Suomen Yrittäjät 15.03.2010 SY:n kirjalliset huomiot Hetemäen työryhmän selvittämistä osinkoveromalleista Osinkoverotuksen kehittäminen Yleistä Hetemäen verotyöryhmä on laatinut selvityksen neljästä eri vaihtoehdosta nykyisen osinkoverotuksen muuttamiseksi. Näitä olisivat klassinen kahdenkertainen osinkoverotus, muunneltu klassinen malli, ns. ACE-malli (Allowance for Corporate Equity) tai muunneltu nykyinen osinkoverotus. Työryhmän on ollut verotuksen kokonaisuudistusta koskevan toimenksiantonsa mukaan määrä pohtia ehdotuksissaan muun muassa sitä, miten muutokset kohtelevat tuottavuuden kasvua, työllisyyttä ja yrittäjyyttä. Työllisyyden ja kasvun kannalta on tärkeää, että kehittämisehdotusten lähtökohtana pidetään edelleen verotusta, joka turvaa riittävästi yritysten kilpailukykyä, vahvistaa yritysten pääomarakenteita ja edistää yrittäjyyttä. Julkisesti noteeraamattomien yritysten nettovaroihin osinkoverotus, jossa yrittäjyyden kannustin on toteutettu osittain yhdenkertaisella osinkoverotuksella, on tukenut näitä tavoitteita ja johtanut yritysten vahvistumiseen. Katsomme, että Suomessa ei tule siirtyä verotyöryhmän esittelemien mallien mukaiseen verotukseen, vaan lähtökohtana tulee säilyttää nykyisenlainen pkyritysten maksamien osinkojen verotus. Täyteen tai osittaiseen kahdenkertaiseen verotukseen siirtyminen työryhmän esittelemillä tavoilla kiristäisi merkittävästi yrittäjien verotusta, sillä verokeskusteluun tuotujen mallien suurimpana heikkoutena olisi riittävien yrittäjäkannustimien puute tai niiden merkittävä heikkeneminen. Osinkomallit eivät ota huomioon sitä, että yritystoimintaan liittyy riskinotto, jolloin omaan yritykseen sijoitetulle pääomalle ja työlle tulee saada kohtuullinen tuotto. Esitetyt mallit kiristäisivät tuntuvasti listaamattomien yritysten verotusta ja kiristykset olisivat tuntuvimpia etenkin pienimpien yritysten omistajien verotuksessa. Veromallien toteuttaminen merkitsisi nykyisten oman pääoman vahvistamiseen liittyvien verokannustimen poistamista ja mallit vaikuttaisivat siksi heikentävästi kaikkien pk-yritysten taserakenteisiin ja johtaisivat tätä kautta kevyempiin ja velkapainotteisiin taseisiin. Tällaisella verotuksen painopisteen siirtämisellä voi olla arvaamattomia vaikutuksia yritysten talouden kestävyyteen. Suomen Yrittäjät Mannerheimintie 76 A 00250 Helsinki PL 999, 00101 Helsinki p. (09) 229 221 f. (09) 2292 2999 toimisto@yrittajat.fi
2 Nykyistä verojärjestelmää moititaan selvityksissä etenkin siitä, että se suosii aineellista pääomaa tai rahoitusvarallisuutta osaamisen tai inhimilliseen pääomaan kohdistuvien investointien kustannuksella, ja että nykyiseen verojärjestelmään näyttäisi tämän vuoksi sisältyvän suuria tehokkuusongelmia. Tällaisille väitteille ei esitetä näyttöä tai viitteitä muihin tutkimuksiin, vaan ne näyttävät perustuvan kirjoittajien tuntumaan. Päinvastoin kuin selvityksessä esitetään, yritysten taseet ja investointitoiminta näyttävät kuitenkin myös yritystilastojen valossa tällä hetkellä erittäin terveiltä (SY:n selvitys yritysten taserakenteiden muutoksesta 2003-2007). Yritysten pääomat ovat kohtuullisella noin 40 %:n omavaraisuustasolla, mutta myöskään ns. laiskaa rahaa ei ole jäänyt yhtiöihin, vaan varoja on käytetty investointeihin, joiden tuotto on ollut keskimäärin hyvällä tasolla. Myös väitteet, joiden mukaan nykyinen verojärjestelmä kannustaisi investoimaan ns. toisarvoiseen omaisuuteen kuten tauluihin tai vapaa-ajanmökkeihin, ovat aiheettomia. Tällaisiin yritysvarallisuuden ulkopuolisiin sijoituksiin