INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA



Samankaltaiset tiedostot
Hallitusohjelmavaikuttaminen. Kepan kevätkokous / Pauliina Saares ja Laura Häkli


VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

KORKEASTI KOULUTETUT TYÖTTÖMÄT HÄMEESSÄ JA HEILLE SUUNNATUT PALVELUT

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Pöytäkirja 15/ (10)

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Lpk-tuen uudistus HP:ssä Projektisuunnitelma (keskeneräinen)

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Wanha Karhunmäki. No terve! Aikahan on se vakiotiistai, klo Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923.

Pöytäkirja 3/ (11)

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso

Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 5/08

Puhe Jyväskylän yliopiston avajaisissa

Yliopistonkatu Rovaniemi. Aika: Maanantai klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä:

JULKAISIJA. Eduskuntatiedotus TAITTo JA KUvITUKSeT. Hanna Lahti / Huomen GDI

Verkosto- ja vaikuttamistyö

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1/2013 Kuvia Turun pienoisrautatiepäiviltä 2012 Suomalaisia öljy-yhtiöiden säiliöautoja

Pöytäkirja 14/ (10)

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009

Turun Seudun Wanhat Toverit

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätty kohdat 12. Työelämäpäivät, 16. Kevätkokous, 11. Opintotukikannanotto ja 7. Ruutisalaliiton tuomitseminen.

W vastaan Euroopan yhteisöjen komissio

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (8 )

Laki. ulosottokaaren muuttamisesta

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

Eduskuntatyön erityispiirteistä

PÖYTÄKIRJA (5)

POHJOIS- JA ITÄ-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTIEN YHTEISKOKOUS PÖYTÄKIRJA

VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN. Sari Anetjärvi

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 11 / 2012

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET

Puheenjohtajan palsta

Positiivinen vaikutus. Kettukin verkostopäivä Elisa Lientola

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kansanedustajat, syksy 2015

AKUT-pilotti. Pirkanmaan ympäristökeskus Mari Peltonen Markku Vainio Kesäkuu Pirkanmaan ympäristökeskus

Vaikuttamisen vaiheet

Pöytäkirja 12/15 1 (13)

Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun

Kiinan kielen ja kulttuurin opetus

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

Pohjois-Savon Kylät ry

Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta

Kuuloliiton kokoushuone A4.17, Valkea talo, Ilkantie 4, Helsinki.

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa

Tulokset viesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 )

YH1 kurssin kertaus. Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa. Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Tasavallan presidentin valinta

KT Yleiskirjeen 14/2014 liite5

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

Työhön iloisella mielellä ja suomen kielellä! Õnne Kankainen

Äänekosken terveyskeskus, Terveyskatu 8, kokoushuone. Otsikko Sivu

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015

Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? Ei, vaan kansanedustajat! Eduskuntatiedotus 2012

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma

Pöytäkirja 11/ (10) Helsinki, Radisson Blu Plaza -hotelli Videoyhteys Kotkaan (neuv.huone 110) ja Kouvolaan (C2010)

Työryhmä on kokouksessaan päättänyt esittää Ikäihmisten palvelut työryhmän kokoonpanosta seuraavaa:

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

HE 51/2015 vp eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaalain muuttamisesta

ASIAKIRJA. Selonteko suositusten vahvistamisesta poliittisena välineenä. Pohjoismaiden neuvosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Vaikuttaminen päättäjän näkökulmasta: mitä, miten milloin Sari Essayah Kansanedustaja ; Euroopan parlamentin jäsen

LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Vuosikertomus 2015 Årsberättelse 2015

Nimbystä Yimbyksi! Asunnottomille asuntoja meidän naapuriin? Jukka Hampunen, Helsingin Diakonissalaitos

Työvoiman ja opiskelijoiden liikkuvuutta Itä-Suomen ja Karjalan Tasavallan välillä edistävä Petroskoin neuvontapiste.

Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA 2/2018 Puheenjohtajaneuvosto

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

Sosiaali-ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Hyvää työtä vieläkin paremmin-asiantuntijadialogi

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia

Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2014

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / Lappeenrannan kaupungintalo, VENLA -neuvotteuhuone, 1.krs Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

KT Yleiskirjeen 17/2009 liite 7

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA

1. Kokouksen avaaminen Päätösesitys: Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:n kunniapuheenjohtaja ministeri Matti Ahde avaa kokouksen.

LCP BREFin päivityksen tilanne

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa

HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta

Sirpa Paatero /sd Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 12 jäsentä.

Martin-Laakso Päivi. Puustelli Markku. Pelli Raimo, vararehtori Rautaniemi Pirkko, toimialajohtaja (kohdasta 4 alkaen)

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: Muut yhteystiedot:

Parempi työelämä uudelle sukupolvelle

VERKOSTOYHTEISTYÖ YHTEISTYÖ ETÄTULKKI. FI

Transkriptio:

INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA Tammikuun alussa Lappeenrannan Insinöörien puheenjohtaja Reijo Mustonen havahtui käydessään Ympäristöministeriön www-sivuilla, jossa ilmoitettiin Maankäyttö- ja rakennuslain uudistushankkeesta ja lausuntojenkin jättöaika päättyisi 18.1.2013. Reijo ryhtyi välittömästi toimimaan ja otti yhteyksiä eri puolille, tutuille ihmisille asiahan oli Reijolle tullut läheiseksi jo reilun kymmenen vuoden takaa, jolloin yhden miehen komitea, Jouni J. Särkijärvi (SAFA), loi uudet rakennusmääräyskokoelman osiot, jossa mm. insinöörien suunnitteluoikeuksia pyrittiin kaventamaan. Sen jälkeen Reijo on käynyt eduskunnassa useasti ja tapaamassa myös useita ministereitä asian tiimoilta olihan siinä kyseessä omakin leipätyö ja samalla koko ammattikunnan. Vierailut ja yhteydenpito päättäjiin suoraan oli tuottanut hyvää tulosta ja asiaa ei ollut yksikään ministeri nimellään vahvistanut, tosin jossain vaiheessa asiaan ehdittiin puuttua vasta viime tingassa. Nyt ministeriön lanseeraama hanke vaikutti sellaiselta, että jälleen kerran oli kiire toimia! Reijo päätti olla yhteydessä tuttuun insinööriin, Seppälän Eeroon, joka oli aikaisemmin järjestellyt onnistuneen tehokkaasti vierailut ministerien puheille. Eero sanoi selvittävänsä mahdollisuuksia ja palaavansa asian tiimoilta myöhemmin kului kaksi viikkoa ja Eerolta tuli viesti, että vierailu onnistuu Jälleen kerran onnistuttiin saamaan nopeasti suora väylä päättäjien pakeille. Kätilönä tapaamiselle toimi mikkeliläinen kansanedustaja Pauliina Viitamies (SDP), jonka aktiivinen ja reipas ote mahdollisti riittävän ajan saamisen kiireiseltä ministeriltä kiitoksia hänelle siitä! Nyt tarvittiin vielä sopiva ja uskottava joukkue delegaatioksi; vierailijaryhmään valikoitui osaamisensa pohjalta RI Timo Auvinen Kuopiosta ja Ala-Kymen Insinöörien puheenjohtaja Mirja Virtanen Kotkasta - samalla saatiin riittävän laaja maantieteellinen edustus alueista, jota muutosesitys koskisi erityisen voimakkaasti.

