Turun kaupunkikehityksen suunnat Timo Hintsanen, kaupunkisuunnittelujohtaja

Samankaltaiset tiedostot
On arvioitu, että jo vuoteen 2020 mennessä korkeakoulutetun henkilöstön rekrytointitarve lähes kaksinkertaistuu.

Kaupunki kehittyy osana maailmaa Kaupungit kasvun moottoreina

Turun kävelevä kampus. Timo Hintsanen, kaupunkisuunnittelujohtaja

Ilmiöt Smart and Wise Turku - kärkihankkeen taustalla

Joukkoliikenneratkaisun toteutuksen ensimmäinen vaihe

TYS KILPAILUSEMINAARI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITYS. Nella Karhulahti, kaavoitusarkkitehti

Kärkihankkeen asettaminen: Smart and Wise Turku. Kaupunginhallitus

Turun yleiskaava Toimialajohtaja Christina Hovi

Kampus ja )edepuisto -kärkihanke. Rii6a Birkstedt, projek)päällikkö, KTT, Turun kaupunki Aino Ukkola, kehi6ämispäällikkö, Turku Science Park Oy

Turku on kovassa kasvuvauhdissa Asukasluku ja rakentaminen ennätysluvuissa

Yleiskaavan elinkeinovaraukset

Kaupunkikehityksen uusi nousukiito

Asemanseutujen kehittämiskonseptit Tanskassa

osana kaupunkikehitystä

Future Smart City. Tulevaisuuden kunta ekosysteemin ja alustatalouden keskiössä. Juha Ruokari. Huhtikuu 2018

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen /

BALTIC URBAN LAB. Integroitujen suunnittelu- ja kumppanuusmallien kehittämistä sekä testaamista brownfield-alueiden uudistamisessa

LIITE 2: Smart and Wise Turku-kärkihankkeen mittarit

Tampereen uuden strategian valmistelutilanne: miksi, milloin ja mitä?

Tampere Grow. Smart. Together.

Kiertotalouden ratkaisut

Turun kaupunkiseudun kuntien ja valtion välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus

ÄLYKÄS JA KESTÄVÄ TULEVAISUUDEN KAUPUNGINOSA HIEDANRANNAN SUUNNITTELUTILANNE Yleisötilaisuus

KOUVOLAN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN. Kouvolan kaupunki, Hannu Tylli, kaavoituspäällikkö,

osana kaupunkikehitystä

Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto. Pk-yritysten EU-rahoitusinfo, Salo Saara Nuotio-Coulon

Hannu Jaakkola, arkkitehti Minna Lukander, arkkitehti Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti

Työpaja: Mitkä ovat korkeakoulujen ja SYK:n toiminnan kannalta kiinnostavia kestävän kehityksen asioita?

KOLERASTA DIGITALISAATIOON Mikko Rusama, Helsingin Kaupungin Digitalisaatiojohtaja Avoin Data

Kooste. Bastu-työpajasta Turun kaupungintalolla Aiheena Turun keskusta ja 6. aalto

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

KUOPIO 2030 Luonnos Versio 1.4

KÄRKIHANKE TURUN KESKUSTA TIMO HINTSANEN, KAUPUNKISUUNNITTELUJOHTAJA

Koonti kyselyjen tuloksista

MAL-verkoston painopisteet

Liite 3. Kuvaus ICT Cityn tilajärjestelyistä ja vuokrasopimusten siirrosta

Asuinalueiden kehittämishanke Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku

Kaupungin Futuristiset Liikennehankkeet. Jari Paasikivi/

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013

Millaisessa kaupungissa haluaisit asua tulevaisuudessa Esitelmän pitäjän nimi

Citylogistiikka. Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki

CORESMA 2012 Wanha Satama Antti Nikkanen, projektiasiantuntija, DI Kari Kankaala, johtaja, TkT Tampereen kaupunki

