Ajankohtaista omaishoidossa ja kuulumisia Omaishoitajaliitosta Omaishoidon maakuntapäivä, 20.11.2018 Helsinki Järjestöpäällikkö Merja Purhonen
Esityksen teemoja: Ajankohtaista omaishoidossa näkökulmia, omaishoidon moninaisuus nostoja muutoksista, pohdintoja tulevaisuudesta, miten käy omaishoidon sote- ja maakuntauudistuksessa? Kuulumisia Omaishoitajaliiton toiminnasta
Kuka on omaishoitaja?
9.2.2017 Väheksymättä ikäihmisten omaishoitajuutta niin olen 20 vuotta oman lapsen omaishoitajana olleena samaa mieltä että lasten omaishoitajat on unohdettu
Omaishoidon monimuotoisuus lähtökohdaksi Omaishoidon tärkein motiivi on suhde, joka ei ole syntynyt hoidon tarpeen perusteella, vaan on olemassa siitä riippumatta (VTT Tuula Mikkola). Suurin osa hoitaa omaisiaan ilman omaishoidon tukea, vaikka hoidettavan avun tarve saattaisi sitä edellyttää. Ei siis vain ikäihmiset ja omaishoidon tuen saajat Monimuotoisuus, tarve yksilölliselle tuelle hoidettavat läheiset vauvasta vaariin, omaishoitajat nuorista hyvin iäkkäisiin tilanteet monimuotoisia ja monitahoisia uudet tunnistamattomat ryhmät työelämän muutos työuran pidentyminen, joustot, Etä-omaishoito yms. tunnistamiseen, tunnistautumiseen, tuen saamiseen vaikuttavat ympäristö, kulttuuri, asenteet, kokemukset jne. Omaishoitoperheen kuuleminen tuen järjestämisessä, käyttäjä- ja asiakaslähtöisyys Miten pidämme huolta kaikista tukea tarvitsevista omaishoitoperheistä?
Omaisten hoitoa ja virallista omaishoitoa 1879 vaivaishuoltoasetus, 1922 köyhäinhoitolaki, 1956 huoltoapulaki päävastuun kantajina perhe ja omaiset käytännössä valtaosa hoivasta epävirallista myös tänä päivänä (3/4) 1970 poistettiin laista lasten velvollisuus huolehtia vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. 1977 poistettiin aviopuolisoiden keskinäinen huolehtimisvelvollisuus Suomessa elatusvastuu vain vanhemmilla alaikäisiin lapsiin ja aviopuolisoilla toisiinsa Lakisääteistä omaishoidon tukea kehitetään 1984 sosiaalihuoltoasetus: vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kotihoidon tuki 1993 asetus omaishoidon tuesta, STM työryhmä 92 omaistaan hoitavien asema, 90-l kokeiluasetus lyhytaikaisesta omaishoidon tuesta, 98 omaishoitajien lakisääteinen vapaa 2002 vapaiden lisääminen 1 2 vrk, tapaturmavakuutus, 2004 vapaan aikaisiin palveluihin enimmäismaksu 2004 selvityshenkilö E. Aaltonen 2006 laki omaishoidon tuesta, 2007 vapaat 3 vrk 2011 sijaishoito vapaan aikana 2009 SATA-komitea suositukset, 2014 KOHO suositukset 2020 saakka 2016 lain muutos: vapaat, valmennus (2018), koulutus, hyvinvointi- ja terveystarkastukset
