VROUW MARIA SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. VROUW MARIA 2.1. Aluksen historia ja lasti 2.2. Hylyn löytyminen ja tutkimukset kesällä 1999 3. VROUW MARIAN TUTKIMINEN 3.1. Pro Vrouw Maria -yhdistyksen kanta hylyn tutkimiseen 3.2 Vertailu muihin tutkimuskohteisiin 3.3. Sukellusolosuhteet ja meriarkeologinen tutkimus 3.4. Johtopäätökset hylyn tutkimisen vaihtoehdoista 4. VROUW MARIAN MAHDOLLINEN NOSTAMINEN 4.1. Kansainväliset esimerkit Vasa ja Mary Rose 4.2. Borstön hylky St. Mikael 4.3 Vrouw Marian mahdollinen nostaminen 4.4. Vrouw Marian konservointi 4.5. Johtopäätökset 5. VROUW MARIA -SÄÄTIÖ 6. SUOMEN MERIMUSEO 6.1. Suomen merimuseon kehittäminen 6.2. Suomen merimuseon sijainnin arviointi 7. SPONSOROINTI JA MUUT TALOUDELLISET NÄKÖKOHDAT 8. EHDOTUSTEN JA JOHTOPÄÄTÖSTEN TIIVISTELMÄ Liitteet
1. JOHDANTO Opetusministeriö nimesi allekirjoittaneen 15.9.1999 selvitysmieheksi, jonka tehtäväksi annettiin selvittää vuonna 1771 uponneen Vrouw Maria -nimisen hylyn tutkimisen eri vaihtoehdot. Selvityksen oli määrä valmistua 31.12.1999. Toimeksiannon mukaan tulee selvityksessä arvioida ainakin seuraavat seikat: - hylyn tutkimisen eri vaihtoehdot - Suomen merimuseon tuleva sijaintipaikka - Vrouw Maria -säätiön perustamisen tarkoituksenmukaisuus Selvityksessä on erityisesti otettava huomioon hankkeeseen liittyvät museoeettiset, taloudelliset ja tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat. Sopimuksen liitteessä on myös maininta siitä, että selvitysmiehen tulee projektin aikana kuulla asiassa ainakin opetusministeriötä, Museovirastoa ja Pro Vrouw Maria -yhdistystä. Tutkimuksen osalta olen kartoittanut eri vaihtoehtoja ja laskenut niille myös alustavat kustannusarviot. Kustannusarvioita on pidettävä suuntaa antavina. Koska hylyn nosto on yksi selkeä vaihtoehto, on myös tälle toimenpiteelle tehty talousarvio. Suomen merimuseon tulevan sijaintipaikan arvioinnissa olen tutustunut eri vaihtoehtoihin Helsingissä. Hankkeen taloudellisia vaihtoehtoja kartoitettaessa olen keskustellut myös liike-elämän edustajien kanssa. Selvitystyöni kuluessa olen lukenut runsaasti kirjallista aineistoa. Tämä aineisto on käsittänyt mm. julkaistuja meriarkeologisia ja -historiallisia tutkimuksia, muistioita, eri organisaatioiden toimintakertomuksia, St. Mikaelin hylyn nostosuunnitelman kustannusarvioineen, lehtiartikkeleita ja Suomen museolaitoksen tilastollista materiaalia. Tärkeimmät lähteet on mainittu tekstin yhteydessä. Olen tutustunut Tukholmassa sijaitsevan Vasa-museon toimintaan ja taloudellisiin resursseihin. Asiantuntevan avun tarjosi museonjohtaja Klas Helmerson. Olen tutustunut myös Mary Rose Trustin toimintaan Portsmouthissa. Olen käynyt lukuisia keskusteluja hankkeen eri osa-alueiden selvitystyössä useiden eri tahojen kanssa. Monet yksityishenkilöt ovat ottaneet yhteyttä esittäen näkemyksiään projektista. Projektin kannalta merkittävimmät haastattelut ja keskustelut on listattu selvityksen liitteeseen. Erityisesti Vrouw Marian mahdollinen nostaminen on herättänyt runsaasti kiinnostusta, sekä myönteistä että kielteistä, usealla taholla. Useat selvityksen ehdotukset merkitsevät museotoimintaan kohdistuvan valtion rahoituksen kasvua. Helsingissä tammikuun 17. päivänä 2000. Pekka Honkanen FM
2. VROUW MARIA 2.1. Aluksen historia ja lasti Vrouw Maria oli kaksimastoinen ja noin 25 metriä pitkä hollantilainen alus. Takilatyypiltään se oli ilmeisesti koffi. Aluksen lokikirjaa säilytetään Turun maakunta-arkistossa joten sen viime vaiheet ovat hyvin tiedossa. Vrouw Marian vaiheet on julkaistu Ph.D. Christian Ahlströmin kirjoissa Syvyyksien Sylissä (1982) ja Looking for Leads (1997). Laivuri Reymund Lourens oli kuljettamassa lastia Amsterdamista Pietariin kun Vrouw Maria ajoi merenalaiselle karille Nauvon saaristossa puoli kahdeksan aikaan illalla lokakuun 3. päivä vuonna 1771. Aalto irrotti aluksen karilta mutta, se törmäsi pian toiseen kariin, jolloin se menetti peräsimen ja osan perävantaasta. Alus saatiin ankkuroitua yli kahdenkymmenen metrin syvyiseen veteen. Miehistö yritti pumpuilla tyhjentää alusta vesilastista. Lastina olleet kahvinpavut kuitenkin tukkivat pumput. Alus pysyi pinnalla useita päiviä, mutta vaikeissa olosuhteissa vain pieni osa lastista saatiin pelastetuksi. Ajan lakien mukaan pelastettu tavara kuljetettiin Turkuun huutokaupattavaksi. Pelastettu tavara on mainittu Turun raastuvanoikeuden pöytäkirjassa lokakuun 26. päivältä. Suomen merimuseon tutkijan Ismo Malisen mukaan suurin osa pelastetusta lastista oli ilmeisesti laivuri Lourensin omaa tavaraa. Vrouw Maria upposi lokakuun 8. ja 9. päivän välisenä yönä. Uppoamispaikka on noin kuusi meripeninkulmaa, eli noin 11 kilometriä, Jurmosta kaakkoon. Hylky sijaitsee ulkomerellä. Aluksen lasti on tullattu sen saapuessa Juutinrauman läpi Helsingöriin 23. syyskuuta. Se sisälsi mm. sokeria, erilaisia kangaslaatuja ja väriaineita. Haaksirikon jälkeisestä vilkkaasta kirjeenvaihdosta voi päätellä, että Vrouw Maria kuljetti myös Venäjän keisarinnan Katariina Suuren Amsterdamissa huutokaupassa ostamia taideteoksia. Keisarinnan hankkimat teokset olivat kuuluneet hollantilaisen taiteenkeräilijän Gerrit Braamcampsin kokoelmaan. Katariina Suuren hankkimia teoksia ei Helsingörissä ajan tavan mukaan tullattu, koska Tanskan kuningas yleensä antoi suostumuksensa siihen, että muiden maiden kuninkaallisille kuuluvat tavarat saatiin kuljettaa tullivapaasti. Gerrit Braamcampsin kokoelma huutokaupattiin Amsterdamissa kahdessa erässä heinäkuun 31. päivänä ja elokuun 6. päivänä 1771. Vrouw Maria aloitti matkansa kohti Pietaria syyskuun viidentenä päivänä. Haaksirikon jälkeen alkoi vilkas kirjeenvaihto koskien Katariina Suurelle kuuluvaa lastia. Tätä kirjeenvaihtoa kävivät Ruotsin Pietarin lähettiläs Carl Ribbing, Turun ja Porin maaherra paroni Christopher Rappe ja Venäjän ulkoasiainministeri kreivi Nikita Panin. Venäläiset tahot haaveilivat jopa lastin pelastamisesta uponneesta aluksesta. Katariina Suuren huutokaupasta hankkimien taideteosten tarkka määrä ja laatu on pääosin arvailujen varassa. Tiedossa ei ole kuinka monta teosta lastattiin Vrouw Mariaan. Huutokaupoista ovat säilyneet luettelot joissa kuvataan myydyt teokset, mainitaan niiden myyntihinta, ostajan nimi
