Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden.

Samankaltaiset tiedostot
Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm.

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella.

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu.

SRL/APU:n budjettipalaveri pe jossa käydään läpi liiton budjettia.

MUISTIO 5/2019. Hämeen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019. Aika Paikka. ti klo

Käytiin läpi liiton henkilöstötilanne: uusiin tehtäviin siirtyneet ja rekrytoinnit.

Nuorisovastaavien tapaaminen 7.4. sujui hyvin. Mukana 14 osallistujaa. Yhteistoimintaa vahvistetaan: sähköpostiviestit, Facebook -ryhmä.

Merkillinen Häme -kilpailuun osallistui kaksi seuraa, jotka palkitaan lahjakorteilla jollekin tulevalle luennolle.

Merkillinen Häme tulokset on selvillä, ratsastustunnit arvotaan seuraavassa kokouksessa

Mitä uutta hevosalalla -tapahtumaan Vierumäellä osallistuvat Marja Nuuttila, Antero Salja ja Marissa Henttinen.

SRL Häme kevättapaaminen 2019

ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2017

Syyskokousmateriaali 2017

APU alueiden puheenjohtajisto

Syyskokousmateriaali 2018

Tervetuloa ESRAn syyskokoukseen

SRL Hämeen nettisivujen Hevostaitotesti -harjoituskokeen sarjassa I on tällä hetkellä vastauksia kappaletta.

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

Häme Yleistä Hallinto Varsinaiset jäsenet

Suomen Ratsastajainliitto ry MUISTIO Hämeen Ratsastusjaosto 5 / 2013

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto

Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2012 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Talousarvio

Suomen Ratsastajainliitto ry Pöytäkirja Hämeen Ratsastusjaosto 9/2010 1

Syyskokousmateriaali 2014

Syyskokousmateriaali 2010

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen. Syyskokouksen esityslista. Aika: klo 18 alkaen

Alueiden toimintasuunnitelmat 2015

Ilmoita myös osallistutko ruokailuun. Esityslista

Varajäsenet Irmeli Heliö TRS (5/8) esteratsastusvastaava, estekutsujen tarkastaja Heidi Sinda UrHu (5/8)

Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 1/2017 KOKOUSTIEDOTE

Aseman Vintti, Rautatieaseman yläkerta, Kouvola

Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT Määritelmä Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt Kilpailulupa ja mittaustodistukset...

Syyskokousmateriaali 2010

SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

(1) esteratsastus, kalustovuokraus (3) kouluratsastuksen lajivastaava, koulukutsujen tarkastus, kouluvalmennustilastointi,

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

Tervetuloa Kaakkois-Suomen alueen syyskokoukseen

Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa )

SRL toimihenkilöiden lisenssipäivitys

SRL:n toimintakertomukseen TILASTOLIITE 2018 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset.

SRL:n toimintakertomukseen TILASTOLIITE 2018 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset.

Puheenjohtaja Nina Halme avasi kokouksen Edellisen kokouksen muistio hyväksyttiin.

4.8. Pohjois-Suomi. Toimintakertomus Yleistä

HALLITUKSEN KOKOUS 5/2019

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta.

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018!

Hallinto Jaoston kuului puheenjohtajan lisäksi kahdeksan varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä. Jaosto kokoontui neljä kertaa.

TOIMINTALINJA RATSUTEAM

Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017!

Kilpailusäännöt Yleinen osa KS Muutokset

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019

TOIMINTAKERTOMUS 2012

SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt (päivitetty )

Seurakehittäminen SRL Häme / Elina Kivi

Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 4/2016 KOKOUSTIEDOTE

KILPAILUKUTSU Takkula

Koulutus: alueet järjestävät erilaisia koulutuksia ja seminaareja (esim. toimihenkilökoulutusta)

VALJAKKOAJOKOMITEA PÖYTÄKIRJA 1_2019

ALUEIDEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAT 2014

KYRÖ SJÄ RVEN RÄTSÄSTÄJÄT RY TÖIMINTÄLINJÄ

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015

Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 3/2014

Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 5/2017 KOKOUSTIEDOTE

SRL:n toimintakertomukseen 2016 TILASTOLIITE Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset.

