Jäsenkirje 2/2015 Ritva kruunattiin Akulla Näyttelijä Ritva Oksanen on vahvasti iskostunut hämeenlinnalaisen teatteriyleisön mieliin. Viime joulukuussa hänet valittiin yleisöäänestyksessä Hämeenlinnan teatterin vuoden 2014 suosikkinäyttelijäksi ja tänä keväänä hän pokkasi Teatterikerhon järjestyksessään 62. Aku-patsaan. Se luovutettiin hänelle 24.4.2015 teatterin päänäyttämöllä Tie Mekkaan - esityksen jälkeen. Perusteluissa Ritvaa luonnehdittiin hurmaavaksi, muuntautumiskykyiseksi, yleisöön vetoavaksi, musikaaliseksi, koko kansan sisintä koskettavaksi taitelijaksi. Hän on nöyrä rooleilleen ja työtä tehdään aina tosissaan. Hän haluaa tarjota yleisölle aina ennen kokematonta. Hänen vahvuuksiaan on varma ja latautunut olemus, joka täyttää karismallaan usein koko tilan. Hän on ikoni, jolle näyttelijän ammatti on elämäntapa ja jolle esiintymisen viehätys on sisään rakennettu. Hänen menestysnäytelmiään ovat olleet Maria Callasin Mestariluokka vuodelta 1997 ja Marlene vuodelta 2002. Suosio huipentui Niskavuori-näytelmässä vuonna 2010. Loviisan tarina oli teatterin ohjelmistossa kaksi näytäntövuotta ja se keräsi 100 esityksessä yli 30-tuhatta katsojaa. Menneellä näytäntökaudella Ritva Oksanen on juhlistanut 50 vuotta jatkunutta taiteilijauraansa esityksellä Näyttelijätär sekä esiintynyt Helenin roolissa näytelmässä Tie Mekkaan. Kaikkiaan hänen roolityöskentelystään on päässyt nauttimaan Hämeenlinnan Teatterissa yli 100-tuhatta katsojaa. Parhaat onnittelut vielä Ritvalle. Omalta osaltani tämä oli 12. kerta, kun olin jakamassa Aku-patsasta: 9 kertaa kerhon puheenjohtajana ja 3 kertaa kaupungin edustajana. Näistä kaikista tämä oli mieleenpainuvin huippuhetki, sillä koko teatterin sali nousi ylös antamaan tunnustusta ansioituneelle taiteilijalle. Myös muita tunnustuksia on kevään mittaan yhdistyksessä jaettu. Kerhomme kevätkokouksessa palkittiin Suomen Teatterikerhojen Liiton kunniamerkillä Kaarin Joutvuo, Pertti Palos, Päivi Majuri ja Ossi Lapisto ansiokkaasta ja tuloksellisesta toiminnasta teatteritaiteen tukemiseksi. Samassa yhteydessä kerho kutsui kunniajäsenekseen Pentti Tervapuron, joka on huomattavalla tavalla edistänyt yhdistyksen tarkoitusperiä. Muistutetaan vielä kaikkia jäseniä meneillään olevasta vuoden 2015 teatterikerholainen palkinnosta. Se annetaan johtokunnan toimesta vuoden lopulla ahkerasta osallistumisesta kerhomme toimintoihin. Tässä yhteydessä on syytä raottaa hieman ensi vuoden suunnitelmia. Vietämme silloin yhdistyksemme 65. toimintavuotta. Se on merkkipaalu, jota on syytä juhlia. Olemme alustavasti johtokunnassa pohtineet, että hankimme juhlavuoden kunniaksi koko jäsenistölle jälleen ilmaisen teatterinäytöksen. Tämä tietenkin edellyttää, että kaikki jäsenasiat ovat kunnossa. Siksi onkin syytä muistuttaa, Jatkuu à