jne. Kuitenkin vain kaksi taideteosta on varmasti merkitty keisarinnan ostamiksi (Bille, C., 1961, De tempel der kunst of het kabinet van den heer Braamcamp). Todennäköisesti keisarinnan omistamia taideteoksia on Vrouw Marialla kuitenkin ollut huomattavasti enemmän tai sitten muutaman teoksen arvo on ollut suuri, mikä selittäisi sitä kiihkoa, jolla Venäjän viranomaiset yrittivät saada lastin pelastetuksi. Lastina olleet maalaukset ovat todennäköisesti kuitenkin täysin tuhoutuneet. Maalaukset ilmeisesti kuljetettiin kehyksineen puulaatikkoon pakattuina. Mikäli Katariinan ostamat maalaukset kuljetettiin samalla tavalla ei niiden säilyminen ole mahdollista. Kesän 1999 lyhyissä sukelluksissa ei saatu valaistusta tähän asiaan koska lastiruumaa ei pystytty eikä ehditty tutkia tarkemmin. Sen sijaan esim. kulta- ja posliiniesineet ovat todennäköisesti säilyneet hyvin, mikäli niitä on lastissa ollut. 2.2. Hylyn löytyminen ja tutkimukset kesällä 1999 Vrouw Marian hylky löytyi 28.6.1999. Hylyn etsimistä varten oli perustettu yhdistys, Pro Vrouw Maria, jonka projektijohtajana toimi sukeltaja Rauno Koivusaari. Ryhmällä oli käytössään meriarkeologisen yhdistyksen Teredo Navaliksen sukellustukialus Teredo. Tutkimuksellisesti oli merkittävää että ryhmä pystyi hyödyntämään uusinta tekniikkaa. Viistokaikuluotaimen avulla saatiin aikaisempaa huomattavasti tarkemmat ja yksityiskohtaisemmat tiedot merenpohjasta. Viistokaikuluotaimen avulla Suomen aluevesillä tunnettujen hylkyjen määrä kasvaa lähivuosina moninkertaiseksi. Tästä syystä tulisikin panostaa Merimuseon hylkyrekisterin kehittämiseen. Hylkyrekisterin saattaminen ajan tasalle vaatisi resurssina yhden henkilötyövuoden lisäyksen. Suomen aluevesien merenpohjan inventointi on lähes kokonaan tekemättä. Viistokaikuluotaus on tällä hetkellä ainoa tapa tehdä systemaattinen kartoitus nopeasti ja tarkasti. Viistokaikuluotaimen hinta on noin 300 000 markkaa. Pro Vrouw Maria -yhdistys sijoitti hankkeeseen rahaa noin 40 000 mk:aa. Pääosa rahoituksesta saatiin sponsoreilta. Kaikki ryhmän jäsenet olivat mukana palkatta. Sukellukset hylkyyn suoritettiin Suomen merimuseon luvalla ja valvonnassa. Vrouw Maria sijaitsee noin 42 metrin syvyydessä kölinsä varassa lähes pystyasennossa. Köli lienee painunut metrin verran pohjamutaan. Kesän 1999 sukellustutkimusten perusteella aluksen pituudeksi saatiin 25 metriä ja leveydeksi 6-7 metriä. Alus on tasasaumainen, kaksimastoinen tammialus. Kummatkin mastot ovat edelleen pystyssä. Merkittävä seikka on se, että hylky on erittäin hyvässä kunnossa. Itämeren pohjassa hylyt säilyvät hyvin. Tämä johtuu siitä, että hylkyjä tuhoava laivamato teredo navalis ei elä Itämeren vähäsuolaisessa vedessä. Muualla ainoastaan pohjamuta voi antaa rakenteille suojaa.
Hylyn hyvään kuntoon yksi syy on se, että upotessaan lopullisesti syvyyteen alus ei ilmeisesti törmäillyt vedenalaisiin rinteisiin, jolloin sen rakenteet olisivat rikkoontuneet ja hylky olisi levinnyt laajalle alueelle. Vrouw Maria painui pohjaan ilmeisesti hyvin rauhallisesti. Ainoastaan karilleajot ja lopullinen pohjakosketus ovat vahingoittaneet alusta. On huomattava että karilleajojen jälkeen alus pysyi pinnalla vielä viisi vuorokautta, joten saadut vauriot ovat asiaa nykyisin arvioitaessa olleet pieniä. Hylyn tutkimuksellinen arvo on suuri riippumatta siitä löytyykö lastista Katariina Suuren ostamia taideteoksia vai ei. Alus tunnistettiin Vrouw Mariaksi lähinnä peräsimen ja yhden ankkurin puuttumisen vuoksi sekä siitä, että yhdestä ankkurista puuttui kynsi. Nämä tiedot oli Christian Ahlström löytänyt arkistotutkimustensa perusteella laivan lokikirjasta. Aluksen lastista voitiin vuonna 1771 pelastaa vain pieni osa. Merkillepantavaa on että lastia pelastettiin lähinnä hytistä ja hytin alapuolisesta ruumasta, josta on purettu kansilaudoitusta. Täällä sijaitsi pääasiassa laivurin oma varasto. Tietoa siitä, minne Katariina Suuren Amsterdamista hankkimia taideteoksia olisi aluksessa sijoitettu, ei ole. Lastin tutkiminen pohjassa on vaikea ja aikaa vievä tehtävä. Ruumaan ei pysty sukeltamaan, koska lastin ja ruuman luukun välille jää vain noin 70 senttimetrin tila. 3. VROUW MARIAN TUTKIMINEN 3.1. Pro Vrouw Maria -yhdistyksen kanta hylyn tutkimiseen Pro Vrouw Maria -yhdistys esitti kantansa hylyn tutkimiseen järjestämässään seminaarissa 24.9.1999. Vaikka se ei katakaan kaikkia tutkimuksellisia vaihtoehtoja, on se syytä tässä yhteydessä tuoda esille, koska yhdistyksen jäsenten käytännön kokemus sukeltamisesta Vrouw Maria -hylkyyn on merkittävä. Yhdistyksen mielestä alusta ei ole syytä ryhtyä tutkimaan pohjassa. Tähän syynä ovat syvyys (42 m) ja lastin tutkimisen osalta ahtaat olosuhteet. Alusta ei ole myöskään syytä siirtää matalampaan veteen tutkimusten helpottamiseksi. Tämä johtuu mm. vaarasta, että aluksen tuhoutuminen nopeutuisi esim. jäiden tai happipitoisemman veden vuoksi. Siirto matalampaan veteen ei voi tulla kysymykseen tällä hetkellä monesta muustakaan syystä. Aluksen mastot ovat pystyssä, joten ne olisi joka tapauksessa irrotettava. Hylyn siirto olisi taloudellisesti kallis operaatio. Se ei paljoakaan poikkeaisi hylyn nostamisesta ylös asti. Lisäksi hylyn valvontaan pitäisi lisätä enemmän resursseja, koska matalammassa se on myös alttiimpi harrastelijoiden innolle kajota hylkyyn.
Hylky voidaan siirtää matalampaan veteen ainoastaan siinä tapauksessa, että tarkoituksena olisi nostaa hylky myöhemmin lopullisesti ylös, konservoida se ja asettaa se näytteille. Matalammassa vedessä voisi tällöin tehdä paremmin tutkimuksia lastin osalta, mikäli alusta ei voida nostaa heti pintaan lasteineen. Yhdistyksen jäsenten yksimielisen kannan mukaan hylky olisi nostettava ja konservoitava. Mikäli hylkyä ei nosteta on heidän mukaansa paras vaihtoehto se, että ei tehdä yhtään mitään. Hylky säilyy nykyisissä olosuhteissa hyvin joten, ei ole kiire tehdä mitään. 3.2 Vertailu muihin tutkimuskohteisiin Vertailumateriaalia eri tutkimuskohteista löytyy runsaasti. Merkittävimmät ylös nostetut hylyt tämän selvityksen kannalta ovat Vasa Tukholmassa ja Mary Rose Portsmouthissa. Ruotsissa on tutkittu useita hylkyjä ja ne on myös hyvin dokumentoitu Statens Sjöhistoriska museetin raporttisarjassa. Mielenkiintoisen vertailumateriaalin tarjoavat esim. ns. ruhtinaan hylky Tukholman saaristossa (Adams & Rönnby, 1996, Furstens fartyg) ja Jutholmenin hylky (Cederlund, 1982, Vraket vid Jutholmen). Koska sekä Vasa että Mary Rose tarjoavat hyvät esimerkit tutkimusten, varsinaisen noston ja konservoinnin kestosta, käsitellään seuraavassa niiden tutkimushistoria lyhyesti. Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin rakennuttama Vasa upposi neitsytmatkallaan 10.8.1628 Beckholmenin ulkopuolella purjehdittuaan vain 1 300 metriä. Alus upposi 32 metrin syvyyteen. Vasan 64 kallisarvoisesta tykistä nostettiin suurin osa jo vuonna 1664. Vasan löysi uudelleen Anders Franzen vuonna 1956. Alus päätettiin nostaa. Vuosina 1957-61 kaivettiin aluksen alle tunnelit nostovaijereita varten ja se nostettiin vaiheittain matalampaan veteen. Pinnalle alus nostettiin huhtikuun 24. päivänä vuonna 1961. Alus sijoitettiin vuonna 1962 Vasavarvetille jolloin alkoi aluksen konservointi. Konservointi kesti kaikkiaan 17 vuotta. Pohjan tutkimuksia suoritettiin 1963-67 irtaimen esineistön ja hylyn kappaleiden talteen saamiseksi. Nykyinen Vasa-museo Galärvarvetilla avattiin vuonna 1990. Mary Rosen rakennutti Englannin kuningas Henrik VIII vuosina 1509-1511. Alus uudistettiin vuonna 1536. Mary Rose upposi taistelussa vuonna 1545 kahden kilometrin päässä Portsmouthin satamasta 14 metrin syvyiseen veteen. Alus makasi pohjassa kyljellään. Tästä syystä koko toinen kylki on tuhoutunut mm. laivamadon toiminnan seurauksena. Koska aluksen toinen kylki peittyi mutaan se säilyi hapettomassa tilassa. Tutkimustoiminta käynnistyi vuosina 1965-1971 jolloin hylyn kartoitus aloitettiin vapaaehtoisin voimin. Vuonna 1979 päätettiin lopullisesti, että hylky tutkitaan kokonaan ja se nostetaan ylös. Tätä tarkoitusta varten perustettiin The Mary Rose Trust, joka vastasi kaikesta hylkyyn liittyvästä. Samana vuonna palkattiin vakituista henkilökuntaa toteuttamaan hanke. Työssä oli eri aikoina mukana myös yli 600 vapaaehtoista.
