeille. Hengellisyyden voimavaran hyötykäyttö juuri tässä tarkoituksessa olisikin ainutlaatuinen mahdollisuus kirkolle.

3 ALUSTUS TYÖLLE Usein ihmiset joutuvat tekemisiin huumeiden tai huumeiden käyttäjien kanssa, vaikka he eivät itse koskaan hankkisi tai käyttäisi huumeita. Suurella osalla ihmisistä on lääkekaapissaan aineita, joita voidaan käyttää huumeena. Raja huumeiden ja niiden käytön kohtaamiseen onkin hiuksenhieno juuri sen vuoksi. Silloin, kun elämä tuntuu tavallista rankemmalta, moni siirtyy ylilääkitsemiseen, joka täyttää jo huumeiden käytön tunnusmerkit. (Kontula, Koskela 1992, 47.) Varsin monille ihmisille on joskus tarjottu huumausaineita joko ilmaiseksi tai ostettavaksi. llmaiseksi huumeita on tarjottu miehistä 11 prosentille ja naisista 8 prosentille. Ostettavaksi huumeita on tarjottu miehistä 12 prosentille ja naisista 6 prosentille. Alle 35-vuotiaat kertovat olleensa vanhempiin ikäryhmiin verrattuna selvästi useammin tällaisen tarjonnan kohteena. On kuitenkin huomioitava myös unohtamisen mahdollisuus, sillä mahdollisesta tarjonnasta voi vanhemmissa ikäryhmissä olla jo useampia vuosikymmeniä aikaa.(kontula ym. 1992, 47.) Huumeiden tarjonta on kohdentunut selvästi laajamittaisempana ihmisille, jotka aloittavat muita nuorempana päihteiden käytön. Yli 40 prosentille alle 15-vuotiaana itsensä humalaan juoneista ihmisistä on joskus tarjottu huumeita. Yli 20 vuotiaana ensihumalan kokeneista taas vain noin neljälle prosentille on joskus tarjottu jotain huumetta. (Kontula ym. 1992, 47.) 3.1 Huumeet Huumeet eli narkoottiset aineet ovat keskushermostoon vaikuttavia aineita, jotka yleensä aiheuttavat ensin hyvänolontunnetta, virkistävät tai kiihottavat tai synnyttävät aistiharhoja eli hallusinaatioita, mutta myöhemmin tajunnan häiriöitä, päänsärkyä ja pahoinvointia. Pian elimistön huumeiden sietokyky kasvaa, niin että tarvitaan yhä suurempia annoksia saman

vaikutuksen aikaansaamiseen, ja käyttäjä tulee niin riippuvaiseksi huumeesta, että käytön lopettaminen aiheuttaa vakavia vieroitus- eli abstinenssioireita. Sietoa sanotaan toleranssiksi ja riippuvuutta addiktioksi. On hyvin vaikeaa vapautua siitä tunteesta, ettei tule toimeen ilman huumetta. Jatkuva huumausaineiden käyttö aiheuttaakin pysyviä terveyden häiriöitä ja sosiaalisia ongelmia. (WSOY CD-Facta 98 elektroninen tietosanakirja, 1998.) 3.1.1 Huumausaineiden jaottelu Tietokirjallisuudessa (WSOY CD-Facta 98 elektroninen tietosanakirja, 1998) huumeet jaetaan käytön mukaan esimerkiksi seuraaviin ryhmiin (suluissa joitakin esimerkkejä): kannabistuotteet (hasis, marihuana), keskushermostoa lamaavat lääkkeet (unilääkkeet, rauhoittavat lääkkeet, särkylääkkeet), keskushermostoa kiihottavat aineet (amfetamiini), tekniset liuottimet (tinneri), hallusinogeenit eli aistiharhoja aiheuttavat aineet (LSD, meskaliini), opiaatit (oopiumi, morfiini, heroiini) ja kokaiini. 3.1.2 Miksi huumeita käytetään? Nuoret ryhtyvät kokeilemaan huumeita osaksi sosiaalisen tilanteensa mukaisesti. Imppaus on selvästi yleisintä työväestön lapsilla. Siihen turvautuvat useimmin kavereihinsa nähden useassakin suhteessa huono-osaiset nuoret. Hasiksen polttaminen taas on yleisintä ylemmässä keskiluokassa. Hasis onkin mielletty ainakin tietyssä määrin hyväosaisten huumeeksi. Maanviljelijöiden lapset taas poikkeavat muista sosiaaliryhmistä selvästi siinä, että he eivät yleensä kokeile ja käytä mitään huumeita. Myös muiden päihteiden käyttö on ollut maanviljelijöiden lapsilla selvästi muita sosiaaliryhmiä harvinaisempaa. Pillerikokeilut ovat olleet yleisimpiä alempaan keskiluokkaan ja työväestöön kuuluvilla tytöillä. (Kontula ym. 1992, 32.)

