Teollisuuspalokunnat - alkuajoista nykypäivän haasteisiin Kari Koivistoinen 15.11.2015 1
Palotoimi osana teollisen Suomen historiaa Suomen teollisuudessa herättiin palotorjunnan tehostamiseen 1800-luvun lopulla Havahduttiin tulipalojen vaaroihin - palonarkoja tehtaita, sahalaitoksia ja lautatarhoja ym. Teollisuuden palosuojelutoiminta käynnistyi vakuutusyhtiöiden ansiosta Ensimmäiset tehdaspalokunnat perustettiin 1800-luvun lopulla Suomen Teollisuusharjoittajain Keskinäinen Palovakuutusyhtiö perustetiin 29.11.1902. Uuden vakuutusyhtiö tarkastuspöytäkirjojen mukaan sisälisi kehotuksia palokuntien muodostamiseksi sekä yksityiskohtaisia ehdotuksia palosammutuslaitteiden täydentämiseen Vakuutusmaksut määräytyivät tehtaan paloriskien ja palontorjunnan valmiuksien mukaan
15.11.2015 3
15.11.2015 4
15.11.2015 5
15.11.2015 6
Vielä 1918 saakka Kaukaan porttia ja tasoristeystä valvoivat vartijat, mutta vuonna 1919 tulivat tähän tehtävään Viipurin lääninhallituksen hyväksymät tehdaspoliisit. 15.11.2015 7
Teollisuuden työläisistä koostuneet tehdaspalokunnat muodostivat tärkeän osana paikkakunnan sosiaalista elämää 15.11.2015 8
15.11.2015 9
JEHUMALJA KILPAILUT 1952- Ensimmäinen kilpailu Tampereella osajanottajina yhdeksän palokuntaa 15.11.2015 10
Kuka tai ketkä ja miksi Paperikoneilla palot sammutettiin, mutta varastopalo oli alusta alkaen ylivoimainen A. Ahlström Osakeyhtiön Varkauden paperitehtaalla ja sen paperivarastossa sytytettiin yön tunteina 1976-12-29 useita tulipaloja. Kaikkien kolmen paperikoneen alle sytytetyt palot saatiin sammumaan (sprinklerilaitos, työntekijät ja palokunta). mutta sprinklatussa paperivarastossa palo levisi herkästi syttyvissä ja nopeasti tulta levittävissä pakkaustuotteissa niin laajaksi, ettei palolle enää voitu mitään. Havaittaessa palo oli noin 40 m x 20 m laajuinen ja paikalla olleen palokunnan aloittaessa rajoitusta jo arvioita 80 m x 50 m laajuinen. Myös paperi rullat olivat syttyneet. 15.11.2015 11
1980 luvulla Vakuutusyhtiöt aloittivat pisteyttää teollisuuspalolaitoksia Arvioitiin teollisuuspalolaitoksen toimintaa Organisaatio Kalusto Koulutus/harjoittelu Toiminta-aika Kunnallisen pelastuslaitoksen saapumisaika Esim. jos taulukosta sai 50%, tarkastajalta 20% = 70% Tarkastaja voi suositella korjauksia jos pisteytys oli heikko 15.11.2015 12
Teollisuuspalokunnat nykypäivänä on jonkin (teollisuus) yrityksen sisällä toimiva oma itsenäinen palokuntansa toimii yrityksen alaisuudessa ja hoitaa yrityksen alueella palo- ja pelastustoimen tehtäviä voi olla myös nk. sammutussopimus paikallisen aluepelastuslaitoksen kanssa, jolloin tehdaspalokunta suorittaa tehtäviä myös yrityksen ulkopuolella henkilöstö on yleensä sivutoimista, eli hoitavat palokunnan tehtäviä omien töidensä ohella teollisuuslaitoksissa on myös päätoimista pelastushenkilöstöä Suomessa on noin tehdaspalokuntaa? 15.11.2015 13
Tehdaspalokuntia 2015 Suomessa Yara Suomi Oy:n tehdaspalokunta, Siilinjärvi Metsä-Botnian TPK, Kemi Myllykoski paper TPK, Kouvola, lakkautettu Neste Oil tehdaspalokunta, Naantali Neste Oil tehdaspalokunta, Porvoo Ovakon tehdaspalokunta, Imatra Pankakosken tehdaspalokunta, Lieksa Rauman paperitehtaan tehdaspalokunta Stora Enso Anjalankosken TPK, Kouvola UPM Kymmene Kaipolan TPK, Kaipola (Jämsä) UPM Kymmene Kajaanin tehdaspalokunta, lakkautettu UPM Kymmene Kaukaan TPK, Lappeenranta UPM Kymmene Kymin TPK, Kouvola UPM Kymmene Tervasaaren TPK, Valkeakoski Varkauden tehtaiden