I & O kärkihanke (ikäihmisten kotihoito ja kaiken ikäisten omaishoito kärkihanke) Hallitusohjelman pohjalta Omaishoidon vahvistaminen ja omaishoitajien jaksamisen tukeminen, perhe- ja omaishoidon keskukset Lainsäädäntömuutokset; vapaat, valmennus ja terveystarkastukset, myös ei sopimuksellisten omaishoitajien tukeminen Lisätiedot www.stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito Selvitys työelämän ja omaishoidon yhteensovittamisen keinoista (18.12.2018) Selvityshenkilönä apulaisprofessori Laura Kalliomaa- Puha, Tampereen yliopisto Omaishoidon kuntakysely THL tekee kunnille kyselyä omaishoidon tuesta ja palveluiden käytöstä syksyllä 2018 https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/omais-ja- perhehoidon-kyselytutkimus-ompe- Uutena kysymyksenä kysytään kunnilta omaishoitajille tarjottavasta valmennuksesta Aiemmat kyselyt Stakes: 1994, 1998, 2006, 2012
Lakimuutosten 2016 seurauksia Vaikutuksista omaishoidon tukeen kyselty liiton paikallisyhdistyksistä, kerätty liiton neuvonnasta ja tilaisuuksista jne. uusia sopimuksia on tehty mm. työssäkäyville toisaalta myös sopimusten irtisanomisia (tukiluokan tarkistuksia, määrärahaa ei lisätty) vapaita järjestetty ja vaihtoehtoja kehitetty valmennuksia ja hyvinvointitarkistuksia on käynnistetty ei kokemuksia tai tietoa SHL:n mukaisten vapaiden toteuttamisesta Käytetäänkö kuitenkaan vapaapäiviä? (THL 2018)
Omaishoidon tuen kriteerien yhdenmukaistaminen Kriteerien yhdenmukaistaminen eri alueilla sote- ja maakuntauudistuksen ennakoimiseksi yhdenvertainen kohtelu paranee, tavoitteena ja periaatteena tulisi olla mahdollisimman hyvä tuen taso Näyttää siltä, että o osa tukea saaneista putoaa tuen ulkopuolelle o osalla tuki paranee, osalla heikkenee o kriteerit tiukentuneet useilla alueilla o mennäänkö kriteereissä tiukimman mukaan? o tukipalveluiden saatavuus ei ole yhdenvertaistunut maakuntien sisällä o sopimuksia ei tehdä kun odotetaan muutosta
Omaishoito sote-muutoksessa Omaishoito mukana sote-muutoksen eri työryhmissä, esimerkiksi Ikäihmisten palvelut Kotona asumisen tukemisen palvelut Vammaispalvelut Lasten ja nuorten palvelut Mielenterveys- ja päihdepalvelut Mitä I & O kärkihankkeen jälkeen? Koti- ja omaishoidon valtakunnallisella uudistuksella halutaan varmistaa yhdenvertaiset koti- ja omaishoidon palvelut Suomessa - miten työ jatkuu? Liiton aluevastaavat, paikallisyhdistykset ym. ovat alueilla olleet työryhmissä ja liitto valtakunnallisen I&O kärkihankkeen ohjausryhmässä Omaishoitajaliitto ja paikallisyhdistykset ovat olleet mukana myös maakunnissa tehtävissä kehittämishankkeissa - miten yhteistyö jatkuu? Testatut ja hyväksi havaitut mallit ja käytännöt maakunnalliseen ja/tai valtakunnalliseen käyttöön jatkossa - miten levittämistä edistetään?