voidaan jo nykyisin puuttua tehokkaasti peiteltyä osingonjakoa, veronkiertoa ja luontoisetuja koskevilla säännöillä, jotka ovat verotuksellisesti kalliita. Yrittäjät hakevat myös tyypillisesti investoinneista tuottoja, joihin liittyy korkea tuottoaste ja tutkimus- ja kehitysinvestoinnit ovat käytännössä näissä vahvasti edustettuina. Teorialle, jonka mukaan t&k-menoihin ei investoitaisi, koska ne eivät kertaluonteisina kuluina lisää yritysten nettovarallisuutta, ei siksi myöskään ole näyttöä. Jos kuitenkin halutaan erityiskannustimia myös inhimilliseen pääomaan kohdistuviin investointeihin, näitä voidaan liittää nykyjärjestelmään muuttamatta sen perusrakennetta. Verojärjestelmää ei kuitenkaan tulisi muuttaa viemällä keskustelua väärään suuntaan investointien tehottomuudesta tai pääomakustannuksista. Tämän sijaan tulisi keskustella yritysten investointihalukkuudesta, joka on ollut nykyjärjestelmässä kohtuullisella tasolla. Samoin tulisi keskustella työllisyydestä, yrittäjäriskin palkitsemisesta ja yritysten vahvuuden pitämisestä korkealla. Seuraavassa ovat yksityiskohtaiset arviot työryhmän käsittelemistä osinkovaihtoehdoista. 1. Klassinen kahdenkertainen verotus Puhtaassa klassisessa järjestelmässä yhtiön tai osakkaan verotusta ei lievennettäisi lainkaan. Jos yhtiöverokanta on 22 % ja osinkoverokanta 30 %, osingon kokonaisvero olisi 45,4 %. Klassisen kahdenkertaisen verotuksen heikkoutena olisi, että - Malli ei sisällä erityistä kannustinta yrityksen pääomien vahvistamiseen ja omaan yritykseen sijoittamiseen, paitsi silloin, jos jakamattomaan tuloon sovellettaisiin selvästi matalampaa verokantaa kuin ulos jaettavaan osinkoon. Tällaista ei kuitenkaan ole näköpiirissä. Vaikka näin olisikin, niin silloinkin yrityksestä ulos otettavan tuloksen (osingon tai myyntivoiton) verotuksen taso olisi myös olennainen, koska yritys on perustettu tuottamaan tuloa omistajilleen.
3 - Malli voisi suosia niukkavaraisia palvelualan yrityksiä, joilla on niukasti nettovaroja ja osingot tämän vuoksi ovat pääosin ansiotulona. Jos osinko on aina pääomatuloa, tarvetta 90.000 euron rajalle ei myöskään olisi. Niin merkittävää verokantojen alentamista ei kuitenkaan ole näköpiirissä, että malli muodostaisi riittävän kannusteen yrittäjien näkökulmasta. - Malli suosisi sen sijaan velkarahoitusta, koska velkojen korot olisivat oman pääoman korvauksia laajemmin vähennettävissä. Huonon rahoitusmuotoneutraalisuuden vuoksi se johtaisi velkavetoiseen kehitykseen, jossa yritysten rahoitusrakenteet heikkenisivät. Jos yritysten taserakenteet heikkenevät, yrityksillä on pienemmät puskurit ja vähäisempi riskinsietokyky, mikä voi johtaa etenkin taloustaantumissa heikkenevästi työllisyyteen ja nopeampiin irtisanomisiin. - Malli olisi huono myös sijoitusmuotoneutraalisuuden kannalta, koska se suosisi muita yhteen kertaan verotettuja kohteita kuten vuokra- ja korkotuottoja omaan yritykseen panostamiseen verrattuna. 2. Mukailtu klassinen malli Mukailtu klassinen kahdenkertainen malli olisi muutoin kuin klassinen, mutta siinä olisi omistajayrittäjille nettovaroista riippumaton pk-huojennus. Yrityksessä työskentelevä, perheensä kanssa yrityksen omistava yrittäjä saisi huojennuksen, jossa 35 % osingosta olisi nettovaroista riippumatta 30 000 euroon asti veronalaista pääomatuloa, ylimenevä osa olisi kokonaan pääomatuloa. Huojennetun osinkotulon vero olisi esitetyillä verokannoilla 30,2 %. Mukaillun klassisen kahdenkertaisen verotuksen heikkoutena olisi, että - Malli edellyttäisi aktiiviyrittäjille omaa määritelmää ja näiden