Tervetuloa mukaan ystävätoimintaan! Kuvat: Suomen Punainen Risti
Punaisen Ristin periaatteet Inhimillisyys: Inhimillisen kärsimyksen estäminen ja lievittäminen kaikin tavoin on Punaisen Ristin tärkein tehtävä ja toiminnan päämäärä. Sen tavoitteena on suojella elämää, terveyttä ja ihmisarvoa. Se edistää ihmisten välistä ymmärrystä, ystävyyttä, yhteistyötä ja pysyvää rauhaa. Tasapuolisuus: Punainen Risti pyrkii lievittämään ihmisten kärsimyksiä pelkästään avun tarpeen, ei kansallisuuden, uskonnon, rodun, poliittisten mielipiteiden tai yhteiskunnallisen aseman perusteella. Se antaa etusijan niille, jotka ovat suurimmassa hädässä. Puolueettomuus: Voidakseen nauttia kaikkien osapuolten luottamusta ja auttaa kaikkia uhreja Punainen Risti pidättäytyy kannanotoista vihollisuuksien yhteydessä eikä milloinkaan sekaannu poliittisiin, aatteellisiin, uskonnollisiin tai kansallisiin ristiriitoihin. Riippumattomuus: Punaisen Ristin liike on itsenäinen. Vaikka kansalliset yhdistykset toimivat humanitaarisissa tehtävissä oman maansa hallitusten apuna ja ovat maansa lainsäädännön alaisia, niiden tulee säilyttää itsemääräämisoikeutensa niin, että ne voivat aina toimia Punaisen Ristin periaatteiden mukaisesti. Vapaaehtoisuus: Punainen Risti on vapaaehtoisjärjestö, jonka toiminta on kaikin tavoin pyyteetöntä. Ykseys: Kussakin maassa voi olla vain yksi Punaisen Ristin tai Punaisen Puolikuun yhdistys, joka on avoin kaikille maan kansalaisille ja ulottaa toimintansa koko maan alueelle. Yleismaailmallisuus: Kansainvälisen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liike on yleismaailmallinen. Sen kansalliset yhdistykset ovat tasavertaisia ja niillä on yhtäläiset velvollisuudet auttaa toinen toistaan. Kuva: SPR / Eero Sario
Ystävätoiminnan pelisäännöt: TAVALLISEN IHMISEN TAIDOIN: Punaisen Ristin ystävä toimii asiakkaan ystävänä tavallisen ihmisen taidoin ja voimavaroin. Ystävänä toimiminen on yhdessä olemista ja toisen ihmisen kohtaamista ilman ammatillista otetta. Sekä ystäväasiakkaan että vapaaehtoisen kannalta on olennaista, että vuorovaikutuksessa säilyy vapaaehtoisuuden tunne eikä siinä ole sosiaali- tai terveystoimen asiakastyön piirteitä. Ystävänä olet läsnä, juttelet ja kuuntelet, lähdet seuraksi ulkoilemaan, kaupungille tai vaikkapa elokuviin teet asioita, joihin sinulta ei vaadita minkäänlaisia erityistaitoja eikä -osaamista tai tietyn alan koulutusta. Riittää, että annat aikaasi ja tukeasi toiselle ihmiselle. PALKATTOMUUS: Ystävätoiminnasta ei makseta palkkaa eikä ystäväasiakkaalta vastaanoteta rahallista korvausta. Vapaaehtoisen palkka on ilo ja tunne siitä, että on tarpeellinen, tai joku muu omasta mielestä tärkeä asia. VAPAAEHTOISUUS: Vapaaehtoisuuden tunne on tärkeää säilyttää kaikessa toiminnassa. Jokainen tulee mukaan vapaaehtoisesti, omasta halustaan. Jokainen saa valita itselleen sopivan toimintamuodon ja paljonko käyttää siihen aikaa. Vapaaehtoinen voi valita tehtävänsä niin, että se tuottaa hänelle iloa ja hyvää mieltä, ja tehtävää voi halutessaan vaihtaa. Jokaisella on oikeus sanoa ei sellaiselle pyynnölle tai tehtävälle, joka tuntuu liian vaativalta, sopimattomalta tai epämiellyttävältä.