Vuosina 1979-1982 suoritettiin pääosa hylyn meriarkeologisesta tutkimuksesta ja yli 25 000 rekisteröityä löytöä nostettiin ylös. Hylky nostettiin pinnalle 11.10.1982. Koko toinen kylki nostettiin yhtenä kappaleena. Varsinaiset hylyn nostotoimenpiteet aloitettiin kesäkuussa 1982, joten hylky nostettiin tässäkin tapauksessa varsin nopeasti eli alle viidessä kuukaudessa. On kuitenkin huomattava hylyn tutkimukseen ennen tätä käytetty aika. Hylkyä pidettiin vuodet 1982-1994 kosteassa ja kylmässä (alle 5 astetta) hallissa jona aikana tutkittiin aktiiviseen konservointiin liittyviä menetelmiä ja aloitettiin hylyn rekonstruoiminen sekä tukeminen titaaniputkilla. Hylyn aktiivinen konservointi käynnistyi vasta vuonna 1994. Vertailtaessa Vasaa ja Mary Rosea Vrouw Mariaan, on huomioitava eräitä seikkoja. Kaksi ensiksi mainittua olivat kuninkaallisia sota-aluksia, jotka myös oli rakennettu nykyisissä sijaintimaissaan. Vrouw Maria oli hollantilainen kauppa-alus, joka upposi Ruotsi-Suomen rannikolle. Vasan hylky sijaitsi 32 metrin ja Mary Rosen hylky vain 14 metrin syvyisessä vedessä. Vrouw Marian hylky on 42 metrin syvyydessä. Vrouw Maria on huomattavasti pienempi (pituus 25 metriä, leveys 6-7 m) kuin Vasa ( 47,5 m, leveys 11,7 m) ja Mary Rose ( pituus 40,9 m, leveys 11,7 m). Vasan uppoama oli noin 1 200 tonnia, Mary Rosen noin 700 tonnia ja Vrouw Marian lienee noin 200 tonnia. Kummatkin esimerkkihylyt tutkittiin mahdollisimman tarkasti ennen nostoa. Perustutkimuksen ja nostoa valmistelevien sukellusten jälkeen itse nostotapahtuma oli verrattain nopea. 3.3. Sukellusolosuhteet ja meriarkeologinen tutkimus Kauppa-alus Vrouw Marian hylky lepää 42 metrin syvyydessä. Sukeltaminen hylkyyn ei suuren syvyyden vuoksi ole riskitöntä. Kesällä 1999 hylkyyn sukellettaessa käytettiin paineilmaa. Paineilmalla sukellettaessa voi pohjalla viipyä maksimissaan noin 15 minuuttia kerrallaan. Alasmeno kestää parisen minuuttia ja ylöstulo paineentasauksen vuoksi 10-15 minuuttia. Paineilmalla sukellettaessa havaintokyky ei ole paras mahdollinen. Syvyys aiheuttaa ns. sukellushumalan, joka johtuu typen muuttumisesta narkoottiseksi aineeksi. Sukeltajantauti aiheutuu liiallisen typen kerääntymisestä vereen. Mikäli paine vähenee liian nopeasti ylös palatessa typpi muuttuu kupliksi. Nämä estävät verenkierron, joka aiheuttaa kramppeja ja halvaantumisen vaaran. Pahimmassa tapauksessa tämä voi johtaa kuolemaan. Tästä syystä pohjalla olo- ja ylösnousuaika ovat tarkoin säädellyt. Vrow Marian tutkimukselle antaa hyvän vertailukohdan ns. ruhtinaan alus Tukholman saaristossa. Pääosa hylystä on 35 metrin syvyydessä, mutta löytöjä tehtiin aina 53 metrin syvyyteen asti (Adams & Rönnby). Sukelluksissa käytettiin seoskaasua. Tämä lisäsi tutkimusaikaa pohjalla ja vähensi riskiä sukeltajantautiin. Seoskaasu ei aiheuta myöskään sukellushumalaa joten pohjalla tehdyt havainnot olivat tarkkoja. Sukeltajilla oli apunaan sukelluskello, jonka avulla sukeltajat hinattiin takaisin
pintaa samalla huolehtien paineentasauksesta. Kellossa sukeltajat pystyivät kirjaamaan ja tarkentamaan havaintojaan ylösnousun ajan. Turvallisuussyistä oli tukialuksella mukana myös painekammio. Kesän 1999 sukellusten yhteydessä nostettiin Vrouw Mariasta Merimuseon luvalla sinkkiharkko, sinetti, liitupiippu ja savipullo. Hylystä tehtiin myös alustava kartoitus. Riippumatta siitä nostetaanko hylky ylös vai ei, on hylyn tutkimuksia jatkettava. Hylky ja sen lasti on kartoitettava tarkemmin. Hylystä on otettava lisää vedenalaista kuvaa paremmissa olosuhteissa. Tämä edellyttää mm. parempaa valaistuskalustoa. Hylyn perustutkimuksiin (mittaukset, piirrokset, valokuvaus) kulunee 2-3 vuotta. Tutkimus ei edellytä hylkyyn kajoamista. Perustutkimuksissa voidaan käyttää sekä paineilmaa että seoskaasua. Tutkimusten turvallisuuden lisäämiseksi on syytä tehdä yhteistyötä esim. merivoimien kanssa. Sukellusten aikana mukana pitäisi olla lääkäri. Lähin painekammio kriisitilanteita varten sijaitsee Turussa. Painekammio on mahdollista saada lainaksi tukialukselle. Sukellukset tapahtuvat aina ryhmittäin (vähintään kaksi sukeltajaa). Perustutkimukseen pitäisi osallistua vähintään kolme ryhmää eli kuusi sukeltajaa. Museovirasto/Merimuseo on toimittanut opetusministeriölle 5.7.1999 päivätyn anomuksen vuonna 2000 tehtäviä tutkimuksia varten. Anomuksen loppusumma on 1 515 700 markkaa. Kustannuksiin on sisällytetty mm. ulkomaisen kaivauksenjohtajan kulut, kaksi tutkimusapulaista puoleksi vuodeksi, sukelluspalvelut (6 sukeltajaa) ja konservaattori. Palkkakustannusten osuus on summasta 548 000 mk:aa. Anomus sisältää hallintokuluja 197 700 mk:aa. Koska hallintohenkilökunta on organisaatiossa jo olemassa ja sen tehtävänä on vastata nimenomaan henkilöstö- ja taloushallinnosta ei näitä kuluja pitäisi sijoittaa erillisiin harkinnanvaraisiin anomuksiin. 1,5 miljoonan markan tutkimusbudjetti ei aiheuta kohtuuttomasti ylimääräistä työtä. Merimuseon nykyisestä henkilökunnasta löytyy henkilö johtamaan kaivauksia, joten ulkopuolista kaivauksenjohtajaa ei tarvita. Sen sijaan kansainvälisten asiantuntijoiden paikalle saaminen on tärkeää. Ensimmäisen vuoden perustutkimusten kokonaiskustannukset ovat myös todennäköisesti suuremmat kuin seuraavien vuosien. Tämä johtuu siitä että esim. vedenalainen kuvauskalusto ja muu tekninen tutkimuslaitteisto on hankittava ensimmäisenä vuonna. Merimuseoon on syksyllä 1999 palkattu tutkija joka on keskittynyt Vrouw Mariaan. Olisi tarkoituksenmukaista että mainittu tutkija jatkaisi virassaan myös vuosina 2000-2001. Vrouw Maria on saavuttanut runsaasti kansainvälistä julkisuutta. Koska hylyn tutkiminen ja mahdollinen nosto sisältää runsaasti erilaisia tutkimuksellisia näkökohtia (mm. lastin osalta) olisi aiheellista järjestää kansainvälinen seminaari Suomessa vuoden 2000 syksyllä. Hylyn perustutkimuksen kustannukset edellä oleva huomioiden olisivat ensimmäisenä vuonna noin 1,2 miljoonaa markkaa ja kahtena seuraavana noin 1,0 miljoonaa markkaa/vuosi. Lisäksi kansainvälisen seminaarin kustannuksiin tulisi syksyllä 2000 varata noin 150 000 markkaa.