Tänä päivänä huumeet eivät enää ole vain tietyn yhteiskuntaluokan ongelma. On mielenkiintoista huomata kuinka päihdepolitiikkakin on muuttunut radikaalisti alle 10 vuodessa. Valitettavasti asenneilmapiiri on etenkin nuorten keskuudessa muuttunut suhteessa huumeisiin ja varsinkin kannabistuotteisiin. Näiden arvojen ja eettisten käsitysten muuttuminen asettaakin haasteita huumetyötä tekeville. Ehkäisevässä huumetyössä on tärkeää muistaa myös tupakkaterveyskasvatus, sillä huumeiden kokeilu ja käyttö on Suomessa lähes poikkeuksetta osa muiden päihteiden sekakäytöstä ja on erityisen tiiviissä yhteydessä nuorten tupakointitapoihin. (Kontula ym. 1992, 161.) Huumeiden kokeilu on nuorilla selvästi osa laajemmasta päihdekysymyksestä ja eri aineet ovat eri tavoin sosiaalisesti valikoivia. Kaikki nuoret huumeiden kokeilijat tai käyttäjät ovat päihteiden sekakäyttäjiä. Hasiksen kokeiluille tupakointi on tavallaan välttämätön edellytys, sillä tupakointi opettaa hasiksen polttamisessa tarvittavan tekniikan. Alkoholi taas on selvästi yhteydessä lääkkeiden (pillereiden, tabujen) päihdekäytön kanssa. Pillereillä halutaan täydentää alkoholin vaikutuksia ja tuoda sille vaihtelua. (Kontula ym. 1992, 32.) 3.2 Huumetyö Kun pohdimme käsitettä huumetyö, voimme huomata, että se on monisäikeinen sektori. Yleisesti huuumetyötä tekevät kunnat, viranomaiset (sosiaaliviranomaiset, poliisit, terveysviranomaiset), päihdealan ammattilaiset, vapaaehtoistyöntekijät, seurakunnat ja monet muut yhteisöt ja projektityöntekijät. Näiden kaltaisissa töissä ollaan tavalla tai toisella tekemisissä huumeisiin liittyvissä asioissa. Päihdetapauslaskennan perusteella lääkkeiden päihdekäyttäjiä ja huumeiden käyttäjiä liikkuu sosiaali- ja terveydenhuollon hyvin erilaisissa palvelupisteissä. Lääkkeiden käyttäjiä tavataan melkein yhtä usein sosiaalitoimistoissa, A-klinikoilla, kuntoutuslaitoksissa, palveluasumisyksiköissä ja psykiatristen sairaaloiden vuodeosastoilla. Lääkkeiden päihde-

käyttäjiä tavataan hieman tätä suppeammin lähes kaikissa muissakin toimintayksikoissä. (Kontula ym. 1992, 100.) 3.2.1 Huumealan avohoitopalveluja Nuorisoasemat ovat alle 25-vuotiaille tarkoitettu avohoitopalvelu, jonne nuoret voivat hakeutua päihteiden käytön, mielenterveysongelmien tai muiden nuoren kasvuun ja elämäntilanteeseen liittyvien kriisien vuoksi. Nuorisoasemien palvelut perustuvat vapaaehtoisuuteen ja ne ovat maksuttomia. Nuorisoasemien palvelut voivat olla yksilöille, perheille tai ryhmille suunnattua toimintaa tai terapiaa. (Inkinen ym. 2000, 89.) A-klinikat taas ovat kunnan tai kuntainliiton ylläpitämiä tai ostopalvelusopimuksella ostettuja avohoitopalveluja, jotka ovat asiakkaille maksuttomia (Inkinen ym. 2000, 88). Joillekin paikkakunnille on myös perustettu erityisesti nuorille tarkoitettuja hoitopalveluita, joiden toimintamuotoja ovat mm. hoidon tarpeen arviointi ja hoitoon ohjaus, laajennetut päivystyspalvelut tai ns. etsivä työ, jolla pyritään madaltamaan kynnystä hakeutua hoitoon. Etsivässä työssä työntekijä itse hakeutuu sinne, missä asiakkaat liikkuvat. Tämänkaltaisia palveluita ovat mm. Helsingin Diakonissalaitoksen Kurvin huumepoliklinikka, Espoon kaupungin Pappilantien päihdepysäkki, Tampereen kaupungin huumepysäkki, Oulun kaupungin nuorten päihde- ja huumeasema ja Kuopion kaupungin ja Nuorten Palvelun ylläpitämä päihde- ja huumepysäkki. (Inkinen ym. 2000, 89.) Terveyskeskusten neuvolatoiminnassa, koulu-, opiskelija- ja työterveyshuollossa, väestön muiden terveystarkastusten sekä tavanomaisen vastaanottotoiminnan yhteydessä annetaan päihteiden ongelmakäyttöön liittyvää ohjausta, neuvontaa ja terveyskasvatusta. Päihteiden käyttöön liittyvien myrkytystilojen, sairauksien ja vammojen hoito kuuluu ensisijaisesti terveyskeskuksille. Varsin monissa terveyskeskuksissa on myös ongelmakäyttäjälle järjestetty mahdollisuudet katkaisuhoitoon. (Päihdehuollon erityispalvelut 1993, 5-6.)

Kekki (1998, 53) tuo selvityksessään huumetyön kentälle myöskin seurakunnat. Hänen mukaansa seurakunnat harjoittavat laaja alaista ennalta ehkäisevää päihdetyötä sekä korjaavaa työtä päihdeongelmaisten parissa. Useassa kunnassa seurakunnat ovat mukana järjestämässä nuorten viikonloppupartiointia sekä ylläpitävät keskustelu- ja selviämispaikkoja. Kekki toteaa, että seurakunnan työn tavoitteena on auttaa nuorta tunnistamaan tilanteensa ja ryhtymään toimimaan tilanteensa parantamiseksi sekä markkinoida päihteetöntä elämäntapaa. 3.2.2 Kun huumeongelma vaatii viranomaisten mukaantuloa Lievemmissä päihdeongelmissa ei tarvitse turvautua viranomaisten apuun. Läheisten tuella ongelmiin joutunut usein kykenee selviytymään ongelmistaan itse. Viranomaisten lisäksi myös monet järjestöt ja seurakunnat järjestävät toimintaa päihteiden ongelmakäyttäjien ja heidän läheistensä tukemiseksi ja auttamiseksi. (Päihdehuollon erityispalvelut 1993, 1-2.) Jos ongelmat ovat sellaisia, että viranomaisten apua tarvitaan, on ensisijainen vaihtoehto turvautuminen sosiaalihuollon ja terveydenhuollon yleisiin peruspalveluihin. Esimerkiksi sosiaalitoimisto, kotipalvelu, perheneuvonta, työterveydenhuolto, kouluterveydenhuolto, äitiys- ja lastenneuvola ja terveyskeskuksen vastaanottotoiminta antavat asiakkailleen ja potilailleen apua, tukea ja palveluita myös heidän päihdeongelmiinsa liittyen. (Päihdehuollon erityispalvelut 1993, 1-2.) Laajasti ymmärrettynä päihdehuoltoa tietysti toteutetaan esimerkiksi myös asuntoviranomaisten, työvoimaviranomaisten, koulutoimen, nuorisotoimen, poliisin ja raittiustoimen keinoin ja näiden viranomaisten vastuulla. (Päihdehuollon erityispalvelut 1993, 1-2.)