RIIHITONTTU Business Campus

6Aika-strategian esittely

OSAAMISPROFIILIKYSELY IHMISLÄHTÖISIÄ RATKAISUJA

Tampereen uuden strategian valmistelutilanne

Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

Pyhännän Rakennustuote Puuelementtirakentamista ammattilaisille

Älykäs kaupunki ja innovatiiviset hankinnat Innovaatioseteli

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö

Turun raitiotien yleissuunnitelma. Tiedotustilaisuus

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 19/

- Committed to Excellence

VETOVOIMAINEN MATKAKESKUS Matkakeskus Turkuun klinikan aloitusseminaari Saku Järvinen, projektipäällikkö, Realprojekti Oy

Pyhännän Rakennustuote Puuelementtirakentamista ammattilaisille

Mahdollistamme hyvinvointia ja kilpailukykyä liikenteestä.

Tervetuloa Vastuulliset toimijat - kestävät kampukset - tilaisuuteen Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Toimitusjohtaja Mauno Sievänen

Tampere Tiedon keruu ja hyödyntäminen kaupunkiympäristössä

Toimialojen tarveselvitykset ja vuosien investointiohjelman laadinta

INNOVAATIOKESKITTYMÄ KESKELLÄ SUOMEA - KASVUA JA UUTTA LIIKETOIMINTAA Laura Ahonen

Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen

Asuntomarkkinat 2012 Kalastajatorppa

Tampereen Digiohjelma

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Turun Matkakeskus -hanke

VSSHP talouden ja toiminnan muutostarpeet Kuntaneuvottelut Samuli Saarni, jyl

Digiohjelma

SYK:n kestävän kehityksen tilanne ja työ

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin

KRITEERI 1: Ihmisten ja yritysten lukumäärä Turun keskustassa kasvaa.

Smart City - Smart People

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026

Yleiskaavoituksen työohjelma

Elinvoimaa lähiöihin -klinikka. Turusta mallia lähiöiden kehittämiseen

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA

Digitalisaatio liikenteessä

Elinkeino-ohjelman painoalat

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus

KAUPUNKISEUDUN TONTTIPÄIVÄ

BUSINESS PLAN TURKU CITY DATA OY

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallituksen tietotekniikkajaosto Kj/

Kehittämismalli yhteistyön

Hankeidea: Liikenteen ja maankäytön yhteistyömenetelmien kehittäminen ja testaus

BLUE Vesistömatkailun digitaaliset palvelukonseptit. Virtuaaliluonto seminaari Helsinki Dr. Teemu Moilanen

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola

Tampereen ratikka. Pirkanmaan XIV Maarakennuspäivät projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen

Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen

6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR-HANKEHAKU Infotilaisuus Turku

Tampereen strategian lähtökohdat ja painotukset - kaupunkiympäristön näkökulma

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta

RAIDELIIKENNE MAHDOLLISTAA! TIIVISTELMÄ

Eettistä tietopolitiikka tekoälyn aikakaudella. Syksy 2018

Riku Rönkä, arkkitehti, Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy Arndt Friedrich Heinzmann, arkkitehti, Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit

Transkriptio:

Turun kaupunkikehityksen suunnat Timo Hintsanen, kaupunkisuunnittelujohtaja 19.3.2019 Lundén Architecture Company

Turku kasvaa Vuoteen 2050 mennessä turkulaisia on 250 000

270 000 250 000 230 000 210 000 190 000 170 000 150 000 Rakennemalli 2035 tavoite 1990 2000 2010 2020 2030 2040 2050 Turun kasvu kiihtyy Turun kaupungin ennuste

Kärkihankkeet Turun tiedepuisto Keskustan kehittäminen Smart and Wise Turku

Strategiset Vetovoima Kilpailukyky päämäärät Kestävyys Hyvinvointi

Kärkihanke Turun tiedepuisto

YLIOPISTOJEN KAMPUS KAUPUNGIN KESKUSTA TERVEYSKAMPUS l YRITYSKAMPUS l AMK-KAMPUS l URHEILUK. LAAJENTUMISALUE l UUSI KAMPUS Tiedepuiston sijainnin poikkeukselliset lähtökohdat

Turun Tiedepuisto Rohkean kokeileva ja kansainvälisesti verkottunut osaamiskeskittymä kaupungin sykkeessä. Rohkean kokeileva Logistisesti vetovoimainen 24/7/365 elävä Kestävästi kasvava