verotuksen poikkeamista muista omistajista, mikä mutkistaisi verotusta. On parempi, että kaikilla omistajilla on samanlaiset säännöt. Muutoin voi syntyä vaikeita rajanvetotilanteita tai epäoikeudenmukaista verotusta eri kasvutilanteissa, joissa yritys ei tarjoa vielä esim. kokopäivätyötä kaikille omistajille. - Malli ei sisällä myöskään verokannustinta yrityksen pääomien vahvistamiseen ja omaan yritykseen sijoittamiseen. Vähäriskisten sijoitusmuotojen vero olisi samalla tasolla, jos pääomaverokanta nostetaan 30 %:iin. - Mallissa ei olisi yrittäjäkannustinta myöskään verrattuna palkkatulon verotukseen 30 000 euron tulotasolla, koska vastaavansuuruisen palkan verotaso on 20 % (v. 2010 veroperusteet). 3. ACE-malli Malli olisi muutoin kuin klassinen kahdenkertainen malli, mutta yhteisöverokanta säilyisi 26 %:ssa ja yhtiön verotuksessa vähennettäisiin yhtiön oman pääoman perusteella laskettava vähennys (ACE-vähennys). Vähennys laskettaisiin kertomalla nettovarallisuus riskitöntä valtionlainakorkoa vastaavalla korolla ja yhtiön efektiivinen vero voisi laskea vähennyksellä 26 %:sta noin 22 %:iin. Mallia perustellaan neutraalisuuden parantamisella, koska se poistaisi
4 velan ja oman pääoman eriävään verokohtelua ja alentaisi omalla pääomalla rahoitetun investoinnin pääomakustannusta. ACE-mallin heikkoutena olisi, että - Mallia sovellettaessa yhteisövero olisi lähtökohtaisesti 26 % ja se alenisi vain niillä, jotka voisivat hyödyntää ACE-vähennystä. Koska tulevissa veroratkaisuissa on odotettavissa yleinen yhteisöverokannan alentaminen ja myös muissa malleissa yhteisövero olisi suoraan alempi 22 %, malli olisi näihin verrattuna heikompi. - Veromallia on pidetty myös valtion verokertymien kannalta ongelmallisena, koska se alentaisi merkittävästi yhteisöveron tuottoja. 4. Nykymalli modifioituna Malli olisi muunneltu nykyjärjestelmästä siten, että listaamattomien yhtiöiden osinkojen jako pääoma- ja ansiotuloon tehtäisiin nettovarallisuuden ns. normaalituoton perusteella, jolloin nettovarallisuus kerrottaisiin keskimääräisellä valtion lainakoroilla. Laskelmissa on käytetty nykyisen 9 %:n tuottoasteen sijaan 3,5 %:n korkoa, joka on siis selvästi nykyistä matatalampi. Näin laskettu tulo olisi pääomatulo-osinkoa, josta 35 % olisi veronalaista pääomatuloa. Nettovarallisuus säilyisi edelleen listaamattomien yrhtiöiden osinkoverotuksen laskennassa, mikä olisi sinänsä myönteistä. Muunnellun nykymallin heikkoutena olisi kuitenkin, että - Malli johtaisi osinkoverotuksen kiristymiseen, mikä johtuisi riskittömään korkoon perustuvasta pääomatulon tuottoasteesta 3,5 % ja siitä, että ns. normaalituottoa vastaava osuus ei olisi kokonaan yhteen kertaan verotettua, vaan siitä 35 % verotettaisiin pääomatulona. - Osinkoverotuksen tuottoaste 9 % on nykyisin asetettu vaihtoehtoisen tuoton näkökulmasta, sillä yritysvarallisuuden tuottoasteen tulee olla kilpailukykyinen muihin sijoituksiin nähden. Olennaista on tällöin huomioida erot sijoittamiseen liittyvässä riskissä. Esim. kiinteistösijoittaminen, jonka tuottovaatimus asetetaan yleisesti 8 10 %:iin, on tärkeä vaihtoehto ja kiinteistöjä pidetään myös tuotannollisia investointeja riskittömämpinä sijoituksina. Pääomatulon tuottoasteen alentaminen 9 %:sta 3,5 %:iin rinnastaisi omaan yritykseen sijoittamisen riskittömään sijoittamiseen, jolloin suurin ongelma olisi, että osinkoverotus ei kannustaisi enää nykyiseen tapaan yrittäjyyteen. - Malli olisi siten huono sijoitusmuotoneutraalisuuden kannalta, sillä se suosisi muita riskittömämpiä ja yhteen kertaan verotettuja kohteita kuten vuokra- ja korkotuottoja omaan yritykseen sijoittamiseen verrattuna. Malli suosisi myös muiden vaihtoehtojen tapaan velkarahoitusta. Vuosittain vaihteleva tuottoaste, joka heijastelisi keskimääräisen lainakoron hintaa, mutkistaisi myös verojen laskentaa. - Yhteen kertaan verotetun osingon verottaminen 35 %:n määrältään pääomatulona voi yksinomaisena ratkaisuna olla perusteltu, jos yhteisövero merkittä-