3.2.3 Huumeet ovat yhteinen huolenaihe Päihdehuollon erityispalvelut oppaassa (1993, 3-4) puhutaan siitä kuinka sosiaali- ja terveydenhuollon kannalta päihteiden - niin alkoholin kuin myös huumausaineiden, lääkkeiden tai liuottimien - käyttö on ongelmakäyttöä, jos aineen päihtymystarkoituksessa tapahtuvaan käyttöön liittyy sosiaalisia, fyysisiä tai psyykkisiä haittoja. Tällöin huomioidaan sekä käyttäjälle itselleen että hänen läheisilleen, kuten perheenjäsenille tai muutoin läheisessä vuorovaikutuksessa oleville, aiheutuvat haittavaikutukset. Päihteiden ongelmakäyttöön liittyy erittäin monia terveydellisiä ja sosiaalisia riskejä. Siksi myös ongelmakäyttäjän sekä hänen läheistensä tarpeet palveluiden kannalta voivat olla varsin moninaiset. Ongelmia esiintyy erityisesti fyysisen ja psyykkisen terveyden alueella sekä sosiaalisissa suhteissa ja usein myös toimeentuloon, asumiseen ja työhön liittyvissä kysymyksissä. Puhutaankin ongelmakäyttäjien kokonaiskuntoutuksesta, jolla korostetaan erilaisten ongelmien huomioon ottamista järjestettäessä päihdehuollon antamaa apua, tukea ja hoitoa. Erilaisten palveluiden käyttö ja erilaisten ongelmien huomioon ottaminen korostaa myös päihdehuoltoasetuksessa (653/86) säädetyn asiakkaan kuntoutussuunnitelman tarvetta. Kuntoutussuunnitelma laaditaan yhteistyössä asiakkaan kanssa. (Päihdehuollon erityispalvelut 1993, 3-4.) Päihdehuoltolain 8. pykälässä säädetään: Päihdehuollon palvelut on järjestettävä siten, että niiden piiriin voidaan hakeutua oma-aloitteisesti ja niin, että asiakkaan itsenäistä suoriutumista tuetaan. Hoidon on perustuttava luottamuksellisuuteen. Toiminnassa on otettava ensisijaisesti huomioon päihteiden ongelmakäyttäjän ja hänen läheistensä etu. (Päihdehuollon erityispalvelut 1993, Päihdehuoltolain 8 mukaan) Voimme huomata, että päihdehuollossa on kunnioitettava samoja palvelevuuden periaatteita kuin muussakin sosiaali- ja terveydenhuollossa. Päihdehuoltolaissa on erikseen muistutettu sosiaalihuollon yleisten salassapitomääräysten noudattamisesta myös päihdehuollon osalta. (Päihdehuollon erityispalvelut 1993, 3-4.)

Valtioneuvoston huumausainepoliittisessa periaatepäätöksessä tarkastellaan huumeiden käytön ennaltaehkäisyä ja haittojen vähentämistä osana pohjoismaista hyvinvointipolitiikkaa. Siinä tarkastellaan sekä huumausaineiden kysynnän vähentämistä että tarjonnan vähentämistä. Periaatepäätöksessä käsitellään sekä ennaltaehkäisyä että varhaista puuttumista, käyttäjien ja heidän läheistensä hoitoa ja tukemista sekä valvontatoimenpiteitä. Huumausaineiden kysyntää pyritään vähentämään yleisen hyvinvointipolitiikan ja huumevalistuksen avulla sekä puuttumalla huumeisiin liittyvään toimintaan mahdollisimman varhain. Huumausaineiden leviämistä ja käyttöä pyritään ehkäisemään hyvinvointipolitiikan keinoin muun muassa vaikuttamalla väestön elinolosuhteisiin. Huumevalistuksesta nostetaan esille tarve arvioida päihdekasvatusohjelmien käyttöä kouluissa ja painotetaan koulun roolin kehittämistä ennalta ehkäisevässä työssä mm. siten, että päihdekysymykset sisällytetään opetussuunnitelmiin ja oppiaineisiin. Lisäksi periaatepäätöksessä nostetaan esille telemaattisten menetelmien kehittäminen huumevalistuksessa. Huumausaineiden tarjonnan rajoittamisessa painotetaan sekä kansallisen että kansainvälisen valvonnan kehittämistä. (Inkinen ym. 2000, 103.)