tehdaspalokunta, Varkaus Stora Enson Enocellin tehdaspalokunta, Uimaharju Vapo Timber Oy Hankasalmen sahan TPK Valtra Oy Ab Suolahden Traktoritehtaan TPK Finnforest Oyj Suolahden vaneritehtaan TPK Oy Metsä-Botnia Ab Rauman TPK Stora Enso Sunilan tehtaiden TPK Kotka Kotkamills Kotkan tehtaan TPK Pyrollsack Oy TPK Kotka Danisco Sweeteners Oy TPK Kotka Coor Service Management TPK Kotka Altia Rajamäen TPK Nurmijärvi Keskon TPK Vantaa Tikkurilan Maalitehtaan TPK Vantaa Stora Enso Nuottasaaren TPK Oulu Kemira Oyj Oulun TPK Rautaruukki Oyj Raahen terästehtaan TPK UPM Kymmene Wisaforest TPK Pietarsaari Boliden Kokkola Oy TPK Kemira Oyj Kokkola Terminal TPK Seikun sahan TPK Pori Kemira Pigments Oy Porin TPK Boliden Harjavalta Oy TPK Kemira Oyj Harjavallan TPK Vr Oy Hyvinkään konepajan TPK Turun telakan palokunta STX TPK Rauman telakan STX TPK? Helsingin telakan STX TPK Stora Enso Honkalahden sahan TPK, Lappeenranta Stora Enson Kiteen sahan TPK, Kitee Stora Enso Packaging Heinola TPK, Heinola Stora Enso Heinola Fluting TPK, Heinola Stora Enso Imatran tehtaat 15.11.2015 TPK, Imatra 14
Teollisuuspelastuslaitoksien nykypäivän tehtävät ovat haastavia Hälytystehtävät, tiedottaminen ja hälytyksen jälkeiset kirjaukset Toiminnanharjoittajan tehtävä turvallisuusselvitys ja pelastussuunnitelma Projektit (uudet laitokset) Tulityö, työturvallisuus, alkusammutuskoulutus ym. Omien harjoitusten suunnittelu ja toteutus Palotarkastukset, Tukes, Inspectan tarkastukset ja ELY keskukset Sprinklerien kuukausi testaukset Sprinklerien ja paloilmoittimien irtikytkennät Vuosiseisokit tulitöiden valvonta ym. Yhteistyö aluepelastuslaitosten kanssa, erikoiskalusto, tutustumiskäynnit, yhteisharjoitusten suunnittelu ja toteutus (EU- direktiivi eli Seveso harjoituksia kolmen vuoden välein) 15.11.2015 15 Omat palokalustojen rakentamiset ja huollot jääneet vähemmälle?
Kaavio nykypäivän haasteista Pelastustoimi Normaaliolot Häiriötilanteet Poikkeusolot Ohjeet Suunnitelmat/resurssit Varautuminen Perustehtävät Koulutus Viranomais- yhteistyö Viestintä/Tiedottaminen Johtaminen Pelastustoiminta Tavoite Yrityksen Toiminnan Jatkuvuus 15.11.2015 16
KOULUTUS JA HARJOITTELU LUO POHJAN PELASTUSTOIMINNALLE koulutukseen kiinnitetään huomiota vasta kun jotakin on sattunut koulutusta/harjoituksia sellaisiin kohteisiin jossa saadaan todelliset ongelmat esiin (kohdennetut harjoitukset) harjoituksissa pitää uskaltaa epäonnistuakin harjoituksista pitää oppia joka tasolla teollisuus, pelastuslaitos ja työturvallisuus ym. yrityksen johdon sitoutuminen kolutukseen ja harjoituksiin 15.11.2015 17
Harjoituksia 1939> 15.11.2015 18
Savon Sanomat 18.10.2015 15.11.2015 19
15.11.2015 20
TEHDASPALOLAITOSTEN ERIKOIS KALUSTO 15.11.2015 21
Otaniemessä 1963 alkaen TELI- kurssiksi Kuopiossa ensimmäinen Sivutoimisen teollisuuspäällikön peruskurssi järjestettiin keväällä 1993 ja sen jälkeen kursseja on järjestetty vuosittain niin, että 2014 oli kurssi no 24. Seuraava kurssi järjestetään 2016 tammikuun lopussa ja päättyy viikolla 14. 15.11.2015 22
TOKEVA Kiitos teollisuuspelastuslaitoksille aktiivisesta osallistumisesta TOKEVA- ohjeiden kehittämiseen. menetelmäohjeluonnosten testaus talvi-kevät -94 kenttäkokeita: Imatra, Harjavalta, Naantali, Siilinjärvi, Kuopio TOKEVA2012 15.11.2015 23
Jyväskylässä 28.6.1945 perustettiin teollisuuspalopäällikköjaos 15.11.2015 24
15.11.2015 25
Kiitos Kari Koivistoinen Puh. 044 9878519 karikoivistoinen2@gmail.com 15.11.2015 26