Kustannusarviossa ei ole otettu huomioon yhteistyökumppanien ja sponsorien mukanaan tuomaa taloudellista tukea. Vrouw Maria on hanke jonka tuotteistamisella saataisiin todennäköisesti merkittävää ulkopuolista rahoitusta. Tuotteistamisen esteenä on tällä hetkellä Pro Vrouw Maria - yhdistyksen ja Museoviraston välinen kiista tuotemerkistä. Vuoden 2000 tutkimusten osalta yhteistyökumppanien ja sponsorien hankinta on jo myöhässä. Eri yritysten kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta voi todeta, että vuositasolla hankkeeseen saatavan tuen arvo voisi helposti olla 200 000-300 000 markkaa. Luontevaa olisi että Suomen merimuseo voisi itsenäisesti käydä ja sopia yhteistyöstä yritysten kanssa. Vapaaehtoisten sukeltajien käyttö tulee jatkossakin olemaan hylkytutkimuksissa merkittävässä asemassa. 3.4. Johtopäätökset hylyn tutkimisen vaihtoehdoista Vrouw Maria on tutkimuksen kannalta kiinnostava hylky, joten sen tutkimuksia on jatkettava. Hylky on tutkittava (mittaus, piirrokset, valokuvat jne.) ennen siihen kajoamista. Hylyn perustutkimus, ns. ei kajoava tutkimus, tehdään pohjassa 42 metrin syvyydessä. Sukellustutkimuksissa käytetään hyväksi myös ammattisukeltajia. Turvallisuuden takaamiseksi on sukellusten aikana paikalla oltava lääkäri ja mahdollisuus käyttää painekammiota mahdollisimman nopeasti. Perustutkimukseen liittyvät myös ennakoivat tutkimustoimenpiteet hylyn mahdollista nostamista silmälläpitäen: pohjan rakenne, kölin syvyys pohjamudassa, hylyn puunäytteet jne. Vedenalainen kuvaus olisi suoritettava siten, että materiaali mahdollistaa myös esim. korkealaatuisen CD-Rom -tuotteen. Hylkyä ei siirretä toistaiseksi matalampaan veteen. Järjestetään kansainvälinen seminaari syksyllä 2000, jossa pohditaan hylyn tutkimisen ja noston ongelmia. Yksi keskeinen kysymys on, voidaanko hylky nostaa perustutkimuksen jälkeen lasteineen vai ei. Lastin tutkiminen pohjassa on aikaa vievää ja myös sukellusolosuhteet ruumaan ovat erittäin vaikeat. Vrouw Maria -tutkijan palkkaukseen ja Suomen merimuseon hylkyrekisterin kehittämiseen varataan vuosiksi 2000-2001 määräraha, jonka suuruus on 400 000 mk:aa. Vuonna 2000 hylyn jatkotutkimuksiin varataan 1,2 miljoonaa markkaa ja kansainvälisen seminaarin järjestämiseen 150 000 markkaa. Perustutkimuksen rahoituksessa varaudutaan ajallisesti kolmeen vuoteen. Vrouw Maria -tutkimushankkeen tuotteistaminen yhteistyökumppanien ja sponsorien saamiseksi on käynnistettävä välittömästi. Yhteistyökumppanien hankinnasta vastaa tällä hetkellä pääsääntöisesti Museovirasto/Suomen merimuseo ja Suomen merimuseon tuki ry.
Vireillä oleva kiista Vrouw Maria -tuotemerkistä Museoviraston ja Pro Vrouw Maria-yhdistyksen välillä olisi ratkaistava neuvotteluin mahdollisimman pikaisesti. 4. VROUW MARIAN MAHDOLLINEN NOSTAMINEN 4.1. Kansainväliset esimerkit Vasa ja Mary Rose Vasa Neitsytmatkallaan 1628 uponnut Vasa nostettiin pintaan huhtikuun 24. päivänä vuonna 1961. Nostosta vastasi ruotsalainen pelastusyritys Neptunbolaget, jonka emoyhtiö oli luvannut nostaa laivan ilmaiseksi. Vasan nostossa käytetty tekniikka oli hyvin yksinkertainen. Hylyn alta vedettiin kuusi nostovaijeria, jotka kiinnitettiin vedellä täytettyihin ponttoneihin. Kun vesi pumpattiin ponttoneista pois ne nousivat, vaijerit kiristyivät ja hylky nousi pohjasta. Kuuden tunnelin kaivaminen Vasan hylyn alle kesti kaksi vuotta. Tunnelityöstä vastasivat sukeltajat jotka vesiletkujen avulla huuhtoivat saven ja soran pois. Työ oli erittäin vaivalloista mm. pohjalla vallitsevan pimeyden, ahtaan tunnelin ja hylyn rakenteiden vuoksi. Vuonna 1959 tehtiin ensimmäinen nosto ja Vasa nostettiin matalampaan veteen. Matalammassa vedessä hylky tiivistettiin ja vahvistettiin. Tämän työvaiheen aikana iskettiin uudet tapit olemattomiin ruostuneiden rautapulttien paikoille, perä korjattiin ja kaikkiin tykkiportteihin tehtiin uudet tiiviit luukut. Vasa nostettiin pintaan ja voimakkailla pumpuilla sitä tyhjennettiin niin paljon, että se kellui jonka jälkeen se hinattiin Beckholmenin telakalle. Vasan nosto sujui ilman ongelmia eikä koko prosessin aikana sattunut yhtään vakavaa onnettomuutta. Vasan nosto on hyvin kuvattu nykyisessä Vasa-museossa sekä museon luettelossa (kirj. Erling Matz), jonka yhteydessä on myös mainittu Vasaan liittyvä kirjallisuus. Mary Rose Vuonna 1545 lähellä Portsmouthia uponneen Mary Rosen tutkimustulokset ja noston vaiheet on julkaistu Margaret Rulen kirjassa The Mary Rose (1982). Mary Rosen säilyneen rungon puolikkaan nosto tapahtui eri tekniikalla. Tässä tapauksessa rungon läpi oli sijoitettu useita teräspultteja, joissa oli levy tukemassa rakennetta ulkopinnalla. Nostovaijerit kiinnitettiin näihin teräspultteihin. Vaijerit oli kiinnitetty erityiseen nostokehikkoon. Nostokehikon avulla hylky nostettiin aluksi ilmatyynyillä varustetulle alustalle joka myötäili hylyn rakennetta. Koko paketti nostokehikkoineen ja alustoineen painoi kaikkiaan 570 tonnia. Kokonaisuus nostettiin merenpohjasta hydraulisen nosturin avulla.