4 HUUMAUSAINETILANTEEN VAIHEITA SUOMESSA 4.1 Huumausainetilanteen historiaa Lasten ja nuorten tupakointi ja päihteiden käyttö ovat olleet ongelmia aikuisten mielestä niin kauan kuin näitä aineita Suomessa on käytetty. Historiallisesti katsoen on korostunut moraalinen ja kasvatuksellinen huoli lasten tulevaisuudesta ja tässä kehityksessä on paljon puhuttu hyvistä tavoista. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä juoppous nousi suureksi sosiaaliseksi ongelmaksi. 1970-luvulta alkaen nämä kysymykset ovat alkaneet kuitenkin jäsentyä uudesta näkökulmasta. Aluksi puhuttiin ehkäisevästä terveystyöstä ja 1990-luvulla yhä useammin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. (Rimpelä, Luopa, Jokela 1997, 7.) Koko maan tasolla on seurattu nuorten terveyden ja terveystottumusten kehitystä vuodesta 1977 alkaen. Nuorten terveystapatutkimuksissa on joka toinen vuosi postitettu kyselylomake koko maan 12-18 -vuotiaita edustavalle näytteelle. 1970-luvulla nuorten tupakointi ja alkoholin käyttö vähenivät ja 1980-luvun alussa tilanne vaikutti varsin myönteiseltä. Huumekokeilutkin olivat harvinaisia. 1980-luvulla kehitys kuitenkin kääntyi kielteisemmäksi. Tupakointi ja erityisesti humalajuominen lisääntyivät. Vuosikymmenen puolivälistä alkaen myös huumekokeiluja mittaavat indikaattorit alkoivat osoittaa käytön kasvua. (Rimpelä ym. 1997, 7.) Huumausaineiden kokeilu, käyttö ja haitat ovat siis lisääntyneet 1990-luvulla koko maassa (LIITE 3), mutta erityisesti Etelä-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla. Etenkin nuorten ja nuorten aikuisten huumausaineiden kokeilu ja käyttö ovat väestökyselyjen mukaan lisääntyneet. Samanaikaisesti huumeiden tarjonta oli lisääntynyt. Suomessa huumeiden käytöstä aiheutuvat ongelmat eivät ole kuiteinkaan vielä saavuttaneet samanlaisia mittasuhteita kuin muualla Euroopassa. (Päihdetilastollinen vuosikirja 1999, 16.) Huumetilannetta kuvaavien lukujen kasvu heijastaa paitsi huumeiden lisääntynyttä kokeilua ja käyttöä niin sen lisäksi myös muutoksia palvelujärjestelmässä ja tilastointikäytännöissä

sekä koko palvelujärjestelmän lisääntynyttä huomiota huumekysymystä kohtaan. (Päihdetilastollinen vuosikirja 1999, 16.) 4.2 Huumausainetilanne tilastojen valossa Entistä vapaampi suhtautuminen alkoholinkäyttöön on alentanut nuorten alkoholin kokeiluja käyttöikää 1990-luvulla, mikä on altistanut nuoria myös lisääntyville huumausainekokeiluille. Suomessa pisin aikasarja nuorten huumausaineiden käytöstä saadaan varusmiestutkimuksista, joita on tehty muutaman vuoden välein vuodesta 1968 lähtien. Vuoden 1997 varusmiestutkimuksen mukaan huumausaineita joskus kokeilleiden määrä oli noin tuhannen varusmiehen otoksessa 22 prosenttia. Kyselyn vastaajista 97 prosenttia oli käyttänyt kannabistuotteita. Vuonna 1998 15-16 -vuotiaiden nuorten kielletyn ja rikollisen toiminnan tasoa tarkastelleen kyselytutkimuksen mukaan 7,1 prosenttia tytöistä ja 6,4 prosenttia pojista ilmoitti käyttäneensä tai kokeilleensa marihuanaa tai hasista kuluneen vuoden aikana. On tärkeää huomata, että tutkimuksen mukaan hasiksen tai marihuanan käytön aloittaminen tai kokeileminen yleistyy voimakkaasti juuri ennen 15. ikävuotta. (Päihdetilastollinen vuosikirja 1999, 16.) Vuonna 1998 vajaa 10 prosenttia suomalaisesta aikuisväestöstä oli joskus kokeillut kannabista. Viimeisen vuoden aikana kannabista kokeilleita oli lähes 3 prosenttia aikuisväestöstä. Kovien huumausaineiden käyttäjiä arvioitiin vuonna 1997 olevan 15-55 -vuotiaiden keskuudessa noin 0.3-0.5 prosenttia, kun pääkaupunkiseudulla vastaava arvio oli 0.7-1.3 prosenttia. Ainekohtaisesti tarkasteltuna heroiinin käyttö on lisääntynyt tasaisesti koko 1990-luvun. Vuonna 1998 juuri heroiiniongelma nousi julkisuudessa esiin lääkekorvaushoidon kehittämisen ja maahanmuuttajanuorten ongelmien vuoksi. Myös kannabiksen käyttö on lisääntynyt jonkin verran. Suonensisäisten huumeiden käytön lisääntymiseen viittaavat kasvaneet hepatiittiluvut sekä ensimmäinen suonensisäisestä huumeidenkäytöstä aiheutunut HIV-epidemia Helsingissä. Käynnit ruiskujen ja neulojen vaihtoon perustetuissa palvelupisteissä Helsingissä ovat myös lisääntyneet nopeasti. (Päihdetilastollinen vuosikirja 1999, 16.)

Huumeiden käyttäprofiileista voidaan huomata, että keskeiset päihteiden käyttäjäryhmät ovat edelleen alkoholin ongelmakäyttäjät, alkoholin ja lääkkeiden sekakäyttäjät sekä kannabiksen ja amfetamiinin käyttäjät ja opiaattien käyttäjät. Kovien huumausaineiden ja Suomen oloissa varsinkin amfetamiinin käyttö liittyy usein sosiaaliseen huono-osaisuuteen ja syrjäytymiseen. (Päihdetilastollinen vuosikirja 1999, 16.) Huumausaineiden käyttö siis liittyy etenkin Suomessa aktiiviseen muiden päihteiden käyttöön. Suomessa entistä vapaampi suhtautuminen alkoholinkäyttöön on alentanut myös nuorten alkoholin kokeilu- ja käyttöikää 1990-luvulla, samalla kun alkoholia viikoittain juovien 14-18 -vuotiaiden määrä on lisääntynyt voimakkaasti. Tämä päihdekäyttäytymisen suuntaus heijastuu valitettavasti tilastoissa myös nuorten lisääntyvinä huumausainekokeiluina. (Virtanen 1999, 124.) 4.3 Kun huumeongelma huomataan Suomessa viranomaiset ja järjestöt alkoivat, yllättävää kyllä, vasta 1990-luvulla pohtia lasten ja nuorten tupakointia, humalajuomista ja huumekokeiluja aikaisempaa vakavammin. Samalla vastuu terveydestä, terveydenhuollosta ja terveyden edistämisestä siirtyi yhä enemmän kunnille. Myös paikalliset kyselytutkimukset kouluissa lisääntyivät. (Rimpelä ym. 1997, 8.) Päihteiden käyttö on ajankohtainen haaste kaikkialla. Ehkäisevä sosiaali- ja terveyspolitiikka ja ehkäisevä työ ovat kuntien tärkein painopistealue. Kuitenkaan ei aina tiedetä, mitä kaikkea siihen oikeastaan sisältyy, kuka ehkäisevää työtä tekee ja millä tavalla. Päihteistä puhuttaessa ehkäisyllä voidaan tarkoittaa esim. nuorten päihteiden käytön ennalta ehkäisyä, syrjäytymisen ehkäisyä, alkoholisairauksien ehkäisyä tai rikollisuuden ehkäisyä. Terveyden edistämisen käsitteen näkökulmasta lähestymistapa on kuitenkin hieman erilainen. Tällöin kysytään esimerkiksi, miten edistetään päihteettömyyttä tai sitä ettei nuori kokeile huumeita, miten edistetään juomisen itsehallintaa tai käytön vähentämistä. (Inkinen 1998, 5.)