Sanna Rassa- Salakka, hallituksen jäsen ja kouluratsastusvastaava

Suomen Ratsastajainliitto ry 1(5) Hallitus 9/2009

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

Lounais-Suomen alue TOIMINTAKERTOMUS 2014

Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 12/2017 KOKOUSTIEDOTE

VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS MUISTIO 1 / 2015

Keski-Suomen alueen syyskokous pidettiin Jyväskylässä ja kevätkokous Jyväskylässä.

Suomen Ratsastajainliitto ry 1/5 Aluejaostojen ohjesääntö

Lounais-Suomen Ratsastusjaosto TOIMINTAKERTOMUS 2012

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 6/2015

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari

SRL:n toimintakertomukseen 2017 TILASTOLIITE Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset.

SRL:n toimintakertomukseen 2017 TILASTOLIITE Jäsenet, organisaatio, tulokset ja alueiden toimintakertomukset.

Ennen työn aloittamista miettikää seuraavia kohtia:

- JUHLAVUOSI 2014 PRS 30v. - Tervetuloa!

SRL / Pohjois-Suomen aluejaosto Toimintakertomus 2009

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019

varajäsen Matti Peltola Taisto Tuominen, puheenjohtaja varajäsen Pekka Paattinen Veikko Lahtinen varajäsen Hannu Antikainen

Mukaan aluetoimintaan

Suomen Ratsastajainliitto ry Laji- ja aluejaostojen toimintasuunnitelmat 2008

TILASTOLIITE 2014 Jäsenet, organisaatio, tulokset ja aluejaostojen toimintakertomukset. SRL:n toimintakertomukseen

Ari Eriksson Riitta Kilpiö Riitta Kosonen Janne Lappi, vpj Heidi Pakarinen Mia Pasanen Minna Peltonen Erja Saartia.

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä

1 (3) RAAHEN JUDO RY PÖYTÄKIRJA 4/ Hallituksen kokous, syyskokousasiat AIKA Urheilutalo Raahelan näyttämö

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014

kouluratsastus: Vähintään 3-tason kilpailussa järjestettävä vähintään helppo A (ei kuitenkaan Helppo A Kenttäkilpailuohjelma n:o 6)

Transkriptio:

ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2019 Aika Paikka 7.1.2019 klo 18.00-20.50 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 1(1) puheenjohtaja Tarja Kallio 1(1) sihteeri Mila Munsterhjelm 1(1) rahastonhoitaja Antero Salja 1(1) jäsen Iissa Kivistö 1(1) jäsen Pekka Pusa 0(1) jäsen, poissa Anne-Mari Vaskela 1(1) jäsen Riikka Pyykkö 1(1) jäsen Saija Kaidankangas 0(1) jäsen, poissa Tommi Avelin 1(1) jäsen Maarit Pitkänen 1(1) jäsen Marja Nuuttila 0(1) varajäsen, poissa Sari Passaro 1(1) varajäsen (klo 19.20 alkaen) Puheenjohtajan katsaus, Marissa Henttinen Kokouksen aluksi uusi puheenjohtaja esitteli linjaukset aluejaoston toimintaa ohjaamaan. Koko liiton tasoinen aluetoiminnan ohjesääntö on julkaistu SRL:n internet-sivuilla: https://www.ratsastus.fi/site/assets/files/2931/aluetoiminnan_ohjesaanto_hht.pdf Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden. Aluejaosto päätti julkaista vuosikellon, johon merkitään kaikki Hämeen aluetta koskevat päivämäärät. Näin kaikki saavat paremmin infoa SRL Hämeen toiminnasta ja voivat osallistua siihen. Vuosikello julkaistaan alueen fb-sivulla. Aluejaostojen yhteiset suunnittelupäivät (Aluepäivät) järjestetään tänä vuonna Turussa 25.-27.1. Aluepäiville osallistuvat Marissa Henttinen, Antero Salja, Pekka Pusa, Tommi Avelin, Ari Eriksson, Saija Kaidankangas, Sari Passaro, Iissa Kivistö, Maarit Pitkänen, Marja Nuuttila ja Riikka Pyykkö. Aluepäivillä päätetään alueiden yhteisistä suunnitelmista tulevalle vuodelle sekä arvioidaan edellisen vuoden tavoitteiden toteutumista. Aluepäivien ohjelmassa on lisäksi koulutusta aluetoimijoille sekä pienryhmäkokouksia. Vastuualueet vuodelle 2019 Aluejaoston vastuualueet jaettiin jaoston jäsenten ja varajäsenten kesken. Sihteeri ilmoittaa vastuualueet SRL:n internetsivuja varten.