Triple Helix - Kasvu syntyy yhteistyöllä

Masterplan Turun tiedepuisto 2050 Cederqvist & Jäntti Architects

7 min 1h 2 min 4 min Cederqvist & Jäntti Architects

UUSI KAMPUS AMK-KAMPUS YRITYSKAMPUS TERVEYSKAMPUS URHEILUKAMPUS OPISKELIJAKAMPUS YLIOPISTOJEN KAMPUS

Medisiina D SYK, TY, TuAMK / Schauman Arkkitehdit Oy

AMK kampus Sigge Arkkitehdit Oy

Verkostokoulu Tiede- ja urheilulukio, kansainvälinen koulu - Koulu palveluna - Verkostomainen toteutus - Jaetut resurssit alueen toimijoiden kanssa / - Opetus, Tilat, Tukipalvelut - Muut koulut osana hybridikaupunkia Verstas Arkkitehdit Oy

Cederqvist & Jäntti Architects

Lundén Architecture Company

Lundén Architecture Company

8/8O Cederqvist & Jäntti Architects

Cederqvist & Jäntti Architects

Anttinen Oiva Arkkitehdit / TYS

Kärkihanke Keskustan kehittäminen

Keskustavisio 2050 Lundén Architecture Company

Saavutettava ja helposti kuljettava keskusta Kaupallisesti ja matkailullisesti houkutteleva keskusta Viihtyisä ja elävä kulttuurin ja kohtaamisten alusta

Lundén Architecture Company

Houkutteleva ydin - Hansatown

Lundén Architecture Company

Schauman Arkkitehdit Oy

Lundén Architecture Company

Lundén Architecture Company

Töölö Urban Oy ja OOPEAA Office for Peripheral Architecture

Schauman Arkkitehdit Oy Kanavaniemi

Turun vanhakaupunki

Lundén Architecture Company

Asemanseudut Matkakeskus ja Elämyskeskus

PES Arkkitehdit Oy / GSP Group Oy

PES Arkkitehdit Oy / GSP Group Oy

PES Arkkitehdit Oy / GSP Group Oy

LINNAKAUPUNKI

C & J Arkkitehdit Oy

Sigge Arkkitehdit Oy

Sigge Arkkitehdit Oy

Helin & Co

Schauman Arkkitehdit Oy

Schauman Arkkitehdit Oy

Iso joukkoliikenneratkaisu osana kaupunkikehitystä: Turun kaupunkiseudun raitiotie

Raitiotie I Superbussi

ÄLYFÖRI

Blue Industry Park

LPR Arkkitehdit Oy / Elomatic Blue Industry Park

LPR Arkkitehdit Oy / Elomatic

Kuva: Turun kaupunki / Cederqvist & Jäntti Architects

Smart City Käsitteelle ei ole olemassa yhtä ainoaa vakiintunutta määritelmää. Yleensä Smart City ajattelun lähtökohtana on turvata taloudellisesti, ympäristöllisesti ja sosiaalisesti kestävä kehitys digitalisaatiota ja dataa hyödyntämällä. Kaupunkien Smart City hankkeiden sisällöt ovat useimmiten hyvin samankaltaisia, erottautuminen lähinnä käytettävällä terminologialla.

Wise City Uusien teknologioiden rinnalla korostuu laaja-alainen yhteistyö ja kaupunkilaisten osallisuus palvelujen uudistamisessa. Kaupungin tehtävänä on varmistaa, että kaikki väestöryhmät pääsevät osalliseksi digitalisaation hyödyistä. Korkeakoulut Yritykset ja rahoittajat Kaupunki

Smart and Wise Turku kärkihankkeen sisältö Hiilineutraalius ja resurssiviisaus Asiakkuuksien ja palvelujen hallinta Kaupunkisuunnittelu Turvallisuus Liikenne ja liikkuminen Syrjäytymisen ehkäiseminen Alustatalouden toimintamalli Tiedon hyödyntäminen ja tietoalusta