4.2 Borstön hylky St. Mikael Vuoden 1747 syksyllä upposi Borstön saaren ulkopuolelle venäläinen kauppa-alus, joka oli kuljettamassa lastia Amsterdamista Pietariin. Hylky löytyi vuonna 1953 jolloin kalastajien verkot tarttuivat hylkyyn. Kyseessä oli kolmimastoinen kaljuutti, joka lepäsi noin 36 metrin syvyydessä. Alus haaksirikkoutui samalla alueella kuin Vrouw Maria. Hylky on tunnistettu St. Mikaeliksi Ph.D. Christian Ahlströmin tutkimusten perusteella. Hylkyä on tutkittu useaan otteeseen. Vuonna 1961 hylkyä tutki ruotsalainen sukeltajaryhmä Suomen museoviranomaisten luvalla. Hylyn peräkansi ja kannella oleva keittokoppi murrettiin auki ja osittain tuhottiin, jotta hylkyyn päästäisiin sisälle. Hylystä nostettiin tuolloin lähes 200 esinettä (numeroitu Kansallismuseon kokoelmiin päänumerolla 62001). Hylyn tutkimuksista ei valmistunut kunnollista loppuraporttia. Hylyn tutkimuksia on jatkettu Suomen merimuseon toimesta viime vuosina. Hylyn nostosta on tehty esiselvitys, joka on päivätty 11.1.1988. Esiselvityksen teki Projektikonsultit Oy (DI Juha Koski) Oy Nokia Ab:n toimeksiannosta (Selvitys I). Vuoden 1988 lopulla tehtiin päätös jatkaa hylyn nostomahdollisuuksien selvittämistä. Tämän jatkoselvityksen teki Jouko Salonen Oy (Henrik Starck) ja se on päivätty 6.11.1989 seuraavana päivänä pidettyä projekti- ja sponsorikokousta varten (Selvitys II). Selvityksen kustannuksista vastasi ilmeisesti Fazer Oy. Tämä raportti sisältää lähinnä tarkennetun kustannusarvion ja konservaattori Ulla Klemelän kirjoittaman selvityksen hylyn konservoinnista. Hylyn sukellustutkimuksia oli projektin puitteissa jatkettu kesällä 1989. Näistä tutkimuksista ei ole raporttia Suomen merimuseossa. Vuoden 1988 toimeksiannon tarkoituksena oli selvittää hylyn mahdollisen nostamisen tekniset edellytykset ja kustannukset. St. Mikaelin mitat ovat lähes identtiset Vrouw Marian mittojen kanssa. Rungon pituus on 24,9 metriä, leveys 6,2 metriä ja korkeus 5,5-5,9 metriä. Hylky mainitaan selvityksessä hyvän kuntonsa vuoksi ainutlaatuiseksi maailmassa, mitä se 1980-luvulla varmasti olikin. Hylyn nostokelpoisuuteen liittyviä selvityksiä ryhdyttiin tekemään jo 1980-luvun alussa. Vuoden 1988 selvitykseen liittyen teki Konsultointi Kareg Ky (Kari Avellan) kesällä 1987 sukellustutkimuksen, jonka yhteydessä mm. sahattiin aluksen kyljestä kaaren kohdalta koepalat. Näiden koepalojen avulla määriteltiin VTT:n puulaboratoriossa kaarilankutuksen lujuus- ym. ominaisuuksia. Tutkimusten tulokset ovat hyvin dokumentoituina selvityksen liiteosassa. VTT:n tutkimusten perusteella todettiin että St.Mikaelin hylky voidaan nostaa sen rakenteita vahingoittamatta kunhan runkoon kohdistuva rasitus pysyy lasketuissa rajoissa. 4.3. Vrouw Marian mahdollinen nostaminen Koska St.Mikaelin osalta tehtiin nähdäkseni perusteellinen nostoselvitys on tässä yhteydessä syytä referoida näitä tuloksia. Vrouw Marian nosto ei oleellisesti poikkeaisi tästä suunnitelmasta. Projektikonsultit Oy:lle hylyn nostokelpoisuus- ja vesirakennusteknisen yhteenvedon laati Kareg Ky.
Nostoa edeltävinä toimenpiteinä mainitaan meriarkeologian kannalta oleelliset tutkimukset, mm. esineiden paikannus, rekisteröinti ja kuvaus sekä nosto ja säilytys. Ennen St.Mikaelin nostoa oli tarkoitus pumpata suurin osa kannen alla (ruumassa) olevasta savesta pois. Pumppaus tapahtuu siten, että pohjaan viedään suuriläpimittainen putki, jonka alapäähän viedään letkulla paineilmaa. Putkessa nousevat ilmakuplat aikaansaavat voimakkaan imun, joka pystyy viemään mukanaan myös vettä raskaammat materiaalit (ns. mammutointi). St.Mikaelin nosto olisi tapahtunut seuraavasti: 1. Nostetaan irtoesineistö ja puhdistetaan kansi 2. Nostetaan mastot irrallisina 3. Tyhjennetään ruuma osittain (mikäli Museovirasto hyväksyisi sen että ruumaa ei tarvitse tutkia kokonaan ennen nostoa) 4. Tuetaan aluksen kyljet sisältä 5. Pujotetaan nostotaljat aluksen alle 6. Kiinnitetään nostoteline 7. Kasvatetaan nostovoima lähelle hylyn omaa painoa 8. Irrotetaan hylky pohjalietteestä paineilmalla 9. Nostetaan alus irti pohjasta 10. Uitetaan verkko hylyn ympärille 11. Nostetaan hylky vedenpintaan Selvityksessä käsitellään myös hylyn kuljettamista Helsinkiin tosin kuljetustapaa erikseen mainitsematta. Vrouw Marian nosto tapahtuisi lähes samalla tavalla. Käymässäni keskustelussa em. nostosuunnitelman tekijän Kari Avellanin kanssa ilmeni, että nostotekniikka on siitä edelleen kehittynyt. Nostoselvitykseen I liittyy myös hankkeen kustannusarvio. Tässä kustannusarviossa on otettu huomioon pelkästään suunnittelu- ja hylyn nostokustannukset sekä kuljetuskustannus Helsinkiin. Kustannusarvion loppusumma on 5,1 miljoonaa markkaa (11.1.1988). Seuraavana vuonna tehdyssä nostoselvityksessä (selvitys II) kustannuksiksi laskettiin 6 miljoonaa markkaa (7.11.1989) Pyynnöstäni Kari Avellan (Kareg OY) arvioi hylyn tämänhetkiset nostokustannukset. Nosto tapahtuisi noudattaen pääsääntöisesti St. Mikaelin nostosuunnitelmaa. Vrouw Marian nosto- ja kuljetuskustannukset ovat hänen mukaansa noin 9 miljoonaa markkaa. Muut keskustelut ja arviot vahvistavat tätä laskelmaa. Vrouw Marian nosto- ja kuljetuskustannuksiksi voidaan arvioida 9-10 miljoonaa markkaa. Tarkka kustannusarvio saadaan kuitenkin vasta tarjouspyyntövaiheessa. Merenkulun kansainvälisen luonteen vuoksi pitäisi hylyn nostoon ja tutkimukseen sitouttaa myös muut Itämeren valtiot. Laajapohjaisella yhteistyöllä olisi parempi mahdollisuus saada hankkeelle EU-rahoitusta.
Ennen lopullista nostopäätöstä on kuitenkin huomioitava seuraavat seikat: - Vrouw Marian perustutkimukseen pohjassa on varattava aikaa 2-3 vuotta. Tässä yhteydessä selvitetään myös rakenteiden kestävyys, pohjan rakenne jne. - Hylkyä ei voi nostaa kokonaisena mikäli rakenteet eivät sitä kestä. - Hylyn konservointitila on oltava valmiina kun hylky nostetaan. - On varmistettava, että konservointikapasiteetti riittää sekä hylyn että esineistön konservointiin. - Hylyn konservointitekniikka on oltava tiedossa. - Hylyn loppusijoituspaikka on tiedettävä. Noston tekniset edellytykset ja tarvittava sukellusasiantuntemus ovat Suomessa olemassa. 