Haukkavaara
Haukkavaaran kiitoskallio Löysin kallion Jaanan kans ollessani ties kuinka monetta kertaa etsimässä uusia kiipeilypaikkoja. Ajattelimme heti, että teemme tästä erityiskiitoksen häihin tuleville kiipeilykavereille. Reitit kalliolla ovat pääosin helppoja ja sopivat siten hyvin onsaitattaviksi kiipeileville pariskunnille romanttisissa maisemissa heke. Suosimme reittien nimeämisessä jonkinlaista logiikkaa ja suomalaisia nimiä. Olisimme voineet helposti kiivetä kaikki linjat ja nimetä ne kuten näet projektien nimistä. Ajattelimme kuitenkin antaa teille myös ensinousun iloa. Olisi kumminkin kiva, jos voisit kunnioittaa kallion löytäjän toivomusta ja nimetä kiipeämäsi projektit vastaavalla tavalla ja mahdollisesti vieläpä reitin luonnetta kuvaavasti suomen kielellä. Kuten huomaat, reittien nimet etenevät ihastuksesta syrjähypyn kautta eroon eli loogisessa järjestyksessä. Välissä löytyy vaarallisia linjoja nimettynä tautien nimillä kuten nro 3 pesätauti. Nimi tulee siitä, että reitillä on pienen linnun pesä, jossa oli 4 munaa. Päätin häiritä pesää mahdollisimman vähän aikaa, joten soolosin reitin. Niinpä vaarallisesta reitistä tuli pesätauti. Ja älä huoli en kopeloinut munia ja tarkistin, että tipu hautoo edelleen niitä.
Haukkavaaran kiitoskallio GPS: N6633 E:4845 Lähde Haukkavaaraan Petäjävaaraan Rovaniemelle
Nro 3 4 5 6 7 8 9 0 3 Nimi ihastus kaihomi eli Kullan kimallus rehevit tippuri Söpöstel yä silmänisk u Kuppamurhaaj a ruusu kultahip pu Ei hinne pesäero Pesä tauti Greidi Vuosi 00 00 00 Tekijä A.R. J.R. A.R. A.R. Haukkavaaran topo luodesektori 4 5 3 6 / = vapaa projekti / kiivetty p. / = sooloten kiivettävissä / kiivetty = varattu projekti 7 8 9 0 3
Nro 4 5 6 7 8 9 0 3 4 5 6 7 8 9 Nimi kihlak ahvit kihlara udat kutsu klamy dia polttar it morsiu ssauna Ei Ben Mooni lle Avioonni Eka kerta herpp es musta sukka hiv Syrjäh yppy riita asumu sero ero Greidi Vuosi 00 00 00 00 00 00 Tekijä A.R. A.R. A.R. A.R. A.R. A.R. 4 5 6 7 8 9 4 5 6 7 8 9 0 3 Haukkavaaran topo lounaissektori
Greidejä on vaikia antaa, joten toistonousija saa päättää 3 4
Pesä tämän puskan alla 3
Jaana kokeilee pesätaudin alkuotteita 3 3 Mikälie rööri. Ei muistikuvaa, mutta sielä se on.
6 6 Jaana kokeilee Syrjähypyn alkuotteita. Nimi liittyy tietenkin teeman mukaisesti parisuhteeseen ja on erittäin kuvaava nimi reitille. Kruksissa roikutaan kallion syrjässä kiinni ja hypätään vaakahalkeamaan. Pätkille ikävä reitti. Tseeppareille helepompi.
8 9 3 0 3
Reitti numero oli ensimmäinen reitti, joka kiivettiin kalliolle. Niinpä nimeksi tuli eka kerta. Tässä on reitille tarvittavat koukut ja lenkit
Haukkavaara Haukkavaaraan ajaessa kannattaa täyttää vesipullot lähdevedellä. Lähde on aika tarkkaan liikennnemerkin kohdalla?
Haukkavaaran päältä on aivan upeat maisemat
Varo, ettet kuitenkaan putoa riutalta kun katselet maisemia! heke!
Suoraan kiipeilykallion yläpuolella on tämä mahtava laavu ja tietenkin WC! Käytä niitä, mutta muista polttaa puita säästeliäästi äläkä jätä tulia vartioimatta. Varsinkin kovalla tuulella kipinät lentävät yllättävän kauas kuivalle kankaalle. Tämä on parhainta mahtavuutta.
Löytyy sieltä joku murkulakin, mutta ei ne kovin hyvin sovellu boulderointiin Käyhän kiikula ja ilimota meille projektisi, ni voin pitää topon ajantasalla. Niin ja linjoja ei tietenkään saa varata ilman, että on käyny paikan päällä vähä putsaamassa. Pietään tämä paikka vielä toistaseksi pienen piirin tievosa kunnes kaikki reitit on kiikuttu. Toive olis, että jokainen sais tehä vähintään yhen ensinousun. Jos joku ei halua tehä yhtään reittiä niin senkin vois kertoa meille. Niin ja pojat otttakaa projektiksi niitä vaikeimpia linjoja, että kaikille riittää sopivan tasoista tekemistä. Haukkavaarassa käy monesti paikalliset retkellä laavulla, joten yritethän olla nätisti. Luvat on kuimmiski kunnossa, joten ei muutako kiikulle.