5 västi alenee, koska osingot pyrittäisiin näin verottamaan samalla tasolla muiden pääomatulojen kanssa. Laskelmat ja arviot vaikutuksista Myös työryhmän laskelmat osoittavat, että uudistuksen vaikutukset iskisivät pahimmin pienimpiin yrityksiin. Verotus kiristyisi kaikissa malleissa vähintään joka toisessa pk-yrityksessä, täydessä kahdenkertaisessa verotuksessa jopa kahdessa kolmasosassa pk-yrityksistä. Keskimääräinen kiristyminen olisi huomattavaa ja vaihtelisi 28 50 %:n välillä, mediaanilla mitattuna kiristys olisi 12 19 %. Suurimmissa yrityksissä sen sijaan huomattava osa hyötyisi uudistuksesta ja verotus kevenisi kaikissa malleissa sitä enemmän, mitä suuremmasta kokoluokasta on kyse. Ero pienten ja suurten yritysten verotuksen kiristymisessä johtuisi laskelmien mukaan siitä, että pienimmät yritykset eivät hyötyisi yhteisöveron alentamisesta, mutta kärsisivät voitonjaon verotuksen kiristymisestä. Tämän taustalla on mm. se, että voitot ovat suurissa yrityksissä usein suuremmat suhteessa jaettuihin osinkoihin, lisäksi pienyrityksissä nostetaan korvauksia omasta työstä myös palkkana, jolloin yhtiössä verotetut voitto-osuudet ovat matalampia. Verotuksen painopisteen siirtämisen yritystasolta henkilöverotukseen voidaan siksi arvioida iskevän juuri pienimpiin yrityksiin voimakkaimmin, yhteisöveron alentaminen sen sijaan vaikuttaisi eniten suurempiin yrityksiin ja pörssiyhtiöihin. Myös valtiontalouden näkökulmasta yhteisöverokannan alentaminen 22 %:iin merkitsisi yhtiöiden verojen keventymistä noin 800 miljoonalla eurolla. Listaamattomien yritysten osinkoverotus kiristyisi sen sijaan mallista riippuen noin 300 500 miljoonalla eurolla, pörssiyhtiöiden enimmillään noin 100 miljoonalla eurolla, kaikissa malleissa pörssiosinkojen verotus ei muuttuisi. Kaikki uudet mallit johtaisivat käytännössä siihen, että pk-yritysten ja -yrittäjien veroja korotettaisiin ja tästä syntynyt rahoitusvara menisi alenevan yhteisöverokannan rahoitukseen ja voimakkaimmin suurimpien yritysten hyväksi. Työllistämisen painopiste on kuitenkin pk-yrityksissä. Pk-yritysten työllistämät henkilöt ja omistajakanta koostuvat pääosin Suomessa asuvista henkilöistä, joiden tuloverot, kulutus- ym. verot jäävät pääosin Suomeen. Kansainvälisesti toimivien yritysten työllistämiseen liittyvät verot ja osinkoverot siirtyvät sen sijaan merkittävissä määrin ulkomaille. Myös tällainen yhteiskunnan rahoituspohjaa heikentävä vaikutus tulee huomioida uudistuksessa. Selvityksessä epäillään myös, että osinkoverotuksen merkitys ei ehkä olisi suuri ja että esimerkiksi kotimaisia investointeja ajatellen yhteisöverolla olisi suurempi merkitys. Pk-yrityksiä tarkasteltaessa tulee kuitenkin tarkastella kokonaisuutena yrityksen ja yrittäjän maksamaa veroa, sillä tosiasiassa on kyse samasta suunnitteluyksiköstä. Yrittäjälle yrityksestä ulos otettavan tuloksen verotuksen taso on olennainen, koska yrityksen tulee tuottaa tuloa omistajalleen. Osinkoverotuksella on siksi merkittävä yksilötason kannustevaikutus ja sen korottaminen karsii pk-yritystoimintaa sekä pk-yritysten kasvuhaluja ja mahdollisuuksia.