Päihdehuollon tavoitteena on: - ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä sekä siihen liittyviä sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja - edistää päihteiden ongelmakäyttäjien toimintakykyä ja turvallisuutta sekä - edistää päihteiden ongelmakäyttäjän läheisten toimintakykyä ja turvallisuutta. (Päihdetilastollinen vuosikirja, 1999, 16. Päihdehuoltolain 41/86 mukaan) Kunta on velvollinen järjestämään lain mukaiset palvelut. Kunnassa järjestämisvastuu kuuluu yhteisesti sosiaali- ja terveyslautakunnalle. Päihdehuoltolaki on erityislaki, joka täydentää sosiaali- ja terveydenhuollon yleistä lainsäädäntöä. Suurin osa päihdehuoltoonkin liittyvistä velvoitteista on luettavissa sosiaalilautakunnan osalta sosiaalihuoltolaissa (710/82) ja terveydenhuollon osalta terveydenhuollon yleisessä lainsäädännössä. (Päihdetilastollinen vuosikirja 1999, 16.) Suomen huumausainepolitiikan tavoitteena on päihteiden käytön vähentäminen ja ehkäisy sekä huumeiden käytön aiheuttamien haittavaikutusten minimoiminen. Suomen huumausainepolitiikan lähtökohdan muodostavat sosiaali- ja terveyspoliittiset linjaukset sekä kansainväliset sopimukset. Kansallisen politiikan keskeisenä perustana on huumausainelaki (1 289/93). Euroopan unioniin liittymisen myötä vuonna 1995 Suomi on osallistunut myös Euroopan unionin huumausaineseurantakeskuksen (EMCDDA) toimintaan. (Päihdetilastollinen vuosikirja 1999, 16.) Vuoden 1998 aikana valmistui valtioneuvoston periaatepäätös kansallisesta huumausainepolitiikasta. Päätöksen mukaan huumausaineiden leviämistä ja käyttöä ehkäistään ensisijaisesti vaikuttamalla väestön elinolosuhteisiin yhdenvertaisuuden ja perusoikeuksien pohjalta toteuttaen pohjoismaista hyvinvointipolitiikkaa. Huumausaineiden käyttäjien hoito perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon yleiseen periaatteeseen, joka antaa kansalaisille yhdenvertaisesti tarvittavat palvelut. Huumausainevalvonnan perustan muodostavat YK:n huumausaineyleissopimukset. (Päihdetilastollinen vuosikirja 1999, 16.)

On huojentavaa huomata, että huumeet käsitetään edelleen negatiiviseksi asiaksi. Kuten STAKES: n Päihdetilastollisessa vuosikirjassa (1999, 16) todetaan: Asenteet huumausaineisiin ovat jonkin verran lieventyneet koulutetussa, sosiaalisesti aktiivisessa ja nuorten ikäluokassa, mutta huumausainekielteinen perusasenne ei juurikaan ole muuttunut Suomessa 1990-luvulla.

5 TÄMÄN PÄIVÄN EHKÄISEVÄ HUUMETYÖ KOKKOLASSA Poliisin lisäksi Kokkolan ehkäisevän huumetyön kentässä toimii muun muassa A klinikka, Irti huumeista Ry, koulut, seurakunnan erityisnuorisotyö sekä luonnollisesti sekundaarija tertiaarivaiheen työssä päihdehoitolaitokset. Kokkolalla oli myös oma huumestrategia, kuten Kekki (1998, 26) selvityksessään kuntien päihdestrategioista vuosina 1994-1998 mainitsee. Huumestrategioiden selkeä yhteinen tavoite onkin huumeiden käytön ennalta ehkäisy ja käytön vähentäminen. 5.1 Huumetilanne muutoksessa Kokkolan seudulla tehtiin kouluterveystutkimus huhtikuussa 1997. Huumekokeiluja raportoitiin Kokkolan seudulla keskimääräistä vähemmän verrattuna muuhun maahan. ( Rimpelä ym. 1997, 38). Vaikka tilanne Kokkolassa on positiivisempi muuhun maahan verrattuna, siinä on kuitenkin tapahtunut 22,2 %:n nousu edellisvuoteen verrattuna. Voidaan myös sanoa, että vauhti kiihtyy koko ajan. Kannabistuotteet on niin sanottu sisäänajoportti, jonka jälkeen mukaan tulee amfetamiini. Heroiinia ei toistaiseksi ole näkynyt liiemmälti Kokkolan katukuvassa. Hitti on sen sijaan jo pitkään ollut viina&lääkkeet yhdistelmä, eli sekakäyttö. (A.Åfors, henkilökohtainen tiedonanto 28.9.2001.) Vanhempi konstaapeli Åfors (henkilökohtainen tiedonanto 28.9.2001) Kokkolan poliisista toteaa huumeiden käytön olleen aiemmin enemmän vanhempien henkilöiden suosiossa. Tänä päivänä huumeikäjäkauma on kuitenkin nuorentunut, ja suurin osa käyttäjistä on yli 18-vuotiaita (LIITE 4). Nuorimmat Kokkolan poliisin tiedossa olevat huumeiden käyttäjät ovat vain 15 vuotiaita. On hyvä muistaa myös se, että poliisin tietoon tulee vain 10 % kaikista huumausainerikoksista. Liite 5 osoittaa, että vuosien 1996 2000 välillä on tapahtunut heilahduksia Kokkolan seudun huumausainerikoksissa. Diagrammi osoittaa huumausaine-