4.4. Vrouw Marian konservointi Hylyn konservoinnissa voidaan käyttää kahta tällä hetkellä yleisessä käytössä olevaa tekniikkaa: pakastekuivausta ja ruiskutusta polyetyleeniglykolilla (PEG). Merimuseon konservaattorin Ulla Klemelän mukaan ruiskutus PEGillä on hylyn rakenteiden kestävyyden ja säilyvyyden kannalta parempi vaihtoehto. Sekä Vasan että Mary Rosen konservoinnissa on käytetty ja käytetään tätä menetelmää. Polyetyleeniglykoli tunkeutuu puuhun ja korvaa puun solujen veden, niin että kutistuminen ja halkeileminen estyvät. Vasan konservointi kesti 17 vuotta ja Mary Rosen konservointi päättyy vuonna 2004 kestettyään 11 vuotta. Vaikka Vrouw Maria on pienempi kuin edellämainitut esimerkit, voidaan konservointiajaksi laskea vähintään kymmenen vuotta. Hylyn lisäksi on otettava huomioon lastin konservointi. Konservointialan koulutusta antaa Suomessa mm. Vantaalla sijaitseva Muotoiluinstituutti, jossa koulutus on alkanut vuonna 1984. Neljävuotinen konservointikoulutusohjelma johtaa konservoinnin ammattikorkeakoulututkintoon. Seuraava koulutusjakso alkaa elokuussa 2000. Syksyllä 2000 käynnistyy täydennyskoulutuksena englanninkielinen kansainvälinen koulutusjakso, joka erikoistuu vedenalaisten löytöjen konservointiin (80 opintoviikkoa). Ohjelmaan valitaan 15 opiskelijaa Suomesta ja ulkomailta. Koulutusta varten muotoiluinstituuttiin perustetaan vedenalaisten löytöjen konservointiin soveltuva laboratorio ja varastotilat ajanmukaisine laitteineen. PEGin käytöstä konservoinnissa lienee parhaat tiedot tällä hetkellä Mary Rose Trustiin kuuluvalla Mary Rose Conservation Services Ltd:llä. Suomen merimuseon henkilökuntaan kuuluu tällä hetkellä kaksi konservaattoria. Hylkysaaressa sijaitsevien konservointitilojen pinta-ala on noin 600 neliömetriä. Vähintään samankokoinen laboratorio tarvittaisiin uuteen museoon. Suomessa on tietotaitoa esineistön konservoinnin osalta. Koulutussuunnitelmilla on myös varmistettu erikoisosaaminen nimenomaan vedenalaiseen materiaaliin liittyen. Esineistön
konservoinnissa on syytä tehdä kiinteää yhteistyötä Muotoiluinstituuttiin tulevan uuden laboratorion kanssa. Hylyn konservointiin liittyvissä kysymyksissä saa asiantuntija-apua esim. Englannista ja Ruotsista. Konservointiresurssit ovat kuitenkin tilojen ja henkilökunnan osalta rajalliset. Nykyisellä henkilökunnalla ja resursseilla ei voida konservoida kokonaista hylkyä. Hylyn konservointi tarvitsee lisäksi erillisen tilan, jossa myös yleisö pääsee tutustumaan hylkyyn ja sen säilyttämiseen (vrt. esim. Vasavarvet ja Mary Rose). Vasan konservointi kesti 17 vuotta. Vasa-museon johtajan Klas Helmersonin mukaan konservointikustannukset olivat keskimäärin 1,7 miljoonaa markkaa vuodessa. Summaan sisältyy 0,6 milj. markan vuotuinen vuokra rakennuksesta. Konservointihenkilökuntaa projektissa oli kahdeksan henkilöä vuodessa. Vrouw Marian ja sen sisältämän esineistön konservoinnin resurssien tarve on viisi henkilötyövuotta vuodessa. Tämän lisäksi voidaan palveluita ostaa esim. Muotoiluinstituutin laboratoriosta. Henkilötyövuosien aiheuttamat lisäkustannukset ovat noin 750 000 markaa vuodessa. Näiden kustannusten lisäksi tulevat materiaali- ja laitteistokustannukset sekä hylyn konservointiin tarvittavan tilan rakentamis- tai vuokrakustannukset. Jos otetaan lähtökohdaksi hylyn konservoinnin kestävän kymmenen vuotta on näiden kustannusten määrä vuodessa noin 1 550 000 markkaa (josta rakennus/vuokrakustannuksia 1 200 000 mk:aa). Hylyn konservointitila on otettava huomioon Merimuseon uudisrakennusta suunniteltaessa. Ilman rakennus- tai vuokrakustannuksia voidaan konservointikustannuksiksi arvioida noin 1,1 miljoonaa markkaa vuodessa. 4.5. Johtopäätökset Vrouw Marian hylky on tällä hetkellä tiedossa olevista hylyistä yksi kaikkein mielenkiintoisimmista. Se on herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta. Aluksen lasti antaa lisäksi vielä oman lisäarvonsa suoritettaville tutkimuksille. Hylky on myös hyvässä kunnossa. Hylystä saisi erinomaisen vetonaulan näyttelylle. Vrouw Maria oli hollantilainen alus, joka kuljetti lastia Amsterdamista Pietariin ja sen eksyminen Suomen karikkoiselle rannikolle johtui vaikeista sääolosuhteista. Lähes 80 prosenttia 1700-luvun Itämeren alueen kaupasta oli hollantilaisalusten hoitamaa. Vrouw Maria liittyy oleellisesti Suomen merenkulun historiaan. On kuitenkin pidettävä mielessä, että alus oli pieni kauppalaiva eikä kuninkaallinen sota-alus niin kuin sen läheiset vertailuesimerkit Vasa ja Mary Rose. Hylyn nostoa ja näytteille asettamista voi perustutkimusten jälkeen suositella mikäli seuraavat edellytykset täyttyvät: Hylyn konservointitila ja loppusijoituspaikka on tiedettävä ennen nostoa. Tutkimuksen, noston, konservoinnin ja loppusijoituspaikan taloudellisiin kustannuksiin on sitouduttava ennen nostopäätöksen tekoa.
Hankkeelle on saatava laaja hyväksyntä eri tahoilla koska Vrouw Maria tulisi olemaan todennäköisesti ainoa kokonaisena nostettu hylky seuraavan kahden vuosikymmenen aikana Suomessa. Tämä johtuu tutkimus-, nosto-, konservointi- ja säilytyskustannuksista. Tietotaito hylyn nostamiseksi on Suomessa olemassa. Hylky voidaan konservoida Suomessa käyttäen apuna kansainvälisiä asiantuntijoita. Hylyn konservointi kestää arviolta vähintään kymmenen vuotta. Kustannukset, ilman rakennusta, ovat noin 1,1 miljoonaa markkaa vuodessa. Hylyn nostokustannukset kuljetuksineen mantereelle ovat 9-10 miljoonaa markkaa. Hylyn lopullinen nostopäätös voidaan tehdä vasta suoritettavan perustutkimuksen jälkeen. 5. VROUW MARIA -SÄÄTIÖ Projektisopimuksessa todetaan että selvityksessä tulee lisäksi arvioida Vrouw Maria -säätiön perustamisen tarkoituksenmukaisuus. Muinaismuistolain mukaan yli 100 vuotta vanhat hylyt ja niiden esineistö kuuluvat Suomen valtiolle. Hylyt ja niiden sisältämät esineet ovat kansallisomaisuutta. Yli sata vuotta vanhat hylyt tai niiden osat ovat muinaismuistolain mukaan rauhoitettuja. Mikäli merilain ja muinaismuistolain välillä on ristiriitaa esim. hylkyihin kohdistuvien oikeuksien osalta, on nämä seikat selvitettävä mahdollisimman pikaisesti. Maan muinaismuistohallintoa, siihen liittyvää tutkimusta sekä museotoimen yleistä johtoa ja valvontaa varten on opetusministeriön alainen Museovirasto. Vedenalaisten löytöjen viranomaistehtäviä hoitaa Suomen Kansallismuseon alainen Suomen merimuseo. Suomessa museoiden ylläpitäjinä toimivat valtio (valtionmuseot), kunta, kuntainliitto sekä yksityinen yhteisö tai säätiö. Suomessa on 146 ammatillista museota, jotka vastaavat yhteensä 284 museokohteen hoidosta (1998). Kuntien ylläpitämiä näistä museoista on 64 %:a, valtion 12 %:a ja yksityisten (säätiö tai yhdistys) 24 %:a. Valtakunnallisista erikoismuseoista suurin osa on säätiöiden ylläpitämiä. Erillisen Vrouw Maria -säätiön perustaminen huolehtimaan hylystä on tietenkin täysin mahdollista. Tällöin valtion viranomaiset antaisivat hylkyyn liittyvät museaaliset tehtävät perustettavan säätiön huolehdittaviksi. Museolain mukaan museota ylläpitävän yhdistyksen tai säätiön säännöissä on turvattava museon kokoelmien säilyminen museokokoelmina myös yhdistyksen tai säätiön lopettaessa toimintansa. Erillisen säätiön perustaminen huolehtimaan pelkästään Vrouw Mariasta ei ole tarkoituksenmukaista. Yhden hylyn ympärille tehty museo ei pitkällä tähtäyksellä saavuta riittävää yleisökiinnostusta. Tämäntyyppisen museon pitäisi joka tapauksessa harjoittaa myös erikoisnäyttelytoimintaa yleisön kiinnostuksen ylläpitämiseksi.