Kysymyksiä omaishoidosta ja Sote ja maku-uudistuksesta Miten omaishoidon tuki järjestetään tulevaisuudessa? Paljon kysymyksiä, melko vähän konkreettisia vastauksia Maakuntataso on kaukana omaishoitajista Maakunnilla laaja vapaus omaishoidon toteuttamisessa, jota omaishoitolaki raamittaa, omaishoitoperheiden oikeusturva nyt puutteellinen Minkälaiset oikeusturvakeinot, valitustiet ovat jatkossa? Miten käy lähipalvelujen? Säilyvätkö lähipalvelut, kun toiminta maakuntatasoista? Kuinka palvelujen saumaton jatkuvuus turvataan uudistusta toteutettaessa? Eriarvoisuus eri maakunnissa asuvien omaishoitajien kesken? Mikä on omaisjärjestöjen asema Sote-muutoksessa? Toisaalta, kun Sotessa omaishoidon toteuttaminen tapahtuu maakuntatasolla Edunvalvonta helpompaa, kunnallinen kirjavuus vähenee Voidaan keskittyä maakunnan päättäjiin, omaishoidosta vastaaviin virkamiehiin jne. Paikallisyhdistysten /omaishoidon järjestöjen yhteistyön tarve edunvalvonnassa maakunnassa kasvaa
Lisää pohdintaa Valinnanvapaus mietityttää Omaishoidon tukipalveluja voi tulla lisää, palveluvalikko voi kasvaa Asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti luovat uusia mahdollisuuksia? Mutta Mikä on henkilökohtaisen budjetin ja omaishoidon tuen suhde, kuinka se määritellään? Toteutuuko valinnanvapaus haja-asutusalueilla, onko palvelun tuottajia? Keskusteluissa huolena Onko maakunnan hoitovastuu sama kuin nyt kuntien? uhka vai mahdollisuus? Siirtyykö uudistuksessa yhä lisää hoitovastuuta julkiselta vallalta omaishoitoperheille?
Omaishoidon tukemisen haasteet huomioitava Sote-muutoksessa Palvelut: Selkeä omaishoidon polku ja palveluohjausprosessi huomioon omaishoidon monimuotoisuus ja eri tilanteet sekä sopimukseton omaishoitaja, omaishoito Palveluohjaus: Omaishoitaja järjestelee ja koordinoi hoidettavan sotepalveluja ja tarvitsee tähän palveluohjausta ja yhteyshlön. Palveluohjaajakaan ei auta, jos palveluja ei saa tai niitä ei ole tarjolla? Järjestelmät eivät tunnista omaishoitajaa asiakkaana etenkään terveydenhuollossa, tiedon saanti? Päätöksenteko: riittävästi asiantuntijuutta, moniammatilliset tiimit, tarkoituksenmukainen asiakasmäärät per omaishoidon työntekijä Palkkio: Kriteerit ja tukiluokat erilaiset tilanteet huomioiden Vapaa: Vaihtoehtoiset järjestämistavat Muu tuki omaishoitajalle: Valmennus, koulutus, ohjaus ja neuvonta, kuntoutus, virkistys ja sosiaalinen tuki, erityistilanteet jne.
Omaisjärjestöillä tärkeä rooli vaikuttamistoiminnassa Vuoden 2019 hallitusohjelmaan kirjaukset omaishoidon kehittämisestä Lobbausta lainsäätäjiin, ministeriöön ja hallitukseen omaishoitoon liittyvän lainsäädännön parantamiseksi Miten seuraavalla hallituskaudella omaishoitoa kehitetään I & O hankkeen jälkeen? Maakuntatasolla tärkeää liiton ja paikallisyhdistysten sekä verkostojärjestöjen aktiivinen vaikuttamistyö maakuntien päättäjiin päin
Mikä on omaishoidon paikka hoivan kokonaisuudessa?