6 Mallit eivät kannustaisi enää riskinottoon ja investoimaan omaan yritykseen. Pk-yritysten omien pääomien puutteen arvioitiin kuitenkin olleen keskeinen syy siihen, että yrityksiä kaatui runsaasti 1990-luvun lamassa. Sen jälkeen käyttöön otettiin osinkoverotus, joka palkitsee yrityksen omavaraisuuden vahvistamista. Tämä on vaikuttanut siihen, että yrityksillä on ollut myös nykyisessä taantumassa parempi pohja sopeutua talouden äkilliseen muutokseen ja nettovarallisuuden kasvattaminen on koitunut monen yrityksen pelastukseksi. Jos osinkoveroa korotetaan, yritykset todennäköisesti pienentäisivät osingonjakoa veronkiristysten jälkeen ja omistajat nostaisivat tuloksia myyntivoittona myymällä yrityksen. Tällä voisi olla merkittäviä vaikutuksia pk-yrityskulttuuriin nopeutuvien omistajavaihdosten myötä ja se merkitsisi paluuta aikaan ennen vuoden 1993 verouudistusta, joka ei ole toivottavaa. Osinkoverotuksen kiristyminen vaikeuttaisi myös meneillään olevia sukupolvenvaihdoksia, jotka toteutetaan lähes aina yrityskauppoina ja rahoitetaan yrityksestä nostetuilla osingoilla ja lainalla. Jos osinkoverotus kiristyy, takaisinmaksuajat pitenevät ja yritysten muu rahoituksensaanti vaikeutuu. Koska työryhmän esittelemät vaihtoehdot johtaisivat etenkin pk-yritysten verotuksen kiristymiseen ja niiden velkarahoituksen kasvuun ja siitä johtuvaan toimintaolosuhteiden heikkenemiseen, ne olisivat työllisyyden ja hyvinvointivaltion rahoituksen turvaamisen kannalta nykyistä huonompia. Tällaista yrittäjyyteen ja yhteiskunnan rahoituspohjaan heikentävästi vaikuttavaa uudistusta ei sen vuoksi tule toteuttaa. Pk-yritysten tulisi tämän sijaan antaa etenkin nykyisessä tilanteessa toimia mahdollisimman vakaissa oloissa. Myös rahoitusmarkkinoiden yllätysten takia ongelmia riittää vielä ilman, että tällaisia luodaan lisää yritysten toimintaolosuhteiden muutoksilla. Muuta Osinkoverotuksen, jossa listattuja ja listaamattomia yrityksiä kohdellaan eri tavoin, on myös esitetty aiheuttavan kynnyksen yrityksen listautumiselle pörssiin. Pörssissä on nykyisin monia yrityksiä, joiden osakkeilla ei käytännössä käydä kauppaa ja jotka voivat muodostaa myös riskin niille sijoittajille, jotka pörssin maineeseen luottaen arvioivat kaikkien pörssiosakkeiden olevan sijoituskelpoisia. Sen vuoksi pörssiin tulemisen kriteereiden lasku ei tosiasiassa palvele aina edes sellaisia pääomasijoittajia, jotka vaativat verotuksen erojen poistamista, sillä mitä enemmän epäkelpoja pörssiyhtiöitä tuodaan pörssiin, sitä enemmän pörssiuskottavuus heikkenee ja sitä vaikeampi uusia listauksia on toteuttaa. Käytännössä onkin näyttänyt, että verotukselliset edut on tällä hetkellä mitoitettu sopivasti ja lähinnä kvarttaaliseuranta sekä raportointivelvoitteet ja näistä aiheutuvat uudet kustannukset muodostavat kynnyksen listautumista suunnitteleville yrityksille. Tulo- ja verotilastot osoittavat myös, että yli 90 % suomalaisista yrityksistä on pieniä mikroyrityksiä, joiden vero-aste ei ole niin suotuisa kuin keskustelun perusteella luulisi. Vuonna 2008 YEL-vakuutetuista yrittäjistä lähes 60 %:lla vuositulot vaihtelivat 15 000 55 000 euron välillä, vain alle 20 %:lla vuositulot olivat tätä korkeammat. YEL-vakuutetuilla yrittäjillä ansiotulona verotettiin 75 % ja pääomatulona 25 %. Pääomatuloista vajaa 35 % oli listautumattomista yhtiöistä saatuja osinkoja, loppuosa luovutusvoittoja tai muita pääomatuloja. Listaamattomista yhtiöistä pääomatulo-osinkoja sai vuonna 2008 ylipäätään
noin 53 000 YEL-vakuutettua. Keskimääräinen yrittäjien veronalainen tulo oli vuonna 2008 hieman alle 40 000 euroa ja kokonaisveroaste lakisääteiset vakuutusmaksut mukaan lukien 33,5 %. Keskituloisen yrittäjän veroaste vastaa kokonaisuutena keskituloisen palkansaajan veroa. 7