Suomessa on jo Suomen merimuseo (Helsinki) ja esim. Forum Marinum (Turku) jotka esittelevät merenkulkuun ja vedenalaiseen arkeologiaan liittyviä näyttelyjä. Merenkulkuun liittyvä tutkimusta ja näyttelytoimintaa harjoittaa myös moni maakuntamuseo. Monia tutkimushankkeita voidaan suorittaa yhteistyössä näiden toimijoiden kesken. Vrouw Maria -säätiö olisi resursseiltaan liian pieni yksikkö saavuttaakseen riittävän taloudellisen aseman. Suomen markkinat ovat niin pienet, että ei ole tarkoituksenmukaista hajottaa vähäisiä museoresursseja toistensa kanssa kävijöistä kilpaileviin eri yksiköihin. Lisäksi Suomen merimuseo hoitaa jo tällä hetkellä vedenalaisten löytöjen viranomaistoimintoja. Sen sijaan Suomen merimuseon asema Kansallismuseon alaisuudessa ei ole ongelmaton. Erillisen Vrouw Maria -säätiön perustaminen valtion toimesta ei ole tarkoituksenmukainen ratkaisu. Sen sijaan Suomen merimuseon aseman ja organisaation kehittämistä on syytä tutkia. 6. SUOMEN MERIMUSEO 6.1. Suomen merimuseon kehittäminen Nykyisessä tilanteessa Suomen merimuseo kuuluu Museoviraston organisaatiossa kahteen eri päätulosalueeseen. Suomen merimuseon johtaja, yli-intendentti Marja Pelanne, on tehnyt Museoviraston johdolle syyskuussa 1999 esityksen merimuseon aseman muuttamisesta Museoviraston organisaatiossa. Suomen merimuseon jakaminen tehtäviensä perusteella kahteen eri päätulosalueeseen olisi nykyisten henkilöstö- ja toimintaresurssien kannalta hankalaa. Nykyinen tilanne aiheuttaa merimuseolle ongelmia mm. siitä kenen kanssa neuvotellaan merimuseon toiminnoista ja strategioista. Merimuseon asioita hoidetaan pääjohtajan, hallintojohtajan ja Kansallismuseo-osaston johtajan kanssa. Tämä aiheuttaa yksikölle ongelmia lisäten mm. byrokratiaa. Organisaatiouudistuksen tärkein tavoite on Suomen merimuseon itsenäisen aseman korostamisen Museoviraston organisaatiossa. Marja Pelanne esittää, että Suomen merimuseo muutetaan itsenäiseksi osastoksi tai yksiköksi, joka on suoraan pääjohtajan alaisuudessa. Merimuseon itsenäisen päätöksenteon lisääminen on strategisesti oikea ratkaisu. Merimuseon organisaatiomuutokseen on kaksi päävaihtoehtoa: oman yksikön perustaminen suoraan pääjohtajan alaisuuteen tai Suomen merimuseon säätiöittäminen. Suomen merimuseo on toiminnaltaan rinnasteinen valtakunnallisiin erikoismuseoihin. Valtakunnallisten erikoismuseoiden tehtävät määritellään museolaissa ja museoasetuksessa. Suurin osa valtakunnallisista erikoismuseoista toimii säätiöpohjalla. Valtakunnallisille erikoismuseoille ei ole kuitenkaan voitu osoittaa valtion viranomaistoimintoja, koska museot ovat yksityisiä. Museoasetuksessa on tosin maininta siitä, että museot voivat suorittaa opetusministeriön antamia muita erityistehtäviä.
Säätiöratkaisun hyvinä puolina voi pitää hallinnon minimointia, toiminnan tehokkuutta ja mahdollisimman suurta itsenäisyyttä esim. yhteistyökumppanien hankinnassa. Säätiön hallitus voisi olla joko kokonaan opetusministeriön nimeämä (esim. Suomen elokuvasäätiö) tai sitten siihen nimettäisiin myös merkittävimpien yhteistyötahojen edustajia (esim. Merenkulkulaitos, Helsingin kaupunki, ympäristöministeriö, puolustusministeriö jne.). Käytyjen keskustelujen perusteella on ilmeistä, että sponsorirahoituksen saaminen on helpompaa itsenäisesti toimivalle organisaatiolle. Sponsorituen hankinta ei näkemykseni mukaan voi olla valtion itsensä toimesta hoidettu tai ainakaan se ei ole yhtä tehokasta. Suomessa on museoalalla merkittävimmät sponsorointi- tai yhteistyösopimukset solminut Nykytaiteen museo Kiasma. Museo kuuluu Valtion taidemuseoon, joka on suoraan opetusministeriön alainen. Sponsorien hankinnasta Kiasma teki sopimuksen yksityisen yrityksen kanssa. On huomattava, että tämä tuki ei kohdistu varsinaiseen museotoimintaan vaan lähinnä markkinointiin ja viestintään. Valtion toimintaan ohjaamien harkkinnanvaraisten varojen käytön valvonta tapahtuu opetusministeriölle toimitettavilla tiliselvityksillä niin kuin muissakin museoissa. Lainmukainen valtionosuus taas perustuu puhtaasti laskennallisiin henkilötyövuosiin. Koska eräitä valtion viranomaistoimintoja pitäisi säilyttää Suomen merimuseolla aiheuttaisi säätiömalli muutoksia ainakin muinaismuistolaissa, museolaissa, museoasetuksessa sekä laissa- ja asetuksessa museovirastosta. Museoalan lainsäädäntöön tullee joka tapauksessa muutoksia opetusministeriön nimeämän museopoliittisen toimikunnan esitysten perusteella. Mikäli säätiöittäminen katsotaan tarpeelliseksi on siitä lainsäädäntöön aiheutuvat muutokset otettava huomioon samassa yhteydessä. Suomen merimuseon organisaatiomuutos on joka tapauksessa myös Museoviraston toimesta jo käynnissä. Tarkoituksena on tehdä Merimuseosta suoraan pääjohtajan alainen yksikkö. Tämä muutos helpottaa Merimuseon asemaa oleellisesti. Esitän kuitenkin edelleen harkittavaksi Suomen merimuseon säätiöittämistä. 6.2. Suomen merimuseon sijainnin arviointi Suomen merimuseo sijaitsee Hylkysaaressa ja sillä on tilaa kaikkiaan noin 3 200 neliömetriä. Museon kävijämäärä on viime vuosina ollut hieman alle 10 000 kävijää vuodessa. Silta yhdistää Hylkysaaren vieressä sijaitsevaan Korkeasaareen. Yleisön kannalta museon sijainti on niin hankala, että kävijämäärien kasvattaminen ei ole mahdollista ilman museon siirtoa toiseen paikkaan. Tukholman Vasa-museossa on koko 1990-luvun käynyt vuosittain vähintään 750 000 kävijää ja Portsmouthissa sijaitsevassa Mary Rose museossa noin 300 000 kävijää. Tukholman Vasa museon kävijöistä on turisteja 55 %:a turisteja. Mary Rose -museon vuotuinen kävijämäärä on suurinpiirtein sama kuin kaupungin väkiluku. Portsmouth on suosittu lomakaupunki Englannin etelärannikolla. Suomen museoiden kokonaisrahoituksessa on omien tuottojen saaminen erittäin merkittävässä asemassa. Suomen ammatillisten museoiden omat tuotot vuonna 1994 olivat 46,6 miljoonaa markkaa ja 91,9 miljoonaa markkaa vuonna 1998. Kaikista omista tuotoista museoiden pääsylipputulot olivat 45 %:a vuonna 1998.
Omien tuottojen osuus museoiden kokonaisrahoituksesta oli Suomessa 16 % (1998) kun se Ruotsissa oli 34 % (1997) ja Norjassa 33 %. Myös asukaslukuun suhteutetut kävijämäärät ovat Suomessa huomattavasti pienemmät kuin näissä vertailumaissa (Suomi 0,84 museokäyntiä/asukas/vuosi, Ruotsi 1,73 ja Norja 2,08). Osittain tämä johtuu Ruotsin ja Norjan suuremmista matkailijamääristä. Museoiden rahoituksessa on omatoimisella tuotolla jatkossakin suuri merkitys. Pääsylipputulot tulevat edelleen olemaan yksi oman varainhankinnan merkittävimmistä lähteistä. Tämä merkitsee museon sijaintipaikan tarkkaa arviointia. Vuonna 1998 Suomessa oli vain kuusi museokohdetta joiden kävijämäärä ylitti 100 000. Suosituin oli Nykytaiteen museo Kiasma Helsingissä, jonka kävijämäärä ensimmäisen vuoden aikana ylitti 500 000 kävijää. Kiasman johtajan, Tuula Arkion, mukaan kävijämäärä tullee jatkossa asettumaan noin 200 000 kävijään vuodessa, joka sekin museotoimintaa ajatellen on merkittävä luku. Kiasman sijainti pääkaupungin ydinkeskustassa on tietysti erinomainen. Asukasluvultaan pääkaupunkiseutu antaa Suomessa parhaan mahdollisuuden hyvään kävijämäärään. Matkailijoiden määrä on Helsingin seudulla merkittävä. Pääkaupunkiseudulla ja Lapissa on selvästi eniten museokäyntejä asukaslukuun suhteutettuna. Lapissa oli vuonna 1998 1,68 museokäyntiä asukasta kohden ja pääkaupunkiseudulla 1,67. Maakunnista seuraavina ovat Kanta-Häme (1,44), Etelä-Savo (1,23) ja Varsinais-Suomi (1,1). Suomen merimuseon ja tulevaisuudessa mahdollisesti Vrouw Marian sijoituspaikaksi on Helsinki paras vaihtoehto. Pääkaupunkiseutu antaa parhaan mahdollisen perustan maksimaalisille kävijämäärille ja yhteistyökumppanien hankkimiselle. Vrouw Marian sijoittaminen uudistettavaan Merimuseoon on kokonaisuutta ajatellen tarkoituksenmukaisin vaihtoehto. Suomen merimuseon tulevan sijaintipaikan arvioinnissa olen tutustunut Suomenlinnaan, Arabianrannan alueeseen, Hietalahteen ja Hernesaareen. Suomenlinna olisi hyvä vaihtoehto koska linnoitus on ajallisesti juuri 1700-luvun lopun merilinnoitus ja saarten kävijämäärä on kesällä merkittävä. Mittavan uudisrakennuksen sijoittaminen UNESCON maailmanperintökohteeseen ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukainen ratkaisu. Suomenlinna on lisäksi vaikea kohde sijaintinsa osalta talvella. Arabianrannan alue on viime vuosina kehittynyt voimakkaasti. Alueen asemakaava on valmis ja sinne olisi mahdollista sijoittaa museolle uudisrakennus. Ongelman muodostaa kuitenkin Kulosaaren matala silta jonka ali ei voida uittaa isoja aluksia. Hietalahden telakka-alueella sijoituspaikaksi on harkittu Wärtsilän meriteollisuuden konkurssipesään kuuluvaa maapohjaa ja rakennuksia, joiden yhteispinta-ala on noin 6 500 neliömetriä. Konkurssipesän suurin velkoja on Suomen valtio. Tilaltaan suurin rakennus olisi vuonna 1916 valmistunut Konepajahalli ( 4 390 neliötä). Rakennusmassan edessä on vanha telakkaallas, joka kuuluu Helsingin kaupungille. Suomen merimuseon henkilökunta on tutustunut Hietalahden telakka-alueeseen 3.9.1999 ja tehnyt muistion Museovirastolle alueen sopivuudesta uuden Merimuseon sijoituspaikaksi.