Marissa Henttinen: puheenjohtaja, tallien ja ratsastuskoulu yhteyshenkilö, hevostaidot, SETAPvarajäsen Pekka Pusa: varapuheenjohtaja, seura- ja tallipalvelut (SETAP), valjakkoajon lajivastaava, ATU varaukset Marja Nuuttila: koulutusvastaava Anne-Mari Vaskela: este- ja kouluratsastuksen lajivastaava, kilpailukutsujen hyväksyntä (este ja koulu), koulutus Saija Kaijankangas: kenttäratsastuksen lajivastaava, kilpailukutsujen hyväksyntä (kenttä), koulutus Riikka Pyykkö: pararatsastuksen lajivastaava, koulutus Maarit Pitkänen: nuoriso, hevostaidot, nuorisotoiminnan koulutus Tommi Avelin: vikellyksen lajivastaava, koulutus Antero Salja: lännen- ja matkaratsastuksen lajivastaava, tapahtumat Iissa Kivistö: valmennusvastaava, koulutus Sari Passaro: tapahtumat Tarja Kallio: sihteeri Mila Munsterhjelm: rahastonhoitaja Ari Eriksson: ATU-laitteet Reijo Suutari: turvallisuusvastaava Esteratojen tarkastusvastaavat ovat Sergey Frolov ja Pentti Pauli. Puheenjohtaja varmistaa, että molemmat ovat käytettävissä tehtävään. 2-tason kilpailun ratamestari lähettää vähintään 2 viikkoa ennen kilpailuja 2-tason luokkien radat tarkistettavaksi alueen nimeämälle esteratojen tarkastusvastaavalle. Tämä koskee C-ratamestareita, suosituksena olisi, että kaikki tarkastuttaisivat ratansa, jotta muodostuisi yhtenäinen linja ratamestareiden kesken ja kilpailujen taso/vaativuus pysyisi samana. Päätettiin ottaa käyttöön aluejaoston sisäisessä toiminnassa tiimit/tsemppiparit/sparrausryhmät. SRL-asiat, Marissa Henttinen Liiton toimiston uudet työntekijät on valittu: viestintäpäällikkö Sanna Hämäläinen, lasten ja nuorten toiminnan koordinaattori Anna Wessman ja urheilun kehittämispäällikkö Jukka Koivisto. Nuoriso, seurojen ja tallien yhteistyö, Marissa Henttinen Hevostaitojen 2018 aluemestaruuksien mitalistit palkitaan Tampereen Hevoset-messuilla. Tulokset julkaistaan kokouksen jälkeen. Nuorisovastaavien tapaaminen järjestetään Tampereen Hevoset-messuilla/Maarit Pitkänen jatkaa valmisteluja. SRL on laatinut toimintasuunnitelman seurojen ja tallien yhteistyötä koskien. Mila Munsterhjelm ja Marissa Henttinen valmistelevat talliyrittäjille ja seuratoimijoille tapaamista.