että joiltakin puuttuu vielä jäsenmaksun hoitaminen. Sehän on kuluvana vuonna 23 jäseneltä ja seuraavilta perheenjäseniltä 17. Hämeenlinnan Teatterikerhon tilinnumero on FI03 1032 5000 4316 00. Moni ei varmaan tiedä, että kerhon sääntöjen 5 :n mukaan Jos Kerhon jäsen on laiminlyönyt jäsenmaksunsa suorituksen 2 vuoden ajalta, katsotaan hänen eronneen Kerhosta. Hoidetaan siksi asiat kuntoon, koska karhukirjeitä emme tule lähettämään. Olemme käynnistäneet myös Teatterikerhomme historian keräämisen ja taltioinnin. Haemme nyt apua ja tukea kaikilta yhdistyksemme jäseniltä ja heidän tutuiltaan, joilta löytyy kiinnekohtia kerhon toimintaan. Kaikki mahdollinen Teatterikerhoon liittyvä materiaali kiinnostaa. Valokuvat, pöytäkirjat, muu kirjoitettu tieto, tarinat tai mikä muu tahansa kerhoon liittyvä materiaali otetaan kiitollisuudella vastaan. Luonnollisesti ne palautetaan omistajille, mutta tärkeä materiaali voidaan mahdollisesti ikuistaa kuvaamalla. Historiatietojen osalta voi ottaa yhteyttä seuraaviin henkilöihin; - puheenjohtaja Aarne Kauranen puh. 050 599 5547 tai aarne.kauranen@pp.inet.fi - sihteeri Virva Hakamäki puh. 050 412 6519 tai virva.hakamaki@pp.inet.fi - rahastonhoitaja Leila Ahde puh. 050 359 7345 tai leila.ahde@luukku.com Oikein miellyttävää kesää kaikille! Aarne Kauranen puheenjohtaja Jäsenasiat Jäseneksi liittymiset ja eroamiset sekä osoitteenmuutokset pyydetään ilmoittamaan sihteeri Virva Hakamäelle puh. 050 412 6519, virva.hakamaki@pp.inet.fi tai teatterikerhon internet-sivuilla olevalla yhteyslomakkeella. Jäsenmaksu vuonna 2015 on 23 jäseneltä ja seuraavilta perheenjäseniltä 17. Hämeenlinnan Teatterikerhon tilinnumero on FI03 1032 5000 4316 00. Kirjeen lopussa on myös maksulomake pankkiasiointia varten, sen voi leikata ja toimittaa esim. maksupalveluun. Huom! Hämeenlinnan Teatterikerho etsii uutta sihteeriä toimintakaudelle 2016, jos sihteerin mielenkiintoinen pesti kiinnostaa, niin ota yhteyttä kerhomme toimihenkilöihin (yhteystiedot yllä).
3 / 5 Teatterimatkat syyskausi 2015 Matkavaraukset, peruutukset ja tiedustelut tehdään matkanjärjestäjä Leila Ahteelle puh. 0400 875 153 tai sähköpostitse leila.ahde@luukku.com. Bussit lähtevät Hämeenlinnan linja-autoasemalta Wetterhoffin luota. Lähtö-ajat ilmoitetaan myös Hämeen Sanomien ja Kaupunkiuutisten edellisen sunnuntain seuratoimintapalstalla sekä teatterikerhon internet-sivuilla. Paluumatkat ajetaan samaa reittiä, kuin menomatkat. Poikkeuksen tekee Helsingistä tultaessa reitti Kankaantaan kautta. Matkojen hinta peritään bussissa, ellei sitä ole erikseen mainittu ilmoituksessa. Kaikista peruutuksista on ilmoitettava, jotta jo lunastetut liput saataisiin mahdollisille jonossa oleville jäsenille. Ilman pakottavaa syytä peruuttamatta jätetystä matkasta peritään lipun hinta. la 29.8.2015 BILLY ELLIOT Helsingin kaupungin teatteri, Peacock, Linnanmäki Billy Elliot on Elton Johnin säveltämä, maailmanlaajuisesti valtavan suosion saavuttanut musikaali, sen on nähnyt lähes 10 miljoonaa katsojaa. Musikaali kertoo pojasta, joka haluaa balettitanssijaksi. Tarina sijoittuu 1980-luvun kaivoskaupunkiin Englannissa, kaivoslakon aikaan. Billyn äiti on kuollut ja isä maksaa Billyn nyrkkeilytunteja, josta poika ei kutenkaan ole kiinnostunut. Sattumalta hän joutuu