Ystävätoiminnan pelisäännöt: LUOTETTAVUUS: Vapaaehtoinen on luotettava. Vaikka ihmiset ovat mukana vapaaehtoisesti, he ovat sitoutuneet tekemään sen, minkä ovat luvanneet. Omista voimavaroista on huolehdittava siten, ettei lupaa enemmän kuin pystyy ja ehtii, vaan käyttää vapaaehtoistoimintaan aikaa ja energiaa sen verran kuin itselle sopii. Ystävätoiminnassa luotettavuus syntyy siitä, että sovituista tehtävistä, aikatauluista ja tapaamisajankohdista pidetään kiinni. Mahdollisista muutoksista ilmoitetaan hyvien käytöstapojen mukaisesti ajoissa. YSTÄVÄN VAITIOLO JA LUOTTAMUKSELLISUUS: (huom. myös sosiaalisessa mediassa!). Punaisen Ristin ystävänä olet vaitiolovelvollinen. Toiminta on kummankin osapuolen kannalta luottamuksellista, eikä vapaaehtoinen saa kertoa ystäväasiakkaan asioita ulkopuolisille ilman tämän suostumusta. Kyse on keskinäisestä arvostuksesta ja molempien yksityisyyden kunnioittamisesta. Ongelmatilanteessa vapaaehtoisella on kuitenkin oikeus ja velvollisuus keskustella asiasta ammattilaisten kanssa, eikä hänen tarvitse kantaa vastuuta yksin. Asioita voi pohtia ehdottoman luottamuksellisesti yhdessä muiden ystävätoiminnassa mukana olevien kesken.
Ystävätoiminnan pelisäännöt: PUOLUEETTOMUUS: Ystävänä tärkein tehtäväsi on tukea ja kuunnella, ja mahdollisessa hankalassa tilanteessa voitte yhdessä pohtia ratkaisuja. Vapaaehtoinen ei asetu kenenkään puolelle eikä sekaannu muiden välisiin ristiriitoihin. Puolueettomuus-pelisäännön mukaan järjestön toiminnassa ei myöskään oteta kantaa esimerkiksi uskontoon tai politiikkaan. Vapaaehtoistoiminnassa autetaan eniten apua tarvitsevaa maailmankatsomuksesta, uskonnosta, kielestä tai ihon väristä riippumatta. TOIMINTAA TARVITSIJAN EHDOILLA: Apua annetaan tarvitsijan ehdoin. Vapaaehtoisen on kunnioitettava asiakkaan itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta. Vapaaehtoinen ei voi tehdä päätöksiä toisen puolesta, vaan hän kulkee rinnalla, kuuntelee ja tukee. TASA-ARVOISUUS: Ystävät kohtaavat toisensa keskenään tasavertaisina, joskin erilaisina. Toiminnassa jokaista arvostetaan ja kunnioitetaan sellaisen kuin hän on, ja jokaisen ajatukset otetaan huomioon. Ystäväsuhteessa olet tasa-arvoinen ystäväasiakkaasi kanssa. Vapaaehtoinen ei ole ystäväänsä parempi ihminen. TOIMINNAN ILO: Vapaaehtoistoiminta tuottaa iloa ja hyvää mieltä siinä mukana oleville. Toiminta on yhteistä, vapaaehtoista ja positiivista, joten sen lähtökohtien tulisi olla myönteiset. Vapaaehtoistoiminta ei saisi muodostua ikäväksi pakoksi, vaan sen tulisi tuottaa iloa kaikille osapuolille.