rikosten laskeneen Kokkolan seudulla, mutta todellisuus on kuitenkin toinen. Viime aikoina Kokkolan poliisi on keskittänyt voimiaan suurten tekijöiden kiinniottamiseksi. Suurta joukkoa nuoria aineiden hallussa pitäjiä ja huumeiden käyttäjiä poliisi ei tavoita voimavarojen niukkuuden vuoksi. Tämä näkyy tilastojen ja käytännön käsitysten ristiriitaisuutena. Kokkolan poliisi tekee yhteistyötä ehkäisevässä huumetyössä mm. Kokkolassa toimivien Hansa nuorisotalon sekä Isojärven nuorisokodin kanssa. Yhteistyö ulottuu jonkin verran myös Irti Huumeista Ry:n Kokkolan osastoon sekä seurakunnan nuorisokahvilaan. (A.Åfors, henkilökohtainen tiedonanto 28.9.2001.) 5.2 Ketkä ovat mukana ehkäisevän huumetyön kentällä Kokkolassa? Huumeiden käytön ja leviämisen ennalta ehkäisyssä yksi tärkeimpiä työntekijäryhmiä ovat ne, jotka laskeutuvat ruohonjuuritasolle. Kenttätyön merkitys korostuu näinä aikoina yhä enemmän, kun sekä lapset, nuoret että heidän perheensä voivat entistä huonommin. Toni Lindgren työskentelee projektiluonteisesti Kokkolan suomalaisen seurakunnan erityisnuorisotyössä. Hän ylläpitää seurakunnan puitteissa nuorisokahvila Backstage: a pyrkien näin tavoittamaan syrjäytymisvaarassa olevat ja jo syrjäytyneet nuoret Kokkolassa. Nuorisokahvila Backstage on avoinna perjantai-iltaisin ja työllistää myös vapaaehtoistyöntekijöitä. Lindgren (henkilökohtainen tiedonanto 7/2001) korostaa nimenomaan kenttätyön tärkeyttä ehkäisevässä huumetyössä. Hän painottaa, että nuorten tavoittamiseen vaadittaisiin enemmän etsivää työtä, jolloin oltaisiin Kokkolassakin ehkäisevän huumetyön puitteissa oikeilla raiteilla. Ilahduttavaa on, että tällä hetkellä Kokkolassa on vireillä moniammatillinen tiimi, joka koostuu poliisista, A klinikasta, perusturvasta sekä Ventuskartanosta. Tiimin tavoitteena on pyrkiä perehtymään siihen, kuinka nämä tahot voisivat tehdä yhteistyötä asiakkaan parhaaksi. Myös Irti Huumeista Ry: llä on jalansijansa Kokkolan ehkäisevän huumetyön kentällä. Se tekee puhelinpäivystystyötä, tukihenkilötoimintaa, läheisryhmätoimintaa sekä ennalta eh-

käisevää työtä muun muassa messuilla ja kouluilla. Irti Huumeista Ry: n Kokkolan yhdistyksen aluevastaava Sari Kattainen (henkilökohtainen tiedonanto 28.9.2001) peräänkuuluttaa kuitenkin verkostoitumisen ja yhteistyöverkostojen luomisen tärkeyttä ehkäisevässä huumetyössä. Valitettavasti Irti Huumeista Ry: llä ei Kokkolassa ole suhteita juuri muualle kuin poliisiin. Kokkolan taistelussa huumeita vastaan Kattainen toivookin lisää yhteistyökumppaneita. 5.3 Seurakunnan nykyinen rooli ehkäisevässä huumetyössä Kirkko elää ja toimii perheen lähellä. Seurakunnan ja perheen keskeistä yhteistyöaluetta ovat perheen elämänkaaren muutosvaiheet. Lapsi- ja perhetyö tavoittavat runsaasti perheitä, joiden kanssa voi syntyä hyvä keskusteluyhteys. (Kaste kantaa kasvatus kannattaa 2000, 17.) Tutkimuksemme kannalta olennainen elementti on luonnollisesti seurakunta. Seurakunnilla on perinteisesti ollut ja on edelleen vahva asema ihmisten parissa tehtävässä työssä. Myöskin Kokkolan suomalainen seurakunta tekee tahollaan työtä ehkäisevän huumetyön tiimoilta. Erityisnuorisotyönohjaaja Pekka Sauna-aho (henkilökohtainen tiedonanto 7/2001) Kokkolan suomalaisesta seurakunnasta muistuttaakin, että rippikoulu tavoittaa koko maassa 90 % ja Kokkolassa peräti 90-95 % nuorista. Lapsi- ja nuorisotyö onkin syystä yksi tärkeimmistä ehkäisevän työn kanavista seurakunnassa. Sauna-aho kertoo, että myös seurakunnalla on yhteistyökumppaneita, kuten poliisi, perusturva, A klinikka sekä terveyskeskus. Seurakunta on mukana myös kokkolalaisten kuudesluokkalaisten vanhemmille järjestettävässä vanhempainillassa, jossa keskustellaan huumeista, niiden vaaroista sekä tunnistamisesta ja kehotetaan vanhempia asettamaan rajoja lapsilleen. Seurakunta uskoo myös vanhemmuuden tukemisen merkitykseen ehkäisevässä huumetyössä.