SETAP, Pekka Pusa Suomen Ratsastajainliitto järjestää ja tukee aluejaostojen ja seurojen sekä jäsentallien järjestämiä seura- ja harrastetoiminnan koulutuksia. https://www.ratsastus.fi/koulutus/seura-ja-harrastetoiminnan-koulutukset/ Valmennus, Nelli Eskola Kaikkien lajien yhteinen valmennus 27.-28.12. Ypäjä - lajikohtaiset valmennukset (koulu, este, kenttä, para) - ravintoluento/maarit Metsänoja - Reilu Peli -kyselyn tulokset - Hevostaitotesti Kevään 2019 tulevat valmennukset/kouluratsastus: 11. - 13.1. Ypäjähalli 22. - 24.2. Ypäjähalli 15. - 17.3. Haimihalli (tarkennetaan) Kevään 2019 tulevat valmennukset/kenttäratsastus: 19. - 20.1. Opistohalli 2. - 3.3. Haimihalli 13. - 14.4. halli (tarkennetaan) ja ulkoharjoitus (säävaraus) 7.5. maastoesteet ulkona 18. - 19.6. Derby-kenttä Kevään 2019 tulevat valmennukset/esteratsastus: 12. - 13.1. Haimihalli 16. - 17.2. Haimihalli 2. - 3.3. Wanha maneesi 13. - 14.4. Haimihalli tai Wanha maneesi 3.7. Derby-kenttä Kilpailutoiminta, Anne-Mari Vaskela Korpikylän Ratsastajat on ainoana hakenut henkilökohtaisia koulu- ja estemestaruuksia vuodelle 2019. Kouluratsastus (myös pararatsastus) 15.9. ja esteratsastus 29.9. Päätettiin myöntää mestaruuksien järjestäminen hakemuksen mukaan.

Lajivastaavien katsaukset Esteratsastus, Anne-Mari Vaskela Keskusteltiin ratsastuskouluoppilaiden mestaruuksien järjestämisestä. Anne-Mari Vaskela jatkaa valmistelua. Kouluratsastus, Anne-Mari Vaskela Keskusteltiin ratsastuskouluoppilaiden mestaruuksien järjestämisestä. Anne-Mari Vaskela jatkaa valmistelua. Kenttäratsastus, Saija Kaidankangas Pararatsastus, Riikka Pyykkö Vuoden 2019 valmennus-, kilpailu- ja vaikuttamistoiminnan suunnittelupalaveri pidetty. Tulossa molemmille valmennusryhmille 3-4 valmennustapaamista. Pyritään vaikuttamaan kisajärjestäjiin, että olisi tarjolla monipuolisesti ohjelmia. Talousasiat, Mila Munsterhjelm Alueen taloustilanne käytiin läpi. Käytiin läpi yleiset ohjeet laskutuksesta. Koulutukset ja tapahtumat, Marja Nuuttila Pidetyt koulutukset Hevoskerhon ohjaajien peruskurssi 1.12. Mänttä, osallistujia 8 Kilpailukalenteri-ilta 11.12.2018 Lahdesjärven ABC Tampere, peruttu osanottajapulan vuoksi Tulevat koulutukset Equipe, kilpailunjärjestäminen ja turvallisuuspäällikkökoulutukset, 16-17.2.2019 Pälkäne, Marja Nuuttila, Reijo Suutari

Sääntökoulutus 23.2.2019 Tampere, Mila Munsterhjelm ja Tarja Kallio Lisenssikoulutus estetuomarit, stewardit, ratamestarit 25.2.2019 Lahti, Osmo Metsälä Sääntökoulutus 4.3.2019 Lahti, Marja Nuuttila Taitotuomarikoulutus Hevoset-messuilla, Marja Tetri-Rantanen, tarkempi ajankohta auki Estetuomarikoulutus vuodelle 2019, Dan Björklöf, ajankohta auki Lisenssikoulutus estetuomarit, stewardit, ratamesterit Tampere, Dan Björklöf, ajankohta auki Koulutuomareiden skaalantarkistus vuodelle 2019, hakijoita ovat Ruoveden Ratsutalli ja Niihama Riding. Anne-Mari Vaskela ja Marja Nuuttila valmistelevat asiaa eteenpäin. Teivon luennot Some-koulutus 21.1. klo 18, Eveliina Toivonen Tulevat tapahtumat Tampereen Hevoset-messut 6.-7.4.2019 Haista Hevonen 19.5.2019 klo 11.30-15.00 Teivo Muut esille tulevat asiat Seuraavat kokoukset Toimintakertomus 2018, sihteeri valmistelee pohjan täydennettäväksi Rankingit 2018, lajivastaavat valmistelevat Aluejaoston alustava kokouskalenteri vuodelle 2019: ma 18.2. tai ti 19.2. ma 18.3. tai ti 19.3. ma 22.4. (2.pääs.pvä) tai ti 23.4. ma 23.9. tai ti 24.9. ma 21.10. tai ti 22.10.