Liiton vaalitavoitteet 2019 Omaishoidon ja työelämän yhteensovittaminen Riittävät määrärahat ja tuen saamisen kriteerit yhdenvertaiseksi Vapaiden järjestäminen Jaksamisen tukeminen ja tarkoituksenmukaiset palvelut Järjestölähtöisen toiminnan turvaaminen
Liiton tarkoituksena on toimia omaishoitajien ja omaishoitoperheiden aseman parantamiseksi ja tukemiseksi, tukea paikallisyhdistysten toimintaa sekä osallistua kansainväliseen yhteistyöhön Perustettu 1991 Paikallisyhdistyksiä 70 Henkilöjäseniä yli 12 500 Keskustoimisto Helsingissä Aluetoimistot: Kuopio, Raahe, Salo ja Tampere Henkilökuntaa 21 Vaikuttaminen ja edunvalvonta Ohjaus, neuvonta, koulutus Aluetyö Tuetut lomat omaishoitajille lomajärjestöjen kanssa OmaisOiva-toiminta (Ovet-valmennus ) Kehittämishankkeet Suomen omaishoidon verkosto Jangsterit 2016-2019 Kuppi nurin 2017-2020 Viestintä, tiedotus, julkaisut Kansainvälinen toiminta Omaishoitajaliitto ry Hämeentie 105 A, 00550 Hki Neuvontapuhelin: 020 7806 599 (ma -to klo 9-15) www.omaishoitajat.fi www.facebook.com/omaishoitajaliitto
Aluetyö 2018 70 paikallisyhdistystä, joista 34 perus- ja 36 hankeyhdistystä, yhteensä 46 hanketta + 2 Ay-avustusta (31 OmaisOivaa) Keskustoimisto Helsingissä Ilman hankerahoitust toimiville yhdistyksille myönnetään toimintarahaa liitolta hakemusten perustee Järjestöpäällikkö Merja Purhonen Alueelliset toimistot, aluevastaavat: 7 hankeyhdistystä 15 1. Pohjois-Suomi, Raahe, Sari Havela 2. Itä-Suomi, Kuopio, Sirpa-Sari Borg 18 9 hankeyhdistystä 3. Länsi-Suomi, Tampere, Pia Järnstedt 4. Etelä-Suomi, Salo, Matti Mäkelä Lisäksi vuodesta 2018 alkaen Liiton vapaaehtoistoiminnan vastaava Marjo Lehtinen, Tampereen toimisto 7 hankeyhdistystä 16 12 hankeyhdistystä 19 + 2 valtakunnallista yhdistystä, toisella hanke
150 OmaisOiva on Omaishoitajaliiton ja paikallisyhdistysten yhteistä v. 2014 aloitettua omaishoitajien voimavaroja tukevaa toimintaa, jossa osallistumisen mahdollisuuksia tuodaan omaishoitoperheiden lähelle. Nyt mukana 31 paikallisyhdistystä, OmaisOiva-työntekijöitä n. 60 (+ liitolla 3,5), vapaaehtoisia yli 600. mm. cm nuoret hoivaajat meillä ja muualla ( 2016-2019) Vuonna 2019 uusi kohderyhmä, 16-24 -vuotiaat nuoret aikuiset hoivaajat tunnistetaanko sosiaalipalveluissa omaishoitoperheen päihdeongelma? tunnistetaanko päihdepalveluissa omaishoitajuus? Matalan kynnyksen toimintamalleja päihde-ongelman kanssa elävien omaishoitoperheiden tueksi, jotka perustuvat perheiden kokemusasiantuntijuuteen omasta elämäntilanteestaan ja tuen tarpeistaan Perustettu v. 2005, 19 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä, verkostojärjestöissä jäseniä n. 240 000. Tavoitteena on edistää omaishoidon kehittämistä, eri tahojen yhteistyötä sekä vaikuttaa eri tavoin omaishoidon parhaaksi. OMAISHOIDON MONET KASVOT - viestintäkampanja 2017
Opastava-hanke 2012-16 Kehitti omaishoitoperheiden palveluita ja toi omaishoitajat mukaan omien palveluidensa kehittämiseen. Yhteistyössä mukana: Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFami ry, omaishoitajat, omaisyhdistykset ja pilottipaikkakuntien palveluntarjoajat Huom! Opastavan materiaaleja jaossa osallistujille mm. muistikirja ja muistitikku, jossa Opas asiakasraadeista Testaa oletko omaishoitaja - itsearviointikortit Tunnista omaishoitaja pieni opas sosiaali- ja terveyshuollon ammattilaisille Opastava-hankkeen loppuraportti sekä painettua materiaalia Lisätietoa hankkeesta liiton nettisivuilla: www.omaishoitajat.fi Yhteistyössä mukana: Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Joensuunseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Lakeuden Omaishoitajat ja Läheiset ry Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFami
Kiitos!
www.omaishoitajat.fi www.facebook.com/omaishoitajaliitto www.instagram.com/omaishoitajat www.twitter.com/omaishoito