Kuva eduskunnasta: Auvinen, kansanedustaja Viitamies, Mustonen ja Virtanen Valtiopäivien avajaiset ja ministerin tapaaminen Eduskunta kävi ensimmäisen uusimuotoisen valtiopäivien avajaiskeskustelun täysistunnossaan tiistaina 12. helmikuuta. Kolmituntiseen keskusteluun sisältyi kaksi erilaista debattiosiota ja se uutisoitiin suoraan klo 14.00 alkaen YLE 1:ssä. Keskustelua käytiin pääministerin ilmoituksen Hallituksen politiikka vuonna 2013 ja keskeisimmät eduskunnalle annettavat esitykset" pohjalta. Pääministeri Katainen käsitteli ilmoituksessaan muun muassa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, Suomen taloutta ja kansainvälistä talouskriisiä, työllisyyttä sekä kunta- ja palvelurakenneuudistusta. Pääministerin jälkeen kuulluissa eduskuntaryhmien puheenvuoroissa toistuivat samat aiheet. Työurien jatkamista käsiteltiin sekä hallitus- että oppositiopuheenvuosoissa. Useissa puheenvuoroissa käsiteltiin myös EU:n budjettineuvotteluja sekä pohdittiin nuorison asemaa. Opposition puheenvuoroissa nostettiin esiin myös huoli omaishoidosta.

Kaiken tämän kiireen keskellä ministeri Kiuru oli allokoinut arvokasta aikaansa insinööriaktiivien vierailulle hän halusi kuulla käytännön vaikutuksista ja käytännön ihmisten näkemyksiä maankäyttö- ja rakennuslain uudistustyöhön liittyen. Kuva eduskunnasta: Seppälä, Auvinen ja Mustonen lähestymässä hallituksen vastaanottohuonetta ja ministeri Kiurua. Tapaaminen ministeri Kiurun kanssa sujui tiukan asiallisesti ja asioista käytiin lyhyet, mutta terävät puheenvuorot. Delegaatio luovutti myös ministerille ja kansanedustaja Viitamiehelle tekemänsä kannanoton aiheesta, josta käytiin tarkempi keskustelu. Kannanotossa mm. toivottiin, ettei ministeri vahvistaisi lakimuutosta esitetyssä muodossa, vaan palauttaisi sen jatkovalmisteluun insinöörien aseman selkiinnyttämiseksi, nykyisten AMK opiskelijoiden oikeusturvan selvittämiseksi, ammatinharjoittajien ja yrittäjien aseman turvaamiseksi sekä muiden yhteiskunnallisten vaikutusten arvioimiseksi, myös vaikutusta

palkansaajan mahdollisuuteen hankkia jatkossa oma asunto, suunniteltujen muutosten aiheuttaman kustannuspaineen johdosta, toivottiin selvitettävän. Ministeri kiuru otti insinöörien yllätykseksi tiukan kanna aiheeseen Tapaamisen loppupuolella delegaatio luovutti ministerille aidon itäsuomalaisen perinneruokalahja - ahvenkukon Kuopiosta ja maukas lahja selvästi ilostutti ministeriä. Insinööriaktiivit suorastaan yllättyivät ministeri Kiurun energisyydestä ja poliitikolle joskus niin kovin vieraasta selväsanaisuudesta. Kiuru ilmoitti delegaatiolle; Että mikäli tämä teitä yhtään helpottaa ja lohduttaa, niin niin kauan kuin olen ministerinä, en tule allekirjoittamaan esitystä nyt esitetyssä muodossa! Delegaation päät kääntyilivät huojentuneina toisiinsa ja yhdessä kiitimme ministeriä selvästä ja vahvasta kannasta asiamme puolesta. Ministeri Kiuru kehotti meitä pitämään yhteyttä kansanedustaja Viitamiehen kautta asian etenemisen seuraamiseksi. Huojentuneina poistuimme hallituksen vastaanottohuoneesta ja siirryimme Viitamiehen opastamana eduskunnan aulaan, jossa hyvästelimme erinomaisen emäntämme. Eduskuntatalon rappusilla Mustosen Reijo käänsi katseensa kaukaisuuteen mereltä puhaltavan lumituiskun suuntaan ja totesi tyytyväisenä: että jokohan se kolmas kerta toden sanoen, vaikka taitaa tämä olla jo kuudes ministeritapaaminen aiheesta Väsyneinä, mutta iloisen huojentuneina delegaation jäsenet suuntasivat kotimatkalle ja taas kerran aktiivit olivat uhranneet omaa aikaansa ja kokonaisen työpäivänsä insinöörien ammatillis-aatteisen edunvalvonnan eteen tällä kertaa ilmeisen hyvin tuloksin!