tanssitunnille ja se muuttaa hänen tulevaisuuden suunnan. Rooleissa mm. Jonna Järnefelt, Leena Uotila, Tuukka Leppänen ja Antti Timonen Musikaalin jälkeen n. tunti aikaa tutustua Linnanmäen alueeseen, mikäli on halukkaita. Ilm. viim. 31.7.2015 Lähtö klo 11.00 hinta 70 to 17.9.2015 PIUKAT PAIKAT Tampereen Teatteri Piukat paikat on epäilemättä yksi maailman hauskimmista musikaalikomedioista. Huippusuosittu musikaali perustuu Billy Wilderin ohjaamaan legendaariseen Hollywood -elokuvaan Some Like it Hot, jossa Marilyn Monroe loisti Sugar Kanen roolissa vuonna 1959. Elokuva on yksi suosituimmista kautta aikojen. Vuonna 1952 elokuvan pohjalta tehtiin Broadway-musikaali, josta tuli pian yksi esitetyimmistä ja hauskimmista musikaalikomedioista. Työttömät muusikot joutuvat sattumalta gangstereiden välienselvittelyn silminnäkijöiksi ja pojille tulee kiire karistaa Chicagon pölyt jaloistaan. Sattumalta he saavat yllättävän työtarjouksen, joka veisi heidät pois gangstereiden silmistä aurinkoiseen Floridaan. Se kylläkin edellyttää, että he tekeytyvät naisiksi. Luvassa on glitteriä ja glamouria, romantiikkaa, vauhdikasta musiikkia, laulua, tanssia sekä meheviä kommelluksia Floridan auringon alla. Päärooleissa: Hanna-Liisa Võsa (Sugar), Risto Korhonen ja Lari Halme Ilm. 17.8.2015 mennessä / lähtö klo 17.00 / hinta 65
ti 13.10.2015 AAMU Kansallisteatteri, Willen sauna Näytelmä kertoo äidistä, joka on maailmankuulu pianotaiteilija ja hänen kahdesta tyttärestään. Pianisti on tullut kaupunkiin pitääkseen viimeisen konserttinsa, sillä on tullut aika jättää jäähyväiset yleisölle. Ennen suurta tapahtumaa, taiteilijan epätavallinen perhe, kolme itsenäistä ja itsepäistä naista kokoontuu. Toimittajatytär on luvannut lehdelleen kirjoittaa henkilökuvan kuuluisasta äidistään, mutta äiti osoittautuu varsin hankalaksi haastateltavaksi. Nuorimmalta tyttäreltä äiti on tilannut pianokappaleen konserttiaan varten. Tytär alkaa kuitenkin epäillä kykyjään kuuluisan äitinsä rinnalla. Naisten välille kehkeytyy keskustelu menneistä yksityisistä asioista. Miksi on tehty tiettyjä asioita ja kenen lapsuus onkaan ollut kurjin. Paikalle osuus putkiasentaja ja hän joutuu keskelle välien selvittelyä. Näytelmä on raadollisen tarkkanäköinen, mutta myös lämmin ja humoristinen. Se kertoo taiteen voimasta ja merkityksestä. Rooleissa: Seela Sella, Cecilia Orblin, Terhi Panula, Heikki Pitkänen. Ohjaus: Michael Baran ilm. 14.9.2015 mennessä lähtö klo 17.00 hinta 45 la 31.10.2015 KOLME ILOISTA ROSVOA Tampereen Työväen Teatteri, Eino Salmelaisen näyttämö Kardemumman kaupungissa aurinko paistaa ja ihmiset ovat onnellisia. Poliisimestari Paavali ei ole aikoihin joutunut passittamaan ketään telkien taakse., sillä järjestystä pitää yllä topakka Sohvi-täti. Kerran, laulavat rosvot: Kasper, Jesper ja Joonatan erehtyvät kaappaamaan Sohvin ja siitä tietysti soppa syntyy. Tarina kertoo hyväksymisestä ja ystävyydestä. Musikaalissa on mukana näyttelijöitä, tanssijoita ja muusikoita. Se on Tampereen Musiikkiakatemian ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistuotanto. Ohjaus: Auvo Vihro, suomennos: Aila Meriluoto ilm. 28.9.2015 mennessä lähtö klo 11.30 hinta: aikuiset 40 ja lapset 25 ti 5.11.2015 SKAVABÖLEN POJAT Tampereen Teatteri Antti Raivion tarina kertoo kahden pojan lapsuudesta 70- luvulla. Kantaesitys oli v 1991. Tarina on rankka, mutta ei synkkä ja esitys on poikamaisen raisu, herkkä ja koskettava. Tunnelma vaihtuu hetkessä kepeästä raskaaseen. Poikien puhe on aitoa lapsen ilmaisua, väärinymmärryksineen ja ylilyönteineen. Komedia syntyy juuri lapsen ja aikuisen maailman törmäyskohdissa, tragedia taas kun aikuisen maailma tunkeutuu liian rajusti lapsen maailmaan. Näytelmässä on ennen kaikkea kyse veljesten välisestä suhteesta, rakkaudesta, kilpailusta ja uskollisuudesta. Rooleissa mm. Heikki Hela, Mari Turunen, Elina Rintala, Esa Latva-Äijö ja Mari Posti. Ohjaus: Marika Vapaavuori ilm. 2.10.2015 mennessä lähtö klo 17.00 hinta 50
la 28.11.2015 PIKKUJOULU Lahden Teatteri Myrskyluodon Maija & joulubuffet Myrskyluodon Maija on suomalainen musikaali selviytymisestä, elinikäisestä rakkaudesta ja elämästä luonnon sylissä. Maija pakkonaitetaan kalastaja Jannelle ja he asettuvat asumaan Myrskyluodon saarelle. Maijalla käy tuuri, sillä Janne on hyvä mies ja heidän avioliitostaan kehkeytyy suuri rakkaustarina. Teos perustuu Anni Blomqvistin romaaniin ja musiikin on säveltänyt Matti Puurtinen. Päärooleissa: Maiju Saarinen (nuorena Maijana), Mirja Räty (vanhana Maijana), Mikko Pörhölä (Jannen roolissa). ilm. ja maksu 27.10.2015 mennessä Teatterikerhon tilille FI03 1032 5000 4316 00 lähtö klo 11.00 hinta 95 Pe 11.12.2015 VIIMEINEN PASODOBLE Tampereen Työväen Teatteri Eino Salmelaisen näyttämö Eläkepäivien unelmana on asuminen Välimeren lämpimässä, pois ankeanharmaasta Suomesta. Tyyne ja Pentti luopuvat kaikesta entisestä, myös lastenlastensa arjesta. Vuodet ovat kuluneet ja he alkavat epäillä ratkaisua. He ovat vuorollaan Espanjassa, mutta taatusti eri aikaan. Kömmähdyksiä sattuu, mutta julkisivu täytyy pitää kunnossa, vaikka se meneekin komiikan puolelle. Kun kupla puhkeaa, paljastuu yllättäviä salaisuuksia. Rooleissa: Marja Pakkala, Ilmari Saarelainen, Eeva-Ritta Salo ja Jukka Saikkonen. ilm. 9.11.2015 mennessä lähtö klo 17.00 hinta 50 5 / 5 Jäsenmaksu vuonna 2014 on 23 euroa jäseneltä ja 17 euroa perhejäseniltä Maksu pyydetään maksamaan 31.1.2014 FI03 mennessä 1032 5000 Hämeenlinnan 4316 00 teatterikerhon tilille Nordea FI03 1032 5000 4316 00. Jäseneksi HÄMEENLINNAN liittymiset ja eroamiset sekä osoitteenmuutokset pyydetään ilmoittamaan sihteeri Virva Hakamäelle TEATTERIKERHO puh. 050 RY 412 6519 tai sähköpostilla virva.hakamaki@aina.net. Hämeenlinnan Teatterikerhojäsenmaksu Mikäli 2015 haluat jäsentiedotteet jatkossa sähköpostitse lähetä yhteystietosi Lisää sihteerille, viestikenttään muille tiedotteet jäsenen/jäsenten nimitiedot, toimitetaan edelleen normaalisti paperilla kotiosoitteeseen. viitenumeroa ei käytetä Hämeenlinnan teatterikerhon nettisivut: www.hameenlinnanteatterikerho.net