5.4 Kun huumeongelma on jo käsillä Kokkolan A klinikka antaa asiantuntija-apua päihde- ja riippuvuusongelmista kärsiville sekä mahdollisuuksien mukaan myös heidän omaisilleen. Kokkolanseudun terveyskeskus kuntayhtymän alaisella A- klinikalla työskentelevä psykiatrinen erikoissairaanhoitaja Anneli Raatikainen (henkilökohtainen tiedonanto 27.9.2001) kertoo omansa ja työpaikkansa ehkäisevän huumetyön olevan kohtalaisen vähäistä. Hän painottaa kuitenkin, että tekemänsä ehkäisevän työn merkitys korostuu välillisesti. Tarkoittaen tällä niin sanottua sekundaariehkäisyä eli väliintuloa tilanteen pahenemisen ehkäisemiseksi. A klinikan ehkäisevässä huumetyössä korostuu lisäksi muiden asiaankuuluvien, kuten perheiden hyvinvointi sekä jälkiehkäisy. Kokkolan A klinikan asiakkaiden pääpäihde on edelleen alkoholi, mutta sekakäyttö on myös A klinikalla huomattu olevan noususuunnassa. Ehkäisevän huumetyön tekee haastavaksi se, että A klinikalle hakeudutaan hoitoon alkoholin, ei huumeiden vuoksi. Jostain syystä huumeidenkäyttö koetaan sekä positiivisena että vaarattomana. A klinikan yhteistyötahoja Kokkolassa ovat mm. poliisi, lastensuojelupuoli, terveyskeskus, työvoimatoimisto, koulukuraattorit, kouluterveydenhoitajat, perusturva ja toimeentulotuki. Myöskin erilaiset päihdehoitolaitokset vastaavat ehkäisevän huumetyön tarpeeseen. Edelleen puhutaan ns. sekundaari- ja tertiaarivaiheen ehkäisevästä työstä, jolloin pyritään vaikuttamaan ennaltaehkäisevästi ongelman uusiutumiseen. Kokkolassa toimivan Hermannin johtava työntekijä Jorma Kauppinen (henkilökohtainen tiedonanto 7/2001) kertoo Kokkolan päihdehoitolaitos Ventus kartanon ja sen avohuoltoyksikön Hermannin toimivan pitkälti ongelman uusiutumista ehkäisevän periaatteen mukaisesti. Kauppisen asiakkaista 70-80 % on mielenterveyspotilaita, ja hänen toimenkuvaansa kuuluukin tukea ja rohkaista asiakkaitaan normaaliin asumiseen, yhteiskunnan pariin palaamiseen. Päihdehuollon avopuolen yhteistyötahoja Kokkolassa ovat mm. perusturva, poliisi, A klinikka, sairaalan eri osastot sekä seurakunta, jossa Kauppinen itse pitää esimerkiksi raamattupiirejä. Ventus-kartanon toimintaperiaatteissa kielletään hengellisyys,

mutta Kauppinen muistuttaa,että spiritualiteetilla on suuri suosio päihdeasiakkaiden keskuudessa.

6 TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN 6.1 Tutkimuksen tavoitteet Valitessamme tutkimusaihettamme lähdimme liikkeelle omista mielenkiinnon kohteistamme. Näin pohtiessamme päädyimme huumetyöhön ja halusimme ehdottomasti liittää sen osaksi tutkimustamme. Koska myös seurakuntatyö on lähellä sydäntämme, päädyimme juurillemme ja omaan kotiseurakuntaamme Kokkolaan. Halusimme kartoittaa Kokkolassa tehtävää huumetyötä ja selvittää myös, miten sitä tehdään Kokkolan suomalaisessa seurakunnassa diakonia- ja nuorisotyön saralla. Ehkäisevässä huumetyössä kuten missä tahansa ihmisten parissa tehtävässä auttamistyössä on tärkeää verkostoituminen. Näin ollen koimme ehdottoman tarpeelliseksi lähteä selvittämään myös eri yhteistyötahoja Kokkolassa ja toisaalta myös heidän toiveitaan siitä, millaista ehkäisevää huumetyötä seurakunnan tulisi tehdä. 6.2 Tutkimusongelma Tutkimuksessamme päätutkimusongelmaksi muodostui selvittää, mikä on Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakonia- ja nuorisotyöntekijöiden tietämys työpaikkansa osuudesta Kokkolan ehkäisevässä huumetyössä. Syventääksemme tutkimustamme, keräsimme tietoa myös siitä millaista ehkäisevää huumetyötä muut Kokkolassa ko. työtä tekevät tahot toivoisivat seurakunnan tekevän ja missä määrin nämä tahot voisivat tehdä ammatillista yhteistyötä seurakunnan kanssa. 6.3 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksemme on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Pohtiessamme muotoa tutkimuksellemme, näimme kvalitatiivisten menetelmien käytön tukevan parhaiten tutkimuk-