Muistiossa todetaan, että tilat vaatisivat erittäin suuria muutoksia ja toisaalta museon kaikkien toimintojen sijoittaminen alueelle ei olisi ongelmatonta. Samoin laituritilaa, telakka-allaskin huomioiden, olisi riittämättömästi museon kokoelmissa olevien aluksien sijoittamiselle. Yhdeksi ongelmaksi koettiin myös suoran merellisen yhteyden puuttuminen ja epävarmuus telakan tulevaisuudesta pitkällä aikajänteellä. Hietalahden telakka-alueen hyvät puolet ovat läheisyys ydinkeskustaan, mahdollisen EUrahoituksen saaminen vanhan rakennuskannan säilyttämiseen ja sijainti merellisessä ja historiallisessa ympäristössä. Alueella aloitettiin laivanrakennustoiminta jo 1865. Helsingin apulaiskaupunginjohtajien Antti Viinikan ja Pekka Korpisen mukaan alueen huono puoli on ahtaus. Alueella on tällä hetkellä vain nimellisesti tilaa uudisrakentamiselle ja esim. pysäköintipaikoille. Mainittakoon tässä yhteydessä kuitenkin, että sekä Vasa-museo että Mary Rose -museo sijaitsevat vanhoilla telakka-alueilla. Tämän selvityksen aikana on valtion ja Helsingin kaupungin tahoilla edennyt valmistelu Merimuseon uudisrakennuksen sijoittamisesta Hernesaaren kärkeen. Opetusministeriö on pyytänyt kaupunkia varaamaan tontin tältä alueelta uudisrakennukselle. Yleiskaavassa alue on varattu asumiseen. Hernesaaressa sijaitsee myös Kvaener Masa-Yardsin toimintoja ja näiden osalta vuokrasopimus on voimassa vuoteen 2010. Eteläiset kaupunginosat ry. on kantanaan ilmaissut, että Merimuseota ei pitäisi sijoittaa Hernesaaren kärkeen. Hernesaaren sijainnin huono puoli on välimatka ydinkeskustaan. Samoin alueella tulee olemaan vilkasta rakennustoimintaa usean vuoden ajan. Sen sijaan uudisrakennuksen sijoittaminen saaren kärkeen on ratkaisuna helppo ja kannatettava. Hernesaaressa sijaitsevan Merimuseon kävijämääräksi voinee vuositasolla arvioida noin 80 000 kävijää. Kävijämäärä ei olisi ratkaisevasti suurempi Hietalahden telakka-alueella. Ensimmäisten vuosien kävijämäärät olisivat yleisen kiinnostuksen vuoksi keskimääräistä suurempia. Uuden Merimuseon tilaohjelmaa suunnitellaan parhaillaan Museoviraston/Merimuseon toimesta. 6 000 neliömetrin rakennus tulisi maksamaan noin 130 miljoonaa markkaa ja lisäksi talon varustamiseen tulisi varata noin 20 miljoonaa markkaa. Merimuseota suunniteltaessa on otettava huomioon myös erillinen hylkyjen konservointitila. Rakennuksen laajuuden pitäisi olla noin 500 neliömetriä. Varustuksineen rakennuksen hinnaksi voi arvioida noin 12 miljoonaa markkaa. Vasa-museon rakennuskustannukset (1990) olivat noin 150 miljoonaa markkaa (noin 5 000 hyötyneliötä). Portsmouthiin suunnitteilla olevan uuden Mary Rose museon kustannusarvio on noin 400 miljoonaa markkaa.
7. SPONSOROINTI JA MUUT TALOUDELLISET NÄKÖKOHDAT Kulttuurin sponsorointi on Suomessa melko uusi ilmiö. Varsinaisesti sen voidaan katsoa käynnistyneen vasta 1980-luvulla. Tällä hetkellä barometrien mukaan näyttää siltä, että yritysten tuki kulttuurille kasvaisi urheilun kustannuksella. Puhuttaessa sponsoroinnista on huomattava, että se voi olla sekä rahallista että aineellista tukea. Suomen museolaitoksen piirissä yltävät vain muutamat museot noin 40 %:n omavaraisuuteen, mikä tarkoittaa sitä, että koko museon ns. omatoiminen tuotto (sponsorit, pääsyliput, palvelujen myynti) on 40%:a kaikesta varainhankinnasta. Loput 60 %:a katetaan pääsääntöisesti yhteiskunnan tuella. Omien tuottojen keskiarvo Suomen museoissa on kuitenkin vain 16 %:a kaikista tuloista vaikka se onkin viime vuosina kasvanut suotuisasti. On huomattava, että sponsorointi kohdistuu muuhun kuin varsinaisen toiminnan tukemiseen. Kohteena voivat olla esimerkiksi markkinointi- tai viestintäkampanjat. Suomen merimuseon normaali toimintabudjetti uudisrakennuksessa tulisi luonnollisesti kasvamaan huomattavasti. Suomen merimuseon vuoden 1999 toimintabudjetti on noin 3,4 miljoonaa markkaa. Museoviraston budjettivaroista Merimuseo saa palkka- ja toimintamenoihinsa 2 085 662 mk:aa. Tästä varsinaisten toimintamenojen osuus on noin 300 000 markkaa. Ulkopuolisen rahoituksen hankinnassa on Suomen merimuseon tuki ry:n toiminta ollut merkittävää. Tätä kautta kanavoituu museon käytettäväksi yli 250 000 markkaa. Ulkopuolisina rahoittajina ovat lisäksi toimineet, esim. eräiden näyttelyprojektien osalta, Helsingin kulttuurikaupunkisäätiö, EU Interreg II A -ohjelma, Suomen Kulttuurirahasto ja opetusministeriö. Laskennallisia henkilötyövuosia museossa on 14. Vasa-museon vuoden 1999 budjetti on suuruudeltaan 52 miljoonaa markkaa. Tästä rakennuksen vuokrakulut ovat noin 21 miljoonaa, johon saadaan valtion tuki. Museon toiminta rahoitetaan muuten lähes täysin omilla tuotoilla, joiden määrä on noin 29 miljoonaa markkaa. Pääsylippujen osuus tästä on noin 22 miljoonaa ja museomyymälän 6 miljoonaa markkaa. Mary Rose Trustin vuosibudjetti vuonna 1998 oli noin 11 miljoonaa markkaa. Museo ei saanut lainkaan valtion tukea. Pääsymaksuina saatiin noin 8 miljoonaa markkaa. Vertailtaessa näitä kahta esimerkkimuseota Suomen olosuhteisiin on kuitenkin muistettava ero väestöpohjassa ja markkina-alueessa. Uudisrakennuksen ja toiminnan kehittämisen myötä henkilötyövuosien määrä kasvaa arviolta kaksinkertaiseksi. Vertailtaessa em. oletuksilla Suomen merimuseon vuosibudjettia muihin maamme vastaavankokoisiin museoihin, voidaan todeta, että vuotuinen budjetti tulisi olemaan noin 9-11 miljoonaa markkaa. Kiinteistökuluja on tässä yhteydessä mahdotonta tarkasti selvittää, mutta niiden voi katsoa sisältyvän tähän budjettiin. Tämä talousarvio on laskettu ilman Vrouw Marian konservointikuluja. Jos omien tuottojen osuus budjetista yltäisi 40 %:n tasolle niin yhteiskunnan rahoitusta tarvittaisiin Merimuseon vuotuisiin menoihin noin 6 miljoonaa markkaa. Lisäystä tällä hetkellä Museoviraston kautta kanavoitavaan valtionapuun olisi siis noin 4 miljoonaa markkaa.