Vapaaehtoisen oikeudet ja velvollisuudet: Vapaaehtoisella on oikeus: osallistua taitojensa ja kiinnostuksensa mukaisiin vapaaehtoistehtäviin SPR:n vapaaehtoistoiminnassa tehtävässä tarvitsemaansa koulutukseen, tietoon, ohjaukseen ja tukeen osallistua toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen sekä jäsenenä vaikuttaa päätöksentekoon turvalliseen toimintaympäristöön saada ja antaa palautetta ja kokea arvostusta mahdollisuuteen kehittyä vapaaehtoisena Vapaaehtoisella on velvollisuus: toimia Punaisen Ristin arvojen ja periaatteiden, SPR:ssä hyväksyttyjen suuntaviivojen ja sääntöjen mukaisesti sitoutua toimintaan siltä osin kuin on vapaaehtoisesti ja sovitusti lupautunut osallistua tehtävän edellyttämään perehdytykseen ja koulutukseen tiedottaa toiminnassa havaitsemistaan puutteista tai vaaroista sitoutua kulloinkin tehtävän edellyttämään vaitioloon
Ystävänä tavallisen ihmisen taidoin Vapaaehtoistyössä toimitaan tavallisen ihmisen taidoin, ei ammattiauttajana. Vapaaehtoisilta ystäviltä ei odoteta minkäänlaista ammatillista pätevyyttä tai osaamista. Vapaaehtoisen roolissa kohtaaminen on aidompaa, ihminen päästetään lähemmäksi. Vaikeiden asioiden jakaminen ei ole molemminpuolista. Ei henkilökohtaisen avustajan tehtäviä, siivous- tai muita palveluita. Tarvittaessa etsitään yhdessä apua muualta. Kuva: SPR / Katja Lösönen
Ystävän rooli Ystävä on vapaaehtoinen hyvä kuuntelija tasavertainen asiakasystävän kanssa luotettava, ei juoruile ja pitää kiinni sovitusta tavallinen ihminen Ystävä ei ole siivooja raha-asioiden hoitaja tai rahan lainaaja ammattiauttaja viranomainen tai huoltaja seurustelukumppani autonkuljettaja
Ystävän kanssa voi esimerkiksi käydä kahvilla, kirjastossa, elokuvissa, teatterissa, konsertissa, tapahtumissa jne. keskustella laulaa karaokea kulkea kaupungilla, puistoissa ja luontopoluilla harrastaa porukalla kokata pelata pelejä mennä mukaan lääkäriin tai asioille
Arvostava kohtaaminen taito kuunnella Hyvä kuuntelija Kuuntelee enemmän kuin puhuu. Ei vähättele toisen tunteita. Itke vain. Ei mitään kiirettä. Kysyy avoimia kysymyksiä, ei johdattelevia. Osoittaa empatiaa. Mitä tämä tarkoittaa? On varmaan raskasta Tukee toisen omia ratkaisuja / varoo liiallista neuvomista. Kuinka se tapahtui? Käyttää tarkentavia kysymyksiä. Auta minua ymmärtämään, mitä todella tarkoitat tällä. Tarkoitatko, että
Mistä tukea itselle? Ystävävälitys, puh./s-posti: Koulutukset https://rednet.punainenristi.fi/tapahtumahaku Ystävien voimaringit, puh. Voimavarapäivät ja -illat Työnohjauksellinen tuki / työnohjaus tarvittaessa piiristä osaston kautta Vapaaehtoisten vakuutus, lisätietoa osastosta Kuva: SPR /Alejandro Lorenzo Suomen
Miten tästä eteenpäin? 1. Vapaaehtoisen kortin täyttäminen / profiilin luominen vapaaehtoisjärjestelmään 2. Ystävävälityksen yhteydenotto haastattelu 3. Ystäväparin muodostaminen / sopivan toimintamuodon löytyminen / toimintaan tutustuminen 4. Mukaan toimintaan
Kiitos! Lähde mukaan tärkeään ja antoisaan toimintaan. Nähdään ystävätoiminnassa omassa osastossa! Kuva: SPR / Thomas Broumand Suomen