semme luonnetta. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa pyritään tutkimaan kohdetta mahdollisimman kokonaisvaltaisesti (Hirsjärvi, Remes, Sajavaara, 1997, 161). Päästäksemme nimenomaan mahdollisimman kattavaan selontekoon aiheessamme valitsimme laadullisen menetelmän. Myös määrällinen eli kvantitatiivinen tutkimus olisi ollut mahdollinen. Työmme luonne on kuitenkin ennen kaikkea asenteita, käsityksiä ja tietämystä kartoittava, jolloin ainoaksi luontevaksi vaihtoehdoksi jäi laadullinen tutkimus. Halusimme suorittaa tutkimuksemme niin sanotusti kahdessa eri osassa. Alussa totesimme, että tutkimuksessamme Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakonia-ja nuorisotyöntekijöiden näkemykset ovat luonnollisesti ensiarvoisen tärkeitä. Kysyimme ensin puhelimitse alkukeväällä 2001 tutkimuslupaa Kokkolan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Erkki Murtomäeltä ja lähetimme lupa-anomuksen (LIITE 6) vielä jälkeenpäin postitse allekirjoitettavaksi. Kun saimme tutkimusluvan, olimme valmiita käynnistämään varsinaisen käytännön työn. Totesimme, että tähän tutkimuksen osuuteen sopi parhaiten kyselylomake. Laadimme kyselylomakkeen (LIITE 7), joka lähetettiin postin välityksellä (ns. postikysely) sekä Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakoniatyöntekijöille että nuorisotyönohjaajille. Kummankin ammattikunnan edustajat saivat samanlaisen kyselylomakkeen. Lomakkeen kysymykset laadimme tietoisesti avointen kysymysten muotoon. Lähdimme siitä oletuksesta, että senkaltainen kysymyksenasettelu palvelee parhaiten tutkimustamme. Ainoastaan ensimmäinen kysymys, joka käsitteli vastaajien ammattinimikettä, oli monivalintamuodossa. Lomakkeen pohjalta halusimme saada mahdollisimman monipuolista tietoa Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakonia- ja nuorisotyönohjaajien tietämyksestä ehkäisevää huumetyötä koskevissa asioissa. Kysymyslomakkeet osoitettiin seurakunnan kuudelle nuorisotyöntekijälle ja viidelle diakoniatyöntekijälle. Kokkolan suomalaisessa seurakunnassa työskentelee kaikenkaikkiaan seitsemän nuorisotyöntekijää ja viisi diakoniatyöntekijää. Otoksemme koostui kuitenkin 11: sta vastaajasta siitä syystä, että yhden nuorisotyöntekijän valitsimme asiantuntijahaastatteluihin edustamaan seurakuntaa ja näin ollen hänen ei enää ollut tarkoituksenmukaista vastata kirjalliseen kyselyyn.

Koska tutkimusongelmamme oli selvittää Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakonia- ja nuorisotyön osuutta Kokkolan ehkäisevässä huumetyössä, koimme tärkeäksi saada tietoa myös muiden Kokkolassa ehkäisevää huumetyötä tekevien tahojen mielipiteistä asiaan. Halusimme kartoittaa myös yleisesti Kokkolan huumetilannetta sekä ehkäisevää työtä tekeviä tahoja nähdäksemme onko seurakunnan ehkäisevälle huumetyölle ylipäätään tarvetta. Tässä kohtaa otimmekin käyttöön niin sanotut asiantuntijahaastattelut. Omaksi tueksemme laadimme vapaamuotoisen haastattelurungon, jonka pohjalta haastattelimme kuutta eri asiantuntijatahoa Kokkolassa. Tutkimuksemme tämä osio muodostui siis teemahaastatteluista, joita suoritimme sekä kesän että alkusyksyn 2001 aikana yksilöhaastattelumenetelmällä. Hirsjärvi ym. (1997, 204-205) määrittelevät teemahaastattelun lomake- ja avoimen haastattelun välimuodoksi. Tyypillistä on, että tällöin haastattelun aihepiirit eli teema-alueet ovat tiedossa, mutta kysymysten tarkka muoto ja järjestys puuttuvat. Mielestämme tämänkaltainen haastattelutyyppi oli paras mahdollinen työmme kannalta. Meillä oli tietyt aihealueet, joita kysyimme kaikilta haastateltavilta, mutta itse haastattelutilanteen oli kuitenkin mahdollista olla varsin vapaamuotoinen. Taltioimme haastattelut nauhalle, mutta kirjoitimme haastattelun aikana osin myös käsin. Haastattelutilanteet järjestimme niin, että tulimme tapaamaan haastateltavaa hänen omaan työympäristöönsä. Katsoimme myös parhaaksi järjestää haastattelutilanteet yksilöhaastatteluiksi, koska jokainen haastateltava on oman alansa asiatuntija. Näin saimme keskittyä täysipainoisesti yhteen aiheeseen kerrallaan. Näistä henkilökohtaisista tiedonannoista saimme erittäin käyttäkelpoista tietoa myös opinnäytetyömme teoriaosuuteen.

7 TUTKIMUSTULOKSET 7.1 Seurakunnan työntekijöiden ajatuksia Tutkimuksemme ensimmäinen osio pohjautuu kysymyslomakkeiden perusteella saatuihin tuloksiin Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakonia- ja nuorisotyöntekijöiden tietämyksestä oman työpaikkansa osuudesta Kokkolan ehkäisevässä huumetyössä. Avointen kysymysten muodossa toteutettu kysymyslomake tuotti odotetusti toisistaan poikkeavia ja tyyliltään eroavia vastauksia, mutta kuitenkin varsin analysoitavissa olevaa materiaalia. Otoksesta, joka koostui 11:sta henkilöstä, vastauksia palautui kuusi. Tämä tarkoittaa käytännössä melko suurta katoprosenttia. Palautuneista lomakkeista puolet oli diakoniatyöntekijöiden täyttämiä ja vastaavasti puolet nuorisotyöntekijöiden täyttämiä. Näin ollen kolme viidestä diakoniatyöntekijästä ja kolme kuudesta nuorisotyönohjaajasta palautti lomakkeen täytettynä. 7.1.1 Kyselyyn vastanneiden työtehtävät Kaikki vastaajat tekivät tahollaan työkseen joko perusdiakoniatyötä tai perusnuorisotyötä. Ainoastaan yksi vastanneista ilmoitti työkseen johtavan diakoniaviranhaltijuuden, mikä luonnollisesti käsittää perustyön lisäksi hallinnollisia työtehtäviä. Diakoniatyöntekijän työhön kuuluvat vastaanottotyö, kotikäynnit, erilaiset piirit, leirit ja retket sekä oma erityisvastuualue kuten kehitysvammaiset, näkövammaiset tai muu samankaltainen. Seurakunnan nuorisotyöhön kuuluu sen mukaan, onko vastuualueena varhaisnuoret vai rippikouluikäiset, mm. nuorteniltojen järjestäminen, pyhäkoulut, kerhot, isoiskoulutukset, rippikoulutyö.